AriPesonen1

Estääkö Venäjä Suomea hankkimasta pitkän kantaman ohjuksia?

  • Venäläinen havainnekuva edistyksellisestä ja vaikeasti ohitettavasta Bastion-rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmästä.
    Venäläinen havainnekuva edistyksellisestä ja vaikeasti ohitettavasta Bastion-rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmästä.

MTCR-sopimus (Missile Technology Control Regime) on sopimus, jolla rajoitetaan ohjustekniikan siirtymistä sopijamaista muihin maihin. Sopimus koskee ballistisia ohjuksia ja risteilyohjuksia. Sopimuksen on tällä hetkellä allekirjoittanut yhteensä 34 maata mukaan lukien myös Yhdysvallat ja Venäjä. Vuonna 1987 alkunsa saaneeseen sopimukseen Suomi liittyi Neuvostoliiton hajoamisvuonna 1991, Venäjä puolestaan vuonna 1995. 80-sivuisen sopimuksen voimassa oleva päivitys on tarkasteltavissa täältä.

MTCR-sopimus ei luonteeltaan mikään valtiosopimus. Sopimus ei ole myöskään vaikkapa sitovaan rauhansopimukseen, ydinsulkusopimukseen tai liittolaissopimukseen verrattava; sopimus on luonteeltaan epävirallinen. Toisin sanoen sopimuksen noudattamatta jättäminen osoittaisi muille maille ensisijaisesti kyseisen maan muuttuneita sotilaallisia ja puolustuksellisia tarpeita. Esimerkiksi Suomen taholta sopimuksen ohjusrajoituskirjausten noudattamatta jättäminen osoittaisi lähinnä maahan kohdistuvien uhkakuvien muuttumista.

 Sopimuksen kaksi merkittävintä lukua ovat 300 kilometriä ja 500 kilogramma.

Sopimus rajoittaa sopijamaissa sellaisten ohjusten ja rakettien käyttöä, jotka voivat kuljettaa yli 500 kilogramman taistelulatausta yli 300 kilometrin kantomatkalle (≥300 km "range" and ≥500kg "payload"). Sopimus rajoittaa myös miehittämättömien lentoaluksien käyttöä (UAV-alus, Unmanned Aerial Vehicle) samoin paino- ja kantomatkarajoituksin kuin ohjusten ja rakettien osalta.

                                                                                        ****

Suomi osti vuonna 2012 Yhdysvalloista 70 kappaletta F/A-18D Hornet -hävittäjiin asennettavia pitkän kantaman ilmasta maahan laukaistavia AGM-158 JASSM -risteilyohjuksia (Joint Air-to-Surface Standoff Missile). Ostolupa Yhdysvalloista saatiin puolustusministeriön alaisen DSCA:n puollolla 31.10.2011 (DSCA:n tiedote löytyy täältä). Suomen puolustusministeriö valtuutti 1.3.2012 puolustusvoimat allekirjoittamaan kauppasopimuksen Lockheed Martinin kanssa (puolustusministeriön tiedote löytyy täältä). Yhdysvaltain puolelta Suomella oli valtuudet ohjushankintaan 255 miljoonan dollarin arvosta, ja Suomi osti ohjuksia noin 145 miljoonalla eurolla. Suomi ei siis käyttänyt ostoluvan valtuutta kokonaisuudessaan.

Suomella oli jo vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa linjaus hankkia Hornet-hävittäjiin ilmasta maahan laukaistava risteilyohjusjärjestelmä. Yhdysvaltalaislähteiden mukaan selonteon mukaisesti Suomi halusi ostaa ensimmäisen kerran vuonna jo vuonna 2007 yhdysvaltalaisia JASSM-risteilyohjuksia.

Vaikka Suomen ja Yhdysvaltain väliset suhteet ovat aina olleet - kuten myös vuonna 2007 - hyvät, Yhdysvaltain ulkoministeriö sanoi tuolloin ”ei” Suomelle. ”Ei”-kirjaus löytyy yhdysvaltalaislähteistä ja nimenomaan ulkoministeriöstä, ei puolustusministeriöstä. Yhdysvallat ei ollut vielä tuolloin halukas myymään ohjuksia Suomeen.

Georgian sota elokuussa 2008 oli saanut Venäjän rajanaapurimaiden tapaan myös Suomen huolestuneeksi Euroopan turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.

Vuoden 2008 jälkeen, kun Venäjän oli hyökännyt Georgiaan, sai Euroopan turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos muutamaan kantoja myös sekä Natossa että Yhdysvalloissa.

Suomi toisti Yhdysvalloille pyyntönsä ostaa JASSM-ohjuksia, mutta tällä kertaa Suomella oli varalla kaiken kaikaan kaksi vaihtoehtoista risteilyohjusmallia odottamassa päätöstä. Vuonna 2012 Suomi vihdoin sai, mitä se halusi: JASSM-ohjukset.

Yhdysvallat on myynyt nyt JASSM-ohjuksia myös toiseen Venäjän rajanaapuriin Puolaan, jonka pohjoisrajan takana on yksi Euroopan suurimmista asekeskittymistä: Kaliningrad. Yhdysvallat on nyt myynyt

JASSM-ohjuksia niihin Itä-Euroopan maihin, joilla on vierellään Venäjän keskeisiä ohjusreservejä. Puolan kaupalle DSCA:n kongressikäsittelyyn menevä puolto on päivätty päivämäärälle 19.9.2014 (tiedote löytyy täältä) ja ohjushankinnan myyntivaltuudet Puolalle olivat 500 miljoonaa dollaria. Suomen tapaan Puola on allekirjoittanut MTCR-sopimuksen.

Puolustusvoimat on sittemmin hankkinut Horneteihin myös keskipitkän kantaman AGM-154 JSOW-liitopommeja (Joint Standoff Weapon) ja lyhyen kantaman JDAM-täsmäpommeja (Joint Direct Attack Munition).

JASSM-risteilyohjuksen kantama on 370 kilometriä ja kokonaispaino 1 021 kilogrammaa. Ohjuksen taistelulatauspaino 450 kilogrammaa. JASSM-ohjus ei siis ole MTCR-sopimuksen mukainen kantomatkan suhteen (kantomatka yli 300 kilometriä), sen sijaan taistelulatauksen painon mukaan on, koska räjähdepaino on alle 500 kilogrammaa. JASSM-ER -ohjuksen kantama on peräti 930 kilometriä, mutta niitä Suomella ei tiettävästi ole ja tuskin niitä Suomelle edes myytäisiin.

                                                                                        ****

Suomi oli hankimassa vuonna 2012 maavoimille MGM-140B ATACMS-ohjuksia (M-39 Block 1A Army Tactical Missile System (T2K 7)) yhteensä 70 kappaletta. Ostolupa Yhdysvalloista saatiin puolustusministeriön alaisen DSCA:n puollolla 4.6.2012 (tiedote löytyy täältä). Yhdysvaltain puolelta Suomella oli valtuudet ohjushankintaan 132 miljoonan dollarin arvosta, mutta Suomi ei ohjuksia ostanut.

Ohjukset olisi tarkoitettu Suomessa M270 MLRS -raketinheitinjärjestelmään. Suomeen kaavailtujen MGM-140B – Block IA ATACMS-ohjuksien kantomatka olisi ollut vähintään 165 kilometriä. MGM-140B – Block IA ATACMS-ohjuksien räjähdepaino (payload) olisi ollut 560 kilogrammaa eikä ohjus olisi ollut MTCR-sopimuksen mukainen painon osalta (räjähdepaino yli 500 kilogrammaa), kantaman osalta ei rajaa sen sijaan hätyyteltäisi lähimaillekaan. MGM-168 ATACMS-Block IVA -ohjuksilla voidaan päästä aina 300 kilometrin kantamaan, johon ohjusten valmistaja (Lockheed Martin) on rajoittanut kantomatkan juuri MTCR-sopimuksen perusteella, koska räjähdepaino on yli 500 kilogrammaa.

ATACMS-ohjusten sijaan puolustusministeriö teki alkuvuonna 2016 päätöksen ns. GMLRS-hankinnasta (puolustusministeriön tiedote löytyy täältä). Kysymys on Yhdysvalloista ostettavasta aluevaikutteisista GMLRS AW (Guided Multiple Launch Rocket System Alternative Warhead) ja pistemaaliin vaikuttavista GMLRS UNITARY (Guided Multiple Launch Rocket System Unitary) ampumatarvikkeista. Yhdysvalloista saatiin puolustusministeriön alaisen DSCA:n puolto kongressille 10.11.2015 (tiedote löytyy täältä).

Yhdysvaltain puolelta Suomella oli valtuudet rakettihankintaan 150 miljoonan dollarin arvosta, ja Suomi osti ohjuksia noin 70 miljoonalla eurolla. GMLRS-rakettien kantama on vain 70 kilometriä ja räjähdepaino on vähäinen alle 100 kilogrammaa (200 paunaa), eikä siis hätyyttele lähellekään MTCR-sopimuksen kumpaakaan rajaa.

                                                                                        ****

Suomella tulee ehdottomasti olla isku- ja tuhoamiskyky ennen kaikkea kiinteisiin mutta myös niihin liikkuviin raketin- ja ohjuslaukaisualustoihin, jotka voivat meitä uhata ja joista laukaistavien rakettien ja ohjusten kantomatka on pitkälle Suomen puolelle, - ja jopa yli 300 kilomeriä. Suomi voi tehokkaasti puolustautua vain tuhoamalla alustat ennen kuin ohjuksia alettaisiin laukaista enemmissä määrin Suomeen. Laukaistujen ohjusten tuhoaminen ilmassa on Suomelle Naton ulkopuolisena maana liian haasteellista. Suomella ei ole esimerkiksi PATRIOT-ohjuksia eikä meillä taida olla erityisemmin muutakaan ohjustentorjuntaohjuskalustoa.

Venäjän ohjusteknologia on pitkälle kehittynyttä ja Venäjällä on hyvä ohjusvarustus, mikä tuo suuria haasteita Suomen puolustamiselle. Venäläisen ohjusteknologian ja venäläisen kybernetiikan uranuurtaja oli suomalaissyntyinen Aksel Berg.

Venäjällä on sijoitettu Pietarin eteläpuolella oleva Lugan tukikohtaan Iskander-ohjuksia ja tykistöohjusprikaati. Iskander-ohjuksissa 9M72E-tyypin ohjuksella kantama on 280 kilometriä ja 9M72-tyypillä yli 400 kilometriä. Iskander-M-ohjuksien kantama on jo 500 kilometriä ja niitä on ollut sijoitettuna Lugaan tiettävästi kesästä 2014. Iskander M-ohjukset voidaan varustaa myös ydinkärjin. Venäjällä on toinen varalla oleva laukaisupaikka lähellä Viipuria, jonka Venäjä voi ottaa aktiivikäyttöön tarvittaessa.

Tverissä on puolestaan raketinheitinprikaati, mutta se on jo kaukana Suomen rajoista (etäisyys Suomesta noin 630 kilometriä). Stugi Krasnyjessä puolestaan ilmatorjuntaprikaati (etäisyys Suomesta noin 280 kilometriä).

Venäjä on sijoittanut Kuolaan sekä tiettävästi myös Pietarin ja Moskovan turvaksi kehittyneen S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän, jonka kantama on noin 300 kilometriä, ja se pystyy tuhoamaan myös keskimatkan ballistisia ohjuksia. S-400 voi samanaikaisesti iskeä 36 kohteeseen 72 ohjuksella (kaksi ohjusta per kohde). S-400-järjestelmä on venäläisohjusteknologian tämän hetken terävintä kärkeä.

Murmanskin alueella on tällä hetkellä tiettävästi kaiken kaikkiaan kuusi ohjustukikohtaa. Vuoden 2015 loppuun mennessä Venäjän kymmenen ilmatorjuntarykmenttiä oli varustettu yhteensä 19 erillisellä S-400-ohjusyksiköllä. Vuoteen 2020 mennessä Venäjällä odotetaan olevan käytössään kaiken kaikkiaan 56 kappaletta S-400-yksiköitä.

Venäjällä on kehitteillä tällä hetkellä prototyyppiasteella oleva 600 kilometrin kantaman omaava S-500-ohjusjärjestelmä. Uuden S-500-järjestelmän käyttöönotto on uskottu tapahtuvan vuoden 2017 jälkeen.

Venäläismedia uutisoi laajasti 21.2.2016, että Venäjän Pohjoisen laivaston käyttöön Barentsin merelle on saatu kaksi edistyksellistä ja vaikeasti läpäistävissä olevaa K-300P Bastion-P (SSC-5) -rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmää. Järjestelmä on jo Krimin niemimaalla Mustallamerellä. Kyseinen järjestelmä tulee tiettävästi myös Itämeren ympäristöön niin, että se kattaa Baltian maat ja Suomen laajasti. Venäjän kahdenkymmenen Bastion-järjestelmän varustus on tarkoitus saada valmiiksi vuoteen 2020 mennessä.

Kun katsotaan etäisyyksiä, Lugaan Suomen rajan läheisyydestä Virolahdelta on noin 230 kilometriä. Inarista Muurmanskiin on puolestaan noin 230 kilometriä. Virolahdelta Pietariin on noin 160 kilometriä. Suomi tarvitsee ja Suomella tulee olla siis ohjausjärjestelmiä, jonka kantama on vähintään noin 300 kilometriä, joka olisi vielä MTCR-sopimuksen mukainen 500 kilogramman räjähdepainorajoituksella.

                                                                                        ****

Vahvistamattomien lähteiden mukaan Venäjä olisi puuttunut Suomen pitkän kantaman ohjushankintoihin, ehkäpä myös osaltaan MTCR-sopimukseen vedoten. Toistaiseksi tuollaiset puheet ovat vielä vahvistamattomia huhupuheita, mutta toisaalta puolustusministeriö ei ole myöskään kiistänyt väitteitä.

Olen myös itse henkilökohtaisesti pyytänyt sähköpostilla useaan kertaan puolustusministeriöltä kannanottoa asiaan tuloksetta. Ministeriö ei ole suostunut vahvistamaan eikä kiistämään niitä julkisuudessa olleita kannanottoja, joiden mukaan Venäjä pyrkisi rajoittamaan - jopa estämään - Suomen ohjushankintoja ennen kaikkea kantomatkojen suhteen JASSM-risteilyohjushankinnan jälkeen. Kyse olisi nimenomaan kantomatkoista, ei räjähdepainosta.

Toistaiseksi ministeriötä ei siis ole tullut kannanottoja useista pyynnöistä huolimatta.

Hankintakaavailuissa mukana olleilla ATACMS-ohjuksilla puolestaan räjähdepaino olisi ylittänyt MTCR-sopimuksen mukaisen 500 kilogramman räjähdepainon (ATACMS-ohjuksien räjähdepaino on 560 kilogrammaa), ei kuitenkaan kantaman suhteen. ATACMS-ohjuksien 165 kilometrin kantamalla Suomen itärajalta ohjuksilla olisi juuri ja juuri yltänyt Pietarin porteille, mikä olisi voinut hermostuttaa Venäjää.

Oliko ATACMS-ohjuksien ostamatta jättäminen tosiasiallisesti Venäjästä johtuvaa, ja aikanaan puolustusministeriön ilmoittamat hankinnan tekemättä jättämistä koskevat syyt ”kalliista hinnasta” ja ”ohjausjärjestelmän vanhanaikaisuudesta” vain tekosyitä?

Olisi ymmärrettävää Venäjän kannalta, jos Venäjä pyrkisi rajoittamaan Suomelta sellaisia ohjushankintoja, joilla ylletään pitkälle Venäjän puolelle, jopa 300 kilometriin. Pietariin matka Suomesta on lyhimmillään hieman yli 150 kilometriä. Eikö Venäjä salli Suomen hankkia kuin sellaisia ohjuksia, joiden kantama on alle 100–150 kilometriä, ja joilla ei ylletä vaikkapa Pietariin?

Pyrkiikö Venäjä rajoittamaan Suomen ohjushankintoja ja onko Venäjä jo onnistunut niin, että ainoaksi pitkän kantaman ohjushankinnaksi jäi ilmavoimien JASSM-hankinta, ja maa- sekä merivoimat eivät enää voisi saada esimerkiksi pitkän kantaman risteilyohjuksia?

Puolustusministeriön olisi syytä julkisuudessa selventää, onko Venäjä pyrkinyt rajoittamaan Suomen yli 300 kilometrin kantaman tai jopa lyhyemmän jatkan, ja yli 500 kilogramman räjähdepainon ohjushankintoja esimerkiksi Suomen allekirjoittamaan MTCR-sopimukseen vedoten, vaikka kysymys olisi vain jommastakummasta rajoitteesta, kantamasta tai räjähdysainepainosta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Näin Steven Pifer, Yhdysvaltain entinen Ukrainan suurlähettiläs, aseistariisunnasta Venäjän ja Yhdysvaltain välillä erityisesti ydinaseisiin liittyen:

https://thecipherbrief.com/article/europe/modest-e...

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Suomi ei tee yhtään mitään muutamalla kymmenellä taisteluohjuksella.

Tilanne on ohjusten suhteen yhtä absurdi kuin talvisodassa tykistön osalta. Tykkejä kyllä riitti, mutta ammuksista oli pulaa.

Nythän meillä on laukaisualustoja vaikka millä mitalla, mutta ei juurikaan ammuttavaa. Olisi odotettava otollista maalia, että miljoonien arvoista ohjusta kannattaisi laukaista.

Näin ollen niiden käyttö jäisi mahdollisessa kriisissä melko vähäiseksi.

Venäläiset ovat erikoistuneet liikkuvien laukaisualustojen rakentamiseen. Suomesta taas puuttuu AWACS-kalusto täydellisesti. Millä siis paikallistettaisiin laukaisupaikat, johon sitten ammuttaisiin kallis risteilyohjus?

En jaksa uskoa enää siihen vaihtoehtoon, että venäläiset lankeaisivat uuteen Raatteentiehen, jossa divisioona kasataan pienelle alueelle ja jämähdetään odottamaan tuhoajia.

Ohjukset ammutaan ja sitten häivytään paikalta kusi sukassa.

Samaan menettelytapaan turvaudutaan nykyisessä suomalaisessa sotilasdoktriinissa.

Pitkän matkan ohjukset ovat huippukalliita leluja, joilla saadaan aikaan mittavaa paikallista tuhoa, mutta joiden puolustuksellinen arvo on varsin kyseenalainen.

Eri juttu on jos halutaan tuhota ydinreaktori vaikkapa Sosnovuy borissa. Sellaista toimintaa varten risteilyohjukset on nimenomaisesti kehitetty. Ei niillä tapeta yksittäisiä taistelijoita.

Juuri tätähän Venäjä ei halua.

Pitkän kantaman hyökkäysaseiden hankinta pienissä erissä on vähän samaa kuin ampua karhua pienoiskiväärillä.

Saadaan aikaan pieni haava ja kipua, mutta karhuhan ei siitä lamaannu.

Rahaa vain palaa hukkaan eikä puolustusvoimia saada kehitettyä tasapuolisesti.

Tärkein osa armeijaamme, eli reservi, toimii kriisin syttyessä hyvin pitkälti malli Cajanderin hengessä. Kaikille ei riitä julkisuudessa esiteltyjä taistelija 2000 varusteita. Hyvä jos em. tarvikkeilla saadaan varustettua edes pari prikaatia.

Juuri niillä prikaateilla Venäjän karhu pyyhkii takapuolensa ensimmäisenä.

Pekka Iiskonmaki

#2
Kiva kuulla todellista sotilasasiantuntijaa. Kypärästä tunnistin heti ammattilaisen.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Se onkin huippukevyttä komposiittia :-) Hintaakin likimain eläkeläisen kuukausittaisen kansaneläkkeen verran.

Ilmavampi toki kuin sotilaskäyttöön tarkoitetut mallit. Pääasia kuitenkin sama eli pään suojaaminen.

Ainoa miltä se ei suojaa ovat tajunnan räjäyttävät kommentit.

Mitä tulee suomalaisiin sotilasasiantuntijoihin, niin he nukkuivat Ruususen unta kesäkuussa 1944, kun jopa Pihtiputaan mummo ja sokea Reetta varoittivat Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä.

Ei tarvitse olla sotilasasiantuntija nähdäkseen realiteetit.

Johonkinhan sitä rahaa pitää sijoittaa. Ennen talvisotaa sijoitettiin panssarilaivoihin. Ne olivat yhtä hyödyttömiä, kuin risteilyohjukset Suomen puolustuksen kannalta. Tai saattoivat ne ehkäistä pelkällä olemassa olollaan NL:n laivaston liikkeitä Suomenlahdella. Ehkä.

Kun katsoo venäläisiä propagandafilmejä niin väistämättäkin herää ajatus, etteivät Hornetit ehdi pudottaa montaakaan pommia ennen putoamistaan. Sen verran tehokkailta näyttävät uusimmat venäläishävittäjät ohjuksineen.

Propagandassa on aina osa totuutta. Eihän propaganda muutoin toimisikaan.

Suomi on kuin jenkkifutaaja. Kun suojukset riisutaan pois, niin ei jää kuin puolet jäljelle.

Pullistelemme pikku muskeleilla naapurin doupatulle kehonrakentajajätille. Kuin Simo Frangen vs. Arnold Schwartzenegger.

Käyttäjän mp2103 kuva
Markku Penttilä

Kerrassaan hyvä selonteko taas Arilta! Mutta uskallan tiivistää kuitenkin omia näkemyksiäni: vaikka kuinka hankkisimme tähtitikun luokkaa olevia ohjuksia, ei meillä ole mitään mahiksia kentällä. Siis kaikki voimavarat on keskitettävä siihen, että pysytään väleissä Ison kanssa. Jos menisimme Natoon, asia mutkistuisi ja johtaisi todennäköisesti kauheaan varustelukierteeseen molemmilla tahoilla.

Rauha keskinäisissä väleissä saattaisi silti pysyä mutta pysyy melko varmuudella myös ilman varusteluakin tai liittymistä Natoon. Ainoa uhka on mielestäni suursodan mahdollisuudella. Se tarkoittaisi maailmansodan uhkaa, jolloin pienen maan strateginen merkitys katoaisi. Kysymys tulevaisuudesta kuuluu, voisivatko maailman suurvaltojen johtajat olla niin tyhmiä maapallon tulevaisuuden suhteen, että tuhoaisivat sen sodalla. Toivotaan ja uskotaan, etteivät ole. Se jää nähtäväksi tai sitten sitä ei nähdä ollenkaan.

Pekka Iiskonmaki

''Se onkin huippukevyttä komposiittia :-) Hintaakin likimain eläkeläisen kuukausittaisen kansaneläkkeen verran.''

Ammattilainen tietää, että varustelu maksaa. Venäjä perustaa nyt kodinturvajoukot suoraan Putinin alaisuuteen. Vahvuus tulee olemaan 400.000.

Aseistus vesitykit ja kyynelkaasua. Suojakilvet ja kypärät.

Olet ennakoinut varustuksesi todella hyvin. Sadetakkia ja kypärää siinä todella tarvitaan. Fillarilla pääsee nopeasti karkuun, kun alkaa silmiä kirveltää ja vettä tulee kovalla paineella.

Käyttäjän VeijoOrava kuva
Veijo Orava

Ari Pesoselta hyviä ja aiheellisia kysymyksiä. Suomen on rakennettava oma ja uskottava puolustus jolla pystytään vastaamaan kaikkiin mahdollisiin uhkiin, esimerkiksi ohjusilmatorjuntaan. Minun mielestäni ATACMS-tykistö ohjukset olisivat tärkeä väline vastata mahdollisen hyökkääjän ohjuksien sijoitteluun. Ainakin hyökkääjä joutuisi ottamaan nämä vakavasti huomioon. M270 MRLS heittimien hajasijoittaminen ja maastouttaminen eli piilottaminen voisi jopa onnistua, toisin kuin Hornettien.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Suurella todennäköisyydellä pelkästään Venäjän ärähtäminen pelästytti valtiojohdon pahanpäiväisesti. Jos nyt oikein käsitin MTCR-sopimuksen merkityksen, Venäjä ei sen perusteella voi kieltää Suomea hankkimasta sopimuksen piiriin kuuluvia ohjuksia tai teknologiaa. Kyse vaikuttaisi olevan siitä, että sopimusmaat vapaaehtoisesti itse rajoittavat viemästä ohjuksia tai teknologiaa sellaisiin maihin, joissa niiden väärinkäyttö tai joutuminen muuten vääriin käsiin on mahdollista. Kun kyse muutenkin on vapaaehtoisesta yhteenliittymisestä ilman velvoitteita tai sanktioita, tähän vedoten Venäjä tuskin on saanut Suomea luopumaan Atacms-hankinnoista. Kyse on siis jostain muusta.

Koska puolustusvoimien hankintaosaston perusteet ohjuskaupan peruuntumiselle olivat lähinnä myötähäpeää ja hilpeyttä herättäviä, todellinen syy lienee se, että Venäjä vain varoitti Suomea hankkimasta kyseisiä ohjuksia. Kyseiset ohjukset olisivat todellinen uhka Venäjän maailmanvalloitukselle, koska niillä pystytään iskemään suurella tuhovoimalla kauas. Niillä tuhotaan siltoja, teitä, lentokenttiä, joukkokeskittymiä, tärkeitä laitoksia, varuskuntia ja tehtaita tarvittaessa. Ei siis surkea hankinta. Tosin pitää muistaa, että alustathan meillä jo on, jos tulee kriisi, pitäisi saada ampumatarvikkeita niihin. Ainoa, joka voi niitä Suomelle tarjota, on Nato tai yksittäiset Nato-maat.

Jos nyt oikein tiedän Suomea koskevista aserajoitteista, mikään sopimus ei kiellä Suomea hankkimasta itselleen järeitäkään aseita. On Suomen itsensä päätettävissä, luopuuko se esimerkiksi itse itselleen asettamasta henkilömiinakiellosta, tai jos puhutaan vähän järeämmästä aseesta, ydinaseen hankintakiellosta. Suomihan on itse vapaaehtoisesti katsonut Pariisin rauhansopimuksen aikanaan yksipuolisesti irtisanoessaan, että se ei hanki ydinasetta. Tämäkin sopimus on irtisanottavissa, koska se perustuu vapaaehtoisuuteen.

Jos joku tietää Suomea koskevista aserajoitteista, mielelläni kuulisin niistä.

Käyttäjän VeijoOrava kuva
Veijo Orava

Suomalaiset pitävät itseään luotettavana kauppa ja sopimus kumppanina. Mitähän USA:ssa eri tahot miettivät Suomesta, kun ensin haetaan oikeutta ostaa ATACMS-ohjuksia ja kun kauppa on rahan ja ohjuksien vaihtoa vailla, tuleekin pupu pöksyyn. Tai Stingereiden osto. Oli nähtävästi sovittu 600 kpl:sta(joka olisi ollut minimi Suomeen) mutta ostettiinkin 200. Eivät ehkä pidä Suomea kaikkein luotettavimpana kumppanina, ja syystä. Eikä auta poliitikkojen perseennuolu, vaan huonontaa luottamusta ja aiheuttaa oikeaa sääliä.

Pekka Iiskonmaki

Eversti Wolf Halsti totesi: ''Sodan syttyessä poliitikko takertuu armeijaan ja sen johtoon kuin hukkuva oljenkorteen, mutta ei anna rauhan aikana siihen tarvittavia työkaluja.''

Käyttäjän VeijoOrava kuva
Veijo Orava

Pitää varmaan nykyisinkin täysin paikkansa. Eli ei minkäänlaista "tulosvastuuta".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset