*

AriPesonen1

Suomikaan ei saisi sotilaallista apua Nato-mailta

Suomessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen päätöksentekoprosessiin, joka liittyy Ukrainan mahdolliseen asepuun. Prosessia ei vielä ole viety loppuun, mutta tärkein johtopäätös voidaan jo tehdä tämän viikonlopun tapahtumien perusteella: Yhdysvallat ei aseista Ukrainaa, jos Yhdysvaltain läntiset kumppanit Euroopassa eivät sitä halua. Läntisessä Euroopassa aseapulinjan määrittelee nyt ensisijaisesti Saksa, toissijaisesti Saksan ja Ranskan yhteisymmärrys. Yhdysvallat alistuu Euroopan tahtoon Euroopassa tapahtuvissa asioissa.

Suomessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota liittokansleri Merkelin lausuntoon ja johdonmukaiseen linjaan: ”Ukrainan kriisiä ei voi ratkaista sotilaallisesti.” Myös Yhdysvallat on siis taipumassa Länsi-Euroopan määrittelemään linjaukseen, vaikka aseavun toimitukseen rapakon takana ollaan oltu valmiimpia.

Tuo Merkelin toteamus on monien mieleen myös Suomessa, etenkin ulkoministeri Tuomiojan ja niiden, jotka ideologisin perustein vastaustavat kaikkea Natoon liittyvää.

Valtioneuvoston selonteossa (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012) Suomen puolustuspolitiikka määritellään seuraavasti (s. 76): ”Suomi huolehtii jatkossakin omasta puolustuksestaan. Puolustusratkaisu perustuu koko maan kattavaan alueelliseen puolustusjärjestelmään.

Suomi on siis linjannut virallisesti, että Suomi on sotilaallisesti liittoumaton ja Suomi tulee toimeen yksinään.

Tosiasiassa Suomen ulkopoliittinen johto ja Suomen poliittiset toimijat ajattelevat, että meillä on mahdollisuus kriisin alussa pitää puolia Venäjälle, mutta tarvitsisimme apua melko pian.

Suomen mahdollinen apu ei perustu mihinkään solmittuun ja pitävään sopimukseen. EU:n Lissabonin sopimus ei tosiaan ole mikä aseapusopimus. Suomen aseavun saaminen perustuu pelkästään suomalaispoliitikkojen hyvään uskoon, ei mihinkään sopimukseen.

Ajatellaanpa, että Ukrainan tilalla olisi Suomi, ja Venäjä tekisi vastaavan intervention Suomeen kuin mitä se on tehnyt Itä-Ukrainaan.

Pyytäisimme sotilaallista apua, mm. panssari- ja ilmatorjuntaohjuksia sekä lyhyenmatkan ohjuksia. Suomi ei kuitenkaan ole Naton jäsenmaa eikä perussopimuksen 5. artiklan piirissä. Merkel, Hollande ja Obama yhdessä sanoisivat julkisesti: ”Suomen kriisiä ei voi ratkaista sotilaallisesti.” ja jatkona kahden kesken: ”Saatte kyllä oliiviöljyä ja myötätuntoa, mutta aseita ette saa, haluamme säilyttää välit Venäjään. Venäjä-pakotteethan on jo asetettu Suomen kriisin johdosta.

Miltä meistä tuntuisi? Ehkä siltä, että olemme taas yksin. No, omapahan olisi virheemme, kun olemme nähneet turvallisemmaksi olla Naton ulkopuolella kuin sisäpuolella.

Ukrainassa ratkotaan nyt pitkälti myös Suomen mahdollista kohtaloa jossain tulevassa kriisissä, olemmeko valmiit saamaan sotilaallista ja aseellista apua länsimailta. Ukraina osoittaa, että lännen aseapupäätös on kollektiivinen: joko annetaan tai ei anneta. Saksan kanta Euroopassa on ratkaiseva.

Suomen on syytä seurata EU:hun kuuluvien eurooppalaisten Nato-maiden päätöskäyttäytymistä, kuinka he käsittelevät Ukrainan kriisin. Nato-maissa sama poliittinen linja ja käyttäytyminen tulisivat varmasti toistumaan myös Suomen kohdalla. Nyt Venäjä on onnistunut äärimmäisen hyvin politiikassaan: läntisen Euroopan kynnys toimia sotilaallisesti Naton ulkopuolissa Venäjän rajavaltioissa on äärimmäisen korkea ja se ei aja Suomen turvallisuuspoliittisia etuja Naton ulkopuolisena maana.

Suomen ei pidä missään nimessä eikä ikinä luulla, että Suomi olisi jollain tavoin Ukrainaa parempi EU-jäsenyyden ja eurorahan myötä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lähtökohtaisesti olet oikeassa, mutta luulisin, että kynnys Suomen auttamiseen olisi matalampi ja tilanteeseen reagoitaisiin määrätietoisemmin, koska Suomi sentään on osa läntistä Eurooppaa EU:n myötä.

Ukrainaa ollaan länessäkin pidetty tietyllä tavalla entiseen neuvostoimperiumiin kuuluvana osana, jonka alueella on laajoja venäläisten asuttamia alueita. Ja hyvin lähellä venäläisiähän ukrainalaiset ovat kielellisestikin.

Hyvä kuitenkin muistuttaa tällaisesta vertauksesta.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kiitos paljon hyvästä kommentista, Juha!

Suomalaisen ajatuksen moninaisuutta ja kotiinpäinvetoa kuvaa hyvin se, ettemme oikein usko Naton kykenevän pitämään huolta Baltian maiden turvallisuudesta, mutta samalla olemme varmoja, että meitä kyllä autettaisiin lähes ehdoitta, jos Venäjä tekisi intervention Suomeen.

Suomalaisten ajatuksen logiikka hieman heittelehtii aina välillä, on silloin tällöin etenkin poliitikkojen keskuudessa hyvin opportunistista ja epäloogista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Uskon, että Baltian maissa nimenomaan pidetään käsiä kyynerpäitä myöten ristissä siksi, että maat älysivät ajoissa liittyä NATO:on. Eihän toki suursodan syttyessä sekään varmaan turvaa tuo, mutta kynnys Ukrainan kaltaiseen operaatioon on Venäjälle nykyisellään kiusallisen korkea.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Suomi kenties voisi saada pahoina päivinä sotilaallista apua NATO-mailta, mutta tällöin se perustuisi pelkkään good-will -hyväntahtoisuuteen tai EU-solidaarisuuteen ja Lissabonin sopimuksen tulkintaan, ei mihinkään puolustussopimukseen.

Ikävä kyllä, juuri tällä hetkellä, Ukrainan kriisin ollessa parhaillaan kärjistyneessä vaiheessa, Suomi ei saa sotilaallista apua edes Suomelta!

Stubbin-Rinteen hallitus on aivan tietoisin ja tahallisin poliittisin toimin ajanut äärimmäisen alas Suomen puolustuskyvyn siten, että puolustusvoimien materaalipula on kärjistynyt eikä tarvikkeiden sodan ajan kulutus edes sallisi tosi paikan tullen täysimääräistä puolustautumista. Ollakseen turvallisuuspolitiikkaa, tämä poliitikkojen toiminta on aivan käsittämättömän edesvastuutonta.

Välillä Suomen hallituksessa puhutaan talouden elvytyksestä, ilmeisesti lämpimikseen. Koska kyseessä on sentään Suomen valtiollisen olemassaolon ydinasia, mitä pikimmin tulisi käynnistää elvytys myöntämällä Puolustusvoimille tilausvaltuudet kotimaiselta puolustusteollisuudelta tehtäviin tarviketilauksiin.

Suomen kansa käyttää varojaan omaehtoisesti joko turhiin tai haitallisiin tarkoituksiin reilusti enemmän kuin maanpuolustukseen, joten mistään rahakysymyksestä tässä ei ole lainkaan kyse.

Puolustusvoimien materiaalinen tila saataisiin kuntoon heittämällä, jos siihen budjetoitaisiin sama yhteissumma rahaa, jonka me suomalaiset käytämme vuosittain oma-aloitteisesti tupakkaan, alkoholiin ja rahapelien pelaamiseen. Mikään noista käyttötarkoituksista ei ole kenellekään elintärkeä, mutta pahimmillaan ne voivat olla elämää vaarantavia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kiviniemen hallitus teki päätökset suurimmista leikkauksista ja siihen aikaan muutama vuosi sitten ei kukaan päätökseen osallisista osannut kuvitella tällaista kriisitilannetta keskellä Eurooppaa. En usko, että niitä leikkauksia oltaisiin tehty nykyisissä olosuhteissa, ei myöskään jo aiemmin päätettyä maamiinojen tuhoamisprojektia.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Mutta nythän se kriisitilanne on jatkunut yhtä soittoa jo vuoden, eikä kenellekään pitäisi jäädä epäselvyyttä sen luonteesta turvallisuustilanteen perinpohjaisen muutoksen aiheuttajana.

Ja silti vain jatketaan nuukailua turvallisuudestamme ulkomuistista, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Miksi ihmeessä noista älyttömyyksistä ei löydy peruutusvaihdetta!?

Käyttäjän OSAKARIK kuva
Olli Kankaanpää

Saksasta: ensin Kreikka, seuraavaksi Ukraina. Hajanainen Eurooppa ja kykenemättömät poliittiset päättäjät. Valtatyhjiö täytetään aina.

Jari Rauhala

"Suomen ei pidä missään nimessä eikä ikinä luulla, että Suomi olisi jollain tavoin Ukrainaa parempi EU-jäsenyyden ja eurorahan myötä."

Asiallinen toteamus, mikä sitten totuus olisi suuntaan tai toiseen.

Mutta maan tilanne myös armeijan osalta, ottaen huomioon juuri menneet 20-vuotta ei ole Venäjän aiheuttamaa eikä korjaannu Natolla. Vaikka media on yksipuolisesti tuonut sellaista ongelmaa "suurimpana" esiin Ukrainan myötä.

Tuskin montaa äänestyskertaa takana äänestin aikanaan -kyllä- EU:lle. Se on omaksi häpeäkseni nyt tunnustettava. Luin äskettäin kahdenkymmenen suomalaisen silloisen vaikuttajan suitsutukset EU:sta, mm Max Jacobson, arkkipiispa, Aatos Erkko + muut ja mikään heidän lupauksistaan ei ole pitänyt paikkaansa, pitkässä juoksussa. Siis ei mikään.

Kyllä tämä mahdollisuus on tiedetty joissakin aitiopaikoissa. Nyt yksi seurauksista on tämä naton-puuhaaminen. Jos kaksi edellistä, EU ja Euro, on vienyt koko kansa huomioiden, huonompaan suuntaan, niin mielikuvitukseni ei keksi, että miksi tämä kolmas liittouma muuttaisi asiat paremmaksi, retoriikan jätän toisille. En puhu siitä pienemmästä kansanosasta, joka itseasiassa, talous huomioiden, voi paremmin.
Ehkä tarvitaan kunnon remontti ja ihan itse tehtynä, mieluummin kuin Venäläisten ohjuksia remontoimaan Naton myötä. En epäile venäläisten kykyä edelliseen olimmepa natossa tai emme. Natossa ollessa olemme kiinni Venäjän ja Usa:n kylmenevissä suhteissa. Ts Heidän geopolitiikassaan ja siihen he hakevat ratkaisunsa, riippumatta meistä.

Sellainen mukava pikku sota, pienemmässä maassa, voi hyvin rikastuttaa heidän talouttaan ja työllisyyttään, sekä jossain vaiheessa aikaansaada neuvotteluratkaisuja. Mutta epäilen että meille täällä kokemus ei olisi alkuunkaan vastaava. Esimerkeistä käy Ukrainan lisäksi, Georgia, Irak, Libya ja nyt myös Syyria, kun katsotaan suoraan geopolitiikan tasolta. Kivikaudesta ei ole kiva lähteä liikkeelle.

Käyttäjän IiroKoppinen kuva
Iiro Koppinen

Vertailu Natoon kuulumattomaan Ukrainan ja hypoteettisen Nato-jäsen Suomen välillä ei toimi.
Ukraina ei saa sellaista apua kuin Nato-jäsen saisi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eihän tässä sellaisesta vertailusta ollut kysekään, vaan vertailusta, jossa Suomi konfliktin osapuolena olisi edelleen NATO:n ulkopuolella.

Käyttäjän Timo-PekkaMustakallio kuva
Timo-Pekka Mustakallio

Hypoteettisessa Suomen joutumisessa hyökkäyksen kohteeksi - erittäin epätodennäköinen skenaario niin kauan kuin pysymme loitolla NATO:sta - ja niin kauan kuin Euroopan Unioni on olemassa tulee sotilasapua Suomelle lähinnä jo ennestään tutuilta tahoilta, eli Ruotsista/Pohjoismaista sekä Saksasta. Tämä siis olettamalla, ettei hyökkääjä ole NATO, mikä yrittäisi ottaa puolueettoman Suomen alueen hallintaansa.

NATO-Suomen saama apu voi 5.artiklan sanamuodon täyttääkseen olla "lapasia ja huopatossuja", vai miten kenraali Gustav Hägglund sen niin osuvasti muotoilikaan. Karvas pettymys on edessä niillä, jotka kuvittelivat taivaan täyttyvän sotakoneista ja laitureiden sota-aluksista. Näitä aseita tarvittaisiin muualla Keski-Euroopassa paljon kipeämmin - koska kyseessä olisi suurkonflikti - ja korkeintaan rippeitä ilmestyisi ripottelemalla joskus aikanaan. Saisimmeko edes asetäydennyksiä ajauduttuamme USA-riippuvaisiksi jäisi kiinni sotatilanteesta - eli voivatko lentokoneet ylittää Itämeren. Pitäisin sitä epätodennäköisenä, sillä jos Venäjä olisi osapuolena se toki pitäisi tiukasti kiinni Kaliningradin alueestaan, kenties avaisi maayhteyden Baltian kautta, ja tekisi kuljetukset riskialttiiksi. Kuljetuskoneet joutuisivat kiertämään Ruotsin ilmatilan, eli kulkisivat muutaman lentominuutin päästä Kaliningradin tukikohtia.

Vastustan NATO-jäsenyyttä rationaalisin perustein. Sen sijaan kannatan yhteistyötä Ruotsin kanssa, etenkin asehankinnoissa. Sitoutuminen yhdysvaltalaisaseisiin tekee huoltovarmuudesta kyseenalaisen, ja poliittinen johtomme joutuu suostuttelu- tai kiristyskeinoille alttiiksi.

"Eftervärd, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp" (Augustin Ehrensvärd, Kuninkaanportti Suomenlinnassa)

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kiitos paljon hyvästä kommentista, Timo-Pekka!

Onko varmaa, että Suomi saisi apua Ruotsista, Saksasta tai muista Pohjoismaista? Muut Pohjoismaat (Norja, Tanska ja Islanti) ovat Nato-jäsenmaita ja tekevät turvallisuuspoliittiset päätöksensä ensisijaisesti Natossa. Saksakin on Naton jäsenmaa. Onko olemassa jokin allekirjoitettu (salainen) sopimus, joka takaisi Suomelle sotilasapua?

Totta kai jokainen maa voi maana antaa apua, mutta kyllä esim. Nato-maihin liittyen päätös on melko kollektiivinen. Esim. Ukrainaa tulee auttamaan (jos tulee) vain Yhdysvallat Naton suurimpana sotilasmahtina, Nato ei tule tekemän liittokohtaista avustuspäätöstä.

Naton 5. artiklan mukaista apua en epäilisi. Kysymys on järjestön uskottavuudesta: jos sotilasapua ei jokin jäsenmaa saisi sitä pyydettyään, tarkoittaisi se järjestön uskottavuuden loppua ja siitä seuraavaa hajoamista. Kysymys on pitkälti Yhdysvaltain uskottavuudesta ja se olisi juuri Yhdysvallat, joka ensisijaisesti avustaisi sotilaallisesti. Maailmanlaajuisena toimijana Yhdysvallat ei voi menettää uskottavuuttaan. On syytä muistaa myös presidentti Obaman sanat Tallinnan vierailun yhteydessä. Ei yksikään presidentti lausuisi noin, jos ei tarkoittasi varmuudella sanomaansa. Kysymys on siis uskottavuudesta.

Ruotsin apuun ilman sitovaa sopimusta en luottaisi. Toisaalta Ruotsillakaan ei yksin ole sellaisia asekalusto- ja puolustusreservejä, jotka riittäisivät Venäjän massiiviselle hyökkäykselle (Suomeen), vaikka sopimus olisikin.

Tosiasia on, että läntisen Euroopan puolustuskyky on pitkälti edelleen Yhdysvaltain varassa, vain Iso-Britannia on pitänyt kylmän sodan aikakauden jälkeen kiinni puolustuskyvystään esimerkillisesti ilman leikkauksia.

Jos apua kaivataan, pitää sen perustua sitoviin ja luotettaviin sopimuksiin, ei oletuksiin.

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö: kuin sokea taluttaisi rampaa tai rampa taluttaisi sokeaa. Venäjä tietää, ettei yhteistyöllä asekaluston määrä lisäänny ja sotilaallisen suorituskyvyn paraneminen on marginaalista, ei kertaluokkaista. Venäjä ei toistaiseksi ole kokenut yhteistyötä uhkaksi (on siis merkityksetöntä) ja kun se ei koe uhkaa, ei se Suomen ja Ruotsin keskinäiseen puolustusyhteistyöhön myöskään reagoi. Kysymys siis kuuluu: lisääntyykö yhteistyössä Suomen ja Ruotsin tosiasiallinen puolustuspotentiaali?

Epäilen, että puolustusyhteistyön pohjimmainen idea on sitoa Suomi ja Ruotsi Suomen esityksestä yhteen niin, että länsi olisi enemmän pakotettu avustamaan maita mahdollisessa kriisissä, vaikka maat eivät ole Naton jäseniä. Ruotsissa on paljon länsimaista puolustettavaa ja maalla on hyvät suhteet Yhdysvaltoihin. Kysymys palautuu taas samaan: Yhdysvaltain sotilasavun saamiseen kriisissä.

Käyttäjän Timo-PekkaMustakallio kuva
Timo-Pekka Mustakallio

Kiitos Sinun mittavasta vastauksestasi!

Emmekö me nyt - jos asiat yrittäisi laittaa mittasuhteisiin - hae kaukaa haettuun skenaarioon vielä kauempaa haettuja ratkaisuja? Yksi ainut todellinen uhka Suomelle on NATO-jäsenyys, eli liittoutuminen tahon kanssa mikä kärttää yhteenottoa rauhallisen itänaapurimme kanssa (rauhallisen meitä kohtaan) ja potentiaalisesti käyttää meidän alueitamme hyökätäkseen naapuriamme vastaan. Miksi me ilmoittautuisimme vapaaehtoisesti alueeksi mihin kohdistettaisiin sotatoimia (vaikkapa vain tietoliikenteen häirintää), eli mitätöisimme kaikki parhaimmatkin kuvitteelliset hyödyt NATO-jäsenyydestämme? En ymmärrä NATO-kannattajien logiikkaa. En myöskään ymmärrä hyötyä, jos vuosikustannus ensi alkuun on (Jussi Niinistön arvio) 20 miljoonaa jäsenmaksuna ja 80 miljoonaa virkakoneistoon... ja vastineeksi muutama onnekas pääsee patsastelemaan NATO-päämajaan? Mielestäni tuo on aika huono vaihtokauppa, aika huonoa rahan käyttöä. Minulla ei ole mitään vastaan jos meillä on ystävälliset suhteet Yhdysvaltoihin, tai mihin valtaan tahansa... kunhan eivät tunge liiveihin, as they say.

Mitään syvällistä puolustusyhteistyötä (sodan oloissa) Ruotsi ei halua, ja sen kyvystäkin olemme melko samaa mieltä jos joitain viimeaikaisia tapahtumia muistelee. Asehankintojen yhdistämisestä ja ostosten keskittämisestä on kummallekin etua säästöinä tai lisäkalustolla määräbudjetin sisään, huoltovarmuus on parempi jos aseistusta valmistetaan naapurivaltiossa, ja samankaltaisten olojen takia ruotsalaiset aseet sopivat hyvin Suomelle. Gripen olisi halvempi ostaa ja paljon halvempi lentää kuin Hornet, vaikka niitä on pidetty vaihtoehtoisina (mm. Norja). Ruotsi kuuluu myös olevan valtavasti Suomea edellä elektronisessa tiedustelussa ja kyberpuolustuksessa. Olisi ihan hedelmällistä toimia yhdessä jo rauhankin aikana. Sodassa taas samankaltaisesta aseistuksesta voisi olla monenlaista hyötyä vaikkei varsinaista puolustusliittoa olisikaan.

NATO:n 5.artiklan ympäriltä, myös Yhdysvaltain todellisesta kyvystä vastata huutoonsa, on viime aikoina ollut paljon keskustelua Ukraina-kriisin vuoksi sillä Euroopan NATO-jäsenillä on ankarien säästötoimenpiteiden takia ollut vaikeuksia ylläpitää uskottavia voimia. Jopa Saksan Bundeswehrin tilasta on sikäläisissä lehdissä esitetty aika murheellinen kuva. Voisi kärjistää, että pelote vaikuttaa tällä hetkellä pikemminkin bluffilta. Olet tietenkin täysin oikeassa, että sotaväsynyt ja kireän valtiontalouden takia vajaavoimainen USA on itsekin havahtunut, ja yrittänyt palauttaa uskottavaa sotilaallista kykyä vaikkapa vastikään perustettavaksi ilmoitetulla nopean toiminnan prikaatilla. Nythän vaan mielipiteet eroavat onko sen koko 3.500 vaiko 5.000 sotilasta, ja jos sen kestää viikon siirtyä esimerkiksi Baltiaan... sen ei yllätyshyökkäystapauksessa tarvitse edes lähteä matkaan, kun tilanne on jo ohi. Esimerkiksi jos Venäjä haluaisi avata maakäytävän Kaliningradiin (olettamus) se tekee niin alle päivässä, eikä mikään maailman mahti enää pelasta Liettuan loppuosaa tai Viroa - kaikkein vähiten NATO-Suomi. Tämähän on uskottavuusaukko, jota Ämarin sotaharjoituksessa ajateltiin paikata Suomen koneilla. Ei tunnu hyvältä idealta, että NATO-Suomi hajoaisi taistelemaan omalla ja Baltian rintamilla ja jäisi uskon varaan tuleeko kukaan Euroopan NATO-maa apuun... ja miten kukaan voisikaan, kun Itämeri olisi jo katkaistu?!

Euroopan tilanteesta en mielelläni puhuisi mitään. Mielestäni NATO-jäsenyydessä ei ole mielekkyyttä ensinkään, ja merkittävä turbulenssi vaikuttaisi siihenkin. Arvelisin, että Ruotsi on pistänyt NATO-hankkeen holdaamaan juuri koska näkyvyys on nyt aika heikko.

Ymmärrän toki suuret odotukset joita monilla on NATO:n suhteen. Jenkki lepertee ja vänkää tietenkin niin kuin kauppamiesten kansa vaan osaa. Mutta puheet ja teot eivät aina vastaa toisiaan: sinisilmäinen hankkii itselleen hyvin helposti mustan silmän. Ei millään pahalla Jenkkejä kohtaan, ei millään hyvälläkään.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen Vastaus kommenttiin #13

Ongelma on, ettemme voi enää mennä taaksepäin. Vielä 20 vuotta sitten olisi ollut mahdollisuus kirjoittamaasi liittoutumattomuustoimintaan, ei enää.

Suomi on ollut Naton rauhankumppani vuodesta 1994. Suomen ja Naton välisiä suhteita määrittää myös juuri allekirjoitettu isäntämaasopimus. Suomi on myös Euroatlanttisen kumppanuusneuvoston jäsen. Suomen ja Naton väliset suhteet ovat tiiviit. Valtioneuvoston selonteossa (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012) Naton suhteen on kirjaus (s. 77): ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka harjoittaa YHTEISTYÖTÄ Pohjois-Atlantin liiton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.”

Venäjä on laskenut Suomen faktisesti Nato-maaksi vuodesta 2010 ja tehnyt sen mukaiset aseryhmitykset lähialueillamme. Olen käsitellyt tuota asiaa aikaisemmissa kirjoituksissa otsikolla ”Nato-jäsenyyden hakemista ei voi perustella hyvillä tai huonoilla ajoilla” (20.12.2014) ja ”Läntinen ohjuspuolustusjärjestelmä on saanut Venäjän nyt reagoimaan” (28.11.2014).

Nyt siis saamme kaikkea paskaa idästä kasvoillemme (mm. Venäjän tahalliset ilmatilaloukkaukset Turun saaristomeren Nato-harjoitukseen liittyen syksyllä 2014), mutta meillä ei ole 5. artiklan turvatakuita. Olemme hivuttautuneet Natoon, ja Venäjä on kyllä sen huomannut tehden omalta kannaltaan oikeat johtopäätökset.

Jos tuo ”pikkuhiljaa hivuttautumis”-politiikka on ollut huonoa, on siitä syytä syyttää poliitikkoja, etenkin SDP:tä ja Keskustaa, he ovat olleet asian suhteen kaksinaamaisia toimijoita, sen sijaan esim. Koooomus ja RKP kannattavat Nato-jäsenyyttämme reilusti. SDP:n sekä Keskustan toiminta ja jopa Vasemmiston toiminta on erityisen kaksinaamaista siinä mielessä, etteivät puolueet ole riitauttaneet harjoitettua Nato-yhteistyötä eduskunnan puolustus- tai ulkoasianvaliokunnissa, mutta julkisuudessa puheet ovat ihan toista.

Käyttäjän Timo-PekkaMustakallio kuva
Timo-Pekka Mustakallio Vastaus kommenttiin #14

Kiitos vastauksestasi! Olen lukenut Sinun kirjoituksiasi aikaisemminkin, ehkä kommentoinutkin, mutta olemme NATO-jäsenyydestä eri mieltä. Emme me tietenkään pysty muuttamaan toistemme kantoja, mutta argumenttien vaihtoa puolesta ja vastaan voimme harrastaa.

Suomen täytyy päätöksissään elää ajassa ja katsoa tulevaisuuteen, ei taaksepäin. 2012 on jo muinaista historiaa jos katsomme tapahtumia. Viittasin jo Eurooppaan, ja siellä hyvin todennäköisiin muutoksiin mitkä muuttavat fundamentaalisesti yhteistyösiteitä Atlantin yli. Juuri tänään, siis tällä hetkellä, EU:n puhetta johtava Angela Merkel ja USA:n presidentti Obama ovat selkeästi erimielisiä miten yhteistä suuriin vaikeuksiin joutunutta toimintaa Ukrainassa (jos asian esittäisi hyvin neutraalisti) olisi jatkettava. Pitäisin myös ilmeisenä, että Keski-Eurooppa on jo siirtynyt monta piirua amerikanvastaisempaan suuntaan. Tätä ilmapiirimuutosta ei pidä vähätellä, ei kriisiä Euroopassa, eikä etenkään kriisiä kansainvälisellä tasolla. Pikemminkin erimielisyys korostuu, voi jopa syntyä välirikko, mikäli Ukrainassa ei saada aikaiseksi rauhansopimusta. Yritän itse katsoa eteenpäin, ei mennyttä aikaa, esimerkiksi NATO:n mennyttä loistoa keskusteluaiheeseen viitaten.

Taaksepäin katsominen? Muutosten keskellä kukaan ei tee niin - paitsi Suomi, jossa edelleenkin ajetaan suljetuin silmin. Ruotsi on pistänyt NATO-jäsenyytensä odottamaan, vaikka se totta vie on ylläpitänyt jo vuosikymmeniä oikein tiiviitä suhteita USA:n kanssa esimerkiksi puolustus- ja tiedusteluasioissa. Jos Ruotsin uusi hallitus on päättänyt olla liittoutumatta se on merkittävä kannanmuutos. Samalla tavalla Suomenkin olisi pohdittava vuosien hinkunsa NATO:on uudelleen, ja vieläpä nopeasti. Harkinta ja ajassa eläminen ovat tärkeitä: NATO:n kanssa saatoimme tehdä vielä viime vuosiin asti yhteistyötä - silloin kun Lännen ja Idän suhteet olivat vielä kunnossa. Nyt tilanne on muuttunut, ja niin on myös kannanottojen muututtava. En sanoisi sitä kaksinaamaisuudeksi. Tulevaisuuteen katsoviksi en sen sijaan sanoisi niitä, jotka yhä hakkaavat kuolevaa NATO-hevosta entismaailman tekoihin vedoten. Suomen paras puolustus on olla valppaana ja reagoida nopeasti - esimerkiksi EU:n/USA:n erilleen ajautumiseen (huomioin tässä Euroopan poliittisen ilmaston selkeän muuttumisen).

Saammeko sellaista "paskaa kasvoillemme" jota emme omalla toiminnallamme ansainneet? Sotaharjoitus meillä Saaristomerellä oli tietenkin suunniteltu kauan ennen Ukrainan kriisiin johtaneita tapahtumia, mutta se ei sopinut alkaneeseen Lännen/Idän välirikkoon. Aika vaimeita ja epädramaattisia Venäjän kommentit olivatkin... kommentti on myös pieni eksyminen ilmatilan rajan yli, eikä ilmatilaloukkausten määrä ole todellisuudessa lisääntynyt mikäli katsomme historiatietoja. Mikä on muuttunut on uutisointi, hysterisointi, tapauksista jotka PV:n itsensäkin mielestä ovat normaaleja puhtaita esimerkiksi sääilmiöistä johtuneita vahinkoja tai välttämättömyyksiä. En tiedä oletko Sinä itse koskaan omannut lentolupakirjaa? Esimerkiksi ukkospilven läpi ei todellakaan kannata lentää, ja useissa tapauksissa juuri tällaisesta väistöstä on ollutkin kyse. Itsesuggestio on vaarallinen juttu - me tulkitsemme Venäjää, ja tulkintamme muuttuu mielessämme todeksi vaikkei se olekaan.

Kiitos keskustelusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset