AriPesonen1

Jussi Halla-aho on yhtä paljon vain omaa etua ajava kuin muutkin

"En minä lähde kaivamaan itselleni kuoppaa politiikassa ajamalla sellaista asiaa, joka ei voi toteutua. Suomen olisi ollut järkevää liittyä Natoon 25 vuotta sitten.", totesi Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Jussi Halla-aho eilen Brysselissä Suomen Nato-jäsenyydestä (HS 14.3.2017).

Jussi Halla-aho on ollut tämän saakka vankka Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja. Hänen kantansa Natoon ja Suomen Nato-jäsenyyteen ovat olleet vaalikoneissa hyvin myönteisiä pitkäaikaisesti.

Halla-aho haluaisi Suomen liittyvän Natoon” oli lehtiotsikko Iltalehdessä vielä 19.2.2017 (IL 19.2.2017).

Kun Iltalehden toimittaja Kreeta Karvala kysyi haastattelussa Halla-aholta, ajaisiko hän Perussuomalaisten puheenjohtajana Suomen liittymistä Natoon, Halla-aho vastasi: ”Kyllä voisin tuoda asian keskusteluun perussuomalaisten sisällä, koska tästä ei ole käyty oikeastaan minkäänlaista keskustelua perussuomalaisissa.” ja jatkoi Suomen Nato-jäsenyydestä: ”En tiedä, pääsisikö Suomi tällä hetkellä Naton jäseneksi, mutta uskon, että Suomi ei pääsisi Naton jäseneksi silloin kun kriisi on päällä.

Halla-aho haluaa siis Suomen Nato-jäseneksi ”rauhan aikana”. Ajatuksiltaan Jussi Halla-aho on Nato-mies henkeen ja vereen, ja hän haluaa Suomen Nato-jäseneksi.

Miksi eilen Halla-aho kielsi Suomen Nato-jäsenyyden kuin Juudas?

Halla-ahon suhtautuminen Suomen Nato-jäsenyyteen ja Suomen EU-jäsenyyteen - siis eroon EU:sta ja eurosta - kuvaa hyviin, miten vain omaa asemaansa ajava Halla-ahokin on. Kun hän ei ole edes omille ajatuksilleen uskollinen, niin kuinka hän voisi olla uskollinen muille?

Suomen kansan selkeä enemmistö haluaa pysyä EU:ssa ja vastustaa EU-eroa selkeästi. Miksi Halla-aho vastustaa Suomen EU-jäsenyyttä ja haluaa Suomen eroon EU:sta - kaivaa siis itselleen kuoppaa -, kun Suomen Nato-jäsenyydestä hän puolestaan toteaa: ”En minä lähde kaivamaan itselleni kuoppaa politiikassa ajamalla sellaista asiaa, joka ei voi toteutua [koska enemmistö kansasta on liittoutumista vastaan].

Missä on Halla-ahon logiikka? Ei missään.

Halla-ahon kulloiset Nato- ja EU-kannat johtuvat siitä, että perussuomalaisten jäsenistössä EU-vastustus on suurta ja Nato-kannatus vähäistä. Halla-aho vain myötäilee perussuomalaisten jäsenistön kantoja tullakseen valituksi puheenjohtajaksi, hänen omista kannoista viis. Hän on siis vain kansan myötäilijä omaksi edukseen. Vaalitaktikoija henkeen ja vereen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kiinnitin huomiota aivan samaan. Halla-aholta todellinen aivopieru, joka haiskahtaa ristiriitaisuudessaan pahalle. Kannattaa muistaa että Halla-aho porukoineen on äärioikeistoa jolla on pää Putinin takapuolessa jopa syvemmällä kuin kommunisteilla. Halla-aho näyttää olevan peruspelle, joka islamvihassaan ajaa mieluummin Suomen Venäjälle kuin näkee täällä yhtään erilaisuutta.

Jaakko Häkkinen

Ihmettelen, miten Pasi Majuri tai pasi majuri kehtaa omalla(?) nimellään oksentaa tuollaisen kaunaa tihkuvan vihakommentin. :/

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kerrotko missä kohtaa kommentissa oli vihaa? Jos luulet että Halla-aho aiheuttaa minussa tunteita, olet väärässä.

Halla-aho vain osoitti olevansa kuten muutkin poliitikot, pelkkä tahdoton sätkynukke, poliittinen pelle, joka ei uskalla ajaa kannattamiaan asioita. Hän ajaa vain niitä, joista on hänelle hyötyä. Islamvihan ei pidä antaa vaikuttaa rationaaliseen ajatteluun.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kysymys:

Ajaisitteko herrat Pesonen ja Majuri Suomen suinpäin Natoon, siitä mahdollisesti aiheutuvasta ja kentien vakavastakin diplomaattisesta kriisistä piittaamatta, jos teillä olisi valtaa muuhunkin kuin blogikirjoitteluun?

Silloin, kun on oikeasti valtaa, on myös käytettävä harkintaa siinä, miten valtaansa käyttää.

Kiteytettynä; valta tuo myös vastuun.

Halla-Aho osoittaa mielestäni pikemminkin vastuullisuutta pidättäytyessään lausumasta jotain, joka mahdollisesti sitoisi hänet, jopa teoreettisena pääministerinä, tekemään kauaskantoisia ja jokaisen suomalaisen tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja vain oman mielipiteensä tai tahtonsa mukaisesti.

Huolimatta siitä, että jokainen poliitikko ajattelee ensisijaisesti omaa etuaan, on hänen ainakin vaalivuosina ajateltava myös äänestäjiensä etua.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Onko Halla-ahon Nato- ja EU-kannat muodostettu saman loogisen ajatusmaailman ja samojen realististen toimintamahdollisuuksien pohjalta? Ei ole. Jos Suomella ei ole mahdollista toimia Nato-asiassa, kuinka sitten EU-asiassa? Suomi on sentään jo EU:n jäsenmaa. Halla-ahon logiikka on ihan omituinen.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Suomi todella tulee ajaa Natoon Venäjän mielipiteestä piittaamatta. Suomen tulee hakea hakemukselleen tuki USA:lta, Englannilta, Ranskalta ja Saksalta ennen kuin hakemus jätetään. Näin Venäjä ei voi käyttää Suomea kohtaan sotilaallista voimaa hakemuksen käsittelyn aikana. Miten Suomen Nato-jäsenyys pitkässä juoksussa vaikuttaisi Venäjään? Ei erityisemmin. Itämeren alue vakautuisi. Suomi kävisi kauppaa aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Venäjän suurimmat kauppakumppanit ovat lähinnä Nato-maita.

Halla-ahon Nato-perustelut ovat surkeita, aivan kuten Pesonen esitti. On jopa naurettavaa kertoa että ei lähde ajamaan Nato-asiaa koska kansa vastustaa. Vieläkin suurempi osa kansasta haluaa olla EU:ssa ja silti Halla-aho haluaa ajaa eroa. Missä oli siis logiikka? Halla-aho ei näköjään tiedä sitäkään asiaa että kansa tukee Nato-hakemusta jos valtiojohto lähtee sitä ajamaan.

On olemassa johtajia, jotka johtavat. Sitten on näitä omaa etuaan ajavia rassukoita, jotka piilottelevat muiden selän takana ja jotka eivät uskalla. Jos naiset eivät aikanaan olisi lähteneet suuresta vastustuksesta huolimatta ajamaan itselleen äänioikeutta, sitä tuskin olisi saatu. Tämä vain yksi esimerkki. Joitakin asioita vain on ajettava, kitinöistä huolimatta. Se on rohkeutta. Halla-aho on pelkkä pelkuri muiden joukossa. Enviitsikaivaakuoppaamaiääs. Näkee ettei lapio ole tuttu muutenkaan.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

"Miten Suomen Nato-jäsenyys pitkässä juoksussa vaikuttaisi Venäjään?"

Sanoisin, että rauhoittavasti. Olisi yksi kiusaus vähemmän.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Jussi Halla-aho saa täällä muutenkin ihan riittävästi ilmaista julkisuutta – mikä lienee asianomaiselle tyydyttävää ja hyödyllistä – mutta Suomen Nato-mahdollisuuksien suhteen hän saattaa olla täysin oikeassa.

Tilanne voi olla Suomessa esiettyä huomattavasti huonompi. Nyt Turkki bloggaa paitsi uudet jäsenet myös Naton nykyisen rauhankumppanuusohjelman, jota vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa pidetään tärkeänä osatekijänä Suomen turvallispolitiikalle.

Saksalaisten lehtitietojen mukaan Suomi varoittaa Turkin toimista koituvista erittäin vakavista seuraamuksista. Suomessa tästä ei nähtävästi puhuta mitään:

”Mehrere Partnerländer der Nato wie Schweden oder Finnland haben in Schreiben an Nato-Generalsekretär Jens Stoltenberg vor „sehr ernsthaften Konsequenzen der Blockade“ durch Ankara gewarnt.

„Langfristig kann eine Erosion unserer Interoperabilität unsere Fähigkeiten behindern, an anspruchsvollen Nato-Übungen teilzunehmen und Nato-geführte Operationen zu unterstützen“, heißt es in dem Schreiben der finnischen Nato-Botschafterin Piritta Asunmaa an Stoltenberg.
Dies wäre ein „großer Verlust“ für beide Seiten, Finnland und die Nato, schreibt die Diplomatin. „Darum hoffen wir, dass sobald wie möglich eine Lösung gefunden werden kann, die es uns erlaubt, unsere fruchtbare Zusammenarbeit fortzusetzen.“

Die Welt 07:17 Uhr – ”Türkei gefährdet mit ihrer Blockade Nato-Einsätze” https://www.welt.de/politik/ausland/article1628528...

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

"Suomen olisi ollut järkevää liittyä Natoon 25 vuotta sitten" siinä Halla-Aho on oikeassa mutta tänään kun Nato Turkkikin on siirtymässä Venäjän leiriin on myöhäistä spekuloida.
USA ja Venäjä yhdessä aseistavat kurdeja ja kummallisinta että venäläiset sotilaat olisivat Egyptissä valmiina pistämään järjestystä Libyaan josta olisi etua europalle.

Jaakko Häkkinen

Mustavalkoinen virhetulkinta blogistilta.
Halla-aho edelleen henkilökohtaisesti kannattaa Nato-jäsenyyttä, mutta hän tiedostaa, ettei se saisi kannatusta persuissa eikä suomalaisten keskuudessa, joten hän ei lähde aktiivisesti ajamaan sitä.

Halla-aho on sanonut, että puheenjohtaja seuraa puolueen linjaa, ei luo sitä.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Halla-aho pyörii ajatuksineen kuin tuuliviiri. Vielä helmikuussa hän siis vahvasti kannatti Iltalehden haastattelussa Suomen Nato-jäsenyyttä. Kolmessa viikossa ei perussuomalaisten Nato-kanta ei ole muuttunut, mutta Halla-ahon on.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Tämän yhden kompromissin vuoksi voidaankin sitten hyllyttää Halla-Aho? Montakohan poliitikkoa meille jäisi eduskuntaan, jos sieltä poistettaisiin kaikki ne, jotka ovat langenneet kompromissien hirveisiin sudenkuopppiin?

No, voit olla äänestämättä Halla-Ahoa puheenjohtajaksi, tietenkin. Voit vaikuttaa asiaan demokraattisella tavalla.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ari Pesosessa ja Pasi Majurissa on paljon yhteistä Halla-Ahon kanssa, vaikka eivät ehkä sitä itse ymmärräkään.

Molemmat ovat pieniä vähemmistöjä, joiden ainoa konsti on kirjoitella näitä mielipidekirjoituksia.

Vähemmistöön kuuluminen ei ole häpeä, mutta todellisuutta se on.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Halla-ahoa on pidetty tähän saakka loogisena ihmisenä. Looginen tarkoittaa, että asioita ratkotaan pragmaattisesti ja tosiasioihin perustuen, ei ajoittaisiin virtauksiin. Näin mielipiteillä on pysyvä vakaa pohja kaikissa tuulissa.

En pidä enää Halla-ahoa loogisen ihmisenä vaan muiden ihmisten mielipiteiden nuoleksijana EU- ja Nato-kannoissa.

Jos hän toimii vain perussuomalaisen jäsenistön äänitorvena eikä jäsenistön johtajana, miksi hän sitten ylipäätään esittää omia ajatuksiaan? Esittäisi vain jäsenistön ajatuksia ilman omia.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Miten voi pitää loogisena ihmistä, joka uhraa koko elämänsä islaminuskoisessa kulttuurissa kasvaneiden ihmisoikeuksien polkemiseen. Eikä mikään muu politiikassa edes kiinnosta. Miehen tekemisessä ei ole logiikan häivääkään. Vahvaa arvopolitkointia kylläkin.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Kas, en vielä tiennytkään, että Halla-Aho on jo valittu puolueensa puheenjohtajan tehtäviin.

Milloin Perussuomalaisten puheenjohtajavaalit ja Halla-Ahon vaalivoitto oikein tapahtui? Mitään uutista siitä en ole nähnyt. Ja H-A ilmoittautui sitten kisaan todella viime hetkellä, kun ei siitä niin kauhean montaa päivää ole kun hän ilmoitti ehdokkuudestaan.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #15

Taidat olla oikeasti ihan pihalla? Täällä ei ole kukaan edes väittänyt, että Halla-aho on puheenjohtaja. Toivottavasti et ole persu.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson Vastaus kommenttiin #17

Luitko kommentin #12? Siinä lopussa Pesonen puhuu Halla-Ahosta sellaisin termein kuin hän jo olisi puheenjohtaja. Siitä minä ihmettelyn aiheen sain.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #19

Jos lehmillä olisi siivet jne.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Halla-aho on ilmeisesti huomannut, että hänen potentiaalisin kannattajakuntansa puheenjohtajavaalissa eli maahanmuuttovastaisin joukko perussuomalaisista, on myös venäjämielisintä. Halla-aho itse on tähän asti ollut selkeästi Naton kannattaja ja kansallismielisenäkin länsimielinen ja kutsunut MV-lehden ympärillä pyörivää putinistista hörhöjoukkoa ruplarahoitteiseksi. Tästähän nämä ovat sitten arvostelleet entistä guruaan. Olen samaa mieltä Pesosen kanssa, että nyt Halla-aho syyllistyy pahimmanlaatuiseen opportunismiin alkamalla nuoleskella tuota porukkaa. Toivottavasti toinen puheenjohtajaehdokas Sampo Terho pysyisi jatkossakin selkeästi Naton kannattajana. Maamme tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeä asia, Suomen saaminen Naton jäseneksi, tarvitsee myös Perussuomalaisten tuen.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Perussuomalaisten johto on Nato-myönteinen. Soini kannattaa Natoa ja Yhdysvaltoja, mutta sitä hän ei ole suoraan kailottanut kentillä. Myös Jussi Niinistö on Nato-myönteinen, muttei Soinia vastaavasti. Sampo Terho kannattaa myös Natoa. Tosiasiallisesti poliittisissa teoissa Perussuomalaiset ovat Suomen Nato-myönteisin puolue ja menee Kokoomuksen ohi Naton suuntaan tullen mennen.

Olen ollut tyytyväinen Soinin ulkopolitiikkaan ja länsisuuntaukseen turvallisuuspolitiikassa puolustuksen yhteistyösopimuksineen.

Perussuomalaiset ovat siis turvallisuuspolitiikassa Nato-myönteisempi kuin Kokoomus, vaikka Perussuomalaisten kannattajat ovat Nato-kielteisiä ja Kokoomuksen Nato-myönteisiä. Presidentti Niinistön Nato-kanta on häpeällistä Kokoomukselle. Nykyinen Suomen turvallisuuspolitiittinen länsisuuntaukseen on Soinin vetämää, ei presidentti Niinistön eikä Kokoomuksen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset