*

AriPesonen1

Venäjälle Suomi ei ole enää sotilaallisesti liittoumaton maa

Virallisesti Suomi määrittelee edelleen itsensä sotilaallisesti liittoumattomaksi maaksi, on tehnyt jo kahden vuosikymmen EU-jäsenyysajan. Valtioneuvoston selonteossa (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012) Suomen puolustuspolitiikka määritellään sanatarkasti: Suomi huolehtii jatkossakin omasta puolustuksestaan. Puolustusratkaisu perustuu koko maan kattavaan alueelliseen puolustusjärjestelmään.

Sama turvallisuuspolitiikan sisältö sotilaallisesta liittoumattomuudesta on kirjattu Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa-sanonnalla myös hallitusohjelmiin ja on kuultu Suomen ulkopoliittisen johdon lukemattomista kannanotoista.

Linjansa mukaisesti tällä hetkellä Suomella ei myöskään ole mitään sellaista allekirjoitettua sopimusta, joka takaisi muiden maiden sotilasavun kriisi- tai sotatilanteessa. Politiikkansa mukaisesti Suomi puolustaa sotilaallista koskemattomuuttaan yksinään, mutta vetoaa myös EU:hun ja Lissabonin sopimuksen solidaarisuuslausekkeeseen turvallisuuden tuojana.

Suomalaispolitiikkojen tämän hetken jäsentymättömistä turvallisuuspoliittista kannoista kertoo vaikkapa Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän haastattelu 4.4.2015 STT:lle. Sipilä totesi Keskustan olevan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa niin Paasikiven linjalla kuin myös tiukasti EU:n yhteisellä linjalla. Lausahdus ilmentää, ettei Keskustakaan ole käsitellyt Suomen turvallisuuspoliittista asemaa Euroopassa yksiselitteisesti. Keskusta - kuten myös esimerkiksi SDP - poukkoilee välillä länteen välillä itään. Tuo linjaton poukkoilu on sangen yleistä suomalaispoliitikoille riippuen siitä, mistä päin milloinkin sattuu tuulemaan.

Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa ydinkysymys on, voiko Suomi olla enää ylipäätään sotilaallisesti liittoumaton maa tiiviiden Nato-suhteiden varjossa. Näkevätkö muut maat – ennen kaikkea Venäjä – Suomen enää sotilaallisesti liittoumattomana maana.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvulla Naton ja Naton jäsenmaiden politiikka oli sitouttaa Itä-Euroopan vapautuneita maita rauhankumppanuuksilla Natoon. Rauhankumppanuuspolitiikan tarkoitus oli estää turvallisuuspoliittisten tyhjiöiden muodostumista, etenkin kun Venäjän tulevasta turvallisuuspoliittisesta käyttäytymisestä ei ollut varmuutta. Kumppanuuksilla pyrittiin varmistamaan erityisesti Itä-Euroopan maiden itsenäisyyttä, vakautta sekä demokraattisuutta ja vastata maiden turvallisuustoiveisiin.

Naton roolille Itä-Euroopan turvallisuusvakauttamisessa ratkaiseva oli presidentti Boris Jeltsinin ja presidentti Bill Clintonin tapaaminen Helsingissä maaliskuun puolivälissä 1997. Tapaamisen keskeisin neuvottelukiista oli Naton laajeneminen Itä-Euroopassa ja Baltiassa. Tapaamisen lopputuloksena Venäjä ja Yhdysvallat pääsivät sopuun Naton laajenemisen periaatteista Itä-Euroopassa, ennen kaikkea Baltian maiden kohtaloista entisinä neuvostotasavaltoina.

Suurimmasta osasta Itä-Euroopan maista on vuoden 1997 jälkeen tullut Naton täysvaltaisia jäseniä. Puola, Tšekki ja Unkari liittyivät Natoon vuonna 1999, Bulgaria, Romania, Slovakia, Slovenia, sekä Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua vuonna 2004, Albania ja Kroatia vuonna 2009.

Toistaiseksi Baltian maat ovat ainoita Naton jäsenmaita, jotka ovat olleet myös neuvostotasavaltoja. Viimeistään nyt näemme 1990-luvulla Naton harjoittaman politiikan täysin oikeaksi Euroopan turvallisuusvakauttajana. Suomen ja Ruotsin osalta Nato-asiaa ei vielä ole viety päätökseen ja näiden maiden tilannetta voidaan pitää epävakautta synnyttävänä Itämeren alueella. Viiden Pohjoismaan ja kolmen Baltian maan (ns. NB8-maat) kesken ei Suomen ja Ruotsin takia ole voitu luoda Naton puitteissa tehokkainta mahdollista puolustusstrategiaa.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Naton laajenemispolitiikka on ollut Open door-politiikkaa, on pyritty sitouttamaan etenkin ne maat tiiviimmin länteen ja Natoon, jotka ovat nähneet itsellensä länsisuuntautumisen parhaana vaihtoehtona. Tiivistä Nato-sidonnaista vuorovaikutusta on ollut myös niiden maiden kanssa, joiden suunta ei ole ollut länsi. Naton harjoittama politiikka on perustunut vapaaseen valintaan ilman minkään maan painostusta. On pyritty estämään sotilaallisten tyhjiöiden syntymistä, jotka aina ovat kaikkein suurimpia riskitekijöitä kriisien ja konfliktien syntymiselle. Tyhjiöillä on pyrkimys aina täyttyä.

Aluksi tuolla politiikalla ei ollut Venäjän suurempaa vastustusta, käänne tapahtui Naton vuoden 2008 Bukarestin huippukokouksen jälkeen. Kokouksessa Nato-maat linjasivat, että ”Georgiasta ja Ukrainasta tulee Naton jäsenmaita”. Venäjä vastasi Naton linjaukseen Georgian viisipäiväisellä sodalla ja samalla Venäjä teki selväksi, että Venäjä voi vastustaa entisten neuvostotasavaltojen länsisuuntautumista myös sotilaallisesti. Ukraina on nyt toinen esimerkki, jossa Venäjä on käyttänyt raakaa sotavoimaa naapurimaansa ja entisen neuvostotasavallan länsipyrkimysten hillitsemiseksi.

Venäjän strategisessa kulttuurissa on kaksi ominaista piirrettä: toisaalta Venäjää vaivaa syvä ja jatkuva tunne turvattomuudesta ja toisaalta Venäjä korostaa voiman käyttöä asioiden ratkaisuissa. Myöskään sotilaallisen voiman käyttöä asioiden ratkaisemisessa ei kaihdeta.

Vaikka Venäjällä on suunnaton maa-alue Euroopasta Aasiaan ulottuvana, Venäjä näkee, että maalta puuttuu Euroopan puolelta strateginen suoja. Venäjälle on hyökätty oikeastaan vain Euroopan puolelta ja hyökkääjiä ovat olleet milloin tataarit, milloin puolalaiset, saksalaiset tai ranskalaiset. Noista historiansa kokemuksista Venäjä ei koskaan pääse eroon.

Suomen suhteen Venäjän pelko on, että jokin kolmas maa voisi käyttää Suomea hyökkäysreittinä. Venäjä hakee Euroopan puolella puskurialueita, ei vain sotilaallisessa mielessä vaan myös sitouttamalla rajanaapurimaita itseensä taloudellisesti ja poliittisesti. Energia on Venäjän tärkein ”pehmeä” sitouttamisinstrumentti.

Venäjä näkee, että Suomi kuuluu Venäjän puskurialueeseen ja Venäjä on pyrkinyt sitouttamaan Suomea itseensä sekä taloudella että energialla. Tällä hetkellä 70 prosenttia Suomen ulkoa tuomasta energiasta ja yli 40 prosenttia kokonaisenergiakulutuksesta tulee Venäjältä. Venäjä onkin onnistunut tavoitteissaan siinä mielessä, ettei Suomi ole Suomen omilla linjauksillaan ja päätöksillään Naton täysivaltainen jäsen. Toisaalta Venäjän on kuitenkin jo varautunut sotilaallisesti myös siihen, että Suomesta tulee Naton täysivaltainen jäsen.

Suomi on ollut monien Itä-Euroopan maiden tapaan Naton rauhankumppani vuodesta 1994. Vuoden 2014 Naton Walesin huippukokouksesta lähtien Suomella ja Ruotsilla on ollut Naton kanssa tehostettu rauhankumppanuus (Enhanced Opportunities Programme), millään muilla mailla Euroopassa ei kyseisenlasia kumppanuuksia ole. Viime vuodesta lähtien Suomen ja Naton välisiä suhteita määrittää myös isäntämaasopimus, jonka merkitys on paljon suurempi ja Suomea sitovampi kuin mitä Suomessa on yleisesti annettu ymmärtää. Suomi on myös Nato-johtoisen Euroatlanttisen kumppanuusneuvoston (EAPC) jäsen. Suomi - ja myös Ruotsi - ovat hakemusta ja jäseneksi kutsuntaa vaille Naton täysivaltaisia jäseniä. Lähemmäksi Natoa Suomi ja Ruotsi eivät pääse ilman jäsenyyshakemuksien jättämistä.

Mikä on Suomen turvallisuuspolitiikan idea olla mahdollisemman lähellä Natoa olematta kuitenkaan täysivaltainen jäsen? Miten Venäjä näkee tämänhetkisen Suomen turvallisuuspolitiikan ja Suomen turvallisuuspoliittisen aseman Euroopassa? Onko Suomi enää Venäjälle uskottava sotilaallisesti liittoumaton rajanaapuri?

Suomen tämänhetkinen turvallisuuspolitiikan idea Naton suhteen voidaan kiteyttää muutamaan lauseeseen. Suomi pyrkii luomaan mahdollisemman vaikuttavan pelotteen Venäjän hyökkäysuhkaa vastaan. Minkään muun maan kuin Venäjän ei katsota muodostavan Suomelle uhkaa. Uhkaa eivät muodosta yksikään Nato-maa eikä Ruotsi. Kysymys on siitä, että Venäjän interventiolle Suomeen olisi mahdollisemman suuret kustannukset niin, että se nostaisi Venäjän interventiokynnyksen mahdollisemman korkealle ja olisi siten ennaltaehkäisevä.

Tiiviillä Nato-yhteistyöllä Suomi näkee olevan hyvän kustannus-hyöty-suhteen. Toisaalta olematta Naton täysivaltainen jäsen Suomi tuudittautuu ajatukseen, että Nato-maiden ja Venäjän välisessä konfliktissa Suomi voisi pysyä konfliktin ulkopuolella ja niin, ettei maa joutuisi resursoimaan sotilasapua muille eurooppalaisille Nato-maille. Pyrimme epäreilusti poimimaan rusinat Euroopan turvallisuuspoliittisesta pullasta, jota ylläpitävät Nato-maat.

Venäjä näkee puskurina pitämänsä raja-alueen eri valtiot hyvin eri tavoin. Oleellinen kysymys toimien mitoittamisessa Venäjälle on, voidaanko puskurialueen länsimielinen valtio saada vielä tavalla tai toisella Venäjän vaikutuspiiriin täysin tai osittain. Suomi nähdään eri tavoin kuin entiset neuvostotasavallat. Suomi ei ole Georgia tai Ukraina eikä Valko-Venäjä. Jos Suomi liittyy Natoon, ei Suomelle ole tiedossa Georgian tai Ukrainan kokema sotaisa kohtalo, mutta totta kai Venäjä näyttäisi pettymyksensä Suomelle kaikenlaisena härnäyksenä ja kiusantekona.

Luoteis-Venäjällä tehtyjen sotilasryhmittelyjen perusteella Venäjä on laskenut Suomen sotilaallisesti läntiseen leiriin kuuluvaksi - siis Naton vaikutusvaltaan - jo noin vuodesta 2010 alkaen ja Venäjän sotavoimien ryhmittelymuutokset on pitkälti saatu jo valmiiksi. Venäjä on mitoittanut lounaisalueella sotilasvoimansa niin kuin Suomi jo kuuluisi Natoon. On oletettavaa, että Suomen Nato-jäsenyys ei edellyttäisi Venäjältä enää erityisiä ryhmittelymuutoksia turvallisuutensa ylläpitämiseksi Suomen suhteen.

Venäjä laskee sekä länsileiriin kuulumisen että myös Naton kanssa solmimien sopimusten - ennen kaikkea isäntämaasopimuksen - perusteella Suomen sellaiseksi länsimaaksi ja Nato-sidonnaiseksi, että kriisissä Suomea kohdeltaisiin kuten Nato-maata. Sotilaallisessa mielessä Venäjälle Suomi on jo lännelle menetetty maa.

Suomi ei siis ole enää Venäjälle uskottava sotilaallisesti liittoumaton rajanaapuri, Suomi on sitoutunut länteen ja Natoon. Venäjälle Suomi on sotilaallisesti liittoutunut. Suomalaispoliitikkojen olisi syytä lopettaa höpinät Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, puheilla ei ole enää uskottavuutta. Vain Suomen teot ratkaisevat, eivät puheet.

Suomen asema on nyt siinä mielessä vaikea, että Venäjä laskee meidät Nato-vertaiseksi, mutta meillä ei ole 5. artiklan mukaisia turvatakuita sotilasavusta tai edes sotilasmateriaalin saamisesta. Voimme saada idästä kaikkea paskaa naamallemme ja tällä hetkellä joudumme sen kaiken pyyhkimään yksiksemme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Itse järkeilin saman ihan maalaisjärjellä kun ymmärsin isäntämaasopimuksen sisällön, vuoden vaihteessa laitoin ajatuksen tekstiksi:
http://jukkalaulajainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Die nordischen Staaten verbünden sich gegen Russland" - Pohjoismaat liittoutuvat Venäjää vastaan. Suomi ei ole enää sotilaallisesti liittoutumaton maa myöskään der Spiegelille.

http://www.spiegel.de/politik/ausland/russland-ska...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

...eikä The Telegraphille: Nordic countries announce new defence alliance against Russia.

http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/defence/115...

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Katsoin venäläismediasta, mitä siellä on kirjoitettu pohjoismaisten puolustusministerien yhteisesiintymisen jälkeen esimerkiksi Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.

Vielä ei ole kirjoitettu paljon, odotellaan ilmeisesti Kremlin virallisia kannanottoja, jonka jälkeen valtiohallintoa lähellä olevat lehdet sitten kommentoivat. Katsotaan, kuka hallinnosta antaa kommenttia ja milloin, olisiko taas vanhaan tyyliin vaikka duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Aleksei Pushkov, jolla on ollut tapana antaa varsin railakkaita lausuntoja.

Muutama kannanotto löytyy ja kyllä vaikuttaa silta, ettei Suomi ole venäläisnäkökulmasta enää erityisesti sotilaallisesti liittoutumaton tai muutoin länsimaista poikkeava venäjäkielteisyydessään.

Esimerkiksi Venäjän puolustusministeriön virallinen lehti Krasnaja Zvezda (Красная Звезда) kirjoittaa otsikolla ”Puolueettomuus on taakka?” (Нейтралитет в тягость?), kuinka Suomi on matkalla Naton jäseneksi ja luopumassa liittoumattomuudestaan. Kirjoitus on julkaistu 9.4.2015 ja se löytyy: http://www.redstar.ru/index.php/component/k2/item/...

Komsomolskaja pravdassa (Комсомольская правда) kirjoittaa puolestaan Aleksandr Zapesotski (Александр Запесоцкий) otsikolla ”Miksi pietarilaiset lopettavat pian matkustamisen Suomeen” (Почему петербуржцы вскоре перестанут ездить в Финляндию). Kirjoitus on rankkaa tekstiä eikä siinä Suomea säästellä, ala-arvoisemmin Suomesta tuskin pystyisi kirjoittamaan. Kirjoitus on julkaistu 1.4.2015 ja se löytyy: http://www.spb.kp.ru/daily/26360/3242558/

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kiitos, tuota Zapesotskin tekstiä en googlaamalla jostain syystä löytänyt. Aika raakaa kamaa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hyvä asiallinen kirjoitus teemasta 'sotilaallinen liittoutumattomuus'. EU:hun liittymisen jälkeen Suomi ei ole enää ollut sotilaallisesti liittoutumaton, koska Suomi valitsi länsileirin. Vaikka Suomi aikanaan oli hautaamassa WEU:ta Tarja Halosen toimin, Suomen asema länsiliittoumassa oli selvää kenelle tahansa. Suomen liittyminen Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen oli myös merkkejä halusta puolustaa eurooppalaisia demokratia- ja ihmisoikeuskäsityksiä.

Sen verran korjaisin kirjoittajan näkemystä EU-sopimuksen merkityksestä puolustusvelvoitteena, että Suomi on allekirjoittanut EU:n kanssa sopimuksen, jolla on jopa sotilaallisia velvoitteita Suomelle. EU-Sop 42 art. 7-kohdan mukaan Suomi on velvollinen auttamaan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta EU-maata kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tämä on merkittävä sotilaspoliittinen sitoutuminen Suomelta, vaikka sillä ei ole käytännön merkitystä. Lissabonin sopimuksella Suomi osoitti kuuluvansa länsiliittoon myös sotilaallisesti.

Presidentti Niinistö on yrittänyt korostaa mainitun artiklan avunantolausekkeen merkitystä Suomea turvaavana artiklana ja antanut lausunnoillaan ymmärtää, että EU tuskin pitäisi pelkkiä kokouksia, jos Suomen kimppuun hyökättäisiin. Asiantuntijoiden mukaan kyllä kahvikerho kokoontuisi, ja monen monta kertaa, mutta aseapua tuskin olisi saatavana jo käytännön syistä. Toinen merkittävä asia on uskallus ja enemmänkin sen puute.

Niinistön vetoamalla ns. artiklasuojalla on kuitenkin kääntöpuolensa: Jos esimerkiksi joku Baltian maa joutuisi Venäjän aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, miten Niinistö ajattelisi auttaa, jos ei pelkkiä kokouksia lasketa? Jos maa pyytäisi EU:lta sotilaallista apua, Suomi olisi velvollinen sitä antamaan. Sotilaallisen avun pyytäminen olisi jo sen verran kova juttu, että villasukkien ja oliiviöljyn lähettäminen aputarpeiksi ei välttämättä täyttäisi puolustusvelvoitetta. Kannattaa huomata, että Suomella on velvollisuus auttaa, ei oikeus.

On helppo veikata, että jos Venäjän ja Natoon kuuluvan EU-maan asellisessa selkkauksessa Suomi ryhtyy antamaan sotilaallista apua EU-maalle, Venäjä pitäisi Suomea vihollisena. Mitä sitten tapahtuisi, on jo vakavampi juttu. Natolla ei ole velvollisuutta auttaa Suomea, jos tämä joutuu ko. tilanteessa Venäjän aggression kohteeksi, EU:n reaktion voimme arvata.

Tällä hetkellä Suomi on erittäin hankalassa asemassa eikä valtiojohto näytä tätä ymmärtävän millään ilveellä. Pesosen kirjoituksen viimeinen virke on erittäin hyvin tilannetta kuvaava.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Noin se on, kuten täällä kirjoitellaan. Suomi EU-kytkynsä vuoksi ei voi tehdä sovinnollista politiikkaa itään, eikä oikein pelkän EU-toiveunen varassa toteuttaa päinvastaistakaan linjaa Venäjän kanssa.

Viisas katsoo millaista EU:n solidaarisuus on esimerkiksi Kreikan tapauksessa sen painiessa velkaongelmiensa kanssa. Vertaisin EU:n avun tarjoamista Kreikalle miehityspolitiikkaan.

Suomen on syytä varautua melkoisiin ongelmiin EU:n kanssa jos aseellista apua joskus joutuu pyytämään. On helppo arvata Natoon kuuluvien EU-maiden yksi toisensa jälkeen kieltäytyvän avun antamisesta Natoon vetomalla. Ehdoitta apua ei varmasti ole saatavissa.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

No nyt vaikka viime sodista alkaen (ja sitä ennenkin) Suomella on kerrottu olevan uskottava puolustus. Käsittääkseni se tarkoittaa sitä ettei Suomi missään olosuhteissa salli edes itänaapurin hyödyntää Suomen maantieteellistä tai poliittista asemaa omiin tarkoituksiinsa vastoin tahtoamme. Vakavissakin eturistiriitatilanteissa meidän etumme voittaa aina, olipa riski mikä tahansa.
Eli emme ole koskaan olleet puolueettomia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset