Suomen puolustuksen haasteet ovat vaativat ilmatilan hallitsemiseksi

Control of the air isn’t a cornerstone of Finland’s defense, as it is for a country like Australia. Instead, Finland needs to make its airspace dangerous enough to deny enemies full air dominance, while its difficult terrain and mobile land forces bleed any Russian invasion until it quits.

That thinking fed into Finland’s recent decision to upgrade its medium and long-range air defenses, Russian 9K37-M1 Buk (SA-11 ‘Gadfly’) intermediate range anti-aircraft missiles, and radars with NATO-compliant solutions. The move was Finland’s largest single defense purchase since it bought its current fighter fleet of over 60 F/A-18C/D Hornets external link. The next step is to replace some of its man-portable, short range missile systems.

Nuo englannin kielen sanat julkaisi puolustusalan julkaisu Defense Industry Daily (Defense Industry Daily 26.1.2014). Sanat kertovat onnistuneesti ulkomailta nähtynä Suomen harjoittamaa ilmapuolustusta ja sen merkityksen muutosta.

Vapaasti suomennettuna:

Ilmatilan hallinta ei ole Suomen puolustuksen kulmakivi, kuten se on esimerkiksi Australian kaltaiselle maalle. Sen sijaan Suomen on tarpeen pitää ilmatilansa riittävän vaarallisena estääkseen vihollista saamaan sitä täydelliseen hallintaan samanaikaisesti [Suomen] maavoimien vuodattaessa [Suomen] vaikean maaston avittamana minkä tahansa maahan tunkeutuneiden Venäjän joukkojen verta siihen saakka, kunnes ne luovuttavat.

Tuo ajattelutapa vaikutti Suomen äskettäiseen päätökseen keskipitkän ja pitkän kantaman ilmatorjunnan päivittämisessä korvaamalla Venäjän 9K37-M1 Buk (SA-11 'Gadfly') keskipitkän kantaman ilmatorjuntaohjukset Nato-yhteensopivilla ratkaisuilla. Kyseessä oli Suomen suurin yksittäinen puolustusostos sitten yli 60 F/A-18C/D Hornet-ostoksen. [Suomen] seuraava askel on korvata sotilaiden olalta laukaistavia lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjuksia.

Suomi lähtee nyt aivan oikein siitä, että vain ilmatilan osittainen hallinta olisi Suomelle riittävää. Ilmatilan osittainen hallinta ei muodosta enää riittävän voimakasta pelotetta tai pidäkettä vihollisvoimille. Ilmatila pitää hallita täysin.

Kun ennen ilmatilan hallinta nähtiin ehkäpä alisteiseksi maavoimien toiminnalle huomioiden reserviarmeijan hidas liikkeellelähtö ja reagointikyky Venäjän maahyökkäyksen varalta, nyt ilmapuolustuksen lähtökohta on määritelty oikeammin ja tukee entistä paremmin reserviarmeijan liikkeellelähdön hitautta.

Venäjä on huomioinut sotilaallisissa suunnitelmissaan Suomen vahvan maa-armeijan, mutta samalla myös puutteet Suomen laajan maa-alueen ilmapuolustuskyvyssä ilmatorjunnan osalta.

Sotatoimet ovat siirtyneet ja siirtyvät edelleen maankamaralta ilmatilaan. Kyse on toisaalta pyrkimyksestä välttää ihmishenkimenetyksiä, toisaalta aseteknologian luomista mahdollisuuksista päästä helpommin asetettuihin päämääriin.

Suomen ilmatilan täydelliseen hallintaan tähtäävä prosessi on kuitenkin vielä kesken. Suomi ei vielä toisaalta kykene riittävässä määrin torjumaan esimerkkisi lyhyen kantaman ballistia ohjuksia (Искандер) tai risteilyohjuksia (Калибр). Toisaalta Suomi tulee jo ihan lähitulevaisuudessa tarvitsemaan lyhyen kantaman ilmapuolustuskyvyn myös miehittämättömille keveille ilma-aluksille – droneille – etenkin rajojemme välittömässä läheisyydessä.

Myös laajalla maa-alueella hajallaan olevien ilmatorjuntasuojattavien kohteiden määrä vaatii laajempaa puolustusarsenaalia.

Suomen heikkous ilmatorjunnassa Nato-maihin verrattuna on myös se, ettei Suomella ole ohjustorjunnassa käytössä kaikkia niitä ennakkovaroitus- ja valvontajärjestelmiä avaruuteen sijoitettuine valvontasatelliitteineen Yhdysvaltojen luomana, joita Euroopan Nato-mailla on käytössään.

Mielenkiintoista on seurata, pääseekö Ruotsi Patriot-ohjuspuolustusjärjestelmäostoksellaan sekä sitoutumisella Baltian maiden turvallisuuteen hyötymään Nato-maiden käytössä olevista ennakkovaroitus- ja valvontajärjestelmistä niin, että Ruotsi saisi ennakkotiedon sitä uhkaavista ohjuksista. Ruotsi voi esittää Patriot-kaupan ehdoksi tuonkaltaisia järjestelyjä.

Suomen pysyminen Naton ennakkovaroitus- ja valvontajärjestelmien ulkopuolella on erityinen konkreettinen haitta siitä, ettemme ole Naton täysivaltainen jäsenmaa.

                                                                                           ****

Suomi ja Viro tekivät yhteisen tutkahankinnan vuonna 2009. Maat allekirjoittivat hankintasopimuksen ranskalais-yhdysvaltalaisen ThalesRaytheonSystems -yhtiön (TRS) kanssa 3.6.2009. Kauppa käsitti 14 liikkuvalla alustalla olevaa Ground Master 403 -keskivalvontatutkaa (KEVA), joista 12 tuli Suomen Puolustusvoimille ja kaksi Virolle. Kauppaan kuului myös Suomen viiden kiinteän Teresa 22XX -kaukovalvontatutkan (KAVA) modernisointi (ThalesRaytheonSystems 16.6.2009).

Suomi on lisäksi myöhemmin ostanut yhden keskivalvontatutkan lisää paikkaamaan tuulivoimaloiden aiheuttamia katveita, jolloin Suomen varustus on viisi kiinteää KAVA-tutkaa ja 13 liikuteltavaa KEVA-tutkaa, yhteensä siis 18 tutkaa. Määrä – 18 kpl – on sattumalta sama kuin vanhat kiinteästi paikallaan jököttäneet KEVA-tutkat.

Yhdysvaltalainen Raytheon on Suomen hoviasetoimittaja Lockheed Martinin ohella. Suomen käyttämät AMRAAM-ohjukset ovat Raytheonin valmistamia. AMRAAM-ohjuksia käytetään Hornetien lisäksi myös Suomen NASAMS-ilmatorjuntajärjestelmän ohjuksina, joiden toimittaja on norjalainen Kongsberg Gruppen. Suomi on ostanut Raytheonilta myös lyhyen kantaman FIM-92 Stinger -ilmatorjuntaohjukset.

Myös Patriot-ohjustorjuntajärjestelmä on Raytheonin valmistama.

Raytheon omistaa ThalesRaytheonSystems-yhtiöstä puolet.

Kongsberg Gruppen on juuri solminut yhteistyösopimuksen yhdysvaltaisen Lockheed Martinin kanssa koskien F-35-hävittäjän ohjusaseistusta. Kongsberg Gruppenilla on yhteistyösopimus myös Raytheonin kanssa koskien NASAMS-ilmatorjuntajärjestelmää.

Suomen kannalta nyt Horneteissa käytettävät AMRAAM-ohjukset tulevat olemaan sopivia F-35-hävittäjien ohjuksiksi Norjan tapaan. Suomen seuraava hävittäjä tulee olemaan varmuudella Lockheed Martinin F-35, koska lähiympäristössämme tapahtuneet tosiasiat jo nyt rajoittavat tosiasiallisia päätösmahdollisuuksiamme.

                                                                                           ****

Puolustusvoimat tiedotti huhtikuussa 2016, että pitkään keskeneräisenä ollut eri puolustushaarojen yhteinen reaaliaikainen tilannekuva on valmis ja ajan tasalla kaukovalvonta- (KAVA), keskivalvonta- (KEVA) ja lähivalvontatutkajärjestelmien (LÄVA) osalta (Iltalehti 26.4.2016).

Ilmavoimat esitteli tuolloin myös kuvan 1 mukaista tutkien peittoalueella varustettua karttaa, jossa on yhteensä 15 tutkapistettä, kun Suomella on nyt siis yhteensä 18 KAVA- ja KEVA-tutkaa. Liikuteltavia KEVA-tutkia on todennäköisesti sijoitettu kiinteiden KAVA-tutkien yhteyteen tai varastoon, mistä johtuen Ilmavoimien kartassa on vain 15 sijaintipistettä 18 pisteen sijaan.

Liikuteltavien ja ei käytössä olevien KEVA-tutkien suojaaminen rauhanoloissa esimerkiksi kallioluoliin säilöttynä on kiinteitä tutkia helpompaa. Liikuteltavien KEVA-tutkien suojaaminen myös kriisi- ja sota-oloissa on kiinteitä tutkia helpompaa liikuteltavuuden ja maastokätkeytymisen mahdollistamana, mutta kuitenkin Suomi on ennalta miettinyt liikuteltavien tutkapisteiden paikkoja tehden sijaintiselvitystyön helpommaksi vihollisvoimille.

Suurin osa rauhanoloissa käytössä olevista ”liikuteltavista” KEVA-tutkista on kuitenkin kohtuullisen helppoa paikantaa, koska ne on tosiasiallisesti asennettu kiinteiksi suojakuvun alle, ja loput ovat Sisun ETP 8 x 8 -maastokuorma-autoihin asennettuna. Vain nuo Sisu-tutkat ovat tosiasiallisesti liikuteltavia. Noillekin liikuteltaville Sisu-tutkille Suomi on miettinyt ennakkoon vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja.

Kiinteät tutka-asemat ovat kriittistä sotilaallista infrastruktuuria, koska Suomi kuuluu Venäjän ohjuspeiton alle. Suomi siis sijaitsee ohjuspeiton alla suhteessa venäläisohjusten tavanomaisiin sijainti-, varastointi- ja laukaisupisteisiin.

Venäjän ohjuspeiton alle kuuluminen tarkoittaa sitä, ettei Venäjän välttämättä tarvitse tehdä ohjusten aktiivisia ja havaittavissa olevia siirtoja kohdistaakseen ohjusiskun Suomeen ja Suomen kriittiseen sotilaalliseen infrastruktuuriin, johon kuuluvat mm. tutkajärjestelmät, lennonjohtojärjestelmät, johtokeskukset, hävittäjät asema- ja säilytyspaikkoineen sekä tietoliikenne- ja energiansyöttöjärjestelmät. Tiedonvälitysjärjestelmät linkkimastoineen ovat kaikkein kriittisimpiä.

Suomen ongelma eturintamamaana on käytettävissä oleva reagointiaika. Jos Itämeren ympäristössä jostakin syystä turvallisuustilanne kiristyisi ja Venäjä päätyisi sotilaalliseen ratkaisuun, se tapahtuisi nopeasti ja yllättäen ilman ennakkotietoaja ja -varoitusta. Venäjä pyrkisi vähäiseen sotilasvoiman käyttöön yllätyksellä. Ohjushyökkäyksessä viisi minuuttia on jo pitkä aika.

Vaikka Suomi pyrkisi pysymään irti Itämeren sotilaallisesta konfliktista Naton ulkopuolisena, Venäjä todennäköisesti tekisi Suomea kohtaan sellaisia sotilaallisia toimia, jolla se varmistaisi Suomen ilmatilan hallinnan ja siten voisi lamaannuttaa Suomen varsin vähäisillä sotatoimilla. Venäjä ei kuuna päivänä ole niin tyhmä, että suorittaisi maa-armeijallaan Suomen korpiin intervention ja lyöttäisi sotilaittensa päitä jäljellä olevan Karjalamme mäntyihin.

Suomen ilmatilan hallinnan kaikkein kriittisimmät sotilaskohteet kuten myös kaikki muu kriittinen sotilaallinen infrastruktuuri on helppo selvittää siviilinkin. Kaikki selviää muutaman tunnin työllä netissä ja tietoja yhdistämällä. Välttämättä ei tarvitse käydä edes paikan päällä.

Jos kohteista ei löydy tietoa Puolustusvoimien julkisista tiedoista, sitä löytyy siviilikansalaisten luomilta nettisivuilta tai vaikkapa varusmiesten nettikeskustelupalstoilta. Nykyisin nettiaikana puolustus ei voikaan perustua niin kuin ennen vanhaan tiedon salaamiseen. Kaikki on julkista. Vastaavasti myös Venäjän sotilaallista voimaa on lähialueillamme helppo selvittää niin kuin olen joissain aikaisimmissa blogikirjoituksissani tehnyt.

                                                                                           ****

Olen koostanut tähän kappaleeseen esimerkinomaisesti joitain omasta mielestäni kriittisiä sotilaskohteitamme.

Liikkuvien sotilaskohteiden – kuten esimerkiksi kuvassa 1 olevat ”liikuteltavien” KEVA-tutkien – kohdepisteet on helppo selvittää huomioiden varuskunnat ja esimerkiksi vanhat KEVA-järjestelmän tutkapisteet, joita löytyy kirjallisuudesta. Ei tarvitse olla mikään erityinen salapoliisi, vaikka kuvassa 1 olevat pisteet ovat ehkä tarkoituksella hieman sivussa todellisista sijanneista ja kuva on hieman epämääräinen.

Tässä luvussa esitetyt tummennettujen koordinaattien paikkatiedot löytyvät Google Maps -sivustolta (Google Maps) tai Google Earth Pro -palvelusta (Google Earth Pro). Kohteet löytyvät myös Maanmittauslaitoksen karttapaikka-palvelusta, mutteivat noilla koordinaateilla vaan paikkanimihaulla (MML Karttapaikka).

Maanmittauslaitoksen satelliittikuva on oleellisesti tarkempi kuin Googlen. Myös kohteiden tarkat koordinaatit on syytä ottaa Maanmittauslaitoksen maastokartasta, jos ajattelisi tehdä leikkimielisesti vaikkapa ohjushyökkäystä Suomeen.

Ohuet teräsmastot ovat tunnistettavissa esim. Google Earth pro- tai Google Maps -palvelun satelliittikuvista maston luomista varjoista.

Esimerkkejä:

Kiinteä KEVA-tutka Inarin Litmuorvaaran päällä, tarkka sijaintipiste 68°28'08.8"N 26°12'31.2"E (kuvat 2, 3 ja 4).

Puolustusvoimien käyttötarkoitukseltaan tarkentamaton tutka- tai linkkimasto Vaalimaan Hurpun rajavartioaseman läheisyydessä noin kilometrin päässä Venäjän rajasta. Kesäkuussa 2013 pystytetyn 138 metriä korkean maston tarkka sijaintipiste 60°30'00.6"N 27°42'43.1"E (kuva 5). Paikalliset puhuvat ”Nato-mastosta” tai ”Nato-tornista” ja samaa termiä on käytetty myös puolustusasioiden sosiaalisilla keskustelupalstoilla (esim. Maanpuolustus.net-nettikeskustelupalsta).

Tikkakoskella Ilmavoimien esikunnan vierellä vajaan puolen kilometrin päässä on tutkamasto, tarkka sijaintipiste on 62°23'34.1"N 25°33'55.4"E (kuva 6). Maanmittauslaitoksen maastokartoissa on tutka-alue merkitty aidatuksi (pääsy kielletty merkintä).

Siilinjärven Rissalassa Karjalan lennoston lentotukikohdan vierellä on kallioon louhitut tilat Suomen toiselle pääjohtokeskukselle (7. Pääjohtokeskus, 7. PääJoke). Kallion päällä näkyvä osuus on todennäköisesti kallioon liittyvä betonikansi, jonka tarkka sijaintipiste on 62°58'47.2"N 27°48'49.7"E. Kuvassa näkyvän kallion sisään (todennäköiseti pääjohtokeskukseen) ulottuvan ajorampin koordinaatit ovat puolestaan 62°58'55.1"N 27°48'53.1"E (kuva 7). Kallion päällä olevalla osalla ei ole Maanmittauslaitoksen maastokartassa aitausmerkintää, mutta kallioon johtavalla ajorampilla on. Vastaava rakennelma löytyy myös Jyväskylän lentoasemalta, ja sijaintipiste on 62°25'14.9"N 25°37'24.0"E (kuva 8).

Toinen pääjohtokeskus on 5. Pääjohtokeskus (5. PääJoke) Rovaniemellä osana Lapin lennostoa. Lapin lennoston alueella todennäköisesti pohjoisin kiinteä KEVA-tutka on edellä mainitusti Inarissa Litmuorvaaran päällä ja eteläisin Kajaanin Lehtovaaran Akkovaaran huipulla. Tutkan koordinaatit ovat 64°05'07.3"N 27°42'40.1"E (kuva 9).

Kuvassa 10 on esitetty Pohjois-Karjalan kiinteiteä KAVA-tutka, jonka sijainti on myös yleisessä tiedossa. En kuitenkaan tässä yhteydessä kerro koordinaatteja henkilökohtaisista syistä.

Kuvassa 11 on esitetty Utön merivoimien/rannikkotykistön valvontatutka (Navielektron Nepra 5400). Mastossa, jonka varjokuva piirtyy kalliopinnalle, oli aina 1970-luvun lopulle saakka merta valvonut FIKA-tutka, joka korvattiin Nepralla vuonna 2010. Tutkan sijaintikoordinaatit 59°46'50.9"N 21°22'05.2"E, mutta tutka ei liene enää erityisen tärkeä Suomen puolustukselle tutkajärjestelmäuudistusten jälkeen.

Suomen Hornetit ovat sijoitettuna kallioluoliin päivystyshävittäjiä lukuun ottamatta. Olen käsitellyt noiden kallioluolien suuaukkojen sijainnit satelliittikuvina aikaisemmin blogikirjoituksessa 15.1.2017 otsikolla ”Ohjustorjuntakyvykkyys on Suomen erityinen puolustusongelma”, joka löytyy täältä.

Karjalan lennoston kalliosuojan suuaukkojen (2 kpl) koordinaatit ovat 63°00'01.8"N 27°47'27.9"E ja 63°00'05.9"N 27°47'21.4"E. Satakunnan lennoston suuaukkojen (2 kpl) koordinaatit ovat 61°25'02.8"N 23°37'43.9"E ja 61.417926, 23.630105. Lapin lennoston suuaukkojen (2 kpl) koordinaatit ovat 66°33'10.9"N 25°48'53.5"E ja 66°33'13.9"N 25°49'01.1"E. Kuvassa 12 on esitetty Karjalan lennoston kalliosuojan suuaukko 63°00'01.8"N 27°47'27.9"E -koordinaatilla. Jyväskylässä maan alle menevän luolan sijaintikoordinaatti on 62°23'53.1"N 25°41'17.5"E (kuva 13), mutta luola ei todennäköisesti ole hävittäjäluola asfalttipinnan ratamaalausten perusteella (maalauksia ei ole).

Jos haluaa eliminoida Suomen tutkaverkkoa edelleen, merialuksissa Hamina-luokan aluksiin (Hamina 80, Tornio 81, Hanko 82 ja Pori 83) asennetut TRS-3D/16-ES-tutkat on myös helppo selvittää, kun tietää aluksen kotisataman ja sillä perusteella sijainnin. Laivoja ei saa piiloon kallioluoliin. Rauma-luokan aluksissa (Rauma 70, Raahe 71, Porvoo 72 ja Naantali 73) käytetään Saabin Giraffe-tuoteperheen tutkaa. Jos eri tutkien teknisiin tietoihin haluaa tutustua tarkemmin, kannattaa käydä Radartutorial-sivustolla.

Turun Pansiossa (6. pintatorjuntalaivue) kuvanottohetkellä sijaitsevien seitsemän sota-aluksen sijainnit on esitetty kuvassa 14.  Suurimman laivan (miinalaiva Uusimaan) koordinaatit olivat 60°26'28.9"N 22°07'37.5"E.

Kuvassa 15 on puolestaan esitetty Kirkkonummen Upinniemessä (7. pintatorjuntalaivue) 12 sota-alustamme, joista suurimman laivan (Rajavartioston vartiolaiva Turva) koordinaatit kuvanottohetkellä olivat 60°26'28.9"N 22°07'37.5"E.

                                                                                           ****

Jos olisin Venäjän armeijan esikuntapäällikkö, ja jos Venäjän poliittinen johto asettaisi tehtäväkseni laatia ”puolustussuunnitelma” Suomen eliminoimiseksi Itämeren alueella mahdollisesti syntyvässä kriisissä, jossa Venäjä pyrkisi turvaamaan etujaan vaikkapa Baltian maiden haltuun otolla, olisi suunnitemani suurin piirtein seuraava.

Sotilaalliset toimet Suomea kohtaan tulee tehdä yllätyksenä heti siinä vaiheessa, kun Venäjän ulkopoliittisen johdon päätös interventiosta syntyneen tilanteen johdosta on tehty, mutta Itämeren turvallisuustilanne ei vielä olisi eskaloitunut niin, että Suomi olisi varautunut itseensä kohdistuviin sotilaallisiin toimiin. Sekä Suomen hidasta sotilaallista reagointikykyä että myös päätöksentekokykyä tulee hyödyntää.

Sotatoimien tulee tapahtua yllättäen ilman pienintäkään ennakkovihiä. Ohjussiirrot alueelle on tehtävä vaivihkaa hyvissä ajoin etukäteen.

Vastaavasti kuin Ukrainassa, jossa meillä oli hyvissä ajoin etukäteen suunnitelma Krimin ottamisesta haltuun ja itäisessä Ukrainassa levottomuuksien sytyttämisestä vähimmäispäämääränä jäätynen konfliktin synnyttäminen ja enimmäispäämääränä itäisen ja eteläisen Ukrainan ottaminen kansan tuella haltuun. Krimin tapahtumat tulivat koko maailmalle täytenä yllätyksenä. Saman yllätyksellisyyden tulee päteä jatkossakin. Ukrainan itäosissa kykenimme hallitsemaan myös ilmatilaa täydellisesti.

Venäjän armeijan maajoukkoja ei käytetä eikä Suomeen kohdistettaisi maavoimien toimenpiteitä ohjusiskuja lukuun ottamatta. Sellaisia ennakoivia maavoimien siirtoja ei tehdä, joista Suomi saisi nopeasti tiedon.

Asetetut tavoitteet eivät edellytä minkään Suomen alueen miehittämistä eikä edes paikallisten kriisipesäkkeiden muodostamista vastaavasti kuin Ukrainassa. Spetsnaz-joukkojen käyttöön ei ole tarvetta. Emme haasta Suomen maa-armeijaa emmekä yli 200 000 sotilaan reserviä. Sotilaalliset toimet on pyrittävä mitoittamaan niin, etteivät poliittiset suhteet Suomeen kärsi tulevaisuudessa.

Venäjälle riittää Suomen ilmatilan haltuunotto ja sitä kautta vaikuttaa osaltaan Suomen poliittiseen päätöntään niin, että Suomi pysyy erillään Itämeren sotilaallisesta tilanteesta eikä kohdista sotatoimia Venäjää vastaan. Suomen poliittisen päätäntäkyvyn menettämistä tehostetaan propagandistisin toimenpitein, joille suomalaispoliitikot antavat oivallisen maaperän historiallisista syistä.

Suomen ilmatilan hallinnan kannalta strategisesti tärkeät sotilaskohteet eliminoidaan pääsääntöisesti ohjuksin, aivan rajanpinnassa olevia kohteissa voidaan käyttää myös muita ratkaisuja. Suomen armeijan tiedonvälitystä lamaannutetaan tuhoamalla kriittisiä linkkimastoja ohjuksin tai sabotaasein. Ohjusiskun tulee kestää alle varttitunnin ja siinä tulee eliminoida Suomen reaaliaikainen tutkiin perustuva yhteinen tilannekuva. Kaikki viisi kiinteää KAVA-tutkaa eliminoidaan Iskander-ohjuksin, pohjoisessa Iskander-peiton ulkopuolella Barentsinmerellä tai Vienanmerellä olevista sukellusveneistä laukaistavilla Kalibr-ohjuksilla.

Myös tiedossa olevat liikuteltavat ja kiinteiksi asennetut KEVA-tutkat eliminoidaan ohjuksin, samoin kuin myös Upinniemessä ja Pansiossa satamassa olevat sotalaivat, etusijassa tutkia sisältävät Hamina- ja Rauma-luokan alukset. Laivat eliminoidaan Itämeren aluksilta laukaistavin Kalibr-risteilyohjuksin. Suomalaisaluksilla ei ole riittävää ilmatorjuntakykyä eikä Suomi ole suojannut sotilassatamiaan 24/7-jatkuvatoimisella ohjusilmatorjunnalla, joka kykenisi torjumaan myös risteilyohjuksemme. Tällä hetkellä Suomen ilmatorjunta sotilaallisesti kriittisten sotilaskohteiden osalta on sangen vajavaista.

Sotilaslentokentillä olevat päivystyshävittäjät pyritään tuhoamaan myös ohjuksin tutkaverkon lamaannuttamisen turvin. Hornetien kalliosäilytysluolien suuaukkoja pyritään myös osaltaan tuhoamaan niin, ettei Suomi saa hävittäjiä ulos 1-2 tuntiin.

Ohjuslaukaisuista ja niiden porrastamisesta tehdään sekuntiaikataulun suunnitelma. Ensivaiheessa eliminoidaan lähimpänä Venäjän rajaa olevat tutkat, jota ovat tuhottavissa 1-2 minuutissa ja joita Suomi ei ole suojannut vähäisen varustautumisen johdosta ilmatorjuntaohjuksin. Osa tutkista eliminoidaan sabotaasein, jotka kohdistuvat joko itse tutkiin tai niiden linkkimastoihin.

Kun ilmatilan valvontaa hoitavat tutkajärjestelmät, viestiliikennejärjestelmät ja päivystyshävittäjät on saatu riittävässä määrin eliminoitua, jatketaan ohjusiskua hävittäjien ilmasta maahan laukaistavilla risteilyohjuksilla.

Kun tutkajärjestelmä on saatu täysin eliminoitua, pommittajat tuhoavat lopuksi hävittäjien kalliosäilytysluolien suuaukot Bunker buster -tyypin BETAB 500 -pommeilla (Бетаб) samoin kuin kallion sisällä olevat pääjohtokeskukset ja kiitoradat esimerkiksi. Sekuntiaikataululla tulee varmistaa, ettei Suomi kykene siirtämään hävittäjiään Ruotsiin.

                                                                                           ****

Edelliseen kappaleeseen kirjoitettu on minun lisäkseni monelle vastenmielistä luettavaa, mutta myös tuollaiseen – ja nimenomaan tuollaiseen – riskiskenaarioon on meidän varauduttava. Monet Suomessakin elävät etenkin näin itsenäisyyspäivän tienoilla vanhoja sotia ja pyrkivät varautumaan niihin runsailla miesreserveillä. Vanhat sodat ovat kuitenkin taaksejäänyttä elämää, ikävä kyllä.

Kukaan ei uskonut vielä perjantaina 28.2.2014, mitä seuraavana viikon loppuna tulee tapahtumaan. Viikonlopun kuluessa maanantaina 3.3.2014 Ukraina oli jo menettänyt Krimin niemimaan. Venäjä pyrkii nopeuteen ja yllätykseen, ja siihen jokaisen sen läntisen naapurimaan on varauduttava ja pidettävä puolustus huippukunnossa.

Suomessakaan ei voida ajatella tyyliin ”ei Venäjä meitä vastaan koskaan tekisi tuollaista”, kun meillä on ollut niin hyvät ja ystävälliset suhteet ja kun olemme tunnustaneet ja huomioineet Venäjän turvallisuuspoliittiset intressit. Tuollaiselle ajatusmallille ei ole katetta, mikäli Itämerelle syntyisi sotilaallinen kriisi.

Toisaalta Venäjä pyrkii turvallisuuspoliittisiin päämääriinsä myös mahdollisemman pienin kustannuksin. Miksi viedä maahan sotilaita kuolemaan, jos päämäärään päästään ohjuksilla ja sotilaallisella ilmatoiminnalla ilman miehistömenetyksiä?

Suomen pitää siis aluksi varmistaa, että se on suojannut esimerkiksi tutkansa ja että sillä riittävä yhteinen reaaliaikainen tilannekuva. Suomen pitää ehdottomasti pitää ilmatila hallussaan ja suojata sen kannalta kaikki strategisesti kriittinen riittävällä ilmatorjunnalla. Meillä käytössä oleva rajallinen ilmatorjunta tulee keskittää ilmatilan hallinnan kannalta kriittisiin sotilaskohteisiin eikä asutukseen, mikäli siihen ei ole määrällisiä mahdollisuuksia. Ilmatilan pysyminen omassa hallinnassa on parasta siviilien suojelua.

NASAMS-ilmatorjuntajärjestelmän oston aikoihin huhtikuussa 2009 Suomi osti myös 82 kappaletta Sisu 8×8, Sisu 6×6 ja Sisu 4×4 maastokuorma-autoja, jotka toimitettiin Puolustusvoimille vuosina 2010-2014. Hankinnassa 30 maastokuorma-autoa oli sellaista Sisu E13TP 6×6 -mallia, jotka toimivat yhdysvaltalaislähteiden mukaan NASAMS-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän laukaisualustoina. Julkisten tietojen perusteella laukaisualustoja lienee siis noin 30 kappaletta.

Näin ollen Suomi pystyy suojaamaan korkeintaan 30 kohdetta kerrallaan, joista jo 15-18 kohdetta muodostaisivat tutka-asemat, jos ne suojattaisiin täydellisesti. Kun siihen lisätään vielä sotilassatamat ja sotilaslentokentät jokainen useammalla laukaisualustalla, johtokeskukset ja vieläpä Suomen ulkopoliittisen johdon rakennukset, määrää ei voi pitää ainakaan liian suurena: se taitaa olla riittämätön. Satamassa olevien sota-alusten pitää kyetä joko suojata itsensä risteilyohjuksilta tai sitten nekin pitää suojata ilmatorjunnalla.

Suomi on laaja maa. Suomi voi tuolla noin 30 aukaisualustojen määrällä suojata vain noin kuusi prosenttia pinta-alastaan.

11.7.2008 julkaistulla päätöksellä Yhdysvallat oli antanut Suomelle ostovaltuudet AIM-120C-7 AMRAAM -ohjuksen 300 kappaleen toimitukselle. Hankinnan arvoksi oli arvioitu 435 miljoonaa dollaria. Mielenkiintoista olisi tietää, miten ohjusten jako NASAMS-ilmatorjuntaohjusjärjestelmille ja Horneteille on ajateltu. Jos Suomi olisi käyttänyt koko ostovaltuuden (jota se ei ole tehnyt) ja jos sekä NASAMS:ille ja Horneteille jyvitettäisiin ohjuksista puolet, 30 NASAMS-laukaisualustaa saisi viisi ohjusta kukin. Ei paljon, kun laukaisualustassa on kerrallaan laukaisumahdollisuus kuudelle ohjukselle. Vastaavasti noin 60 Hornetille riittäisi keskimäärin vain 2,5 ohjusta per hävittäjä.

                                                                                           ****

Lukuvinkki niille, jotka pääsevät suojaustason IV asiakirjoihin (ei pääsyä):

Ilmavoimien KEVA 2010 – järjestelmän häiriönsietokyky”, Tuomas Lilja, Sotatieteiden kandidaattiopiskelijan tutkielma, 99. Kadettikurssi (2015), Doria

****

Korjaukset 9.12.2017:

Kiinteä KAVA-tutka Inarin Litmuorvaaran päällä, tarkka sijaintipiste 68°28'08.8"N 26°12'31.2"E (kuvat 2, 3 ja 4).” Kyseinen tutka on tosiasiallisesti kiinteä Ground Master 403 -keskivalvontatutka (KEVA-tutka), ei KAVA-tutka. KEVA-tutka on asennettu kiinteästi suojakuvun alle.

Vastaavasti Lapin lennoston alueella todennäköisesti Lapin pohjoisin kiinteä tutka Inarissa sekä eteläisin Kajaanin Lehtovaaran Akkovaaran huipulla ovat KEVA-tutkia, eivät KAVA-tutkia.

Vastaavat muutokset tehty myös kuvien 2, 3, 4 ja 9 kuvateksteihin.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu