Suomi ja Ruotsi, nuo turvallisuuspolitiikan majakat ja perävaunut

Suomen ja Ruotsin ulko- ja turvallisuuspoliittiset koukerot vaikuttavat ulkopuolisesta varmasti sangen koomisilta, välillä jopa huvittavilta. Miksi maat Euroopan vanhoina demokraattisina valtioina eivät uskalla liittyä Natoon ja ovat sen vuoksi valmiita kaiken maailman kummallisiin korvikeratkaisuihin?

Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyydet ovat kestäneet nyt 20 vuotta. Tuleeko Suomen ja Ruotsin tulevaisuuden Nato-jäsenyyshakemusasia muistuttamaan EY-jäsenyyshakemusasiaa, joka oli Suomelle todella äärimmäinen tuskien taival.

Kuinkahan Suomen länsi-integroitumisasiat olisivat menneet, jos Ruotsi ei olisi hakenut EU-jäsenyyttä 1990-luvun alussa? Olisiko Suomi uskaltanut tehdä omat johtopäätökset omista lähtökohdista vilkuilematta ennen kaikkea hajoavaa Neuvostoliittoa? Määrääkö Ruotsi, mikä on Suomen kulloinen etu ja mitä Suomi uskaltaa tehdä?

Nyt Nato-jäsenyyden suhteen kysymys on samasta kuin EY-jäsenyydestä yli 20 vuotta sitten. Suomi vahtii Ruotsin poliittisia linjauksia, maat ovat kuin Majakka ja Perävaunu, Ohukainen ja Paksukainen tai don Quijote ja Sancho Panza. Se on Ruotsi, joka vie. Se on Suomi, joka vikisee.

Ruotsi jätti EY-jäsenhakemuksen heinäkuussa 1991. Neuvostoliitto oli juuri hajoamassa ja viralliseksi hajoamispäiväksi kirjattiin 21.12.1991. Ruotsi käytti viivyttelemättä hyväkseen Euroopan uuden nopeasti muuttuneen turvallisuustilanteen ja kylmän sodan jälkeisen vapauden. Ruotsi ei ilmoittanut hakemuksesta mitään Suomelle ja yllätti täysin maamme poliittisen johdon ja ennen kaikkea presidentti Koiviston. Suomi joutui täydelliseen paniikkiin. Miten hajoava itänaapurimme reagoisi Suomen EY-jäsenyyteen? Uskallammeko irtautua itänaapuristamme liittoumalla läntiseen talousyhteisöön täysin?

Suomi jätti lopulta jäsenyyshakemuksen maaliskuussa 1992.

Suomen hakemuspäätös ei ollut helppo ja repi puoluekenttää vastaavasti kuin nyt Suomen Nato-jäsenyyskysymys. EU:n kiivaimpia vastustajia olivat Erkki Tuomioja (sd.) ja Paavo Väyrynen (kesk.). Kristillinen liitto erosi Esko Ahon johtamasta hallituksesta EU-kysymyksen johdosta. Nyt ei voi katsella kuin hymyssä suin ja hieman naureskellen tuon ajan poliittisen käyttäytymisen pikkusieluisuutta. Saadaankohan aikanaan katsoa Suomen Nato-jäsenyyshakemusasian historiaa vastaavasti hymy suupielessä, ainakin samat vastustajat – Erkki Tuomioja ja Paavo Väyrynen – ovat kummasti edelleen poliittisesti voimissaan. Suomessa on aina riittänyt niitä henkilöitä, joille oman ideologian toteuttaminen on ollut tärkeämpää kuin maan etu.

Pohjolan turvallisuuspoliittisesta kehityksestä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on paljon kiittäminen Ruotsin entistä pää- ja ulkoministeri Carl Bildtiä. Hän toimi Ruotsin pääministerinä vuosina 1991–1994 sekä ulkoministerinä vuosina 2006–2014 ja oli yksi ratkaisevista taustahenkilöistä Ruotsin EY-jäsenyyshakemuksen valmistelussa ennen pääministerikauttaan. Hänellä on näkemyksiä ja visioita, ja hänellä on myös uskallusta toteuttaa agendaansa vilkuilematta sivuille. Suomesta puuttuu sellainen vastaava poliittinen johtohenkilö, joka uskaltaisi lähteä toteuttamaan omaa agendaansa vain suomalaisten edun nimissä vilkuilematta ja pälyilemättä liikaa itään. Carl Bildtiä on myös Suomen hieman kiittäminen Suomen EU-jäsenyydestä.

Jos Ruotsi ei olisi hakenut jäsenyyttä EY:ssä, mitä olisi tehnyt Suomi? Ruotsin avittamana uskalsimme käyttää sen Neuvostoliiton hajoamisen tuoman liikkumavaran, jota tuskin myöhemmin olisimme rohjenneet käyttää ylivarovaisena kansakuntana.

Vuoden 1995 jälkeen EU laajentui seuraavan kerran vuonna 2004 kymmen valtion voimalla. Venäjä oli jo tuolloin saanut itsensä kohtuulliseen kuntoon ja maalla alkoi olla myös sotilaallista voimaa. Olisiko Suomi enää tuolloin uskaltanut liittyä edes EU:hun Baltian maiden tapaan, kun se ei olisi varmuudella uskaltanut liittyä Natoon vuonna 2004 vastaavasti kuin kaikki Baltian maat ja lisäksi 4 muuta Itä-Euroopan maata tekivät. Suomi ei olisi tuskin koskaan uskaltanut hakea ylivarovaisena ja itänaapuriaan pelkäävänä maana EU-jäsenyyttä, ja mikäpä olisikaan meidän turvallisuusasema nyt EU:n ulkopuolella riehuvan Venäjän naapurina, vaikka EU ei sinänsä ole mikään puolustusyhteisö.

Itäisen naapurin suuressa pelossa ja ilman ääretöntä ulkopuolista painetta Suomen poliittiselta johdolta on aina puuttunut ja tulee aina puuttumaan rohkeus sellaisiin päätöksiin, jotka olisivat maalle eduksi. Meiltä puuttuvat politiikasta carlbildtit. Tarvitsemme äärimmäistä tuuppausta ulkoa, jotta uskallamme tehdä edes jotain päätöksiä.

Teemme päätökset vain äärimmäisen pakon edessä ja sitten myöhemmin huomaamme, ettei päätökseen liittynytkään mitään dramatiikkaa, mitä niin kovasti aluksi pelkäsimme. Hyvä esimerkki on Suomen suhteutuminen Viron itsenäisyysjulistukseen 20.8.1991 ja Viron itsenäisyyden tunnustaminen. Kysymys on ilmeisemmin vieläkin YYA-ajan suomettumisen muodostamasta ylivarovaisuuspainolastista. Ruotsi työnsi meidät aikanaan EY:hyn. Kuka työntää meidät Natoon, onko se taas Ruotsi, kun itsestämme ei ole työntäjäksi?

Ruotsi jätti EY-jäsenyyshakemuksen informoimatta Suomea. EY-jäsenyyshakemuksia ei valmisteltu yhdessä. Suomessa poliitikot edelleen muistuttavat kovasti, ettei sama saisi toistua. Ruotsilla oli kuitenkin täysi syy toimia valitsemallaan tavalla, koska se tiesi, ettei Suomi kykenisi tekemään positiivista päätöstä EY-jäsenyyshakemuksessa pelkona vierellä oleva hajoava suurvalta. Ruotsi tiesi, ettei Suomella ole tarvittavaa rohkeutta ilman äärimmäistä pakkoa. EY-asia meni aikanaan hyvin, nyt molemmat ovat EU:n täysivaltaisia jäseniä. Ruotsi näki EY-jäsenyyshakuasiassa Suomen edun Suomea viisaammin.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysasian tulisi mennä samoin kuin EY-jäsenyyshakemusasian. Suomella ei riitä rohkeutta tehdä asiasta päätöstä yhdessä Ruotsin kanssa, sen sijaan Ruotsissa seuraava porvarihallitus tulee viemään maan Natoon. Ruotsissa on edelleen Carl Bildt tai Ruotsin politiikkaan nousee uusia carlbildtejä Nato-asiassa.

Suomella on nyt suuri halukkuus lisätä puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Suomen kannalta yhteistyöllä halutaan erityisesti varmistaa, ettei Ruotsi tee uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, siis liity Natoon, konsultoimatta Suomea. Toisaalta Ruotsilla on turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa paljon paremmat suhteet Yhdysvaltoihin, jotka Suomessa onnistuttiin romuttamaan melko täydellisesti presidentti Halosen ja ulkoministeri Tuomiojan aikakausilla. Suomi haluaa hyväksikäyttää noita Ruotsin hyviä Yhdysvallat-suhteita.

Ruotsin tulee hakea Nato-jäsenyyttä informoimatta Suomea, se on myös Suomen etu. Muutoin Suomi ei kykene tekemään positiivista päätöstä Suomen Nato-jäsenyydestä: puolueet ja kansa ovat liian hajallaan kyetäkseen tekemään päätöksen.

Naton liittymis- ja laajenemishistoria Euroopassa on yhtä kuin EU:n liittymis- ja laajenemishistoria Euroopassa. Nato-asiassa Suomi ja Ruotsi eivät ole pysyneet kehityksessä mukana, itäinen Eurooppa on mennyt Suomen ja Ruotsin ohi jo ajat sitten.

Molemmat maat maksavat tuosta venkoilusta nyt hintaa. Päätökset pitää tehdä ajallaan ja tänään päätöksen teko on helpompaa kuin huomenna, Venäjän kehityksen ja käyttäytymisen takia Euroopan turvallisuustilanne ei tule ainakaan paranemaan. Kello käy.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu