AriPesonen1

Olisiko silti ollut parempi Suomelle kuulua itäblokkiin YYA-sopimuksen sijaan?

  • Stalin, Roosevelt ja Churchill Teheranissa 1943. Suomen turvallisuuden kohtalo, joka heijastuu edelleen, päätettiin täällä.
    Stalin, Roosevelt ja Churchill Teheranissa 1943. Suomen turvallisuuden kohtalo, joka heijastuu edelleen, päätettiin täällä.

Ensimmäisen maailmasodan päätteeksi romahtanut Venäjä menetti Neuvosto-Venäjänä laajoja alueita länsirajaltaan. Uusina valtoina syntyivät Suomi, Viro, Latvia ja Liettua sekä myös Puola taas kertaalleen Puolan tasavaltana. Etelämpänä Venäjä menetti Venäjän Bessarabian Romanialle. Menetysten seurauksena Venäjällä ei ollut enää yhteyttä Itämereen kuin aivan Suomenlahden pohjukasta. Vastaavaa tilannetta vanhalla suurvallalla ei ole ollut koskaan aikaisemmin.

Rauhansopimukset viiden uuden Venäjästä irtautuneen valtion kanssa solmittiin vuosina 1920 ja 1921. Uusi Neuvosto-Venäjä oli 1920-luvun alussa niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti heikko. Uudella valtiolla ei ollut rahkeita estää ensimmäisen maailmansodan seurauksena alueellisia menetyksiään, mikä jäi kytemään uuteen kommunistisen valtion johtoon vahvana revanssihenkenä.

Revanssihenki ja mieltymys vuoden 1914 rajoihin tuli tyydytetyksi toisessa maailmasodassa, jolloin Viro, Latvia ja Liettua sekä myös Venäjän Bessarabia Romaniasta irrotettuna liitettiin Neuvostoliittoon sosialistisina neuvostotasavaltoina. Venäjän Bessarabiasta muodostettiin Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta yhtenä viidestätoista Venäjän neuvostotasavallasta, Baltian maat nimettiin Viron, Latvian ja Liettuan sosialistisiksi neuvostotasavalloiksi. Puolasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltio ja myös Suomi liitettiin Neuvostoliiton sotilaalliseen etupiiriin YYA-sopimuksen kautta.

Kahden vuosikymmenen jälkeen Venäjä sai Neuvostoliiton muodossa kaiken sen takaisin, mitä se oli ensimmäisen maailmansodan seurauksena menettänyt. Suurvallan aluemenetykset tulivat kuitatuiksi korkojen kera.

Elleivät länsiliittoutuneet olisi tehneet Normandian maihinnousua kesäkuussa 1944, Stalinin Neuvostoliitto oli ottanut haltuunsa koko Manner-Euroopan Atlantille saakka. Länsiliittoutuneiden maihinnousuun pakotti siis Stalinin eteneminen Euroopassa, ei Hitlerin lyöminen. Länsiliittoutuneiden ja Neuvostoliiton Euroopan kilpajuoksu päättyi Saksassa Elbe-joelle, josta tuli kylmän sodan aikainen länsi- ja itäblokin raja.

Sodan seurauksena Neuvostoliitto hallitsi sekä sotilaallisesti (Varsovan liitto) että taloudellisesti (SEV) itäeurooppalaisia jäsenmaita, joita olivat Neuvostoliiton lisäksi Bulgaria, Saksan demokraattinen tasavalta, Puola, Romania, Tšekkoslovakia, Unkari ja Albania. Näin laaja Venäjän vaikutuspiiri ei ole ollut koskaan Euroopassa.

Neuvostomiehitystä vaille jäänyt Suomi liitettiin Neuvostoliiton sotilaalliseen etupiiriin ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksella (YYA-sopimus). Vaikka Jugoslavia oli sosialistinen valtio, maa ei liittynyt eikä sitä myöskään liitetty SEV:iin eikä Varsovan liittoon. Maalla ei ollut myöskään Suomen tapaista YYA-sopimusta Neuvostoliiton kanssa. Jugoslavia oli paljon vapaampi omiin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihinsa kuin Suomi, vaikka Suomessa ajattelemme toisin Jugoslavian harjoittaman sosialismin perusteella.

                                                                                           ****

Jo pitemmän aikaa henkitoreissaan ollut Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa. Kuten ennenkin historian eri vaiheissa, taloudellisesti heikko Venäjä alkoi menettää hallinnassaan olevia alueita ja menetykset jatkuvat yhä edelleen. Ilman taloudellista voimaa pelkällä sotilaallisella voimalla Venäjä ei kykene pitämään länsirajallaan niitä alueita hallinnassaan, joita se haluaisi pitää. Viimeiseksi keinoksi etupiirinsä rippeitten ylläpitoon Venäjä on ollut valmis käyttämään myös sotilaallista voimaa.

Bulgariasta tuli EU:n jäsenvaltio 2007 ja Naton jäsenvaltio 2004. Saksan demokraattinen tasavalta liitettiin Saksan liittotasavaltaan ja samalla EU:hun ja Natoon 3.10.1990.

Puolasta tuli EU:n jäsenvaltio 2004 ja Naton jäsenvaltio 1999. Romaniasta tuli EU:n jäsenvaltio 2007 ja Naton jäsenvaltio 2004.

Tšekkoslovakiasta tuli Tšekkinä EU:n jäsenvaltio 2004 ja Naton jäsenvaltio 1999 ja Slovakiana EU:n jäsenvaltio 2004 ja Naton jäsenvaltio 2004. Unkarista tuli EU:n jäsenvaltio 2004 ja Naton jäsenvaltio 1999. Albaniasta tuli Naton jäsenvaltio 2009.

Natoon ovat liittyneet Itä-Euroopasta myös Slovenia vuonna 2004, Kroatia 2009 ja Montenegro 2017. Kroatiasta tuli lisäksi EU:n jäsenmaa vuonna 2013.

Vanhoista Neuvostotasavalloista Viro, Latvia ja Liettua liittyivät Natoon 2004 samoin kuin EU:hun.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen vuodesta 1991 lukien EU on saanut 16 uutta jäsenmaata ja Nato 13 uutta jäsenmaata.

Kaikki 13 uutta jäsenmaata ovat liittyneet Natoon ilman, että jokin vihamielinen valtio olisi kohdistanut sotilaallisia toimia näitä jäsenvaltioita vastaan edes hakuprosessin ollessa käynnissä.

Kaikki entisen Neuvostoliiton itäblokin seitsemän maata sekä lisäksi kolme vanhaa neuvostotasavaltaa ovat nyt siis sekä EU:n että Naton jäseniä kuuluen samalla kaikkiin niihin mahdollisiin läntisiin liittokuntiin, jotka ovat olemassa. Ainoa poikkeus on Albanian puuttuva EU-jäsenyys. Vanhan itäblokin maat kuuluvat yksiselitteisesti länteen solmittujen EU- ja Nato-sopimuksien kautta.

Kun katsotaan Venäjän Euroopan puoleisia rajoja Mustaltamereltä Barentsinmerelle, kaikilla mahdollisilla sopimuksilla länteen kuulumaattomia maita ovat enää Suomi, Ruotsi, Valko-Venäjä ja Ukraina. Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon, Valko-Venäjä ja Ukraina eivät kuulu EU:hun eivätkä Natoon. Ruotsin tulkitsen tässä Kaliningradin kautta myös Venäjän rajanaapuriksi, vaikka Itämerta on välissä noin 250 kilometriä.

                                                                                           ****

Siitä, ettei Stalin miehittänyt jatkosodan päätteeksi Suomea ja ottanut maatamme tiukemmin satelliitikseen muiden Itä-Euroopan maiden tapaan, saamme kiittää toisen maailmansodan läntisiä voittajavaltioita Yhdysvaltoja ja Iso-Britanniaa.

Me suomalaiset tulkitsemme yleisesti vuoden 1944 tapahtumat niin, että Suomella olisi ollut mahdollisuus sodan loppuvaiheessa omilla toimilla vaikuttaa sodan lopputulokseen, että kyseessä olisi ollut suomalaisten torjuntavoitto, jolla turvattiin Suomen itsenäisyys. Näkemyksemme on ollut, että onnistuimme torjumaan suomalaisella sitkeydellä Stalinin johtaman Neuvostoliiton suurhyökkäyksen.

Suomi saa kuitenkin kiittää säilynyttä itsenäisyyttään siis länsiliittoutumaa, Iso-Britannian pääministeri Winston Churchillia ja Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Rooseveltiä henkilökohtaisesti.

Suomen ja Baltian maiden kohtalo ratkaistiin Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Neuvostoliiton välisessä konferenssissa 28.11.-1.12.1943 Teheranissa.

Teheranin konferenssin keskustelut löytyvät vuonna 1961 julkaistusta “Foreign Relations of the United States, Diplomatic Papers, The Conferences at Cairo and Tehran 1943”. Kirjan tietoja löytyy täältä ja täältä.

Päämiesten istunto Teheranissa 1.12.1943 klo 13–15, lainauksena Churchillin ja Rooseveltin muutamia erillisiä puheenvuoroja Suomea koskevasta osuudesta (alleviivaukset ovat blogikirjoittajan):

Roosevelt: ”Me Churchillin kanssa haluaisimme nyt ottaa marsalkka Stalinin kanssa yhteisesti pohdittavaksi Suomen ongelman. Olisi toivottavaa, että Suomi irrotettaisiin sodasta.

Churchill: ”Tässä tilanteessa näkisin mielelläni, että Suomi saadaan irti sodasta ja Ruotsi siihen mukaan.

Churchill: ”Oletteko valmis pohtimaan Suomen kysymystä liittyen yleisiin ponnisteluihin saada ruotsalaiset yhtymään sotaan toukokuuhun mennessä?

Roosevelt: ”Olen valmis edistämään Suomen irtautumista sodasta niillä periaatteilla, joista olemme juuri puhuneet. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomen hallituksen kokoonpanon muutos olisi parasta saada aikaan.

Churchill: ”Tunsin myötätuntoa suomalaisia kohtaan, kun vuonna 1939 syttyi sota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Englannissa olivat sympatiat suomalaisten puolella. Kuitenkin kaikki Englannissa kääntyivät Suomea vastaan, kun suomalaiset liittyivät Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Minusta se oli alhaista käytöstä suomalaisten taholta.

Churchill: ”Sitten haluaisin sanoa, että Englannissa koettaisiin suurena onnettomuutena, jos suomalaiset pakotettaisiin vastoin tahtoaan alistumaan toisen maan valtaan. En usko, että olisi Neuvostoliiton taholta tarkoituksenmukaista vaatia Suomelta sotakorvauksia.”

Churchill: ”Uskon, että vahingot, jotka suomalaiset liitossa Saksan kanssa ovat aiheuttaneet, ylittävät sen, mitä tämä köyhä maa kykenee korvaamaan. Kun sanon näin, kuulen korvissani vanhan neuvostolaisen vakuutuksen: ’Rauha ilman alueliitoksia ja muita velvoitteita’. Tämän muistan vielä siltä ajalta, kun Venäjällä tehtiin vallankumous.”

Churchill: ”Se voikin koskea Suomea, köyhää ja heikkoa maata. Suomi ei kykene korvaamaan Venäjälle aiheuttamaansa vahinkoa.

Suomea ei liitetty Neuvostoliittoon eikä enää Teheranissa myöskään Stalin halunnut liittää Suomea Neuvostoliittoon: ”Moskovasta tuli sitten vastaus, ettei Neuvostoliitolla ole aikomusta tehdä Suomesta maansa provinssia.

Mielenkiintoista on, että Suomi haluttiin pois toisesta maailmasodasta erikseen jo vuonna 1943. Yhdysvalloille ja Iso-Britannialle Suomi oli siis erillistapaus, vaikka olikin katalasti liittoutunut natsi-Saksan kanssa. Myös Stalin halusi Suomen pois sotatoimista jo vuonna 1943, että voisi keskittää luoteisosan sotavoimiaan Keski-Eurooppaan. Tästä seuraa mielenkiintoinen kysymys: olisiko Stalin päässyt vieläkin pidemmälle kuin vain Elbe-joelle, mikäli Suomi olisi saatu pois sodasta jo vuoden 1944 alussa?

Jos Stalin olisi välttämättä halunnut liittää Suomen uutena sosialistisena neuvostotasavaltana Neuvostoliittoon, olisi se toki onnistunut. Neuvostoliitto olisi kyllä myös onnistunut miehittämään Suomen, vaikka miehitys olisi merkinnyt korkeaa hintaa saatuun hyötyyn nähden. Stalin olisi saanut samalla märkivän avohaavan luoteisrajalleen.

Yhdysvalloille Suomen miehitys ei käynyt, ja myös Iso-Britanniassa oli riittävästi myötätuntoa Suomea kohtaan, vaikka maa olikin lähtenyt omasta tahdostaan natsi-Saksan liittolaiseksi.

Yhdysvalloissa tiedettiin ja ymmärrettiin jo vuonna 1943, mitä sodan jälkeen tuleman pitää ja että Neuvostoliitosta on tuleva Yhdysvaltain vastavoima ja vihollinen hetimiten, kun natsi-Saksa on saatu kukistettua.

Yhdysvaltain myötätuntoa Suomea kohtaan osoittaa myös se, että Yhdysvallat oli valmis miehityksen uhatessa jopa evakuoimaan Suomen kansan Alaskaan (Yle 9.10.2017 ja IS 3.11.2017). Parempi olla elossa Yhdysvaltain Alaskassa kuin tapettuna Stalinin Siperiassa.

                                                                                           ****

Yhdysvalloissa Suomi oltiin halukkaita pitämään mukana lännessä myös toisen maailmansodan sodan jälkeen ja kun Nato oli perustettu. Tämä käy hyvin esille monesta CIA-dokumentista, jotka tänä vuonna on julkaistu netissä (US-blogi 23.5.2017).

Kyse Suomessa Yhdysvalloille ja Iso-Britannialle oli Skandinavian turvallisuudesta, jonka säilyminen läntisessä hallinnassa oli oleellista sekä Länsi-Euroopan että ennen kaikkea Iso-Britannian turvallisuudelle. Norjan rannikkojen ei sallittu joutuvan enää vihollisvoimien haltuun. Skandinavia on kuin sapeli Keski-Euroopan yllä.

Skandinavian merkitys Iso-Britannian turvallisuudelle on edelleen syy, miksi Iso-Britannia on vahvasti mukana Pohjolan turvallisuusjärjestelyissä ja johtaa yhdeksän maan (Iso-Britannia, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Norja, Alankomaat, Ruotsi ja Suomi) Joint Expeditionary Force -joukkoja (JEF).

Skandinavian suuri merkitys Keski-Euroopan turvallisuudelle sekä nyt erikseen myös Nato-Baltian turvallisuudelle on edelleen syy, miksi Yhdysvallat on vahvasti sitoutunut Ruotsiin ja sitoutumassa Suomeen Suomi-Ruotsi-puolustusyhteistyön kautta, vaikka maat eivät ole olekaan vielä Nato-maita. Asian tuloksellinen eteenpäin vieminen edellyttää, että Suomen on oltava valmis myös antamaan sotilaallista apua muille, ei vain vastaanottamaan.

Nato aloitti toimintansa 4. huhtikuuta 1949 ja kaksi puolustusliiton perustajajäsenistä olivat Ruotsin läntinen ja eteläinen rajanaapurimaa Norja ja Tanska.

Ruotsi säilyi puolueettomana ja kasvatti voimakkaasti sotilaallista voimaansa 1950-luvulla harjoittaen samalla Yhdysvaltain kanssa turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Ruotsin puolustuskyky Euroopan kolmanneksi suurimmilla ilmavoimilla varustettuna alkoi saada uskottavuutta 1950-luvun jälkipuolella.

Tosiasiallisesti Ruotsi ei ollut kylmän sodan aikaan puolueeton maa. Vuosien 1949–1961 välisenä aikana harjoitettua ulkopolitiikkaa on Ruotsissa luonnehdittu sanalla ”dubbelpolitik”, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”kaksoisstrategista ulkopolitiikkaa”, ”kaksoisulkopolitiikkaa” tai ”kahden strategian ulkopolitiikkaa”. Ruotsi oli nimellisesti puolueeton, mutta konfliktin tai sodan puhjetessa Yhdysvaltain suojeluksessa.

Suomi sai Neuvostoliitolta kutsun neuvotteluihin YYA-sopimuksesta 22. helmikuuta 1948. Nopeiden neuvottelujen jälkeen Suomen eduskunta ratifioi sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta jo 28.4.1948. Neuvottelut kestivät vain kahden kuukauden ajan.

Keväällä 1948 Ruotsin Neuvostoliiton suurlähetystössä toiminut diplomaatti Rolf Sohlman teki Neuvostoliitolle selväksi, että jos Neuvostoliiton toimet Suomea kohtaan olisivat liian voimakkaita YYA-neuvotteluissa, puolueettomuusasema Ruotsissa harkittaisiin uudelleen. Toisin sanoen Ruotsi liittyisi perusteilla olevaan läntiseen puolustusliittoon ja luopuisi puolueettomuudesta. Ruotsin viesti Sohlmanin välittämänä Neuvostoliitolle oli vahvaa diplomaattista kieltä.

On uskottavaa, että Ruotsi olisi liittynyt Norjan ja Tanskan tapaan Natoon, mikäli Neuvostoliitto olisi vetänyt Suomen kanssa käytävissä YYA-neuvotteluissa niin tiukkaa linjaa, että Ruotsi olisi kokenut asemansa uhatuksi.

Edellä kuvattu lännessä muotoiltu ratkaisu oli järkevin mahdollinen Suomen turvallisuuden ja Suomen länsisuhteiden kannalta kylmän sodan aikana. Kiitos siitä kuuluu Yhdysvalloille, Iso-Britannialle ja Ruotsille.

Ruotsin liittyminen Natoon olisi merkinnyt Suomelle joutumista Neuvostoliiton täydelliseen sotilaalliseen hallintaan. Idän ja lännen välinen blokkiraja olisi muodostunut Tornionjokeen ja Suomi olisi menettänyt länsikaupan. Suomi olisi ollut täysin osa Neuvostoliiton hallitsemaa itäblokkia vastaavasti kuin Bulgaria, Itä-Saksa, Puola, Romania, Tšekkoslovakia, Unkari ja Albania.

Ruotsin asema ja Ruotsin harjoittama politiikka olivat tiedossa tuolloin myös Neuvostoliitossa, mutta Suomessa ei ehkä niinkään, - jos ollenkaan. On todennäköistä, että tätä asetelmaa ei ymmärretty Suomessa, koska sitä ei käytetty ollenkaan maan eduksi ratkottaessa vaikeita asioita Neuvostoliiton kanssa. Myöntyväisyys Neuvostoliittoa kohtaan oli liiallista turvaamaan maan omia etuja.

                                                                                           ****

Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1955, kun muut neljä pohjoismaata perustivat järjestön vuonna 1952.

Suomi liittyi Euroopan neuvostoon vuonna 1989 Neuvostoliiton ollessa jo luhistumassa, kun Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1949.

Suomesta tuli Eftan liitännäisjäsen vuonna 1961 ja täysjäsen vasta vuonna 1986, kun taas Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1960.

Suomi liittyi OECD:hen vuonna 1969, kun vastaavasti Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1961.

EEC:n vapaakauppasopimus vuonna 1973 on ainoa sopimus, jonka Suomi ja Ruotsi solmivat samanaikaisesti. On kuitenkin muistettava, että Ruotsi teki päätöksen jo vuonna 1961 hakea assosiaatiota (”en lösare anknytning än medlemskap”) EEC:hen, ja uuden hakemuksen Ruotsi teki vuonna 1967. Ruotsi oli tässäkin asiassa Suomea paljon edellä, vaikka lopulta EEC:n vapaakauppasopimukset astuivatkin voiman sananaikaisesti vuoden 1974 alussa.

Suomi ei vetänyt EEC-asiaakaan Neuvostoliiton kanssa tiukalle ja oli valmis jatkamaan Kekkosen presidenttikautta poikkeuslailla vuoteen 1978 saakka. Demokratian toimivuuden kannalta kylmän sodan aika oli Suomelle todella synkkää.

Ruotsi ensin, Suomi sitten -periaate jatkui myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen: Ruotsi jätti EY-jäsenhakemuksen heinäkuussa 1991, kun Suomi jätti EY-jäsenhakemuksen maaliskuussa 1992. Länsi-integraatiossa toisen maailmansodan jälkeen Ruotsi on ollut majakka ja Suomi perävaunu. Tuo oli myös länsivaltojen ja ennen kaikkea Ruotsin harjoittaman Suomi-politiikan pohjimmainen ideologia kylmän sodan aikana: pitää Suomi taloudellisesti mukana lännessä Ruotsin avulla.

Neuvostoliiton johto ymmärsi kyllä kuvion ja tiesi myös sen, että länsi edelleen ymmärsi Suomen kuuluvan Neuvostoliiton sotilaalliseen etupiiriin YYA-sopimuksen kautta. Länsikään ei halunnut muodostaa Suomella sotilaallista painetta Neuvostoliitolle. Euroopan ja myös Skandinavian turvallisuustilanne oli näillä järjestelyillä status quo myös Suomen osalta.

Neuvostoliitossa ymmärrettiin jo 1950- ja 1960-luvuilla taloudellisen länsi-integraation merkitys maan luisumiselle myös sotilaallisesti länteen. Asia käy ilmi tuoreesta kustannusyhtiö Docendon kirjasta otsikolla ”Varjo Suomen yllä - Stalinin salaiset kansiot”. Nykyään Venäjä näkee, että EU-jäsenyydestä seuraa Venäjän läntisillä raja-alueilla myös maan liittyminen Natoon. Esimerkiksi Ukrainan kohdalla Venäjä on vastustanut maan lähentymis- ja vapaakauppasopimuksia EU:n kanssa kuin myös maan EU-jäsenyyttä.

Nyt jälkeen päin on helppo sanoa, että Suomi oli kylmän sodan aikaan liian Neuvostoliittoa pelkäävä, jota osaltaan ilmentää, ettei Suomi ollut sisäistänyt Pohjolan turvallisuuskuviota. Neuvostoliitto oli kyennyt saamaan Suomeen itsellensä mieluisan ja Neuvostoliiton etuja ajavan ulkopoliittisen johdon ja laajan poliitikkokaartin koko kylmän sodan ajaksi.

Suomi olisi voinut saada itsellensä enemmän ja helpommin etuja sen uhan tiedostaen, että Ruotsi voi liittyä Natoon, jos Suomelle käy huonosti ja jos Suomen taloudellisia länsi-intressejä Neuvostoliitto ei kunnioita riittävästi.

                                                                                           ****

Jotta me pääsisimme tuosta taakasta, jota tämä suomettumiskeskustelu aiheutti ja johon palataan kansainvälisissä keskusteluissa aina silloin tällöin, niin on loogista, että Suomi tulee mukaan kaikkiin niihin järjestöihin, joissa demokraattiset, läntiset valtiot ovat mukana. Tämä merkitsee minusta myös sitä, että olemme Natossa mukana ja EU:ssa ihan täysin rinnoin.", totesi presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari jo vuonna 2003 Yleisradion TV1:n Lauantaiseurassa 13.12.2003 (MTV3 13.12.2003).

Tuon jälkeen Ahtisaari on todennut useaan kertaan ”Suomen tulee olla mukana kaikissa niissä järjestöissä, joissa demokraattiset, läntiset valtiot ovat mukana” eikä hän ole sulkenut pois Suomen Nato-jäsenyyttä kertaakaan.

Nyt lähes kaikki itäisen Euroopan valtiot ovat Naton jäsenmaita Venäjän vastaiseen rajaan saakka. Jo myös kolme vanhaa neuvostotasavaltaa on Naton jäsenmaita. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Natoon on liittynyt 13 Euroopan maata.

Kuinka tässä näin pääsi käymään? Miksi Suomi jäi jälkeen muusta Euroopasta eikä liittynyt Natoon ajallaan?

Miksi Suomi on halunnut ja haluaa edelleen itsensä olevan pois siitä päätöksentekijäjoukosta, jotka päättävät Euroopan turvallisuudesta 29 läntisen yhteisön Nato-maan kesken?

Oltiinpa edelleen Suomessa mikä mieltä hyvänsä, Nato on kuitenkin läntisen puolustusyhteistyön korkeimpana sopimusjärjestelynä keskeisin turva sille, ettei Venäjä tule enää liitämään näitä kertaalleen menettämiänsä alueita takaisin itseensä missään olosuhteissa niin kauan kuin länsi on ylipäätään olemassa. On muistettava, että myös Suomi on aikanaan kuulunut Venäjään ja että myös Suomi on Venäjän menettämä alue.

                                                                                           ****

Kun tarkastellaan jälkiviisautena kylmän sodan aikaista historiaa, olisiko Suomelle ollut parempi kuulua YYA-sopimuksen sijaan sosialistisena valtiona kaikkein keskeisimpään itäblokkiin Varsovan liiton ja SEV:n jäsenyyden kautta?

Olisiko itäblokkijäsenyyden seurauksena Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomi ollut eturintamassa liittymässä Euroopan unioniin ja Natoon jo vuonna 1999?

On muistettava, että Suomi liittyi kuitenkin vain 4 vuotta aikaisemmin EU:hun vuonna 1995, kun ensimmäiset vanhat Varsovan liiton jäsenmaat liittyivät Natoon vuonna 1999.

Itäblokkiin kuuluminen sosialistisena valtiona olisi tiennyt ankeita aikoja meille kaikille suomalaisille vuodesta 1945 vuoteen 1991. Jos Suomi olisi kuulunut Varsovan liittoon, Ruotsi olisi ollut Norjan ja Tanskan tapaan Naton perustajajäsenmaa vuodesta 1949. Tuossa tapauksessa sekä Suomi että Ruotsi olisivat nyt Natossa, ja keskeisin turvallisuushuoliasia olisi jo ratkaistu Itämeren ympäristössä pysyvästi, kun Suomella ja Ruotsilla ei olisi enää tarvetta hakea uusia turvallisuusjärjestelyjä.

Huolimatta YYA-sopimuksesta ja sen kautta sotilaallisesta kuulumisesta Neuvostoliiton sotilaalliseen alaisuuteen, Suomi pystyi taloudellisesti vaurastumaan kylmän sodan vuosina kohtuullisen hyvin, muttei kuitenkaan vapaampien ja vakaampien länsimaiden tahtiin.

Neljän vuosikymmenen aikana vuoden 1948 YYA-sopimuksesta vuoden 1991 Neuvostoliiton hajoamiseen saakka Neuvostoliitto kykeni luomaan sen omien etujensa mukaisen ilmapiirin Suomeen, joka kantaa täällä edelleen. Tuosta johtuen Suomessa Nato-jäsenyyden kannatus on alhaisempaa kuin Ruotsissa ja muissa niissä itäisen Euroopan maissa, jotka eivät kuulu vielä Natoon.

Varjo Suomen yllä - Stalinin salaiset kansiot” -kirja kertoo hyvin, kuinka taitavasti Neuvostoliitto kykeni tätä itsellensä suotuisaa ilmapiiriä Suomessa luomaan ja ylläpitämään suomalaispoliitikkojen voimin ilman, että Suomeen syntyi suurempaa Neuvostoliitolle vihamielistä kansalaismielipidettä. Oleellista oli juuri, että Neuvostoliitto kykeni saamaan kylmän sodan aikaiset suomalaispoliitikot laaja-alaisesti puolelleen.

Neuvostoliitto kykeni luomaan Suomeen vahvan Yhdysvallat- ja Nato-vastaisen ilmapiirin, joka ei edelleen hellitä edes osassa poliitikkoja ja kansaa yli 22 EU-jäsenyysvuoden jälkeen.

Suomessa ei pitäisi kuitenkaan unohtaa muutamaa perusasiaa kylmän sodan ajalta. Ensinnäkin Suomen ei pitäisi vetää niitä virheellisiä johtopäätöksiä kylmän sodan ajastaan ja omasta turvallisuudestaan, mitä se nyt on halukas tekemään Venäjän paineen kasvaessa. Toiseksi Suomen on hyvä muistaa, että Suomen asemaa eivät päättäneet Suomi ja Neuvostoliitto yhdessä, vaan vahvoja päättäjiä olivat ennen kaikkea Yhdysvallat ja Ruotsi ilman näkyvää roolia.

Mielenkiintoinen kysymyksenasettelu on, mikähän olisi tilanne Euroopassa nyt, jos Neuvostoliitto olisi harjoittanut itäblokin maissa samaa politiikkaa, mitä se harjoitti Suomessa. Tuskinpa Nato ja EU olisivat laajentuneet sillä vauhdilla, millä ne nyt ovat laajentuneet Neuvostoliiton hajottua.

Mielipiteeni on, että Suomen pitäisi kyetä irrottautumaan kaikesta kylmän sodan ajan perinteestä ja liittyä niiden Euroopan maiden joukkoon, jotka ovat jo liittyneet Natoon Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Suomelle tämä on vaikeaa imagosyistä, koska meille olisi vaikeaa myöntää itäisen Euroopan edistyksellisyys liittoutumisasiassa ja koska Suomi virheellisesti kokee, että Suomi olisi samaa syvintä läntistä yhteisöä kylmän sodan ajan perusteella kuin vanhat Länsi-Euroopan maat.

Niiden henkilöiden tulisi muistaa, jotka kokiessaan Venäjän uhkaa ja etsiessään siihen ratkaisua puolueettomuudesta, ettei Suomi ole koskaan tosiasiallisesti ollut puolueeton. Suomella on ollut puolueettomuuskäsitteen romuttava YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa.

Suomella ei ole koskaan ollut asemaa, jonka olisi määritellyt vain Suomi itse Suomen itsensä ilmoittamana. Puolueettomuus vaatisi todella vahvoja omia asevoimia ja riippumattomuutta muiden aseellisesta tuesta kaikissa tilanteissa. Maan tulisi tulla toimeen omillaan ja sitä Suomi ei kykene tekemään. Viisimiljoonaisella kansalla ei yksinkertaisesti riitä siihen pelimerkit, on pakko harjoittaa vähintään sotilaallista yhteistyötä muiden maiden kanssa.

Lähihistoriassa Venäjä on romahtanut kaksi kertaa. Vuoden 1917 romahduksen seurauksena Suomi itsenäistyi, vuoden 1991 romahduksen seurauksena Suomi liittyi Euroopan yhteisöön.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, että Venäjän pitäisi romahtaa kolmannen kerran, jotta Suomi voisi liittyä Natoon.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (49 kommenttia)

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Ensimmäisen sanan lienee tarkoitus olla "Ensimmäisen [maailmansodan]..."? Sama lipsahdus toistuu seuraavassakin kappaleessa.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kiitos paljon! Olipa minulta huolimatonta. Nyt on korjattu.

Juha Hämäläinen

Erittäin hyvä kirjoitus. Siihen haluan lisätä pari kohtaa kuitenkin.

Suomen itsenäisyyden säilyminen ei ollut minkään yksittäisen johtajan tai valtion ansiota. Suomella oli erittäin vaikeassa tilanteessa valtava tuuri useaan otteeseen. Kaikki ponnistukset olisivat voineet useaan otteeseen mennä täysin hukkaan.

Lännen suosiollisuus Suomen suhteen on harhaanjohtava väite. Puheet ovat puheita. Mikään ei ole ollut USA tai Englannin johdolle helpompaa kuin puheet. Se on heidän työnsä edelleenkin. Puhuminen.

Kun katsomme tekoja niin lännestä emme saaneet mitään konkreettista apua muilta kuin natseilta ja sekin tuli vain, koska meillä oli yhteinen vihollinen. Saksallekin Suomen itsenäisyys oli muutoin samantekevä.

Isäni sukupolvi näki mitä lännen konkreettinen apu sodassa ja sen jälkeen oli. Sodassa olimme yksin ja sodan jälkeen olimme yksin. Länsi ei edes pitänyt sotakorvauksia väärinä, vaikka Venäjä oli yksiselitteisesti hyökkääjä. Lännen esittäminen puolustajanamme on puppua.

Mitä tulee YYA-sopimukseen niin se solmittiin vaihtoehtojen puutteessa. Länsi ei tukenut siten, että olisimme voineet irtaantua naapurimme otteesta. Sitä ei tehnyt USA, Englanti, Ranska eikä Ruotsi. Siksi sopimus tehtiin, että vältettiin vieläkin vaikeampi kohtalo.

Nykyisin on keskusteltava siitä, minkä sitovan suojan liittoutuminen tuo. Puheet eivät riitä, koska olemme aina olleet puskurivyöhyke idän ja lännen välissä, joka uhrataan tosipaikan tullen ja tuki tulee puheina. Nyt on kerrottava mikä tarkalleen olisi toisin.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ruotsi lähetti Suomeen mm. puolet parhaista hävittäjäkoneistaan.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Täällä oli myös ruotsalaisia vapaaehtoisia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kaksitasomuseokoneita joita käytettiin pelkästään pohjoisessa ilmatiedusteluun.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #12

Parhaita, mitä Ruotsilla silloin oli, ja niillä hoidettiin Lapin ilmapuolustus. Ruotsalaiset myös lensivät niitä itse.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #15

"Parhaita, mitä Ruotsilla silloin oli, ja niillä hoidettiin Lapin ilmapuolustus. Ruotsalaiset myös lensivät niitä itse."

Olisivat lähettäneet edes purukumia, sillä olisi ollut sama vaikutus Suomen puolustamiseen. Vaikea ymmärtää näitä Ruotsin puolustajia, Ruotsin panos Suomen sodissa oli mitätön.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #17

Ota asioista selvää, ja vaikka opettele ruotsia, enen kuin höpöttelet.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #12

Höpsis – erehdyt täysin. F19-laivueen Gloster Gladiator -koneita käytettiin myös ilmataisteluihin ja Hawker Hart -kevyitä pommikoneita käytettiin ilmarynnäköintiin Puna-armeijaa vastaan – Flygvapnetin toistaiseksi ainoat ilmavoitot saavutettiin ja neuvostolentäjät oppivat varomaan taistelukosketuksia, palaten kiireen vilkkaa omalle puolelleen näitä koneita havaitessaan.

Hajasijoitettuna Lapin järvien jäätukikohtiin F19:n hävittäjät käytännössä paljolti estivät Neuvostoliiton pommitusilmavoimien toiminnan Lapin asutuskeskuksia vastaan.

Juha Hämäläinen

Ilmasotaan apua tuli Ruotsista lentokoneita: 12 hävittäjää ja neljä pommikonetta, joilla vapaaehtoinen Flygflottilj 19 osallistui taisteluihin 10. tammikuuta 1940 lähtien, muodostaen Pohjois-Suomen ainoan ilmapuolustuksen. Koneet tulivat Ruotsin ilmavoimilta ja esimerkiksi hävittäjät olivat kolmasosa Ruotsin hävittäjäkoneista.

Tämän lisäksi Ruotsi luovutti Suomelle käyttökelpoisia erityyppisiä harjoitus- ja kuljetuskoneita n. 10 kpl, mm. "Hanssin-Jukan". Ruotsissa annettiin myös ryhmälle Kauhavan lento-oppilaita peruslentokoulutus. Virallisesti Ruotsi pysyi kuitenkin puolueettomana. /lähde wikipedia.

Juha Hämäläinen

Ruotsin virallisen avun puuttuminen aiheutti Suomessa katkeruutta. Mannerheim laittoi päiväkäskyssään talvisodan tappion Ruotsin piikkiin. Moskovan rauhanneuvotteluiden ollessa tauolla Paasikivi totesi ykskantaan Ruotsin olevan paska maa täynnä paskiaisia. Tosiasiassa Ruotsi auttoi epävirallisesti Suomea ja vaikutti myös epäsuorasti Suomen poliittiseen tilanteeseen.

Toisen maailmansodan syttyessä syyskuussa 1939 Ruotsin sosiaalidemokraattinen hallitus asetti tavoitteekseen sodasta irti pysymisen. 18. lokakuuta Ruotsin pääministeri Per Albin Hansson ilmoitti Suomen presidentti Kyösti Kalliolle ja ulkoministeri Eero Erkolle, ettei Ruotsi tulisi Suomen avuksi Neuvostoliiton hyökätessä. Ruotsi oli jo aiemmin saman vuonna vetäytynyt maiden yhteisestä Ahvenanmaan puolustussuunnitelmasta Neuvostoliiton vastuksen takia. Ruotsin kylmästä suhtautumisesta huolimatta Suomessa uskottiin edelleen jonkinlaiseen länsinaapurista saatavaan apuun sodan syttyessä. Tämä oli yksi syy, miksi Suomi pysyi tiukkana neuvotteluissa Neuvostoliiton kanssa.

Talvisodan sytyttyä 30. marraskuuta Ruotsi ajautui hallituskriisiin. Ulkoministeri Richard Sandler olisi halunnut liittyä sotaan Suomen puolelle, minkä vuoksi hänet pakotettiin eroamaan. Uusi hallitus koottiin kaikista demokraattisista puolueista, mikä esti Ruotsin sotaan liittymistä kannattaneita aktivisteja saamasta vahvan aseman valtiopäivillä. Uusi hallitus suunnitteli puolueettomaksi julistusta, mutta tästä pidättäydyttiin, koska se olisi vaikeuttanut Suomen aseidenostoa Ruotsista ja sen kautta. Sen sijaan Ruotsi julisti, ettei se ollut sotaa käyvä maa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Ruotsi epävirallisesti oli Suomen puolella, mutta ei uskaltanut avoimesti liittyä sotaan.

Apua Ruotsista tuli. Hanssonin hallitus lähetti Suomeen 84 000 kivääriä, 575 konekivääriä, 300 tykkiä, 25 lentokonetta, 30 000 tykinammusta ja 50 miljoonaa patruunaa. Apu oli niin suuri, että se vaikutti Ruotsin puolustuslaitoksen resursseihin. Lisäksi hallitus tuki vaivihkaa vapaaehtoiskaartia, joka kasvoi lopulta noin 12 000 miehen kokoiseksi. Näistä noin 8 000 päätyi rintamalle, missä he hoitivat oman osansa kunnialla. Myös Ruotsin kansa tuki Suomea. ”Suomen asia on meidän asiamme” oli Suomea tukevien motto. Erinäiset yritykset, yksityishenkilöt ja yhdistykset keräsivät ja lähettivät Suomelle rahaa, ruokaa ja tarvikkeita yli puolen miljardin Ruotsin kruunun arvosta. Tämä oli enemmän kun Suomen vuotuinen valtiobudjetti. Ruotsalaiset ottivat vastaan myös 63 000 sotalasta.

Eli ainut Suomea tuntuvasti auttanut länsimaa oli kuitenkin Ruotsi. Viron apu oli niin pieneltä maalta taasen moraalisesti suuri teko huolimatta saapuneiden ukkojen pienestä määrästä. Faktat löytyivät historian opiskelijoiden nettisaitilta. En olisi itse osannut tuota koko listaa suoltaa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #25

Ruotsi oli riippuvainen Saksan kivihiilestä. Se ei voinut tulla täysin aovimesti Suomen puolle. Tympäivsevää suomalaisten Ruotsin haukkuminen, keskiveroruotsalainen kunnoittaa suomalaisia kovasti, mutta kun ette osaa kieltä, ette sitäkään tiedä.

Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #29

Kyllä osataan. Pakkoruotsi iski päälle, kun aikanaan menin Ruotsiin töihin pikkupoikana. Ei riittänytkään englanti. On nyt vanhana pierunakin kiva kuunnella ja lukea ruotsiksi. Ruotsia osaamaton jää paitsi paljosta. Ruotsalaisten ajattelusta ja erilaisuudesta ei tajua mitään ilman kielen taitoa. Ruotsalaisen jututkin muuttuvat kielen mukana. Hän ei puhu samoista asioista vapaasti englanniksi kuin puhuisi äidinkielellään, tämä on kokemukseni.

Pakkoruotsia vastustavat eivät ymmärrä kaikkea tätä. Kyllä normaalijärkinen ihminen voi muutaman kielen eläessään opetella eikä vain valittaa vaivaa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila Vastaus kommenttiin #29

"Ruotsin asenne oli äärimmäisen tyly. Avunannon lisääminen ei voinut tulla kysymykseen ja Ruotsi tulisi vastustamaan englantilaisten ja ranskalaisten joukkojen läpimarssia.

Asia vuoti lehdistölle. Pääministeri Hansson vahvisti virallisesti asian. Muutamaa päivää myöhemmin kuningas Kustaa V antoi tiedonannon, jossa hän asettui hallituksen kannalle. Länsivaltojen lehdistössä Ruotsi haukuttiin perusteellisesti. Katsottiin, että Neuvostoliitolla nyt oli Suomen suhteen vapaat kädet, etenkin kun Saksankin kanta oli selvä."
http://brantberg.fi/Talvisota%20-%20Ruotsi%20hylka...

Tosiasiaksi jää, ettei "Finlands sak" ollut ruotsalaisen enemmistön sydämellä; kaikkein vähiten poliittisella tasolla. Suomi ja Suomen asia hylättiin avoimesti ja päättäväisesti. Ruotsi on tositilanteessa pelkuri- ja pettäjävaltio. On ollut jo vuodesta 1721 lähtien.

Ruotsin maksama korvaus Suomelle siitä, että olemme olleet ja edelleen olemme Ruotsille turvapuskuri itäistä uhkaa vastaan, on häviävän pieni.
Sama asia tutulla huumorilla höystettynä: https://www.youtube.com/watch?v=pw3e64sosEg

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #25

Eräs merkittävä Ruotsin rooleista Suomen tukemiseksi talvisodassa oli Ruotsin lentokoneteollisuuden toiminta Suomen epätoivoisesti eri maista hankkimien hävittäjäkoneiden kokoonpanossa ja koelentämisessä turvallisessa ilmatilassa ennen niiden siirtolentoja Suomeen, mm. Fiat -hävittäjät (joiden saapuminen viivästyi Hitlerin kieltäessä Molotov-Ribbentrop -sopimuksen hengessä kuljetuslaatikoissaan olleiden koneiden laivauksen Stettinin satamasta, joten ne oli palautettava rautateitse takaisin Italiaan laivattavaksi Livornosta Göteborgiin).

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Tämä oli Pesosenkin mittapuulla ansiokas kirjoitus.

"On muistettava, että myös Suomi on aikanaan kuulunut Venäjään ja että myös Suomi on Venäjän menettämä alue."

Tuossa virkkeessä kiteytyy se pohjavirta, joka määrittää Venäjän psykologista tahtotilaa myös Neuvostoliitosta karanneisiin ja nykyisin itsenäisiin valtioihin.

Neuvostoliitto oli venäläisestä näkövinkkelistä Suur-Venäjä, josta irtautuneet valtiot ovat "menetettyjä alueita". Näin siis siitäkin huolimatta, että maantieteellisesti Venäjä on yhä suunnattoman laaja valtio. Tätä suomalaisten on näköjään mahdotonta ymmärtää, minkä vuoksi täällä yhä kuvitellaan ettei Venäjällä olisi imperialistisia laajentumishaluja. Heillähän on maata jo ennestään silmän kantamattomiin!

Venäläisen saappaan alla olleilla Baltian ja Itä-Euroopan mailla ei tätä harhaa ole.

Aiheesta on hyvä, tuore kirjoitus: https://www.the-american-interest.com/2017/11/01/r...

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Mutta mitään todellisia ongelmia ei ole ollut 70 vuoteen.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Peruutuspeiliin on turha tuijottaa kun maailman turvallisuustilanne muuttuu ennennäkemättömällä vauhdilla. Vain todelliset hölmöt uskovat että menneisyyden tilastot ovat tae tulevasta onnesta.

Harvat ajavat moottoritielläkään peruutuspeiliin katsomalla, ja kun mitään ei ole ikinä sattunut, uskovat, ettei satu jatkossakaan.

Hyvä kirjoitus Pesoselta. Itse lähden siitä että Suomi on 30-luvulta lähtien ollut hölmöläisten maa ja saanut tietenkin ansaitsemansa johtajat.

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Pääväite olisi uskottavampi, jos sitä tukevat premissit kunnolla pitäisivät.

Luotat liikaa Staliniin. Se on sallittua joillekin aikalaisille, mutta jälkiviisaan silmän pitäisi olla somemmassa paikassa: se kun näkee taakse. Teheranin sopimus suojasi Suomea vuonna 1944 osapuilleen yhtä paljon kuin se suojasi Baltian maita kommunismilta. Stalin lupasi niile ihan samassa tilaisuudessa vapaan mahdollisuuden päättää ihan itse.

Elbestä aina puhutaan, mutta suurhyökkäyksen tavoitteet olivat sekä Euroopassa että Suomessa tilaisuuden tullessa pitemmällä. Britit käytännössä pelastivat Tanskan nostamalla omaa liikettään pohjoisempaan huomattuaan neuvostojoukkojen suunnanneen yhden kiilan rynnistämään kohti Tanskaa. "Setä-Joe" alkoi tulla tutuksi.

Vasta Ilomantsin taistelun jälkeen Neuvostoliitto lakkasi vaatimasta ehdotonta antautumista.

"Jos Stalin olisi välttämättä halunnut liittää Suomen uutena sosialistisena neuvostotasavaltana Neuvostoliittoon, olisi se toki onnistunut."

Ei niillä joukoilla, mitä sillä oli heinäkuun lopussa 1944 Suomen vastaisella rintamalla. Vielä marraskuussa sillä oli periaatteessa vähemmän voimaa kuin Suomella kotiuttamisen alkaessa. 1945 alkaen olisi taas ollut hyvät mahdollisuudet.

Jutun loppupuolella olet tukevammin osaamisalueellasi. Suomen ja Ruotsin asema on kytketty Itämeren kokonaisuuteen ennen ja nyt. Länsi-integraatiossa peesaamme Ruotsia Natoon. Mikäli se ei liity, täällä voidaan kiukutella maailman tappiin.

"Ilman taloudellista voimaa pelkällä sotilaallisella voimalla Venäjä ei kykene pitämään länsirajallaan niitä alueita hallinnassaan, joita se haluaisi pitää."

Siksi tuo tasankojen bensa-asema on ottanut lujasti Suomen energiayhteistyön nimessä näppeihinsä. Fortumin Uniper-kaupan myötä se saa yhteistyökumppaninsa bulvaanina myös Ruotsin energiamarkkinoille. Ihmettelen, missä suomalainen journalismi taas piileksii, kun se ei näe.

No, ehkä joku jälkiviisas sitten aikanaan selittää ja erityisesti tulkitsee.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

En luota todellakaan Staliniin vaan enemmän kahteen muuhun kirjoituksessa mainittuun läntiseen sotajohtajaan.

Kaikkien kolmen johtajan päämäärä vuoden 1943 lopulla oli saada Euroopan luoteiskulma pois sodasta, jotta voimia olisi saatu keskitettyä keskiseen Eurooppaan, jossa oli sotavoimien tarve suurinta.

Kyllä Stanilla olisi riittänyt voimavaraa sitten Suomen miehittämiseenkin, kun Saksa olisi ensin lyöty. Mielestäni marssijärjestys oli oikein mietitty ja toteutettu. Turha mennä suurelta linjalta rintamien yksityiskohtiin.

Se oli selvä, että kaikki kolme näkivät Suomen oikein natsi-Saksan liittolaisena eikä Suomi käynyt erillissotaa. Hyvää luettavaa kirja tältä syksyltä Waldemar Erfurthin päiväkirjoista (Pekka Visuri: Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941).

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Kyllä Stanilla olisi riittänyt voimavaraa sitten Suomen miehittämiseenkin, kun Saksa olisi ensin lyöty."

Joo mutta Stalinilla ei riittäny voimia molempien Saksan ja Suomen valloittamiseen, varsinkin kun liittoutuneiden panssarit ajeli melko nopeaa vauhtia Saksan maaperällä kohti Neuvostoliittoa. Jos Stalin olisi jumittunut Suomen rintamalle, siinä olisi voinut käydä niin, että liittoutuneiden joukot olisivat saapuneet Stalingradiin. Ainakin Churchill olisi mielellään hyökännyt Neuvostoliittoon.

https://www.thehistorypress.co.uk/articles/operati...

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #11

Tai sitten olisivat hävinneet, ja koko Eurooppa olisi joutunut Stalinin valtaan. Siksi siitä luovuttiin.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

”Suomen sota 1941-1944 saksalaisen kenraalin kuvaamana.” Näin Helsingin Sanomat otsikoi kenraali Waldemar Erfurthin päiväkirjaa kirjoituksessa 15.10.1950 sivulla 12.

Kenraali, fil. tri Waldemar Erfurth kirjoittaa: ”Kun sota sitten puhkesi, ja Suomi joutui siihen mukaan, se ei tahtonut olla, eikä ollut Saksan liittolainen, eikä sidottu Saksan ylijohdon ohjeisiin, vaan suvereenisena maana täysin itsenäinen, vaikka se sodan aikana sai huomattavaa tukea Saksalta.”

Kirjoitus käsittelee Waldemar Erfurthin saksankielistä teosta ”Der finnische Krieg 1941-44.”

Lopussa mainitaan ”Teos on teräväkatseisen ja kunnianmiehen kirjoittama, kaikessa kohtalokkuudessaan kiintoisa luku Suomen tuoreinta historiaa.” W.E.T.

Jo tämän perusteella on todettava, että Suomi kävi erillissotaa.

www.hs.fi/aikakone

Käyttäjän VinKuukka kuva
Väinö Kuukka

Ne kaksi muuta läntistä poliittista johtajaa eivät kyenneet estämään sitä, että Stalin petti Teheranin lupauksensa Baltian osalta. Milloinkaan ei saa ripustautua yksinomaan ulkoiseen apuun. Baltian ratkaisu oli erilainen 1939 ja se oli erilainen 2004 - jättivät omaehtoisen puolustuksen hunningolle.

Meidän ratkaisumme on seurata Ruotsia länsi-integraatiossa. Käsittääkseni tämä on myös läntisten suurvaltojen ajatus. Odotan molempien maiden olevan Natossa vielä. Jos me jäämme yksin Pohjois-Atlantin puolustusliiton ja Venäjän väliin, se on katastrofi.

Mitä prosessiin tulee, meidän uudet "punaiset vuorineuvoksemme" ja energiaan käpälänsä iskeneet poliitikkomme eivät siitä ilahdu omien intressiensä vuoksi. Saksa ei sekään olisi juuri nyt hirveän innoissaan mistään Venäjän kiukutteluista. Välillä unohdetaan, minne se putken toinen pää menee. Pitäisi kaikille olla selvää, miksi sen rakentamista tuetaan Suomesta kaikin voimin.

Nämä ovat niitä nyansseja, jotka selittävät paljon.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Valaiseva puheenvuoro, kiitos!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllä sosialistinen yhteiskunta ja Stalinin Neuvostoliittoon kuuluminen olisi ollut liian suuri koettelemus suomalaisille 1945-1990.

Joten vastaus kysymykseesi on: EI!

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Kaikesta huolimatta elimme suht itsenäistä aikaa noin 50v, kunnes
liityimme Eu,hun

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

EU:hun liittyminen sinetöi Suomen uuden aseman yhtenä itsenäisenä länsimaisena eurooppalaisen valtiona.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Enpä usko. Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, ettei EU pysy enää edes koossa kovin pitkään. Ja vaikka pysyisikin, selustaa se ei pysty Suomelle luotettavasti turvaamaan.

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Hieno kirjoitus,kiitos, pakotan nuoremmat sukupolvet lukemaan sen. Tai lahjon.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Jos Suomi olisi kokenut Baltian maiden kohtalon, täälläkin osattaisiin arvostaa itsenäisyyttä, ja olisimme varmasti liittyneet Natoon viimeistään vuonna 2004, samaan aikaan Baltian maiden kanssa.

Jos päättäjien typeryys maksaa Suomelle itsenäisyyden, kaikki viime sodissa tehdyt valtavat uhraukset menettävät merkityksenä. En olisi koskaan uskonut, että Suomi pelaa korttinsa näin huonosti.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Huonoja kortteja on pelattu, kuten Koiviston kieltäytyminen keskustelemasta Karjalan palautuksesta tai NATO:on liittymättömyys.

Mutta hyviäkin kortteja on pelattu. Euroopan Neuvostoon liittyminen Gorbatshvin glasnost -aikana, sekä Euroopan Unioniin liittyminen vuonna 1995. Jälkimmäinen ei vastaa NATO:a, mutta on jonkinlainen sateenvarjo Suomen puolustuksellisen aseman hahmottamisessa.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

Väinö Kuukka ja Juhani Perttu kiinnittävät huomiota siihen, että Stalin Churchillille ja Rooseveltille antamistaan lupauksista huolimatta todellakin yritti lyödä Suomen asevoimat kesällä 1944. Turhaan.

Jos Stalin olisi ollut vakavissaan lupaustensa kanssa, miksi vuodattaa satojen tuhansien neuvostosotilaiden veri läpimurtoyrityksissä Viipurinlahdella, Ihantalassa, Vuosalmella, Nietjärvellä ja Ilomantsissa? Kun läpimurtoa ei saatu, Stalin alkoi elokuussa 1944 vetää joukkojaan pois Kannakselta Suomenlahden eteläpuolelle. On huomattava, että Suomi ei siis ollut vielä irtautunut sodasta.

Kannaksella olleiden neuvostojoukkojen painopisteen siirtämisestä seurasi tilanne - kuten Kuukka ja Perttu toteavat - jossa Suomen asevoimat olivatkin äkkiä vahvemmat kuin vastassa olevat neuvostojoukot. Suomalaiset rintamakomentajat esittivätkin ylijohdolle, että Viipuri vallattaisiin takaisin. Siitä toki Mannerheim viisaasti kieltäytyi.

Jos suomalaiset kuitenkin olisivat vallanneet uudestaan Viipurin syksyllä 1944, niin Stalin tuskin olisi ryhtynyt valtaamaan sitä takaisin ennen Japanin sodan päättymistä elokuussa 1945. Oltaisiin oltu hetken aikaa tilanteessa, jossa Suomi olisi ollut yksin sodassa Neuvostoliittoa, Iso-Britanniaa ja Yhdysvaltoja vastaan - viimeisenä "akselivaltana". Historiankirjoihin sillä ainakin olisi päässyt.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suomi ei ollut missään vaiheessa sodassa USA:ta vastan. Stella Polariksen yhtyedessä (isäni oli vakoiluhommissa, ja viimeinen suomalainen Petsamossa) Suomi luovutti NL:n koodit USA:lle. Kun suomalaisia it-miehiä koulutettiin Saksassa, he kieltäytyivät paikantamasta tutkalla jenkkikoneita, koska emme olleet sodassa heitä vastaan.

Käyttäjän JouniSuninen1 kuva
Jouni Suninen

"Suomi ei ollut missään vaiheessa sodassa USA:ta vastaan."

No ei muodollisesti. Sen sijaan että olisin kirjoittanut eksaktisti että Suomi oli viimeisenä "akselivaltana" sodassa liittoutuneita vastaan, halusin painottaa de facto tilannetta joka olisi syntynyt, jos Suomi ei olisi tehnyt rauhaa syksyllä 1944.

Kun USA aseisti Neuvostoliittoa joka yritti vallata Suomen joka taisteli Saksan rinnalla, niin kyllähän me olimme de facto myös Yhdysvaltain vihollinen. Saimme kärsiä Yhdysvaltojen asetoimituksista venäläisille, kuten vihollisvaltio kärsii. Paljon suomalaisia tapettiin mm. amerikkalaisilla lentokoneilla.

Mutta muodollisesti olet oikeassa sikäli, että virallista sodanjulistusta ei ollut. Yhdysvallat kuitenkin katkaisi diplomaattisuhteet Suomeen.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Luin tarkasti Ari Pesosen kirjoituksen ja löysin yhden kohdan, josta olen samaa mieltä:

>Mielipiteeni on, että Suomen pitäisi kyetä irrottautumaan kaikesta kylmän sodan ajan perinteestä...

Totta. Esim. Nato on kylmän sodan jälkilämmite sisäpoliittisiin tarkoituksiin. Nouseva äärioikeisto halutaan kusta nurin heti kylmiltään. Natoa markkinoidaan konservatiivien mentaalihygieniaperiaatteilla. Heidän kannaltaan on jotenkin tahraista ajattelua olla itsenäinen ja olla liittymättä yhtään mihinkään. Siinä joutuu keinottelemaan ja tasapainottelemaan. Samanlainen tahraisuuden tuntu heillä on YYA -ajan suhteen. Oltiin yhtäältä eri mieltä kuin Neuvostoliitto, mutta ei kuitenkaan toimittu oman maailmanmallin mukaan.

Tällainen kognitiivinen dissonanssi on heistä vaikeaa. Miksi ei noudateta periaatteita ja ideaaleja puhtaan hygieenisesti? Konservatiivi koki vasemmiston aiemmin tahraisena. Vasemmistolainen tuli porstuaan ja halusi jotain itselleen (esim. verot), vaikka mentaalihygienisti halusi vasemmistolaisen pysyvän murjussaan. Nyt vasemmisto on alistettu ja hiljaa. Seuraava pelko on idässä. Siellä on maa, jossa on samanlaisia mentaalihygienistejä. Kyseessä on valtionkapitalismi, johon länsikin on ajautumassa.

Suurin syy Nato -intoon on pelko kasvun loppumisesta. On selvää, että köyhille ei riitä, mutta entä jos itselle ei riitä? Hygienisti on tottunut torjumaan asioita. Kun pyllyssä on paise, ongelma ulkoistetaan jonnekin. Tarvitaan symbolinen taistelu olkinukkevastustajaa vastaan. Sitä varten on Nato, tuo paraatiarmeija.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Oops! Nyt rupesi mopo hiukan keulimaan. Innoituin muista aspekteista, mutta siis vastauksena otsikon kysymykseen: Oli parempi pysyä itäblokista erossa, ja sitä varten tarvittiin komporomisseja ja taitavaa junailua. Länsi ei oikeastaan välittänyt tästä suunnasta. Meillä oli yksinkertaisesti liian pitkä itäraja. Myös itäblokin maissa Suomi oli eräänlainen toivontähti. Aikanaan Sveitsin itsenäiset kanttonit olivat samanlainen keskiajan maaorjien kuiskaillen mainitsema toiviomaa. Koetetaan pysyä sellaisena!

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Edelliseen kommenttiini liittyen on todettava, että artikkelin kirjoitti kenraali W.E. Tuompo, joka toimi Päämajan komento-osaston päällikkönä sodan aikana. Hän käänsi kenraali Erfurthin kirjan suomeksi ja se julkaistiin nimellä ”Suomi sodan myrskyssä 1941-1944” vuonna 1951.

Mitä tulee suomalaisten tietoisuuteen Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoa vastaan kenraali Erfurth kirjoittaa:

”vasta 25.5. -41, jolloin jännitys Saksan ja Neuvostoliiton välillä oli suuresti kasvanut, oli Saksaan kutsutuille suomalaisille sotilasedustajille viitattu mahdollisuuteen sodasta Neuvostoliittoa vastaan.”

Mielenkiintoinen artikkeli, joka kannattaa lukea.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Moni kommentoija täällä harmittelee, ettei Suomi saanut maailmalta eikä edes Ruotsista tarvitsemaansa apua torjua Stalinin pyrkimykset Suomessa marraskuusta 1939 lähtien.

Tuosta voidaan vetää myös johtopäätös, että Suomi ei siis selviäisi sotilaallisessa kriisissä ilman apua tänä päivänäkään kuten ei talvi- ja jatkosodassakaan. Mikään ei ole muuttunut avunsaannin varmistamisessa parempaan, vaikka elämme jo 2010-lukua. Tuon allekirjoittavat varmasti sekä Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat että vastustajat.

Nato-jäsenyyden kannattajat luottavat avunsaannissa Nato-jäsenyyteen ja perussopimuksen 5. artiklaan. Käytännössä tuo tarkoittaa Yhdysvaltain sotilaallisen voiman suojapeitteen alle kuulumista ja myös ydinasepelotteen alle kuulumista.

Mistä Suomen Nato-jäsenyyden vastustajat arvelevat saavan Suomelle sotilaallista apua kriisissä tai sodassa kuin kenties Ruotsista tiivistyvän puolustusyhteistyön puitteissa? Olisiko vain Ruotsin apu riittävää Suomelle?

Jos Ruotsin kanssa ollaan valmiit jopa puolustusliittoon, miksi ei sitten Nato-maa Norjan tai Nato-maa Tanskan kanssa liittymällä Natoon? Mitä pahaa nämä valtiot ovat Suomelle tehneet verrattuna Ruotsiin?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Suomessa on kaksi koulukuntaa Suomen jatkosodan suhteista Saksaan. Kuulun siihen koulukuntaan, että Suomi ei käynyt erillissotaa vaan oli natsi-Saksan liittolainen. Tämä käsitys aina on ollut toisen maailmasodan voittajavaltioissa sekä myös hävinneessä Saksassa, siis kaikkialla Suomen ulkopuolella.

Hyväksyn sen menneenä tosiasiana, että Suomi sai asiasta pienen rankaisun, joka oli kuitenkin kohtuullinen. Aluemenetykset olivat karvaita, mutta pahemminkin olisi voinut käydä.

Suomalaiset luonnollisesti ajattelevat jatkosodan ratkaisutaisteluja toimena, jotka säilyttivät Suomen itsenäisyyden ja estivät miehityksen. Näin meidän pitää ajatella, mutta olisi osattava ajatella myös niin kuin Suomen ulkopuolella etenkin voittajavaltioissa ajateltiin.

On kiistämätön fakta, että liittoutuneet halusivat luoteiskulman pois sodasta ennen lopullista ratkaisua keskisessä Euroopassa. Sotavoimat haluttiin keskittää keskiseen Manner-Eurooppaan lyömään ydin-Saksaa.

Kyseessä oli myös kilpajuoksu Euroopan valloittamiseksi. Luoteiskulma oli epäoleellinen tuossa kilpajuoksussa. Strategisesti liittoutuneilla eikä Neuvostoliitolla ollut täällä suurempaa intressiä sodan lopullisen päämäärän suhteen sen jälkeen, kun Leningradin piiritys oli saatu purettua tammikuun lopulla 1944 ja alueella oli riittävästi sotavoimaa turvamaan piirityksen purun onnistuminen. Sodan lopullinen päämäärä oli siis natsi-Saksan lyöminen sen synnyinsijoilla, ei vallatuilla sivualueilla.

Ei ollut enää suurempaa vaaraa, että Saksa kykenisi toimimaan Norjan ja Suomen kautta muuttaen sodan kokonaiskuvaa. Periaatteessa Suomi olisi voitu jättää ratkaisematta ja ratkaista vasta sitten sodan viimeisinä toimina, kun natsi-Saksa oli antautunut. Tällöin Suomella ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua ehdoitta niiden saneluehtojen mukaan, mitä Suomelle olisi esitetty.

Jos Suomen ratkaisu olisi jätetty sodan loppuun, olisiko silloin Stalin ottanut Suomen kokonaisuudessaan haltuun miehityksellä?

On muistettava se päämäärä, etteivät Iso-Britannia ja Yhdysvallat halunneet Suomea miehitetyksi, ja ehkäpä juuri osaltaan siksi pohjimmiltaan Roosevelt ja Churchill halusivat ratkaista ensiksi luoteiskulman erillisrauhalla.

Tuo on vain yksi päätöksen vaikuttava tekijä. Roosevelt ja Churchill tiesivät, että jos Saksa on lyöty täysin, Stalinilla on voimaan perustuva mahdollisuus ottaa koko Suomi haltuunsa ja Stalinilla on valmius miehittää Suomi. Stalin oli luonteeltaan haikailematon ja ahne, sen me kaikki tiedämme.

Roosevelt ja Churchill tiesivät kyllä varmasti tarkasti Suomen itärintaman tilanteen ja sotavoimat. Olivatko Roosevelt ja Churchill niin viisaita talvisodan kokemusten perusteella, että näkivät, ettei Stalinilla ole riittävästi sotavoimaa vuoden 1944 alkupuolelta irrotettavaksi ja miehittää yli 350 000 neliökilometrin kokonaista maa-aluetta maasta, jossa jokainen on valmis taitelemaan sisukkaasti miehitystä vastaan? Roosevelt ja Churchill tiesivät myös talvisodan perusteella, että kansa tappelee tarvittaessa viimeiseen mieheen.

On todella typerää esittää, että Suomi ainoana Neuvostoliittoon rajautuvana maana olisi jätetty miehittämättä Suomen loistavan torjuntataistelun perusteella, jos Suomi olisi haluttu miehittää. Päätös miehittämättä jättämisestä oli poliittinen, jota Yhdysvallat ja Iso-Britannia ajoivat.

Yhdysvallat ja Iso-Britannia eivät siis hyväksyneet Suomen miehittämistä. Yhdysvalloissa Suomella oli hyvä maine. Iso-Britannia tiesi, että se tulee tarvitsemaan Suomen paperiteollisuuden tuotteita myös sodan jälkeen. Asia käy hyvin ilmi Stalinin arkistoista, joista on juuri julkaistu kirja. Olen valmis kallistumaan ajatukselle, että etenkin Yhdysvalloissa tiedettiin tilanne, että Stalinilla ei ollut riittävää sotavoimaa vuoden 1944 alkupuolella murtaa Suomen selkäranka.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Kommenttina viestin # 40. kahteen viimeiseen kappaleeseen:

Suomen menestys torjuntataistelussa voitti aikaa, ja elokuussa 1944 Suomen puolustusvoimien vahvuus oli korkeimmillaan. Kenraali Airon arvion mukaan armeijamme olisi kestänyt vielä yhden suurhyökkäyksen.

Totta kai pitkällä aikavälillä Puna-armeija olisi lukumääräisen ylivoimansa avulla kyennyt lyömään Suomen puolustuksen ja miehittämään maan, sen lisäksi vaikka toteuttamaan suomalaisten kansanmurhan ja tuomaan maahan korvaavaa väestöä muualta Neuvostoliitosta.

Mutta sehän ei olisi ollut kummankaan osapuolen edun mukaista, vaikka unohtaisimme kuviosta länsiliittoutuneet kokonaan.

Suomi oli jo pitkään etsinyt mahdollisuutta irtautua sodasta, mutta esteenä sille oli Stalinin vaatimus ehdottomasta antautumisesta (jolla olisi hyvinkin saattanut olla yllä kuvatut seuraukset). Vasta Suomen eduksi ratkenneiden torjuntataistelujen jälkeen hän suostui neuvoteltuun rauhaan. Suomi tarttui siihen tilaisuuteen, ja teki sen jopa ryhtymällä Stalinin vaatimaan sotaan saksalaisia vastaan Lapissa.

Neuvostoliitto ei operaatio Barbarossan mankeloimana ollut enää se sama voimansa tunnossa ollut valtio, joka hyökkäsi Suomeen talvisodassa. Moskovan porteilla käyneet saksalaiset olivat vuodattaneet sen verta ja tuhonneet sen infrastruktuuria niin pahoin, että sodasta selvinnyt väestö oli pahassa ahdingossa.

Miksi siis lähteä ehdoin tahdoin tekemään Suomesta märkivää haavaa Neuvostoliiton luoteiseen kylkeen, kun antamalla pragmaattisesti suomalaisten pitää oma hallintonsa ja maansa, sieltä sai kipeästi tarvitun sotakorvausteollisuuden tuotannon, ja samalla kaikki sotilaallinen uhka Suomen suunnalta oli pysyvästi eliminoitu? Myös miehittämisen optio oli NL:lla edelleen olemassa myöhempien aikojen varalle, jos sellainen olisi arvioitu välttämättömäksi, mutta mitään kiirettähän siihen ei ollut, varsinkaan kun Vainikkalan kautta tuli koko ajan junalasteittain sitä mitä oli tilattu.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Hannu Mononen: "Suomen menestys torjuntataistelussa voitti aikaa, ja elokuussa 1944 Suomen puolustusvoimien vahvuus oli korkeimmillaan." Tämä on aivan totta.

On kiistattoman selvää, että torjuntavoitot Tali-Ihantalassa, Nietjärvellä ja Ilomantsissa painoivat (eivät pakottaneet, mutta painoivat) Neuvostoliittoa taipumaan rauhan tekemiseen Suomen kanssa.

Mononen: "Vasta Suomen eduksi ratkenneiden torjuntataistelujen jälkeen hän (Stalin) suostui neuvoteltuun rauhaan." Tosiasiassa Stalin ja Molotov eivät enää elo-syyskuussa 1944 neuvotelleet rauhasta. Rauhanehdot saneltiin kylmästi suomalaisille. Tärkein ero kevään 1944 ehtoihin niissä kuitenkin oli se, että ne eivät enää sisältäneet vaatimusta antautumiseen ehdoitta.

Neuvostoliitto sai asiat luoteisrajallaan tahtomalleen tolalle Suomen suostuessa katkaisemaan suhteet Saksaan ja poistamaan saksalaiset joukot Oulun läänistä ja Lapista. Ne viisaat askelmerkit, jotka Ryti, Mannerheim ja Linkomies olivat laatineet seurattavaksi juhannuksesta 1944 eteenpäin, osoittautuivat ratkaisevan tärkeiksi Suomen selviytymiselle.

Länsivalloille ei mitään ansiota tarvitse antaa Suomen selviytymiselle irti sodasta. Ansio kuuluu maamme valtiojohdolle, ylipäällikölle ja armeijalle, jonka taistelumoraali kesti sodan loppuun asti.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Miksi Suomi oli ainoa maa Neuvostoliiton rajamaa jota Stalin ei miehittänyt?

Älä vaan sano, että Suomella oli niin hyvä ja vahva armeija, että sen rinnalla Saksan armeijakin ei ollut mitään, vaikka tulikin Stalinin tuhoamaksi aina Elbe-joelle saakka.

On syytä analysoida pelkkien sotatapahtumien lisäksi myös poliittisia päämääriä. Stalinilla oli täällä tietyt sotavoimat ja se Stalinille ilmeisesti riitti, mitä ne saivat aikaan. Toki Stalin olisi ollut tyytyväisempi, jos hänen sotavoimansa olisi kyennyt parempaan. Jos ehdoton päämäärä olisi ollut Suomen miehittäminen, olisi Stalin keskittänyt tänne enemmän sotavoimaa. Stalin sai Suomen erillisrauhaan tuolla sotavoimalla ja se oli myös länsiliittouman tavoite, ei mikään muu.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Saksan armeijasta ei enää paljoakaan ollut jäljellä Stalinin tuhottavaksi tilanteen vyöryessä 1945 kohti Berliiniä. Pelkistäen, Normandia oli valmistellut helpon tien bolsevikkiarmeijalle kohti Elbeä.

Toisaalta Stalinista ei ollut Suomea miehittämään 1944. Siitä pitivät huolen oma taisteluvalmis armeijamme, viisas sodanjohtomme sekä riittävän kylmäpäinen valtiojohtomme. Unohtamatta Saksan tukea, jota nautittiin sopivissa määrin ja sopivissa erissä, sopivan ajan kuluessa.

Stalinille emme ole velkaa mitään. Emme myöskään länsivalloille, jotka mittaamattomalla tavalla tukivat Neuvostoliiton sotaponnistuksia meitä vastaan.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

"Saksan armeijasta ei enää paljoakaan ollut jäljellä Stalinin tuhottavaksi tilanteen vyöryessä 1945 kohti Berliiniä."

No ei Saksan itärintamasta ollut todellakaan enää paljon jäljellä, kun Stalin oli sitä tuhonnut Stalingradista lähtien! Elbehän on paljon Berliinin länsipuolella.

"Toisaalta Stalinista ei ollut Suomea miehittämään 1944." Stalinilla olisi ollut kyllä sotavoimaa Suomen miehittämiseen jo 1944, jos se olisi ollut ensisijainen päämäärä. Ei ollut. Kyse on siis ensisijaisista päämääristä. Fokus ja yhä suurempi osa pääsotavoimista suunnattiin keskiseen Eurooppaan, kun Leningradin piiritys saatiin purettua.

Toivottavasti kukaan Suomessa ei ole sanonut, että olisimme Stalinille jotain velkaa. Toivottavasti sinäkään et ole se ensimmäinen henkilö.

Tosiasia on, että kyllä itänaapurillamme oli jo vuonna 1944 sotavoimaa lyödä Suomen armeija, kun sillä oli voimaa tuhota yli puolet Saksan armeijasta vuosina 1942-1944. Tuo on vain tilastollinen faktatoteamus ilman aliarvioimatta Suomen armeijaa 1944.

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Tuossa olen kyllä samaa mieltä, että jos se olisi ollut ensisijainen päämäärä, niin siihen olisi voimia riittänyt. Tosin vuonna 1944 puna-armeija oli kärsinyt tavattomia tappioita, joita tuskin mikään muu armeija olisi kestänyt. Vain äärettömän brutaali kuri mahdollisti sen. Puna-armeija teloitti yli 300 000 omaa sotilasta. Ei sota mitään paraatimarssia ollut vuodesta 1944 ja siitä eteenpäin. Mitä lähemmäksi rintama siirtyi Saksan ydinalueita, sitä kovemmin saksalaiset taistelivat. Wehrmacht kykeni antamaan voimakkaita vastaiskuja aivan loppuun saakka. Neuvostoliiton sodanjohto oli tästä tietoinen ja sen vuoksi marsalkka Govorovin pyyntö uusien reservien antamiseen Suomen armeijan lyömiseksi kiellettiin. Zukovin seistessä Oderin rannalla valmiina hyökkäämään Berliiniin ilmoitti STAVKA ettei uusia reservejä ole enää käytettävissä. Olisi ollut hyvin kyseenalaista, olisiko puna-armeijalla ollut mahdollisuuksia edetä Elbeltä länteen laajalla rintamalla.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

#46. Kirjoitat: "Toivottavasti kukaan Suomessa ei ole sanonut, että olisimme Stalinille jotain velkaa. Toivottavasti sinäkään et ole se ensimmäinen henkilö."

Ole huoleti. Minä en ole se henkilö. Sen pitäisi ilmetä viesteistäni kyllin selvästi.

Sinusta en olisi niin varma, kun ottaa huomioon sinun toistuvat Stalin-potentiaalin ylikorostuksesi tyyliin: "Jos Stalin olisi välttämättä halunnut liittää Suomen uutena sosialistisena neuvostotasavaltana Neuvostoliittoon, olisi se toki onnistunut." "Stalinilla olisi ollut kyllä sotavoimaa Suomen miehittämiseen jo 1944". Stalin kyllä, Stalin jos, kyllä Stalin.. jne.

Voimme Ari yhdessä olla aivan varmoja siitä, että Suomi ja nimenomaan Suomi itse onnistui estämään Stalinin aikeet Suomen anneksiosta Neuvostoliittoon. Lopputulos 19.9.1944 välirauhaan pääsystä on toki monen tekijän yhteissumma. Mutta Stalinille siitä ei kannata heruttaa ansion muruakaan.

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Hyvä ja perinpohjainen kirjoitus, joka tuo esiin erinomaisesti Ruotsin suuren merkityksen Suomelle kylmän sodan ajalta. Sen voi myös allekirjoittaa, että meillä on edelleen iso joukko politiikkoja, jotka ajattelevat YYA-sopimuksen hengessä.

Teheranin konfrenssi oli ainoa tapaaminen, jossa Suomen asemasta keskusteltiin liittoutuneinen ylimpien johtajien kesken. Rooseveltin ja Churchillin tahto oli säästää Suomi, mutta lupauksistaan huolimatta Stalin ei suuremmin uskonut olevansa pakotettu pitämään niitä. Puolan kohtalo oli tästä ”lupaamisesta” hyvä esimerkki - lähes kaikki lupaukset antaa puolalaisten itse päättää kohtalostaan kylmästi sivuutettiin. Aika pitkälle Puolan kohtalon takia, Churchill käynnisti suunnitelman ajaa puna-armeija takaisin Neuvostoliiton alueelle. USA katsoi Neuvostoliiton toimintaa sormiensa läpi, koska uskoi tarvitsevansa puna-armeija tukea Japain lyömiseksi. Roosevelt oli toki hetken huolissaan Pittsburgin alueen puolalaisista äänestäjistä, mutta suuressa kuvassa hän ei juuri välittänyt Itä-Euroopan maiden kohtaloista. Churchill välitti, mutta sodan loppua kohden hänen vaikutusvalta heikkeni Britannian yleisen heikentymisen seurauksena. Pidän hyvin todennäköisenä sitä, että puna-armeija olisi miehittänyt Suomen, jos sen hyökkäys kesällä 1944 olisi murtanut Suomen puolustuksen. Samoin kuin sitä, että USA ja Englanti olisivat ottaneet asian tapahtuneena tosiasiana.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset