AriPesonen1

Sotilaallinen avunanto poliittisena kysymyksenä on edelleen ratkaisematta

Suomessa sotilaallisen avunannon ja avunsaannin kysymys aktivoitui jo lokakuussa 2014, kun Ruotsissa oli meneillään vedenalaiseen toimintaan liittyvä jahti. Puolustusministeri Carl Haglund totesi tuolloin, että pelkästään Ruotsin sukellusvene-etsintöihin osallistuminen olisi jo vaatinut Suomen lainsäädännön uudistamista (Ylen ykkösaamu 25.10.2014). Suomen lainsäädännön puutteet ovat olleet tiedossa hyvin jo yli vuoden ajan sekä Suomen ulkopoliittiselle johdolle että myös koko kansalle.

Kirjoitin lainsäädäntöpuutteita ja avunannon poliittisia päätösvaikeuksia koskevan blogin tälle palstalle jo 4.1.2015 Otsikolla "Onko puolustuslainsäädäntömme ajan tasalla avunsaannin ja avunannon suhteen?", joka löytyy täältä.

Puolustusministeri Carl Haglund kertoi tammikuussa 2015, että Suomen lainsäädäntöä muutetaan keväällä tai kesällä siten, että jatkossa Suomi voisi osallistua sukellusvenejahtiin Ruotsissa (Yle 13.1.2015).

Puolustusministerimme oli väärässä. Nyt jo vuosi 2015 lopuillaan eikä lakeja ole vieläkään uudistettu.

Ranska esitti myöhään eilen 16.11.2015 avunpyynnön muille EU-maille Lissabonin sopimukseen perustuen (sopimuksen 42 artiklan 7 kohta) Pariisin terrori-iskun johdosta. EU-maiden puolustusministerit tekivät päätöksen turvatakuiden käyttöönotosta heti pyynnön perään tänään 17.11.2015.

Myös Suomi tuki turvatakuiden käyttöönottoa ja sanoi siis Ranskalle ”kyllä”, vaikka ei Suomi voi antaa sotilaallista apua lainsäädäntönsä perusteella.

Suomen oli helppo sanoa Ranskan avunpyyntöön "kyllä", kun oli tiedossa, ettei Suomi voi antaa sotilaallista apua lainsäädäntönsä perusteella. Olisivatko sanat olleet yhtä ehdottoman ”kyllä”, jos lainsäädäntö ei estäisi sotilaallisen avun antamista? Tuskin. Suomen oli helppo sanoa myös ”kyllä”, koska Ranska ei enkä pyydä suoranaista sotilaallista apua, ja niin ainakin Suomi luottaa. Suomi toimittaa vain sitä apua, mitä se olisi toimittanut myös ilman turvatakuiden käyttöönottoa: tiedustelutietoa, poliisiyhteistyötä ja muuta viranomaistukea. Siis sellaista, mikä on pitkälti merkityksetöntä varsinaisen ongelman ratkaisussa eli Isisin nujertamisessa.

Suomi ei tosiasiallisesti ole vielä tehnyt poliittista päätöstä sotilaallisesta avunannosta. Sotilaallinen avunanto on poliittisena kysymyksenä edelleen Suomessa ratkaisematta. Kysymys näyttää oleva ulko- ja turvallisuuspoliittisesti liian vaikea ja juuri siksi lainsäädäntötyö ei ole vieläkään edennyt maaliinsa. Entisen puolustusministeri Carl Haglundin lainsäädäntömuutosaikataulut ovat pettäneet pahoin.

Sotilasavun saamisen ja antamisen edellyttämiä lainsäädäntöuudistuksia voidaan pitää vähäisenä verrattuna siihen, mitä esimerkkisi sote-, itsehallinto- ja aluehallintouudistuksen lainsäädäntö edellyttää, ja tuo lainsäädäntö on tarkoitus puristaa kasaan puolessa vuodessa. Järjestämis- ja itsehallintoaluelain luonnokset perusteluineen on tarkoitus lähettää lausunnoille jo huhtikuussa 2016. Jos on vain poliittista halukkuutta, lainsäädäntötyö kyllä etenee vauhdilla.

Miksi sitten poliittinen päätös Suomessa takkuaa, eikä vähäistä lainsäädäntöä saada uudistettua?

Suomen ratkaisematon ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys on Baltian maiden auttaminen. Vaikka Viro, Latvia ja Liettua ovat Naton jäsenmaita, maat kyllä varmasti kysyisivät kriisitilanteessa myös EU-maiden sotilaallista apua Lissabonin sopimuksen pohjalta saadakseen Natoon kuulumattomien Ruotsin ja Suomen mukaan länsirintamaan. Siinä mitattaisiin sitten Suomen ja Ruotsin todellista luonnetta ja auttamishalukkuutta, jos vastapuolella olisi Venäjä.

Poliittinen päätös erityisesti Baltian maiden auttamisessa Lissabonin sopimuksen perusteella siis edelleen puuttuu. Niin pitkään kuin se puuttuu, lainsäädäntö ei valmistu. Suomi on aina venkoillut yhteisvastuutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Olemme olleet rusinan poimijoita pullasta: otamme kyllä kaiken, mutta emme anna oikein mitään. Nyt tuolle linjalle on tultava loppu viimein.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Eero Mattila

Onko puolueettomuus = puute lainsäädännössä?
- voi kai sen niinkin ilmaista.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Avunannon ja avunsaannin mahdollistaminen ei ole puolueettomuuskysymys. Lainsäädännössämme on puute.

Eero Mattila

Suomalaiset on ennenkin käyneet taistelemassa ympäri Eurooppaa, eikä siitä oikein mitään jäänyt käteen. Muut maat korjasi taloudellisen potin, suomipoika sai ehkä totin... no onhan sekin jotain. Etupiirijako on eurooppalainen perinne ja Suomipoika on kuin pikkupoika koulun pihamaalla, joka suostuu "käskettäväksi" että saa olla porukassa mukana. Eikö meillä tosiaan ole kykyä tehdä omia päätöksiä omista kansallista etuja ajatellen? Muut maat eivät sitä tee. Kukaan ei suomalaisia pelasta lamasta eikä myöskään sodasta jollei suomalaiset itse sitä tee.
- Eikö historiasta nyt jotain voisi oppia?

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Tutkippa huviksesi onko edes sopimuksien mukaan mahdollista ottaa 42:7 käyttöön tässä tilanteessa. Mä vähän vilkaisin ja minusta näyttäisi että ei kyllä mene nyt ihan niinkuin pitää toi prosessi..

"42:7. Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin."

Viite UAV 65/2014 vp.

Voimankäytön oikeussäännöt, selvitys eduskunnalle

4.3. Itsepuolustus ei-valtiollisia toimijoita vastaan

"Vaikka sanaa 'valtio' ei mainita YK:n peruskirjan 51 artiklassa aseellisen hyökkäyksen yhteydessä, artiklalle on vaikea antaa muunlaista tarkoitusta peruskirjan valtiokeskeisen lähtökohdan huomioonottaen.

Terroritekojen määritteleminen 51 artiklan tarkoittamaksi aseelliseksi hyökkäykseksi silloinkin, kun niitä ei voida lukea minkään valtion syyksi,aiheuttaa ongelmia, jotka liittyvät etenkin itsepuolustusoikeuden käyttämiseen."

Ennen syyskuun 11. päivää 2001 turvallisuusneuvoston terrorisminvastaiset toimet lähtivät siitä, että terroriteot ovat rikoksia, eivät aseellista voimankäyttöä tai hyökkäystekoja.

Myöhemmissä päätöslauselmissaan turvallisuusneuvosto on luonnehtinut kansainvälistä terrorismia uhkaksi kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle peruskirjan 39 artiklan mielessä viittaamatta 51 artiklaan. "

Minusta tää homma ei ehkä ole ihan niin yksiselitteinen, kuin nyt annettaisiin ymmärtää. Itse painaisin jarrua ja tutkisin että onko tässä edes mahdollisuuksia ottaa käyttöön Lissabonin 42:7 vai ei. Ainakin ennekuin lähtisin muuttelemaan lakia puolustusvoimien käytöstä, jotta päästään mukaan terrorismin vastaiseen sotaan..

http://rikureinikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20674...

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Et ymmärtänyt koko kirjoituksen ja asian esilläolon pohjimmaista ideaa. Kyse on siitä, onko Suomi valmis antamaan sotilaallista apua. Tuo peruskysymys pitää ratkaista, jos vaikkapa Suomi haluaisi liittyä Natoon. Sotilaallista apua pitäisi uskaltaa antaa, vaikka vastapuolella olisi Venäjä.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Ymmärsin ymmärsin...

Eiköhän se ole ihan selvä, että jos Natoon liitytään niin silloin pitää muuttaa paljon muutakin. Ja voihan siitä muutenkin keskustella. Mutta jos systeemi on se, että jatkossa voidaan joutua vedetyksi mukaan sotaan, ilman omaa päätöstä, koska "velvoittaa". Niin vois olla paikallaan tutkia että velvoittaako vai ei...

42:7 ja YK artikla 51 ynnä terrorismi ei ole ihan kivuton kombinaatio. Eikä ihan selvä. Kannattaa tutkia..

Mun kommentti oli lähinnä sulle vinkiksi, että jos huvittaa vilkaista, noita perusteita millä nyt ollaan päätöksiä tekemässä..

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ottaen huomioon, että Ranskan ilmavoimilla on 43 600 hengen vakinainen henkilöstö ja 660 konetta, voi olla että Hollande haluaa jotakin filosofisempaa apua.

Siinä mielessä Suomen lainsäädäntökiireet ovat suhteellisia, mutta ei laki ajan tasallakaan ole.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Ranskan avunpyynnön on ilmoitettu tarkoittavan nimen omaan sotilaallista apua.

Wikipedian mukaan Armée de l'air operoi 219 taistelukonetta, loppujen ollessa kuljetus-, koulutus-, ilmatankkaus-, tutkavalvonta- ym. koneita, mutta kieltämättä Ranskalta löytyy ilmasta maahan -iskuvoimaa aivan riittämiin. Monet korostavat, ettei taisteluita voiteta yksin ilmaiskuilla vaan maavoimiakin tarvitaan.

Ks. http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Toistaiseksi emme ole kuulleet uutisia vaikkapa kuulun Muukalaislegioonan lähettämisestä Syyriaan tai Irakiin.

On ilmeistä, että Lähi-Idässä ei suurvaltakaan pysty yksinään hallitsemaan merkittäviä maa-alueita, vaan jopa Yhdysvallat tarvitsi liittolaisia molempiin Persianlahden sotiin. Syyrian sisällissodassa Länsi on valinnut liittolaisekseen kurdit, joita suomalaisetkin ovat jo kouluttaneet, mutta asetelma eri aseellisten ryhmittymien kesken on sekava.

Ranska ei ole kertonut vielä tarkemmin, mikä sen toivoman sotilaallisen avun käyttöajatus olisi. Operaatiot ulkomailla ovat olleet merkittävässä osassa Ranskan asevoimien toimintaa viime vuosinakin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset