Suomen hävittäjähankinta tulee tapahtumaan Yhdysvaltain kahdesta vaihtoehdosta

Suomalainen mediaväki vieraili maaliskuussa noin kymmenen toimittajan voimalla sekä Lockheed Martinilla että Boeingilla tutustumassa Yhdysvaltain Suomelle tarjottaviin kahteen hävittäjävaihtoehtoon. Lockheed Martin tarjoaa Suomen uudeksi hävittäjäksi F-35:tä ja Boeing F/A-18E Super Hornetia.

Yhdysvaltain ulkoministeriön järjestämä suomalaistoimittajavierailu liittyi Suomen tulevaan HX-hankintaan. Elinkaarikustannuksiltaan kyse on kymmenien miljardien hävittäjähankinnasta. Hävittäjäkaupan kokonaisarvo tulee olemaan ylivoimaisesti Suomen historian suurin. Vastaaviin kaupan ja kaupallisen sitoutumisen euromääriin ei Suomessa tulla yltämään vuosikymmeniin, ei puolustuksen kauppahankinnoissa eikä siviilipuolen kauppahankinnoissa.

Kahden yhdysvaltalaisen hävittäjätoimittajan lisäksi Suomelle hävittäjiään tulevat tarjoamaan Ruotsi, Ranska ja Iso-Britannia. Ruotsalainen Saab, ranskalainen Dassault ja brittiläinen BAE Systems eivät ole olleet hävittäjävalmistajien kotipaikkavaltioiden tasolla yhtä aktiivisia kuin Yhdysvallat.

Ranska, Ruotsi ja Iso-Britannia valtioina eivät ole tehneet vastaavaa markkinointia kuin Yhdysvallat ulkoministeriönsä ja suurlähetystönsä voimalla. Dassault, Saab ja BAE Systems ovat saaneet tehdä markkinointityötä ilman yritysten kotipaikkamaiden aktiivista tukea. Ehkäpä Ruotsin, Ranskan ja Iso-Britannian valtionhallinnoissa arvataan jo hävittäjähankintakilpailun lopputulos.

                                                                                     ****

Suomen HX-hankkeessa noin 60 uuden hävittäjän hankinta ei ole Suomelle vain puolustusmateriaalihankinta tai puolustusjärjestelmähankinta vaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen valinta. Hävittäjähankinnoilla Suomi on aina osoittanut ulko- ja turvallisuuspoliittista suuntaansa sekä myös suuntautuneisuutensa syvyyttä niissä puitteissa, mitä itänaapurimme on meille kulloinkin suonut. Suomi ei ole koskaan tähän saakka haastanut itänaapuriaan.

Luku 60 hävittäjälukumääränä on mielenkiintoinen. Mihin se perustuu?

Jo heinäkuussa 1953 päivätyssä pääesikunnan sotavarustetoimikunnan työvaliokunnan muistiossa todettiin, että Suomeen tarvitaan 60 taistelukonetta, joka oli myös vuoden 1947 Pariisin rauhansopimukseen kirjattu enimmäismäärä. 1950-luvun alun tapaan nykyisin taistelukone-sanaa ei juurikaan käytetä, puhutaan hävittäjistä.

Suomen hävittäjälukumäärää ei edelleenkään mitoita ensisijaisesti maan sijainti ja pinta-alallinen koko uhkakuvineen, vaan vanha Pariisin rauhansopimus, vaikka Suomi julistikin vuonna 1991 rauhansopimuksen aserajoitusartiklat mitättömiksi. Noin 60 hävittäjän määrää voidaan pitää edelleen Suomen vähäisimpänä suuruusluokkamääränä, mutta tuo lukumäärä ei kuvasta vastaamista Suomeen kohdistuvaan uhkaan ja sen pohjalta tehtävää määrämitoitusta.

Noin 60 hävittäjän lukumäärän taustalla kummittelee siis edelleen mitätöity vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus, johon kirjattuja lukumääriä Suomi ei halua kasvattaa, koska Suomi ajattelee, että Venäjä kokisi sen Suomen ulkopoliittiseksi viestiksi juuri Venäjälle: Venäjä uhkaa Suomea ja Suomen on siksi kasvatettava hävittäjäkalustoaan siitä, mitä Pariisin rauhansopimukseen oli kirjattu Neuvostoliiton aloitteesta.

Kun Suomi edellisellä hävittäjäostokierroksella osti juuri 64 hävittäjää, haluttiin lukumäärällä osoittaa, että Suomi on tosiaankin mitätöinyt rauhansopimuksen aserajoitusartiklat. Jos Suomi olisi ostanut alle tai tasan 60 hävittäjää, olisi syntynyt käsitys, että Suomi edelleen noudattaa rauhansopimuksen artikloja, vaikka onkin kumonnut ne.

                                                                                     ****

Kuten hävittäjähankinta nyt, myöskään Hornetien hankintapäätös toukokuussa 1992 heti Neuvostoliiton hajottua ei ollut Suomelle vain mekaaninen puolustusmateriaalihankinta tai puolustusjärjestelmähankinta.

Suomen 1990-luvun uusien hävittäjien hankinta alkoi jo vuoden 1988 joulukuussa Neuvostoliiton ollessa vielä hieman henkitoreisesti voimissaan, kun puolustusministeriö sai Holkerin hallitukselta valtuudet aloittaa uuden hävittäjäkaluston hankintavalmistelut. Hankintaprosessin muutos 1990-luvun alussa kuvaa hyvin sitä, miten Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen suunta muuttui Neuvostoliiton hajoamisen antaessa siihen mahdollisuuden ilman ikävää itäistä vastareaktiota.

Vielä vuonna 1988 Suomella oli tarkoitus hankkia hävittäjät sekä idästä ja lännestä osittain. Kuten tuolloin 1980-luvun loppupuolella, Suomi on vielä tänä päivänäkin omasta halustaan idän ja lännen välisen ojan päällä tietämättä, kummalle puolelle ojaa se lopulta haluaa pysyvästi. Tällä hetkellä Suomi ottaa tuon ojan päällä enemmän askelia lännenpuoleisella jalalla kuin idänpuolisella jalalla. Läntisten askelten ottaminen taitaa Suomelle kuitenkin olla ikuisuusprojekti, jota se ei saa koskaan valmiiksi. Suomen toinen jalka on kulkua vaikeuttaen aina ojan itäisellä puolella.

Vuonna 1988 Suomen päämäärä oli ostaa Neuvostoliitosta 20 MiG-29-hävittäjää korvaamaan vanhentuneet MiG-21bis-hävittäjät. Lännestä puolestaan Suomen päämäärä oli ostaa 40 hävittäjää korvaamaan Saab 35 Drakenit.

Vuonna 1988 alkaneen hävittäjähankinnan perusteella Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen suunta olisi siis ollut kaksi kolmasosaa lännessä ja yksi kolmasosaa idässä, ellei Neuvostoliitto olisi romahtanut.

Ulkopoliittisesti 1980-luvun ratkaisu olisi ollut lähes sama kuin 1970-luvulla, jolloin Suomella oli ruotsalaisia Drakeneita ja venäläisiä Migejä suurin piirtein yhtä paljon. 1980-luvun ratkaisulla olisi menty vain hitusen lännen suuntaan.

                                                                                     ****

Ensimmäinen todellinen länsihävittäjä sitten 1950-luvun brittiläisten de Havilland Vampire- ja Folland Gnat -suihkuhävittäjien jälkeen oli Saab Drakenin 35BS-mallin hävittäjä, joka koottiin Suomessa. Tuo hävittäjä lensi ensilentonsa Suomessa maaliskuussa 1974.

1960-luvulla Suomen kaikki hävittäjät tulivat Neuvostoliitosta, ja ensimmäiset MiG-21-hävittäjät lennettiin itärajan takaa Suomeen huhtikuussa 1963. Ruotsin Saab Draken ja Ranskan Mirage olivat 1960-luvun alussa nimellisesti kilpailijoita venäläiselle MiG-hävittäjille, mutta tuolloin Suomen ulkopoliittinen uskallus ei riittänyt hävittäjien hankintaan lännestä, jota Ruotsikin Suomelle edusti.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen noottikriisi 30.10.1961 alkaen, jossa Neuvostoliitto YYA-sopimukseen vedoten esitti Suomelle konsultaatioita ”toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Saksan liittotasavallan ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhan johdosta” on varmasti vaikuttanut Suomen hävittäjähankintaan kiristyneen maailmanpoliittisen tilanteen ohella. Sekä Ruotsi että Ranska jäivät ulkopuolelle, ja Neuvostoliitto korjasi koko potin MiG-hävittäjillään.

1960-luvun alkupuolen hävittäjähankinnassa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen suunta oli siis sataprosenttisesti idässä. 1960-luvulla Suomeen ei hankittu länsihävittäjiä ulkopoliittisista syistä: Neuvostoliitto ei sallinut.

Sen sijaan 1950-luvun loppupuolen lientynyt maailmapoliittinen tilanne salli Suomelle suihkuhävittäjähankinnat myös lännestä Porkkalan palautuksen lisäksi.

Vielä 1950-luvun lopulla brittiläisten de Havilland Vampire- ja Folland Gnat -suihkuhävittäjien lisäksi Suomella oli vuosina 1958–59 Ranskasta ostetut 18 Fouga Magisteria sekä myös kyseisen suihkukoneen rakennuslisenssi. Vuosina 1958–67 Suomessa rakennettiin tuolla lisenssillä yhteensä 62 Fougaa.

                                                                                     ****

Suomen kulloisen turvallisuuspoliittisen suunnan ja sen tulevan suuntautumisen voi siis lukea Suomen hävittäjähankinnoista. Suomen hävittäjähankinnat 1950-luvulta alkaen kuvastavat Suomen kulloista ulko- ja turvallisuuspoliittista suuntautumista ja tavallaan myös maan puolustuspoliittista asemaa Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän ehdoilla.

1960-luvun kuluessa yhä pidemmälle Suomella ei ollut länsihävittäjiä muussa kuin koulutus- ja vastaavanlaisessa harjoitustoiminnassa. 1970-luvulla tohdittiin hankkia ensi kertaa 1950-luvun jälkeen operatiiviseen toimintaan tarkoitettuja hävittäjiä Ruotsista, joka oli puolueettomuusvakuutteluistaan huolimatta todellisuudessa Yhdysvaltain turvapeiton alla. Neuvostoliiton tiesi Ruotsin tuolloisen todellisen puolustuspoliittisen aseman sangen hyvin. Vielä 1960-luvulla Suomi ei siis uskaltanut hankkia edes ruotsalaishävittäjiä.

1980-luvun jälkipuolella Neuvostoliiton ollessa jo henkitoteissaan nykyisten Hornetien tilalle oltiin vielä hankkimassa hävittäjiä sekä idästä että lännestä, mutta Neuvostoliiton romahtaminen mahdollisti Suomen suunnitelmien muutoksen täysin. Suomelle tarjoutui mahdollisuus suuntautua yhä tiiviimmin puolustusyhteistyössä länteen ja ennen kaikkea Yhdysvaltoihin. Suomi hankki yhteensä 64 Douglas F/A-18 Hornet -hävittäjää vuoden 1992 kaupalla. Suomi koki ensimmäisen todellisen turvallisuusasemansa vapautumisen toisen maailmansodan jälkeen kaiken muun ohella myös tuolla hävittäjähankinnalla.

Hornetit olivat aluksi vain torjuntahävittäjiä, mutta nykyisin etenkin JASMM-ohjushankinnan myötä voidaan puhua monitoimihävittäjistä ja todellisesta puolustusjärjestelmästä. Hornetien varustaminen kuvaa osaltaan Suomen turvallisuuspoliittisen suuntautuneisuuden syvyyttä. Suomella on nyt puolustusjärjestelmä, jolla se voi hyökätä puolustustarkoituksessa myös Venäjän alueelle.

                                                                                     ****

Ystäviemme aseistaminen on Yhdysvaltain ulkopolitiikan työkalu", totesivat Yhdysvaltain hallituslähteet suomalaiselle toimittajaryhmälle, joka oli maaliskuussa vierailemassa Washingtonissa tutustuakseen yhdysvaltalaishävittäjätarjontaan Suomen HX-hankinnassa.

Suomen HX-hävittäjähankinnassa Suomi ostaa puolustuskykyä ja pelotetta, ei suinkaan vain hävittäjiä rautana. Kymmenien miljardien rahallinen satsaus ei ole siis vain Suomen hävittäjävalintaperuste kuten ei ollut myöskään Hornet-hankinnassa Neuvostoliiton romahdettua. Neuvostoliiton romahduksen mahdollistama Hornet-ostos salli samalla myös Suomen tiiviimmän turvallisuuspoliittisen suuntaamisen Yhdysvaltoihin.

Kun vielä 1990-luvun alkupuolen hävittäjähankinnassa kysyttiin tarjousta myös venäläisiltä MiG-21-hävittäjistä, enää tällaista mahdollisuutta venäläisillä ei ole. Tämäkin pieni yksityiskohta kuvaa hyvin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen suuntaututumisen muutosta pitkällä aikavälillä.

HX-hävittäjähankinnassa Yhdysvallat on tehnyt siis julkisesti Suomelle selväksi, että hävittäjäostossa ei ole kysymys vain raudan ostamisesta vaan myös puolustusyhteistyön ja viime kädessä Yhdysvaltain sotilaallisen turvan ostamisesta.

Yhdysvallat voi säädellä kunkin maan puolustuskykyä kontrolloimalla niiden kehittyneiden asejärjestelmien myymistä, jotka ovat teknologisesti edistyksellisimpiä. Yhdysvaltain asekauppaa säätelee kongressi, ja etenkin kehittyneimpien asejärjestelmien myyntiä säätelevät viime kädessä yhdysvaltalaispoliitikot sillä perusteella, miten ostajamaa on halukas turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa. ”Ystäviemme aseistaminen on Yhdysvaltain ulkopolitiikan työkalu" -lause on totisinta totta.

Asekaupan poliittisesta luonteesta ja sidonnaisuudesta Suomi sai kokemuksen ilmasta maahan laukaistavien AGM-158 JASSM -risteilyohjuksien hankinnassa, jossa ohjusoston ensiyrityksen Yhdysvallat torjui. Suomi sai ohjukset vasta toisella yrittämällä yhdessä Puolan kanssa. Kahden prosentin puolustuksen kansantuoteosuuden täyttävä Nato-maa Puola on tiiviissä liittolaissuhteessa Yhdysvaltain kanssa, ja tuorein Puolan asejärjestelmähankinta Yhdysvalloista on Raytheonin pitkän kantaman Patriot-ohjuspuolustusjärjestelmä. Hankkeen arvo on yli 4,5 miljardia euroa.

                                                                                     ****

Suomessa edelleen jotkut poliitikot haikailevat vanhaa mennyttä maailmaa ja Suomen asemaa tuossa menneessä maailmassa. Haikallaan edelleen puolueettomuutta ja siihen liittyneitä toimintatapoja. Noita vanhaa haikailevia politiikkoja ovat mm. Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen ja SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma, jotka ovat avoimesti liputtaneet Suomen hävittäjähankintaa Ruotsista.

Ilta-Sanomien otsikko 3.2.2016: ”Matti Vanhanen: Ilmavoimien Hornetien seuraajiksi perusteltua valita ruotsalaisia Jas-hävittäjiä”.

Kuten lukija huomaa, suuntaudun vahvasti siihen, että hyvistä Hornet-kokemuksista huolimatta, tietty laajempi etu voisi olla saavutettavissa tällä kertaa erilaisella yhteistyökokoonpanolla”, viittaa kansanedustaja Matti Vanhanen Ilta-Sanomien lehtihaastattelussa siihen, että seuraava hävittäjähankinta tulisi tehdä Ruotsista, ja hävittäjä olisi Jas Gripen eikä ainakaan yhdysvaltalainen F/A-18 Super Hornet.

Etukäteen ei pidä sanoa, mitä valitaan, jotta ei häviä hinnassa. Mutta tähän ruotsalaiseen hankintaan [Jas Gripeniin] liittyy kiistattomia etuja.”, kansanedustaja Eero Heinäluoma totesi MTV:n haastattelussa 19.3.3016. Heinäluoma ei tarkenna, mitä Jas Gripenin ”kiistattomat” edut olisivat. Siis edut, mitä Ruotsi voi tarjota, mutta muut tarjokkaat eivät.

Keskustelua [hävittäjähankinnasta] vasta käydään. Minusta kannattaa katsoa tarkkaan Ruotsi-kortti ja Jas Gripenit.”, totesi puolestaan Vihreiden uunituore presidentinvaaliehdokas Pekka Haavisto Satakunnan Kansassa (Satakunnan Kansa 12.2.2017). Pekka Haavisto siis haluaa, että Hornet-hävittäjien korvaajia miettiessä pitää pohtia huolellisesti myös Jas Gripen -hävittäjien vaihtoehtoa, mutta hän ei liputa ruotsalaishävittäjien perään yhtä määrätietoisesti kuin Vanhanen ja Heinäluoma.

Suurimmalla todennäköisyydellä kansanedustaja Eero Heinäluoma tulee olemaan sosialidemokraattien presidenttiehdokas vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Meillä on siis kohta kolme presidentinvaaliehdokasta, jotka liputtavat enemmän tai vähemmän ruotsalaisen Jas Gripenin puolesta.

Vanhasen, Heinäluoman ja Haaviston hävittäjähankintakannanotot kuvaavat heidän ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ja Suomen paluuta aikaan ennen 1990-lukua Neuvostoliiton ollessa vielä hieman voimissaan.

He haikailevat hävittäjähankintakannanotoillaan Suomelle liittoutumatonta suuntaa, joka on tosiasiallisesti kuopattu jo 1990-luvun alkupuolella Hornet-hankinnalla. Valintaa on vain tiivistetty Hornetien varustamisella ja ennen kaikkea JASSM-ohjushankinnalla. Vanhasen ja Heinäluoman kannanotot kertovat, miten vähän tietäviä he ovat siitä Suomeen vaikuttavasta turvallisuuspoliittisesta ympäristöstä, jota ohjaa pitkälti Yhdysvallat myös Ruotsin kautta.

                                                                                     ****

Ruotsalaisten Jas Gripen ei ole tosiasiallisesti puhdas ruotsalainen hävittäjä. Gripen ei lentäisi metrikään ilman Yhdysvaltoja, mm. Gripenin suihkumoottorit ovat Yhdysvalloista. Myös ilman varaosatoimituksia Yhdysvalloista Gripen ei lentäisi metrikään.

Hävittäjä ei ole vain lentävää rautaa. Vasta asejärjestelmät ja integrointi muihin ase- ja havainnointijärjestelmiin tekee hävittäjästä toimivan ja uskottavan asejärjestelmän, jolla on myös ennakoivaa pelotearvoa. Hävittäjätoimittajamaalla on suuresti väliä.

Pelotearvon kannalta on oleellista, mistä maasta hävittäjät hankitaan. Hankintamaan suhteilla Venäjään on erityinen merkitys. Pelotearvon kannalta on eri asia, hankintaanko hävittäjäkalusto asejärjestelmineen Yhdysvalloista vai Ruotsista. Pelotearvon tietää myös Venäjä, jolle hyökkäyskynnyksen kannalta olisi ihan eri asia, ostaako Suomi hävittäjänsä Ruotsista vai Yhdysvalloista, koska hävittäjähankinnalla Yhdysvalloista Suomi ostaisi myös laajaa sotilaallista suurvaltayhteistyötä ja sen tuomaa turvaa.

Yhdysvallat on integroitunut vahvasti eurooppalaiseen puolustusteollisuuteen. Yhdysvaltalaiset asevalmistajat ovat mukana lähes kaikessa eurooppalaisessa puolustusteollisuudessa joko yhteistyökumppaneina, osatoimittajina tai eurooppalaisen puolustusteollisuuden omistajina. Yhdysvallat on vastaavasti integroitunut myös Israelin puolustusteollisuuteen.

Yhdysvallat kontrolloi eurooppalaista puolustusteollisuutta eikä tässä asiassa ole näköpiirissä muutosta, vaikka puolustusintegraatio Euroopassa vahvistuisikin.

Esimerkiksi Raytheonin Patriot-ohjuspuolustusjärjestelmän ”eurooppalainen” kilpailija on MEADS-ohjuspuolustusjärjestelmä, jonka taustalla on vahvasti yhdysvaltainen asevalmistaja Lockheed Martin.

Vastaavasti norjalaisessa NASAMS-ilmatorjuntaohjusjärjestelmässä mukana ovat yhdysvaltalaiset Aerospace ja Raytheon. NASAMS-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä on käytössä myös Suomessa, ja tähän ilmatorjuntaohjusjärjestelmään puolestaan Patria on integroitunut norjalaisen Kongsberg Defencen kautta. NASAMS-ohjukset perustuvat länsimaiden hävittäjälentokoneissa käytettyyn Raytheonin AIM-120 AMRAAM-ohjukseen, joka on täysin yhdysvaltalaistuote. AMRAAM-ohjuksia on myös Suomen Horneteissa.

Kaikki puolustusteollisuuteen liittyvät asiat integroituvat Euroopassa siis Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen ulkopoliittinen päämäärä on luoda yhteistyöverkostoja, joiden avulla Yhdysvallat voi vaikuttaa maalle tärkeisiin asioihin niin, että yhteistyökumppanit hyötyvät myös. Kyse on eräänlaisesta symbioosista, jolla Yhdysvallat pyrkii hankkimaan syvyyttä maailmanpolitiikan asioiden hoidossa. Länsimainen verkottuminen on keskeinen termi Yhdysvaltojen maailmanpolitiikassa myös Trumpin aikakaudella.

Jos Suomi haluaisi hankkia hävittäjäraudan Ruotsista, todellisen päätöksen hävittäjien hankkimisesta asejärjestelmineen tekisi kuitenkin Yhdysvallat ulkopoliittisin perustein. Päätöstä ei tekisi Suomi eikä Ruotsi. Yhdysvallat kykenee niin halutessaan säätelemään Ruotsin Gripen-tuotantoa. Ruotsi tietää asemansa suhteessa Yhdysvaltoihin.

Kalliiden hävittäjien valmistaminen on pienelle Ruotsille kylmän sodan aikainen puolueettomuusjäänne, josta se ei pääsen eroon ideologisista syistä. Tuo jäänne on Ruotsille kallis. Mikään muu yhtä pieni maa ei kehitä ja valmista enää kalliita hävittäjiään itse.

Kysymys Suomen Gripen-hävittäjähankinnassa olisi siitä, näkisikö Yhdysvallat ulkopolittiisesti järkevänä sitoa Suomi ja Ruotsi puolustuksellisesti tiiviimmin toisiinsa niin, että Yhdysvallat toimisi taustalla vain mekaanisena järjestelmätoimittajana. Epäilen, ettei tuollainen ratkaisu saisi mitään kannustusta Yhdysvalloissa ja vielä vähemmän yhdysvaltalaispoliitikkojen keskuudessa. JASSM-risteilyohjuksien kaltaisen huippuaseistuksen toimitukset Suomeen tyrehtyisivät, toimituksille tuskin löytyisi enää ulkopoliittista mielenkiintoa Yhdysvalloissa.

Gripen-hankintaratkaisu olisi riski Suomelle, koska Suomi nähtäisiin irtautuvan Yhdysvalloista. Suomi ottaisi läntisen puolustusyhteistyön integraatiossa askeleen taaksepäin. Asian tulkitsisi noin myös Venäjä. Suomi ei saisi ratkaisullaan täysimääräistä pelotevaikutusta suhteessa Venäjään.

Suomen hävittäjähankinta tulee tapahtumaan Yhdysvaltain kahdesta vaihtoehdosta, enkä tarkoita siis näillä vaihtoehdoilla kahta eri yhdysvaltalaista hävittäjävalmistajaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu