Eläköityneiden suurlähettiläiden Nato-kannat kertovat totuutta nyky-Suomesta
Suomen Moskovan-suurlähettilään virasta viime vuoden elokuussa eläköitynyt Hannu Himanen (66 v.) julkaisi hiljattain kirjan otsikolla ”Länttä vai itää – Suomi ja geopolitiikan paluu” (Tietokustantaja Docendo Oy).
Suomen Yhdysvaltojen-suurlähettilään virasta vuonna 2005 eläköitynyt Jukka Valtasaari (77 v.) julkaisi hiljattain kirjan otsikolla ”Suomen turvallisuus” (Tietoturvakustantaja Docendo Oy).
Suomen Sveitsin-suurlähettilään virasta vuonna 2014 eläköitynyt Alpo Rusi (68 v.) julkaisi viime vuonna kirjan otsikolla ”Yhdessä vai erikseen – Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa” (Tietoturvakustantaja Docendo Oy).
Suomen Australian-suurlähettilään virasta syyskuun alussa 2017 eläköitynyt suurlähettiläs Pasi Patokallio (68 v.) julkaisi aikakauslehti Kanavassa kirjoituksen otsikolla ”Suomen asevalvonta on yleensä perustunut geopoliittiseen realismiin. Ottawan sopimus on poikkeus.” (Suomen Kuvalehti 1.1.2018).
Edellä mainitut diplomaatit ovat kokeneita ja tietävät, mitä ovat edellä mainituissa kirjallisissa tuotoksissa kirjoittaneet. Kirjoituksien yhtäläisyyksistä enemmän seuraavassa luvussa.
Hannu Himanen toimi Suomen Venäjän-suurlähettiläänä vuosina 2012-2016, mutta hän on työskennellyt jo aikaisemmin Suomen suurlähetystössä Moskovassa vuosina 1986-1989.
Jukka Valtasaari toimi Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläänä vuosina 2001-2005 ja sitä ennen muun muassa Suomen YK-edustajistossa vuosina 1977-1983, ulkoministeriön toimistopäällikkönä vuosina 1983-1985 ja ulkoministeriön poliittisen osaston apulaisosastopäällikkönä vuosina 1985-1988.
Alpo Rusi toimi Suomen Sveitsin-suurlähettiläänä vuosina 2009-2014 ja sitä ennen muun muassa suurlähettiläänä Balkanin alueella vuosina 2004-2007 ja ulkoasiainneuvoksena ulkoministeriössä vuonna 1993.
Pasi Patokallio toimi Suomen Australian-suurlähettiläänä vuosina 2013–2017 ja sitä ennen muun muassa suurlähettiläänä Kanadassa ja Bahamalla vuosina 2004-2008 ja Suomen suurlähettiläänä Israelissa ja Kyproksella vuosina 1998-2003.
Edellä mainittuja diplomaatteja vanhempina vastaavina diplomaatteina voisi mainita suurlähettiläs Ilkka Pastisen (89 v.) ja ministeri Jaakko Iloniemen (85 v.).
****
Toisin kuin Suomen viralliselle ulkopolitiikalle ja Suomen ulkopolitikasta vastanneille poliitikoille aina nykyhallitukseen saakka, edellisessä luvussa mainituille eläköityneille diplomaateille on yhteistä, että he suhtautuvat myönteisesti Natoon ja läntiseen puolustusyhteistyöhön.
Monet heistä ovat ilmoittaneet myös julkisesti kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Näitä Suomen Nato-jäsenyyden julkisia kannattajia ovat ainakin Hannu Himanen, Jukka Valtasaari, Alpo Rusi ja Jaakko Iloniemi.
Mielipiteen ilmaisu ei ole ulkoasianministeriöstä – nykyisin 1.1.2018 alkaen ulkoministeriöstä – eläköityneelle diplomaatille Suomessa helppoa. Poikkeaminen Suomen virallisesta linjasta ei edes entiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiehelle ole helppoa. Sen ovat saaneet kokea niin suurlähettiläs Hannu Himanen Nato-myönteisen kirjajulkaisun jälkeen kuin myös suurlähettiläs Pasi Patokallio presidentti Tarja Halosta ja entistä ulkoministeri Erkki Tuomiojaa arvostelevan Kanava-lehden esseen jälkeen.
Hannu Himanen ja Pasi Patokallio ovat joutuneet sosialidemokraattisen ulkopoliittisen linjan edustajien hyökkäyksen kohteeksi. Tuota Halosen-Tuomiojan linjaa julkisuudessa ovat edustaneet kärjekkäimmin entinen Suomen Moskovan-suurlähettiläs René Nyberg (71 v., sd.) ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (71 v., sd.).
Istuvan presidentin Sauli Niinistön (69 v., kok.) myötävaikutuksella Moskovan entinen suurlähettiläs René Nyberg oli mukana ryhmässä, joka laati arvion Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista (Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista 29.4.2016). Niinistön tukema Nybergin nimitys oli myös entisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan mieleen.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kamppailu, Hannu Himanen vastaan René Nyberg:
”Moskovan-suurlähettiläät aloittivat nokkimisottelun HS:n yleisönosastolla – jopa taidemieltymykset vedettiin mukaan”, oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (IS 1.11.2017).
”Moskovan ex-suurlähettiläät nokittelevat toisiaan – mutta miten J.K. Paasikiven muotokuva liittyy Nato-keskusteluun?”, oli uutisotsikko SDP:n pää-äänenkannattajassa Demokraatti-lehdessä (Demokraatti 1.11.2017)
”Näkökulma: Suurlähettiläiden mutapainissa lyömäaseeksi kelpaa jopa Paasikiven muotokuva”, oli uutisotsikko Iltalehdessä (IL 2.11.2017).
”Suurlähettiläiden varjonyrkkeilyä”, oli puolestaan uutisotsikko Kauppalehdessä (Kauppalehti 3.11.2017).
Kyse oli sosialidemokraattisen Venäjä-mielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan – Halosen-Tuomiojan linjan – kamppailusta länsimielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa, jossa sosialidemokraattien pääagitaattorina toimi René Nyberg. Kyse on pohjimmiltaan linjavedosta, mikä asema ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme on Venäjällä hyvillä Kremlin suhteilla höystettynä ja mikä asema on länsi-integraatiolla Nato-yhteistyöllä ja -jäsenyydellä höystettynä.
Hannu Himasen ja René Nybergin välinen kaksintaistelu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjasta käytiin Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla (HS 31.10.2017 , HS 1.11.2017 ja HS 2.11.2017).
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kamppailu, Pasi Patokallio vastaan Erkki Tuomioja:
”Kanava: Entinen suurlähettiläs lyttää Halosen ja Tuomiojan linjan – ’Miinakielto aiheutti korvaamatonta vahinkoa’” oli uutisotsikko Iltalehdessä (IL 2.1.2018).
”Kanava: Ex-suurlähettiläs ripittää Halosta ja Tuomiojaa jalkaväkimiinoista luopumisesta: ’Heikensi merkittävästi Suomen puolustusta’” oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (IS 2.1.2018).
”Erkki Tuomioja tyrmää suurlähettilään kritiikin jalkaväkimiinojen poistosta – ’Että tällaisia suurlähettiläitä’” oli uutisotsikko Helsingin Sanomissa (HS 3.1.2018).
”Tuomioja tyrmää saamansa kritiikin miinakiellosta – ’On taas löytynyt entinen suurlähettiläs’” oli uutisotsikko Ilta-Sanomissa (IS 3.1.2018).
Kyse oli sosialidemokraattisen Venäjä-mielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan – Halosen-Tuomiojan linjan – kamppailusta länsimielisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa, jossa sosialidemokraattien pääagitaattorina toimi Erkki Tuomioja. Kyse on pohjimmiltaan linjavedosta, mikä asema on ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme Venäjällä hyvillä Kremlin suhteilla höystettynä ja mikä asema on länsi-integraatiolla Nato-yhteistyöllä ja -jäsenyydellä höystettynä.
****
Miksi Suomen ulko- ja turvallispolitiikan virkamiesammattilaiset arvostelevat virkauransa jälkeen sekä hienostunein sanakääntein harjoitettuja ulko- ja turvallispolitiikkaa yleisellä tasolla että ankarin sanakäänteinen harjoitetun ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksityiskohtia?
Miksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiesammattilaiset ovat tyytymättömiä virkamiesuransa jälkeen moniin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin päätöksiin ja osoittavat tyytymättömyyttään virkauransa jälkeisillä kannanotoilla?
Arvostelu Halosen-Tuomiojan ulkopoliittisesta suuntauksesta vuosina 2000-2015 ei ole saanut vielä päätöstään, se on hädin tuskin alkanut. Pyykki varmaankin tullaan pesemään tarkemmin kuin kylmän sodan aikainen suomettuneisuuskausi viimeistään silloin, kun ja jos Suomi on Naton jäsenmaa.
Tulevina vuosina historiatutkimus tulee löytämään vielä paljon sellaista, mikä tuossa Halosen-Tuomiojan politiikassa ei ollut Suomen etujen mukaista etenkin pitkällä aikavälillä.
On syytä huomata, että Sauli Niinistön valinta vuonna 2012 tasavallan presidenteiksi ei muuttanut Halosen-Tuomiojan määrittelemää ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa piiruakaan. Suomen linja alkoi muuttua vasta 2015 uuden hallituksen myötä, kun ulkoministeripestiin tarttui Timo Soini.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan virkamiesammattilaiset tulevat arvostelemaan Halosen-Tuomiojan aikana tehtyjä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Arvostelun kohteeksi joutuu etenkin presidentti Tarja Halosen ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan aikainen Suomen Venäjä-politiikka, joka jo nyt osoittautunut täydelliseksi katastrofiksi. Suomen harjoituttama Venäjä-politiikka oli väärää eikä perustunut realiteetteihin, vaan opportunistiseen ideologiaan. Arvostelu alkaa, kun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä virassa olleet diplomaatit eläköityvät.
Yksittäisenä esimerkkinä Halosen-Tuomiojan Venäjän-politiikan toiminnasta voidaan mainita ulkoministeri Erkki Tuomiojan kirjaus eriävästä mielipiteestä EU:n ministerivaliokunnan pöytäkirjaan Venäjän vastakkaisista EU-pakotteista ”historiankirjoitusta varten” (MTV3 10.9.2014).
”Ministeri Tuomioja jätti pöytäkirjamerkinnän, jonka mukaan hän yhtyy muutoin esitettyihin toimintalinjoihin, mutta katsoo, että Suomen olisi mahdollista vastustaa uusien pakotteiden voimaansaattamista tulitauon jatkuessa, vaikka tätä muut [EU-]maat eivät tukisikaan.” on sanatarkasti EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halosen kirjaus asialistassa Tuomiojan öykkäröinnistä, kun Suomi oli yhtymässä muihin EU-maihin Venäjä-pakotteissa.
Lause kertoo kaiken Tuomiojan Venäjä-pakotteiden tosiasiallisesta vastustamisesta. Tuo varsin kylmän sodan ajalta kalskahtava kirjaus joutuu kaiken muun ohella varmasti historian tutkijoiden tarkkaan syyniin juuri Tuomiojan toiveiden mukaisesti. Kirjaus osoittaa ainakin allekirjoittaneelle, kuinka kaukana nykyajasta 68-vuotias Tuomioja eli jo vuonna 2014.
Toisena esimerkkinä voidaan mainita Venäjän strateginen kumppanuus. Halosen-Tuomiojan Venäjä-politiikassa Venäjä nähtiin EU:n vahvana strategisena kumppania, jota asemaa Venäjälle Suomi ajoi voimalla EU:ssa sekä Halosen että Tuomiojan johdolla. ”Euroopan unionille Venäjä on strateginen kumppani, jonka kanssa pyritään laajaan ja kattavaan yhteistyöhön.”, Tarja Halonen hehkutti Tukholmassa Svenska Dagbladetin keskustelutilaisuudessa Tukholmassa 19.10.2005 (TPK 19.10.2005).
Venäjä-politiikka on ollut fiasko: lopputuloksena Venäjän käymiä sotia Itä-Euroopassa, kymmeniä tuhansia kuolleita, EU-Euroopan riippuvuus venäläisenergiasta ja venäläisaseista pullottava Venäjän länsiraja, jotka uhkaavat sekä EU- että Nato-maita.
****
Suomessa on ominaista se, että suomalaiset sokeutuvat kulloiseen harjoitettavaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan, joka on itse asiassa hyvin pieni vain muutaman henkilön suuruisen ryhmän määrittelemä ja jota pidetään ainoaan oikeana.
Mikään ei ole muuttunut tuon suhteen kylmän sodan ajasta.
Kun kylmän sodan aikaan ”pidettiin hyviä ja ystävällisiä suhteina Neuvostoliittoon”, niin nyt ”Suomi vakauttaa toimillaan Itämeren turvallisuustilannetta”. Tämän päivän kylmän sodan aikaisella intensiteetillä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan propagandaliturgiasanoja ovat ”vakaus”, ”pitäminen vakaana” ja ”vakauttaminen”.
Toivottavasti meidän ei tarvitse enää jatkossa lukea ulkoministeriön virkamiesten ja suomalaispoliitikkojen kylmän sodan ajan kaikuja uhkuvia vakauskannanottoja tyyliin:
”Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomi pyrkii vahvistamaan arktisen turvallisuuspoliittista vakautta.” (VM:n tiedote 419 4.10.2016), ”Kansainvälinen asemamme lepää vakauden pohjalla.” (Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe suurlähettiläskokouksessa 22.8.2017). ”Suomi tekee töitä Pohjois-Euroopan vakauden tukemiseksi”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö Ahvenanmaan maakuntamatkallaan 3.11.2017 (Verkkouutiset 3.11.2017). ”Sotilaallinen liittoutumattomuus on jatkossakin Suomen etujen mukaista ja vahvistaa osaltaan Pohjolan turvallisuuspoliittista vakautta.” oli puolestaan kirjattuna Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisena linjauksena jo heti Krimin tapahtumien jälkeen (Keskusta 7.5.2014).
Vastaavaa epämääräistä vakaus-sanan käyttöä politiikojen ja ulkoasian hallinnossa toimivien virkamiesten kannanotoissa ja kirjauksissa löytyy pilvin pimein. On helppo kirjata ”Suomi vakauttaa” -tyylillä, jos ei tiedä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tuon taivaallista. Muutaman vuoden kuluttua noiden termien lukeminen on jo irvokasta. Minulle niiden lukeminen on irvokasta jo nyt.
”Vakaus”- ja ”vakauttaa”-termit ovat vastaavia ja vailla todellista sisältöä olevia ulko- ja turvallisuuspoliittisia nollatermejä kuin vaikkapa kylmän sodan aikaiset ”rauhanomaiset suhteet”-, ”hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termit.
****
Elämme murrosaikaa, kun Suomi hakee uutta ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Linjamuutos on tulevien hallitusten varassa, kun seuraava tasavallan presidentti on Sauli Niinistö. Toivotaan Suomen siunatuksi tulemista länsimyönteisillä hallituksilla.
Ikävä riitely kansainvälisten sotaharjoitusten pitämisestä Suomessa mukaan lukien suursotaharjoituksen pitämien maaperällämme on ollut osa tätä linjamuutosta ja sen tuomaa tuskaa osalle poliittisia päättäjiä. Sotaharjoituksia ovat arvostelleet lähinnä sosialidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset. Muutaman vuoden päästä tällaisia asioita muistellaan jo huvittuneina.
Ulkoasianministeriössä työskennelleiden diplomaattien ulostulot ovat merkki linjan muuttumisesta ja siitä, että vanhaa Halosen-Tuomiojan linjaa on mahdollista arvostella. Vastaavasti kuin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen EU-jäsenyyden myötä meillä oli mahdollista arvostella niitä toimia, joissa kyse oli kylmän sodan aikaisesta suomettumisesta.
Sinänsä on kuvaavaa, että nyt ”linjakeskustelua” käyvät noin 70-vuotiaat ihmiset, jotka ovat toimineet ulkopoliittisina virkamiehinä kylmänsodan aikaan ja jotka peilaavat nykyaikaa vielä hieman kylmän sodan aikaisesta perspektiivistä.
Me nuoremmat ajattelemme nykyaikaa nykyajan lähtökohdista kuitenkaan unohtamatta historian opetusta ja vaikutusta nykyaikaan.
Kun nyt Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ollaan pikkuhiljaa reivaamassa kohti länttä Halosen-Tuomiojan linjan Venäjä-suuntauksen jälkeen, toivottavasti tämä nykyinen suuntaus jatkuu. Läntinen suuntaus on ollut istuvan hallituksen aikaansaamaa, ei missään nimessä 69-vuotiaan presidentti Sauli Niinistön aikaansaamaa. Linja länteen on kääntynyt Niinistöstä huolimatta.
Uuden ja vanhan sukupolven ero tiivistyy suhteeseen Venäjään. Erkki Tuomiojan sukupolvi tutustui venäläisiin ja venäläisyyteen ryypätessään nuorena ”ystävyysseminaareissa” eri puolella Neuvostoliittoa. Uudelle polvelle Venäjä on planeetta Mars, venäjää ei osata eikä siellä ole juuri käytykään muuten kuin kääntymässä. Poikkeuksena ministeri Kai Mykkänen.
Siksi en usko tulevaisuudessa päästävän muualle kuin tähän ”vakauteen.” Venäjä on niin tuntematon ja pelottava, että siihen pyritään koskemaan mahdollisimman vähän. Jos ja kun Venäjä kieltää Suomelta Nato-jäsenyyden, siihen ei uskalleta mennä.
Ilmoita asiaton viesti
”Siksi en usko tulevaisuudessa päästävän muualle kuin tähän ”vakauteen.” Venäjä on niin tuntematon ja pelottava, että siihen pyritään koskemaan mahdollisimman vähän. Jos ja kun Venäjä kieltää Suomelta Nato-jäsenyyden, siihen ei uskalleta mennä.”
Tässä on tärkeä pointti, johon pitäisi kiinnittää huomiota. Mikä on Venäjän motiivi pyrkiä estämään Suomen NATO-jäsenyys? NATO ei ole suunnittelemassa hyökkäystä Venäjälle, vaikka putinistit niin väittävätkin. Ensinnäkin sellaiseen hyökkäykseen tarvittaisiin huomattavaa sotilaallista voimaa (luultavasti ainakin miljoona sotilasta, sekä tuhansia tankkeja ja lentokoneita), toiseksi jotta NATO:a voitaisiin käyttää siihen, niin jokaisen sen jäsenmaan pitäisi hyväksyä kyseinen hanke ja kolmanneksi pitäisi keksiä jokin keino estää Venäjää torjumasta hyökkäystä käyttämällä ydinaseita. Toisin sanoen NATO ei tule hyökkäämään Venäjän kimppuun ellei Venäjä hyökkää sen jäsenten kimppuun.
Tuosta voidaan vetää se johtopäätös, että Venäjä pyrkii estämään Suomen NATO-jäsenyyden kahdesta syystä. Ensinnäkin se heikentäisi Venäjän kulissientakaista epäsuoraa vaikutusvaltaa Suomen sisäisiin asioihin. Toiseksi se tekisi Suomesta kriisitilanteessa vaikeamman maan valloittaa, koska muut NATO-maat tulisivat tällöin antamaan Suomelle sotilaallista tukea.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi pikku juttu minkä putinistit aina tahallaan unohtavat, on, että Nato ei peruskirjansa mukaisesti edes voi hyökätä ellei Naton kimppuun hyökätä ensin. Nato-maan aloittama sota ei velvoita muita Nato-maita yhtymään laittomaan sotaan. Saahan yksittäinen valtio sotia jos se haluaa mutta pakkoa siihen ei ole silläkään, vielä vähemmän muilla.
Myös Venäjällä tiedetään että Nato ei sääntöjensä mukaan voi hyökätä Venäjälle ja että länsimailla ole siihen pienintäkään tarvetta saati kanttia. Nato on Venäjälle pelkkä Venäjän hallinnon käyttämä viholliskuva jotta hallinto pystyy perustelemaan kansalle olemassaolonsa. Olemassaolo on hallinnolle taas tärkeää jotta rikkauksia voidaan surutta kahmia itselle.
Ilmoita asiaton viesti
Aikuisten oikeasti Venäjän johto toki sen tietää, ettei NATO:lla ole hyökkäysaikeita. Niistä puhumista tarvitaan pelkästään heidän kotimaisia yleisöjään varten, oikeuttamaan silovikien ja oligarkkien kleptokraattinen valta ja Putinin kanonisointi.
Ilmoita asiaton viesti
Uskon Suomen Nato-jäsenyyden olevan kasvojen menetys Kremlille. Siksi propaganda jäsenyyttä vastaan Suomessa on niin aktiivista. Propagandan määrästä ei pidä vetää johtopäätöstä asian muusta ongelmallisuudesta Venäjän valtiolle.
Ilmoita asiaton viesti
Natosta en niin tiedä mutta europpa ei ole kiinnostunut eikä valmis sotimaan ja Venäjä tietää myös sen.
Ilmoita asiaton viesti
Entiset suurlähettiläät Hannu Himanen, Jukka Valtasaari, Alpo Rusi, Pasi Patokallio, presidentti Ahtisaari ja ministeri Jaakko Iloniemi voivat vapaasti kertoa oman henkilökohtaisen mielipiteensä Suomen turvallisuuspolitiikan linjauksista. Heidän ei enää tarvitse noudattaa virkaan liittynyttä virallista kaavaa.
Virallisen ulkopolitiikan linjauksen mukaan Suomen on otettava kaikissa tärkeissä päätöksissään huomioon itäisen naapurin mielipide ja toimittava niin, ettei päätös ole ristiriidassa Venäjän etujen kanssa.
Yleisesti pidetään itsenäisen valtion tunnusmerkkinä sitä, että isänmaan etu menee kaiken muun edelle. Päteekö tuo määritelmä Suomen kohdalla? Jos joku Suomen kannalta tärkeä päätös ei ole Venäjän edun mukaista se jätetään tekemättä tai muutetaan Venäjälle sopivaksi.
Venäjän sotilasdoktriinissa Nato on määritelty viholliseksi. Tarkoittaako tämä myös sitä, että kaikki Naton jäsenmaat ovat Venäjän vihollisia? Monet liittoutumista vastustavat ovat sitä mieltä, ettei se tarkoita sitä. Venäjän harjoittama ulkopolitiikka ei myöskään tue em. ajatusta vihollisista.
Tästä seuraa kysymys: Jos Espanja, Portugali, Italia, Kreikka, Ranska, Saksa, Iso-Britannia ym. Naton jäsenmaat eivät ole Venäjän vihollismaita, MIKSI Suomi muuttuisi ystävällisestä naapurimaasta viholliseksi, jos se liittyisi useimpien eurooppalaisten maiden muodostamaan puolustusliittoon? Vaikuttaako siihen rajanaapuruus?
Miksi Suomessa merkittävässäkin asemassa olevat poliitikot ovat vastaan sellaisen sopimuksen tekemistä, jossa 29 länsimaata sitoutuvat antamaan apua Suomelle kriisitilanteessa. Onko sellaisen sopimuksen vastustaminen oikeaa isänmaallisuutta vai onko se edelleen virallisen Suomen ulkopoliittisen linjan mukaista (Venäjän etu)?
Lähes kaikki ovat sitä mieltä, että Suomen tulee huolehtia omasta uskottavasta puolustuksesta eikä se ole Venäjän vastaista. Sen sijaan jos uskottavaa puolustusta lisätään huomattavasti, se olisi Venäjän edun vastaista.
Mitä tästä voidaan päätellä, pohtikoon jokainen itse.
PS. Petri Luosto antoi tähän selkeän vastauksen kommenttinsa viimeisessä kappaleessa.
Ilmoita asiaton viesti
””Vakaus”- ja ”vakauttaa”-termit ovat vastaavia ja vailla todellista sisältöä olevia ulko- ja turvallisuuspoliittisia nollatermejä kuin vaikkapa kylmän sodan aikaiset ”rauhanomaiset suhteet”-, ”hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termit.”
Aikalailla hymyä huulessa ehdotan ulkopolitiikan liturgiaan termejä ”onni”, ”ylläpitää onnea Pohjolassa”, ”onnelliset ja luottamukselliset naapuruussuhteet”.
Eikö vain olisi tavoiteltavaa, että kaikki olisivat onnellisia (siitä huolimatta, että ovat ”vähä onnellisia”)?
Ilmoita asiaton viesti
Suomen turvallisuuspolitiikkaa käsitellään kotimaisessa mediassa hieman kuin Bäckmania – siitä ei uskalleta kirjoittaa.
Kotimaiset syvälliset analyysit puuttuvat, ja keskustelu lehtien sivuilla on poliitikkojen ja eritasoisten asiantuntijoiden keskenään käymää. Näin vaikka kotoisten poliitikkojen käsitykset ja lausunnot aiheesta olisivat erittäin hedelmällinen aarreaitta.
Poliitikot saavat esittää käsityksiään ja väitteitään ilman minkäänlaisia jatkokysymyksiä ja haastoja toimittajien taholta. Niinpä ”ystävyys”, ”vakaus”, ”konflikteista irrallaan pysyminen” saavat jäädä elämään ikään kuin oikeasti toimivina strategioina. Liittyneekö siihen, että pienessä maassa on helppo laittaa ikäviä kyselevä toimittaja pimentoon?
Yhteistä lainausmerkeissä mainituille käsitteille on se, että ne ovat sellaisia, ettei niitä kukaan voi ylevinä päämäärinä kiistää. Kukapa voisi olla rauhaa, ystävyyttä, vakautta, yhteistyötä tai mitään muutakaan positiivisesti ladattua päämäärää vastaan? Ja tällä käsitemanipuloinnilla saadaan keskustelu kätevästi vietyä pois niiden kyseenalaistamisesta.
Huusko & kumppanit: Käykäähän töihinne.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaistoimittajien kannattaisi ottaa mallia ulkomailta, jos oma rooli tuntuu olevan hukassa.
Eilen tuli hyvä BBC-dokkari Rolls Roycen lahjontaskandaalista ja oman huomioni ehdottomasti vei toimittaja Richard Biltonin kovuus ja rohkeus käydä asioiden ja haastateltavien kimppuun kuin leijona haistaessaan veren. Hyvä valmistautuminen ja kovat kysymykset osoittivat, millä tasolla muualla maailmassa toimittajat toimivat. Bilton ei hyväksynyt muminoita tai poisjuoksua paikalta vaan säntäsi perään eikä pätkääkään pelännyt haastateltaviensa aggressiivisuutta. Kateeksi kävi kaverin omistautuminen asialleen.
Ehkäpä suomalaismedian kannattaisi palkata Bilton hoitamaan kyselyt ulkoturvallisuuspolitiikasta.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaismedia voisi palkata länsinaapurin ”Uppdrag Granskning”- ohjelman toimittajia tekemään ohjelman Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. He toimivat samaan tapaan kuin Bilton, ei hyväksytä vastaukseksi ilmeisiä valheita, tartutaan epäloogisiin vastauksiin, tarkistetaan haastateltavan esittämien väitteiden paikkansa pitävyys haastattelujen jälkeen ja vaaditaan selvitys valheiden esittämisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Seuraavien vaalien jälkeen Suomessa voi ihan oikeasti olla vihervasemmiston muodostama koalitiohallitus. Ajatelkaapa seuraavaa ministerilistaa:
-PM: Touko Aalto
-UM: Antti Rinne
-VVM: Juha Sipilä
-PuM: Merja Kyllönen
Tuohon ihmeeseen ei tarvita kuin Vihreiden ja SDP:n nouseva kannatus oppositiossa ollessaan.
Ilmoita asiaton viesti
SDP kouluttaa parhaillaan Erkki Tuomiojan seuraajaa, joka on Tuula Haatainen. Toivottavasti hänestä ei vain tule koskaan Suomen ulkoministeriä. No, presidenttiä ei hänestä ainakaan tule, luojan kiitos. Toivottavasti hänen pyrky ulkopolitiikkaan lopahtaa näihin hänen osaltaan pieleen menevissä presidentinvaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kekkosen-ajan ajatteluperinne elää Suomessa edelleen vahvana. Mikä on Venäjälle harmillista, on Suomelle turvallisuudelle haitallista. Järkeily oli välttämätöntä aikana, jolloin ei ollut olemassa liittokuntaa mihin turvautua ja kenen puolella olla.
Nato-jäsenenyyden hakemista mietittäessä, ei tarvitse miettiä millainen vaikutus asialla olisi Venäjällä, koska jäsenyyden toteutuessa sillä ei enää ole väliä. Päätös on mahdollista tehdä pelkästään Suomen etu huomioon ottaen. Nato tulisi nostamaan Suomen turvallisuutta, Venäjän vastatoimista huolimatta.
Harmillista on, että SKP:n ajan asenteet jatkavat eloaan nuorentuneessa vasemmistoliitossa edelleen. Heidän olisi aika kysyä kuinka vasemmiston äänestäjät hyötyvät siitä, että Naton antaman turvan puuttuessa, sitä joudutaan täyttämään kalliisti omin asehankinnoin. Varmasti sen tietävät hieman noloksi seikaksi, että historian menestykkäintä rauhanjärjestöä pitävät edelleen sotilasliittona, mutta mikäpä puolue siitä vapaa olisi, että ennen pitkää oma aate jyrää oman järjen.
Nato-jäsenyyden vastustajat ovat kovasti myös huolissaan siitä, jos jouduttaisiin sotimaan muiden Nato-maiden sotaa Venäjää vastaan. Oleellista luulisi olevan, onko suurempi riski joutua sotimaan itsenäisesti puolustuksesta vastaten Venäjän kanssa vai sotimaan jonkin Nato-maan takia jäsenenä oltaessa.
Sauli Niinistö: ”Suomi pyrkii pysymään kriisien ulkopuolella. Jos me liittyisimme Natoon, olisimme automaattisesti osapuoli Venäjän ja Naton kriisitilanteessa [HS 3.1.2018].” Tässä ajattelussa ongelma on, että oletetaan Suomen ja Venäjän välinen riski nollaksi.
Suomen yhteinen raja Venäjän kanssa on pidempi kuin kaikkien Nato-maiden (4 kpl) yhteensä. Vähäisellä vaivan näöllä pitäisi olla selvää, että heiveröisellä yksinäisellä Suomella on suurempi riski joutua kriisiin Venäjän naapurissa, kuin Natolla on. Suomi toisi Natolle suuremman Venäjä-riskin, kuin Nato toisi Suomelle.
Ilmoita asiaton viesti
Kekkosen-ajan ajatteluperinne eli vahvana vielä Halosen-Tuomiojan kaudella aina vuoteen 2015 saakka.
Odotan mielenkiinnolla niitä historiantutkijoiden kirjoituksissa, joissa selvitetään Suomen osuutta Euroopan yhteisen puolustuksen tuhoamiseen 2000-luvulla, kun Suomi ja Ruotsi käytännössä prosessoivat WEU:n lakkauttamisen.
Nyt sitten vuosikymmenen kuluttua vonkaa Suomi kovasti sitä EU:n puolustusyhteistyötä, jonka Halosen-Tuomiojan kaudella Suomi tuhosi.
Tutkittavaa Halosen-Tuomiojan kaudesta tutkijoille todella riittää.
Ilmoita asiaton viesti
#10
”Jos me liittyisimme Natoon, olisimme automaattisesti osapuoli Venäjän ja Naton kriisitilanteessa”.
Ensinnäkin on mahdottomuus syntyä sotilaallinen kriisi Naton ja Venäjän välille. Nato on sopimus, dokumentti, mistä se kriisi syntyisi, dokumentin sisällöstäkö?. Toiseksi tällä Natosopimuksella ei ole mitään intressiä hyökätä tai puolustautua, sillä ei ole omaa kieltä, kulttuuria, ei omaa ulkopolitiikkaa eikä valtiollisia rajoja, joten olisi aika lopettaa puheet esim. Naton laajentumisesta ja halusta hyökätä mihinkään.
Se, mitä joku YK:n tai Naton jäsenmaa tekee, ei ole ao. järjestön tekemistä. Jos esim. Portugali suunnittelisi Koillisväylään kuuluvien Venäjän alueiden valtausta, se ei olisi Naton tai YK:n asia, vaan päinvastoin, kummankin järjestön periaatteiden vastaista.
Venäjän ja Naton välinen sotilaallinen kriisi on siis yhtä mahdoton kuin Venäjän ja YK:n välinen sotilaallinen kriisi. Sellaista ei siis voi olla, on vain Venäjän ja jonkin yksittäisen valtion välinen kriisi. Putinin ilmoituksen mukaan tämä yksittäinen valtio ei ole Naton jäsenmaa. Jäljelle jäävät siis liittoutumattomat maat.
Nyt presidentin lausunto on entistäkin omituisempi. Paljon suurempi mahdollisuus on, että olisimme mukana kriisissä, joka syntyy ei-natomaan ja Venäjän välille. Näitä maita Euroopassa eikä Venäjän rajalla ole Suomen lisäksi enää kovin montaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ari Pesonen kirjoitti: ”Vakaus”- ja ”vakauttaa”-termit ovat vastaavia ja vailla todellista sisältöä olevia ulko- ja turvallisuuspoliittisia nollatermejä kuin vaikkapa kylmän sodan aikaiset ”rauhanomaiset suhteet”-, ”hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” –termit.
Tismalleen.
Tuosta tuli mieleen, että viime syksynä ilmestyi Suomen turvallisuuspolitiikkaa käsittelevä kirja nimeltä Vakaus vaakalaudalla. Sen tekijöiksi mainostettiin ”nimekästä ulkopolitiikan asiantuntijajoukkoa”. Kirjan sisältöä tutkiessani huomasin, että siinä saarnattiin luvusta toiseen Kremlin epistolaa johtoteemana juuri tuo ”vakauspolitiikka”.
Kirjan tekijäluettelo on pitkä mutta ei yllättävä: Arja Alho, Mats Berquist, Tytti Erästö, Maarit Feldt-Ranta, Gustav Hägglund, Larserik Häggman, Markku Kivinen, Matti Klinge, Keijo Korhonen, Seppo Kääriäinen, Jaakko Laakso, Markku Nikkilä, Pentti Sainio, Esko Seppänen, Heikki Talvitie, Erkki Tuomioja, Jarmo Virmavirta ja Pekka Visuri.
Kyseinen opus on edustava kooste suomalaisesta turvallisuuspoliittisesta naiiviudesta, hukatusta tilannekuvasta, logiikan puutteesta, Kremlin pyrkimysten ylitsepursuavasta ”ymmärtämisestä” ja irrationaalisesta Nato-pelosta. Tekijäluettelo on oiva osoitus siitä, mistä tänään Suomessa löytyvät Kremlille hyödyllisistä hyödyllisimmät …no, juuri ne.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kirjavinkistä. Mainosteksti ”nimekästä asiantuntijajoukkoa” toimii monella tasolla ja jää elämään. Bäckman tosin puuttuu tekijälistasta, lieneekö osallistunut opuksen toimitustyöhön?
Ilmoita asiaton viesti
Miksi emme vakauttaisi Itämerta? Jokaisella aikakaudella on epäilijänsä, nuo epäuskoiset känkkäränkät. 1970-Luvulla kirjailija, aikansa känkkäränkkä, Veikko Huovinen eräässä kirjassaan mietti sitä, mitä tapahtuu, jos me loputtomasti ”syvennämme ja lujitamme maidemme välistä ystävyyttä”. Voiko syventämisellä ja lujittamisella olla joku kohta, jonka jälkeen ei enempää voi syventää ja lujittaa?
Huovinen sai tuomionsa, luokkakantaiset oikeat kirjailijat, jotka tiesivät mitä kirjallisuus on silloin kun sitä oikein kirjoittamalla kirjoitetaan, manasivat Huovisen kadotukseen. Huovista ei kukaan tule muistamaan kun olemme päässeet maaliin ja Suomesta tulee Neuvosto-Suomi.
Miten on nyt, onko maallamme olla varaa vakauttamatta? Kun Itämeri on todella vakaa, sitä pitkin ajaa rekat ja linja-autot niin kesällä kuin talvellakin, laivaliikenne siirtyy historiaan. Eläköön aktiivinen vakauttamispolitiikka ja sen takuumiehet Vladimir ja Sauli!
Ilmoita asiaton viesti
Minulle ”vakauttaminen” ei terminä kerro yhtään mitään.
Mitä konkreettisesti ”vakauttaminen” pitää sisällään ja mitkä ovat niiden toimien vaikutukset muutoin ilmaistuna kuin ”vakauttaminen” -termillä?
Sama, kun sanotaan, että ”tasapainotetaan” budjetti kertomatta, mitä leikataan ja/tai miten lisätään tuloja.
Ilmoita asiaton viesti
”Minulle ”vakauttaminen” ei terminä kerro yhtään mitään.”
Tämä osoittaa termin oivallisuuden. Jos tervejärkinen mies ei ymmärrä termiä niin silloin se nimenomaan täyttää tehtävänsä. Et suinkaan ole vakauttamista vastaan, kun kyseenalaistat vakauttamista tuolla tavalla?
Ilmoita asiaton viesti
Jalkaväkimiinojen kieltäminen silloin oli uskomaton ajatusvirhe.
Miina joka on puolustusase eikä vähäisenkään sotaisa Suomesta ulospäin ja samalla toimiva.
USAn ja Venäjän johto on kevyen kulttuurin varassa kun valtaan tullaan kyynärpäillä.
Tänään luin päivän lehdestä DN lähi-idän tapahtumat lyhyesti neljän sivun verran,siinä aluksi Georg W Bush poisti Saddamin virkamiehet seurauksin.
Suomella onneksemme kävi aikanaan päinvastoin kun tsaari oli kasvatettu valtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus.
Arvio Jukka Valtasaaresta myös hyvä. Kun Valtasaari oli luennoimassa Mikkelissä Paasikiviseuran tilaisuudessa, hän mainitsi muun muassa nyt ostikoihin nousseen EU yhteisen puolustusjärjestelmän tai joukot miksi sitä nyt halutaankin kutsua.
Arviossaan Valtasaari piti ko. järjestelmää vain muutaman EUn suklaamaan kyhäelmänä, jolla ei ole suurempaa sotilaallista käytännön merkitystä EUlle.
Olen täsmälleen samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti