AriPesonen1

Suomen ulko- ja turvallispolitiikan neljäs pilari alkaa muodostua ongelmaksi

Anna Kinberg Batra vill gå med i Nato - även utan Finland.” oli uutisotsikko Expressenin uutissivuilla joulukuun ensimmäinenä päivänä (Expressen 1.12.2016). Uutisotsikko suomennettua: ”Anna Kinberg Batra haluaa Naton jäseneksi - myös ilman Suomea”.

Anna Kinberg Batra on Ruotsin Maltillisen kokoomuksen (Nya moteraterna) puheenjohtaja ja porvaripuolueiden muodostaman porvariallianssin vetäjä. Jos Maltillisen kokoomuksen johtama ja Maltillisen kokoomuksen, Keskustapuolueen (Centerpartiet), Liberaalien (Liberalerna) ja Kristillisdemokraattien (Kristdemokraterna) muodostama porvariallianssi voittaa vuoden 2018 valtiopäivävaalit, on Anna Kinberg Batra Ruotsin seuraava pääministeri.

Anna Kinberg Batran ulko- ja turvallisuuspoliittisia puheita on myös Suomessa syytä seurata tarkasti.

Expressenin haastattelussa Anna Kinberg Batra toteaa, että Nato-jäsenyys on entistäkin tärkeämpi Ruotsille Donald Trumpin valinnan jälkeen. Nato-jäsenyys varmistaa pysymisen läntisen puolustusyhteistyön rakenteissa ja 5. artiklan turvatakuissa riippumatta Yhdysvaltain kulloisesta presidentistä ja hänen poliittisista linjauksistaan.

Oavsett amerikansk president är det viktigt för oss att vi har bra samarbete runt Östersjön, med europeiska länder och med USA. Det görs bäst inom Nato. Vikten av det ökar när vi har en amerikansk president som vi ännu inte vet hur han vill leda. USA måste ta sitt ansvar för sin roll i världen, och vi behöver så bra samarbete som möjligt.” Anna Kinberg Batra toteaa Expressenissä.

Batran mukaan Ruotsin puolustusyhteistyö Suomen kanssa ei korvaa Nato-jäsenyyttä, ja Ruotsin päämäärä on maan täysivaltainen Nato-jäsenyys. Ruotsi ei sido omaa Nato-kantaansa Suomen Nato-kantaan, ja Ruotsin Nato-jäsenyys on mahdollinen ilman Suomea. Puolustusyhteistyötä Suomen kanssa toki harjoitetaan suunnitellusti.

Karin Enström on puolestaan Ruotsin Maltillisen kokoomuksen valtiopäiväedustaja, ammattiupseeri ja entinen porvariallianssin puolustusministeri vuosina 2012-2014. Latvian Riiassa pidettiin marraskuun alussa turvallisuuskonferenssi, jossa Enström otti ehdottoman kannan, ettei Suomi saa naapurinsa Nato-jäsenyyteen veto-oikeutta eikä Suomen ja Ruotsin keskinäinen yhteistyö ei korvaa sotilasliittoa (TS 5.11.2016).

Myös Karin Enströmin ulko- ja turvallisuuspoliittisia puheita on Suomessa syytä seurata tarkasti.

Batra ja Enström ovat ruotsalaisessa puolustuspolitiikassa ja Nato-asiassa Maltillisen kokoomuksen voimakaksikko, jotka vievät Ruotsin voimalla Natoon, mikäli porvariallianssi voittaa vuoden 2018 vaalit. Vastaavia päämäärähakuisia naisia ei Suomesta löydy. Eikä miehiäkään.

Anna Kinberg Batra vieraili Suomessa viime keskiviikkona marraskuun viimeisenä päivänä ja tapasi Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon sekä myös presidentti Sauli Niinistön. Vierailua ei noteerattu suomalaistiedotusvälineissä, mutta presidentin kanslia tiedotti toki asiasta sivuillaan (tiedote 30.11.2016).

Anna Kinberg Batra ilmoitti Expressenin haastattelussa, että keskustelut Suomessa koskivat Natoa. Nato-keskustelujen sisällöstä ei tiedotettu tarkemmin.

On poikkeuksellista, että Suomen presidentti tapaa naapurimaan opposition edustajan ja puhuu hänen kanssaan naapurimaan hallitukselle vaikeasta asiasta: Natosta. Sama kuin Ruotsin pääministeri puhuisi sovitussa tapaamisessa Tukholmassa Suomen oppositiopuolueen edustajan kanssa Suomelle hankalasta ulkopoliittisesta asiasta: Natosta.

Torstaina joulukuun ensimmäisenä päivänä Anna Kinberg Batra matkusti Suomesta Viroon ja tapasi Viron presidentti Kersti Kaljulaidin. Myös Virossa tapaamispuheenaihe oli Nato.

                                                                                           ****

Suomessa ne poliitikot, jotka näkevät Suomen Nato-jäsenyyden kielteisenä tai jopa mahdottomana, uskovat, ettei Ruotsista voi tulla Naton jäsenmaata niin kauan kuin sosialidemokraatit (Socialdemokraterna) vastustavat Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Suomessa Nato-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuvat uskovat, että Ruotsissa ulkopoliittiset päätökset edelleenkin tehdään yksimielisenä niin, että puoluevähemmistö - jopa sangen pienikin vähemmistö - voisi Suomen tapaan ohjata maan ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ja että linja muodostetaan puolueiden kesken yhteisesti sovittavan pienimmän asian nimissä. Suomessa tätä toimintaperiaatetta on käyttänyt hyväkseen ennen kaikkea Vasemmistoliitto, mutta myös SDP Erkki Tuomiojan johdolla.

Puolueiden erilaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisten linjausten pienin yhteinen tekijä ei yllä kovin pitkälle läntisessä puolustusyhteistyössä, eikä yhdellekään puolueelle pitäisi antaa sitä asemaa, jolla se voisi määrittää vähäisellä kannatuksella Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.

Suomessa tulee varautua, että vuoden 2018 Ruotsin valtiopäivävaalien jälkeen poliittinen toimintatapa tulee muuttumaan. Mikäli porvariallianssi voittaa vaalit, Ruotsi tulee liittymään Natoon sosialidemokraattien kannoista huolimatta. Ruotsin Nato-jäsenyys on Anna Kinberg Batralle ja Karin Enströmille tärkeä asia, - jopa ideologinen.

Mikäli mielipidetiedustelut ennustavat vallanvaihtoa Ruotsissa, sosialidemokraatit tulevat löysäämään Nato-kantaansa. Jos Ruotsin Nato-jäsenyyttä ei välttämättä sosialidemokraateissa kannateta, ei sitä myöskään vastusteta.

Sosiaalidemokraateilla on puoluekokous ensi vuoden keväällä, ja Nato-asiaa käsitellään melko varmasti kokouksessa. Jos mielipidetiedustelut eivät ole suotuisia sosiaalidemokraateille ja osoittavat porvariallianssin eteenpäinmenoa, sosiaalidemokraattien Nato-kantaa höllennetään jo puoluekokouksen yhteydessä.

Suomi ei voi perustaa uskottavasti kielteistä Nato-kantaansa siihen, ettei Ruotsi ole liittymässä Natoon ja että maat muodostaisivat myös jatkossa Pohjolassa sotilaallisesti liittoutumattoman parivaljakon. Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä Suomen liittoutumattomuuteen ja aktiiviseen vakauspolitiikkaan perustuvalta ulko- ja turvallisuuspolitiikalta putoaisi pohja pois.

Suomen on valmistauduttava siihen, että Ruotsista tulee Naton jäsenmaa syksyllä 2018 alkavalla hallituskaudella. Toistaiseksi aktiivista valmistautumista Suomessa ei ole tehty, melkeinpä päinvastoin, eikä Suomi ole valmis mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei vielä ole reivattu maan Nato-jäsenyyteen mahdollistavalle kurssille. Kansan suuri enemmistö vastustaa edelleen Suomen Nato-jäsenyyttä.

Suomen ulkopoliittisessa johdossa on korostettu Natoon kuulumattomien Suomen ja Ruotsin samankaltaista ulkopoliittista linjaa. Viimeksi presidentti Sauli Niinistö korosti tätä linjaa viime keväänä Maanpuolustusyhdistyksen kevätkokouksessa (puhe 5.4.2016). Nähtäväksi jää, muuttuisiko Suomen linja, mikäli Ruotsi päättäisi liittyä Natoon. Toisin sanoen muuttaisiko Suomi politiikkansa Ruotsin politiikan mukaiseksi vai jäisikö yksin sotilaallisesti liittoutumattomana Nato-maiden ja Venäjän väliin.

                                                                                           ****

Suomen tällä hetkellä harjoittama ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu neljään peruspilariin, jotka ovat Suomen oma puolustus (pilari nro 1), läntiset kumppanuudet (pilari nro 2), kansainväliset järjestöt (pilari nro 3) ja Venäjä-suhteet (pilari nro 4).

Toisen pilarin läntiset kumppanuudet tarkoittavat jäsenyyttä EU:ssa, Partnership for peace -kumppanuutta Naton kanssa mukaan lukien isäntämaasopimus sekä puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa.

Ei missään muussa läntisessä maassa eikä myöskään Venäjän länsirajaan liittyvissä muussa naapurimaassa Valko-Venäjää lukuun ottamatta ulko- ja turvallispolitiikan yhdeksi keskeiseksi pilariksi ole kirjattu Venäjä-suhteita. Suomi on ainutlaatuinen poikkeus. Venäjän ja Valko-Venäjän välillä on ollut valtioliittosopimus jo vuodesta 1997 lähtien ja maiden välillä on yhteensä 35 sotilas-teknistä sopimusta. Vain Suomella on samantyyppinen tiivis kirjattu lähtökohta ulko- ja turvallisuuspoliittisten asioiden hoidossa Venäjän suhteen kuin Valko-Venäjällä, mutta toki paljon lievempänä.

Suomi perustaa tuon Venäjä-pilarinsa historiasta jo kylmän sodan ajoilta. Muilla Venäjään rajaan liittyvillä länsimailla vastaavan pilarin muodostaa Nato-jäsenyys, ja myös ne läntiseen integraatioon pyrkivät maat, jotka eivät ole vielä Nato-jäseniä, pyrkivät puolustusliiton jäsenyyteen. Pyrkimyksiltään kirkkaimpina näistä maista ovat Georgia ja Ukraina.

Länsimaille Euroopassa ”neljännen pilarin” muodostaa siis jäsenyys puolustusliitossa tai pyrkimys puolustusliiton jäsenyyteen, ei missään nimessä Venäjä-suhteet.

Venäjä on alueellinen suurvalta, jolla on suuri vaikutus naapurimaihinsa ja maiden ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin. Lähes kaikki Venäjän naapurimaat ovat pyrkineet ratkomaan ulko- ja turvallisuuspoliittisia haasteita Nato-jäsenyydellä. Suomellekin tulisi riittää hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihin korostamatta erityisesti Venäjä-suhteita ulko- ja turvallisuuspolitiikan neljäntenä pilarina. Venäjä yhtenä naapurimaana pitäisi riittää myös Suomelle muiden maiden tapaan.

Myös Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Venäjälle ei ole annettu mitään erityisroolia. Oikeastaan Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa määrittävissä uusimmissa asiakirjoissa Venäjälle on asetettu lähinnä vain uhkaajan rooli.

                                                                                           ****

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tuo neljäs Venäjä-suhteisiin perustuva pilari on todella ongelmallinen tilanteissa, joissa Eurooppaan on muodostumassa tai muodostunut puolustukselliset blokit ja kuulumattomuus blokkiin synnyttää turvallisuusvajetta blokkivälien kiristyessä. Euroopassa vastakkaiset blokit ovat nyt Nato-maat sekä Venäjä ja sen etupiiriinsä liittämät maat. Tällaisessa tilanteessa neljäs pilari ei voi olla painoarvoltaan kummoinen. Suomi yliarvioi ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Venäjä-suhteiden merkitystä.

Suomi on yrittänyt ja yrittää edelleen lieventää Nato- ja Venäjä-blokkien välisiä erimielisyyksiä kylmän sodan aikaisilla toimintatavoilla, mutta Suomen resurssit eivätkä myöskään kyvyt siihen oikein riitä. Esimerkki epäonnistuneesta toiminnasta on yritys parantaa Itämeren lentoturvallisuutta presidentti Niinistön transponderiesityksellä. Yritys epäonnistui täysin.

Blokkiin kuulumattomuus edellyttäisi Suomelta niin vahvaa puolustuskykyä, jota Suomen-tapainen viiden tai Ruotsin-tapainen kymmenen miljoonan asukkaan maa ei kykene enää monimutkaisen ja kalliin aseteknologian nykymaailmassa saavuttamaan. Rahalliset resurssit eivät puolustuskyvyn uskoutuvuuden saavuttamisen yksinkertaisesti riitä, eikä uskottava puolustuskyky ole korvattavissa suurilla vähäisin voimavaroin ylläpidettävillä miehistöresursseilla.

Suomi on yrittänyt kompensoida puolustuskyvyn rajallisuutta läntisillä kumppanuksilla Naton ja Ruotsin kanssa, ja kumppanuuksien päämäärä on ollut nostaa hyökkäyskynnystä Suomeen niin, että potentiaalinen hyökkääjä - siis Venäjä - joutuisi hyökkäyssuunnittelussaan huomioimaan toisaalta Suomen mahdollisesti saamaa sotilaallista apua, ja toisaalta Suomen jäsenyyksien - lähinnä EU-jäsenyyden - tuomaa uhkaa kansanvälisen aseman menettämisestä ja maahan kohdistuvista pakotteista.

Sotilasliittoon kuulumattomille Suomelle ja Ruotsille muiden Nato-maiden ja Venäjän välissä olevien Natoon kuulumattomien maiden tapaan Yhdysvaltain presidentinvaihdoksen myötä esiinnoussut uusien etupiirien muodostuminen on ollut suuri kauhistus. Asia on herättänyt huolta mm. eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhasessa, joka käsitteli etupiiriasiaa MTV3:n nettikolumnissaan otsikolla ”Emme kaipaa uutta Jaltaa” (MTV3 13.11.2016).

Nato-maissa uusi etupiiriajattelu ei herätä ongelmia, koska maiden asema on jo puolustusliittojäsenyyden myötä tiedossa. Nato-maat ovat jo siis etupiirissä; Naton muodostamassa etupiirissä.

Uuden etupiirin mahdollinen muodostuminen on Venäjän etupiiriin haluamattomien ja vielä Natoon kuulumattomien maiden ongelma, ei enää kenenkään muun. Näin oli myös ennen toista maailmasotaa, kun Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat maiden väliin jääneet sotilaallisesti riittävän heikot maat itselleen. Urhokkaan taistelun tuloksena Suomesta tuli Neuvostoliiton etupiiriä YYA-sopimuksen kautta vasta sodan jälkeen, mutta Stalin pääsi kuin pääsikin silti päämääräänsä.

Suomessa herännyt huoli uudesta etupiiristä osaltaan osoittaa, että harjoitettu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen perustuva ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut perusteiltaan heikko. Jos harjoitettu ulko- ja turvallisuuspolitiikka olisi perusteiltaan kestävä, mitään huolia uusista etupiireistä ei pitäisi syntyä alkuunkaan. Nyt pelkästään Yhdysvaltain presidentin vaihdos on saanut Suomessa turvallisuushuolet pintaan.

Juuri edellä mainitun etupiirisyyn takia Ruotsin Maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Anna Kinberg Batra viestitti Expressenin haastatellussa vahvasti, että Ruotsin on niin nopeasti kuin suinkin liityttävä Natoon, eikä Ruotsi voi enää kylmän sodan ajan tapaan tuudittautua vain Yhdysvaltain transatlanttiseen hyväntekeväisyyteen, joka voi olla riippuvainen kulloisesta presidentistä ja hänen arvomaailmasta.

Olen lukuisissa blogikirjoitukissa todennut, että Nato-maiden ja Venäjän välissä olevat Natoon ja omasta halustaan Venäjän etupiiriin kuulumattomat maat ovat turvallisuusongelmia, jotka epävakauttavat Euroopan turvallisuustilannetta. Pienen maan, jolla ei ole riittäviä resursseja puolustaa asemaansa yksin, on kuuluttava kollektiivisen avun puolustusliittoon.

Kun suomalaispoliitikot vakuuttavat Suomen puolustusvoimien olevan vahvan, on kuitenkin muistettava, että sen aseistus perustuu yhdysvaltalaisaseisiin ja yhdysvaltalaiseen aseteknologiaan varsinkin kehittyneimpien asejärjestelmien osalta, eikä ilman Yhdysvaltoja Suomen puolustus toimi. Jos Suomella olisi todella poliitikkojen ilmoittamana vahvat asevoimat, ei etupiirikeskustelu ja Yhdysvaltain Suomen jättäminen oman onnessa varaan synnyttäisi mitään huolta.

                                                                                           ****

Suomella on siis ainoana länsimaana ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruspilarina hyvät Venäjä-suhteet. Yhtenä ongelmana tuosta myös seuraa, ettei läntisillä kumppanimailla ole varmaa tietoa siitä, että Suomi varmuudella toimisi sen läntisen blokin toimintaperiaatteiden mukaisesti etenkin kriisitilanteessa, johon Suomi kuitenkin haluaa kuulua. Pelko on, että joissakin asioissa Suomi lipeäisi Venäjän puolelle etenkin, mikäli Venäjä ryhtyisi painostustoimiin Suomea kohtaan. Esimerkkejä Suomen länsilipeämisestä kyllä löytyy ihan lähiajoiltakin.

Yhdysvallat analysoi jatkuvasti liittolaissuhteitaan ja niiden todellista syvyyttä, jonka ratkaisee Yhdysvaltain liittolainen tai kumppani omaehtoisesti omista lähtökohdistaan. On maita, joiden harkintakykyyn Yhdysvallat voi luottaa kaikissa olosuhteissa, ja mailla on myös historiallista näyttöä. Syvää liittolaisuutta ja sen mukaista toimintaa Euroopassa Yhdysvalloille ovat osoittaneet ennen kaikkea Iso-Britannia, mutta myös Tanska, Viro ja Puola. Näiden maiden asemat ovat myös turvatuimpia Yhdysvaltain takaamana.

Myös Ruotsi on paljon edellä Suomea suhteissa Yhdysvaltoihin. Ruotsilla on pitkäaikainen historia Yhdysvaltain etuja hyvin ymmärtävästä kumppanuudesta kylmän sodan ajalta, jota Suomella ei ole. Suomea rasittaa kylmän sodan aikainen painolasti, jota ei ole haluttu vielä täysin karistaa, eikä lopullista irtaumista itäisestä suurvallasta ole vielä Suomessa toteutettu. Lopullinen irtautuminen edellyttäisi Suomen Nato-jäsenyyttä.

Suomi on tällä hetkellä kuin ojan päällä kävelijä, jonka oikea jalka on lännenpuoleisella ojanreunalla ja vasen jalka idänpuoleisella ojanreunalla. Tähän etenemistyyliin liittyy vaara, että ennemmin tai myöhemmin jompikumpi ojan reuna pettää tai oja levenee niin, että kävelijä tippuu lopullisesti eikä kykene nousemaan enää uskottavasti kummallekaan reunalle.

Suomi on idän ja lännen välissä vaikea tapaus edelleen myös itselleen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Jälleen kerran kiitos sinulle Ari Pesonen tästä blogista. Osaat perustellusti kertoa sen mitä suurin osa vallassa ja oppositiossa olevista poliitikoistamme eivät osaa ja se on totuus meidän uskottavasta puolustuksesta.
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Ps. Ainoa asia mikä kaipaa korjausta on: maakrapu reivaa kurssia kun taas merimies reivaa purjeita.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Neljäs pilari tarvitaan. Se myös vähentää jännitteitä Naton ja Venäjän välillä. Kannattaa ottaa huomioon, että Suomen vastuulla on puolet EU:n itärajasta. Mitä luulet Venäjän tekevän, jos Suomi liittyisi Natoon ? Varmaan Venäjä toisi lisää rautaa rajalle, mikä ei varmasti parantaisi turvallisuutta ? Palautettaisiinko voimatasapaino perustamalla amerikkalainen sotilastukikohta Suomeen ?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Miksi Venäjä varustautuu Suomen lähialueilla kiihtyvään tahtiin, vaikka Suomi ei ole puolustusliiton jäsen? Venäjän kiihtyvästä varustelusta käy lukemassa Ylen sivuilla hyvä Ahti Kaarion kirjoitus: http://yle.fi/uutiset/3-9331712

Jos Suomi olisi Naton jäsenmaa, tuon jo tapahtuneen varustelun syyksi laitteisiin Suomen Nato-jäsenyys. Nyt kun Suomi ei ole Naton jäsenmaa, syytä Venäjän kasvavaan varusteluun etsitään Suomen ulkopuolelta, varustelusta Natoon kuuluvissa Baltian maissa ja Puolassa. 

Jos Suomen "hyvillä" Venäjä-suhteilla olisi todellista merkittävää vaikutusta, Suomella pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen Venäjän varustautumiseen, joka uhkaa Suomea. Venäjä ei paljon Suomelta kysele, kun se sijoittelee uusia ohjksiaan ihan rajamme pintaan.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Suomella pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa siihen Venäjän varustautumiseen, joka uhkaa Suomea."

Niin pitäisi, eli neljäs pilari pitäisi pitää kunnossa. Onko Suomi tehnyt aktiivisia toimia Venäjän varustelun vähentämiseksi?

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Suomen linja tulee kaikesta päätellen olemaan jatkossakin se, että pidetään pää pensaassa ja teeskennellään, ettei turvallisuusympäristössä mikään ole olennaisesti muuttunut. Samaan liturgiaan kuuluu vakuuttelu omasta uskottavasta puolustuksesta ja puolustusvoimien hyvästä suorituskyvystä.

Nato-kysymys näyttää olevan keskeisille poliitikoille niin vaikea, että turvallisuusvajetta yritetään kompensoida solmimalla kahdenvälisiä puolustusyhteistyösopimuksia keskeisten länsivaltojen (Iso-Britannia, Yhdysvallat, Saksaa) kanssa. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä Suomi kuvittelee näillä saavuttavansa, kun tärkein, eli turvatakuut, puuttuvat.

Presidentti Niinistö ei selvästikään uskalla olla suunnannäyttäjänä, mutta hän olisi kansalaisille velkaa sen, että hän perustelisi, miksi hänen positiivinen Nato-kantansa muuttui presidenttiyden myötä, ja mitä hän tarkoittaa puhuessaan Nato-optiosta, jota ei ole koskaan ollutkaan. Samalla hän voisi selittää, miksi hän jatkaa edelleen höpinöitä Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventämisestä. On päivänselvää, ettei Ruotsi halua sitoa kohtaloaan millään tavalla Suomeen. Nythän on jo nähtävissä, että Suomi tulee parin vuoden kuluttua jäämään yksin harmaalle vyöhykkeelle, Venäjän kainaloon.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Presidentti Niinistön kannanmuutos ja "aidalla istumisen" valinta (pitkän päälle kestämättömäksi) selviytymisstrategiaksi sekä aika ajoin tapahtuva poliitikkojen ruotuun komentaminen ei oikein sovi yhteen sen kanssa, mitä hän aiemmin puhui sanoessaan "kasakka vie sen, mikä ei ole kunnolla kiinni".

On vaikea välttyä siltä vaikutelmalta, että kulissien takana on nyt tapahtunut jotakin, mistä ei sovi kertoa kansalle. Onko Niinistöä kiristetty jollakin uhkauksella? Miksi jopa viisas ja kokenut Jaakko Iloniemi pitää nyt ajankohtaa Suomen Natoon liittymiselle sopimattomana?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016100422412253_u...

Jollakin tavoin ymmärrettävää on ajatella, että Suomi haluaa presidentti Trumpin kohtuullista sisäänajoa virkaansa ennen kuin tämä joutuu maailman vaikutusvaltaisimmassa tehtävässään ottamaan jotakin kantaa Suomen tulevaisuuteen, mikä ennen pitkää vaikuttaa vääjäämättömältä.

Onko tekeillä jotakin, mitä meille ei kerrota, joka paljastetaan vasta tulevissa historiankirjoissa? Vai saammeko jonakin päivänä herätä kasakan nauruun, hänen tultuaan kokeilemaan, onko täällä oikeastaan mikään kiinni?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Taitaa käydä niin, että Pohjolan ja Ruotsin vahvat viikinkinaiset Anna Kinberg Batra ja Karin Enström vievät Ruotsin Natoon. Käy siis niin, että Suomen peräkammaripojat jäävät tänne Suomen rannoille kuuntelemaan ihan yksin Putinin uhoa, kun vahvat naiset vievät ja johtavat määrätietoisesti Pohjolan muita maita Natossa ja Natoon. No, sekös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peräkammaripojille sopii, siis Vanhaselle, Tuomiojalle ja vastaaville.

Jos porvariallianssi voittaa Ruotsin vaalit, Pohjolassa ja Baltiassa turvallisuupolitiikkaa vetävät laajasti vahvat naiset.

Nato-maa Norjassakin tällä hetkellä johtajina turvallisuuspolitiikassa ovat naiset - pääministerinä Erna Solberg ja puolustusministerinä Ine Marie Eriksen Søreide. Virossa puolestaan presidenttinä on Kersti Kaljulaid ja Liettuassa Dalia Grybauskaitė.

Suomen Vanhaset, Niinistöt ja Tuomiojat eivät taida noille leideille pärjätä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hyvä kirjoitus jälleen. On lähes naurettavaa että Suomi nojaa ulkoturvallisuusasiassa sen ainoaan potentiaaliseen viholliseen. EU:n Tusk joku aika sitten muistutti Suomea siitä että Suomen kannattaisi pikemminkin pitää läntisistä ystävistä kiinni kuin tarrautua aina ensimmäisenä itään. Kaunis tapa sanoa että lopettakaa se Venäjän kanssa vehkeily.

Pitää toivoa että Ruotsista käytiin kertomassa Suomelle Ruotsin hakevan Nato-jäsenyyttä heti kun valta vaihtuu. Ei pääse Suomi itkemään perinteiseen tyyliin että meille ei kerrottu. Tätähän ruotsalaispoliitikot aina naureskelevat suomalaiskollegoistaan.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Suomen ja Ruotsin puolueettomuuspolitiikan taustat ovat tyystin toisistaan poikkeavat.

Ruotsille se on ollut omaehtoinen ideologinen valinta, joka on tarpeen mukaan keskusteltavissa uusiksi. Suomelle se taas on ollut NL:n/Venäjän suoma ainoa vaihtoehto täysjäsenyydelle venäläisessä maailmassa. Olen täysin vakuuttunut siitä, että Venäjä uhkailee törkeästi valtiojohtoamme, mikä täysin selittää nykyisen nuorallakävelyn ulkopoliittisissa valinnoissamme: Suomi hakee turvaa Lännestä haluamatta kuitenkaan sitoutua vastavelvoitteisiin. Ja Venäjän suuntaan Suomi näyttäytyy samalla erittäin kaksinaamaiselta toimijalta.

"Hyvät kahdenväliset suhteet Venäjään" on aivan absurdi turvallisuuspolitiikan linjavalinta valtiolta, joka haluaa olla suvereeni. Tämä hokemahan käytännössä tarkoittaa Venäjän halujen mukaan toimimista - mikään muu ei takaa "hyviä" suhteita.

Eikös sitä suomettumiseksikin kutsuta?

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Asiallinen ja perusteltu blogi Ari Pesoselta. Ruotsi voi liittyä Natoon syksyllä 2018, jos sitä ennen ei tapahdu selkkausta, joka johtaa jäätyneeseen konfliktiin Itämeren alueella. Suomi ei liity Natoon, ei haluta, ei pystytä. Valitettavasti.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Ari Pesonen kirjoitti: "Suomi on idän ja lännen välissä vaikea tapaus edelleen myös itselleen."

Nimenomaan ja erityisesti juuri itselleen. Sen lisäksi toki jonkin verran myös muille Itämeren rantavaltioille, koska puolueettomuuden itsepetokseen uskova liittoutumaton eli harmaalle vyöhykkeelle tahallaan jättäytyvä hidasjärkisten johtama Suomi muodostaa esteettömän astinlaudan Venäjälle ja siten vaikeuttaa koko Itämeren alueen yhteistä puolustautumista mahdollista Venäjän sotilaallista aggressiota vastaan.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Täyttä asiaa taas Ari Pesoselta!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset