AriPesonen1

Pääsihteeri Tiitisen Yle-haastattelu, itänaapurimme on edelleen samanlainen

  • Presidentti Sauli Niinistö ja presidentti Vladimir Putin Fortumin Njaganin voimalaitoksen avajaisissa 24.9.2013.
    Presidentti Sauli Niinistö ja presidentti Vladimir Putin Fortumin Njaganin voimalaitoksen avajaisissa 24.9.2013.

Yle Uutiset julkaisi tänään eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen haastattelun. Seppo Tiitinen toimi suojelupoliisin päällikkönä vuosina 1978–1990 ja hänellä lienee paras tietämys maassamme niistä Suomen ja itänaapurimme välisistä suhteista, joista ei ole ollut tapana paljon hiiskua.

Tiitinen totesi Ylen haastattelussa suomalaisten vuorineuvoksien välittäneen Moskovan rahaa SKP:lle, Suomen kommunistiselle puolueelle. Tiitisen mukaan muutamat vuorineuvokset ovat toimineet jopa rahanvälityskanavana Suomen kommunistisen puolueen suuntaan, jonka toimintaa Moskova avokätisesti rahoitti. Rahaa ei tietenkään kannettu muovipussilla Moskovasta Helsinkiin, vaan asia järjestettiin peitetymmin projektisopimusten yhteydessä. ”Heidän osaltaan voidaan puhua punaisista vuorineuvoksista”, Tiitinen totesi haastattelussa.

Punaiset vuorineuvokset olivat siis valmiita välittämään kremliläistä rahaa SKP:lle saadakseen omistamilleen yrityksille hyviä taloudellisia sopimuksia itärajan takaa.

Tuo on historiaa, mutta onko tämän päivän Suomessa muuttunut tosiasiallisesti mikään Venäjä-käyttäytymisessämme? Onko edelleen ”punaisia vuorineuvoksia” tai ”punaisia poliitikkoja”, joiden käytössä olevaa päätös- ja vaikutusvaltaa on ostettavissa hiljaisesti etuuksilla, muttei enää niinkään suoranaisilla rahallisilla etuuksilla.

Venäjä näkee mielellään, että Suomi edelleen kuuluisi sen puskurialueeseen. Venäjä onkin pyrkinyt sitouttamaan Suomea itseensä sekä taloudella että energialla. Taloussitouttamisessa Venäjä ja edesmennyt Neuvostoliitto ovat onnistuneetkin erinomaisesti. Kostamus-projekti on ehkä tunnetuin esimerkki Suomen taloussitouttamisesta. Tiitisen mainitsemista punaisten vuorineuvoksien toiminnassa on kysymys samasta yritystasolla: toimimalla Neuvostoliiton haluamalla tavalla vuorineuvokset halusivat ostaa omille yrityksilleen liiketoimimahdollisuuksia itänaapurissa.

Vaikka Neuvostoliitto on kuollut ja kuopattu, itäenergian vaikutus on Suomessa edelleen omassa luokassaan. Tällä hetkellä 70 prosenttia Suomen ulkoa tuomasta energiasta ja yli 40 prosenttia kokonaisenergiakulutuksesta tulee Venäjältä. Suomen energiahuoltoon Venäjällä on edelleen suuri vaikutusvalta.

Venäjän toimintatavat ns. lähiulkomaissa ovat edelleen samat kuin sodanjälkeisellä Neuvostoliitolla. Sama pätee koko läntiseen Eurooppaan, ei vain lähiulkomaihin. Periaate voidaan tiivistää yhteen iskulauseeseen: sitouta etupiirisi taloudella ja energialla itseesi, mutta ole valmis tarvittaessa käyttämään myös sotavoimaa etujesi turvaamiseen. Jos olet valmis toimimaan etujemme mukaisesti, olemme valmiit palkitsemaan sinut.

Suomessa tulisi nyt miettiä ja ennen kaikkea päättää, missä määrin haluamme luovuttaa ja myydä Venäjälle määräämisoikeuttamme - siis itsenäisyyttä - taloudellista kanssakäymistä vastaan. Missä määrin olemme valmiit vaihtamaan päätäntävaltaamme taloudellisiin etuisuuksiin ja rahaan?

Presidentti Kekkosen ja YYA-Suomen aikaan toimimme oikein. Suomi kuului YYA-sopimuksen kautta Neuvostoliiton sotilaalliseen etupiiriin ja tosiasialliset vaikutusmahdollisuutemme omaan kohtaloomme olivat vähäiset, niitä ei ollut ollenkaan. Tiesimme asemamme ja otimme kaiken mahdollisen irti taloudellisen kanssakäymisen kautta. Nyt Suomen tilanne on toinen, mutta pitkälti toimimme edelleen alitajuisesti kylmän sodan aikaan muodostuneiden ajatusten pohjalta.

Tällä hetkellä ja edelleen Suomen heikoin lenkki Venäjän vaikutusmahdollisuuksien suhteen on energia, ei niinkään muu taloudellinen yhteistyö. Energiaosuus poisluettuna tuonti ja vienti Venäjälle ei ole enää sillä tasolla, että taloudella Venäjä voisi painostaa Suomea sille itselle mieluisiin päätöksiin. Sen sijaan energialla Venäjä voi edelleen painostaa, etenkin jos energiaan luetaan mukaan myös suomalaisyhtiöiden - siis Fortumin - mittavat energiasijoitukset Venäjällä.

Fortum ja ydinvoima ovat Suomen Akilleen kantapäät Venäjän Suomi-vaikutusmahdollisuuksien suhteen. Elämmekö energiayhteistyössä itse asiassa edelleen punaisten vuorineuvosten ja poliitikkojen aikaa? Tarkastellaanpa tarkemmin tapaus Fortumia.

Fortum on suurin suomalainen energiayhtiö ja sen vaikutusvalta suomalaiseen energiahuoltoon on ylivoimaisesti suurin. Fortum on valtion enemmistöomisteinen yhtiö, 50,76 % prosenttia Fortumin osakkeista omistaa Suomen valtio. Myös Venäjä tietää erittäin hyvin Fortumin merkityksen Suomelle.

Fortum osti maaliskuussa 2008 venäläisestä Tšeljabinskin alueella toimivasta sähköntuotantoyritys TGK-10:sta 29 prosentin osuuden. Fortumin yritysosto, joka maksoi noin 2,7 miljardia euroa, oli Suomen historian suurimpia investointeja ulkomaille ja suurin investointi Venäjälle. Vuoden 2008 loppuun mennessä Fortum nosti omistusosuuteensa TGK-10:sta 93 prosenttiin. Fortum on rakentanut Venäjälle myös noin 1,4 miljardia euroa maksavan Njaganin voimalaitoksen, joka tuottaa sähköä Hanti-Mansian öljy- ja kaasuteollisuudelle.

Fortumin Venäjän kahdeksan voimalayksikköä käsittävän investointiohjelman kaksi viimeistä yksikköä Tšeljabinskiin Uralille on määrä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. Fortumin sijoitukset Venäjällä ovat nyt yhteensä noin 4-5 miljardin euron luokkaa. Vuonna 2014 Fortumin Venäjän liiketoimintojen liikevaihto oli hieman yli miljardi euroa, joka on noin 20 prosenttia Fortumin kokonaisliikevaihdosta. Fortum on siis nyt Venäjä-riippuvainen.

Fortum etabloitui Venäjän energiatuotantomarkkinoille presidentti Tarja Halosen aikakaudella. Halosen mielipide presidenttinä oli - ja on edelleen - Suomen Nato-jäsenyydelle erittäin kielteinen. Kielteinen suhtautuminen Natoon oli ideologista ja Venäjä tiesi, ettei Suomi liity Natoon eikä edes lähene Natoa Venäjän etuja häiritsevästi presidentti Halosen aikakaudella. Oliko Fortumin päästäminen edullisesti Venäjän keskeisille energiatuotantomarkkinoille kiitos Suomen Nato-kannoista?

Suomi on Fortumin kautta korviaan myöten Venäjän energiassa ja sitä kautta myös Kremlin poliittisessa vaikutusvallassa. Suhteutettuna Suomen kokoon ja Fortumin merkitykseen Suomen energiamarkkinoilla, Fortum on päästetty Suomi-Venäjä-suhteissa liian merkitsevään asemaan niin, että se voi vaikuttaa meidän päätöksentekoon. Asia tuli hyvin esille valtioneuvostoon Fennovoiman rakentamislupahakemuksen käsittelyssä viime kesänä.

Nykyisessä tilanteessa Suomi ja Suomen poliitikot taitavat joutua nöyrtymän energian kautta Venäjän tahtoon ja päämääriin. Irtautumista ja siten täysin omista lähtökohdista ja tavoitteista lähtevää ajattelua - siis täydellistä itsenäisyyttä - emme ole vielä saavuttaneet.

Suomeen tulee nyt uusi venäläinen ydinvoimala eikä Fortum tule saamaan hallintaansa havittelemaansa vesivoimatuotantoa Luoteis-Venäjällä. Nuo päätökset on tehty tosiasiallisesti Venäjällä.

Elinkeinoministeri Olli Rehn vieraili Moskovassa 23.7.2015 ajankohtana, jolloin valtioneuvosto oli juuri aloittanut Fennovoiman rakentamislupahakemuksen käsittelyn. Rehnin vierailun asialistalla olivat teknologia- ja energiapolitiikan ajankohtaiskysymykset, toisin sanoen Fennovoima.

Jos ei suorasanaisesti, niin rivien välissä Suomelle ja ministeri Rehnille on varmasti tehty selväksi, että Fennovoiman ydinvoimala on syytä tilata Rosatomilta ja voimalalle on syytä antaa rakentamislupa. Jo yhdellä lauseella tehdään yleensä selväksi asioiden päämäärä. Rehnille on voitu todeta Moskovassa varapääministeri Arkadi Dvorkovitšin ja kansalaisaloitteiden komitean puheenjohtaja Aleksei Kudrinin suusta: ”Olemme olleet tyytyväisiä Fortumin sähkötuotantoon Hanti-Mansian öljy- ja kaasuteollisuudelle ja toivomme, että hyvä yhteistyö tulee jatkumaan myönteisissä merkeissä pitkään”. Tuollaisesta lauseesta yleensä ymmärretään yskä.

Suomessa on hyvä muistaa, että Venäjällä kaikki energiaan liittyvä on poliittisen vallan säätelemää, ja säätely tapahtuu suoraan presidentinkansliasta, siis Kremlistä. Energian suhteen Suomella eikä millään muulla läntisen Euroopan maalla ei ole mitään erityisasemaa Venäjällä niin, että se olisi Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikasta riippumatonta. Venäjä uhkaa armotta myös energialla, jos Venäjän päämääriin pääseminen sitä edellyttää. Ukraina on saanut juuri tuon jo monesti kokea.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Kari Ahlava

Olen kuullut, että 80-luvulla amerikkalaiset yrittivät kovasti neuvoa, ettei itäkauppaan voi jäädä luottamaan. Ja niinhän siinä kävi, että Neuvostoliiton sortuessa maamme oli juuri itäkaupasta - nähtävästi juuri näiden punaisten vuorineuvosten ja Kekkosen perinnön ansiosta - riippuvainen.

Seurauksena oli aivan tavaton lama, missä suomalaisten arvostamat pankitkin joutuivat konkurssiin ja selvitystilaan. Mitä energiaan tulee, niin vuorineuvokset eivät henkilökohtaisesti itse taaskaan joudu kylmää kärsimään, jos Venäjä ottaa käyttöön samat painostuskonstit kuin Ukrainassa. Eli hanat kiinni.

Suomalaisten identiteetti ei ole idässä. Diktatuurit ovat arvaamattomia yhteistyökumppaneita. Sielläkään ei huipulla tule kylmä eikä nälkä, oli päätös mikä kulloinkin. Syövät varmaan suomalaista juustoa nytkin, vaikka se on muilta pois.

Ei 90-luvun lamasta vielä niin kauaa ole, etteikö muistettaisi, miten pakkovalta toimii.
Ei Suomen olisi pitänyt koskaan YYA-sopimukseen alistua. Meillä oli demokratia tuolloin vain nimellistä ja romahdus oli sen mukainen.

Alkaa arveluttaa, että ymmärretäänkö meillä länsimaista demokratiaa ja taloutta vieläkään. Vuorineuvostasollakaan. Taikka juuri siellä.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kiitos Kari hyvästä kommentista!

Luin juuri Ylen toimittaja Miia Gustafssonin mielenkiintoisen jutun otsikolla: Venäläinen toisinajattelija suomalaisille: "Energiayhteistyö Venäjän kanssa on kuin tekisi sopimuksen paholaisen kanssa".

Juttu löytyy: http://yle.fi/uutiset/venalainen_toisinajattelija_...

Jutussa venäläinen kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Artemi Troitski varoittaa suomalaisia ryhtymästä yhteistyöhön venäläisen ydinvoimayhtiön kanssa.

Troitski lataa: ”Venäjän myötäily on kuin tekisi sopimuksen paholaisen kanssa. Kannustan suomalaisia pysymään kaikin tavoin riippumattomina Venäjästä. Erityisen huolissani olen ydinenergiayhteistyöstä. Se tarkoittaa väistämättä kiristystä ja uhkailua Venäjän taholta. Tilanne oli Ukrainan kanssa sama vuosikausia. Venäjä käytti energiatoimituksiaan kiristykseen. Heille ei pidä antaa tätä työkalua Suomen suhteen.”

Nuo ovat totuuden sanoja. Venäläinen tuntee venäläisen, ja Troitski tuntee Putinin ajatusmaailman.

Meidän suomalaisten - ennen kaikkea suomalaispoliitikkojen - tulisi ajatella samoin kuin monet venäläiset Troitskin johdolla. Liika sinisilmäisyys kostautuu ennemmin tai myöhemmin.

Petteri Hiienkoski

Eikös jo JKP varottanut siitä, ettei idänkauppa ylittää 20 %.

En käsitä, miksi stubbit ja rehnit halusivat muun energiariippuvuuden päälle vielä väen väkisin venäläistä Fennovoimaa. Suomen kannalta se mielestäni epäviisas, vastuuton oli ratkaise.

Suurvalloilla, kuten Venäjälläkin, on lähtökohtaisesti taipumuksena sitoa muita valtioita vaikutuspiiriinsä taloudellisesti, kaupallisesti. Venäjällä energialla on keskeinen asema tässä mielessä.

Toisaalta Venäjä on myös varsin riippuvainen energiatuloistaan, mikä tekee sen itsensä haavoittuvaiseksi. Kysymys on Venäjälle siis kaksipiippuinen asia.

Suomen itsemääräämisoikeuden kannalta tällä hetkellä keskeismmäöt haasteet liittyvät riippuvuuteen länsivalloista. Riippuvuus USA:sta on itseasoassa koko Euroopan ongelma, josta europpalaiset joudumme kärsimään.

Käsitykseni mukaan USA pelaa kovaa peliä hegemonisen asemansa vahvistamiseksi ja Venäjä taas pyrkii turvaamaan omat intressinsä, tarvittaessa voimakeinoin.

Mielestäni viimeaikaisia konflikteja Georgiassa, Ukrainassa ja Lähi-idässä ei julkisessa keskustelussa bvarsinkaan Suomessa ole kyetty arvioimaan osana laajempia kansainvälisen politiikan kehitystrendejä. Todennäköisesti saamme odottaa jonkin aikaa kunnes poliittinen historia tulee esittämään arvioita jotka asettavat tapahtuneet konfliktit laajempaan konteistiin.

Pidän karkean yksipuolisena ja propagandistisenakin selityksenä sitä kliseistä väitettä, jota "päivystävät dosentit" julkisuudessa toistavat, että nämä osoittaisivat Venäjän tavoittelevan suurvaltaasemaa ja neuvostoimperiumin palauttamista. Eihän Venäjä ole missään vaiheessa lakannut olemasta suurvalta.

Venäjän toimia ei kuitenkaan pitäisi eristää muusta maailmasta vaan ne tulisi ymmärtää vastareaktioina ja osana laajempaa strategista kilpailua Yhdysvaltoijen välillä.

Kari Ahlava

"Käsitykseni mukaan USA pelaa kovaa peliä hegemonisen asemansa vahvistamiseksi.."

No ei kyllä Obaman aikaan mielestäni näin voi sanoa. Edelliseltä presidentiltä jäi perinnöksi pari sotaa, joiden lopettamisesta ei ole tahtonut tulla mitään. Irakin hallinto halusi kyllä amerikkalaiset maasta pois ja näin oli tarkoitus tehdäkin. Vaan se sotilasvalta puuttui, mitä tyhjiötä on nyt moni täyttämässä.

Jos arabikevään katsoo lännen kiihoittamaksi, niin siinä tapauksessa voisi ollakin kyseessä kova peli, mikä onkin kuralla näillä näkymin. Eurooppa tykkää siitä, että amerikkalaiset pitävät vartiota. Ja ottavat syyt aina niskoilleen

Kari Ahlava

Sitä vaan vielä, että stubbit ja reenit olivat naiveja uskovaisia, mitä venäläiseen demokratiaan tuli. Jotenkin kuvittelivat, että se syntyi yhdessä yössä kaikkien venäläisten mielissä oivallus kuin kynttilä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset