Presidenttiehdokas Niinistö: Venäjä päättää Suomen Nato-asian – ei Suomi itse

Ylen torstaisessa presidentinvaalitentissä saimme presidenttiehdokas Niinistön esittämänä melko kattavan selvyyden siitä, milloin Suomi olisi valmis liittymään Natoon ja minkä ehtojen tulisi täyttyä, että Suomi olisi halukas Nato-jäsenyyteen.

Noita Niinistön sanoja on osittain lainattu jo useassa lehtikirjoituksessa (esimerkkeinä HS 14.12.2017, Verkkouutiset 14.12.2017 ja Markku Huuskon US-blogi 15.12.2017). Toimittajille käy yleensä niin, että vain sitä enimmäistä kirjoitettua puhelainausta luetaan, jonka perusteella sitten tehdään laajempaa analyysia. Alkuperäistä vaalitenttinauhaa ei enää viitsitä katsoa riittävän laajasti.

Alkuperäinen torstainen vaalitenttinauha löytyy kokonaisuudessa Yle Areenasta (Yle Areena 14.12.2017).

Analysoin tässä blogikirjoituksessa seuraavissa luvuissa hieman tarkemmin presidenttiehdokas Niinistön vaalitenttisanomisia. Analysoin sitä, mistä ne ovat lähtöisin ja mitä niistä olisi tehtävä johtopäätöksinä.

Niinistön sanat kertoivat paljon, miten Suomi on omalta osaltaan lähtenyt miettimään omaa turvallisuuspoliittista käyttäytymistään eri uhkakuvien pohjalta, jotka Itämeren ympäristössä voivat tulla toteen.

Viimeistään nyt tuon kaiken Suomen ajatellun turvallisuuspoliittisen käyttäytymisen tietää myös Venäjä, joka varmasti tekee omat suunnitelmansa siltä pohjalta, mitä tietoa nyt Suomesta vahvistuksena on saatu presidenttiehdokas Niinistön suusta viime torstaina.

Niinistö on toki avannut Suomen käyttäytymisskenaariota Itämeren mahdollisessa sotilaallisessa kriisissä jo aikaisemmin Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n järjestämässä ensimmäisessä presidentinvaalitentissä 30.10.2017.

                                                                                      ****

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n järjestämässä ensimmäisessä presidentinvaalitentissä 30.10.2017 (MTV3 30.10.2017 ja IS 30.10.2017) presidenttiehdokas Sauli Niinistö totesi, että hätätilassa – siis sotilaallisessa kriisissä – syntyy aina uusia liittoutumia:

Maailmanhistoriassa hätätilassa syntyy liittoutumia hakematta mitään [Nato-]jäsenyyksiä. Niitä vain syntyy, kun tilanne on tarpeeksi kriittinen.

Saman asian toisti myös puolustusministeri Jussi Niinistö Helsingissä pidettyjen Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustusministerikokousten jälkeisessä tiedotustilaisuudessa 7.11.2017. ”Jos rähinä alkaa, niin kyllä liittokuntia syntyy”, puolustusministeri totesi (HS 7.11.2017).

Niinistöjen samankaltaisten lausumien perusteella liittokunta-asiaa on mietitty ja käsitelty Suomen ulkopoliittisessa johdossa tarkasti. Näkemykseksi on muotoutunut, että Suomi ei sitoudu Ruotsin tapaan ennalta mihinkään Itämerta koskevaan turvallisuusratkaisuun, vaan katsoo, kuinka mahdollinen sotilaallinen kriisi saa alkunsa ja kehittyy.

Suomi ei siis ole valmis liittymään ennalta suunnitellusti läntiseen liittokuntaan, jonka muodostaisivat Nato-maat ja Ruotsi. Voidaan puhua Nato-liittokunnasta, johon kuuluu 30 läntistä valtiota. Suomi jäisi varovaisesti odottamaan tilanteen muotoutumista.

Saimme vahvistuksen Ylen torstaisessa vaalitentissä siitä, ettei Suomi pyrkisi joka tapauksessa olemaan Itämerellä puhkeavan kriisin ulkopuolella ilman liittokuntaan osallistumista. Presidenttiehdokas Niinistö totesi: ”Jos Suomi olisi Naton jäsen, menettäisimme automaattisesti mahdollisuuden olla kriisin ulkopuolella.

Vanha kylmän sodan aikainen puolueettomuusnäkemys Suomen kyvykkyydestä pysytellä sotilaallisen kriisin ulkopuolella pukkaa 69-vuotiaan presidenttiehdokas Sauli Niinistön ajatusmaailmasta. Kylmän sodan ajasta Sauli Niinistökään ei näytä pääsevän eroon. Ehdokkaan korkea ikä näkyy hänen vanhahtavissa näkemyksissä.

Paasikiven-Kekkosen linjan mukaisesti Sauli Niinistön Suomi pyrkii pysymään puolueettomana suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella, vaikka siihen Suomella ei olisi tänä päivänä enää mitään realiteettia jo muodostuneiden sotilaallisten sitoumuksien vuoksi. Suomella ei enää ole mahdollisuuksia pysyä erossa Itämerellä mahdollisesti puhkeavassa kriisissä. Suomen pitää siis kyetä miettimään omat ratkaisunsa oikeista peruslähtökohdista, jonka perusteisiin Suomi ei voi enää vaikuttaa.

                                                                                      ****

Presidenttiehdokas Niinistön liittoutuma- ja liittokuntapuheisiin on lisättävä myös Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius-Pasternakin toteamus Ylen TV-uutisissa 6.11.2017:

Yhdysvalloille tärkeintä on varmistua siitä, että Suomi kykenee hoitamaan oman tonttinsa. Niin kauan kuin Suomi pitää [koskemattomana] tämän koko [Suomen oman] alueen, Venäjä joutuu miettimään, missä ja miten käyttää joukkoja. Ei oikein tiedetä, ketä kaikkia vastaan loppujen lopuksi taisteltaisiin, jos hyökättäisiin Suomeen.” (Yle TV-uutiset 6.11.2017 ja Yle 6.11.2017).

Salonius-Pasternak viittaa siis Venäjän vastaiseen Nato-liittokuntaan Suomea avittavana voimana, jos Venäjä päättäisi hyökätä: Ei oikein tiedetä, ketä kaikkia [siis mitä liittokuntaa] vastaan loppujen lopuksi taisteltaisiin, jos hyökättäisiin Suomeen.

Tutkija Salonius-Pasternak kuten Ulkopoliittisen instituutti kokonaisuudessaan tietää hyvin Suomen ulkopoliittisen johdon ajatuskuvion. Heitä on informoitu.

Kun täydennetään Salonius-Pasternakin 6.11.2017 Ylellä esittämä presidenttiehdokas Sauli Niinistön 30.10.2017 esittämään ja puolustusministeri Jussi Niinistön 7.11.2017 esittämään, voidaan Suomen ulkopoliittisen johdon ajatukset tiivistää oheiseen strategiaan:

Jos Venäjä luo Itämerellä sotilaalliseen kriisiin tähtäävää turvallisuusuhkaa ja pyrkii ottamaan haltuunsa sille kuulumattomia maa-, meri- tai ilma-alueita Itämeren ympäristössä, Suomi pyrkii pitämään alueensa koskemattoman yksin ja tarvittaessa liittymällä ilman Nato-jäsenyyttä Nato-liittokuntaan, joka toimittaa Suomeen aseistusta siinä määrin, että Suomen asettama tavoite koskemattomuudesta säilytetään. Suomi varmistaa, ettei Venäjällä ole mahdollisuutta koukata Suomen kautta Baltiaan ottaen Suomenlahden pohjoisrannat haltuunsa, mikä vaikeuttaisi myös Nato-liittokunnan Viron puolustamista.

                                                                                      ****

Kaikki tuo edellä mainittu perustuu Naton laatimaan Itämeren puolustussuunnitelmaan, joka valmistui vuonna 2016 ja jonka laadinnassa myös Suomi ja Ruotsi olivat osaksi Naton ulkopuolisena maina mukana.

Puolustussuunnitelma on laadittu niistä lähtökohdista Suomen ja Ruotsin osalta, mihin nämä maat ovat olleet valmiit. Suomea ja Ruotsia on siis kuultu.

Ruotsi oli valmiimpi auttamaan Natoa Baltian maiden puolustuksessa kuin Suomi. Suomella ei ollut valmiutta. Ruotsilla on ollut valmiutta enempään kuin useimmilla Naton jäsenmailla.

Ruotsilla on merkittävä asema Nato-liittokunnassa ainoana Naton ulkopuolisena maana. Liittokunnan sotilaalliset toimet yli Itämeren Baltiaan tapahtuisivat Ruotsista käsin. Baltian maita myös huollettaisiin Ruotsista käsin. Ruotsi toimisi Nato-maiden ja Yhdysvaltojen suorittamien sotatoimien alustana. Ruotsin asema on eri kuin Suomen asema.

Suomen tehtävä olisi varmistaa, ettei Nato-liittokunnan tarvitsisi olla huolissaan Suomen alueen joutumisesta vihollistahon – siis Venäjän – haltuun. Tuo on, mihin Suomi suostui Naton tiedustelemana.

Puolustuksellisesti tällä hetkellä Suomella on vaikeuksia varmistaa ilmantilan hallinnan pitäminen itsellään, mikä on se kaiken puolustuksen pohjimmainen perusta. Suomen ilmapuolustuskyky ilmatorjunnan osalta on puuteellinen. Puolustuksessaan Suomi on varautunut sen sijaan hyvin maahyökkäyksen varalta.

                                                                                      ****

Suomi lähtee siis siitä, että Suomi tekee päätöksen osallistumisesta sotilaalliseen liittokuntaan vasta kriisin uhatessa tai ollessa käynnissä, ei ennalta. Luonnollisesti Nato-jäsenyyden hakeminen ei ole enää kriisissä mahdollista, vaikka sellaista mahdollisuutta Suomi on pitänyt yllä turvakseen.

Tuo Suomen Nato-linjaus on kahdella tavalla ongelmallinen, eikä se ole nykyisten vallassa olevien puolustusstrategioiden mukainen. Suomen strategia on hieman vanhahtava.

Kunkin alueen turvallisuuspoliittisessa vakaudessa on oleellista, että jokainen maa tietää toisten maiden toiminnan kriisissä. Tuo on nykyisin noudattavien puolustusstrategioiden perusasia. Syntyvät tilanteet pitäisi kyetä kaikkien ennakoimaan, mikä luo vakautta. Epätietoisuus ja piilottelu eivät luo vakautta kenellekään.

Osaltaan tuohon toisena asiana liittyy myös päätöksentekokyky kriisissä.

Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko on ollut vaikeaa. Yksimielisyyttä ei ole oikein saavutettu edes syvimmän rauhan ajan oloissa. On riidelty vähäisistä sotaharjoituksista ja Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta. Kykenisikö Suomi tekemään paineen ja sotilaallisen uhan alla päätöksen esimerkiksi Nato-jäsenyydestä, kun yksimielisyyttä ei ole edes siitä, voidaanko Natoon mennä edes ilman kansanäänestystä.

Ei ole uskottavaa, että Suomi kykenisi tekemään päätöksen Natoon liittymisestä tai mistään muustakaan vastaavasta Venäjän luoman paineen alla. Suomi tuskin kykenisi tekemään päätöstä edes Yhdysvalloista saatavalle sotilasavulle. Kyse on siis Suomen päätöskyvystä, kun myös Suomen oma turvallisuus olisi uhattuna. Suomella ei ole mitään näyttöä, että se kykenisi tekemään helposti turvallisuuspoliittisia päätöksiä edes täydellisen rauhan aikana.

Suomen Nato-strategia synnyttää Venäjälle mahdollisuuden vaikuttaa Suomen päätöksentekoon ja sitä kautta koko Itämeren turvallisuuteen kriisissä. Suomen riitaisessa turvallisuuspoliittisessa päätöksentekokyvyssä on olemassa jopa riski, että Venäjä kykenisi pelottelutoimillaan saamaan suomalaispoliitikot jopa omalle puolelleen siinä määrin, että Suomen toiminta olisi Itämerellä tapahtuvassa sotilaallisessa kriisissä Venäjän etujen mukaista.

                                                                                      ****

Presidenttiehdokas Niinistö totesi Ylen torstaisessa vaalitentissä selkeästi, miksi Suomi ei hae Nato-jäsenyyttä:

Niin, Venäjän suhtautuminen on varmasti vähän toisenlainen Natoon ja EU:hun, ja tässä tulee myöskin sellainen ei-sotilaallinen tekijä, vähän imagokysymys. Jos ajatellaan venäläistä tai neuvostoliittolaista historiaa, niin siellä on nimenomaan nähty pahana USA ja Nato. Nämä kirjainyhdistelmät, jotka ovat lanseerattu melko syvälle venäläiseen mielenlaatuun, että paha piilee sieltä.

Tuo on itseasiassa tärkein asia, mitä Niinistö torstaina lausui. Niinistö siis sanoi suoraan, miksi Suomi ei hae Nato-jäsenyyttä vaan nojautuu yhä tiukemmin myös sotilaallisessa turvallisuudessaan EU:hun ainoana eurooppalaisena maana. Niinistön ilmoittama syy on Venäjä ja Venäjän kielteiset näkemykset Natosta ja Yhdysvalloista.

Venäjä siis päättää Suomen Nato-asian Nato- ja Yhdysvallat-näkemyksillään – ei Suomi itse. Suomi on annattanut päätösvallan venäläisille, jotka voivat omilla toimillaan säädellä Suomen sotilaallista liittoutumista.

Tuo Niinistön kannanotto on melko paljastava, miksi Suomi ei voi liittyä Natoon ja miksi Suomi yrittää panostaa EU-puolustustyöhön sekä Suomi-Ruotsi-puolustustyöhön ilman mitään lopullisia rajoja. Niinistön mukaan Venäjä näkee Naton ja Yhdysvallat pahuuden lähteenä historian vuoksi. EU ei ole Venäjälle pahuuden lähde, ja siksi Suomi siihen panostaa turvallisuuden tuojana. EU on Suomen Nato-korvike.

Niinistö on tuossa Venäjä-kannassaan väärässä. Venäjällä poliittiset johtajat Kremlissä kulloinkin määrittivät, kuinka venäläiskansa ajattelee. Venäläiskansan mielipide Natosta Yhdysvalloista kulkee Kremlin kautta. Historia ei ratkaise kaikesta huolimatta. Kansan mielipiteen muodostaa siis Kreml. Nato ja Yhdysvallat voivat olla Venäjän ystäviä tai vihollisia, ja mielipide voi muuttua muutamassa viikossa. Venäjän suhtautumisen muutos Turkkiin on hyvä viimeisin esimerkki.

Venäjä kokee edelleen Yhdysvallat uhakseen Yhdysvaltain Euroopassa olevan läsnäolon vuoksi. Yhdysvallat muodostaa Euroopan edelleen todellisen sotilaallisen voiman, joka myös Venäjän on huomioitava.

Tuon Niinistön näkemyksen perusteella Suomelle kävisi, että EU:sta tulisi Naton kaltainen puolustusliitto sitovine sotilaallisine avunantolausekkeineen, koska Venäjä ei ole leimannut EU:ta vihollisekseen ja Suomi on jo EU:n jäsenmaa. EU on Suomen turvallisuusyhteisö eikä muuta Niinistön mukaan Suomella ole. Suomi ei siis tosiaankaan voisi erota EU:sta turvallisuuspoliittisista syistä, vaikka esimerkiksi Perussuomalaiset sitä kuinka haluaisivat.

Suomi ei siis liity Niinistön johtamana Natoon ja Yhdysvaltain luoman turvallisuuden alle täysimääräisenä. EU on Niinistön Suomelle riittävä turvallisuusratkaisu myös ilman sotilaallista voimaa, ellei Venäjä ala tuntea EU:ta sotilaallisena uhkana.

                                                                                      ****

Niinistö on hieman oikeassa, mutta pääosittain ei. Niinistön kannanotto todisti, ettei hän ehkä pohjimmiltaan tunne venäläistä turvallisuuspoliittista ajatustapaa, joka ei perustu todellakaan historiaan. Venäjä ei näe nykyistä Natoa vihollisenaan vain historian perusteella.

Venäjä arvioi turvallisuusuhkiaan sillä perusteella, onko Venäjän kokemilla vastavoimilla todellista sotilaallista kyvykkyyttä muodostaa uhkaa Venäjälle. Venäjälle toki myös EU on vastavoima, jota se pyrkii hajottamaan, mutta EU ei ole sotilaallinen vastavoima.

Oleellisin kysymys Venäjälle on sen voiman sotilaallisesta kyvykkyydestä, joka voi olla Venäjän vastavoima. Voima, jonka Venäjä kokee vastavoimaksi. Tällä hetkellä se ei ole EU. EU:lla ei ole tällä hetkellä sotilaallista voimaa eikä kyvykkyyttä luoda sotilaallista uhkaa Venäjille. Venäjä ei koe sotilaallista uhkaa EU:sta, jonka kuitenkin Suomi näkee jostain kumman syystä itselleen myös sotilaallista turvaa luovana liittona.

Venäjä näkee Naton sotilaallisena uhkana, koska sen takana on suurvalta, jolla on sotilaallista voimaa ja päätöksentekokykyä sotilaallisen voiman käyttöönottoon. Tuo suurvalta on Yhdysvallat. Kyse Venäjälle ei siis ole sotilaallisena uhkana koettuna Natosta vaan Yhdysvalloista. Venäjä näkee Naton vain Yhdysvaltain toimintavälineenä ja Naton sotilaallinen voima on yhtä kuin Yhdysvaltain sotilaallinen voima.

Venäjälle Nato on yhtä kuin Yhdysvallat. Venäjä katsoo Natoa niin nyt kuin myös menneisyydessä ja myös tulevaisuudessa vain Yhdysvaltain sotilaallisen voiman perusteella. Keskeinen asia Venäjän katsannossa ovat ydinaseet.

Venäjä katsoo, millainen painoarvo Yhdysvalloilla on Euroopan turvallisuuden takaajana, kun Euroopasta itsessään ei ole mihinkään sotilaalliseen voimaan. Yhdysvaltain sotilaallinen voima pitää edelleen Eurooppaa turvassa Venäjältä eikä riitaisesta EU:sta tule tuolle sotilaalliselle voimalle korvaajaa vuosikymmeniin.

                                                                                      ****

Ylen presidentinvaaliväittelyssä Niinistö siis antoi huomaamattaan Venäjälle päätösvallan siitä, milloin Suomi voi pyrkiä Naton jäseneksi ja millä perusteilla. Venäjä voi siis säätää toiminnallaan Suomen käyttäytymistä, kun tietää, mikä laukaisisi Suomen halukkuuden Nato-jäsenyyteen. Niinistö ilmaisi tekijän, jolla Venäjä voi säätää Suomen Nato-jäsenyyden hakua.

Suomi ei siis hae Nato-jäsenyyttä, jos EU Suomen näkemänä turvallisuusyhteisönä täyttää Suomen edellyttämät turvallisuusvaatimukset Venäjän uhkaa vastaan eikä Venäjä ole asettanut EU:ta uhkaavaksi vastavoimakseen.

Venäjä mitoittaa sotilaallisen uhkansa siis vain todellisen sotilaallisen voiman perusteella. Jotta Venäjä asettasi EU:n sotilaalliseksi uhkakseen, EU:n pitäisi kyetä luomaan sellaista sotilaallista voimaa, joka ei perustuisi Yhdysvaltojen sotilaalliseen voimaan ja jolla olisi myös vastaava päätöksentekokyky sotilaallisen voiman käytöstä kuin mitä Yhdysvalloilla on.

Edellisessä luvussa selostetusti Euroopan turvallisuus perustuu edelleen vahvasti Yhdysvaltoihin eikä mikään ole muuttunut kylmän sodan ajoista. Ei ole näköpiirissä, että myöskään muuttuisi, vaikka puolustusyhteistyötä EU:n puitteissa alustavasti viritellään. Venäjä ei myöskään aseta EU:ta vihollisvoimakseen Suomen Nato-kantojen perusteella.

Kun ei siis näköpiirisissä ole tilannetta, että EU olisi liittoutuma, jonka Venäjä näkisi sotilaalliseksi uhakseen, niin tällöin Suomi ei voi myöskään EU:n puolustusyhteistyöllä nostattaa maahanhyökkäyskynnystä.

Venäjä reagoi siis vain sotilaalliseen uhkaan. Jos Venäjä ei näe jotain naapurimaataan sotilaallisena uhkana, tuolla maalla ei ole sellaista sotilaallista voimaa, joka vaikuttaisi Venäjän käyttäytymiseen. Venäjä ei koe Suomesta sotilaallista uhkaa, kun Suomella ei ole sotilaallista voimaa uhata Venäjää ja Venäjällä on riittävä kyvykkyys toimia Suomen alueella huomioiden Suomella käytössään olevat sotilaalliset voimavarat.

On selvää, että jos Suomi olisi Naton jäsen, kynnys hyökätä Suomeen olisi korkein mahdollinen. Nato-jäsenyys muodostaisi tällä hetkellä korkeimman mahdollisen kynnyksen hyökätä Suomeen.

Suomen kannalta kysymys on nyt Naton ulkopuolisena, olisiko Venäjällä Itämeren sotilaallisessa kriisissä halukkuutta käyttää Suomen aluetta ja hyökätä Suomeen saadakseen puskuria Yhdysvaltain sotilaallista voimaa vastaan. Haluaisiko Venäjä luoda sotilaallisessa kriisissä tilanteen, jossa se hallitsisi Suomen ilmatilaa estääkseen Naton ja Yhdysvaltain Ruotsin kautta tapahtuvia sotilaallisia toimia Baltian puolustamiseksi.

Suomen maavoimia Venäjä ei kriisin alkuvaiheessa haluaisi haastaa maahyökkäyksellä, se on selvää. Kriisin alussa Venäjä haastaisi Suomen ilmatilan sen ensiminuuteilla tietäen Suomen heikon kyvykkyyden nopeaan toimintaan.

Nyt tullaan siihen kysymykseen, minkä myös Nato ja Yhdysvallat ovat Suomelle asettaneet. Kykenettekö te suomalaiset pitämään Venäjän pois alueeltanne, kun ette ole Natossa ettekä yhteisen puolustussuunnittelun alla? Kuinka teidän turvallisuuspoliittinen päätöksenteko toimisi Venäjän vaikutuksen alla kriisissä ja kykenisittekö tekemään turvallisuuspoliittisia päätöksiä ollenkaan?

Missä tilanteessa Venäjä haluaisi haastaa Suomen ilmatilan hallinnan vaikkapa yllätysiskulla? Kuinka korkea kynnys ilmatilan hallinnan haastamiselle tarvitaan, kun Suomi ei ole Naton jäsenmaa?

Olen monessa kirjoituksessa osoittanut, etteivät Suomen ilmatilan puolustus ja ohjustorjuntakyky ole kunnossa ja Venäjä kykenee ottamaan Suomen ilmatilan hallintaansa helpostikin. Helppo nakki niin sanotusti. Noin 60 hävittäjää ja nykyinen ilmatorjunta eivät ole Suomelle riittäviä. Puutteet ovat eritoten ilmatorjunnassa ja etenkin Suomen ohjustorjunnassa.

Jos Suomi haluaa yrittää Niinistön esittämänä varmistella Nato ulkopuolisena, ettei Venäjä käytä Suomen aluetta hyväkseen, Suomen on laitettava ilmatorjuntansa ja ennen kaikkea ohjustorjuntansa kuntoon hyvin nopeasti. Uudet hävittäjät eivät ratkaise Suomen ilmatorjuntaa ja puolustusta ohjushyökkäystä vastaan.

Se on selvää kuitenkin jokaiselle Suomessa, että paras sotilaallinen turva Suomelle olisi Suomen Nato-jäsenyys, sen rinnalla eivät paljon Niinistön EU:t paina eikä niistä ole myöskään paljon pataan pantavaa. Niinistön EU-turvallisuushöpötyksille nauravat Paasipuiston harakatkin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu