AriPesonen1

Suomen turvallisuus on täysin kiinni Baltian maiden turvallisuudesta

  • Itämerellä Baltian maiden rantojen sekä Gotlannin ja Ahvenanmaan joutuminen Venäjän hallintaan sulkisi koko Itämeren.
    Itämerellä Baltian maiden rantojen sekä Gotlannin ja Ahvenanmaan joutuminen Venäjän hallintaan sulkisi koko Itämeren.
  • Piirros RAND-raportista: hyökkäyssuunnat Venäjältä ja Naton puolustusjoukot Baltiassa.
    Piirros RAND-raportista: hyökkäyssuunnat Venäjältä ja Naton puolustusjoukot Baltiassa.
  • DN:n kuva Ruotsin Nato-raportin pohjalta, kuinka Venäjän Baltian maiden haltuunotto vaikuttaisi Ruotsiin.
    DN:n kuva Ruotsin Nato-raportin pohjalta, kuinka Venäjän Baltian maiden haltuunotto vaikuttaisi Ruotsiin.

Tämän vuosikymmen alkupuolella Itämeren alueen yhtenä turvallisuuspoliittisena teemana oli Suomen ja Ruotsin rooli Baltian maiden turvallisuuden tuottajina. Nato ja Yhdysvallat yrittivät saada aktiivisesti Suomea ja Ruotsia mukaan Naton hävittäjäilmavalvontaan Baltiassa. Koska Baltian mailla ei ollut omaa hävittäjäkalustoa, muut Nato-maat olivat sijoittaneet neljä hävittäjää Liettuassa sijaitsevalle sotilaskentälle, ja tuohon toimintaan haluttiin saada myös sotilaallisesti liittoutumattomat Suomi ja Ruotsi mukaan.

Suomelle osallistuminen Baltian maiden ilmavalvontaan olisi tarkoittanut sitä, että Suomi lähettäisi rotaatiovuorollaan Liettuaan neljä Hornet-hävittäjää ja 50-100 sotilasta neljän kuukauden pituiseen valvontavuoroon. Nato näki asian jo tuolloin alueellisena puolustuskysymyksenä.

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö suhtautui Baltian ilmapuolustuksen osallistumiseen nihkeästi. Baltian maiden "puolustusvelvoitteen" ottaminen Suomelle olisi Niinistön vuonna 2012 antaman kannanoton mukaan ollut periaatteellisesti merkittävä linjaus. ”En näe, että sitä voitaisiin tehdä ihan vain käytännön yhteistyökysymyksenä. Meidän tarvitsisi pohtia sitä, miten se tukee Suomen omaa turvallisuutta ja saatava siihen riittävä yhteisymmärrys Suomessa.”, Niinistö linjasi vuoden 2012 presidentinvaalikampanjan aikana Suomen Kuvalehdessä.

Suomi on suhtautunut kautta aikojen sangen nihkeästi Baltian maiden puolustamiseen Itämeren alueelle mahdollisesti eskaloituneessa kriisi- tai sotatilanteessa. Jo 1990-luvulla ennen Baltian maiden Nato-jäsenyyksiä Euroopassa keskusteltiin eri vaihtoehdoista taata Baltian maiden turvallisuutta, ja Pohjoismaille oltiin asettamassa roolia. Suomi ei innostunut tuolloinkaan Suomelle Baltian maita kohtaan asetetuista velvoitteista. Suomessa nähtiin, että Baltian maiden puolustaminen olisi ollut Suomelle ja Ruotsille liian iso taakka. 1990-luvun suomalaiskeskustelu Baltian turvallisuudesta virisi vääristä lähtökohdista, ja keskustelun tulokset siintävät monen poliitikon takaraivossa virheellisinä käsityksinä vielä tänäkin päivänä.

Kysymys Suomelle Baltian maista on Suomi-Venäjä-suhteista. Vielä viime aikoinakin Suomen asenne Baltian maihin on ollut lähes päinvastainen kuin Ruotsin, vaikka myös Ruotsi vielä vuosikymmenen alkuvuosina suhtautui negatiivisesti osallistumistaan Baltian ilmapuolustukseen. Ruotsi on kyennyt päivittämään melko nopeasti politiikkansa nykypäivän vaatimuksiin, sen sijaan Suomi ei.

Suomen epäileväisyydellä Baltian maita kohtaan on pitkäaikaiset juuret, jotka ulottuvat kauas kylmän sodan aikaan saakka. Nyt Suomen on syytä viimein muuttaa kantojaan Baltian turvallisuudesta juuri oman turvallisuutensa lähtökohdista.

                                                                                           ****

Otetaanpa kuvitteellinen - mutta vahvasti mahdollinen - esimerkki eskaloituneesta kriisitilanteesta Itämeren alueella, jossa sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen mutta myös Ruotsin nykyinen asema ja harjoittama politiikka osoittautuisivat lopulta melko hankaliksi.

Venäjä hyökkäsi Baltian maihin ja otti ne sotilaallisesti haltuunsa, muttei kuitenkaan muilla tavoin kuin vain ottamalla Baltian ilmatilan haltuunsa. Venäjä teki intervention myös Gotlantiin sekä Ahvenanmaalle ja onnistui sijoittamaan saarille Iskander- ja S-400-ohjuspattereitaan. Noilla sotilastoimilla Venäjä hallitsi riittävässä määrin Itämeren ilmatilaa ja meren pinta-alusliikennettä. Noilla toimilla - Itämeren itärannikon sekä Itämeren kahden saaren ilmatilan haltuunotolla - Venäjä onnistui blokkaamaan sinänsä melko vähäisillä ja lyhytkestoilla sotatoimillaan Itämeren poikki niin, etteivät liikenneyhteydet Suomesta eivätkä myöskään Ruotsista Itämeren kautta Itämeren eteläisiin Nato-maihin ja Tanskan salmien läpi Pohjanmerelle muualle läntiseen maailmaan enää toimineet.

Venäjä teki tarkoin täsmäiskuin toteutetun Iskander-M-ohjusintervention Suomeen sekä myös Ruotsiin, joilla se tuhosi sellaista sotilasinfrastruktuuria, jota Nato olisi voinut käyttää ottaakseen Baltian maiden ilmatilan takaisin haltuunsa. Suomi kykeni tuhomaan jossain määrin JASSM-ohjuksilla venäläisiä ohjuslaukaisualustoja, mutta Suomella hallussaan ollut 70 ohjuksen varasto käytettiin loppuun parissa viikossa.

Venäjän hallitseman Itämeren kautta asetäydennystä ei ollut saatavilla eikä myöskään alempaa Ruotsin kautta meriteitse, koska Venäjä hallitsi Gotlantia ja Ahvenanmaata. Venäjä on tuhonnut Iskander-M-ohjuksin myös Suomen ja Ruotsin keskeisten satamien satamalaitteita.

Suomeen yritetään toimittaa asetäydennyksiä ilmateitse Norjan ja Ruotsin Lappien kautta, mutta Murmanskin alueen S-400-ilmatorjuntajärjestelmä estää tehokkaasti Naton lentotoiminnan. Venäjä hallitsi ilmatilaa myös Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoiskalotilla.

Tämän jälkeen täydennyksiä yritetään saada Suomeen maitse, mutta Venäjä on onnistunut tuhoamaan pääsääntöisesti Iskander-M-ohjuksin maakuljetusreittien tärkeimmät sillat sekä rautatiekuljetusten tärkeimmät solmupisteet. Korjaustyöt vievät viikkoja, ja Venäjä hallitsee puolta Suomen pinta-alasta ohjusjärjestelmillään, joita Suomi ei voi torjua puuttuvan ohjustorjunta-aseistuksen vuoksi.

Saareksi jäänyt Suomi ilman toimivia huoltoyhteyksiä olisi Venäjän armeijalle helppo saalis. Ohjusmoukaroinnin jälkeen miehityskään ei vaatisi kummoisia voimavaroja, mikäli Suomen asevarastot, joita ei kyettäisi täydentämään, olisi kulutettu loppuun.

Tuon esimerkin pohjalta voidaan esittää johtopäätöksinä seuraavaa:

Suomen yksi ensisijaisista turvallisuuspoliittista päämääristä on oltava pitää Itämeren kuljetusreitit auki, ja siihen Suomen on varauduttava myös niin, että sotatoimia on voitava tehdä myös Suomen alueen ulkopuolella. Ainoa mahdollinen alueellinen toimintaorganisaatio sotatoimien järjestämiseksi on Nato.

Suomessa pitäisi siis ehdottomasti käsittää, että Baltian maiden turvallisuus on Suomen turvallisuuden pohjimmainen elinehto. Kysymys on Itämeren rantojen hallitsemisesta. Suomen turvallisuus on Baltian maiden turvallisuuden varassa. Baltian maat eivät saa joutua Suomen vihollisen valtaan.

Ruotsissa Baltian maiden tärkeys Ruotsin turvallisuudelle on hyvin tiedossa, muttei täällä Suomessa. Suomea rasittaa vanha historiankäsitys. Jos Baltian maat joutuisivat Venäjän hallintaan, se olisi kohtalokasta Suomen turvallisuudelle, koska silloin Venäjällä olisi käytännössä koko Itämeri hallinnassaan. Vapaa Itämeri on niin Baltian maille kuin Suomelle elinehto, sen sijaan Ruotsi rajoittuu myös Pohjanmereen. Suomen geostrateginen asema on paljon huonompi kuin Ruotsin.

Suomen on siis ehdottomasti oltava mukana turvaamassa Baltian maiden turvallisuutta, koska se on Suomen turvallisuuden elinehto. Jos Venäjä ottaisi koko Itämeren hallintaansa niin, etteivät yhteydet Itämeren kautta Suomesta läntiseen maailmaan toimisi, se tietäisi meille onnettomia aikoja.

Suomen olisi varauduttava asetäydennyksiin myös muuta kautta kuin Itämeren kautta, mikäli Venäjä kykenisi sotatoimillaan kuitenkin blokkaamaan Itämeren poikki vaikkapa Ahvenanmaan ja/tai Gotlannin kohdalta.

Venäjällä on vuosisatainen kokemus, kuinka sen vihollistaho näännytetään huollon puutteeseen ja kylmyyteen: Napoleon Moskovaan vuonna 1812 ja Hitler Stalingradiin vuosina 1942-43. Näännyttämisessä Venäjällä riittää kyllä aikaa ja kärsivällisyyttä. Niin tyhmää ammattisotilasta ei Venäjältä löydy, joka yrittäisi valloittaa Suomen maa-alueen maavoimilla, mutta toki Suomen on varauduttava tällaiseenkin vaihtoehtoon. Suomi todennäköisesti yritettäisiin näännyttää huollon puutteeseen, mikäli laajempia maa-alueita Suomesta olisi tarpeen saada haltuun.

Maakuljetusreitit siltoineen ja rautateiden solmukohtineen tulee Suomessa olla hyvin suojattuja maakuljetuksille Norjan ja Ruotsin kautta Pohjanmereltä Suomeen. Suurin uhka noille kuljetusreiteille ovat siis Venäjän Iskander-ohjukset. Yhdellä tai muutamalla ohjuksella on helppo tuhota silta tai rautateiden tärkeä solmukohta niin, että korjaus kulkukuntoon vie vähintään viikkoja. Suomen ohjuspuolustuksen kehittäminen tulee olla Suomen puolustuksen merkittävä painopiste. Meidän on kyettävä eliminoimaan Venäjän Iskander- ja S-400-ohjusjärjestelmät lähialueellamme.

                                                                                           ****

Puolustusministeriö on 19.10.2015 käynnistänyt uuden puolustusselonteon laadinnan, ja hallitusohjelman mukaisesti puolustusselonteon tulisi valmistua kevääseen 2017 mennessä.

Tällä hetkellä puolustuksemme kolme keskeisintä haastetta on Venäjä runsas ohjusvarustus lähialueillamme, puolustusvoimien nopean toiminnan valmius vain 1-2 päivän varoajalla ja vähäisten asereservien riittävyys ja niiden täydennykset kriisi- ja sotatilanteessa. Noita haasteita on vaikea ja käytännössä mahdotonta ratkoa yksin ilman turvautumista läntisiin kumppaneihin ja Suomen Nato-jäsenyyteen.

Puolustushallinto tietää tällä hetkellä olevat haasteet Suomen vaillinaisessa ohjuspuolustuksessa.

Vanhentuneet Buk-ohjukset on poistettu käytöstä ja korvattu amerikkalais-norjalaisilla Nasams-ohjuksilla. Uusien ohjusten kantama on kuitenkin vanhoja lyhyempi, ja ilmatorjunta korkealla on jäänyt Hornet-hävittäjien tehtäväksi [JASSM-ohjusten varaan]. Nyt Suomi valmistelee uusien maasta ammuttavien kaukotorjuntaohjusten hankintaa, mutta tämä hanke on vasta selvitysvaiheessa.”, totesi puolustusministeri Jussi Niinistö MTV3:n haastattelussa 1.10.2016 (Uutisextra 1.10.2016).

Haaste Suomen tämän hetkisessä ohjuspuolustuksessa on, että Iskander- ballistiset ohjusjärjestelmät ja S-400-ilmaturjuntajärjestelmät ovat niin lähellä Suomen rajoja, että Suomen tulisi kyetä saamaan Hornetit ilmaan ja JASSM-ohjukset laukaisukuntoon sekunneissa ja pisimmillään muutamassa minuutissa venäläisohjusten laukaisusta, ja se ei onnistu.

Suomi ei siis kykene torjumaan laukaistuja ohjuksia ilmassa aikapulan vuoksi, ja ainoa keino torjua venäläistä ohjusuhkaa on tuhota laukaisualustat. Joka tapauksessa alkuvaiheessa laukaistut ohjukset olisivat jo tehneet tuhoa ennen laukaisualustojen eliminointia. Uusien maasta ammuttavien kaukotorjuntaohjusjärjestelmien hankinalle on siis todellinen tarve.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on kauan ollut sitä mieltä, ettei Suomi voi muiden apuun luottaa. ”Jussi Niinistö: "En luota Naton turvatakuisiin"”, oli uutisotsikko Verkkouutisissa 19.3.2014 (Verkkouutiset19.3.2014). ”Naton turvatakuut uskon asia”, oli Niinistön blogikirjoituksen otsikko 19.3.2014 (US Blogi 19.3.2014). ”Suomen geostrateginen sijainti rajoittaisi avun saamista kriisitilanteessa, vaikka Suomi Naton jäsen olisikin. Jokainen voi miettiä, minkälaiset mahdollisuudet tänne olisi esimerkiksi lähettää maajoukkoja. Saisimme todennäköisesti korkeintaan ilma-apua.”, Niinistö laukoi blogissaan.

Puolustusministeri Niinistön Nato-näkemys vuodelta 2014 on vailla todellisuuspohjaa. Toivottavasti tuon ”ei apua muilta” -käsityksen Niinistö on jo päivittänyt toiseen muotoon. Ainakaan vielä vuonna 2014 Niinistö ei ollut sisäistänyt Itämeren turvallisuuspoliittista tärkeyttä Suomelle.

Suomelle on erityisen tärkeää, että juuri Suomi on omilla aktiivisilla toimillaan varmistanut, että Itämeren huolto- ja asekuljetusreitit Suomeen ovat toimivat. Tuo vaatimus tarkoittaa sitä, että Itämeren molemmat rannat tulee olla Suomen liittolaismaiden hallinnassa eikä Suomen mahdollisen vihollisen hallinnassa.

Asia ei sinänsä liity Suomen Nato-jäsenyyteen, vaan tuosta asiasta meidän on huolehdittava riippumatta siitä, olemmeko Natossa tai ei, koska asevarantomme ovat joka tapauksessa niin niukat, ettemme montakaan viikkoa tule toimeen ilman asevarantotäydennyksiä. Kalliit, mutta tehokkaat aseet - siis ohjukset - ovat kriittisin Suomen voimavara. Niiden varastot ovat Suomessa vähäiset. 70 kappaletta JASSM-ohjuksia ei ole kaksinen lukumäärä huomioiden Venäjän Suomen rajan pinnassa oleva ohjusarsenaali.

Suomen on nyt ehdottomasti päivitettävä käsityksensä Suomen vastuusta Baltian turvallisuuden varmistamisessa. Kysymys ei sinänsä ole työstä Baltian hyväksi vaan Suomen itsensä hyväksi.

Kun nykyisin presidenttinä oleva Sauli Niinistö kysyi ehdokkaana vuonna 2012 ”Meidän tarvitsisi pohtia sitä, miten se [Suomen osallistuminen Baltian maiden turvallisuuden varmistamiseen] tukee Suomen omaa turvallisuutta ja saatava siihen riittävä yhteisymmärrys Suomessa.”, niin huomaa, ettei Baltia-asiaa ole paljon syvällisemmin pohdittu nimenomaan Suomen turvallisuuden ylläpidon kannalta.

Suomen turvallisuus on kiinni Itämeren turvallisuudesta. Suomen on tehtävä kaikkensa, ettei Itämeren itäranta joudu Suomelle vihamielisen tahon haltuun.

Suomessa on kaikin mahdollisin keinoin varmistettava Suomen oman turvallisuutensa vuoksi, etteivät Baltian maat joudu sellaisen tahon käsiin, joka olisi vihamielinen myös Suomelle. Mikäli Baltian maat joutuisivat Suomen vihollisen käsiin, kustannukset syntyneen vahingon vuoksi olisivat Suomelle suuret, ja jopa nykyistä olemassaoloamme horjuttavat. 

Suomessa ei pidä ajatella, että vain suuret valtiot voivat muokata ja muuttaa toimintaympäristöään, ja pienten valtioiden nähdään lähinnä soputuvan muutoksiin. Suomen on nähtävä voivansa muovata koko Itämeren ympäristön aluetta, mikäli Suomen turvallisuuspoliittiset edut sitä edellyttävät. Parhaiten tuo muokkaus ja vaikuttaminen onnistuisi Nato-jäsenyyden kautta kollektiivisesti muiden Itämeren Nato-valtioiden ja Yhdysvaltojen kanssa. NB8-alue vahvistettuna Puolalla olisi optimaalinen sotilasstrateginen alue. Yksin liittoutumattomana maana se ei ollenkaan onnistu.

Aivan kuten Iso-Britanniakin on ollut varmistamassa Norjan turvallisuutta oman turvallisuutensa edellyttämänä aina toisen maailmansodan loppumisesta saakka, Suomen tulee varmistaa Baltian turvallisuutta oman turvallisuutensa edellyttämänä. Iso-Britannialle turvallisuudelle Pohjanmeren rannat eivät saa joutua vihollisen haltuun ja Suomelle Itämeren rannat eivät saa joutua vihollisen haltuun. Tuo on asetettava yhdeksi turvallisuuspolitiikkamme päämääräksi.

Kun olen monessa aikaisemmassa blogikirjoituksessani puhunut Suomen osallistumisesta Baltian maiden turvallisuuden varmistamiseen, kyse ei ole erityisestä rakkaudesta Baltian maita kohtaan vaan Suomea kohtaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hyvä kirjoitus.

Venäjän todennäköisin seuraava kohde Itämerellä on Ahvenanmaa sen strategisen sijainnin ja naurettavan helppouden takia. Yhdessä Kaliningradin kanssa ne hallitsisivat Itämerta, Suomenlahtea ja Pohjanlahtea niin suvereenisti, että voi vain ihmetellä, ettei Ahvenanmaata ole vielä otettu hyötykäyttöön. Helpoin tie Venäjälle olisi esittää Suomelle maanvuokraa sotilastukikohtaa varten. Jos Suomi ei yllättäen suostuisikaan, kohde olisi otettavissa vain menemällä sinne. Nykyhallinto Suomessa todennäköisesti myöntyisi maanvuokraan pakon edessä. Voisi olla, että optioita alettaisiin kovalla tärinällä tarkastella, mutta Nato ei enää tässä vaiheessa heltyisi, koska asiantuntijat siellä osaavat laskea Venäjän seuraavia siirtoja. Nato keskittyisi tässä vaiheessa Ruotsiin ja Baltiaan.

Ahvenanmaalla on lentokenttä ja satamia ja se on vain 150 kilometrin päässä Tukholmasta ja ohjusten kantoalue Ahvenanmaalta kattaa aina Atlantille ja Jäämerelle asti, jolloin Norja, Ruotsi ja Suomi jäisivät kokonaan sen armoille. Pohjoisessa Venäjän ei tarvitse edes siirtää Murmanskin ohjussuojaa, kun se voi marssia Alakurtista Rovaniemen kautta Kemiin. Kemiin sijoitettu uusi ohjusjärjestelmä hoitaa loput pohjoisen puolustuksesta pitkälle Pohjois-Atlanttia ja Jäämerta myöten.

Suomen pahin ongelma on edelleen valtava reagointiaika kriisiin. Kun Venäjä on jo mobilisoinut kymmeniä tuhansia miehiä, kalustoa ja vallannut kohteet, Suomi vasta järjestelee asioitaan ja ihmettelee, että Venäjä teki yllätysliikkeen.

Puolustusministeri Niinistö on ihastunut parisataa vuotta vanhaan määritelmään sotilaallisesta uhkasta eikä tajua, että siinä vaiheessa kun vastapuolen tahtotila muuttuu, ollaan jo myöhässä. Niinistön mukaanhan sotilaallinen uhka syntyy kyvystä ja halusta uhata eikä hän näe tällä hetkellä välitöntä uhkaa. Suomen sotilasjohtokin ilmeisesti luottaa ikivanhaan määritelmään, koska kukaan ei kritisoi Niinistön hevossodankäynnin ajoilta peräisin olevaa määritelmää. Kun Venäjä pystyy liikuttamaan valtavan määrän kalustoa ja miehiä tunneissa, myös määritelmän "kyky uhata" -termistöosa on vanhentunut. Suomen tulee varautua ennakkoon, ei vasta sitten, kun välitön uhka näkyy.

Jos Venäjällä on suunnitelmia mennä Baltiaan, se hoitaa ohjuspuolustuksen kuntoon ennen Baltian retkeä. Kaliningradin puolustus on jo kunnossa. Venäjä itsekin kertoo, että parin päivän takainen ohjuskuljetus ei ollut ensimmäinen. Mikä on siis seuraava siirto Venäjällä nyt kun USA äskettäin antoi sille nootin olla koskematta Ruotsiin?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Venäjä siirsi torstaina 6.10.2016 rahtialuksella Iskander-ohjuksia Suomenlahden perukalta Ust-Lugan satamasta Kaliningradin Baltinskin satamaan.

Laivan nimi, joka siirsi Iskander-ohjukset, on M/S Ambal, kyrillisin aakkosin Амбал, löytyy parhaiten hakusanalla "Амбал корабль". Tuo siviilirahtilaiva on tuttu myös suomalaisille (vanha Finnlinesin ro-ro-rahtialus). Jos haluaa seurata laivojen kulkua vaikkapa Itämerellä, löytyvät laivat Marine Traffic -sivuilta tuolla hakusanalla.

Siirto tuskin olisi tullut esille ilman Yhdysvaltojen vakoilusatelliitteja, vaikka Venäjä ilmoittikin myöhemmin, että yksi ohjus paljastettiin tahallaan Yhdysvaltojen vakoilusatelliiteille. Tuskinpa paljastettiin tarkoituksella.

Jos Venäjä haluaisi ottaa Gotlannin ja/tai Ahvenanmaan hallintaansa, tarvittavat ohjukset siirrettäisiin salaa todennäköisesti ikään kuin siviilirahtikuljetuksena vastaavasti kuin viime torstaina siirrettiin Iskanderit Kaliningradiin ro-ro-rahtialuksella. Kun ohjukset olisivat vaikkapa Gotlannin siviilisatamassa (Visbyn satama) tai Ahvenanmaan siviilisatamassa (Maarianhaminan, Långnäsin tai Berghamnin satama), aloitettaisiin sen jälkeen sotilasoperaatio satamassa. Rahtialus toisi myös muutaman sata ”vihreää ukkelia” aseineen, jotka ovat meille tuttuja Krimin valtauksesta. Iskander- tai S-400-ohjusten purku alustalle laukaisukuntoon on melkeinpä minuuttien työ kuin useiden tuntien työ.

Suomen ongelma Naton ulkopuolisena maana on, ettei Suomella ole tiedossa Yhdysvaltain sotilassatelliittitiedot. Yhdysvallat tietää tarkasti, missä Venäjän ohjuslaukaisualustat kulloinkin ovat. Sen sijaan Suomen tutkat eivät kerro, miten Venäjä on siirtänyt laukaisualustojaan, mikä hankaloittaa niiden tuhoamista. Myös tuon syyn takia Suomen olisi syytä liittyä Natoon, jotta laukaisualustojen paikantaminen ja tuhoaminen helpottuisi.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

"Jos Venäjä haluaisi ottaa Gotlannin ja/tai Ahvenanmaan hallintaansa, tarvittavat ohjukset siirrettäisiin salaa todennäköisesti ikään kuin siviilirahtikuljetuksena vastaavasti kuin viime torstaina siirrettiin Iskanderit Kaliningradiin ro-ro-rahtialuksella. Kun ohjukset olisivat vaikkapa Gotlannin siviilisatamassa (Visbyn satama) tai Ahvenanmaan siviilisatamassa (Maarianhaminan, Långnäsin tai Berghamnin satama), aloitettaisiin sen jälkeen sotilasoperaatio satamassa. Rahtialus toisi myös muutaman sata ”vihreää ukkelia” aseineen, jotka ovat meille tuttuja Krimin valtauksesta. Iskander- tai S-400-ohjusten purku alustalle laukaisukuntoon on melkeinpä minuuttien työ kuin useiden tuntien työ."

Tuo skenaario on melkein sama kuin Tom Clancyn kirjassa "Myrsky Nousee" (1987). Periaatteessa juuri tuolla tavoin siinä neuvostoliittolaiset valloittivat kirjan alkupuolella Islannin. Kyseisessä kirjassa neuvostoliittolainen kuljetusalus Julius Fucik oli muuten oikeastikin olemassa ja se rakennettiin Wärtsilän Vuosaaren telakalla.

Kyseisillä laivoilla pystytään kuljettamaan useita miehistönkuljetusajoneuvoja ja ohjuslavetteja. Voisin olettaa, että Iskanderin laukaisualustan fyysiset mitat ja paino ovat verrattavissa rekka-autoihin. Niin Ahvenanmaalla kuin myös Gotlannissa on satamia, jotka ovat erikoistuneet purkamaan autolauttojen lasteja, niin tällaisia satamia voidaan käyttää myös kyseisten kuljetusalusten lastien purkamiseen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Suomen turvallisuus on täysin kiinni Baltian maiden turvallisuudesta''

Varmasti niin. Suurin uhka Venäjälle tulee kaakosta, mutta sisäpolitiikan kannalta sen pitää tulla lännestä.

Lopulta se tulee kuitenkin heistä itsestään. Suomessa ja Venäjällä tehdään eniten itsemurhia maailmassa.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Ennen ole ennen lukenut näitä blogejasi, koska sisältö tulee esiin jo aikaisemmista kirjoituksistasi. Semmoisen vihjeen annan, että blogisi on aivan liian pitkä, ei se toimi.

Asiaan liittyen pari kommenttia. Muutama sata suomalaista miestä tai puolikymmentä Hornetia Balttian maassa ei ratkaise sotilaallisesti yhtään mitään. Virolainen mummo sen sanoi: Virossa olevat Naton sotilaat eivät ehdi vetää sukkia jalkaansa, kun be ovat jo Itämeressä, jos venäläiset hyökkäävät.

Balttian maat ja Pohjoismaat on nykyaseilla naurettavan helppo saattaa toimintakyvyttömiksi. Jos Suomesta ohjuksilla tuhotaan puolikymmentä suurjänniteasemaa/voimalaitosta, niin täällä koittaa jäinen helvetti ja maan pitää keskittää kaikki voimavaransa pitääkseen asukkaansa hengissä. Kyllä suurvallat ovat jotain oppineet sitten 2. maailmansodan, mihin pitää iskeä.

Suomen ainoa toimiva strategia on pysyä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja siirtyä aitoon puolueettomuuteen. Muuten ylläoleva skenaario voi toteutua.

On toiveajatelua, että mahdollinen sota Suomea vastaan menisi perinteisen sotilaallisen kamppailun merkeissä. Siinähän Suomi pärjäisi oikein hyvin. Ei, meidät sysätään liiankin helposti eloonjäämiskamppailuun muutamalla tarkkuusiskulla. Jo 60-luvulla RUK:issä meille kerrottiin, että jos menetykset olivat suhteessa 1:10 siviilien ja sotilaiden kesken 2. maailmansodassa, niin 3. maailmansodassa se on päinvastoin.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

On kuitenkin haihattelua luulla, että seuraavassa Itämeren konfliktissa Suomi olisi ulkopuolinen tai puolueeton millään mittarilla. Toiset näkevät tästä unia, toiset ovat alkaneet varautua. Tuo 60-luku, minkä mainitsit sivulauseessa kertoo melko paljon.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Älä ota Ollilan vihjettä vastaan Ari Pesonen, jatka samalla linjalla!

Ollilalle: Ellet jaksa kerta kaikkisen järkevää, asiallista ja ajatuksia herättävää blogia täällä lukea, niin jätä lukematta ja siten myös kommentoimatta.

Venäläiset saattavat mennä ohjuksineen pitkällekin, MUTTA pysyvätkö siellä?
Eivät pysy, jos meilläkin on riittävästi Naton selkänojaa. Ei muuta kuin heti Nato-hakemus vireille!
Samalla lailla hajoavat sodassa itänaapurin sähkölinjat, satamat, IT- järjestelmät ja vaikkapa Kremlin muurit. Jatkuvasti jankutetaan sitä, että tuhoa tulee vain idästä. Kyllä amisioonia riittää toisellakin ilmansuunnalla. Suunnatonta tuhoa syntyy kaikkialla jos sota syttyy, se on selvä.

Sotaa en toivo, mutta Suomeen hyökkääminen ehkäistään ainoastaan sillä, että hyökkääjä toteaa hyökkäyksensä tulevan liian kalliiksi hyötyyn nähden. Ja tähän tarvitaan ehdottomasti tässä tilanteessa ollen Natoa. Ja ainoa sotilaallinen uhka on meille Venäjä....Venäjä ja vielä kolmannen kerran, Putinin Venäjä!

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Pertille. Hyvä vihje. Otan neuvosta vaarin, enkä lue vastaisuudessa - edes ylimalkaisesti.

Markku Kymäläinen

Laitanpa minäkin lusikkani soppaan ja hämmennän vahän ja muistelen menneitä. Suuri kuvio on idän ja lännen yhteenotto, jossa Itämeri ja sen ympärillä olevat pikkuvaltiot ovat lähinnä tykinruokaa jos niikseen tulee. Vastapuolina USA ja Venäjä sekä sen kanssa toistaiseksi kimpassa oleva Kiina. Miksi väitän toistaiseksi. Ne, jotka lukivat sanomalehtiä 70-luvulla, muistavat varmaan Kiinan silloisen ulkoministerin Zsou Enlai (Tsou En Lai kai suomeksi) sanoneen, että suomalaisilla kuten kiinalaisilla on kana kynimättä venäläisten kanssa. Tämä herätti isoa närästystä suomettuneessa Suomessa. Miksi ulkoministeri sanoi noin? Koska 1858-1860 Tsaari-Venäjä vei Kiinalta suuren osan Mantsuriaa Kiinan ollessa heikkouden tilassa. Voimme kysyä itseltämme ovatko kiinalaiset nyt unohtaneet tämän? Toinen asia: Venäjän hallinto on painottanut, että palaakaan pyhää Venäjän maata ei anneta pois. Mikä verellä on hankittu se verellä viedään. Mutta on siihen poikkeus: Kiina. Venäjä luovutti Kiinalle joitakin rajajoen saaria, jotka se oli vienyt muistaakseni II-maailman sodan aikoihin. Tosin kyllä kiinalaiset aika ansiokkaasti kertoivat venäläisille mielipiteensä rajakahakoiden muodossa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Kohta blogista: "Suomeen yritetään toimittaa asetäydennyksiä ilmateitse Norjan ja Ruotsin Lappien kautta, mutta Murmanskin alueen S-400-ilmatorjuntajärjestelmä estää tehokkaasti Naton lentotoiminnan. Venäjä hallitsi ilmatilaa myös Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoiskalotilla."

Jos Naton lentotoiminta estettäisiin, S-400 -tuliasemista tulisi maaleja Naton Tomahawkeille ym. risteilyohjuksille ja kauaskantoisille rynnäkköohjuksille. Tämä aivan riippumatta siitä, minkä valtion alueella S-400 -asemat kulloinkin olisivat. Iskanderien osalta olisi ilmeisesti meneteltävä aivan samoin.

Kieltämättä, tällä tiellä eskalaation riski olisi vaikeasti hallittavissa.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Venäjä tuo esille monenlaisia tekosyitä, joilla se perustelee omia toimiaan.

En muista, onko Pesonen ruotinut Venäjän kiivaasti vastustamaa USAn mm. Romaniaan sijoittamaa ohjuspuolustusjärjestelmää. Olisi kiinnostavaa tietää, onko tämä järjestelmä missä määrin Venäjää varten tarkoitettu vai onko se pelkästään sitä varten, mitä sen on sanottu olevan.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Olen käsitellyt Naton strategista ohjuspuolustusjärjestelmää useassa kirjoituksessa, mutten yhteen koottuna yli vuoteen (taisin kirjoittaa siitä jo vuoden 2014 puolella). Romaniaan valmistuneen tukikohdan rinnalle on rakenteilla Puolaan Itämeren rannalle seuraava tukikohta vain reilun 100 kilometrin päähän Kaliningradin rajasta. Nato-maa Norja uusii parhaillaan sen itäisemmässä kärjessä olevaa tutka-asemaa reilun 100 kilometrin päässä Murmanskista, ja kaavailuissa on siirtää Tyyneltämereltä testikäytössä ollut ohjuspuolustusjärjestelmäyksikkö tuonne tutka-asemalle, mutta päätöstä ei vielä ole tehty.

Ohjuspuolustusjärjestelmä on Venäjän muodostamaa ohjusuhkaa varten, ja noilla ohjuksilla Venäjä uhkaa myös Suomea. Ohjuspuolustusjärjestelmä tulee myös siis Itämerelle, ja kun Venäjä ei kykene sitä haastamaan teknisellä osaamisella (ei kykene rakentamaan vastaavaa), se riehuu nyt mm. Iskander-ohjuksilla.

Samanlainen tilanne oli Ronald Reaganin aikaan 1980-luvulla, kun risteilyohjukset tulivat, eikä Neuvostoliitto kyennyt vastaamaan niihin teknisesti. Käsittelin tuota kirjoituksessani, joka koski Yhdysvaltain puolustuspolitiikan Offset-strategioita. Nyt Yhdysvalloilla on menossa kolmas Offset-strategia.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Suomen systeemi vaikuttaa nojaavan ajatukseen, että kriisi kehittyy pikkuhiljaa. On aikaa nostaa valmiutta sekä tehdä osittainen tai koko liikekannallepano. Tarkoitus on puolustaa Suomea valtausta yrittävää vihollista vastaan. Ajatellaan tilanteen liittyvän yleiseen eurooppalaiseen kriisiin, jossa suomi ei todellakaan ole Venäjän päämaali. Venäjä ehkä yrittää joidenkin osien haltuunottoa.

Mutta kuten kuvailit tuossa blogissa. Nopea ensi-isku helposti haltuunotettaville alueille vie tältä pohjan. Siihen venäjällä riittää nopeasti lentokonein, helikopterein siirrettävää joukkoa. Ei tosin sellaisia määriä kuin neuvostoliitolla oli. Ehkä pataljoonia ennemmin kuin divisjoonia. Raskaskalusto on ennakolta lähetetty siviilialuksialla merelle, kuten taanoinen iskander kuljetus. Jos heillä riittää uskallusta ottaa riskiä ja kantaa seuraukset ei täällä ehditä tehdä juuri mitään. Kaikki yritykset alueen takaisin ottamiseen ovat epävarmoja ja aiheuttavat varmasti paljon tappioita. Kysymyksessä olisi jonkinlainen maihinnousuhyökkäys ja ne ovat aina vaiketa sekä epävarmoja, vaikka jotain ilmatukeakin saataisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset