Yhdysvaltojen ydinaseet luovat turvaa myös Suomelle

Yhdysvallat on julkaissut vajaan kahden kuukauden aikana kolme keskeistä strategia-asiakirjaa, joissa linjataan Yhdysvaltain tulevien vuosien puolustuspolitiikkaa. Kaikissa asiakirjoissa on luettavissa puolustusministeri James Mattisin ajatusmaailma, ja kaksi asiakirjaa ovatkin puolustusministeriössä laadittuina puolustusministerin allekirjoittamia. Kaikissa asiakirjoissa on nähtävissä selkeästi sotilasasiantuntijaorganisaation kynän jälki.

Nuo kolme asiakirjaa ovat 18.12.2017 julkaistu 68-sivuinen kansallisen turvallisuuden strategia (National Security Strategy of the United States of America 2018), 19.1.2018  julkaistu 14-sivuinen puolustusstrategia (National Defense Strategy Summary of the United States of America 2018) ja 2.2.2018 julkaistu 100-sivuinen ydinasestrategia (Nuclear Posture Review 2018).

Noissa asiakirjoissa ovat mainittuina neljä valtiota ylitse muiden. Valtiot ovat Kiina, Venäjä, Iran ja Pohjois-Korea. Venäjä ja Kiina nähdään laajemmin Yhdysvaltoja sekä Yhdysvaltojen liittolaisia ja kumppaneita uhkaavina valtioina. Iran ja Pohjois-Korea luokitellaan puolestaan rosvovaltioiksi.

Euroopassa Suomi ja Ruotsi ovat Yhdysvaltojen kumppanimaita (partners), Nato-maat puolestaan liittolaismaita (allies).

Käsittelin yksityiskohtaisesti kansallisen turvallisuuden strategiaa ja puolustusstrategiaa aikaisemmin kirjoituksessa otsikolla ”Yhdysvaltain uusi puolustusstrategia antaa vahvaa voimaa Natolle ja Euroopalle” (US-blogi 21.1.2018), enkä käsittele tässä kirjoituksessa noita strategioita enää uudestaan tarkemmin. Käsittelen tässä blogikirjoituksessa noita strategioita kuten myös uusinta ydinasestrategiaa kuitenkin niiltä osin, kuin mitä niillä on merkitystä itäisen Euroopan turvallisuudelle.

                                                                                           ****

Yhdysvaltain strategioihin kirjotut asiat Eurooppaa koskien voidaan tiivistää seuraavasti:

Yhdysvallat on sitoutunut Euroopan Nato-maiden puolustukseen vuoteen 2024 saakka. Sen jälkeinen tilanne on auki, mikäli Nato-maat eivät kykene kasvattamaan puolustusmenojaan kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, kuten Yhdysvallat on edellyttänyt.

Yhdysvallat pyrkii parantamaan Natoon kuulumattomien kumppanimaidensa puolustuskyvykkyyttä. Kumppanimaita ovat siis myös Suomi ja Ruotsi. Yhdysvallat pyrkii edistämään kyseisten maiden puolustuskykyä kasvattavia puolustushankintoja samoin kuin tiivistämään puolustusyhteistyötä. Päämäärä on nostaa Venäjän kynnystä hyökätä näihin Naton ulkopuolisiin maihin. Yhdysvallat näkee, että Venäjän sotilaallinen aggressio Naton ulkopuolisia maita kohtaan itäisessä Euroopassa voisi synnyttää epävakautta niin Nato-maihin kuin myös laajemmallekin Eurooppaan.

Yhdysvallat on strategioittensa kautta varautumassa nyt myös sotilaalliseen yhteenottoon Euroopassa. Yhdysvallat on varautumassa yhteenottoon Venäjän kanssa. Tähän viittaavat monet konkreettiset toimet, joihin Yhdysvallat on viime aikoina ryhtynyt. Tähän viittaavat myös monet lausunnot, joita Yhdysvaltojen sotilashenkilöt puolustusministerin johdolla ovat viime aikoina antaneet. Kysymys varautumisessa on siitä, että jos Venäjä tekee sotilaallisesti Euroopassa jotain sellaista, joka järisyttää Euroopan turvallisuutta, Yhdysvalloilla on valmius vastata myös sotilaallisesti turvakseen niin omat kansalliset edut kuin myös liittolaistensa turvallisuuden.

Arvioisin, että Yhdysvallat ei välttämättä jää odottelemaan edes Natoa toimiakseen, jos lännessä ei syntyisi yhteistä reagointinäkemystä Venäjän toimien seurauksena.

Strategioita lukiessa syntyy ajatus, että ilmeisesti Yhdysvalloissa on nyt päädytty siihen, että vastaavaa ei saa enää tapahtua, mitä tapahtui neljä vuotta sitten Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa, vaan Yhdysvalloilla tulee olla kyvykkyys vastata myös sotilaallisesti Venäjän mahdollisiin aggressioihin Euroopassa. Tuo tarkoittaa muun muassa, että sotavoiman tulee olla nopeasti siirrettävissä itäiseen Eurooppaan, mikä puolestaan tarkoittaa selvyyttä niihin asioihin, jotka liittyvät vaikkapa sotilaallisen voiman kauttakulkuun läpi Euroopan maiden. Kauttakulkuselvitystyö on jo aloitettu.

                                                                                           ****

Yhdysvaltain uudessa ydinasestrategiassa on paljon uutta tietoa, jota ei vielä ole käsitelty julkisuudessa etenkään täällä Suomessa.

Perusajatus tulevasta ydinasestrategiasta on hyvin looginen huomioiden Venäjän ydinaseita koskevat varustelutoimet. Yhdysvallat siirtää ydinasepainopistettään taktisiin ydinaseisiin, mikä tarkoittaa keskittymistä pienempituhovoimaisten ja suppeammalle alueelle tuhoa synnyttäviin ydinaseisiin. Taktisia ydinaseita olisi mahdollisuus käyttää esimerkiksi sotilaallisissa tilanteissa alueilla, jotka ovat kiistanalaisia tai sotatoimien kohteena. Taktisia ydinaseita voitaisiin siis käyttää tai uhata niiden käytöllä myös alueellisissa konflikteissa.

Euroopassa tällaisia alueita olisivat Venäjän länsirajaan liittyvät alueet Suomi mukaan lukien. Aasiassa tällainen alue olisi Etelä-Kiinanmeri. Strategisilla ydinaseilla on edelleen mahdollisuus laajempaan tuhoon vihollismaassa eikä ne ole sidottu alueen kiistanalaisuuteen. Strategisten ydinaseiden käytön idea on eri kuin taktisten ydinaseiden käytön idea.

Ongelma Yhdysvalloille on siis ollut, ettei ole uskottavaa uhata strategisilla ydinaseilla alueellisissa konflikteissa, joita Venäjä on jo synnyttänyt ja joita Venäjä ja Kiina voivat edelleen synnyttää lähialueillaan. Ei ole uskottavaa uhata strategisilla ydinaseilla alueellisessa konfliktissa, koska strategisten ydinaseiden käyttö johtaisi maailman molemminpuoliseen tuhoon.

Ydinaseiden pelotevaikutuksen luonne ja uskottavuus on muuttunut kylmän sodan ajoista. Kylmän sodan aikana olivat selvät blokkirajat, ja blokkeihin kuulumattomien maiden määrä Euroopassa oli vähäinen. Strategisilla ydinaseilla oli uskottavuutta myös alueellisten konfliktien tai sodan ennakkoehkäisyssä, koska ydinasein suojatut blokit olivat selvärajaisia kuten myös niiden harvojen maiden asema, jotka eivät kuulunteet blokkeihin. Rajoitettujen ydinsotien mahdollisuutta ei katsottu olevan.

Maailma on nyt siis muuttunut.

Tuhovoimaisilla strategisilla ydinaseilla Yhdysvallat on suojannut kylmän sodan jälkeen hyvin oman maaperänsä, muttei niitä alueita, joilla voi syntyä alueellinen konflikti ja joilla on vaikutusta Yhdysvaltain kansalliseen turvallisuuteen. Näiden alueiden turvallisuuden varmistamiseen strategiset ydinaseet ovat liian järeitä. Toki Yhdysvalloilla taktisia alhaisen tuhovoiman ydinaseita riittää jo nyt. Niitä arvioidaan olevan vähintään 1 000 kappaletta, kun ydinaseiden kokonaismäärä on yli 7 000 kappaletta.

Kylmän sodan aikaan verrattuna ongelma nyt on Euroopassa ne lukuisat maat, jotka eivät ole Venäjän eivätkä Naton ydinasesuojan alla. Näitä maita ovat Suomi, Ruotsi, Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova sekä myös Etelä-Kaukasian pienet vanhat neuvostotasavallat Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä. Itse asiassa Balkaninkaan sotilaallinen asema ei ole vielä vakiintunut. Sotilaallinen konflikti näissä maissa heijastaisi myös Euroopan Nato-maiden turvallisuuteen epävakauttavasti.

                                                                                           ****

Tämänhetkinen tilanne on hieman samanlainen tilanne kuin 1950-luvulla, jolloin Yhdysvallat loi uuden strategian Neuvostoliiton muodostamalle konventionaalisten aseiden uhalle Euroopassa.

Offset strategy on nimitys yhdysvaltalaiselle turvallisuus- ja puolustuspoliittiselle strategialle, jota ei ole oikein käännetty nasevasti suomen kielelle. Paras käännös olisi ehkä vastavoimastrategia tai vastapainostrategia.

Offset strategy tarkoittaa pyrkimystä löytää keinoja vastata epäsymmetrisesti vastapuolen toimenpiteille sotilaallisessa toiminnassa. Sen sijaan että lähdettäisiin epäsuotuisaan kilpailuun vastapuolen kanssa, pyritään muuttamaan kilpailu omien vahvuuksien perustalle. Tavoite on, ettei lähdetä kilpailemaan niille osa-alueille, joissa ei ole mahdollisuutta voittaa tai voiton hintana olisivat niin suuret kustannutukset, ettei niitä voisi pitää enää hyväksyttävinä.

Tässä kirjoituksessa Offset strategy on suomennettu termillä vastavoimastrategia, virallista käännöstä suomen kieleen termille ei liene.

Ensimmäisen vastavoimastrategian kausi oli 1950-luvulta 1970-luvun puoliväliin, jolloin Yhdysvallat Nato-liittolaisineen korosti vahvuutenaan ydinasepelotetta suhteessa Neuvostoliiton ja sen liittolaisten konventionaalisten aseiden ja joukkojen voimaan. Alun perin strategian nimi oli New Look, historian valossa käytetään nykyisin nimenä myös Offset Strategy (The U.S. Offset Strategy). 

Ensimmäisen strategian loi kenraali Dwight David Eisenhower. Neuvostoliiton konventionaalinen armeija oli vahva toisen maailmasodan jäljiltä. Vastavoimastrategian pohjimmainen lähtökohta oli, ettei Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden kannata rakentaa Neuvostoliiton vertaista konventionaalista armeijaa, vaan vastavoima luodaan asymmetrisesti ydinasein. Ensimmäinen vastavoimastrategia oli toimiva strategia siihen saakka, kunnes Neuvostoliitto oli saamassa kasvavalla taktisella ja strategisella ydinasearsenaalillaan kiinni Yhdysvallat 1970-luvulla. Kuva 1 kertoo, miksi ensimmäinen vastavoimastrategia alkoi menettää tehoaan 1970-luvun alkupuolella, jolloin seuraavan vastavoimastrategian laadinta aloitettiin.

Kun ensimmäisellä vastavoimastrategialla suojattiin koko Eurooppaa, nyt Yhdysvaltain uuden taktisiin ydinaseisiin keskittyvän ydinasestrategian ensisijainen tarkoitus on suojata lisänä alueita, jotka ovat riskialtteimpia Venäjän sotilaallisille manöövereille. Taktisilla ydinaseilla vastataan Venäjän siihen konventionaalisten aseiden paikalliseen ylivoimaan, joka sillä on länsirajaansa liitettynä ja jolla se muodostaa uhkaa myös länsirajaan liittyville länsimielisille Natoon kuulumattomille maille Nato-maiden lisäksi.

Jos Suomi liittyisi Natoon, olisi Suomenkin turvallisuuden turvana pitkine itärajoineen nimenomaan taktiset ydinaseet. Taktiset ydinaseet olisivat vastavoima sille Venäjän konventionaaliselle asevoimalle, joka on rajanpinnassamme muutaman tunnin hyökkäysvalmiudessa. Monen presidenttiehdokkaan vaalitenttipuheet pitkän itärajan hankaluudesta Suomen Nato-jäsenyydelle olivat liioiteltuja.

Muutamassa minuutissa laukaistavat taktiset ydinaseet muodostavat minkä tahansa aikavasteen myös Venäjän konventionaalisilla aseilla toteuttaville sotilaallisille toimille. Venäjälle muodostettaisiin korkea kynnys konventionaalisten aseiden käytölle.

Toki taktisilla ydinaseilla on pelotetta myös niille Venäjän mahdollisille ydinaseiskuille, joita se on harjoitellut läntisempään Eurooppaan vuoden 2008 jälkeen. Tällöin kuitenkin käytön luonne olisi eri ja tuosta asiasta enemmän seuraavassa kappaleessa. Venäjä aloitti ydinaseiskuharjoittelun vuonna 2009 Puolasta (The Telegraph 1.11.2009) ja siitä lähtien Venäjän vakavampi ydinaseuhittelu on aina liittynyt sotaharjoituksiin.

On kirkkaana muistettava, että ydinaseiden muodostavan uhan tulee olla niin uskottava, ettei ydinaseita tarvitse käyttää. Ydinaseiden muodostavan uhan tulee olla myös niin uskottava, ettei ydinaseiden käyttömahdollisuutta myöskään epäillä. Kylmän sodan aika oli hyvä esimerkki ydinaseiden uskottavuudesta sodan ehkäisijänä ottamatta kantaa tuohon vaikeaan aikakauteen muutoin.

                                                                                           ****

Venäjä on uhkaillut ja uhkailee edelleen läntistä Eurooppaa taktisilla ydinaseillaan. Yhdysvaltain ydinasestrategiassa on kuvattu hyvin, mistä on kysymys.

Strategian sivulla 33 on kirjattu:

Russia possesses significant advantages in its nuclear weapons production capacity and in non-strategic nuclear forces over the U.S. and allies.  It is also building a large, diverse, and modern set of non-strategic systems that are dual-capable (may be armed with nuclear or conventional weapons).

Vapaasti suomennettuna:

Venäjällä on huomattavia etuja ydinaseiden tuotantokapasiteetissaan ja ei-strategisissa ydinasevoimissa verrattuna Yhdysvaltoihin ja Yhdysvaltojen liittolaisiin. Venäjä on myös rakentamassa suuria, monipuolisia ja uudenaikaisia ei-strategisia ydinasejärjestelmiä, jotka ovat kaksitoimisia (voivat olla aseistettuja joko ydinaseilla tai tavanomaisilla aseilla).

Kyse on alhaisen tuhovoiman taktisista ydinaseista, joilla Venäjä voisi käydä rajoitettua ydinsotaa Euroopassa. Kantovälineenä ydinaseille olisivat pääsääntöisesti risteilyohjukset, jotka ovat ladattavissa sekä tavanomaisilla taistelukärjillä että ydinkärjillä. Ohjustorjunnan kannalta ongelmallista juuri on, ettei ole tiedossa, onko kyseessä tavanomaista taistelukärjellä varustettu risteilyohjus vai ydinkärjellä varustettu risteilyohjus. Ohjukset ovat ulkonäöltään yhteneviä. Lyhyen kantaman ballististen ohjusten merkitys on vähäisempi, mutta kuitenkin huolestuttava sekin (esim. Iskander-M).

Yhdysvallat on syyttänyt jo pitkän aikaa ja eritoten vuodesta 2014 lähtien Venäjää vuonna 1987 solmitun INF-sopimuksen rikkomisesta, jolla rajoitettiin 500–5 500 kilometriä kantavien keskimatkan ja keskipitkän matkan ohjuksia Euroopassa. Erityisesti Yhdysvallat on kiinnittänyt huomiota Venäjän maasta laukaistavaan SSC-8 GLCM -risteilyohjukseen (Ракета 9М729 – SSC-X-8), joka on varustettavissa myös 400-500 kilogramman ydinkärjellä. Englannin kielisessä lyhenteessä GLCM-lyhenne tarkoittaa ”ground launched cruise missile”, suomennettuna ”maasta laukaistava risteilyohjus”.

Yhdysvaltain ydinasestrategiaan on nimetty keskeisempiä Venäjän ilmasta, maalta ja mereltä laukaistavia risteilyohjuksia, jotka kykenevät kantamaan myös ydinkärkiä. Nämä ohjukset ovat selvästi ärsyttäneet Yhdysvaltoja. Venäjä voi sekoittaa risteilyohjuksilla ydinkärkiä ja tavanomaisia kärkiä.

Venäjä on lennättänyt ilmasta laukaistavia risteilyohjuksia Pohjois-Atlantilla, Norjanmerellä ja Pohjanmerellä sekä myös Itämerellä jo vuosien ajan. Ilmasta laukaistavia ohjustyyppejä ovat Kh-102 ALCM (Х-101 / Х-102), jota esimerkiksi Tupolev Tu-95 strateginen pommikone kuljettaa (Туполев Ту-95 – BEAR) ja Kh-32 ALCM (Х-32 / 9-А-2362), jota esimerkiksi Tupolev Tu-22M kuljettaa (Туполев Ту-22М – BACKFIRE). Englannin kielisessä lyhenteessä ALCM tarkoittaa ”air-launched cruise missile”, suomennettuna ” ilmasta laukaistava risteilyohjus”.

Mereltä sukellusveneistä sekä myös pinta-aluksista laukaistavia risteilyohjuksia ovat puolestaan SS-N-30 SLCM -risteilyohjus (Комплекс 3К-14 / С-14 Калибр SIZZLER). Englannin kielisessä lyhenteessä SLCM tarkoittaa ”submarine-launched cruise missiles”, suomennettuna ”sukellusveneestä laukaistava risteilyohjus”.

Kyseisiä Kalibr-risteilyohjuksia on sijoitettu ja tullaan sijoittamaan mm. Jasen-luokan (Ясень-М) sukellusveneisiin (пр.885М / пр.08851 "Ясень-М" – YASEN-II ja Проект 885, шифр ”Ясень”, Проект 08851, шифр ”Ясень-М”). Pohjoisessa laivastossa on jo otettu käyttöön sukellusvene nimeltä Severodvinsk (К-560 ”Северодвинск”), mutta muut Jasen-luokan sukellusveneet ovat vielä rakenteilla, ja niiden tulisi valmistua vuosina 2018-23 todennäköisemmin pääosin Pohjoisen laivaston käyttöön. Vielä käyttöön ottamattomat alukset ovat Novosibirsk (ДПЛ К-407 "Новосибирск"), Kazan (К-561 ”Казань”), Krasnojarsk (К-571 ”Красноярск”), Arkankelisk (К-564 ”Архангельск”), Perm (К- ”Пермь”) ja Uljanovsk (К- ”Ульяновск”).

Itämeren laivaston käytössä on edelleen kaksi Mustanmeren laivastosta siirrettyä korvettia, joiden varustukseen kuuluvat edellä mainitut Kalibr-risteilyohjukset. Nuo alukset ovat Zeleni Dol (Зелени Дол) ja Serpuhov (Серпухов) (Проект 21631, шифр ”Буян-М”).

SSC-8 GLCM -risteilyohjuksen lisäksi maasta laukaistavaksi risteilyohjukseksi Yhdysvaltain ydinasestrategiassa on nimetty SSC-08 GLCM (Ракета 9М729 – SSC-X-8). Kyseinen ohjus on Kalibr-ohjuksen maalaukaisuversio.

Muita ydinkärjin varustettavissa olevia ohjuksia ovat mm. lyhyen kantaman ballistinen ohjus Iskander-M (Комплекс 9К720 Искандер – SS-26 STONE).

                                                                                           ****

Esimerkkinä edellä mainittujen ydinkärjillä varustettavissa olevien risteilyohjuksien ja lyhyen kantaman ballististen ohjusten muodostaman uhan johdosta Yhdysvallat määrittelee ydinasestrategiassaan taktisten ydinaseiden strategian oheisesti suhteessa Venäjään:

Effective U.S. deterrence of Russian nuclear attack and non-nuclear strategic attack now requires ensuring that the Russian leadership does not miscalculate regarding the consequences of limited nuclear first use, either regionally or against the United States itself.  Russia must instead understand that nuclear first-use, however limited, will fail to achieve its objectives, fundamentally alter the nature of a conflict, and trigger incalculable and intolerable costs for Moscow.  Our strategy will ensure Russia understands that any use of nuclear weapons, however limited, is unacceptable.

This strategy will ensure Russia understands it has no advantages in will, non-nuclear capabilities, or nuclear escalation options that enable it to anticipate a possible benefit from non-nuclear aggression or limited nuclear escalation. Correcting any Russian misperceptions along these lines is important to maintaining deterrence in Europe and strategic stability.

Vapaasti suomennettuna:

Venäjän ydinaseiden ja ei-ydinaseiden [= konventionaalisten aseiden] strategisten hyökkäysten tehokas ehkäisy edellyttää Yhdysvalloilta nyt, että Venäjän johto ei arvioi väärin rajoitettua ydinaseiden ensikäyttöä joko alueellisesti tai Yhdysvaltoja vastaan. Venäjän on sen sijaan ymmärrettävä, että ydinaseiden käytöllä – vaikkakin rajoitettuna – Venäjä ei voisi saavuttaa asettamiaan tavoitteita, käyttö muuttaisi olennaisesti konfliktin luonnetta ja synnyttäisi Moskovalle mittaamattomia ja kestämättömiä kustannuksia. Meidän strategiamme avulla Venäjä tulee ymmärtää, että ydinaseiden käyttö ei ole hyväksyttävää edes rajoitetusti.

Tämä [Yhdysvaltain ydinase]strategia varmistaa, että Venäjä ymmärtää, että sillä ei ole etuja ydinasekyvykkyydessä, ei myöskään konventionaalisten aseiden asekyvykkyydessä eikä ydinaseisiin perustuvissa laajentumisvaihtoehtoissa, joiden avulla Venäjä voisi ennakoida mahdollista hyötyä konventionaalisiin aseisiin perustuvalla aggressiolla tai rajoitetulla ydinaseiden käytöllä. Kaikkien Venäjän virhearvioiden oikaisu näillä periaatteilla on tärkeää, jotta Euroopalla on [riittävä] ennalta ehkäisevä pelote [Venäjän aggressioille] ja strateginen vakaus.”

Suomennettuna tuo toinen kappale tarkoittaa vaikkapa sitä, että jos Venäjä ottaisi alueita hallintaansa konventionaalisilla aseilla itäisestä Euroopasta ja vaikkapa Suomesta, se ei voisi puolustaa laittomuuksiaan uhkaamalla rajoitetuilla ydinaseiden käytöllä niitä läntisiä sotavoimia vastaan, jotka olisivat vapauttamassa näitä Venäjän laittomasti haltuunottamia valloitusalueita. Tulkintani myös on, Yhdysvallat voisi vastata taktisilla ydinaseilla Venäjän konventionaalisen aseiden invaasioon. Kysymys on, miten uhataan uskottavasti.

Venäjä uhkasi länsimaita ydinaseilla, mikäli länsimaat olisivat puuttuneet Krimin niemimaan haltuunottoon sekä myös Itä-Ukrainan tapahtumiin. Yhdysvallat pyrkii nyt siihen, ettei Venäjä voisi enää uhkailla länttä etenkään ydinaseilla.

                                                                                           ****

Oman ongelmakentän muodostavat ne ydinaseet risteilyohjuksissa, joita kuljettavat vaikkapa Tupolev Tu-95, Tupolev Tu-160 tai Tupolev Tu-22M strategiset pommikoneet. Noita ohjuksia ovat esimerkiksi edellä mainitut Kh-102- ja Kh-32-risteilyohjukset. Myös Kh-55-ristelyohjukset (Х-55 / Х-55СМ / Х-65 / Х-555 – AS-15 KENT) muodostavat samaa ongelmakenttää, joita on nähty liitettynä sekä Tupolev Tu-95- että Tupolev Tu-160- pommikoneisiin ja jotka voivat olla myös varustettuja ydinkärjillä.

Kuljettaako pommittaja kulloinkin ydinaseohjusta, ei ole havainnoitavissa visuaalisestit eikä muutoinkaan eikä varsinkaan silloin, kun ohjukset ovat vain rungon sisällä eivätkä ripustettuna siivistä.

Kuvassa 2 on esitetty punaisia Kh-102-risteilyohjuksia (yhteensä 8 kpl), jotka ovat Tupolev Tu-95 strategisessa pommikoneessa. Ohjuksista ei voi päätellä visuaalisesti, sisältävätkö ne ydinlatauksia.

Kuvassa 3 on esitetty Kh-32-risteilyohjuksia (yhteensä 2 kpl), jotka ovat Tupolev Tu-22M strategisessa pommikoneessa. Ohjuksista ei voi päätellä visuaalisesti, sisältävätkö ne ydinlatauksia.

Kuvassa 4 on esitetty Syyriassa Tupolev Tu-160 strategisessa pommikoneesta laukaistu Kh-55-ristelyohjus (ohjuksen Kh-101-versio). Ohjuksesta ei voi päätellä visuaalisesti, sisältääkö se ydinlatauksia. Tässä tapauksessa ohjus oli konventionaalinen.

Kuvassa 5 on esitetty Kh-55-risteilyohjuksia (yhteensä 4 kpl), jotka ovat Tupolev Tu-160 strategisen pommikoneen alla. Ohjuksista ei voi päätellä visuaalisesti, sisältävätkö ne ydinlatauksia.

Kuvassa 6 on esitetty Tupolev Tu-160 strategisessa pommikoneen rungossa ollut juuri laukaistu Kh-55-ristelyohjus (ohjuksen Kh-101-versio). Ohjus voi olla ydinkärjellä varustettu, sitä ei voi päätellä yhtenevästä ulkonäöstä tavanomaiseen konventionaaliseen kärkeen verrattuna.

                                                                                           ****

Venäjä on harjoitellut Tupolev-pommikoneillaan lukuisasti jo usean vuoden ajan Eurooppaan kohdistuneita risteilyohjusiskua sekä ydinasekärjillä että tavallisilla konventionaalisilla kärjillä. Koneet ovat lähestyneet Euroopan maa-alueita aina mereltä käsin. Pommikoneiden kulut ovat tapahtuneet Itämerta pitkin Suomenlahden pohjukasta lähtien sekä Pohjanmerta tai Pohjois-Atlanttia pitkin Kuolan niemimaalta lähtien.

Venäjällä on useita lähtökenttiä Suomen itäpuolella. Esimerkiksi Soltsyn kentältä lähtevä kone voi suunnistaa Suomenlahdelle Suomen eteläpuolelta tai Barentsinmerelle Suomen pohjoispuolelta. Lentotoiminta tapahtuu joko Suomen eteläpuolelta tai pohjoispuolelta joka tapauksessa. Toinen väylä Venäjältä länteen on Mustameri eteläiseen Eurooppaan. Nähtäväksi jäisi, yrittäisikö Venäjä konfliktiolosuhteissa lävistää Itä-Euroopan Nato-maat tai vaikkapa Suomen lentämällä yli maa-alueiden.

Jos Venäjä laukaisisi vaikkapa Pohjanmereltä ydinlatauksella varustetun ohjuksen kohti Hampuria, ainoa keino torjua ohjus on ohjuspuolustus joko lentokoneesta, maasta tai laivasta käsin. Tuhoaminen on tarkkaa minuuttipeliä. Jos tuhoaminen epäonnistuisi, mahdollisuus olisi vain kostaa vastaavalla ydinpommilla vaikkapa Pietariin.

Euroopan ympäristössä lentävät venäläispommikoneet on syytä olla jatkuvassa hävittäjävartiossa ja Suomen kannalta tuo vaatimus koskee erityisesti Suomenlahtea, joka on yksi kulkureitti venäläispommittajien lentämiseksi lähteen. Tunnistuslennoille lähetyillä hävittäjillä tulee olla riittävä ohjustorjuntavalmius (esim. AIM-120 AMRAAM).

Venäjä on harjoittelut ydinaseiskua Ruotsiin vuonna 2013 ja Tanskaan vuonna 2014.

Ydinaseiskusimuloinnissa Ruotsia vastaan kaksi risteilyohjuksin varustettua Tupolev Tu-22M -pommittajaa harjoitteli iskua pitkänäperjantaina 29.3.2013. Asia tuli kuitenkin julksisuuteen vasta vuonna 2016 (esim. DN 2.2.2016 ja Aftonbladet 22.4.2016). Venäjällä oli tuolloin 22.-29.3-2013 meneillään Ladoga 2013 -sotaharjoitus (Ладога 2013, Военное обозрение) itärajamme takana, johon ydinasehyökkäyssimulointi Ruotsiin liittyi.

Venäjä harjoitteli kesäkuun puolivälissä 2014 sotilaallista iskua Tanskan Bornholmin saarelle. Jyllands-Posten-lehden mukaan matalalla saarta kohti lentäneet venäläiskoneet olivat aseistettu ohjuksin, ja ne simuloivat ydinaseohjusiskua saarelle (esim. Jyllands-Posten 30.11.2014 ja IS 30.11.2014). Saarella oli sattumoisin samaan aikaan koolla useita tanskalaisia poliitikkoja. Venäjällä oli tuolloin kesäkuussa 2014 meneillään suuri ilmasotaharjoitus Itämerellä.

Ruotsin ja Tanskan ohella on myös Norja joutunut Venäjän pommikonein ja risteilyohjuksin tehdyn ydinasehyökkäyssimuloinnin kohteeksi.

Kohteena oli Norjan huippuvuoret viime syksynä Zapad 2017 -sotaharjoituksen yhteydessä (Министерство обороны, Запад-2017). Kyseessä oli kuusi Tupolev TU-95- ja Tupolev Tu-22M -pommittajaa risteilyohjuslastissa, jotka harjoittelivat ydinaseiskua risteilyohjuksin (todennäköisesti esimerkiksi Kh-102- ja Kh-32- ohjuksia). Norjalainen Aldimer-sivusto kirjoittaa seuraavasti: ”Six Russian Tupolev TU-95 and TU-22m3 bomber planes also trained how to carry out nuclear attacks in the Barents Sea, in the Norwegian sea and in the Baltic Sea.

Kuva 7 on peräisin venäläislähteistä ja kuvattu 22.9.2017 Soltsy-2-lentokentältä (Сольцы-2) 150 kilometrin päässä Viron rajasta, kun Tupolev TU-22 -pommittaja lähtee venäläiskentältä kohti Norjan rannikkoa ja Huippuvuoria kantaen siivellään risteilyohjusta (kuva: Dmitri Pitšugin, Venäjän ilmavoimat, Дмитрий Пичугин, ВВС России).

Vastaavasti kuin Pohjoismaihin, Venäjä on simuloinut ohjusiskuja useasti myös muualle Eurooppaan.

RAF jets scramble to intercept Russian bombers over North Sea as Nato reports dozens of planes in European airspace.” (Daily Mail 30.10.2014).

Vapaasti suomennettuna:

RAF-hävittäjät kiirehtivät pysäyttämään Venäjän pommikoneita Pohjanmeren yllä, kun Nato raportoi kymmeniä [venäläisiä] lentokoneita Euroopan ilmatilassa.

Kyseiset pommikoneet päivämäärällä 20.10.2014 olivat Tupolev Tu-22M -pommikoneita, joista neljä mukana ollutta ja kaksi Iljushin IL-78 -tankkauskonetta kääntyivät norjalaishävittäjien hätyyttelemänä Norjanmereltä takaisin Kuolan niemimaan suuntaan, mutta kaksi pommikonetta jatkoi matkaansa Atlantilla aivan Espanjan rannikon tuntumaan. Samaan aikaan kaksi Tupolev Tu-22M -pommikonetta ylitti Mustanmeren lähestyen Turkkia. Itämeren ympäristössä puolestaan seitsemän venäläishävittäjää sai Naton Virossa olevat hävittäjät ilmaan Suomenlahdelle. Vastaava venäläishävittäjien offensiivi Itämerellä oli tapahtunut Itämerellä vain päivää aikaisemmin. Venäläiskoneiden Eurooppa-liikehdintää 20.10.2014 on esitetty kuvassa 8.

Suomen ilmavoimat kuvasi venäläislentokoneita Suomenlahdella 15.6.2017. Strategisena pommittajana lentokoneaallossa oli Tupolev Tu-160, muut konetyypit Suomenlahdella olivat Iljushin II-22, Suhoi Su-24, Suhoi Su-27, Suhoi Su-34, Beriev A-50. Tupolev Tu-160 -koneella ei ollut nähtävissä rungon ulkopuolisia ohjuksia (Ilmavoimat, Facebook 15.6.2017) ja rungon sisälle me emme näe.

                                                                                           ****

Helsingin Sanomien paperilehdessä oli keskiviikkona 7.2.2018 pääkirjoitus otsikolla ”Uhkakuvista suurin palasi horisonttiin” (HS 7.2.2018). Kirjoituksessa Helsingin Sanomat toteaa, että suursodan uhka on palannut maailmaan. Helsingin Sanomien tulkinta on oikea: suursodan uhka Venäjän ja lännen välillä on palannut etenkin Eurooppaan. Yhdysvallat on varautumassa siihen, että Venäjän toimet edellyttävät sotilaallista reaktiota.

Yhdysvallat on tehnyt oikein muotoilemalla uudelleen ydinasestrategiaansa ja ottamalla huomioon Venäjän uhkailevat ja aggressiiviset toimet, joiden harjoittamisen Venäjä aloitti presidentti Obaman aikakaudella.

Presidentti Obama oli pasifisti, mutta tästä luoteenpiirteestä huolimatta hänen turvallisuuspoliittinen linjansa oli maailmalle rauhan kannalta onneton. Minun on vaikea nähdä ylipäätään pasifistia rauhan ja vakauden tuojana. Yleensä ne ovat aivan muut tahot kuin pasifistit, jotka tuovat pysyvää rauhaa ja vakautta maailmaan.

Venäjä ymmärsi Obaman haluttomuuden sotavoiman käyttöön ja käytti tätä Obaman luonteenpiirrettä hyväkseen. Venäjä ymmärsi nopeasti hyvin Obaman pohjimmaisen luonteen.

Obaman valtakaudella 2009-2017 Venäjä valloitti Krimin niemimaan, synnytti sodan Itä-Ukrainaan ja käy edelleen aloittamaansa sotaa edukseen Syyriassa. Obaman Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisyritys epäonnistui ja al-Assadilla on edelleen käytettävänään kemiallisia aseita, mistä olemme saaneet uutta tietoa ihan viime päivinä (The Atlantic 6.2.2018). Obaman aikakaudella Pohjois-Korea onnistui kehittämään ydinaseen ja Kiina laajensi vaikutuspiiriään Etelä-Kiinan merellä.

Obaman aikakaudella Venäjä on päässyt vapaasti uhkailemaan läntistä Eurooppaa taktisilla ydinaseillaan, pommikoneiden hyökkäyssimulaatioita on riittänyt ja niistä päässyt osalle koko Eurooppa. Obaman tavoite oli ydinaseeton maailma, mikä tulee hyvin vilpittömästi esille hänen Hirošiman vierailulla toukokuussa 2016 (The Guardian 27.5.2016). Tuota tavoitetta Venäjä on käyttänyt hyväkseen.

Nyt Obaman kauden jälkeen ollaan palaamassa republikaanien johtamana normaaliin päiväjärjestykseen ja etenkin Euroopan kannalta on hyvä, että Yhdysvallat on kasvattamassa vastavoimaa Venäjää vastaan. Yhdysvaltain uudet strategiat ovat tervetulleita Euroopan turvallisuuden kannalta ja ne edistävät myös Suomen turvallisuutta Naton ulkopuolisena maana. Obaman kauden jälkeen Yhdysvaltain toimet kasvattavat Venäjän kynnystä toimia Euroopassa sotilaallisesti.

Venäjä sai jo esimakua Yhdysvaltain reagointikyvystä Obaman kauden jälkeen, kun presidentti Trump määräsi ohjusiskun Syyriaan al-Assadin käytettyä kemiallisia aseita. Yhdysvallat iski 59 Tomahawk-risteilyohjuksen voimin 7.4.2017 Syyrian toiseksi suurimpaan armeijan lentotukikohtaan Homsin kaupungin lähellä (The New York Times 6.4.2017). Vastaavaan päätökseen Obama ei olisi pystynyt.

Kaikkea tapahtunutta silmällä pitäen Suomenkin olisi nyt viimein syytä huomata sodankäyntitapojen muutos, joka näkyy tässäkin kirjoituksessa käsitellyissä aiheissa. Massiivisten maavoimiin ja panssarirynnäköihin perustuvat ajat ovat ohi. Sotilaallisia toimia edellyttäviin tavoitteisiin pyritään mahdollisimman miehistövähäisin keinoin. Asiat pyritään hoitamaan ohjuksin, olivatpa ne laukaistuja maalta, mereltä tai ilmasta. Pyritään täsmäiskuihin, jotka lamaannuttavat vastavoiman. Miehitystä perinteisessä mielessä voidaan käyttää vain pienten sillanpääasemien hankkimiseen vaikuttamaan esimerkiksi vastavoiman päätöksentekokykyyn tai sen jälkeisiin tilanteisiin, kun maa on lamaannutettu ja kun riskejä miehistötappioista ei enää ole.

Uskallan väittää, että Suomen puolustus on edelleen osaltaan vanhanaikainen eikä riittäviä uudistustoimia ole näköpiirissä vaikka uudistusta tuleekin tapahtumaan hävittäjä- ja laivuehankinnoilla. Suomen ohjuspuolustuskyky esimerkiksi risteilyohjuksille on edelleen heikko ja vain hävittäjien varassa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu