AriPesonen1

Nato-jäsenyyden vankka kannattaja joutui Puolustusvoimien ”kuulusteluun”

Puolustusvoimien tiedustelu-upseeri soitti minulle eilen ja vaati pikaista tapaamista. Kysymys oli turvallisuuspoliittisista blogikirjoituksistani täällä Uuden Suomen blogisivuilla. Arvasin pikaisen tapaamistarpeen perutella, ettei tällä kertaa sinänsä oltu kiinnostuneita blogikirjoitusten sisällöistä, kuten vaikkapa Suomen Nato-jäsenyydestä tai Suomen kyvykkyydestä torjua Iskander-ohjuksia.

Olin tänään Pääesikunnassa Puolustusvoimien "kuulemisessa" noiden blogikirjoituksieni vuoksi. Tiedustelu-upseeri käytti sanaa ”kuuleminen”, mutta minä luonnehtisin tilaisuutta kuulusteluksi. Sain käsityksen tilaisuuden perusteista, että joku oli polttanut Puolustusvoimissa päreensä blogikirjoituksistani ja esittänyt kysymyksen "mikäs mies tämä oikein on". Kirjoitus, johon tiedustelu-upseeri oli tutustunut ja joka ilmeisesti oli ollut erityinen päreenpolttaja, oli kirjoitukseni otsikolla ”Suomen avoin tieto puolustusinfrastruktuurista tekee työn helpoksi Venäjälle”, joka löytyy täältä.

Ei ole helppoa olla Suomessa Nato-jäsenyyden kannattaja ja kirjoittaa blogia asiasta. Olen tosin joissakin kirjoituksissa arvioinut kriittisesti Puolustusvoimia esimerkiksi ohjuspuolustuskyvystämme, Puolustusvoimien perustamasta Venäjä-ryhmästä ja myös monesta muusta asiasta. Monessa blogissa on myös arvostelevia ajatuksia.

Tuo ”kuuleminen” kesti noin tunnin. Osaan hieman venäjän kieltä ja minulla on passissani Venäjän viisumi. Passin Venäjä-viisumista ja leimoista alkoi tiedustelu-upseerin varsinainen ilotulitus. Kuinka hyvin puhut venäjää? Milloin kävit viimeksi Venäjällä? Kuinka monta kertaa käyt vuodessa? Milloin menet seuraavan kerran? Tapaatko venäläisiä? Onko sinulla perheenjäseniä Venäjällä? Miksi käyt Venäjällä?

Ei, ei ole sukulaisia Venäjällä eikä taitaisi Putinkaan pitää kirjoituksistani, jos lukisi. Jos lukisi, tuskin saisin enää viisumia Venäjälle.

Venäjän kielen taito - vaikka ei olisi vahvakaan - taitaa olla väärä taito Suomessa, jos Puolustusvoimat saa päättää. Me hieman venäjää osaavat ja Venäjän viisumin omaavat taidamme olla alhaisinta paarialuokkaa kaksoiskansaisten kanssa. Myös niiden kaksoiskansaisten kanssa, joilla toinen kansalaisuus on EU-maassa tai Pohjois-Amerikassa.

Tiedustelu-upseeri oli kiinnostanut myös, tapaanko Suomessa politiikkoja saanko heiltä tietoja kirjoituksiini. ”En, kaikki on netistä ja/tai julkisista asiakirjoista.”, vastasin. Myönsin tosin, että kerran olen käynyt eduskunnassa kutsusta.

Kysyttiin myös, tapaanko blogikirjoituksen johdosta muita, jotka kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä blogikirjoitusten kautta ja käsittelemmekö asiaa jossakin yhteistilaisuuteen kokoontumalla. Tuli mieleen, että helvetti, onko nyt presidentinvaalien jälkeen Nato-jäsenyyden kannatus rikollista Suomessa. Sanoin, että ainoa paikka käydä mielipiteenvaihtoa on kommentointi minun blogikirjoituksissa, joissa kaikki kannanotot ovat julkisia.

Joten varokaa kaikki blogini kommentoijat, Puolustusvoimat voivat lukea niitä ja tehdä omia johtopäätöksiään.

Myös muista yhteyksistä tiedusteltiin. Kysyttiin yhteyksistä eri länsimaihin melko tiukkaan sävyyn. Etenkin yhteyksistä Ruotsiin alkoi seuraava pommitus, kun mainitsin, että olen pyytänyt Ruotsin puolustusministeriöstä julkisia asiakirjoja, joita olen julkaissut myös blogeissani. Keskustelussa oli Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin kirje Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistille, jonka julkaisin blogissani (kirjoitus otsikolla ”Yhdysvaltain ukaasikirje Ruotsin puolustusministerille 29.8.2017”,  US-blogi 29.8.2017). Asiakirja on siis täysin julkinen eikä minulla ole kuin julkisia asiakirjoja. Myönsin myös, että viimeisen kirjoituksen laadinnan yhteydessä olin ollut yhteydessä hollantilaisiin tiedotusvirkamiehiin. Kirjoitus käsitteli EU-puolustuksen Military Mobility -hanketta Hollannin johtamana.

Seuraavaksi tiedustelu-upseerin kohteeksi joutui Ajatuspaja Libera, kun mainitsin että siellä on julkaistu juuri blogikirjoitukseni ”Suomen turvallisuuspolitiikka: 100 vuotta kahden vaiheilla” -kirjoitussarjassa. Kirjoitukseni oli otsikolla ”Julkinen valinta – suomalaisen päätöksenteon ongelmat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.” Kirjoitussarjan kirjoittajat olivat minun lisäkseni Jorge Benitez, Toomas Ilves, Pauli Järvenpää, Elina Lepomäki, Alpo Rusi, Kristi Raik sekä Anke Schmidt-Felzmann. Nuo hyvät ulko- ja turvallisuuspoliittiset kirjoitukset löytyvät täältä.

Jouduin tiukoille selvittääkseni, mikä on ajatuspaja Libera. Ei riittänyt, että hallituksessa on mukana mm. pankkiiri Björn Wahlroos ja kansanedustaja Elina Lepomäki ja että yksi turvallisuuspoliittinen kirjoittaja oli Viron entinen presidentti Toomas Ilves. Pauli Järvenpää oli puolustusministeriön entisenä ylijohtajana ja puolustuspoliittisen osaston päällikkönä sentään tiedustelu-upseerille tuttu. Hänestä ei esitetty jatkokysymyksiä.

Koomista oli, että tiedustelu-upseeri teki muistiinpanoja FIIA-muistioon (FIIA on eduskunnan alainen Suomen ulkopoliittinen instituutti, UPI), mutta hän ei tunnistanut UPIN virolaistaustaista tutkijaa Kirsti Raikia, jonka mainitsin yhdeksi kirjoittajaksi hälventääkseni epäilyä Liberasta. 1.2.2018 Raik siirtyi johtajaksi Viron ulkopoliittiseen instituuttiin.

Voin vain kuvitella sitä henkistä kärsimystä, johon Alpo Rusi on joutunut, kun Suojelupoliisi epäili häntä aikanaan perusteetta heppoisesti vakoilusta. Tämänpäiväinen kokemukseni käänsi myös ajatuksiani tiedustelulain muutoksesta, jonka vankka kannattaja olen aikaisemmin ollut. Mitä, jos tiedustelulaki mahdollistaa kaiken maailman sekopäiden toiminnan tavanomaista kansalaistoimintaa tai vaikkapa blogikirjoittamista uhkaavasti?

Ei ole tosiaankaan helppo olla Nato-jäsenyyden kannattaja Suomessa. No, ei sentään vielä laitettu vankilaan. Saa nähdä, mitä tapahtuu seuraavalla Venäjän matkalla, jonka ajankohtaa tiedusteltiin uuterasti. Saapa nähdä, selviääkö siitä pelkällä tullin matkalaukkupenkomisella.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen kirjoitteluni kuitenkin aina jatkuu, sitä ei kukaan estä. Ei kukaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

49Suosittele

49 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (73 kommenttia)

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Ehkä sinun blokisi sisältävät tiedustelu-upseerin mielestä "liian" yksityiskohtaisia tietoja ja hän ihmettelee mistä olet tiedot hankkinut.

Voi myös olla niin, että olet paljastanut kuinka heikosti puolustusvoimat itse salaa strategisia kohteitaan. Nyt siellä etsitään syyllistä ja mietitään olisiko syytä kieltää näiden kohteiden julkaiseminen maastokartoissa.

Olet ehkä tehnyt vastuussa olevat puolustusvoimien henkilöt naurunalaisiksi ja siitä johtuu tämä kuulustelu.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Omat koirat purivat? Ilmari Kianto halusi Talvisodan sytyttyä säästää Turjanlinnansa turhalta hävitykseltä. Tuloksena olivat katkerat kuulustelut ja linnareissu viattoman venäjänkielisen kirjoituksen vuoksi.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Vaikuttaa tönköltä ylilyönniltä. Jatkakaa, hyvät herrat!
Tämä on Nato-keskustelua, ja se pohdinta on paitsi tarpeen, aivan välttämätöntä.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Ei tämä Ari Pesosen joutuminen kuultavaksi ole minulle mikään yllätys. Blogeissa esiintyvät pohjatiedot ovat kiusallisia valtiojohdon kannalta. Vaikka tiedot on hankittu julkisista lähteistä, ne paljastavat Suomen kiikkerän turvallisuuspoliittisen tilanteen. Nato-optiot ja hokemat omasta uskottavasta puolustuksesta menettävät merkityksensä liian hyvin perustein.

Valtiojohto ei voi moittia Pesosta siitä, että esitetyt tiedot ovat paikkansa pitämättömiä vaan siitä, että ne pitävät paikkansa. Valtiojohdon olisi paljon helpompi johtaa turvallisuuspolitiikkaa, jos aivan kaikki kansalaiset olisivat sen verran laiskoja, että eivät ota selvää niistä perusteista, joihin valtiojohto pohjaa turvallisuuspolitiikkansa.

Fiksun ja ahkeran kansalaisen blogi turvallisuuspolitiikasta on kiusallinen muistutus valtiojohdolle realiteettien olemassa olosta ja siitä, että ne voivat tulla laajempaan tietoisuuteen. Tauno Tiusanen joutui aikanaan lähtemään Suomesta, koska hän tiesi ja ymmärsi liikaa väärään aikaan. Saa nähdä mihin Pesonen päätyy.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tauno järjestää hänelle Adjunct Professorin pestin Glasgown tai Manchesterin yliopistoon. Tauno on hieno mies ja avuliaskin. Vanhana oppilaana kunnioitan.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Uskomatonta. Olen suunnilleen kaikesta Pesosen kanssa samaa mieltä, joten minut voi myös kutsua kuulusteluun. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, millaisia lieroja pöydän toisella puolella olisi.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

En usko, että minulla on mitään osuutta asiaan, mutta saattoi olla juuri tuo tarkkoja koordinaatteja sisältänyt artikkelisi, minkä "ilmiannoin" ylläpidolle tuosta "ilmoita asiaton viesti" -linkistä. Viestini sisältönä oli pyyntö tarkistaa, onko tuollaiset tarkat tiedot sallittuja julkaista. US:n ylläpito ei reagoinut mitenkään sillä tavoin, että olisin havainnut reagointia viestiini. Kyse oli vain yhdestä artikkelistasi.

Että mielestäni harjoitin vain kansalaisvalppautta.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Tarkat koordinaattisijainnit eivät ole salaisia. Minä tiedän Venäjänkin ohjussiilojen ja esim. Iskander- ja S-300- ja S-400-ohjuslavettipaikkojen ja ohjusvarastojen sekä -siilojen sijainteja tarkoilla koordinaateilla, jotka löytyvät kartalta. Google Maps ei ole tarkin, Wikimapia on tarkempi ja sieltä löytyy jopa varuskuntakuvia. Paikanpäällä otetuista nettivalokuvista saatuja tietoja yhdistämällä karttaan saa melkein saman tiedon kuin paikan päällä käymällä.

Pitää varmaan johonkin kirjoitukseen liittää kuvia Kaliningradin uusista jumalattomista ohjussiiloista koordinaatteineen.

Nykyisin nuo asiat ei siis ole ollenkaan salaisuuksia millään maalla ja siinä suhteessa aika on muuttunut menneestä.

Puolustus ei voi enää perustua esim. tutkan sijainnin tai ohjussäilytyspaikan salaamiseen missään valtiossa. Ilmatorjunnan pitää olla kunnossa puolustuksessa.

Aikaisemman kirjoituksen ajatus oli juuri herättää, että esim. kiinteä tutka-asema tarvitsee aina ilmatorjunnan. Sen sijainti on venäläisten tiedossa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

"Sen sijainti on venäläisten tiedossa."
Kun talvisodan aikaan neuvostoliittolaisten tiedossa oli mm. Mannerheim-linjan bunkkereiden sijainnit, vaikka tuolloin yhteiskunta ei ollut samassa määrin vapaa kuin nyt, niin totta kait nyt tuollaiset sijaintitiedot olisivat venäläisten kirjoissa, vaikkei edes satelliittikuvia olisi käytettävissä.

Vaikea nähdä, mikä Venäjän etu olisi vihamielisyys Suomea kohtaan. Presidenttiehdokas Huhtasaari mainitsi atomipommitukset, mutta ei siitäkään suurta iloa olisi Venäjälle, kun tuuli käy pääsääntöisesti lännestä. Miltei ainoa skenaario olisi Putin kakkosen tarve profiilin kohottamiseen ja sisäpoliittisten ongelmien ohittamiseen hyökkäämällä jonkun heikon naapurin kimppuun. Suomelle riittänee, ettemme ole se heikoin naapuri.

Toiselta suunnalta näen Suomelle valtavia mahdollisuuksia Venäjällä yhteistyön merkeissä. Näissä projekteissa vaan pitäisi saada Capo di tutti capi suojelijaksi, etteivät paikallistoimijat pilaisi projekteja lahjuksia odotellessaan.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Paha juttu, paha juttu.

Jos minä teen Excelillä taulukon tämän palstan kirjoittajista, nimet aakkosjärjestyksessä alekkain ja sitten merkkaan sarakkeisiin ruksilla kuka on putinisti, uskovainen, hullu, persu, sininen, väyrysläinen jne, tällöin syyllistyn luvattoman rekisterin laatimiseen.

Oikeatkin vakoilijat tekevät kuten Ari, valtaosa heidän tuotoksistaan on julkisista lähteistä koottua. Sitten on erikseen ne oikeat supervakoilijat jotka kaivavat salaista tietoa.

Mutta sinussa on se vika, että osaat yhdistää julkisia tietoja ja tehdä niiden pohjalta omia päätelmiä. Luulen että ne ovat niitä vaarallisimpia tietoja. Voihan olla ettei vihollinenkaan keksisi niitä. Eli voidaan väittää että sinä autat vihollista:)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Miksi yleensä menit tuohon kuulusteluun. Oletko sotilas?

Siviilin ei tarvitse vaivautua rauhan aikana Puolustusvoimien kuulusteltavaksi. SUPOn kyllä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Menit ilmeisesti vapaaehtoisesti pyynnöstä "kuulusteltavaksi"?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

SUPO:n sivuilta

Suojelupoliisi sai pidätysoikeudet ja siten esitutkintavaltuudet 1.1.1989. Valtuudet oli aluksi rajattu päällikölle ja apulaispäälliköille, myöhemmin valtuuksia on annettu erikseen määrätyille osastopäälliköille ja ylitarkastajille.

Viimeisimmän sisäasiainministeriön poliisiosaston määräyksen mukaan suojelupoliisi suorittaa rikoslain 12 (maanpetosrikokset) ja 13 luvussa (valtiopetosrikokset) tarkoitettujen rikosten esitutkintaa. Suojelupoliisi suorittaa esitutkintaa myös eräiden muiden rikosten osalta, jos ne liittyvät maan- tai valtiopetosrikokseen. Erityisestä valtion turvallisuuteen perustuvasta syystä suojelupoliisi voi suorittaa myös terrorismiin liittyvän rikoksen tutkinnan.

SUPO ei siis voi määrätä tai hakea ketään kuulusteluun muiden kuin valtakunnan turvallisuuteen liittyvien seikkojen johdosta.

Puolustusvoimat ei voi tehdä esitutkintaa muissa kuin epäillyissä sotilasrikoksissa.

Pesosella ei olisi ollut mitään velvoitetta osallistua pv:n puhutteluun, ellei hän ole sotilashenkilö. Yleisesti ottaen koko puhuttelutilaisuus tulisi kyseenalaistaa tekemällä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle, koska pv:llä ei ole minkäänlaista esitutkintavaltaa siviileihin nähden.

Esitutkinnassa epäiltynä tai muussa asemassa kuultavalla on hyvinkin paljon oikeuksia, niistä keskeisimmät vaitiolo-oikeus ja itsekriminointisuoja sekä oikeus avustajan tai kuulustelutodistajan läsnäoloon.

Ihmettelen, miksi

a) Pesonen on kyseiseen tilaisuuteen mennyt
b) Avautuu tilaisuudesta blogissa

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Puhumallahan ne asiat selviää...

Linkitetyssä blogissa 9.12.2017 on lähteet kerrottu, eivätkä ne ole punaleimaisia papereita. Jos julkisista lähteistä ilmenee arkaluonteista tietoa, ne olisi ilmeisesti sanitoitava hyvissä ajoin ennen julkaisua, koska nehän ovat muuten saatavilla aivan kaikille muillekin kuin blogien ja mielipidekirjoitusten kirjoittajille. Eikö tämä asia ole kenenkään virkavastuulla? Jos nyt vuotaa tietoa, jota ei pitäisi, ainakin Ari Pesonen osoitti vuotokohdat toimenpiteitä varten.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

"Kysyttiin myös, tapaanko blogikirjoituksen johdosta muita, jotka kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä blogikirjoitusten kautta ja käsittelemmekö asiaa jossakin yhteistilaisuuteen kokoontumalla. Tuli mieleen, että helvetti, onko nyt presidentinvaalien jälkeen Nato-jäsenyyden kannatus rikollista Suomessa. Sanoin, että ainoa paikka käydä mielipiteenvaihtoa on kommentointi minun blogikirjoituksissa, joissa kaikki kannanotot ovat julkisia."

Tästä tulee mieleen, että oliko kuulustelija kuullut perustuslain 13. pykälästä, eli kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta:

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/199907...

"13 § Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.

Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla."

Tuon perusteella voidaan sanoa, että se ei kuulustelijalle kuulu mitenkään, jos NATO:n kannattajat kokoontuvat jossain. Valtio voi puuttua asioihin, vain jos sillä on todisteita, että joku on toimimassa rikollisesti, mutta tällöinkin todistustaakka on valtiolle. Kenenkään ei tarvitse todistaa syyttömyyttään.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Kyllähän Natoon liittymisen kannattajat kokoontuvat tänäkin vuonna ainakin kahdesti, jos Kokoomus ja Rkp pitävät puoluekokouksensa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Suurkiitos tästäkin kirjoituksesta ja tsemppiä Pesonen! Luen näitä jos mahdollista vielä suuremmalla mielenkiinnolla tämän jälkeen.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Tiedustelu-upseerin nimi esiin ja muitakin todisteita pöytään, kiitos. Muuten meillä on ehkä vain paroni von Münchausen nostamassa itseään hiuksistaan ylös suosta.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Vaikuttaa siltä, että Venäjä kykenee ensimmäisen tunnin aikana tuhoamaan puolustuskykymme. Täällä on tuhansia toimijoita jo paikan päällä ja lisäksi tarvitaan vain ohjuksia kallioluolien tuhoamiseen. Iltapäivällä voidaan aloittaa antautumisneuvottelut.

Tätä tosiasiaa ei saisi tuoda julkisuuteen ettemme huolestu liikaa.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Ongelma lienee se, ettei asian estämiseksi ole paljoakaan tehtävissä ellei tänne raahata massiivista asearsenaalia jo valmiiksi. Ja jos tuodaan puolustusaseita kuten torjuntaohjuksia niin samalla on tuotava myös järeitä hyökkäysaseita.

Tällaiset konfliktit eivät nimittäin pääty vain tiukalla puolustuksella tuntien Venäjän militäärin periaatteet, jotka eivät muuttuneet sitten viime sotien. Taistelut käydään siihen asti, että voittaja löytyy. Se tarkoittaa täystuhoa.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Juha Hämäläinen: "Ongelma lienee se, ettei asian estämiseksi ole paljoakaan tehtävissä ellei tänne raahata massiivista asearsenaalia jo valmiiksi. Ja jos tuodaan puolustusaseita kuten torjuntaohjuksia niin samalla on tuotava myös järeitä hyökkäysaseita."

Asian estämiseksi on toki paljonkin tehtävissä, eikä edes tarvitse "raahata" mitään.

Tarvitsee nimittäin vain tehdä se, minkä 27 eurooppalaista maata on jo tehnyt eli hankkia erään tunnetun puolustusosuuskunnan jäsenyys ja sen mukana tulevat pitävät turvatakuut. Noilla mainituilla 27:lla maalla keino näyttää toimineen täydellisen hyvin. Jo pelkkä jäsenyys on muodostanut sellaisen kynnyksen, joka on pitänyt aggressorit loitolla. Liittoutumisen primäärinen ideahan on sodan estäminen, ja vasta sekundäärisenä tulee sodassa pärjääminen, mikäli primäärinen tavoite ei toteudu.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren Vastaus kommenttiin #18

Ei Ukrainallakaan ollut mitään jäsenyyttä eikä yhteistyötä USAn kanssa ja kuitenkin USA esti Itä-Ukrainan miehityksen.
Suomella on paljon enemmän yhteistyötä lännen kanssa.
Sopimukset eivät pidä ellei ole intressiä ja USAlla on inressiä Ukrainallekin.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Pahoin itsekin pelkään, ettei liikekannallepanoa juuri ehditä tekemään. Luulen, että Nato tai Israelin kaltainen järjestelmä toimisi parhaiten. Tämä on tosin vain yli-ikäisen jääkärin ja "nojatuoli kenraalin" mielipide.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

On tämä kummaa ajattelua, että vain Venäjä saisi ohjuksillaan tuhoa aikaiseksi!?
Kyllä lännen ohjuksilla hajoavat Kremlinkin muurit. Ja niitä on syytä saada suojaksemme Natoon liittymällä, ja muutenkin. Ja tämä "Natosuoja" tarkoittaa ENSISIJASSA korkeampaa kynnystä itänaapurin hyökkäyshalulle.

Tottahan mikä tahansa maa saa ensi ohjushyökkäyksellään aikaan paljon pahaa hyökkäyskohteessa, mutta ei valtioita vallata ohjuksilla. Maajoukkoja siihen tarvitaan, ja paljon. Emmekä mekään tänä päivänä sodi polttopulloilla ja koivuhaloilla. Ja kannattaa muistaa kuinka hyvin aikoinaan niilläkin pärjättiin. Ylivoima vihollisella oli tuolloin suhteessa ehkäpä suurempi kuin tänä päivänä?

Siitä ei todellakaan tarvitse huolestua liikaa, että Venäjä hyökkää tänne koko ohjusarsenaalillaan ja armeijallaan... Jaa, että pienempikin joukko riittää? Ei kovin pieni, varsinkin jos olemme Naton jäsenmaa.

Mirala! Helmikuun pahimman päivän pommituksissa vuonna 1944 suoritettiin yhtenä päivänä 900 koneen pommituslennot pelkästään Helsinkiin. Katosiko kaupunki tuhkaan? Ei todellakaan! Sodan jälkeen Valvontakomission herrat ihmettelivät tullessaan Helsinkiin kun pommitustuhot olivat melko vähäisiä.

Kyllä mainitussa pommituksessa, ja niitä oli vielä kaksi muuta, pudotettiin pienehköön kaupunkiin monen tämän päivän ohjuksen tuhovoima. Poislukien tietenkin atomiaseet. Niitä tuskin ihan heti käytetään.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Sanavapauden tila alkaa olla Suomessa pohjois-korealaista tasoa. Pari vuotta sitten joku holtitonta maahanmuuttoa arvostellut sai tuomion julkaistuaan nettikirjoituksessaan linkkeja tiedotuvälineissä olleisiin uutisiin maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Ei mahdu normaaliin oikeustajuun tämäkään.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Paraatiovi on jätettu auki. Kaikki, jotka asiaa ajattelevat sen tieätävät. Niin Venäjällä, Suomessa ja euroopassa. Eihän sitä saa julkisesti sanoa. Siitä joutuu kuulusteltavaksi.

Voi vääntelyä, jonka IHKU presidenttimme ja hänen ehdokas kaverinsa asiasta pitivät. No yhtään hyvää ehdokasta ei ollut tarjolla. Vain myötähäpeää herättäviä.

No pää puskaan ja toivotaan parasta.

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Aika hurjaa menoa, kuin tuulahdus 70-luvun itäblokista. Itselläni on mukavampia kokemuksia: minäkin sain aikoinaan soiton Pääesikunnasta, mutta se oli ystävällinen kutsu ja paikan päällä sitten lusikoitiin hernesoppaa kahden kenraalin kanssa ja pohdittiin, että tämä on hieno ja puolustamisen arvoinen maa mutta näköjään ollaan vähän eri mieltä siitä, miten puolustus pitäisi järjestää.

Tosin toinen kenraaleista kyllä vaikutti rivien välissä olevan aivan samaa mieltä Natosta ja nykymuotoisesta asevelvollisuudesta kuin minäkin, mutta ei tietty voinut sitä sanoa ääneen.

Mutta tämä on tietty pelkkää spekulaatiota.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

"Tosin toinen kenraaleista kyllä vaikutti rivien välissä olevan aivan samaa mieltä.. ..nykymuotoisesta asevelvollisuudesta kuin minäkin.."

Confirmation bias'in mahdollisuutta ei voida sulkea pois.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Sinällään PV:n ja poliittisen johdon hermostuneisuus on helppo ymmärtää.

Suomi elää JUURI NYT vaaran vuosia. Suomi on allekirjoittanut isäntämaasopimuksen, amerikkalaisia hävittäjiä ja sotilaita käy tuon tuosta Suomessa harjoittelemassa, Suomi on niin Nato -kelpoinen (teknisesti) kuin valtio voi olla ym. ym. ym.

Venäjän silmin Suomella on jo enemmän kuin jalka Naton oven välissä. Vain poliittinen yksituumaisuus puuttuu.

Kyse onkin siitä, kuinka vahvasti Venäjä näkee intressikseen pitää Suomen Naton ulkopuolella. Jos intressi katsotaan samaa suuruusluokkaa olevaksi kuin Georgian, Ukrainan ja Valko-Venäjän kohdalla, Venäjä tekee pienen kokoluokan aluevaltauksen Suomen Nato -jäsenyyden estämiseksi. Mikäli intressi ei ole niin suuri (tai Lännen pelote koetaan liian suureksi), Venäjä tyytyy painostamiseen ja uhkailuun ja toivoo sen riittävän.

Poliitikkomme tai sotilaamme eivät voi tietää kumpi vaihtoehto on voimassa, mikä selittää hermostuneisuuden Nato -kysymyksen ympärillä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Suomen ylimmistä upseereista reilusti yli puolet kannattavat Nato-jäsenyyttä. https://www.verkkouutiset.fi/yha-useampi-upseeri-k...

Käsitykseni mukaan kenraalikunta kannattaa Nato-jäsenyyttä vieläkin reippaammin, se taitaa olla siellä jossain 90 prosentin paikkeilla.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Tuohan oli odotettavissa, tosin vei yllättävän kauvan ennen kuin sait kutsun kuulemiseen " kuulusteluun ". Luin kyseisen blogisi ja osasin odottaa puolustusvoimien reakoivan kyseiseen kirjoitukseen.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Kuulustelu oli merkki siitä, että Puolustusvoimien tiedustelu on hereillä. Hyvä juttu.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kyse oli virallisesti kuulemisesta. "Kuulustelu" on siis lainausmerkeissä. Kuulustelu olisi tapahtunut äänieristetyssä tilassa ja sen olisi suorittanut suojelupoliisi ja se olisi edellyttänyt rikosepäilyä. Mistään rikosepäilystä tai salassa pidettävän tiedon julkistamisesta ei ollut kyse, vaikka tiedustelu-upseeri ottikin Helsingin Sanomien Halmisen tapauksen esille.

Mistään rikosepäilystä ei siis ollut kysymys. Tiedustelu-upseeri oli kiinnostunut tekniikasta, miten haen tietoa netistä ja miten yhdistelen tietoa, käytätänkö avustavia hakuohjelmia ja kuinka paljon käytän aikaa kirjoituksen laadintaan. Ei meinannut uskoa, kun sanoin, että saatan laatia jopa 20 000-30 000 merkin kirjoituksen viikonlopussa, mutta monia kirjoituksia valmistelen jopa puoli vuotta vähän kerrallaan ja odotan kirjoitukselle oikeaa julkaisuajankohtaa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tämä on vähän epäkorrekti kysymys, mutta pakko esittää. Kai sinulla oli tallenninlaite päällä koko ajan?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

No, "kuulustelun" sijaanhan voidaan sitten puhua ammatillisesta konsultaatiosta. Sinullahan taitaa olla tuossa selvä markkinarako koulutuspalveluiden tarjoajana...

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen Vastaus kommenttiin #35

Kyllähän tämä kertoo huolestuttavaa kieltä puolustusvoimien omasta kyvykkyydestä. Jos asiaan harrastuksensa kautta paneutunut siviili pystyy hankkimaan tiedot, joita Pesonen on tuonut julki blogissaan, on lapsellista kuvitella, että niissä voisi olla jotain uutta esim. Venäjän tiedustelupalvelulle, jolla lienee omia miehiään ympäri Suomen julkishallintoa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Tämän olisi voinut tuoda esille jo heti blogin alussa, niin olisi säästynyt kommentoijilta vaivaa.

PV siis halusi selvittää, miten eri lähteistä saatavaa tietoa pystyy ajamaan ristiin ja rakentamaan löytyneestä tiedosta kokonaisuuksia. Näin ollen voidaan olettaa, että siellä ollaan hereillä ja pyrkimyksenä on kartoittaa, miten muut saavat louhittua tätä samaa tietoa netistä.

Julkinen tieto on julkista ja sille eivät voi sen enempää mitään SUPO kuin PV. Puolustuksen ja suojauksen tarvetta on kuitenkin helpompi suunnitella, kun tietää, miten helposti ja mistä tietoa on saatavilla.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Tiedustelu-upseeri oli kiinnostunut tekniikasta, miten haen tietoa netistä ja miten yhdistelen tietoa"

Hyvä, että oli kiinnostunut. Se koordinaatti-kirjoitus oli erinomainen ja toivottavasti Puolustusvoimat myös oppi jotain.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Huvittavinta on se, ettei Puolustusvoimissa ymmärretä kuinka hyvin kaikkea tietoa on julkisesti saatavilla, kun sitä osaa vain hakea. Eikä Puolustusvoimat ole ainoa valtion instanssi, jossa tätä asiaa ei ole aina ymmärretty. Kieltämättä Ari on taitava etsimään ja käsittelemään näitä tietoja, mistä on joutunut "kuulusteltavaksi".

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Viranomaisilla kysymys on resursseista. Kaikkea tietoa ei ole aikaa etsiä ja kaivella, kuten Levonen ammattinsa puolesta varmastikin tietää.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Tämän jälkeen Puolustusvoimat seuraa jokaisen Ari Pesosen blogin, ei tarvi etsiä kun kerran löydetty.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Olisit ottanut lakimiehen mukaan "kuulemiseen". Olen joskus ollut mukana näissä "kuulemisissa" ja ihan oikeissa kuulusteluissa ja tehnyt havaintoja, miten nämä upseerit joutuvat olemaan kuin kusi sukassa etteivät tee virheitä.

Itse en olisi vaivautunut menemään kuulemiseen vaan sen sijaan kysynyt, millä perusteella ylipäätään kaveri oli asialla. Jos tiedustelu-upseeri ei olisi osannut perustella kiinnostustaan tavalliseen blogikirjoittajaan, olisin pyytänyt poliisia tutkimaan, onko joku syyllistynyt rikokseen tuon "kuulemispyynnön" tiimoilta.

Jos jatkossa tulee tarvetta, annan mielelläni ohjeita ja jelppaan. Kannattaa muistaa että sinuun voi jo tällä hetkellä kohdistua muitakin tutkintametodeja. Sama voi koskea ketä tahansa meitä seuraajia. Omalta kohdaltani voin kokemuksesta todeta, että "kuulemisiin" on turha soitella ja soittaja voi itse varautua viranomaistoimenpiteisiin.

Pesosella on palstan parhaat kirjoitukset ja lähes poikkeuksetta luen ne kaikki. On yleisesti tiedossa että puolustusvoimissa on töissä ihan vastaavia ääliöitä, mitä löytyy politiikastakin. Ääliö on se henkilö, joka ei osaa erottaa lyijykynää rynkystä ja siksi heille löytyy suojatyöpaikka jostain nurkasta. On puistattava ajatus, että tällaiset henkilöt suojaavat Suomea.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Soittaessaan hän ei esittänyt asiaansa tarkemmin eikä työtehtäväänsä. Arvasin, mistä on kysymys, kun kysyin ajankohtaa ja esitettiin heti tai huomenna.

Ajattelin, että kannattaa mennä, jotta saan selville, mistä ollaan kiinnostuneita ja miten asiaa hoidetaan. Jotenkin jäi mielikuva, että kaveri ei ollut oikein valmistautunut eikä ottanut minusta ennalta selvää siinä laajuudessa, mikä olisi ollut mahdollista ilman viranomaisvaltuuksia. Jos olisi ottanut, varmaan puoliakaan kysymyksiä ei olisi ollut tarpeen esittää.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Kuulostaa ihan tavanomaiselta touhulta jos kuulemiseen tullaan viranomaisen puolelta valmistautumatta, hehheh.

Ehkäpä kuulemisen tarkoitus olikin urkkia sinulta vinkkejä tutkintaan. Tuli vain mieleeni sinun blogikirjoituksesi Hesarin julkaisemasta asiakirjasta. Veikkaan että puolustusvoimissa ei kukaan osannut tehdä vastaavia analyysejä asiakirjakuvasta ja word-ohjelmista.

Oli miten oli, erikoista touhua.

Virkamiesajoilta muistan kun minua lähes valmiina lakimiehenä uhattiin huomattavasti korkeamman viranomaisen taholta rikosepäilykuulustelulla, ilmoitin vain että luuletko tosiaan että yhtään välitän. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt kertoa erään virkamiehen toiminnasta ja jostain syystä olin unohtanut olleeni edes töissä ko. aikana, eli vuorokausi aiemmin. Ilmoitin kuulemisessa selvittäneeni sen että olin ollut edellisen yön töissä mutta en muistanut yöstä juuri mitään. Kun ylempiarvoisen ääni kohosi falsettiin epäuskosta, ilmoitin että jos huuto ei lopu, mahdollisessa kuulustelussa hän tulee enää saamaan henkilötiedot eikä edes allekirjoitusta paperiin. Ei tullut kuulustelua. Ja nykyään olen ikääntyessäni vieläkin ikävämpi.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

En olisi muuten mennyt minäkään ennen kuin olisin saanut virallisen kutsun, josta ei voi kieltäytyä. Jos menee vapaaehtoisesti, niin kannattaa ottaa myös oma nauhuri mukaan ja nauhoittaa nämä vapaaehtoiset "kuulemiset/kuulustelut". Olisikohan sinun Ari syytä tutkituttaa tuo tiedustelu-upseerin menettely kuten Majurikin mainitsee? Tämä on kaiken lisäksi avointa, poliittista keskustelua enkä ole havainnut mitään sellaista, miksi tällainen "stasimainen" menettely olisi ollut Puolustusvoimissa tarpeen tehdä, kun ei sitä ole edes virallisesti tehty eikä myöskään poliisin toimesta tehty. Milloin Puolustusvoimien toimivaltaan on kuulunut epäillä tämän tyyppisistä asioista, mistä kirjoitat ja kun et taida olla edes mikään sotilashenkilö ammatiltasi?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Menit kuulemiseen täysin vapaaehtoisesti, mikään ei olisi estänyt sinua kieltäytymästä kyseisestä keskustelutilaisuudesta.

On ilmeistä, että puolustusvoimissa joissain piireissä on hämmästelty sitä kuinka paljon yksityiskohtaista tietoa voi arkaluontoiseksi kokonaisuudeksi työstää julkisesti kaikkien saatavissa olevista lähteistä ja halusivat varmistaa onko asia todella näin vai onko sinulla jotain muuta taustaa. Suomessahan voi saada syytteen maanpuolustuksellisten salaisuuksien paljastamisesta ja ennen kuin kukaan voi tehdä kannetta on asianosaisen (eli nyt puolustusvoimien) kuultava "epäiltyä".

Mutta täytyy joka tapauksessa todeta, että hyvin yllättävää tällainen tapaus on. Se saa Suomen valtion näyttämään toisenlaiselta kuin rivikansalainen sen mieltää. Millainenkohan ilmapiiri Suomessa olisikaan vallinnut, jos olisimme ajautuneet itäblokin maaksi toisen maailmansodan jälkeen? Olisiko edes "DDR":n Stasi vetänyt vertoja Valpolle?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Esimakua siitä, millaisen VALPO:n olisimme saaneet saatiin kun sisäministeriksi valittiin sodan jälkeen kiihkeä kommunisti Yrjö Leino.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yrj%C3%B6_Leino

VALPO:n palkkalistoilta löytyi tuolloin mm. entisiä kuritushuonevankeja ja tärkein rekrytointiperuste oli kommunistisen puolueen jäsenkirja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Punainen_Valpo

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Puolustusvoimat lätkii Salainen-leimaa varsin kevein perustein Suomessa.

Ruotsissa asiakirjojen julkisuus toimii aivan eri tavoin kuin Suomessa. Ruotsin käytäntö on länsimainen. Ruotsissa kun asiakirja viedään arkistoon, niin siinä vaiheessa se käydään läpi ja salattavat kohdat mustataan. Harva asiakirja on sinänsä salainen. Asiakirjoista siis mustataan salaisena pidettävät kohdat, koko asiakirjaa ei salata. Suomessa yleensä koko asiakirja salataan.

Kun sitten pyydän asiakirjaa esim. Ruotsin puolustusministeriöstä, se tulee viimeistään kahden päivän sisällä joko postitse tai pdf-tulosteena riippuen asiakirjasta.

Ruotsi ei siis tee erikseen harkintaa siinä vaiheessa, kun asiakirjaa pyydetään. Se lähetään vaikka presidentti Putinille sammoilla perusteilla kuin minulle. Asiakirjan saanti ei siis ole sidottu millään tavoin pyytäjään. Julkinen mikä julkinen.

Suomessa meininki on aivan toisenlainen, vähän kuin Venäjällä tai entisessä Neuvostoliitossa.

Asiakirjoja joutuu pyytämään useaan kertaan ja saanti viivytetään siihen ajankohtaan, milloin se on laissa määrättynä viimein on toimitettava. Usein koko asiakirja on ollut "hukassa" arkistoimatta.

Kun Puolustusvoimat lätkii noita salainen asiakirja -merkintöjä hyvin kevein perustein, niin sitten hölösuiset upseerit sanovat samoja asioita julkisuudessa, jotka asiakirjaan merkittynä olisivat varmasti salassa pidettäviä. Monet asiat ovat minullekin selvinneet haastatteluista, joita upseerit ovat medialle antaneet.

Esimerkiksi Lohtajan Vattajanniemellä keskivalvontatutkan sijoituspaikan rakentaminen oli julkisuudessa Puolustusvoimain upseerin ilmoittamana.

Hyvä esimerkki on oheinen Reserviläinen -lehden kirjoitus 10.3.2017, jossa on kirjattu mielestäni yksityiskohtaisia tietoja mm. Johtamisjärjestelmäkeskuksesta ja Puolustusvoimain tiedonsiirrosta. Johtamisjärjestelmäkeskus toimii 17 paikkakunnalla ja että Puolustusvoimalla on käytössään 5 000 kilometriä erillistä suojattua kahdennettua valokaapeliverkkoa. 5 000 kilometriä (5 kertaa Suomen pituus) kertoo sinänsä, että kaikki Puolustusvoimien tieto ei kulje TUVE:ssa.

Kirjoitus löytyy: http://www.reservilainen.fi/uutiset/tieto_on_yha_k...

Jos sama asia olisi ollut vaikka Pääesikunnan laatimassa asiakirjassa, siinä olisi ollut takuulla Salainen-leima.

Salauskäytäntö ja sen perusteet olisi hyvä käydä Suomessa läpi, nyt ne eivät mielestäni ole kunnossa.

Jos haluaa tietoa Suomen ja jonkin ulkomaan välisistä asioista, niitä on parempi kysyä kyseiseltä ulkomaalta.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Minua ei yllätä tämä. Olen törmännyt samaan asiaan kaupunginvaltuutettuna toimiessani. Minulla on vielä kuntapoliitikkona jonkin verran laajempi tämä tiedonsaantioikeus kuin kuntalaisena.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Periaatteessa kokonaisen sivun salaaminen ei ole julkisuuslain mukaista, vaan dokumentista tulisi merkitä esim. hakasulkein ne kohdat, joita salaus koskee. Koska säädöksiä ei tunneta tai ei ole resursseja käydä asiakirjoja kohta kohdalta läpi, papereita leimaillaan sellaisinaan ja käytännössä salassa pidettäviksi muuttuu myös sellaisia dokumentteja, joissa on korkeintaan yksi salattava lause.

Knippe Jonisson

Hyvä "kuulustelija" "tiedustelija" paljastaa mahdollisimman vähän tietojensa määrää. Niin näköjään tässäkin tapauksessa. Mikäs sen parempaa kuin että julkisesti todetaan heidät amatööreiksi ja jos vielä joku ulkovalloistakin saadaan se uskomaan niin tarkoitus on saavutettu. Et kai tosissasi usko että olit ammattitaidottoman typeryksen kanssa tekemisissä?
Kutsu oli myös muistutus tai huomautus ettei ihan kaikkea ulkovaltojen tiedustelun työstä pitäisi meidän suomalaisten "sinisilmien" mennä tekemään. Oli motiivi vaikka kuinka hyvä,,niin täskin tapauksessasi,,teit jollekulle vieraalle valtiolle palveluksen,,,tieten tai tietämättäsi.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Varmaan kohta saamme Lex-Pesosen?

Suomen puolustukseen on ilmeisesti jäänyt joitain aukkoja, joista ei saisi edes käydä julkista keskustelua? Ongelmia on, mutta niistä ei saa puhua.

Käyttäjän JaakkoWilenius kuva
Jaakko Wilenius

Jatka vaan kirjoittamista - kirjoituksistasi kyllä selviää, että olet perinpohjaisesti paneutunut aiheeseen. Luen ne suurella mielenkiinnolla.

Muistan joskus lukeneeni, että kirjailija Tom Clancy joutui USA:n sotilasviranomaisten hampaisiin julkaistuaan kirjan "Punaisen Lokakuun metsästys". Kirjassaan hän kuvasi hyvin tarkasti USA:n ydinsukellusveneiden varusteet, taistelutaktiikan ja aseiden ominaisuudet. Häntä moitittiin sotilassalaisuuksien julkaisemista, mutta hän kykeni todistamaan ja osoittamaan, että kaikki tiedot olivat saatu alan kirjallisuutta ja julkaisuja tutkimalla. Elettiin vielä aikaa ennen internettiä.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Ari teki aivan oikein kun meni kuulemiseen ilman pulinoita. Olihan kuulustelija ilmeisesti Suomen puolella:)

PV sen sijaan teki väärin, ehkä kuulustelija sattumalta oli hölmö. Jonkun kenraalin olisi pitänyt pyytää Ari neuvotteluun. Ari olisi pitänyt kenraalikunnalle esitelmän tietojen hankinnasta. Ari olisi voitu palkata konsultiksi. Itsenäisyyspäivänä olisi Arille myönnetty korkea kunniamerkki.

Jokainen arvaa että Pääesikunnasta muodostuu byrokratian ja tehottomuuden pesäpaikka, työsuhde on turvattu, palkka juoksee, tärkeintä on nöyryys ylempiä kohtaan, puuhastelu ja raporttien tuottaminen.

Hesarin toimittajien vainoaminen oli halpamaista. Tulee väkisin mieleen ajatus että mitenkähän moni pääesikunnasta on myös Putinin palkkalistoilla?

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Tää nyt on vaan wild stetsonista vedetty villi off-the-topic-heitto, mutta liekö tämä PesosGate osaltaan vaikuttanut siihen, että Savon Sanomien mukaan Karjalan lennoston komentaja vaihdetaan taas, ja ihan yllättäen. Ei liittyne asiaan, mutta kuvastanee turbulenttia puolustuksen kehittämistarpeitten miettimisympäristöä kun on mietitty moniltakin kanteilta mutta lausuttu vähän julkisuuteen ja jätetty tarkoituksellakin ehkä jotain myös lausumatta
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Karjalan-lenno...

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Onkohan kukaan"kremlin ystävistä" käynyt kuultavana ?
-meinaan aihetta olis !

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Tämähän on sinänsä hieno homma ja isänmaallinen palvelus Suomelle, että kerrot ne kipukohdat, joita Suomella on puolustuksessa. Ihmistä ei yleensä kuunnella kuin vasta sitten, kun tämä kertoo asiat julkisesti.

Mielestäni sanot hienosti tuossa närää aiheuttaneessa blogissa: "Ajatus on se, ettei kenellekään synny kuvaa, että jos jokin asia ei suomalaisten tiedossa, etteikö se olisi venäläisten tiedossa. Kaikki tuo blogissa esitetty on venäläisten tiedossa.

Toinen päämäärä on saada Suomen ilmatorjunta sille tasolle, että se kykenisi suojaamaan nuo kaikki kriittiset kohteemme. Puolustusministeriö parhaillaan miettii Suomen ilmapuolustustarpeita ja lausunee jotain julkisuuteen lähitulevaisuudessa.

Esimerkki, joka yllätti myös suomalaiset ammattisotilaat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä. Venäjä teki tuolloin ensimmäisen Treaty on Open Skies -valvontalennon Suomeen.

Venäjän valvontalento kulki niiden linkkimasto- ja tutkapisteiden kautta, joiden kautta viestikoekeskus suorittaa signaalitiedustelua Venäjälle. Venäläiset kävivät siis tiedustelemassa omilla laitteillaan nuo linkkimasto- ja tutkapisteet. Venäjän tietotaso yllätti monen suomalaisen." http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247395...

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Onkohan Ilkka Remes jo kuulusteltu? ;-)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tätä blogia ei Usarikaan ole tohtinut nostaa karuselliin, vaikka selvästi on juuri sinne kuuluvaa kamaa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Ovat nyt varpaillaan, koska aihe on niin tulenarka, kun yksittäinen kansalainen pystyy nämä tiedot julkisista asiakirjoista ym. onkimaan. Jospa tuo kuuleminen olikin Pesosen alustava työhaastattelu, kun näin hyvin osaa asiansa.

Aki Kortelainen

2v sitten kävin myös "kuultavana" kuulusteluissa, tosin syy siihen oli heidän tietonsa siitä miten,miksi,jne... olen ollut yhteyksissä separatisteihin itä-Ukrainaan ja liittyminen erääseen joukko-osastoon. Kuulustelu päätyi kysymykseen olenko menossa itä-Ukrainaan ja olenko tarvittaessa yhteydessä suomen tiedustelupalvelu. Vastaukseni oli että se on kiinni täysin heidän omasta toiminta tavoista. Oma kanta asioista on että he ovat hukassa ja tarvitsevat tiedustelu tukea.....

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Jos aikaa ja mielenkiintoa seuraavaan aiheeseen, joka tulee repimään Suomen poliittista päätöksentekoa puolustuspolitiikassa, käykää lukemassa tuore Ilta-Sanomien kirjoitus otsikolla ”Uusi EU-sopimus voi tuoda Nato-joukot Suomeen -’Raskaan luokan ulko- ja turvallisuuspoliittinen asia’”, joka löytyy: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005568722.html

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Pahus, kun menevät kirjoittelemaan tuosta. Olisivat olleet vain hiljaa ja puolustusministeri olisi allekirjoittanut sopimuksen jossain kabinetissa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Tästä tulee todella hankala paikka Naton vastustajille, jotka hyväksyvät EU:n sotilaallisen yhteistyön. Ongelma on käyttäisikö esim. Ranska kauttakulkuoikeutta EU:n mandaatilla vai Naton? Samat joukot ovat kummassakin tapauksessa kyseessä.

Ehkä olisi paras odottaa oheita Kremlistä?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Onkohan Ilkka Luoma saanut kutsun ?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Miksipä käyttäisivät aikaansa viihdealan mieheen?

Käyttäjän teppoovaskainen kuva
Teppo Ovaskainen

Tuossa juttumme blogiin liittyen, PV vahvistaa tapaamisen: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/242057-puolustusv...

Teppo / US

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Tarkennan tuohon, että kun laadin blogikirjoituksia, olen silloin tällöin yhteydessä siihen viranomaiseen tai toimijaan, johon kirjoitus liittyy. Näitä viranomaistahoja tai toimijoita on sekä täällä Suomessa että ulkomailla ja niitä on kirjattu usein myös blogikirjoituksiini. Kyse sähköposteissa on toisaalta tiedon kysymisestä tai varmistamisesta, toisaalta informoinnista valmistuneesta kirjoituksesta. Jos jokin kirjoitus koskee Puolustusvoimia, lähetän heille linkin tiedoksi. Minusta tuo on asiallinen ja tapa varsinkin, jos kirjoitus on kriittinen. Tämä tapa ei ole missään muussa viranomaisorganisaatiossa herättänyt vastaavaa reaktioita kuin nyt Puolustusvoimissa, ei edes puolustusministeriössä.

Arvioisin, että jotain Puolustusvoimille sähköpostiin kirjaamani tietoa, jota en kuitenkaan ole julkaissut blogissani, on synnyttänyt kysymyksiä Puolustusvoimissa ja huolta tietolähteestä ja Suomen turvallisuudesta. Tieto on ollut ilmeisen arkaluonteinen vaikkakin julkisista lähteistä hankittua. Pyrin blogikirjoituksissa siihen, että tieto olisi mahdollisimman oikeaa ja se edellyttää joidenkin tietojen varmentamista viranomaisilta. Suomen puolustusvoimat ei ole vastannut yhteenkään sähköpostiin, kun sen sijaan esimerkiksi Ruotsin puolustusvoimat vastaa. Vastaavasti ovat vastanneet Yhdysvaltain armeijan eri puolustuslajeilta. Enää näin en toimi sähköposteilla Puolustusvoimien suhteen.

Jos haluaa varmistaa, että sähköpostin lähettäjä on se taho, joka sanoo olevansa, kuten tiedustelu-upseeri minulle osaltaan kertoi syyksi tapaamiselle, asia on helposti varmennettavissa tapaamista ilmankin tämän laatuisissa asioissa. Jos olen yhdessä vaikkapa Yhdysvaltain armeijaan missä tahansa asiassa, se tapahtuu identiteettivarmennettuna sertien ja toiminteiden avulla, vaikka kaikki tieto sähköpostiin kirjattuna on sinänsä julkista ja tavanomaista.

Käyttäjän PasiHurri kuva
Pasi Hurri

Huolesi tiedustelulakipaketin seurauksista on aiheellinen. Lisäksi resursseja käytettäisiin vaikuttavuudeltaan hyvin kyseenalaiseen summittaiseen tiedonkeruuseen, joka on teknisestikin vain toiveajattelua.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Turusen mukaan sähköpostit, joita oli tullut useille henkilöille, herättivät huolta Puolustusvoimissa. Hän ei halua tarkentaa miksi, mutta sanoo, että kyse ei suoranaisesti ollut viestien sisällöstä."

"Niitä lähti tulemaan useammalle vastaanottajalle ja olimme siitä sen verran huolissamme, että halusimme selvittää, onko henkilö oikea."

Syy nyt taitaakin olla ihan erilanen, kuin mitä blogikirjoittaja antaa ymmärtää. Puolustusvoimien henkilöstölle viestittely on erikoista toimintaa ja viestien sisällössä,tai sävyssä voi olla jotain sellaista mitä blogikirjoittaja ei ole kertonut, mikä on aiheuttanut miehen tarkistuksen.

Kuinka laajasti sähköposteja on puolustusvoimien henkilöstölle lähetetty, siis kuinka monelle?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Puolustusvoimien kiinteästi paikallaan olevien maakohteiden sijainnin merkitys onko se salainen, vai julkinen on vähäinen, koska niitä ei voi käyttää kuin enää rauhan aikana. Satelliittikuvien tietokoneanalyysillä saadaan kohteet selville hyvissä ajoin.

Pikemminkin sijaintien julkisuus kertoo, että se toimintatapa on jo vanhentunut aikoja sitten.

Tekoäly mukana satelliitti- ja ilmakuvien analysoinnissa tehostaa entisestään kohteiden etsimistä.

Tero Tähdistö

"...ei tunnistanut UPIN virolaistaustaista tutkijaa Kirsti Raikia..."

Oikea nimi on Kristi Raik, jonka kirjasit tekstiisi aivan oikein hieman tätä tekstikohtaa aiemmin. Pikku juttu, mutta vaikuttiko se tunnistamiseen...

https://www.fiia.fi/ajankohtaista/fiian-vanhempi-t...

Hienoa, että jaksat kirjoittaa näitä blogeja. Tällainen kevytharrastajakin pääsee jyvälle siitä miten valtio hoitelee ehkä tärkeintä sille uskottua tehtäväänsä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset