*

AriPesonen1

Patria Norjaan, joko nyt Norja ostaisi kunnolla suomalaisia Paseja?

Suomi korvasi vanhat pääkaupunkiseudun turvana olleet venäläiset BUK M1-ohjukset yhdysvaltalais-norjalaisella maasta ilmaan laukaistavalla NASAMS 2-ohjusjärjestelmällä ja AIM-20 AMRAAM-ohjuksilla vuonna 2009 allekirjoitetulla sopimuksella. Nyt tiettävästi vanhat venäläisohjukset on jo korvattu kokonaisuudessaan noilla uusilla, vaihtotyö oli määrä saada loppuun vuonna 2015.

BUK-ohjus on tuttu meille kaikille malesialaismatkustajakoneen alasampumisesta kesällä 2014, josta vastuussa olivat ja ovat edelleen Itä-Ukrainan Venäjä-mieliset kapinalliset ja Venäjä.

NASAMS-ohjusjärjestelmä valittiin vuonna 2009 BUK-järjestelmän korvaajaksi osaltaan siksi, koska Norjassa oli suunnitteilla miehistönkuljetusajoneuvojen hankinta, ja Suomella oli tarjota Patrian ajoneuvoja vastakaupoissa.

NASAMS-ohjusjärjestelmiä (Norwegian Advanced Surface-to-Air Missile System) valmistaa norjalainen Kongsberg, jolle Suomen valtio myy nyt tänään 17.3.2016 julkistelulla kaupalla Patriasta yritysjärjestelyin vajaat puolet, tarkasti ottaen 49 prosenttia.

Puolustusvoimat tiedotti aikoinaan uuden NASAMS-ohjusjärjestelmän hankintasopimuksesta 25.6.2009 (tiedote löytyy täältä) ja Kongsberg tiedotti kaupasta puolestaan jo 29.4.2009 (tiedote löytyy täältä). Tuo kuvaa sinänsä periteisestä suomalaisesta tiedotuksen ripeydestä, saamme lukea Suomea koskevat asiat ulkomaisista tiedotusvälineistä ensiksi. Kaupan arvo oli noin 3 miljardia Norjan kruunua, ja ohjuslavettien kuljetusalustoina hankinnassa olivat SISU Defence Oy:n valmistamat panssaroidut 8x8 maastokuorma-autot (Sisu E13TP 8×8).

Kongsberg-konsernin pääosa on Kongsberg Defence & Aerospace (KDA), jolle kuuluu mm. ohjustuotanto ja juuri tuolta yhtiöltä NASAMS-ohjusjärjestelmä on ostettu. Norjan valtio omistaa Kongsbergista hallintaenemmistön, eli hieman yli puolet.

In a Nordic context, this choice of system opens up exciting opportunities for cooperation, operation, maintenance and even further joint Finnish-Norwegian evolution of the system.", kommentoi Suomen NASAMS-kauppaa Kongsbergin johtaja Harald Ånnestad vuonna 2009. Vapaasti suomennettuna: “Pohjoismaisissa yhteyksissä, tämä järjestelmävalinta avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia yhteistyöhön, käyttöön, huoltoon ja yhä pitemmälle menevään yhteiseen järjestelmän suomalais-norjalaiseen kehittämiseen.”

Kongsberg Defence & Aerospacen varatoimitusjohtaja Harald Ånnestadin sanat toteutuivat tänään, noin 7 vuotta noiden edellä kirjattujen sanojen lausunnan jälkeen.

Norja ei ostanut vastakauppoina miehistönkuljetusajoneuvoja Suomesta, mutta Norjassa on toki Pasi-kuljetuspanssariajoneuvoja, vuonna 1994–1996 Suomessa valmistettiin Norjaan 22 kappaletta Pasi XA-186-malleja. Hyvä saavutus tuokin. Niin, Ruotsiin liittyen sen sijaan Norja osti vuonna 2014 144 ruotsalaista CV90 MKIII-rynnäkköpanssarivaunua, kauppahinta 10 miljardia Norjan kruunua.

Norjan miehistönkuljetusajoneuvojen hankinnasta ei siis vuoden 2009 aikoihin - eikä myöhemminkään - löydy mistään mitään julkista merkintää eikä uutista, ei Suomesta eikä Norjasta. Suomalais-norjalaisia Pasi-kauppoja ei syntynyt. Ostettiinko ohjusjärjestelmä suomalaisperinteiseen tapaan hyväuskoisessa luulossa, että kauppakumppani kyllä ostaa tuotteitamme, kunhan me ostamme ensiksi?

Nyt siis Patria siis myydään puolittain Kongsberg-konsernille, jolta ostimme ohjuspuolustusjärjestelmän vuonna 2009 uskossa, että Norja ostaisi meiltä vastavuoroisesti Paseja. Järjestelmä oli sinänsä ostokelpoinen ilman vastakauppoja. Vastakauppoja ei syntynyt. Kuka vedätti ja ketä?

Mielenkiintoine kysymys on, mikäli Norja olisi ostanut Paseja NASAMS-ohjusjärjestelmän vastakauppana, olisiko Patria nyt myyty lähes puolittain Norjaan vai olisiko Kongsbergin ja Patrian yhteistyö jossain muussa muodossa jatkunut erillisinä yhtiöinä: Patria olisi toimittanut alustat ja Kongsberg ohjusjärjestelmät.

Yhteistyö ei ehkä olisi jatkunut erillisinä yhtiöinä. Kysymys on siitä, kuka vie ja kuka vikisee perässä. Joka tapauksessa pohjoismainen puolustusyhteistyö on erittäin tärkeää ja kannatettavaa, mutta Suomelle olisi yhä enemmän tullut ongelmatilanteita eteen Patrian suhteen, koska emme ole Naton jäsenmaa ja sijaitsemme sotilaallisesti riskivyöhykkeellä Venäjän naapurissa.

Meillä ei ole uskottavuutta kriisiajan toimituksista. Olemme harmaan vyöhykkeen asetoimittaja, jolla ei ole tästä syystä mitään erityistä uskottavuutta. Siinä mielessä Patrian myynti Nato-maahan puolittain oli ihan oikein, kun itse sinnittelemme jääräpäisesti Naton ulkopuolella, emmekä voi käydä täysimääräistä taloudellista puolustusyhteistyötä länsimaiden kanssa. Suomen kaltainen pieni Venäjän rajanaapurimaa ei menesty läntisillä asemarkkinoilla ja aseteollisuutemme on ajansaatossa pikkuhiljaa kuihtunut. Kauppojen hakeminen on ollut tuskaisen vaikeaa ja jo kaupan käynnin pelisääntöjäänkin olemme myös koetelleet oikeuskäsittelyjen perusteella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Patria

Yleisesti ottaen yrityskaupat ulkomaille ovat johtaneet siihen, että ennen Suomessa valmistetut tuotteet ostetaan jatkossa ulkomailta tuplahinnalla.

Patria on muutakin kuin Pasit. Siinä menee mm. maailmankuulua tykistö ja ammusosaamista pesuveden mukana.

Jostain norskit kaivavat vielä 0.2% osakkeista ja sen jälkeen Suomessa ei enää ole aseteollisuutta.

Huolestuttavaa!

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Juha-Pekka Kosonen

Vasemmistoliitto ja Vihreät olisivat aseteollisuuden loppumisesta Suomessa erittäin mielissään.

Nyt alkajaisiksi Patrian aseteollisuutta voidaan myydä Norjan kautta vaikka Saudi Arabiaan ja Israeliin Ville Niinistön, Paavo Arhinmäen tai Erkki Tuomiojan siihen puuttumatta.

Kannattaa myös miettiä mitä mahdollisuuksia Suomella on olla mukana kehittämässä NATO yhteensopivaa aseteknologiaa.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kaikkien myytyjen osalta on aina korostettu, kuinka hyvä ja tuottava asia myyminen on. Vielä olisi hallituksella hyvä sauma tehdä tuottavaa kauppaa.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_va...

Vastaavasti Suomikin on kyllä onnistunut hankinnoissaan. Sonerakin osti aikoinaan tuottavaa ilmaa 21,4 mrd markalla.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Defense Newsin Top 100 -lista antaa yritysten kokoluokat vuodelta 2014:
- Kongsberg puolustusmateriaalin myynti 0,93 mrd $, kokonaismyynti 2,64 mrd $,
- Patria puolustusmateriaalin myynti 0,56 mrd $, kokonaismyynti 0,61 mrd $.

Puolustusmateriaalin myyntilistalla Kongsberg oli sijalla 71 ja Patria 94. Patrian kokonaismyynti oli tippunut vuodesta 2013 46%.

http://people.defensenews.com/top-100/

https://www.youtube.com/watch?v=tE62TeO7qP8

Käyttäjän VeijoOrava kuva
Veijo Orava

Patrian jalokivi on AMV panssaroitu modulaarinen ajoneuvo, eri tuote kuin Pasi. Nykyaikaisista pyörien päälle valmistetuista panssaroiduista ajoneuvoista ehkä paras maailmassa http://www.military-today.com/apc/top_10_armored_p.... Taipuu moneen käyttötarkoitukseen, taistelupanssariajoneuvoksi, miehistönkuljetusajoneuvoksi ym. oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Käytössä useitten maitten armeijoilla, Puola, Etelä-Afrikka, Ruotsi, Kroatia, Slovenia, Suomi ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat. Suomi, puolustusvoimien johdon ja poliitikkojen myötävaikutuksella, on ignoorannut tälläisen kotimaisen huipputuotteen täysin. Se siitä, osta kotimaista?? Häpeällistä! Viime kesänä maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen sanoi: Tuli, liike ja suoja, ehdottomat avain kohdat maataistelussa, nykyäänkin. Patria tarjoaa näihin huipputuotteen. Oli ehdolla USA:n merijalkaväelle Havoc 8x8 nimellä, Patria luopui kilpailusta loppu suoralla. On ehdolla Australialle. Nämä kaksi viimeisintä miljardi luokan kauppoja. Taliban kutsuu AMV:tä nimellä "The Green Demon". Epäilen vahvasti että norjalaiset ovat haistaneet taas tilaisuuden tehdä rahaa, ja paljon, suomalaisten kustannuksella. Ja olisikohan Patrian kannalta paras vaihto ehto, kokonaan Norjalle myyminen, "helmi pois sioilta"?
NASAMS 2 kauppa oli tyhmä. Suoraan USA:sta, Israelista, Ranskasta tai Kiinasta olisimme saaneet huomattavasti suorituskykyisempää kalustoa, ihan ohjuksien kera. Valistakaa minua, onko ohjuksia edes ostettu NASAMS-järjestelmäämme, kun en löydä dokumenttia asiasta? Olen vahvasti sitä mieltä että Suomea erehdytettiin pahemman kerran tai "pöydän alla vaihdettiin kirjekuoria".

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Tuo Yhdysvaltain merijalkaväelle tulevat panssaroidut taistelu- ja kuljetusvaunut oli Patrialle varmasti mielenkiintoinen juttu.

Vaunujen tarjoajahan Yhdysvaltain merijalkaväelle oli varsinaisesti Lockheed Martin, ja Lockheed Martilla ja Patrialla oli yhteistyöprojektina tuo Havoc 8x8 -ajoneuvo, joka pohjautui AMV-vaunuun.

Patrian ja asejätti Lockheed Martinin yhteistyönä rakentama Havoc 8x8 -ajoneuvo vetäytyi siis tarjouskilpailusta kesällä 2015. Patria ja Lockheed Martin tekivät jo vuonna 2007 yhteistyösopimuksen tarjouskilpailuun sopivan vaunun kehittämisestä. Havoc oli yksi neljästä tarjokkaasta merijalkaväelle ja 8 vuoden kehitystyön jälkeen homma meni myttyyn.

Epäilen - olisipa vaunu ollut kuinka hyvä tahansa -, olisiko Yhdysvallat ollut valmis tekemään noin merkittävää aseostosta ratkaisevilta osin maasta, joka ei ole Naton jäsenmaa ja siten Yhdysvaltain suojeluksessa, ja lisäksi maa on vielä Venäjän rajanaapuri. Nykyisessä asemassa Suomen on kyllä vaikea myydä mitään aseistusta - olipa se kuinka laadukasta hyvänsä - länsimaihin Suomen heikon turvallisuuspoliittisen aseman vuoksi: ei Naton jäsen ja lisäksi Venäjän rajanaapuri. Laadulla ei menesty, jos ei ole varmuutta ennen kaikkea varaosien häiriöttömistä toimituksista myös kriisiolosuhteissa.

USNI News 24.11.2015 otsikoi: "Marine Corps Awards Amphibious Combat Vehicle 1.1 Contracts to BAE Systems and SAIC" ja juttu löytyy: http://news.usni.org/2015/11/24/marine-corps-award...

USNI News välittää The U.S. Naval Instituten online-uutisia ja analyysejä.

Kaksi valittua toimittajaa tässä vaiheessa ovat siis BAE Systems ja SAIC. BAE Systems on englantilainen yritys ja SAIC yhdysvaltalainen. BAE Systemsin sopimuksen arvo on 103,8 miljoonaa dollaria ja SAIC:n 121,5 miljoonaa dollaria. Ajoneuvojen toimitus on määrä alkaa syksyllä 2016, ja testaus alkaa tammikuussa 2017 ja kestää noin vuoden.

Lockheed Martin ja Patria ovat sanoneet Patrian liiketoimintajohtaja Mika Karin ilmoittamana, että on parempi välttää olemasta kakkonen ja olla kakkonen valittujen kahden joukossa. Nimittäin jos ei olisi lopullinen voittaja, olisi se maksanut paljon. En usko tuohon, koska kahdelle loppusuoralle päässeet saivat yli 100 miljoonan dollarin sopimukset. Patria tiesi kesällä 2015, etteivät he tule pärjäämään eivätkä ole kahden parhaan joukossa, kun päätös Yhdysvaltain hallinnossa tehtiin jo muutaman kuukauden kulutta syksyllä marraskuussa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Eilen Teknavi-ohjelmassa testasivat uutta kuormuria Misua ja melko pystyvältä peliltä vaikutti. Suomi voisi silti panostaa myös aivan uusiin juttuihin eli tuotteisiin jotka sopivat lähtökohtaisesti juuri suomalaismaastoon. Mielikuvitusta käyttämällä ja suomalaista teknologiaosaamista sekoittamalla täällä voisi saada aikaan ihmeitä.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Vielä tiivistettynä, miksi Patria myytiin puolittain Nato-maahan, mikä on hyvä asia sinänsä: toisaalta Yhdysvaltain merijalkaväen vaunuprojektin häviämisen jälkeen vuonna 2015 ja toisaalta mm. Norjan vastakauppojen epäonnistumisen jälkeen hieman aikaisemmin valtion johto ja puolustusministeriö tajusivat, että Suomella on nykyisessä turvallisuuspoliittisessa asemassa vaikea saada aseitaan kaupaksi muualle kuin pitkälti ”hämäriin” maihin, joilla on vaikkapa ihmisoikeusongelmia tai ongelmia myös monissa muissa asioissa länsimaiden kanssa.

Suomen on vaikea olla uskottava asetoimittaja isojen rinnalla. Vastaavasti Suomi ei tule ostamaan hävittäjiä Ruotsista, koska maalla ei sitä uskottavuutta asetoimittajana kuin esim. Yhdysvalloilla.

Käyttäjän VeijoOrava kuva
Veijo Orava

Eli taitaa Patrian Suomen valtion omistus olla enemmänkin taakka?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset