AriPesonen1

Venäjän uhka on jo Ruotsille suurempi kuin Suomelle

  • Kartta kertoo Ruotsin merkityksen Itämeren turvallisuudelle.
    Kartta kertoo Ruotsin merkityksen Itämeren turvallisuudelle.

Ruotsissa kaikki neljä porvaripuoluetta kannattavat Ruotsin Nato-jäsenyyttä, sen sijaan Ruotsidemokraattien sekä myös Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen kanta Ruotsin Nato-jäsenyyteen on toistaiseksi kielteinen. Nato-myönteisillä porvaripuolueilla on tällä hetkellä 141 edustajaa 349 paikkaisessa parlamentissa.

Viimeisimmässä syyskuun puolivälissä Svenska Dagbladet-lehden tekemässä mielipidetiedustelussa 41 prosenttia vastaajista kannatti Ruotsin Nato-jäsenyyttä ja 39 prosenttia vastusti. 54 prosenttia Ruotsidemokraatteja mielipidetiedustelussa kannattaneista ja 30 prosenttia sosiaalidemokraatteja kannattaneista suhtautui Ruotsin Nato-jäsenyyteen myönteisesti. Ruotsista on tulossa vauhdilla Nato-jäsenyyttä kannattava valtio.

Ottaen huomioon Ruotsin pitkän puolueettomuuspolitiikan historian, käännös Nato-myönteisyyteen puolentoista vuoden aikana on ollut yllättävän nopeaa. Jossain määrin yllättävää on myös se, ettei vastaavaa käännettä ole tapahtunut Suomessa. Suomessa Ruotsin muuttuvaa Nato-kantaa ja etenkin sen taustoja ei vielä juurikaan ole analysoitu Suomessa.

Ruotsi venäläisuhittelun paineessa

Vuonna 2015 on tapahtunut jo kolme venäläiskoneiden provokatiiviseksi ja jopa vihamieliseksi tulkittua Ruotsin rajojen lähestymistä. Tapahtuma-ajankohdat ovat 4.7.2015, 21.5.2015 ja 24.3.2015. Erityisen uhkaavaksi Ruotsissa on koettu 4.7.2015 kahden venäläisen TU-22-pommikoneen lähestyminen Karlskronaa ja Kallingea, joissa sijaitsee Ruotsin keskeisiä laivastovoimia sukellusveneineen sekä myös lennostovoimia. Aggressiivisena toimena muistetaan myös vuoden 2013 pääsiäisen venäläisryntäys kohti Ruotsin aluerajaa kahdella raskaalla TU-22M3-pommikoneella ja useammalla hävittäjällä.

Ruotsalaismuistissa on edelleen laaja sukellusvene-etsintä Tukholman saaristossa vuoden 2014 lokakuussa. Venäläissukellusveneen epäiltiin tunkeutuneen Ruotsin aluevesille.

Ruotsin ilmavoimissa ei ole katsottu hyvällä venäläisten sotilaskoneiden laukaisemia omasuojaheitteitä ruotsalaishävittäjien suorittaessa venäläiskoneiden tunnistustehtäviä Itämerellä. Omasuojaheitteillä on tarkoitus estää lämpöhakuisten ilmataisteluohjusten osumista omaan koneeseen. Omasuojaheitteitä ei ole tapana käyttää rauhan ajan tavanomaisessa sotilaslentotoiminnassa.

Ruotsin ulkoministeriö kutsui 11.9.2015 Venäjän suurlähettiläs Viktor Tatarintsevin puhutteluun, koska Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova oli ilmoittanut, että Venäjä aloittaisi vastatoimet, mikäli Ruotsi liittyisi sotilasliitto Natoon. Venäjän uhkailua pidettiin Ruotsissa sopimattomana.

Venäjä on tietoisesti sekä puheissaan että sotilaallisissa toimissaan käyttäytynyt Ruotsia kohtaa provokatiivisesti ja huolta herättävästi. Pienistä uhittelutoimista on muodostunut jo toimintalinja. Krimin valtauksen jälkeen keväästä 2014 alkaen ovat Venäjän toimet Itämerellä olleet aggressiivisimpia Ruotsia kohtaan kuin Suomea kohtaan.

Ruotsin strateginen asema Itämerellä Suomea merkittävämpi

Miksi Venäjä käyttäytyy näin Ruotsia kohtaan, ja onko harjoitettu toiminta ollenkaan Venäjän omien etujen mukaista?

Venäläismotiiviksi on Suomessa esitetty, että Ruotsin Suomea myönteisempi Nato-kanta on saanut Venäjän pelottelemaan Ruotsia Nato-jäsenyyden tuomilla sotilaallisilla uhilla.

Ruotsin merkitys Itämeren geopolitiikassa ja -strategiassa on varsin keskeinen. Ruotsin tärkeän arvon tietää niin Venäjä kuin myös Nato. Suomen asema Itämeren pussin pohjalla ei ole niin tärkeä myöskään Natolle kuin Ruotsin, varsinkin kun Suomi ei ole maa Nato-maa, jota koskisivat 5. artiklan turvatakuut. Viroakin voidaan puolustaa niin päätettäessä Latvian ja Liettuan tapaan Ruotsin kautta.

Ruotsin keskeisen geopoliittisen aseman vuoksi Venäjä uhkaa sotilaallisesti Ruotsia enemmän kuin Suomea. Ruotsi tietää hyvin merkityksensä. Tällä hetkellä Ruotsi tietää myös sotilaallisen haavoittuvaisuutensa suhteessa Venäjään. Ruotsi on monesti todennut etenkin puolustusministeri Peter Hultqvistin suulla Venäjän olevan tällä hetkellä sotilaallisen uhan Ruotsille.

Fennoskandian geopoliittinen ja -strateginen asema on muuttunut suuresti kylmän sodan ajoista sotilasoppien ja aseteknologian kehityksen myötä. Suomi ja etenkin Suomen 1340 kilometriä pitkä itäraja on menettänyt merkitystään Itämeren ympäristön turvallisuuden kannalta. Enää sotilasoppeihin eivät kuulu vaikkapa laaja-alaiset panssari- tai maajoukkovyörytykset poikin valtionrajoja, mutta toki sellaiseenkin vaihtoehtoon on Suomessa varauduttava.  

Kylmän sodan aikaan Suomi toimi Ruotsille puskurina Neuvostoliittoa vastaan ja edelleenkin monet Suomessa näkevät niin, että esimerkiksi Suomen ja Ruotsin tiivistyvällä puolustusyhteistyöllä Ruotsi yrittää vain vahvistaa Suomen asemaa Ruotsin puskurina Venäjälle. Nuo ajatukset ovat vanhakantaisia. Ei Venäjä uhkaa Ruotsia Suomen kautta, Venäjän uhka Ruotsille tulee suoraan Itämeren kautta.

Itämeren ympäristössä Venäjälle ovat tärkeitä meri- ja ilmayhteys manner-Venäjältä Kaliningradiin sekä Pietarin turvallisuus. Venäjälle Kaliningrad on myös tärkeä strategisia merialueita - Itämerta, Mustaamerta ja Barentsinmerta - turvaava etupesäke Krimin ja Kuolan niemimaan tapaan. Venäjä tietää Ruotsin rannikon ratkaisevan merkityksen Baltian Nato-maiden turvallisuuden kannalta. Suomen tapaan lähes saarina olevien Baltian maiden turvallisuus olisi Natolle vaikea taata ilman Itämeren hallintaa, huoltoyhteydet Baltiaan kapean Kaliningradin ja Valko-Venäjän välissä olevan maakannaksen kautta Puolasta käsin olisivat liian haasteellisia.

Itämeren hallinta ja ennen kaikkea Baltian maiden puolustaminen edellyttää Ruotsin rannikon ja myös Gotlannin hallintaa tai vähintäänkin sitä, etteivät alueet joudu vihollisen kontrolliin.

Suomessa me näemme edelleen mielellään merkityksemme suureksi pitkän itärajan perusteella. Itämeren sotilaspoliittisen tilanteen ja sen osatekijöiden muutosta ei ehkä ole oikein vielä Suomessa ymmärretty, ei ennen kaikkea Ruotsin Suomea suurempaa merkitystä Itämeren turvallisuudelle. Muutoksen kylmän sodan aikaan verrattuna on tuonut Baltian maiden siirtyminen länsileiriin ja Nato-jäseniksi. Itämeri on tärkeä myös Keski-Euroopan turvallisuudelle, jolle Kaliningrad muodostaa ohjuksineen erityisen uhkatekijän.

Itämeren suhteen Suomen asema on siis vähämerkityksellisempi kuin Ruotsin. Sen sijaan Kuolan niemimaan suhteen Suomen geopoliittinen ja -strateginen merkitys on edelleen suuri.

Ruotsi ensiksi Natoon, Suomi tulee kyllä perässä

Miltä sitten tulee näyttämään Itämeren turvallisuusarkkitehtuuri vaikkapa viiden vuoden päästä?

Ruotsi tulee liittymään Natoon seuraavan hallituksen aikana. Hiljaista valmistelua ja kansalaismielipiteen käännyttämistä tehdään koko ajan. Ruotsi puolustusvoimat on hyvin Nato-myönteinen ja odottaa vain poliittista päätöstä Nato-jäsenyyden eteenpäinviemiseksi. Aikanaan porvarihallitus vei Ruotsin EY-jäsenyyteen ja Ruotsin sosiaalidemokraatit olivat hanketta valmistelemassa Ingvar Carlssonin johdolla. Ruotsin sosialidemokraateissa on monia Ruotsin Nato-jäsenyyden myönteisesti suhtautuvia, mutta toki myös vastustajia on. Keskeisin vastustaja on ulkoministeri Margot Wallström, jonka Nato-vastustus on ideologista vastaavasti kuin Erkki Tuomiojan Suomessa. Wallström ei kuitenkaan ole ikuisuutta Ruotsin ulkoministeri.

Suomi on seurannut jokaisessa länsi-integraatioasiassa Ruotsia muutaman askeleen jäljessä. Sama tulee tapahtumaan myös Nato-jäsenyyden suhteen. Jos Ruotsi ei liity Natoon, ei Suomikaan liity ja päinvastoin. Jos Ruotsi liittyy Natoon, niin Suomikin liittyy.

Vastaavasti kuin EY-jäsenyydessä, Suomi tulee Ruotsin perässä Naton täysvaltaiseksi jäseneksi. Suomella ei ole varaa jäädä yksin. Suomi on kaikessa länsi-integraatiossa seurannut Ruotsia toisen maailmansodan jälkeen. Välillä se on ollut helpompaa välillä vaikeampaa.

Ruotsi jätti EY-jäsenhakemuksen heinäkuussa 1991, Suomi jätti EY-jäsenhakemuksen maaliskuussa 1992. Suomi liittyi Euroopan neuvostoon vuonna 1989 Neuvostoliiton ollessa luhistumassa, kun puolestaan Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1949. Suomesta tuli Eftan liitännäisjäsen vuonna 1961 ja täysjäsen vasta vuonna 1986, kun taas Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1960. Suomi liittyi OECD:hen vuonna 1969, kun vastaavasti Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1961. Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1955, kun muut neljä pohjoismaata perustivat järjestön jo vuonna 1952.

Henkilökohtaisesti ei näe ollenkaan ongelmana, että tavallaan Ruotsi päättää monista keskeisistä asioista edelleen puolestamme liittymällä itse ensin, jolloin Suomi kokee menettävänsä kilpailukykyään ja vaikutusmahdollisuuksiaan, ellei liity perässä. Venäjän vuoksi meillä ei ole yleensä uskallusta tehdä päätöksiä ilman äärimmäistä pakkoa. Ruotsi on muodostanut meille niin useasti tuon tarpeellisen pakon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Jos Suomi seuraa Ruotsia Natoon, millaiset piruetit ja kuperkeikat joutuu maamme ulkopoliittinen johto tällöin heittämään? Eli, jos muutos koskee Ruotsia eikä sillä hetkellä Venäjän toimintaa, miten Suomen Nato-jäsenhakemus perustellaan julkisesti?

Entäpä se kuuluisa neuvoa-antava kansanäänestys?

http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18836...

Taitavat nämä pohdintamme kuulua sarjaan "jos taivas putoaa"...

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Jossain aiemmassa kommentissani ennustin, että Suomi todennäköisesti jättää Natolle jäsenhakemuksen vielä tämän vaalikauden aikana, jota siis nyt on vielä kolme ja puoli vuotta jäljellä. Se ei tule tapahtumaan siksi, että nykyinen valtiojohtomme tai gallup-kansa saisi jonkin yllättävän järkevyyskohtauksen. Se tulee tapahtumaan siksi, että on pakko. Joku tai jotkut ulkopuoliset toimijat luovat meistä riippumatta kriisitilanteen, joka pakottaa lopultakin valitsemaan kuulummeko läntiseen demokraattiseen vai itäiseen euraasialaiseen yhteisöön. Ns. normaalioloissa suomalaiset ovat kyvyttömiä ratkaiseman tämän kysymyksen itse. Tarvitaan paniikki.

Todennäköisin pakkorakomme on Ruotsin Nato-jäsenhakemus. Sen Ruotsi jättää viimeistään seuraavan hallituksen astuessa remmiin, mutta se voi tapahtua jo keskellä vaalikauttakin. Ruotsin pitkämielisyys Venäjän koko ajan lisääntyvää aggressiivisuutta kohtaan tuskin tulee kestämään seuraaviin vaaleihin asti puhumattakaan, että Ruotsi jäisi naiivisti odottamaan Suomen vaaleja ja perinteistä ulkopoliittista vatulointia, joka ei tunnetusti johda mihinkään. Siis mihinkään konkreettiseen ja hyödylliseen. Pohjoismaiden perheen hidasjärkisimpänä Suomenkin on silloin pakko seurata Ruotsia välittömästi ja unohtaa horinat kansanäänestyksistä.

Muitakin skenaarioita on. Venäjää on sanottu arvaamattomaksi, mutta se on totta vain osittain. Geopoliittiset ja sotilasstrategiset tavoitteensa se on tuonut esille jo kauan ja hämmästyttävän avoimesti. Se on häiriköinnillään mm. viestittänyt pyrkivänsä Itämeren alueen hallintaan tarvittaessa kaihtamatta mitään keinoa. Arvaamatonta on vain toteutusten aikataulu, jota ei tietenkään kerrota sen enempää ruotsalaisille kuin tsuhnille. Venäjä osaa yllättää, kuten sen viime vuosien ketterät siirtymiset konfliktista toiseen (Moldova, Georgia, Krim, Itä-Ukraina, Syyria…) osoittavat. Sen näkyvin vientituote on jäätyneet konfliktit. Yleisesti arvioidaan Venäjää eniten kiinnostaviksi kohteiksi Itämerellä Gotlanti ja Ahvenanmaa, mutta maskirovkan mestari ei aina toimi odotetulla tavalla. Kohde voi olla aivan mikä vain ja milloin vain. Hankoniemi? Varmaa on vain se, että aikaa suomalaisten kansanäänestyksille ei tule olemaan.

Sotilasoperaatiot ovat kuitenkin vain Venäjän geopoliittisten projektien viimeistelyvaiheita. Putinin sota ”länttä” vastaan alkoi viitisentoista vuotta sitten ns. viidensien kolonnien luomisella ja kouluttamisella kohdemaissa, ja on jatkunut hämmästyttävällä intensiteetillä ja tuloksekkaasti propagandasodalla, johon nykyinen tietotekniikka antaa loistavat välineet. Osaavissa käsissä sosiaalinen media on joukkotuhoase, jolla kohde käsitellään henkisesti puolustuskyvyttömäksi. Suomessa Venäjän päätavoite on Nato-vastaisuuden lietsonta ja liittoutumisen estäminen. Vastoin yleistä luuloa ns. nettitrollaus on näkyvyydestään huolimatta vain pieni osa Kremlin informaatiosotaa, kuten tutkija Saara Jantunen kirjassaan Infosota valaisevasti kertoo. Valtakunnan vaikuttajat ja päättäjät opetetaan muilla paljon ovelammilla keinoilla syömään kädestä.

Aika on käymässä vähiin. Jos turvallisuuspolitiikastamme vastuulliset eivät ole ennalta tehneet toimintasuunnitelmia yllä kuvatunlaisiin tilanteisiin, se on joko hölmöyttä potenssiin korotettuna tai sitten se on rikollista välinpitämättömyyttä.

Tuossa Hannu Monosen yllä linkittämässä erinomaisessa kirjoituksessa (”Pihtiputaan mummon panttivankina”) on selkokielellä osoitettu, miksi valtiojohdon ja puoluejohtajien hirttäytyminen kansanäänestysvaatimukseen on typerää ja vahingollista.
YYA-sopimus liitti aikoinaan Suomen de facto Varsovanliiton jatkeeksi eli osaksi Neuvostoliiton puolustusjärjestelmää. Kansanäänestystä asiasta ei jostain syystä pidetty.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Ari kirjoitti: "Kylmän sodan aikaan Suomi toimi Ruotsille puskurina Neuvostoliittoa vastaan ja edelleenkin monet Suomessa näkevät niin, että esimerkiksi Suomen ja Ruotsin tiivistyvällä puolustusyhteistyöllä Ruotsi yrittää vain vahvistaa Suomen asemaa Ruotsin puskurina Venäjälle".

Olen näin kirjoittanut mutta ajatukseni takana oli, että peliteorian mukaan Ruotsin liityttyä Natoon, Ruotsin ei kannattaisi puoltaa Suomen jäsenyyttä. Syy on yksinkertainen, Ruotsille lankeaisi ikävä 5.artikala. Ok, villasukkia ja näkkileipää voisi toki tarjota ja toivoa, että puskuri kestää.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

5. artikla Natossa tarkoittaa faktisesti sitä, että Yhdysvallat on valmis puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Nato-maata. Muiden maiden sotilaallinen avustaminen on nimellistä.

Yhdysvallat vastaa noin kolmesta neljäsosasta Naton sotilaallisesta voimasta ja ilman Yhdysvaltoja Nato ei toimisi. Kun Yhdysvallat hyväksyy jonkin maan liittymisen Natoon, tarkoittaa se, että Yhdysvallat on valmis turvaamaan maan koskemattomuuden sotilaallisesti.

Tuon takia Venäjä näkee osaltaan Naton ja Yhdysvallat niin voimakkaasti joka asiassa viholliskuvanaan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Ari, näin varmasti on. USA on kyllä kovin selvästi ilmoittanut että turvatakuut ovat voimassa Baltian maiden osalta, eikä presidentti Obama turvatakuilla varmaankaan tarkoittanut villasukkia.

Putin hermostuu ja näkee mahdottomaksi hyväksyä tilannetta, jossa Obama takaisi Suomelle koskemattomuuden. Onko se tosiaan uhka Venäjälle??

OK. Putin tietenkin haluaa varjella Suomea Obamalta? Putin ajattelee vain Suomen itsenäisyyttä:O

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #5

NATO uhkaa Venäjää kuten lukko uhkaa varasta.

Petteri Hiienkoski

Blogistilta terävää analyysia lähialueen strategisesta tilanteesta! Loppupäätelmien ja tulevaisuuden ennustusten kohdalla taitaa kuitenkin olla enemmän poliittista toiveajattelua kuin strategista realismia.

Jos Pohjolan strateginen tilanne sijoitetaan maailmanpoliittiseen kontekstiin, jossa USA pyrkii vahvistamaan hegemonista asemaansa ja Venäjä turvaamaan strategisen asemansa suurvaltana, myös kehitystä Pohjolassa on mahdollista arvioida uskottavammin.

Ruotsi olisi epäilemättä Natolle tärkeä Baltian puolustamiseksi. En yhtään ihmettelisi, jos Nato-jäsenyyttä olisi Ruotsissa kulissien takana edistetty, kuten Suomessakin on tapahtunut.

Vaikka laajamittaisen maasodan mahdollisuus yleisesti ottaen onkin vähentynyt, Suomen strateginen merkitys Venäjän puolustukselle, on Ruotsiin verrattuna omaa luokkaansa.

Suomi on sijaintinsa takia Venäjän valtimolla, josta voi katkaista sen yhteydet Jäämerelle, jossa mm. strategisia ydinaseita kuljettavat alukset liikkuvat, ja sen pääoven kynnyksellä, josta on suora pääsy Venäjän ydinmaille.

Suomen kansan enemmistö tiedostaa asian varsin hyvin. Kremlissäkin tämä tiedostetaan, eikä siellä ole intressiä vaarantaa luoteisrajan turvallisuutta ehdoin tahdoin provosoimalla suomalaisia uhkaamalla tai ärhentelemällä. Tarve provokaatioon on sillä toisella osapuolella.

Ruotsin merkitystä Venäjälle taas on turha liioitella. Itämeren eteläosat ja yhteydet valtamerelle sitä kautta ovat Naton valvonnassa ilman Ruotsin Nato-jäsenyyttäkin. Eivätkä ne väylät sanottavammin siitä avautuisi vaikka Venäjän miehittäisi koko Etelä-Ruotsin. No chance.

Koska Baltian puolustaminen olisi Natolle haaste, Baltian maiden, Naton ja eräiden muidenkin tahojen intressissä epäilemättä on luoda mielikuvaa siitä, että Venäjä uhkaa Ruotsia tai Suomea.

Tarkoituksena on blogistin mainitsema mielipiteenmuokkaus, jolla nämä valtiot tai edes toinen saataisiin hakemaan sotilasliiton jäsenyyttä. Suomen Nato-jäsenyys olisi tietenkin USA:lle oikea jackpot aiemmin mainitsemistani syistä. Meidän ei kannattaisi Pohjolassa ummistaa silmiämme maailmapolitiikan todellisuudelta ellemme halua antautua suurvaltojen pelinappulaksi.

Ruotsissa neljän porvaripuolueen Nato-myönteinen kanta ei suinkaan tarkoita, että Ruotsi hakisi Nato-jäsenyyttä vaikka nämä voittaisivat jopa enemmistön vaaleissa. Ruotsidemokraattien, vihreiden ja vasemmistopuolueen lisäksi suurin puolue eli demarit on edelleen Nato-jäsenyyttä vastaan eikä näköpiirissä ole suunnanmuutosta puolustusratkaisun suhteen.

Porvaripuolueet ovat tehneet selväksi, ettei Nato-jäsenyyden hakeminen ole mahdollista ilman, että myös demarit olisivat sen takana. Paljon pitää siis vielä virrata vettä Götan kanavassa, ennen kuin sellainen muutos nähdään. Voi hyvinkin olla, ettei sellaista nähdä koskaan.

Jos kuitenkin spekuloidaan sillä, että Ruotsi hakisi Nato-jäsenyyttä, se ei sinänsä tarkoita, että Suomikin hakisi tai senkin pitäisi hakea Nato-jäsenyyttä. Ellei Suomen linjassa tapahdu mitään mullistavaa (mitä en usko), Suomi tekee silloinkin turvallisuuspoliittiset perusratkaisunsa itsenäisesti omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin.

Ruotsin Nato-jäsenyys saattaisi jopa helpottaa Suomen asemaa. Nato kykenisi näet puolustamaan Baltian maita Ruotsin kautta, jolloin tarve Suomen käyttämisestä siihen vähenisi. Baltian maiden turvallisuuden vahvistuminen epäilemättä taas nostaisi Venäjän kynnystä uhata tai miehittää niitä. Tämä saattaisi siis vakauttaa Itämeren tilannetta.

Ruotsin Nato-jäsenyys ei myöskään uhkaisi Venäjän välittömiä turvallisuusintressejä. Se ei muuttaisi Kaliningradin asemaa, joka saarekkeena on muutenkin Nato-maiden piirittämä. Sillä ei ole Venäjälle strategista merkitystä. Ruotsia Venäjä voi siten "turvallisesti" provosoida.

Sillä, miten läntinen integraatio on historiassa edennyt on aika vähän tekemistä sen kanssa, miten turvallisuustilannetta arvioidaan jossain toisessa tilanteessa myöhemmin. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa. Mutta jos esimerkiksi EU hajoaisi, turvallisuustilanne saattaisi muuttua.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kiitos Petteri hyvästä kommenttista! Huomaa, että olet käynyt läpi ja miettinyt näitä Pohjolan turvallisuusasioita.

Mielestäni jos Ruotsi liittyy Natoon, Suomi ei voi jäädä eikä tule jäämään Naton ulkopuolelle, sellaista vaihtoehtoa ei ole, ja siinä mielessä meillä ei ole asiassa omaa harkintamahdollisuutta. Ruotsin Nato-jäsenyys sulkisi Suomelta vaihtoehdot.

Kuvitellaanpa, että Ruotsi jättäisi Nato-jäsenyyshakemuksen sisään ja maasta tulisi Naton täysivaltainen jäsen. Miten muuttuisi Suomen turvallisuustilanne?

Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä kaikki läntiset maat Suomea lukuun ottamatta olisivat Itämereen ympärillä Naton jäsenmaita. Suomen maantieteellinen asema on Suomenlahden ja Jäämeren välissä sellainen, ettei Natolla olisi erityistä strategista tarvetta puolustaa Suomea, eihän maa olisi myöskään Naton 5. artiklan turvatakuun piirissä. Sotatilanteessa ei EU-jäsenyys olisi mitään, vain puolustusliiton jäsenyydellä olisi todellista merkitystä.

Tosiasiassa Suomesta muodostuisi puskurivyöhyke Ruotsille ja Norjalle. Ruotsille ajattelu Suomen olemisesta puskurialueena ei ole kaukainen kylmän sodan ajalta. Poliittisesti lännessä myös nähtäisiin, ettei Suomi Venäjän vuoksi uskalla integroitua länteen eikä siis olisi todellinen länsimaa. Lännen mielestä Suomi olisi liukunut takaisin kohti Venäjää.

Vastaavasti Venäjä huomaisi, ettei Suomella ole uskallusta integroitua Natoon. Suomi nähtäisiin tällöin oleva sangen alttiin Venäjän painostustoimille ja taipumaan Venäjän tahtoon.

Venäjä ei näkisi enää myöskään uhkaavana Suomen mahdollisuutta liittyä Natoon, koska Suomi ei tulisi varmuudella enää koskaan liittymään puolustusliittoon. Venäjä tulkitsisi, ettei Suomella olisi enää sitä kuuluisaa Nato-optiota, se olisi kuihtunut Ruotsin jäsenyyden myötä.

Venäjän mielestä Suomi olisi julkisesti tunnustamatta asennoitunut olemaan sen puskurivaltio. Suomen ja Venäjän välinen asetelma muistuttaisi kylmän sodan aikaista YYA-asetelmaa.

Suomesta siis tulisi entistäkin selvemmin harmaalla vyöhykkeellä oleva valtio, joka ei kuulu oikein minnekään. Suomi olisi ikään kuin joutomaa, jossa voidaan käydä tarpeen mukaan jopa sotaa eri leirien välillä. Lännen raja kulkisi Tornionjoessa ja idän raja Suomen itärajalla. Suomen alueella voitaisiin testata toisen liittoutuman reagointikykyä ja tarpeen mukaan jopa aseistusta.

Suomen turvallisuuspoliittinen aseman siis heikkenisi nykyisestään oleellisesti.

Jos Ruotsi liittyy Natoon, myös Suomi liittyisi Natoon. Suomella ei olisi tosiasiallisesti muuta vaihtoehtoa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Tosiasiassa Suomesta muodostuisi puskurivyöhyke Ruotsille ja Norjalle"

Oikeastaan "ei kenenkään maa" jossa sotaa voisi käydä vapaasti.

Mutta Ari, parasta turvallisuuspolitiikkaa on se, että sota voidaan kokonaan välttää. Puhutaan "riittävästä puolustuksesta” eli että tehdään hyökkääjälle hyökkäys kannattamattomaksi.

Hyvä näin mutta voimmeko itse määritellä mikä on "riittävä"? Jos aivan mitättömällä jäsenmaksulla saadaan 7 kertainen ylivoima puolustusbudjettien suhteessa kuviteltuun hyökkääjään (=Venäjä) mahtaisiko se olla "riittävä"? Ainakin venäläiset sotilashenkilöt pitävät sitä riittävänä, mutta miksi sitten Suomen kansan enemmistö ei pidä?? Omituista?? Onko se NL/YYA -ajan aivopesun jäänne, jossa naapurin etu on aina ennen omaamme?

Mitä sitten liittoutuminen merkitsee? Suomihan on jo EU:n jäsen. Tämä eurooppalainen unioni on Venäjän kannalta nolla. Ukrainan kriisissä se kävi hyvin ilmi. Saksan Merkelillä EU:ssa on vain ja ainoastaan riittävää neuvotteluvoimaa. EU:n ”ulkoministeri” Federica Mogherini loisti poissaolollaan.

Mitä jäsenyys Suomelle merkitsisi? Uskon, että kysymys ei ole pelkästään turvallisuudesta vaan suuressa määrin myös taloudesta. Ensinnäkin Natojäsenyys vähentää Suomen maariskiä ulkomaisille investoijille. (vrt. kuka mahtaisi nyt tehdä mittavia invertointeja Syyriaan?). Toiseksi, suomalaisten yritysten neuvotteluasemat parantuvat aina, kun on taustalla riittävää ”voimaa” oli se sitten taloudellista tai sotilaallista.

Pelkästään usko kommunikoiden lausumiin "hyvistä ja luottamuksellisista" naapuruussuhteista ei riitä, kun toinen sopimuskumppani on suurvalta, jonka intressit määräävät missä mennään. Moraalilla ei näissä suhteissa ole mitään roolia.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen Vastaus kommenttiin #9

Matti,
Otit esiin tärkeän aspektin, joka on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle sekä turvallisuuspoliittisessa että talouspoliittisessa keskustelussa: Turvallisuuden ja talouden keskinäisen sidoksen.

Otin hiljattain asiaan kantaa eräässä toisessa kommenttiketjussa:

" ...Ulkomainen investoija (ja ehkä muutama kotimainenkin) harkitsee tarkoin, kannattaako sijoittaa maahan, joka haahuilee liittoutumattomana, turvattomana, neuvottomana, näköalattomana ja suuntaa vailla jossain idän ja lännen välisessä suossa. Tällä hetkellä sijainti näyttäisi olevan suon itäisellä reunalla.....
....Vai pohtiiko investoija, pitäisikö sittenkin laittaa rahat poikimaan johonkin Naton jäsenmaahan, jossa sijoitukset ovat ainakin turvassa ulkovaltojen mahdollisilta aggressioilta?
Rautalangasta väännettynä: Nato-jäsenyys olisi tehokas ja halpa piristysruiske myös Suomen talouteen puhumattakaan pitävistä turvatakuista, joiden veroisia ei saada millään realistisella omalla puolustuspoliittisella panostuksella. Tai siis olisi tehokas ja halpa, jos se vielä ehdittäisiin ja ymmärrettäisiin tehdä. Sellainen taas vaatisi nykyiseltä valtiojohdoltamme yllättävää järkevyyskohtausta, jonka todennäköisyys on häviävän pieni."

Suomalaisille turvallisuuspolitiikka erillisaiheena näyttää olevan liian vaikea mietittäväksi ja keskusteltavaksi, mutta kun se esitetään jokaisen kansalaisen kukkaroa kaivelevana asiana, voisi keskustelu viritä uudesta näkökulmasta.
Gallup-kansalle tulisikin siis esittää kysymys muodossa: "Kannatatko Suomen puolustuksen saattamista uskottavalle tasolle itsenäisesti ilman liittoutumista, jolloin tuloverosi nousisi tuhannella eurolla vuodessa, vai kannatatko Nato-jäsenyyttä, jolla sama turvallisuustaso saavutettaisiin korottamalla tuloveroasi kymmenellä eurolla vuodessa?"

Valtiojohtomme on aivan varmasti nämä vaihtoehdot vertaillut. Tulos on vain niin itsestään selvä, ettei sitä uskalleta julkaista. Odotan mielenkiinnolla, mitä asiasta tullaan kertomaan hallituksen tilaamassa Nato-selvityksessä.

Petteri Hiienkoski

#8. Kiitos vastakommentista.

"Venäjä ei näkisi enää myöskään uhkaavana Suomen mahdollisuutta liittyä Natoon, koska Suomi ei tulisi varmuudella enää koskaan liittymään puolustusliittoon. Venäjä tulkitsisi, ettei Suomella olisi enää sitä kuuluisaa Nato-optiota, se olisi kuihtunut Ruotsin jäsenyyden myötä."

Olkoonkin, että Naton tarve Suomen liittymiseksi sotilasliittoon vähenisi, jos Ruotsi olisi Naton jäsen, sillä Baltian puolustaminen helpottuisi sen kautta. En kuitenkaan näe mitään perustetta sille, että Naton kiinnostus Suomea kohtaan loppuisi siihen. Suomi halutaan pitää osana länttä.

Tämä tarkoittaa sitä, että myös ns. Nato-optio olisi edelleen olemassa. Siitä taas seuraa se, että Venäjän etujen mukaista on säilyttää hyvät suhteet Suomeen.

Asetelma ei suoraan ole verrattavissa kylmän sodan tilanteeseen, joka liittyi II maailmansodan jälkeiseen Euroopan jakoon. Suomen kannalta siihen vaikutti ratkaisevasti välirauhan ehdot syyskuussa 1944. Olennaista oli myös se, että Kreml vaikutti rajojensa ulkopuolella kumouksellisen ideologian kommunismin kautta. Tämän kautta se sai huomattavan poliittisen jalansijan maissa, jotka sittemmin joutuivat NL:n vasalliksi.

Kreml käyttää ns. maanmiespolitiikkaa samaan tapaan. Suomessa ei tietääkseni kuitenkaan ole sellaista laajaa tyytymätöntä venäjänkielistä vähemmistöä, jota Kreml edes periaatteessa voisi hyödyntää muinaisten kotikommunistien tapaan.

Yhtymäkohtia kuitenkin on sekä kylmän sodan että maailmansotien ja niiden välisenkin ajan tilanteen kanssa ja aina niin pitkälle kuin valtiollista historiaamme tunnemme. Maantieteellinen sijaintimme tekee Suomen erityislaatuiseksi.

Olennaista on nähdäkseni se, näemmekö sen arvon ja osaammeko käyttää sitä niin, että siitä hyötyä myös muille. Ei kuitenkaan itsemääräämisoikeutemme kustannuksella. Edellytyksen tähän ovat kuitenkin olemassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset