Suomen EU-puolustushanke ja Nato-korvike taisivat lässähtää kuin pannukakku

”EU:n puolustusyhteistyö vietävä niin pitkälle kuin mahdollista.” totesi presidentti Sauli Niinistö Ylen ykkösaamussa 14.1.2017 (Yle Areena 14.1.2017).

Presidentti Sauli Niinistö on tyytyväinen EU:n puolustusyhteistyön syventämiseen” oli puolestaan uutisotsikko Verkkouutisissa 8.6.2017 (Verkkouutiset 8.6.2017).

Jatkona syksyllä 2017 presidentti Niinistö totesi vielä Ylen Ykkösaamussa, että ”EU:n puolustus vaatii asenteiden muutosta ja etenemistä pikkuhiljaa” (Yle Areena 2.9.2017).

Tosiaan EU:n puolustus vaatii asenteiden muutosta. Asennemuutosta Euroopan puolustuksen muotoilussa tarvitaan nimenomaan Suomessa, jota ainakaan Niinistön johdolla ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut. Euroopan Nato-maat ovat jo asennemuutoksensa tehneet liittyessään Natoon.

Myös maan hallitus on ollut vahvasti EU-puolustuksen eteenpäinviemisen linjalla.

Me ollaan sovittu [Ranskan presidentti] Macronin kanssa, että liittoudumme yhteisen puolustuksen eteenpäinviemiseksi. Saksa on siinä kolmas kumppani. Saksan vaalien jälkeen syyskuun lopussa Euroopan yhteisen puolustuksen kehittämisen odotetaan etenevän suurin harppauksin.” totesi pääministeri Juha Sipilä Ylelle vielä syyskuussa (Yle 11.9.2017). Suomen kumppaneita EU:n yhteisessä puolustuksessa olivat siis vielä tuolloin Sipilän mukaan Ranska ja Saksa. Sipilän mukaan Suomi myös liittoutuu yhteisen puolustuksen eteenpäinviemiseksi, mikä on vahva kannanotto.

Missäköhän ovat nuo Sipilän mainitsemat Suomen ”suuret harppaukset”. Eipä ole näkynyt – siis nimenomaan Suomen harppauksia. Saammekohan odottaa vielä pitkäänkin?

Se mikä EU:ssa on hyvää, on tämä turvallisuuspoliittinen yhteistyö. Se on se mitä suomalaiset EU:lta hakivat. Tämä on parasta mitä täältä on saatavissa.” totesi ulkoministeri Timo Soini Brysselissä 13.11.2017, kun hän oli juuri allekirjoittanut Suomen puolesta sitoumuksen osallistua EU:n puolustusta koskevaan pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön, PRY:hyn (Yle 13.11.2017 ja HS 13.11.2017).

EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) puolustuksessa on kirjattu aikanaan jo Lissabonin perussopimukseen. Englanninkielinen termi puolustusyhteistyölle on Permanent Structured Cooperation (PESCO). Lissabonin sopimuksessa annettiin haluaville EU-maille mahdollisuus tiivistää puolustusalan yhteistyötä pysyvänä rakenteellisena yhteistyönä.

EU-puolustusyhteistyö otti kuitenkin todellisia ensiaskelia vasta sen jälkeen, kun Iso-Britannian ero EU:sta varmistui kesällä 2016, vaikka Ranska sinänsä oli ehdottanut EU:n turvatakuiden käyttöönottoa hieman aikaisemmin marraskuussa 2015 Pariisin terroristi-iskujen jälkeen.

Ratkaisevaa EU-puolustusyhteistyölle oli siis Iso-Britannian EU-eron varmistuminen, ei Ranskan pyyntö Lissabonin sopimuksen turvatakuuklausuulien käyttöönotosta. Ranskan mielestä terrori-iskuihin liittyvät turvallisuusasiat olivat enemmän EU-asia kuin Nato-asia.

                                                                                               ****

Mistä johtuu Suomen suuri EU-puolustuksen kehittämisen innostus, missä sinänsä ei ole mitään pahaa, päinvastoin.

Natoon kuulumattomalla Suomella on pula maan haluamista turvatakuista ja varmuudesta maan saamasta sotilaallisesta avusta sotilaallisessa kriisissä. Turvatakuut halutaan myös Suomeen, kun Nato-maillakin ne jo ovat. Vastaavaa turvatakuuongelmaa ei ole ollut jostain syystä Ruotsilla, joka on myös Natoon kuulumaton ja sijaitsee samalla herkällä Itämeren turvallisuusalueella kuin Suomi.

Suomi pelkää Venäjän kantojen vuoksi Nato-jäsenyyttä. Suomen Nato-jäsenyyspelko on yhtä kuin Suomen Venäjä-pelko. Suomi hakisi Naton korviketta vaikkapa pirulta, jos se Suomelle turvatakuut antaisi. Kaikki käy väriin ja kokoon katsomatta paitsi Nato.

Suomi siis etsii korvikkeita Natolle. Suomen toiminta Nato-korvikeasiassa tuntuu välillä hieman epätoivoiselta, kuten alkumetrien toiminta EU:n puolustusta koskevassa pysyvässä rakenteellisessa yhteistyössä ja sitä koskevissa sopimusneuvotteluissa on osoittanut. Miltäköhän asia näyttää rajojemme ulkopuolelta katsottuna, kun muistetaan Suomen käyttäytyminen kylmän sodan ajalta puolueettomuusasioissa ja suomettumisasioissa.

                                                                                               ****

Suomi on nyt ottamassa Naton perussopimuksen korvikkeeksi Lissabonin sopimuksen 42.7-artiklan (EUR-Lex, 42. artikla).

Puolustusministeri Jussi Niinistö kommentoi Brysselissä 9.11.2017 pidetyssä puolustusministerien Nato-kokouksessa puolustusyhteistyön perustamisasiakirjaa, johon Niinistön mukaan oli saatu Suomen aloitteesta viittaus EU:n Lissabonin perussopimuksen artiklaan 42.7. Kyse on sopimusmainnasta, jossa EU:n jäsenmaat ovat velvollisia tulemaan hyökkäyksen kohteeksi joutuvan maan tueksi.

Se [apu] voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä mutta parempi sekin kuin ei mitään.” puolustusministeri Niinistö totesi Naton puolustusministerikokouksessa, johon myös Suomi ja Ruotsi sallittiin osallistuvan (Yle 13.11.2017).

Meidän vaatimuksesta sinne tuli se 42.7-pykälä. Tässä terveisiä oppositiolle ja pääkirjoittajille ja muille arvostelijoille.” totesi puolestaan ulkoministeri Timo Soini ylpeänä Brysselissä 13.11.2017 Suomen turvatakuuvaatimuksesta, joita kukaan muu ei esittänyt EU:n 28 jäsenvaltion joukossa kuin vain Suomi.

Suomi ajoi 42.7-kirjausta perustamisasiakirjaan kuin käärmettä pyssyyn.

Natoon kuulumattomalle Suomelle EU-puolustusyhteistyön kehittäminen on ollut erityinen poliittinen päämäärä. Erityinen poliittinen päämäärä se on ollut presidentti Niinistölle, jota on kismittänyt, etteivät EU-maiden johtajat ole hänelle eikä Suomelle luvanneet turvatakauita niitä Niinistön ennalta pyytäessä (US-blogi 17.5.2017). EU-turvatakuista Niinistölle on tullut samanlainen pakkomielle kuin mitä Itämeren lentoalusten transponderit on hänelle ollut kesästä 2016 lähtien.

Presidentti Niinistö ja hänen johdollaan Suomi pyrkivät väenväkisin tulkitsemaan Lissabonin perussopimuksen niin, että EU-jäsenmailla olisi velvoite antaa muille jäsenmaille myös sotilaallista apua. Asia hivutettiin nyt vääntämällä puolustusyhteistyön perustamisasiakirjaan. EU-mailla olisi siis keskinäinen puolustusvelvoite ja sotilaallisen avunannon velvoite. Apuvelvoiteasiaa – siis sotilaallista apuvelvoiteasiaa – toisaalta kummastellaan, toisaalta vähätellään muissa EU-maissa. Tässä asiassa edes Ruotsi ei ole ollut Suomen linjoilla eikä ole tarvinnut samaa kuin Suomi.

                                                                                               ****

EU:n puolustusyhteistyön kehittämien sai hieman poliittista konkretiaa jo vuoden 2016 puolella (Eurooppa-neuvoston kokous 15.12.2016), mutta todellista puolustuksellista konkretiaa puolustusyhteistyön kehittämien sai hanke-esitysten muodossa tämän vuoden keväällä.

Suomessa valtioneuvoston kanslian laatima perusmuistio (VNEUS2017-00310 12.5.2017) päivämäärällä 12.5.2017 toteaa, että ”Pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) tukee Suomen tavoitetta EU:n vahvistamisesta turvallisuusyhteisönä ja turvallisuuden tuottajana”, mikä tarkoittaa, että Suomen turvallisuuden tuottaja numero yksi on EU. Suomelle Nato tule olemaan turvallisuuden tuottaja niin kuin lähes kaikille muille Euroopan maille.

Suomessa ollaan omittu kyllästymiseen saakka termi ”turvallisuuden tuottaja”, jolla pyritään perustelemaan kaikki mahdolliset turvallisuuspoliittiset asiat maan ja taivaan välillä riippumatta siitä, mihin asia todella johtaa. Suomelle tällä hetkellä Naton ulkopuolella pysyminenkin tuottaa turvallisuutta, kun sen sijaan EU:n yhteisen puolustuksen ulkopuolella pysyminen ei tuottaisi Suomelle turvallisuutta. Mikä onkaan se ero Naton ja EU:n välillä turvallisuustuottoasiassa?

PRY:n – englannin kielellä siis PESCO:n – alla toteutettavia hankkeita Suomi listasi toukokuussa 2017 tuossa edellä mainitussa valtioneuvoston kanslian laatimassa perusmuistiossa yhteensä seitsemän kappaletta, jotka olivat ”kansallisesti puolustushallinnon selvityksen tuloksena muodostuneina” tärkeysjärjestyksessä: satelliitteihin liittyvä avaruusyhteistyö (nro 1), EU:n kyberpuolustuksen edistäminen (nro 2), meriyhteyksien turvaaminen (nro 3), yhteensopivien käyttöjärjestelmien valmistelu (nro 4), tilannekuvayhteistyö (nro 5), joukkojen omasuojan edistäminen (esim. miehittämättömät järjestelmät) (nro 6) sekä sotilaalliseen huoltovarmuuteen liittyvät hankkeet (nro 7).

”Puolustushallinnon selvitys” on yhtä kuin puolustusministeriön ja Puolustusvoimien ammattisotilaitten laatima lista.

Toukokuun lista kertoo, että Suomi haikailee monessa sellaista, mitkä ovat Nato-maille olemassa olevia itsestäänselvyyksiä. Suomen listassa yli puolet hankkeista ovat puhtaita Nato-hankkeita Nato-maille. Suomen haluama kärkihanke EU-puolustusyhteistyössä oli ”satelliitteihin liittyvä avaruusyhteistyö”, joka sekin on Nato-maille pikemminkin Naton sisäinen asia. Suomi ei ole tarkemmin avannut, mitä se tuolla ”avaruusyhteistyöllä” puolustuksessa oikein tarkoitti.

                                                                                               ****

Puolustukseen liittyvä ”satelliitteihin liittyvä avaruusyhteistyö” osoittaa osaltaan Suomen tietämättömyyttä, mihin Euroopan Nato-maiden sotilaallinen satelliittikyvykkyys jo perustuu. Kyse oli siis puolustuksellisesta satelliitteihin liittyvästä avaruusyhteistyöstä, ei suinkaan satelliitteihin perustuvasta kaupallisesta toiminnasta, kun Suomessa viritellään satelliittiosaamista.

EU:n puolustusyhteistyön rungon muodostaa Nato-maat, joiden puolustusperustan yksi jo olemassa oleva kulmakivi on ennakkovaroitus- ja valvontajärjestelmä avaruuteen sijoitettuine valvontasatelliitteineen Yhdysvaltojen luomana.

Kyse on ennen kaikkea sotilaallisesta tiedustelusta, mutta myös tilannekuvan rakentamisesta ja sotilasviestinnästä satelliittien avulla. Satelliittien havaintojärjestelmät ovat toista kuin tutkajärjestelmät, joihin Suomen sotilaallinen havainnointikyky ja tilannekuvan muodostaminen lähialueillamme perustuu. Suomi haluaisi satelliittien tuottamaa havainnointia ennakoimaan maahan kohdistuvia ohjushyökkäyksiä.

Suomella ei ole oikein mahdollista pienenä valtiona hankkia yksinään puolustuksen satelliittia jo kustannussyitä muista mahdottomuuksista puhumattakaan. Yhteistyötä nyt haluttaisiin, mutta se taitaisi edellyttää Nato-jäsenyyttä.

Euroopan Nato-mailla ei ole enää EU:ssa vastaavia tarpeita satelliittien suhteen niin kuin Suomella näyttää olevan. Euroopassa on myös jo vanhaa satelliittiyhteistyötä, ja satelliittiyhteistyölle on jo olemassa vanhoja puitteita ilman Suomen uutta aloitetta.

Suomen heikkous esimerkiksi ilmatorjunnassa ja etenkin ohjustorjunnassa Nato-maihin verrattuna on siis se, ettei Suomella ole käytössä kaikkia niitä ennakkovaroitus- ja valvontajärjestelmiä, joita Euroopan Nato-mailla on jo käytössään. Suomen ammattisotilaat ovat toukokuisella listallaan tiedostaneet tuon puutteen.

                                                                                               ****

Edes Ruotsi ei kuitenkaan lämmennyt Suomen satelliittiyhteistyöviritykselle EU:n puitteissa, mikä viittaa, että Ruotsi saa jo nyt tai tulee samaan sotilaallista satelliittitietoa mm. Naton ja Yhdysvaltain ennakkovaroitus- ja valvontajärjestelmistä. Nato ja Yhdysvallat eivät kuitenkaan noita satelliittitietoja helpolla ja vähällä jakele ulkopuolisille.

Mielenkiintoista on seurata, pääseekö Ruotsi Patriot-ohjuspuolustusjärjestelmäostoksellaan sekä sitoutumisella Baltian maiden turvallisuuteen hyötymään Nato-maiden käytössä olevista ennakkovaroitus- ja valvontajärjestelmistä niin, että Ruotsi saisi esimerkiksi ennakkotiedon sitä uhkaavista venäläisohjuksista.

Ruotsi voi esittää Patriot-kaupan ehdoksi tuonkaltaisia järjestelyjä Yhdysvalloille. Ruotsin Patriot-ohjuspuolustusjärjestelmän hankinta ja Venäjän Iskander-ohjusyksikön tuleva sijoittaminen pysyvästi Kaliningradiin eivät ole ajallisesti sattumaa, vaan tarkoin harkittua. Venäjällä on toki ollut Iskander-ohjuksia Kaliningradissa jo aikaisemmin, muttei pysyvänä yksikkönä.

                                                                                               ****

Valtioneuvoston kanslian laatimalla listalla sotilaallisessa toiminnassa yhteensopivat käyttöjärjestelmät (nro 4) ovat Nato-maille niin ikään itsestäänselvyyksiä. Käyttöjärjestelmät määrittelee siis Nato. Suomi on puolustushankinnoissaan pyrkinyt toki Nato-yhteensopivuuteen. Nato-mailla tuskin on suurta tarvetta rakentaa vastaavaa EU:hun Suomen takia.

Myös sotilaallisen tilannekuvan muodostaminen (nro 5) on Nato-asia Nato-maille. Laajan eurooppalaisen tilannekuvan muodostamiselle on toki Natollekin vielä haasteita. Suomi ilmeisesti haluaisi tuohon mukaan olematta Nato-maa.

Suomi on jo uusinut tutkaverkoston ja sillä on tutkiin perustuva tilannekuva oman alueensa osalta, muttei ympäristön Nato-maiden osalta, vaikka sinänsä vastikään Helsingissä Pohjoismaiden ja Baltian puolustusministerit allekirjoittivat 6.11.2017 Norecas-sopimuksen ilmavalvontatietojen vaihtamisesta (Yle 6.11.2017).

Suomen toukokuinen lista on pitkälti ydinosaltaan sellainen, mihin Suomen Nato-jäsenyydestä löytyisi ratkaisua yksinkertaisesti. Meriyhteyksien turvaaminen siltä osin kuin se käsittää sotilasliikennettä haittaavien esteiden poistamista, on hyvä kehittämishanke EU:n puitteissa samoin kuin kyberasiat, jotka liittyvät paljon puolustuksen kovan raudan ulkopuolelle siviilimaailmaan.

Suomi pyrkii siis EU-puolustuksella ajamaan Natoon takaoven kautta saamaan niitä etuja, mitä Suomelta Naton ulkopuolisena sotilaallisesta kyvykkyydestä puuttuu kantamatta kuitenkaan vastuuta Nato-jäsenyyden 5. artiklan velvoitteista.

                                                                                               ****

Kun katsoo PESCO:n ensimäistä listaa 17 yhteistyöhankkeesta (First collaborative PESCO projects) ja kun vertaa listaa Suomen toukokuiseen esityslistaan, eipä taidakaan enää olla EU:n puolustusyhteistyö sellainen, jossa Suomi olisi jokin tekijä.

Suomen seitsemänkohtainen lista ei siis menestynyt niiden esitysten osalta, jossa Euroopan Nato-maat katsotvat asiat kuuluvan enemmän Natolle kuin EU:lle.

Kaikkia 17 EU-puolustusyhteistyöhanketta vetää Nato-maa. Suomi ei vedä yhtään hanketta, mutta on toki mukana kolmessa hankkeessa. Neljää hanketta vetävät Saksa ja Italia, kahta Ranska ja Kreikka, yhtä hanketta Hollanti, Belgia, Liettua, Espanja ja Slovakia. Suomen kolme hanketta ovat Liettuan johtama kyberpuolustushanke (Cyber Rapid Response Teams and Mutual Assistance in Cyber Security), Hollannin johtama maiden rajat ylittävältä sotilasliikenteeltä esteitä karsiva hanke (Military Mobility) ja Ranskan johtama sodanajan radioliikenteen ohjelmistokehityshanke (European Secure Software defined Radio, ESSOR).

Joissakin suomalaisissa tiedotusvälineissä on kirjoitettu 15 EU-puolustusyhteistyöhankkeesta, mikä ehkä johtuu todennäköisesti laajempien hankkeiden jakamisesta osiin. Esimerkiksi kyberpuolustushanke on jaettu kahteen osaan Liettuan ja Kreikan johtamana (Cyber Rapid Response Teams and Mutual Assistance in Cyber Security ja Cyber Threats and Incident Response Information Sharing Platform).

17 yhteistyöhankkeen listalla on monta hyödyttävää projektia, joihin Suomen olisi ollut syytä osallistua niiden kolmen lisäksi, mihin Suomi nyt osallistuu. Osallistuminen olisi ollut hyväksi myös poliittisessa mielessä.

                                                                                               ****

Suomi on mukana vain sellaisissa [EU-puolustusyhteistyö]hankkeissa, jotka hyödyttävät myös Suomen puolustusta.” totesi puolustusministeri Jussi Niinistö tylysti, kun Suomen rooli EU-puolustusyhteistyön ensi vaiheessa jäi sangen vaatimattomaksi Suomen omista syistä (Yle 7.12.2017).

Ylen mukaan suomalaisista virkamieslähteistä oli asiaa kysyttäessä viestitetty, että Puolustusvoimien näkökulmasta nyt päätetyissä 17 hankkeessa ei ole mitään, mitä Suomi olisi halunnut johtaa (Yle 7.12.2017). Suomi ei siis enää näekään EU-puolustusta poliittisena hankkeena vaan pelkästään puolustusministeriön ja Puolustusvoimien ammattisotilaiden määritteleminä teknisinä hankkeina, joissa kaikissa Suomen pitäisi olla saamapuolella.

EU-puolustusyhteistyön agendan Suomen osalta päättävät siis puolustusministeriön ja Puolustusvoimien ammattisotilaat, ei Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto.

Jos Suomen poliittinen linjaus EU-puolustusyhteistyössä on ”Suomi on mukana vain sellaisissa EU-puolustusyhteistyöhankkeissa, jotka hyödyttävät myös Suomen puolustusta” -tyylinen, on Suomi unohtanut koko EU-puolustuksen pohjimmaisen idean.

EU-puolustuksen idea on integraatio, jossa yhdistymisellä saadaan kasvavaa voimaa. Yhdessä ollaan enemmän kuin jokainen yksin. Tuohon periaatteeseen eivät kuulu rusinan pullasta poimijat, jollaiseksi puolustusministeri Jussi Niinistön linjamääritys Suomen teki. Kukahan nyt tuollaiselle omahyväiselle Suomelle haluaisi antaa mitään apua missään muodossa sotilaallisessa kriisissä.

Muut EU-maat voivat antaa myöhemmin Suomelle potut pottuina: miksi auttaisimmekaan Suomea, kun se ei hyödyttäisi meidän muiden EU-maiden omaa puolustusta?

Suomesta ei näillä eväillä olisi Natossa olijaksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu