Presidentinvaaleissa on kolme linjaa ja vain kolme edustajaa valittavana

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on ensi sunnuntaina 28. tammikuuta. 36,1 prosenttia äänioikeutetuista on jo käyttänyt ennakkoäänestyksessä äänioikeuttaan 1 527 737 äänellä. Presidenttiehdokkaiden viimeinen laajempi mahdollisuus vaikuttaa äänestäjiin on tänä iltana Ylen suuressa vaalikeskustelussa klo 21.05 alkaen.

Vaalitaistelu on antanut hyvän kuvan, mitä eri ehdokkaat edustavat ja millaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa he harjoittaisivat seuraavat kuusi vuotta. Näissä presidentinvaaleissa on kolme ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ja niillä vain kolme tosiasiallista edustajaa. Nämä eri linjojen edustajat ovat Nils Torvalds, Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen. Noista äänestäjän pitäisi tehdä valinta.

Nämä presidentinvaalit ovat linjavaalit. Kyse on siitä, antaako kansa tukensa sille linjalle, joka on valittu tällä presidenttikaudella keväällä 2016. Tuota kaksi vuotta sitten tapahtunutta linjavalintaa ei ole yleisesti tiedostettu. Se ei ole oikein äänestävän kansan tiedossa.

On muistettava, että myös presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta on tätä nykyä vähäistä. Jos presidentti on eri mieltä eduskunnan ja eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen kanssa, presidentti häviää. Tuo varmistettiin perustuslain muutoksella (1112/2011), joka astui voimaan Sauli Niinistön ottaessa viran vastaan vuonna 2012.

Paavo Väyrysen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa muiden ehdokkaiden keskuudessa edustaa vain Laura Huhtasaari. Paavo Väyrynen ja Laura Huhtasaari edustavat vanhaa YYA-aikaista Suomen linjaa puolueettomuudesta ja Suomen pysymisestä omillaan ilman tiiviimpää puolustuksellista yhteistyötä muiden valtioiden kanssa.

Nils Torvalds edustaa yksin Nato-myönteistä tiiviin läntisen puolustusintegraation linjaa.

Ehdokkaat Tuula Haatainen, Matti Vanhanen, Merja Kyllönen ja Pekka Haavisto edustavat Sauli Niinistön linjaa, joka on epämääräinen sekoitus Nils Torvaldsin edustamasta Nato-myönteisestä ja Paavo Väyrysen edustamasta Nato-kielteisestä linjasta. Nämä ehdokkaat eivät kannata Suomen Nato-jäsenyyttä edes siinä tapauksessa, että Ruotsi liittyisi Natoon. Heidän vaalitaistelun melskeissä esittämiensä kannanottojen perusteella Suomella ei ole edes mahdollisuutta liittyä Natoon. Heidän määrityksillään Suomella ei ole tosiasiallista Nato-optiota.

Paavo Väyrysen aggressiivinen Nato-jäsenyysvastustus on saanut etenkin Niinistön yhä etäämmälle Natosta. Niinistöä voidaan pitää jo Nato-vastustajana.

Yksi noista kolmesta linjasta äänestäjän pitäisi valita nyt ensimmäisellä kierroksella. Pureudun tässä kirjoituksessa hieman Sauli Niinistön edustamaan linjaan. Käsittelen linjan syntyä vuoden 2016 alkupuolella ja linja kehitystä vaalitaistelun tuoksinassa.

                                                                                          ****

Suomen nykyisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan määrittely tapahtui vuoden 2016 alkupuolella, jolloin Suomi erkaantui omilla päätöksillään Ruotsista. Vuoden 2016 tapahtumat on syytä käydä kertauksena läpi, koska linjamäärittely vaikuttaa suuresti niin nyt harjoitettavaan kuin myös tulevaisuudessa harjoitettavaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Tuo ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on Niinistön linja.

Toimittaja Olli Ainola kirjoitti jouluaattona vuosi sitten mielenkiitoisen kirjoituksen Iltalehdessä otsikolla ”IL-Analyysi: Suomi mietti keväällä hetken aseveljeyttä Viron ja USA:n kanssa” (IL 24.12.2016).

Ainola kirjoitti tuossa lehtijutussa:

Suomi joutui viime talvena vaikeaan valintatilanteeseen. Yhdysvallat oli päättänyt rakentaa todellisen sotilaallisen suojan Baltian maille Venäjän valtaamisyrityksiä vastaan. Yhdysvallat halusi näyttää, että Naton turvatakuu ei ole sanahelinää. Suomen ja Ruotsin hallitusten oli pakko päättää, antavatko ne satamiaan, lentokenttiään ja ilmatilaansa Yhdysvaltain sotilaskoneiden käyttöön kriisitilanteessa, jolloin Baltian maat saisivat nopeasti sotilaallista täydennystä. Ruotsin vastaus tuli nopeasti. Oman puolustuksensa romuttanut maa lupautui tukemaan Yhdysvaltoja.

Ainolan mukaan suomalaissotilaat ja -virkamiehet olivat selvittäneet Suomen Yhdysvalloille annettavan vastauksen pohjaksi Venäjän mahdolliset hyökkäyskuviot Itämeren maihin ja Suomeen.

Suomen tuolloinen hallitus – siis Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset – ei ollut Yhdysvalloille toimitettavasta vastauksesta yksimielinen. Hallituksen enemmistön ja presidentti Niinistön kanta kuitenkin voitti, jonka mukaan Suomi ei ennalta sitoudu antamaan Yhdysvaltain pyytämää tukea Baltian puolustuskuvioihin.

Suomi ei olisi saanut Yhdysvalloilta virallisia ja julkisia turvatakuita, mikä on luonnollista, kun Suomi ei ole Nato-maa. Sen sijaan Ainolan mukaan Yhdysvallat suojaisi myönteisen vastauksen antaneen Ruotsin strategiset kohteet. Suoja ei rajoittuisi vain kenttiin ja satamiin, vaan suojaus koskisi myös Göteborgia, Tukholmaa ja muita kaupunkeja.

Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset kannat henkilötasolla olivat siinä presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteiskokouksessa (TP + UTVA), jossa tuo uraauurtava päätös tehtiin.

Päätös ei siis ollut yksimielinen. Oli erilaisia näkemyksiä, joista ilmeisesti ainakin minun kannattama hävisi.

                                                                                          ****

Tuolloin vuoden 2016 alkupuolella Suomi ja Ruotsi olivat pohjimmaisen turvallisuuspoliittisen kysymyksen äärellä. Suomi tuskin tuolloin ymmärsi päätöksen merkittävyyttä. Suomi teki eri valinnan kuin Ruotsi, mikä heijastuu myös näihin presidentinvaaleihin. Niinistä on muovaillut monet vastauksensa tenteissä tuon vuoden 2016 alkupuolen päätöksen pohjalta. Esimerkkinä Niinistön toteamus itärajan haavoittuvuudesta (Yle Areena 15.1.2018, Niinistö, haastattelun kohdasta 49.43 eteenpäin), jonka hän on ottanut esille ammattisotilaiden edellä mainituista karttaharjoituksien Venäjän hyökkäyskuvioista.

Vuoden 2016 alkupuolella tehdyn päätöksen tärkeyttä ja sen seurauksia ulko- ja turvallisuuspoliittiselle linjallemme ei Suomessa ole vielä ymmärretty. Linjaus oli perustavaa laatua oleva.

Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittiset tiet erkaantuivat siis jo tuolloin vuonna 2016 pohjimmaisilta perusteiltaan. Natoon liittyminen voi olla joko lopullinen niitti erkaantumiselle tai palaaminen yhteen Suomen ja Ruotsin yhteisten Nato-jäsenyyksien kautta.

Suomen ja Ruotsin välisellä keskinäisellä puolustusyhteistyöllä ei tässä ole erityistä roolia. Yhteistyön merkitys sotilaallisesti on kuitenkin suhteellisen vähäinen Itämeren ympäristössä. Yhteistyö ei lisää sotavoimaa mutta lisää toki sotavoiman käytön tehokkuutta.

Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden vieraili Ruotsissa 25.8.2016.

Ingen ska kunna missförstå, varken herr Putin eller någon annan, att detta är okränkbart territorium. Punkt. Punkt. Punkt.” olivat Joe Bidenin sanat lehdistötilaisuudessa englannista ruotsin kielelle käännettynä (Expressen 25.8.2016). Vapaasti suomennettuna: ”Kukaan ei voi ymmärtää väärin, ei herra Putin eikä kukaan muu, että tämä [Ruotsi] on loukkaamatonta aluetta. Piste. Piste. Piste.

Bidenin sanat osoittavat, että Yhdysvallat on sangen tyytyväinen Ruotsin toimintaan ja ymmärrykseen Baltian maiden suhteen. Biden antoi siis syksyn 2016 vierailullaan vahvan suullisen turvatakuun Ruotsille. Lausuttu turvatakuu on niin vahva kuin sen vain voi olla olematta Naton jäsenmaa. Suomelle vastaavaa Yhdysvaltain poliitikot korkeimmalla taholla eivät ole lausuneet.

Suomi siis vaati vuoden 2016 alkupuolella Yhdysvalloilta turvatakuita, joita se ei pyytämässään muodossa saanut. Käytännössä Suomi pyysi samoja turvatakuita kuin mitä Nato-jäsenyyteen sisältyisi, mutta Ruotsille riitti vähempi. Ruotsille riitti se, mikä sille riitti jo kylmän sodan aikaan. Kylmän sodan aikaan Ruotsi toimi Norjan selustatakaajana, nyt Baltian maiden selustatakaajana.

                                                                                          ****

Miksi Suomi ei tehnyt vuoden 2016 alkupuolella samaa valintaa kuin Ruotsi? Olisiko ollut Suomen etujen mukaista etenkin pitemmällä aikavälillä, että Suomi olisi valinnut samoin kuin Ruotsi? Miten valinta vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asemaan ja Venäjän käyttäytymiseen Suomea kohtaan nyt ja jatkossa?

Jos Suomi olisi Naton jäsen, menettäisimme automaattisesti mahdollisuuden olla kriisin ulkopuolella.”, totesi presidenttiehdokas Sauli Niinistö Ylen vaalitentissä joulukuussa (Yle Areena 14.12.2017)

Myöhäisemmissä kannanotoissaan Niinistö itse ja Niinistön linjan neljä muuta presidenttiehdokasta ovat käytännössä tehneet Suomen Nato-jäsenyyden mahdottomaksi. Mahdottomaksi Niinistö teki sen jo silloin, kun vaati kansanäänestystä Nato-jäsenyyden ehdoksi. Niinistö itse ja Niinistön neljä perässähiihtäjää ovat asettaneet jäsenyyden hakuehdot niin tiukoiksi, etteivät tule koskaan toteutumaan. Esimerkiksi EU ei saa sellaista asemaa Venäjän silmissä sotilaallisena toimijana, että Venäjän vihamielisyys EU:ta kohtaan tulkittaisiin Niinistön linjan kannattajissa sellaiseksi, että Suomen olisi liityttävä Natoon.

Idea Niinistöllä ja hänen hengenheimolaisillaan on, että asetetaan jäsenyyshakemuksen täyttymisen ehdot niin vaikeiksi lauetakseen, ettei Suomen tarvitse koskaan hakea Nato-jäsenyyttä.

Yllättävää Niinistön kannonotoissa on myös se, ettei Ruotsin Nato-jäsenyys johtaisi Suomen Nato-jäsenyyteen, vaan Suomen tulisi selvittää mahdollisuudet pärjätä Naton ulkopuolella Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyön (Enhanced Opportunities Partner, EOP-Finland) ja isäntämaasopimuksen (Memorandum of understanding, MOU-Finland) voimin.

Suomi siis hakisi aktiivisesti ratkaisua pysyä Naton ulkopuolella, vaikka Ruotsi olisi hakenut jäsenyyttä. Tämä olisi ensimmäinen kerta toisen maailman sodan jälkeen, jolloin Suomi ei pyrkisi seuraaman Ruotsia länsi-integraatiossa vaan päinvastoin. Suomen ja Ruotsin tiet eroaisivat länsi-integraatiossa.

Niinistön linjan edustajat luottavat Ruotsin sosiaalidemokraatteihin, että Ruotsi ei hakisi Nato-jäsenyyttä eikä esimerkkisi Nato-jäsenyyttä kannattava porvarihallitus saisi käännettyä sosiaalidemokraattien Nato-jäsenyysnäkemystä.

Niinistön linjan edustajien olisi syytä kuitenkin nähdä, kuinka paljon vaikutusvaltaa porvaripuolueilla on ollut tällä hallituskaudella sosiaalidemokraattien johtaman vähemmistöhallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin. Nato-myönteinen puolustusministeri Hultqvist on käyttänyt porvaripuolueita hyväkseen ajaakseen Nato-myönteistä linjaansa demarikentässä.

Esimerkkejä porvaripuolueiden vaikutuksesta demarien vähemmistöhallitukseen löytyy Ruotsin parlamentin pöytäkirjoista runsaasti. Porvaripuolueilla on ollut suuri vaikutus mm. Ruotsin puolustusstrategian muotoilussa (Regeringens proposition 2014/15:109), solmittuihin puolustusyhteistyösopimuksiin Nato-maiden kanssa (esim. Regeringen 8.6.2016, Statement of Intent, SOI) ja Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän hankintaan Yhdysvalloista (Regeringen 7.11.2017). Puolustusministeri Peter Hultqvistilla olisi ollut noissa hankkeissa paljon vaikeampaa ilman porvaripuolueiden tukea.

                                                                                          ****

Missään puolustukseen liittyvässä asiassa ei pienen maan ole hyvä olla yksin. Niinistö on linjallaan ajanut Suomen yhä enemmän yksin olevaksi suhteessa Venäjän uhkaan.

Suomi haluaisi pysytellä Itämeren ympäristössä tai arktisella alueella puhkeavassa sotilaallisessa kriisissä kriisin ulkopuolella. Suomi harkitsisi tilanteen mukaan kriisiin tai sotaan osallistumista.

Ratkaisevaa Suomen aseman määrittelyssä on siis Niinistön sanoin ”halukkuus pysytellä kriisin ulkopuolella”. Toki jokainen maa haluaa pystyllä kriisin ulkopuolella, mutta sen perusteella ei saisi antaa mahdolliselle vihollisvallalle vaikutusmahdollisuuksia ennalta. Puolustuspolitiikan keskeinen tavoite tulee olla hyökkäyskynnyksen nostattaminen, mitä Niinistön ilmoitus ei taida tehdä.

Venäjä on varmasti havainnut Suomen epäröinnin ja sen linjamäärittelyn, jonka Suomi teki vuoden 2016 alkupuolella. Venäjä luokittelee Suomen lännen heikoimmaksi lenkiksi.

Perusongelma tuossa Niinistön linjassa pitemmällä aikavälillä on se, että Venäjä pääsee vaikuttamaan Suomen asemaan. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen matka Ruotsiin vain kasvaa. Suomi liukuu askel askeleelta kohti Venäjää ja tilannetta, jossa Venäjä voi määritellä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa ja Suomen käyttäytymistä kriisissä. Suomi tavallaan sitoo itseänsä Venäjään ja Venäjän toimiin. Liukuminen on nähtävissä presidenttiehdokas Niinistön lausumissa presidentinvaalitenteissä Paavo Väyrysen luomassa vaalipaineessa.

Lopputuloksena voi olla, ettei Natossa eikä etenkään Yhdysvalloissa oikein luoteta Suomeen ja Suomen käyttäytymiseen kriisissä tai sodassa. Suomi alettaisiin nähdä kylmän sodan aikaisessa tilanteessa, jolloin Neuvostoliitolla oli YYA-sopimuksen kautta lopullinen sananvalta Suomen käyttäytymiseen sotilaallisessa kriisissä tai sodassa. Loppuniitti tuolle kehityskululle olisi Ruotsin Nato-jäsenyys ja Suomen pysyminen Nato ulkopuolella.

Sotilaallisesti Suomi nähtäisiin vastaavina valtiona kuin Ukraina, Valko-Venäjä tai Moldova.  Suomen ei pidä kuvitella EU-jäsenyyden kautta itsellensä mitään sellaista asemaa, jota muutkaan eivät kykene lännessä Suomelle kuvittelemaan.

Meidän on helppo kuvitella, miten Natossa ja Yhdysvalloissa sekä etenkin Baltian maissa reagoitaisiin Ruotsin ilmoitukseen linjamuutoksesta: ”Ruotsilla on halukkuus pysytellä Itämeren ympäristössä puhkeavassa kriisissä ulkopuolella”. Nato ja Yhdysvallat eivät voisi enää luottaa Ruotsiin osana läntistä puolustusta. Myös Suomelle Ruotsin tuollainen ilmoitus olisi hirvittävä. Venäjä näkisi mahdollisuuden painostaa Ruotsia todellakin pysymään ulkopuolella, mikä helpottaisi Venäjän mahdollista interventiota esimerkiksi Baltian maihin ja Suomeen. Tuollaisella ilmoituksella olisi äärimmäisen suuri merkitys Itämeren turvallisuustilanteeseen.

Jos läntinen Itämerta koskeva puolustussuunnitelma tehtäisiin ilman Ruotsin myötävaikutusta ja apua, miksi Naton ja Yhdysvaltojen tulisi auttaa Ruotsi kriisissä tai sodassa? Olisiko Ruotsin auttaminen Naton ja Yhdysvaltojen etujen mukaista vai pidettäisiinkö Ruotsi menetettynä mahdollisuutena, jonka auttaminen ei olisi Naton ja Yhdysvaltain etujen mukaista?

Suomen ”halukkuus pysytellä ulkopuolella Itämeren ympäristössä puhkeavassa kriisissä ” -ilmoituksella on suuri merkitys Itämeren turvallisuustilanteeseen. Suomi on kavahtanut Baltian auttamista mahdollisessa kriisissä tai sodassa, mikä ei ole ollut Suomen etujen mukaista. Tuollaiset ilmoitukset laskevat Venäjän kynnystä sotilaallisen intervention suorittamiseen. Suomessa ei aina oikein tajuta, miten suuria vaikutuksia sen vähäiseltä näyttävillä ilmoituksilla voikaan olla.

Niinistön linja antaa tosiasiallisesti päätösvallan Suomen Nato-jäsenyydestä Venäjälle. Suomi on ilmoittanut kriteerit, joilla se pysyy Naton ulkopuolella ja Venäjällä on vaikutusmahdollisuus noiden kriteereiden täyttymiseen. Venäjä voi siis ohjata Suomen käyttäytymistä.

Niinistön linja on huono linja Suomen etujen kannalta.

                                                                                          ****

Yhdysvallat on uudessa viime perjantaina tammikuun 19. päivänä 2018 julkaistussa puolustusstrategiassaan kirjannut vahvoja kannanottoja itäisen Euroopan turvallisuudesta suhteessa Venäjän uhkaan (National Defense Strategy Summary of the United States America 2018). Vastaavia kirjauksia on myös joulukuussa julkaistussa kansallisen turvallisuuden asiakirjassa (National Security Strategy of the United States of America 2018).

Yhdysvaltain puolustusvoimien logistiikkalaitoksella (The Defense Logistics Agency, DLA) on IBex-ohjelma (Industrial Base Extension), joka kehitettiin huolto- ja materiaalitoimitusvalmiuden mittaamiseksi Yhdysvaltain ulkopuolella. Sanatarkasti IBex-ohjelma määritellään näin:

IBex was developed as an Industrial Preparedness Measure (IPM) in order to gain global commercial asset visibility to support US Military operations and natural disasters, and to gain access to these commercial capabilities if required. As DLA’s mission is to respond quickly to worldwide events, IBex was formed to enhance strategic partnerships with industry experts, to allow government planners to leverage the expertise of the commercial sector.

Vapaasti suomennettuna:

IBex kehitettiin huolto- ja materiaalitoimitusvalmiuden mittaamiseksi (IPM), jotta saataisiin [tietoa] maailmalaajuisesti yksityisten kaupallisten toimijoiden hyödykkeiden toimitusvalmiudesta tukemaan Yhdysvaltojen sotilasoperaatioita ja luonnonkatastrofeja sekä jotta saataisiin näitä valmiuksia tarvittaessa. Koska DLA:n tehtävänä on vastata nopeasti maailmanlaajuisiin tapahtumiin, IBex perustettiin tehostamaan strategisia kumppanuuksia yksityisten kaupallisten toimijoiden kanssa, jotta Yhdysvaltain hallituksen asiantuntijat voisivat hyödyntää näiden yksityisten toimijoiden asiantuntemusta.

DLA on julkaissut netissä hankintailmoituksen koskien tarvikkeisiin (Sources of Supplies), kuljetuksiin (Transportation Arrangements and Custom Protocol), varastointiin (Storage Facilities, Distribution, and Material Handling Specifics) ja muiden erilaisiin palveluihin (Miscellaneous Services) liittyviä hankintoja eri Euroopan maissa.

Kyse on siitä, että jos yhdysvaltalaisjoukkoja on jossakin maassa, he tietävät, miten ostaa joukkojen ylläpitoon liittyviä materiaaleja ja palveluja yksityiseltä sektorilta kyseisessä maassa.

Tarjouspyyntö liittyy Yhdysvaltain Eurooppa-joukkoihin EUCOM:iin (United States European Command, EUCOM).

Tarjouspyyntöjä on yhteensä viisi, joissa Eurooppa on jaettu alueisiin seuraavasti:

  • EUCOM A, Balkanin alue koskien Albaniaa, Bosniaa ja Hertsegovinaa, Bulgariaa, Romaniaa, Serbiaa, Montenegroa ja Kreikkaa (tarjouspyyntö EUCOM A)

  • EUCOM B, Keski-Eurooppa (Central Europe) koskien Itävaltaa, Kroatiaa, Tšekkiä, Unkaria, Slovakiaa Sloveniaa ja Saksaa (tarjouspyyntö, EUCOM B)

  • EUCOM C, Itä-Eurooppa koskien Suomea, Puolaa, Valko-Venäjää, Ukrainaa ja Moldovaa (tarjouspyyntö, EUCOM C)

  • EUCOM D, Länsi-Eurooppa koskien Belgiaa, Ranskaa, Italiaa, Irlantia, Hollantia, Portugalia, Espanjaa, Sveitsiä ja Iso-Britanniaa (tarjouspyyntö, EUCOM D)

  • EUCOM E, Pohjois-Eurooppa koskien Norjaa, Ruotsia, Tanskaa, Islantia, Viroa, Latviaa ja Liettuaa (tarjouspyyntö, EUCOM E)

Nuo viisi aluetta kukin muodottavat yhtenäisen kokonaisuuden. Kun sijoittaa maat ryhmittäin kartalle, alueet ovat loogisia maantieteellisiä kokonaisuuksia ja puolustusalueita yhtä maata lukuun ottamatta.

Tuo yksi maa omana erillisenä yksinäisenä saarekkeena on Suomi, jota ei ole sijoitettu muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden muodostamaan Pohjois-Euroopan ryhmään (EUCOM E).

Pohjoismaiden ja Baltian maiden muodostamaa kahdeksan maan ryhmää kutsutaan NB8-ryhmäksi (Nordic-Baltic Eight, NB8). EUCOM E olisi kuin NB8, jos Suomi olisi mukana tuossa EUCOM E -ryhmässä (kuva 2).

Suomi on erillään myös omasta muusta Itä-Euroopan EUCOM C -ryhmästä. EUCOM C ilman Suomea muodostaa maantieteellisen kokonaisuuden Venäjän rajaan liittyen Itämereltä Mustallemerelle (kuva 3).

Miksi Yhdysvallat on ryhmittänyt Suomen näin ikään kuin kaikesta muusta erilleen? Onko rajapituus Venäjän kanssa määrittelevä tekijä vastaavasti kuin Valko-Venäjällä ja Ukrainalla?

Mietitäänpä hieman tarkemmin EUCOM C- ja EUCOM E -ryhmiä. Pohjois-Euroopan EUCOM E:n maat ovat Nato-maita Ruotsia lukuun ottamatta, mutta Ruotsi on sitoutunut vuoden 2016 alkupuolella Baltian maiden puolustamiseen, kun puolestaan Suomi ei sitoutunut Itämerta koskeviin puolustusjärjestelyihin. EUCOM E:n maat ilman Suomea muodostavat toisistaan huolehtivan solidaarisen puolustuskokonaisuuden. Suomi olisi ollut tuossa ryhmässä poikkeus vuoden 2016 alkupuolella tekemällään päätöksellä.

Pohjois-Euroopan EUCOM C:n maista vain Puola on Nato-maa. Puolalle on tärkeää turvallisuustekijänä Ukraina ja Valko-Venäjä. Puola oli halukas ottamaan Ukrainan Nato-jäseniksi jo vuonna 2008, muttei onnistunut pyrkimyksissään. Saksa ja Ranska vastustivat Ukrainan Nato-jäsenyyttä, Yhdysvallat kannatti. Valko-Venäjä on tiukasti kiinni Venäjässä, mutta mahdollisessa sotilaallisessa kriisissä Puolalle Valko-Venäjä ja muut EUCOM C -ryhmän maat ovat tärkeitä Suomea lukuun ottamatta.

Tämä Suomen sijoittaminen yksinään omana saarekkeena EUCOM C -ryhmään on ensimmäinen konkreettinen esimerkki, mihin Suomi yksinään ja ainoana Niinistön linjan mukaisesti on itsensä asemoinut kauemmaksi muista länsimaista kohti Venäjän kainaloa.

Minun on kerta kaikkiaan vaikea ymmärtää, kuin Kokoomus, joka on tehty myönteisen päätöksen Suomen Nato-jäsenyydestä, on voinut tehdä päätöksen Nato-kielteisen ehdokkaan tukemisesta presidentinvaaleissa. Kokoomukselle kyllä kelpaa kaikissa vaaleissa Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavien äänet, mutta puolue ei ole tehnyt yhtään mitään jäsenyyden eteenpäinviemiseksi vastaavasti kuin esimerkiksi sisarpuolue Ruotsissa. Kokoomuksen toiminta Nato-asiassa on hävettävää toimintaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu