AriPesonen1

Liittoutumisessa Natoon ja Yhdysvaltoihin Suomi ei saa jäädä Ruotsin taakse

  • Kylmän sodan aikaiset blokkirajat. Ruotsin suuri geostrateginen merkitys selviää yhdellä vilkaisuilla karttaan.
    Kylmän sodan aikaiset blokkirajat. Ruotsin suuri geostrateginen merkitys selviää yhdellä vilkaisuilla karttaan.
  • Kylmän sodan aikainen Bodøn "Building 96"-hävittäjävarasto Norjan kalliouumenissa, lähinnä brittiläinen RAF:n hävittäjä.
    Kylmän sodan aikainen Bodøn "Building 96"-hävittäjävarasto Norjan kalliouumenissa, lähinnä brittiläinen RAF:n hävittäjä.
  • Ydinkärjin varustettavissa oleva ja jo käytöstä poistettu vanha "Honest John”-ohjus (MGR-1) Bodøn kallioluolassa.
    Ydinkärjin varustettavissa oleva ja jo käytöstä poistettu vanha "Honest John”-ohjus (MGR-1) Bodøn kallioluolassa.

Kylmän sodan aikaan Ruotsi oli puolueeton maa, jonka asemaa ei julkisesti kyseenalaistettu. Ruotsin puolueettomuuspolitiikka perustui pysymiseen erossa sodista, ja siinä maa onkin onnistunut jo yli kahden vuosisadan ajan. Yksi viimeisimmistä Ruotsin käymistä sodista on Suomen sota, jonka Ruotsi kävi Venäjää vastaan vuosina 1808–09, - ja hävisi.

Ruotsille uskottavan puolueettomuusstatuksen saaminen on ollut helppoa. Edes toisessa maailmansodassa sitä ei kyseenalaistettu niin, että siitä olisi ollut seurauksia. Sen sijaan Suomella oli toisen maailmansodan jälkeen suuria vaikeuksia saada haluamaansa puolueettomuusstatusta voimakkaista ponnisteluista huolimatta. Lännelle oli selvää, että Suomi YYA-sopimuksen kautta kuului Neuvostoliiton sotilaalliseen etupiiriin, mutta länsimaissa tehtiin kuitenkin kosolti töitä Suomen länsisuhteiden turvaamiseksi.

Neuvostoliitolta aidosti vilpitön ja pyyteetön lopullinen vakuutus Suomen puolueettomuudesta saatiin vasta 25.10.1989 alkaneella pääsihteeri Mihail Gorbatšovin Suomen vierailulla. ”Haluan tervehtiä puolueetonta Suomea”, Gorbatšov lausui Finlandia-talossa vain kaksi vuotta ennen Neuvostoliiton virallista hajoamista. Gorbatšovin lausuma Suomen puolueettomuudesta jäi siten varsin merkityksettömäksi ja lyhytaikaiseksi. Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.

Tosiasiallisesti Ruotsi ei ollut kylmän sodan aikaan puolueeton maa. Vuosien 1949–1961 välisenä aikana harjoitettua ulkopolitiikkaa on Ruotsissa luonnehdittu sanalla ”dubbelpolitik”, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”kaksoisstrategista ulkopolitiikkaa”, ”kaksoisulkopolitiikkaa” tai ”kahden strategian ulkopolitiikkaa”. Hieman tylymmin sanankääntein ”dubbelpolitik” voidaan suomentaa myös termillä ”kaksinaismoraalinen ulkopolitiikka”.  Ruotsin asema ja Ruotsin harjoittama politiikka olivat tiedossa tuolloin myös Neuvostoliitossa, mutta Suomessa ei ehkä niinkään, - jos ollenkaan.

                                                                                                 ****

Suomessa on syytä tiedostaa huolella, miten Ruotsi päätyi kaksoisstrategisen ulkopolitiikan aikaan 1940-luvun lopulla, koska se vaikuttaa edelleenkin Itämeren alueen turvallisuuspoliittisiin asetelmiin.

Suomi sai Neuvostoliitolta kutsun neuvotteluihin YYA-sopimuksesta 22. helmikuuta 1948. Nopeiden neuvottelun jälkeen Suomen eduskunta ratifioi sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta jo 28.4.1948. Neuvottelut kestivät vain kahden kuukauden ajan.

Keväällä 1948 Ruotsin Neuvostoliiton suurlähetystössä toiminut diplomaatti Rolf Sohlman teki Neuvostoliitolle selväksi, että jos Neuvostoliiton toimet Suomea kohtaan olisivat liian voimakkaita YYA-neuvotteluissa, puolueettomuusasema Ruotsissa harkittaisiin uudelleen. Toisin sanoen Ruotsi liittyisi perusteilla olevaan länsimaiseen puolustusliittoon ja luopuisi puolueettomuudesta. Ruotsin viesti Sohlmanin välittämänä Neuvostoliitolle oli vahvaa diplomaattista kieltä.

Iso-Britannia ja Ranska olivat solmineet jo maaliskuussa 1947 Dunkirkin sopimuksen (Treaty of Dunkirk) keskinäisestä puolustusyhteistyöstä. 17. maaliskuuta 1948 Brysselissä allekirjoitettiin puolestaan Iso-Britannian, Belgian, Alankomaiden, Luxemburgin ja Ranskan välinen puolustussopimus (Treaty of Brussels), jota pidetään Naton edeltäjänä.

Tuo Brysselin sopimus laadittiin tarkalleen samana ajankohtana, jolloin Suomi kävi YYA-sopimusneuvotteluja ja jolloin Ruotsi viestitti Neuvostoliitolle huolensa Suomen kanssa käytävistä YYA-neuvotteluista.

Nato aloitti toimintansa 4. huhtikuuta 1949 ja yksi puolustusliiton perustajajäsenistä oli Ruotsin läntinen rajanaapurimaa Norja. On uskottavaa, että Ruotsi olisi liittynyt läntisen naapurinsa tapaan Natoon, mikäli Neuvostoliitto olisi vetänyt Suomen kanssa käytävissä YYA-neuvotteluissa niin tiukkaa linjaa, että Ruotsi olisi kokenut asemansa uhatuksi.

Neuvostoliitto ymmärsi Ruotsin esittämän uhkakuvan, otti sen tosissaan eikä vetänyt YYA-sopimusneuvotteluissa Suomea liian tiukalle itseensä.

Tuo vuoden 1948 keväällä käyty episodi määritteli pitkälti Suomen asemaa koko kylmän sodan aikakaudella: Neuvostoliitto mahdollisti Suomelle länsisuhteita niin, että Ruotsi pysyi kutakuinkin rauhallisena eikä harkinnut vakavasti liittymistä Natoon. Pohjolassa oli Ruotsin alulle panema status quo.

Suomessa me helposti tulkitsemme, että Suomi säilytti asemansa suhteessa Neuvostoliittoon Suomen erinomaisen ulkopolitiikan ja ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen ansiosta. Tuo on osatotuus, kun Suomi ei ryhtynyt potkimaan yli laidan, mutta Suomen turvallisuuspoliittisen aseman ja Suomen länsisuhteiden mahdollisuudet määritteli pitkälti Pohjolan turvallisuuspolitiikka suurvaltojen silmin nähtynä. Fennoskandian aluetta koskevassa turvallisuuspolitiikassa aikaansaavana toimijana oli ollut ennen kaikkea Ruotsi.

On syytä olettaa, että mikäli Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytävissä mahdollisissa YYA-sopimuskonsultaatioissa lopputuloksena olisi ollut todellisen sotilaallisen uhan muodostuminen Ruotsille, olisi Ruotsi vastaavasti aloittanut jäsenyysprosessoinnin Naton kanssa. Esimerkiksi vuoden 1961 noottikriisi ei kuitenkaan ollut tällainen tapahtuma.

Mikäli Ruotsi olisi liittynyt kylmän sodan aikana Natoon, ei Neuvostoliitolle olisi ollut enää tarvetta miellyttää Ruotsia, ja Suomi olisi liitetty tavalla tai toisella yhä tiukemmin Neuvostoliittoon. Idän ja lännen raja olisi ollut Tornionjoessa; Suomen kannalta kaikkein huonoimmassa kohdassa. Neuvostoliiton toimia etenkin Suomessa rajoitti siis Ruotsin Nato-jäsenyyden pelko. Suomi toimi ikään kuin laimennusalueena Neuvostoliiton ja Ruotsin välissä.

                                                                                                 ****

Julkisesta puolueettomuusasemasta huolimatta Ruotsi varmisti kylmän sodan aikaan turvallisuuspoliittisen asemansa ja puolustuskykynsä kriisi- ja sotatilanteen varalta läntisellä puolustusyhteistyöllä. Ruotsin ja Yhdysvaltojen välillä oli tiiviistä ja salaista puolustusyhteistyötä etenkin 1950- ja 1960-luvuilla, mutta myös myöhemmin. Neuvostoliiton interventiota Ruotsi ei uskonut kykenevänsä torjumaan yksin eikä omin voimin.

Ruotsi oli siis julkisesti liittoutumaton ja puolueeton (alliansfrihet och neutralitet), mutta salaisesti liittoutunut länsivaltojen kanssa Neuvostoliiton toimien varalta (dubbelpolitik). Ruotsi varautui sotilaallisen avun vastaanottamiseen heti konfliktin kärjistyessä. Ruotsi turvautui salaiseen liittoutumiseen harjoittamansa kaksoisstrategisen ulkopolitiikan mukaisesti.

Ruotsi otaksui Neuvostoliiton hyökkäävän Ruotsin alueen kautta - ennen kaikkea Ruotsin Lapin kautta - Naton asemiin Atlantin rannalla ja ennen kaikkea Norjaan, jossa tärkein Nato-sotilastukikohta sijaitsi Bodøssa. Bodøn Nato-lentotukikohdan läheisissä kallioluolissa oli säilössä merkittävä Nato-asearsenaali ydinkärkien laukaisuohjuksineen. Ruotsi oli siis turvaamassa itsensä ohella etenkin Nato-maa Norjan turvallisuutta. Toisen maailmansodan ajoilta Natossa tiedettiin Norjan suuri merkitys Iso-Britannian turvallisuudelle.

Ruotsi osasi pelata turvallisuuspoliittisen asemansa hyvin kylmän sodan aikana. Ruotsilla oli asema Yhdysvaltain ja Naton Euroopan puolustussuunnitelmissa, sen sijaan Suomella ei luonnollisesti vastaavaa asemaa ollut. Suomi nähtiin YYA-sopimuksen kautta sotilaallisesti Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi. Ruotsi sai geostrategisen asemansa perusteella kylmän sodan aikaan Yhdysvalloilta ja Natolta paljon ”ilmaista” turvallisuutta.

Suomen jo kuopatulla Nato-optiopolitiikalla lienee ollut esikuvanaan Ruotsin harjoittama kaksoisstrateginen ulkopolitiikka laimennettuna. Suomen Nato-optiopolitiikka ei ollut kuitenkaan uskottava, koska se ei ollut molemmin puolin - siis Naton ja Suomen välillä - sovittua eikä siihen liittynyt sotilaallista suunnitelmaa, joka olisi nostanut hyökkäyskynnystä.

Yhdysvallat tiesi Ruotsin geostrategisen aseman tärkeyden eikä sotilaallista yhteistyötä haitanneet edes Ruotsin ajoittain harjoittama julkinen moralisoiva käyttäytyminen Yhdysvaltoja kohtaan. Asiat osattiin Yhdysvalloissakin laittaa tärkeysjärjestykseen.

Ruotsi oli siis jo kylmän sodan aikaan ehdottomassa avainasemassa puhuttaessa Itämeren ja Skandinavian turvallisuudesta. Ruotsilla on aina tuo asema ollut ja tulee aina olemaan. Ruotsin turvallisuuspoliittisen aseman merkitys selviää jo pikavilkaisulla Euroopan karttaan. Suomen turvallisuuspoliittinen asema ei ole ollut koskaan vastaava eikä tule olemaan vastaava. Suomen geostrateginen asema Fennoskandiassa ei ole Ruotsin asemaan verrattavissa. Tämä asetelma on syytä Suomessa tarkkaan muistaa, kun yritämme ratkaista turvallisuuteemme liittyviä kysymyksiä.

                                                                                                 ****

Sotilaallisesti liittoutumattomiksi maiksi julistautuneina Suomi ja Ruotsi oireilevat nyt turvallisuuspoliittista asemaansa Itämeren turvallisuustilanteen kiristyttyä, kun Venäjä on lisännyt sotilaallista suorituskykyään alueella. Ruotsi oireilee ensisijaisesti heikon puolustuskyvyn vuoksi, Suomi ensisijaisesti Venäjän suhteiden ja myös Venäjän vastaisen itärajan vuoksi.

Maat yrittävät parhaillaan ratkaista turvallisuusvajeitaan, mutta etenkin Suomella on vaikeuksia löytää ratkaisuja Venäjän vuoksi. Yhteinen turvallisuuspoliittinen huolenaihe molemmille maille on siis Venäjä, Venäjä ja edelleen Venäjä. Itämeren alueen tilanne ei ole tällä hetkellä status quo.

Ruotsi harkitsee jo nyt sosiaalidemokraattisvetoisen hallituksen johdolla vahvasti Nato-jäsenyyttä, Suomi ei niinkään. Ruotsin hallitus valmistelee Nato-jäsenyyttä käännyttämällä kansaa Nato-jäsenyyden taakse, vaikka julkisesti maa julistaa olevansa edelleen liittoutumaton.

Ruotsille kaksoisstrategisen ulkopolitiikan (dubbelpolitik) harjoittaminen ei ole uutta. Politiikassa toiminnan ja sanojen välillä voi ruotsalaisesta näkökulmasta katsottuna olla ristiriitaa. Vaikka Ruotsi on sotilaallisesti liittoutumaton, maa kuitenkin allekirjoitti Nato-maa Tanskan kanssa puolustusyhteistyösopimuksen 14.1.2016. Suomelle vastaava ei onnistuisi. Suomen ei kuitenkaan pidä moralisoida Ruotsia tuosta politiikasta, koska toistaiseksi se ollut myös Suomen etujen mukaista.

Ruotsilla on vahvaa kokemista kylmän sodan ajoilta, kuinka pitää yllä maata hyödyntäviä puolustussuhteita Yhdysvaltoihin. Suomella vastaavaa kokemusta ei ole. Suomessa valtion ulkopoliittisen johdon tulee ymmärtää, että Suomella ja Ruotsilla ovat erilaiset turvallisuuspoliittiset roolit, asemat ja historiat. Mailla olivat erilaiset turvallisuuspoliittiset roolit ja asemat jo kylmän sodan aikaan. Suomi ei voi siten perustaa turvallisuuspolitiikkaansa vain Ruotsi-yhteistyöhön, koska mailla on erilaiset lähtökohdat.

Ruotsissa ymmärretään Suomea paremmin Baltian maiden turvallisuuden erityinen merkitys Yhdysvalloille. Baltian maiden turvallisuuden on taannut vahvoin sanakääntein presidentti Barack Obama henkilökohtaisesti Tallinnan vierailullaan syyskuussa 2014. Ruotsilla on vastaavasta tilanteesta jo kokemusta kylmän sodan ajoilta, jolloin siltä on pyydetty palveluksia yhtä Nato-maata silmällä pitäen, silloin kyseessä oli Norja. Ruotsille kylmän sodan ajan Norjaa vastaavat nyt Baltian maat, ja yhdistävänä tekijänä molemmissa tapauksissa ovat Nato ja sen johtomaa Yhdysvallat.

Ruotsin puolustusvoimain komentaja Per Micael Bydén vieraili 27.2.2016 Liettuan Vilnassa ja totesi: ” Ruotsi tulee osallistumaan [Venäjän provosoiviin toimiin] tavalla tai toisella, ja olemme valmiit ottamaan vastuuta [turvallisuudesta] muiden [Baltian] maiden kanssa Itämeren ympäristössä." On todennäköistä, että Yhdysvallat ja Ruotsi ovat jo käyneet neuvotteluja Itämeren alueen ja Baltian maiden turvallisuudesta sekä myös Ruotsin roolista turvallisuuden luojana tällä alueella.

Jos Ruotsi liittyy Natoon, on Skandinavian (Norja ja Ruotsi) ja Baltian (Viro, Latvia ja Liettua) turvallisuusasema taatumpi eikä sinänsä Nato tarvitse enää Suomea. Natolle ja Nato-maille ei Suomen jäsenyydellä olisi enää erityistä lisäarvoa, Nato voisi turvata sen kaikkien jäsenmaiden turvallisuuden ilman Suomea; niin Ruotsin ja Norjan kuin myös Viron, Latvian ja Liettuan. Natolla olisi riittävä asema myös Itämerellä ilman Suomea.

Myös Venäjä tietää Ruotsin geostrategisen aseman arvon ja on suunnannut painostustoimensa viime aikoina juuri Ruotsiin.

Suomi on ehkä tekemässä turvallisuuspoliittisen virheen, kun se vähättelee - jopa kieltää - asemansa Baltian maiden puolustamisessa. Suomen ei pidä tieten tahtoen ajaa itseään asemaan, jossa joku Naton jäsenmaa voisi Suomelta kysyä: ”Mihin helvettiin me teitä enää tarvitaan, kun Ruotsi on jo Naton jäsen.”.

                                                                                                 ****

Suomella ei siis todellakaan ole varaa jäädä asemaan, jossa Ruotsi olisi Naton jäsenmaa eikä Natolla olisi erityisiä intressejä saada Suomea jäsenekseen. Toisin sanoen Suomen Nato-jäsenyys ei toisi mitään lisäarvoa Naton jäsenmaille.

Jos Suomi ei liittyisi Natoon Ruotsin mukana, ei se liittyisi enää koskaan. ”Mitä me tuollaisella Nato-kumppanilla oikein tehdään?”, kyseltäisiin varmasti seuraavaksi Naton päämajassa.

Venäjä puolestaan tietäisi heti, kuinka Suomen suhteen tulisi toimia, kun Suomi olisi haparoinut länsiliittoutumisessaan. Venäjä näkisi, että haparoiva Suomi tulisi pyrkiä liittämään tiiviimmin Venäjään. Seurauksena voisi olla, että Suomi liukuisi askel askeleelta hitaasti mutta varmasti kohti Venäjää. Suomelle ei onnistuisi enää yhdysvaltalaishävittäjien hankinta ja Nato-kumppanuusyhteistyö hiipuisi pikkuhiljaa. Suomen kannalta kaikkien tuhoisinta olisi, että idän ja lännen välinen raja alkaisi muodostua Tornionjokeen.

On muistettava, että Suomen EU-jäsenyys ei ole mikään turvallisuuspoliittinen vakuutus, koska Yhdysvallat ei ole EU:n jäsenmaa. Yhdysvallat tekee turvallisuuspoliittiset päätöksensä oman etunsa ja Naton puitteissa, ei EU:n puitteissa.

Suomen pitää varmistaa asemansa Yhdysvaltoihin ja Natoon vähintään askel Ruotsia edellä, ettei Ruotsin mahdollisesti liittyessä Natoon Suomi jäisi yksin Pohjolan perukkaan vierellä Ruotsin Nato-toimista suivaantunut ja yhä aggressiivisempi Venäjä. Ruotsin Nato-jäsenyysvaihtoehto pitää Suomen ulkopolitiikassa huomioida aktiivisesti eikä pelata kortteja vain Ruotsi-yhteistyön varaan.

Suomen pitää varautua Nato-jäsenyyteen ja nopeasti muuttuvaan tilanteeseen. Suomessa puolueiden valmistautuminen Nato-jäsenyyteen on paljon Ruotsia jäljessä, jossa kahdeksasta parlamenttipuolueesta jo puolet on tehnyt myönteisen päätöksen Nato-jäsenyydelle. Päinvastoin kuin Ruotsissa, Suomessa myös kansaa ei vielä ole valmisteltu ollenkaan Nato-jäsenyyden varalle, melkeinpä päinvastoin. Toivottavasti Nato-asiassa Suomea taas kerran ei tulla yllättämään housut kintuissa.

Puolueista etenkin SDP on tehnyt Suomen turvallisuuspolitiikalle suurta hallaa kyseenalaistamalla Yhdysvaltain osallistumisen Suomessa pidettäviin sotaharjoituksiin. Ulkopoliittisen johdon olisi pitänyt liputtaa selkeämmin SDP:n luomassa paineessa Suomen ja Yhdysvaltain välistä puolustusyhteistyötä.

Jos Ruotsi liittyy Natoon, Suomi ei voi jäädä linjattomaksi ping-pong-maaksi idän ja lännen väliin. Maaksi, joka pomppii idästä länteen kulloisten maailmapolitiikan tuulien mukaan. Tällä hetkellä tällainen ping-pong-maa on Valko-Venäjä, joka pyrkii käyttämään hyväkseen vuoron perään sekä Venäjää että EU:ta. Sotilaallisesti Valko-Venäjä kuuluu kuitenkin Venäjän etupiiriin, ja sen itsenäisyys ja oma päätösvalta on siten sangen kyseenalaista. Suomesta ei saa tulla vastaavaa maata.

Meille ei riitä, että olemme muutaman askeleen Ruotsia jäljessä, meidän tulee olla muutaman askeleen edellä Suomen Ruotsia heikomman geostrategisen asemamme vuoksi.

Lähteet:

Olof Kronvall & Magnus Petersson: Svensk säkerhetspolitik i supermakternas skugga 1945-1991 (Santérus förlag 2005), julkaisuviite

Mikael Nilsson: Tools of Hegemony, Military technology and Swedish-American security relations, 1945-1962 (Santérus förlag 2007), asiakirjalähde.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

"Viimeisin Ruotsin käymä sota on Suomen sota, jonka Ruotsi kävi Venäjää vastaan vuosina 1808–09, - ja hävisi."

Ei pidä paikkaansa; Ruotsi soti ranskalaisen kuninkaansa johdolla Napoleonin Ranskaa vastaan Suomen sodan jälkeen 1810-luvulla ja samaan aikaan myös Tanskaa vastaan.

Talibaanien mielestä Ruotsi myös soti heitä vastaan Afganistanissa 2000-luvulla.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Jälleen loistava kirjoitus Pesoselta. En kuitenkaan ole ihan samaa mieltä Suomen merkityksestä Natolle.

Heti alkuun kantani. Todennäköisemmin Venäjä käy mieluummin ei-Nato-maan kimppuun kuin kokeilee haastaa Natoa. Suomi ja Ruotsi ovat tällä hetkellä todennäköisempiä kohteita, jos Venäjä päättää toimia.

Jos todennäköisyyksistä huolimatta Nato haastetaan, sotatilanteessa Venäjän ensimmäiset kohteet sijaitsevat Baltiassa ja Suomessa, täysin riippumatta siitä, riitelikö Venäjä Suomen, Naton tai Baltian maiden kanssa. Ruotsissa olevat ensikohteet löytyvät Tukholman ja Tanskan salmen kohdalta. Nato tarvitsee Suomea turvaamaan Norjaa pohjoisessa ja Tornion korkeudelta katsottuna sekä täällä etelässä pysäyttämään Venäjän suora eteneminen ja estämään Venäjän hyökkäykset Baltiaan Suomenlahden yli. Suomi pystyisi yksinkin aiheuttamaan valtavaa vahinkoa hyökkääjälle, mutta Suomen tukeminen hyökkäyksen estämisessä moninkertaistaisi vihollisen tappiot. Natossakaan ei haluta, että Venäjä voisi hyökätä Eurooppaan paitsi idästä, myös pohjoisesta käsin. Jos Suomi luhistuisi, Venäjä voisi edetä helposti vähintäänkin Norjan rajoille ja todennäköisemmin Atlantille asti.

Venäjän todennäköisimmät tavoitteet ja hyökkäyssuunnat pystytään päättelemään siitä, missä he pitävät mies- ja kalustomääriltään suurimpia sotaharjoituksia. Käsittääkseni Venäjän sotaharjoitukset perustuvat enemmänkin hyökkäykseen ja etenemiseen kuin puolustamiseen. Ei siis ole ihme, että ylivoimaisesti suurimmat sotaharjoitukset pidetään juuri Suomen kohdalla Karjalan kannaksen alueella, hyökkäyssuuntana länsi. Kun Venäjä treenaa hyökkäämistä myös Suomen kapeimmalla kohdalla ja pohjoisessa Korvatunturin tasolla, ei tarvitse olla insinööri, laskeakseen, mitä tavoitteita Venäjällä on noilla alueilla. Venäjän ensitavoitteet pohjoisessa ovat laajentaa suoja-aluetta Muurmanskin takia, Suomen kapeimmalla kohdalla katkaista Suomi kahtia ja estää huollon maakuljetukset Suomeen. Kun Suomi jäisi nopealla aikataululla merikuljetusten varaan, yksin taisteleva Suomi olisi tämän jälkeen helppo kohde aseiden, ruoan ja ammusten loppuessa. Täällä Suomessa jotkut edelleen paukuttelevat henkseleitä suureen miesmäärään vedoten, mutta jos yksikin äsken mainituista puuttuu, sen jälkeen meillä vain on miehiä.

Kun Natossa tiedetään Venäjän aikeet, Nato tarvitsee Suomea aiheuttamaan täällä pohjoisen suunnassa suuria tappioita hyökkääjälle ja estämään eteneminen Atlantille. Jos Venäjä haluaisi vain turvata meriliikenteen Pietariin, sille riittäisivät Ruotsin eteläosa, Gotlanti ja Etelä-Suomen rannikkoseutu.

Ruotsi todella vetää Suomen Natoon, koska siellä on ymmärretty tilanteen vakavuus. Suomi ei vain voi jäädä sivustaseuraajaksi ja tämä on onneksi nyt tajuttu täällä Suomessakin. Valitettavasti täällä ollaan niin lamaantuneita, että odotamme Ruotsin tekevän jäsenyysasiassa aloitteen. Nykyiset poliitikot ovat vellihousuporukkaa, joille vastuunkanto on vieras käsite.

Itseäni hirvittää se, että jos Suomen uhkakuvakäsite perustuu valtiotasolla puolustusministerin esille tuomaan seikastoon, Suomi on jämähtänyt 1800-luvulle, jolloin hevoset olivat pääasiallisia joukkojensiirtovälineitä. Päivitys tulisi tehdä näiltä osin välittömästi.

Toinen idiotismin huippu on täällä peräpohjolassa Nato-optio -käsite, jota jotkut edelleen viljelevät. Nato-optio on jo käsitteenä kuollut ja mikä pahinta, se on puhetasollakin suoraan kytköksissä edellä mainittuun uhkakäsitteeseen. Tätä ei vain tunnuta tajuavan, vaikka asian vääntäisi ratakiskosta. Nato-optiota kuulemma voi käyttää, jos uhka tulee jossain vaiheessa esiin. Jos Suomea uhataan, voisimme kuulemma hakea jäsenyyttä. Valitettavasti Nato ei ota jäseniä siinä vaiheessa, kun valtioita uhataan tai ne muuten riitelevät naapurivaltion kanssa. Uhkaa siis odotetaan ja sitten käytetään optio, joka onkin tyhjä. Idiotismia siis parhaimmillaan. Jos asia ei olisi noin vakava, se naurattaisi.

Miksi muuten media ei kysele näitä asioita päättäjiltä? Jos olisin toimittaja, olisi herkkupaikka käydä kyselemässä poliitikoilta vaikeita.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Pasi Majuri kirjoitti:
" Miksi muuten media ei kysele näitä asioita päättäjiltä? Jos olisin toimittaja, olisi herkkupaikka käydä kyselemässä poliitikoilta vaikeita. ”

Erittäin hyvä kysymys.
Ennen eduskuntavaaleja yritin saada ehdokkailta tietoja heidän turvallisuuspoliittisista kannoistaan ja tietotasostaan esittämällä helpohkon kysymyssarjan blogikirjoituksessani 11.3.2015 US-Puheenvuorossa. Sieltä ne löytyvät edelleen, jos jota kuta kiinnostaa:

http://seppolavonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/18938...

Palautteen määrä oli masentava. Vastaukset sain kolmelta (3) ehdokkaalta. Kukaan heistä ei tullut valituksi.

Olisi todella mielenkiintoista nähdä tulokset, jos vaikkapa Hesari tai Yle tekisi (teettäisi) nyt istuville kansanedustajille vastaavanlaisen pienimuotoisen alkeistentin suunnilleen samoilla kysymyksillä.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Odotan mielenkiinnolla valmisteilla olevia ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa sekä Nato-selvitystä, joiden on määrä valmistua tällä istuntokaudella. Puolustusselosteko valmistuu hieman myöhemmin, ilmeisesti ensi syksyn istuntokaudella.

Eiköhän sen jälkeen keskustelu Suomen harjoittamasta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä käynnisty taas kertaalleen todenteolla. Olemme paljon Ruotsia jäljessä Nato-jäsenyysasian julkisessa keskustelussa, presidentti Niinistö on aktiivisesti hillinnyt poliitikkojen käymää keskustelua.

Aion lukea nuo selonteot ja selvitykset todella huolella ja kommentoin niitä täällä, etenkin jos niihin sisältyy epäloogisuuksia tai selkeästi havaittavia asiavirheellisyyksiä. Kuitenkaan niitä ei ole syytä lukea kuin piru raamattua, valittujen peruslinjoen johdonmukaisuuteen on kiinnitettävä erityinen huomio.

Selontekojen ja Nato-selvityksen eduskuntakäsittelyssä tulevat sitten kyllä esille eri kansanedustajien kannat - toivottavasti. Asiakirjat tulevat julkisiksi vasta kun ne on annettu eduskunnalle.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Muistan juttusi ja olinkin käynyt tuoreeltaan kommentoimassa.

Itse typistäisin kyselyt hyvin lyhyeen. Mitä enemmän olen tutustunut aiheeseen, sitä enemmän kiteyttäisin Suomen kannalta erittäin tärkeät kysymykset Suomen ja Venäjän armeijojen vertailuun, uhkakäsitteeseen, huoltovarmuuden turvaamiseen ja Nato-jäsenyyteen ja Nato-optioon. Jokainen ongelmakohta on sellainen, että niitä ei voi selittää liittoutumattomuudella.

On jotenkin hirvittävää ajatella, että melko tuoreen MTS-tutkimuksen mukaan 2/3 suomalaisista pitää Suomen puolustautumismahdollisuuksia tavanomaisessa sodassa huonoina tai erittäin huonoina ja silti Suomessa ei tehdä tälle mitään. Toimittajien pitäisi herätä ongelman edessä ahdistelemaan poliitikkoja.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Onkohan tällainen kirjoitus sitä paljon puhuttua "trollausta"?

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Timo Nenonen: "Onkohan tällainen kirjoitus sitä paljon puhuttua "trollausta"?"

Ei ole.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset