*

AriPesonen1

Niinistön ja Trumpin tapaamisen aloitteentekijä oli Niinistö itse, ei Trump

Niinistö: Sain Trumpilta kutsun jo marraskuussa”, oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (IS 17.8.2017). Niinistö kertoi lehtijutussa, että oli saanut Trumpilta kutsun jo marraskuussa 2016.

Donald Trumpin tultua valituksi viime marraskuussa Yhdysvaltain presidentiksi, aloitti hän laajan soittokierroksen ympäri maailmaa. Kierroksella olivat myös Pohjoismaat, muttei Suomea, mikä herätti täällä ja erityisesti presidentti Niinistössä huolta. Eikö Suomi ole Trumpille yhtä tärkeä kuin Tanska, Ruotsi ja Norja?

Trumpin pohjoismaisella soittokierroksella ensimmäisenä oli vuorossa Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen, jolle Yhdysvaltain tuleva presidentti soitti 16.11.2016. Soittaja oli siis Donald Trump.

Trumpin pohjoismaisella soittokierroksella toisena oli vuorossa Ruotsin pääministeri Stefan Löfven, jolle Yhdysvaltain tuleva presidentti soitti 23.11.2016. Soittaja oli siis Donald Trump.

Trumpin pohjoismaisella soittokierroksella kolmantena oli vuorossa Norjan pääministeri Erna Solberg, jolle Yhdysvaltain tuleva presidentti soitti 1.12.2016. Soittaja oli Donald siis Trump.

Puhelut Tanskaan, Ruotsiin ja Norjaan tulivat melko tarkasti viikon välein 16.11.2016 alkaen. Suomen vuoro olisi ollut tasaisella vauhdilla Suomen 99. itsenäisyyspäivän tienoilla. 6.12.2016 olisi ollut oivallinen soittoajankohta Trumpille onnitella 99 vuotta täyttävää Suomea.

Trump oli marraskuussa ahkera soittaja. Tanska oli kahdeskymmenes maa Trumpin puhelulistalla. Ukraina oli sijalla 19 ennen Tanskaa. Venäjä oli sijalla 18. Puhelujen yhteydessä Trump esitti kutsun Valkoiseen taloon kohteliaisuuseleenä lähes kaikille valtion päämiehille jossakin muodossa.

Suomeen puhelua ei tullut. Trump ei soittanut presidentti Niinistölle edes itsenäisyyspäivänä onnitellakseen Suomea Suomelle tärkeässä asiassa.

                                                                                      ****

8.12.2016 kello 16.32 tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkaisi twiitin. Twiittiin oli kirjattu: ”Thank You @realDonaldTrump a great discussion. Until next time!”, ja twiitti oli osoitettu Yhdysvaltain tulevalle presidentille Donald Trumpille. Twiitti suomennettuna: ”Kiitos teille @realDonaldTrump suuresta keskustelusta. Ollaan taas yhteydessä!

Presidentin kanslia julkaisi 8.12.2016 puhelua koskevan tiedotteen otsikolla ”Presidentti Niinistö keskusteli Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin kanssa” (tiedote 59/2016). Tiedotteen sisältö oli seuraava:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskusteli Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin kanssa puhelimessa torstaina 8. joulukuuta 2016. Keskustelunaiheina olivat mm. Suomen ja Yhdysvaltain suhteet, Venäjä sekä Arktinen neuvosto, jonka puheenjohtajuus siirtyy Yhdysvalloilta Suomelle keväällä 2017. Presidentit puhuivat myös Suomen itsenäisyyden juhlavuodesta. Presidentti Trump pyysi presidentti Niinistöä välittämään suomalaisille terveiset, että suomalaiset ovat hienoa kansaa.

Yleensä kanslian tiedotteisessa on merkintä, kenen aloitteesta puhelinkeskustelu on käyty. Esimerkiksi kun presidentti Niinistö keskusteli presidentti Putinin kanssa 30.12.2016, oli presidentin kanslian tiedotteessa maininta: ”Puhelu käytiin Suomen aloitteesta” (tiedote 60/2016). Puhelun aloite tarkoittaa, että tavallaan jätetään ikään kuin ”soittopyyntö”, johon toinen osapuoli vastaa jollakin aikavälillä, sopiiko puhelu ja milloin. Toki voi yrittää soittaa aina myös suoraan ennakkoon ilmoittamatta.

Tätä puhelua Niinistö on odottanut! Trump soitti ja kehui suomalaisia” oli virheellinen uutisotsikko MTV 3:n nettisivuilla (MTV3 8.12.2016). Koko suomalaismedia oli käsityksessä, että se oli tuleva presidentti Trump, joka soitti presidentti Niinistölle (HS 8.12.2016, IL 9.12.2016, Yle 9.12.2016).

Varmistin ”kuka soitti kenelle” -asiaa Yhdysvalloista, ja sain republikaaniselta puolueelta sähköpostitse tiedon tammikuun alussa 2017, että ”yhteydenottopyyntö oli tullut Suomesta”. Suomessa presidentin kanslia vahvisti myös sähköpostitse minulle 10.1.2017, että Trumpin ja Niinistön välinen puhelu ”käytiin Suomen aloitteesta”. Asiasta olivat jo kertoneet jotkut Alma Median lehdet 9.12.2016.

                                                                                      ****

Kun presidentti kertoi eilen 17.8.2017, että ”sain Trumpilta kutsun jo marraskuussa”, on ajankohta virheellinen. Presidentin kanslia on myös oikaissut tuon virheellisen tiedon. Kutsu tuli 8.12.2016, kun Trumpin ja Niinistön välinen puhelu ”käytiin Suomen aloitteesta”. Soittaja oli siis tosiasiallisesti Niinistö, ei Trump.

Trump kutsui vuoden 2016 marras- ja joulukuisissa puheluissaan lähes kaikki ne valtion päämiehet Washingtoniin, joille hän soitti tervehdyssoiton ennen nimitystään Yhdysvaltain 45. presidentiksi. Esitettyjä kutsuja voidaan pitää tavanomaisena ”kohteliaisuutena”, joihin ei erityisemmin tartuta etenkään, jos kutsun esittäjällä ei ole vielä virallista asemaa tulevaan virkaansa.

Vuoden 2016 marras- ja joulukuussa tammikuun 20. päivään saakka 2017 Trump oli vielä viralliselta asemaltaan yksityishenkilö. Yhdysvaltain virallinen presidentti oli edelleen Barack Obama. ”Sain Trumpilta kutsun jo marraskuussa” - lausahdus on hieman rohkea presidentti Niinistöltä, koska Yhdysvaltain hallinnosta kutsua ei tullut. Niinistö kuitenkin muista länsimaisista johtajista poiketen tarttui Trumpin kutsukohteliaisuuteen vakavin mielin.

Tapaamiseen Yhdysvaltain presidentin kanssa aina halutaan, muttei välttämättä Donald Trumpin kanssa vallitsevassa tilanteessa. Näissä olosuhteissa Trumpin tapaamista harkitaan tarkoin vastaavasti kuin presidentti Putinin tapaamista.

Trumpista on tulossa sekä kotimaassa että maailmalla kovaa vauhtia hylkiö, jonka kanssa ei välttämättä haluta olla tekemisissä. Myös oma puolue on jo hylkäämässä häntä. Tämä on sääli ja suuri vahinko, mutta Trump joutuu asiassa katsomaan omaan peiliin. Hänen kanssaan on myös vaikea sopia mitään vakavaa, koska hänen puheitakaan ei voi ottaa vakavasti.

Presidentti Niinistö - tai paremminkin presidenttiehdokas Niinistö - on nyt tietoisesti levittänyt käsitystä, että vierailukutsu olisi tullut Yhdysvalloista ja vieläpä Yhdysvaltain aloitteesta. Se on Suomi, joka on kovasti järjestänyt vierailua Washingtoniin ja läksi liikkeelle kohteliaisuutena saadusta kutsusta. Suomessa siis tartutaan kaikkein pienimpiinkin mahdollisuuksiin. Toki aina lopullinen hyväksyntä ja virallinen kutsu tulee kutsujamaasta.

Suomessa Niinistön tuleva vierailu Washingtoniin on saanut pitkälle meneviä kannanottoja:

Kutsua on pidetty suorastaan eräänlaisena palkintona. Ja nyt kutsu tulee, vieläpä ennen Suomen presidentin vaaleja.”, ministeri Jaakko Iloniemi totesi Helsingin Sanomissa (HS 17.8.2017).

On tämä Niinistölle henkilökohtainen upgreidaus. Hänellä on erittäin aktiivisen toimijan rooli kansainvälisesti, ja hänellä on luottamuspääomaa idässä sekä lännessä. Suomea kuunnellaan.” kansanedustaja Ilkka Kanerva totesi Helsingin Sanomissa (HS 17.8.2017).

Erityisen erikoiselta kuulostavat Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan kommentti, jossa hän näki kaksi tekijää, miksi kutsu Valkoiseen taloon tuli juuri nyt. Aaltolan mukaan toinen on Suomen toukokuussa alkanut Arktisen neuvoston puheenjohtajuus ja toinen alueen on jännitteiden kasvaminen Venäjän takia (HS 17.8.2017).

Ohjelmajohtaja Mika Aaltola sortui typeryyteen.

Tuo olisi ollut totta Barack Obaman aikana muttei alkuunkaan Donald Trumpin aikana.

Donald Trump ei tapaa ketään tuollaisten asioiden takia. Trumpin aikana kuivat poliittiset asiat hoidetaan Yhdysvaltain ulkopoliittisessa hallinnossa alemmalla tasolla. Nuo asiat eivät ole Trumpille henkilökohtaisesti tärkeitä. Suomessa asiat nähdään aina niin kirjaimellisesti eikä osata tehdä olosuhteiden päivityksiä kovinkaan nopeasti. Trumpille ulkomaisten päämiehien tapaamiselle on hieman henkilökohtaisemmat syyt kuin maailmanpoliittiset.

Huomaa, että Suomeen on tulossa presidentinvaalit.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Oikeastaan Niinistöä pitää kehua. Miksi vain jäädä odottelemaan kutsua, kun voi myös itse tehdä asialle jotain.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Oleellista tässä on siis se, ettei Niinistö muodostaisi kuvaa, että se on Trump, joka kutsui "suuren suomalaisen presidentin", vaan se oli Niinistö itse, joka pyrki aktiivisesti tapaamaan Trumpia. Ei saa antaa siis väärää kuvaa asioiden kulusta.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Valtamedia ei tule koskaan kertomaan totuutta tässä asiassa, sille kelpaa "suuri suomalainen presidentti", mutta presidenttipaneeleissa vastaehdokkaat saattavat tuoda asian esillle.

Käyttäjän petterihiienkoski kuva
Petteri Hiienkoski

#2. Avartava kirjoitus ja valaiseva kooste. Teräviä havaintoja. Kiitos Ari Pesonen!

Meillä on oikeus odottaa poliitikoilta rehellisyyttä sekä valtamedialta ja sen käyttämiltä "asiantuntijoilta" tarkkuutta. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle. Ainakin perustuslain mukaan.

Toistuvat möhläykset erityisesti valtiollisen Ylen USA- ja Trump-uutisoinnissa ja "analysoinnissa" nakertavat valtionmedian olemassaolon oikeutusta.

Toimittaja Paula Vilen: "Analyysi: Kun tarkka juristi kohtasi suurisuun" (https://yle.fi/uutiset/3-9802486)

Tämä "analyysi" sisältää uskomatonta Niinistön nuoleskelua ja Trumpin irvailua. Toimittaja ihmettelee Trumpin käyttämiä "fantastic" ja "huge" adjektiiveja. Ikään kuin "Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja" kuulisi häntä ensimmäistä kertaa eikä olisi koskaan aiemmin kuullut amerikkalaisen esiintyvän.

Juristin "tarkkuus" taitaa olla poliittisesti harkittua, kuten Ylen tapa valita suomalaisten puolesta, keitä heidän on pidettävä "hyviksinä" ja keitä pahiksina".

Ja kun toimittajan ammattitaito ei näytä riittävän asialliseen uutisointiin, hän onkin päättänyt tehdä jutun itsestään:
"Toimittajalta: Trump teki minusta ”sen toisen suomalaisblondin” ja salamana somejulkkiksen" (https://yle.fi/uutiset/3-9804839) - Ja oikein kuvan kanssa!

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #34
Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Pesosen havainnot ovat oikeita.

Niinistölle voi kuitenkin nostaa hattua siitä raivokkaasta innosta, jolla hän yrittää taiteilla lännen ja idän välisellä ohuella köydellä. Toinen hyvä juttu Niinistön toimissa on, että hän ainakin näyttää yrittävän paikata Halosen ja Tuomiojan törttöilyjä USA-suhteissa.

Itse pidän tapaamista onnistuneena jos Niinistö ei itse törttöile Suomea ulos jenkkisuhteista vaan saa USA:n hallinnon takaamaan Suomelle saman ulkoturvallisuusaseman kuin Ruotsille. Toivottavasti Trump porukoineen tivaa Niinistöltä niitä puolustuspoliittisia vaikeita aiheita, mitä täällä Suomessa ei media uskalla esittää. Jenkit todennäköisesti vaativat myös selkeitä vastauksia eikä sekavaa tulkinnanvaraista muminaa, mikä Suomessa hyväksytään vastaukseksi.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

En ole luottavainen Trumpin kyvyistä käydä vakavaa turvallisuuspoliittista keskustelua. Ei ole onnistunut käymään kenenkään kanssa tähän saakka. Ei Niinistö itseään munaa, se on selvä. Trumpista en vanno.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Trump ei istu tuolillaan erityisen vakaasti. Trumpin käsi saattaa hölskyttää Niinistön kättä ilman että takana on enää mitään asemaa.

Käyttäjän SuomaKarjalainen kuva
Suoma Karjalainen

Samaa mieltä Pasi Majurin kanssa. Pesosen havainnot oikeita kuten aina. Erinomaista kuitenkin, että Niinistö on aloitteellinen - ja rohkea.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Itsekin mietin, että noinkohan Trump on Niinistön kutsunut, kun sitä niin lehdissä mainostetaan.

Blogisti on ansiokkaasti selvittänyt, miten asian laita oikeasti on. Huomaa tosiaan, että taas on valtalehdet valjastettu samaan, kuin 1990-luvulla EU:hun mentäessä, valtava lobbauskone pannaan käyntiin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Niinistö aloittelee vaalikampanjaansa tuppautumalla kylään Trumpin luo?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Suomessa se menee niin, että hyvästäkin asiasta on jotenkin kaivettava edes jotain negatiivista.

Minusta on hieno asia, että Niinistö tapaa merkittävien valtioiden johtoa, sillä taas ei ole mitään merkitystä kuka kutsui ja milloin.

Pääasia on tapaaminen, ja se on erittäin hyvä asia pienelle maalle, huonoa tästä tapaamisesta ei saa millään, paitsi tietysti saivartelemalla.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Siinä ei olekaan mitään huonoa että Niinistö tapaa lapsia ja lapsentasoisia. Mitä valitat?

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Trump on vain hyvillään kun häneen otetaan yhteyttä. Presidentti Niinistöltä erinomaista tilannetajua.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Laitan tähän otteen parin vuoden takaisesta kirjoituksestani, koska valtalehdistö ei näemmä edelleenkään muista, mistä tiedottamisessa on kysymys.

"Neljäs valtiomahti eli lehdistö, teki 1990-luvulla tempun, joka on kaiken mittapuun mukaan likaista journalismia.

Lehdistön, tai median nykyään, tarkoituksena on olla tiedotuksellinen elin ja vallan vahtikoira, mutta tämä rooli unohdettiin täysin EU:hun mentäessä. Valtava lobbauskoneisto laitettiin pyörimään.

“Ilta-Sanomat, keskiviikkona 21.7.2010

Mediapomo katuu

PALJASTUS: Pekka Karhuvaara pitää lähtöä lehtitalojen yhteiseen EU-kampanjaan virheenä, joka haisi pahalle.

AVOIMUUDEN puuska iski navakan länsituulen lailla median napamiehiin Porin Suomi Areenassa eilen.

Eniten avautui MTV Oy:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara. Hän paljasti, miten laajaa ja keskitettyä isojen lehtitalojen lobbaus Suomen EU-jäsenyyden puolesta 90-luvun alussa oli ja kertoi samalla katuvansa sitä, että lähti leikkiin mukaan Iltalehden silloisena päätoimittajana ja kustantajana.

Karhuvaaran mukaan EU-hankkeen primus motor oli Sanomien pääomistaja, ministeri Aatos Erkko.

Aatos Erkko soitti Turun Sanomat -konsernin pääomistajille Ketosille ja Alma Median toimitusjohtajalle, esimiehelleni Matti Packalenille. Erkko esitti kysymyksen, voisivatko kaikki nämä lehdet, Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Alma Median Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa ja sitten Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat, tehdä koko sivun kampanjan EU-jäsenyyden puolesta, Karhuvaara muisteli porilaisyleisön edessä.

ALMA MEDIAN toimitusjohtaja Matti Packalen teki työtä käskettyä. Hän soitti Karhuvaaralle kesken kokouksen ja kysyi, lähteekö Iltalehti mukaan. Packalen ryyditti pyyntöään sillä, että Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helve oli suostunut hankkeeseen.

Olin itse EU- jäsenyyden kannalla ja päätin sanoa joo, Karhuvaara kertoi.
Päätös oli kuitenkin Karhuvaaran mukaan kuitenkin paha erehdys.

– Vaikka se olikin vaan ilmoitus, niin siinä isot mediatalot, siis valtaosa suomalaisesta painetusta viestinnästä, asettui kimppaan jonkun yhteiskunnallisen ratkaisun puolesta. Juttu haisi tosi pahalle ja oli yhteiskunnallisesti väärin.”

Miettikää, miten tavallinen ihminen olisi edes voinut saada oikeaa tietoa, kun lehdet Suomessa etelästä pohjoiseen, idästä länteen, kertoivat EU:n tärkeydestä maallemme."
http://mvlehti.net/2015/12/19/neljas-valtiomahti/

Käyttäjän FindianaJones kuva
Juha Hämäläinen

Hyvä, kun muistutit tuosta Karhuvaaran avautumisesta. Kyseistä artikkelia ei taida jostain syystä netistä löytyä?

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Riippumatta siitä, kenen aloitteesta ja miten tapaaminen on järjestetty, on hyvä, että Niinistö pääsee esittämään Suomen huolen Itämeren kiristyneestä tilanteesta ja että Venäjä on sen toimillaan aiheuttanut. Toivottavasti hän myös tuo esiin Suomen halun kehittää sotilaallista yhteistyötä Naton ja Yhdysvaltain kanssa ja kuulua lännen leiriin.

Trumpin tulevaisuudesta riippumatta hän on edelleen USA:n presidentti ja tapaamisessa on varmasti mukana Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon ja puolustushallinnon edustajia.

Jos Niinistö toisi tapaamisessa esiin Venäjän agendaa, tapaaminen olisi sitten huono juttu. Vaikka hän on välillä vähän kahdella tuolilla istunutkin, en tähän usko.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Pohjimmainen pointti tässä ja kirjoituksessa ei siis ollut se, kenen aloitteesta tapaaminen tapahtuu, vaan se, että annetaan väärää kuvaa asoiden kulusta. Niinistö antoi kuvan, että presidentti Trump on hänet kutsunut täysin omaehtoisesti yllättäen ja siihen halpaan meni mm. UPI:n Mika Aaltola.

Tuo on siis yksi perusluonne, joka kuvaa Niinistöä.

En olisi kirjoittanut koko tätä blogikirjoitusta, jos asiat olisi lausuttu oikein Niinistön taholta.

Olen täysin samaa mieltä, että on sama, kumman kutsusta tapaaminen tapahtuu, mutta asiat pitää sanoa rehellisesti eikä valehdella omaa hyvyyttä, mitä Niinistö teki. Tuo on kirjoitukseni pohjimmainen sisältö ja viesti.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Lisäksi pitää huomioida valtamedian rooli. Sen tulee tehdä kotiläksynsä kunnolla, eikä lähteä mukaan presidenttipeliin.

Jos tämä uutisointi tehtiin median puolelta lobbausmielessä, niin se ei ole sisäistänyt rooliaan vallan vahtikoirana, tai jos uutisoitiin faktoja tarkistamatta, niin se on osoitus ammattitaidottomuudesta.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen Vastaus kommenttiin #19

Ulko- ja turvallisuupolitiikka on vaikea laji ja siinä suomaismedia ei loista ammattitaidollaan.

Asioihin perehtyminen vaatisi aikaa, eivätkä toimittajat perehdy riittävästi asioiden taustoihin ja historiaan. Epäilen, että presidentinvaaleista tulee mediassa sekamelska, joka ei tule helpottamaan äänestäjien työtä. Puheenaiheet tulevat olemaan kaikkea muuta kuin ulko- turvallisuuspolitiikkaa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Niinistöllä on "kutsussa" yksi selkeä tavoite: Saada nostetta presidentin vaaleihin. Saattaa vain olla niin, ettei Trumpin suosioon pääsy olekaan kunniaksi, ei varsinkaan, kun "kutsusta" on tietoisesti annettu virheellistä tietoa.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Ymmärrän pointtisi, Ari ja olen tästä asiasta samaa mieltä kanssasi.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Lisään vielä, että Niinistö on antanut tässä samassa asiassa jo kaksi kertaa virheellistä kuvaa omasta roolistaan. Ei toki sinänsä valehdellut. Hän antoi kuvan, että se oli presidentti Trump, joka soitti hänelle 8.12.2016. Trump ei soittanut. Nyt hän antoi kuvan, että se oli presidentti Trump, joka kutsui hänet "yllättäen".

Tuo on nähtävä osana presidentinvaalia, mutta kuvaa samalla henkilön luonnetta ja millaisiin toimiin on valmis maineensa kohottamiseksi.

Niinistö tietää hyvin, että kun jokin kuva on muodostettu ja muodostunut julkisuudessa, myöhäisempi korjaus ei enää kumoa hyötyä annetuista harhaanjohtavista tiedoista.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Lisään vielä, että Niinistö on antanut tässä samassa asiassa jo kaksi kertaa virheellistä kuvaa omasta roolistaan. Ei toki sinänsä valehdellut. Hän antoi kuvan, että se oli presidentti Trump, joka soitti hänelle 8.12.2016. Trump ei soittanut. Nyt hän antoi kuvan, että se oli presidentti Trump, joka kutsui hänet "yllättäen".

Tuo on nähtävä osana presidentinvaalia, mutta kuvaa samalla henkilön luonnetta ja millaisiin toimiin on valmis maineensa kohottamiseksi.

Niinistö tietää hyvin, että kun jokin kuva on muodostettu ja muodostunut julkisuudessa, myöhäisempi korjaus ei enää kumoa hyötyä annetuista harhaanjohtavista tiedoista.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kyse on vakavasta asiasta, vaikka moni tätä vähättelee. Voiko Sauli Niinistöön luottaa?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kun seuraa mitä maailmalla ajatellaan Trumpin toiminnasta ja lausuinnoista niin en olisi aivan varma, että Trumpin tapaamisen kerjääminen ja sen toteutus tässä tapauksessa toimii Suomen eduksi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Putinko olisi parempi juttukaveri Niinistölle?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ehkä tähän sopii vanha suomalainen sananlasku "parempi katsoa, kuin katua" ja tämä sopii niin Trupiin kuin Putinin tapamisiin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Vähän on sama olo kuin lukiessa Väyrysen ja muiden YYA-pohdintoja syksyllä 1991.

Tavallaan toivoisi, että prosessi Trumpin viraltapanemiseksi alkaisi sovittuun tapaamispäivään mennessä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Suomen kansaa eniten kiinnostaa se, kuka maksoi puhelinlaskun noista Amerikan puheluista.

P.S. Tulevan vierailun aikana hämmästellään kuinka pienikokoinen Niinistö on Trumpin rinnalla, kunnes joku muistuttaa USA:n olevan todella paljon Suomea isompi.

P.P.S. Vaaliuurnilla sitten muistellaan miten hienosti Niinistö selvisi isossa Amerikassakin sen Trumpin vieraana, vaikka Jennikään ei ollut mukana.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Tässä voisi tosiaan aiheellisesti kysyä, että onko Suomen valtamedia valhemedia, kun se presidentti Niinistöä toiselle kaudelle auttaakseen kirjoittelee puuta heinää?

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kirjoitat: Varmistin ”kuka soitti kenelle” -asiaa Yhdysvalloista, ja sain republikaaniselta puolueelta sähköpostitse tiedon tammikuun alussa 2017, että ”yhteydenottopyyntö oli tullut Suomesta”. Suomessa presidentin kanslia vahvisti myös sähköpostitse minulle 10.1.2017, että Trumpin ja Niinistön välinen puhelu ”käytiin Suomen aloitteesta”. Asiasta olivat jo kertoneet jotkut Alma Median lehdet 9.12.2016.

En noita muita lähteitäsi penää, mutta mainitsemiisi "Alma Median lehtiin" kaipaisin linkkiä.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Asian voi vahvistaa virallisesti presidentin kanslia, lehdistöpäällikkö Katri Makkonen, hän vastaa sähköpostikyselyihin.

Alma Median lehti oli Iltalehti, jonka jutun otsikko 9.12.2016 oli "Presidentti Niinistö: Trump esitti toiveen tapaamisesta– ’kohteliaisuuden piikkiin’"

Linkki: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612092200038382...

Jutussa Niinistö itsekin toteaa: "Hän [Trump] varmasti vähän jokaiselle toivoo tällaista tapaamista muodossa tai toisessa. Ottaisin ne aika lailla kohteliaisuuden piikkiin, koska meitä valtiojohtajia on maailmassa aika monta."

Jutussa IL kirjoittaa: "Presidentin kanslia tiedotti puhelusta jo torstaina. Niinistö osallistui perjantaina Kaunialan sotavammasairaalan juhlatilaisuuteen ja kommentoi Trumpin kanssa käymäänsä puhelinkeskustelua siinä yhteydessä. Suomi oli pyytänyt keskustelua, ja siitä sovittiin Niinistön mukaan virkateitse."

Suomi oli siis pyytänyt puhelinkeskustelua, ei Yhdysvallat.

Ai niin, se kun puhun Alma median lehdistä monikossa, se toinen lehti oli Aamulehti. Jutun tausta oli Niinistön vierailu Kaunialan sotavammasairaalassa.

Mikko Virtanen

Niin tyypillistä kokoomuslaiselle oportunistille, joka ei keinoja kaihda käydäkseen presidenttipeliä Saadakseen ääniä hölmöimmiltä valepukille. Totisteet puhuvat puolestaan - Sauli yrittää sumuttaa.

tom brunila

"Tämä on sääli ja suuri vahinko, mutta Trump joutuu asiassa katsomaan omaan peiliin. Hänen kanssaan on myös vaikea sopia mitään vakavaa, koska hänen puheitakaan ei voi ottaa vakavasti."
Ei kannattaisi ottaa vakavasti niitä kirjoituksia jotka ovat poliittisten verivihollisten kirjoittamia! Trump on USA:n de facto presidentin viran haltija. Suomi ja Niinistö, samoin kuin kaikki muutkin maat ja niiden päämiehet, tulevat asioimaan USA:n presidentin kanssa.
Ranskan kansallispäivänä 14.7 nähtiin kuinka Ranskan presidentti otti kohteliaasti ja lämpimästi vastaan USA:n presidentin. Saksan kansleri taas antoi henkilökohtaisten antipatioidensa vaikuttaa USA:n ja Saksan suhteisiin niitä voimakkaasti heikentäen.

Jaakko Paasonen

On hyvä myös muistsa,että Sauli Niinistö kannattaa EUtoopan liittovaltiota ja sitä ns.taakanjakoa ,eli muslimipakolaisten pakkosiirtoja unionin sisällä. Saulin ex puolue kaveri,Jyrki K joka tuuraa drunkkeria krapulapäivinä komission johdossa,järjestää Suomeen tulevat n.200 000 elätettävää heti kun Niinistö on valittu uudelleen.
Jotenkin vaan tuntuu tuolta,kun tätä nykyistä pelleilyä seuraa.

Olavi Collan

Suomella ja USA:lla on yhteiset länsimaiset arvot puolustettavinaan ? USA on sitten Korean sodan pommittanut 31 maassa ja on ollut tiedustelupalvelunsa CIA:n avulla kaatamassa demokraattisesti valittuja hallintoja monessa maassa. Monet diktatuurit ovat saaneet suurvallan tukea .
Niinpä eettisistä syistä olisi syytä pitää hajurakoa tämän sotaisan maan suhteen.

Käyttäjän PirjoHokkanen kuva
Pirjo Hokkanen

Mitä merkitystä sillä on, kuka on aloitteentekijä. Pääasia, että tapaavat ja keskustelevat. Turhaa vatvomista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset