AriPesonen1

Myös Venäjän strategiset sotilaskohteet on helppo selvittää tarkasti

  • Kuva 1. Venäjältä löytyy yksityiskohtaisia suunnittelu- ja valmistusvaiheisiin liittyviä projektipiirustuksia sotilaskalustosta.
    Kuva 1. Venäjältä löytyy yksityiskohtaisia suunnittelu- ja valmistusvaiheisiin liittyviä projektipiirustuksia sotilaskalustosta.
  • Kuva 2. Leikkauskuva kuvassa 1 esitetystä Grisha-luokan korvetista (1124M- ja 1124MU-31-projekti).
    Kuva 2. Leikkauskuva kuvassa 1 esitetystä Grisha-luokan korvetista (1124M- ja 1124MU-31-projekti).
  • Kuva 3. Muurmanskin alueen Snežnogorskissa S-400-ilmatorjuntaohjusten laukaisualue tutkineen.
    Kuva 3. Muurmanskin alueen Snežnogorskissa S-400-ilmatorjuntaohjusten laukaisualue tutkineen.
  • Kuva 4. Tutkat on osoitettu punaisella nuolilla, keltaisella nuolella ohjusjärjestelmien toimintaan liittyviä kulkuneuvoja.
    Kuva 4. Tutkat on osoitettu punaisella nuolilla, keltaisella nuolella ohjusjärjestelmien toimintaan liittyviä kulkuneuvoja.
  • Kuva 5. Kaksi laukaisuvalmiudessa olevaa S-400-ohjuslaukaisualustaa on merkitty punaisella nuolella ja loput keltaisella.
    Kuva 5. Kaksi laukaisuvalmiudessa olevaa S-400-ohjuslaukaisualustaa on merkitty punaisella nuolella ja loput keltaisella.
  • Kuva 6. Ilmatorjuntaohjusrykmentin aluetta Arkangelin Severodvinskissä. Keltaisella viivalla rajattu alue on esitetty kuvassa 7.
    Kuva 6. Ilmatorjuntaohjusrykmentin aluetta Arkangelin Severodvinskissä. Keltaisella viivalla rajattu alue on esitetty kuvassa 7.
  • Kuva 7. Kuvassa esitetty keltaisella nuolella neljä S-300-laukaisalustaa ja punaisella nuolella todennäköisesti 5N66-tutka.
    Kuva 7. Kuvassa esitetty keltaisella nuolella neljä S-300-laukaisalustaa ja punaisella nuolella todennäköisesti 5N66-tutka.
  • Kuva 8. Ilmatorjuntaohjusrykmentin S-300-laukaisualustoja on merkitty keltaisin nuolin ja yksi tutka punaisella nuolella.
    Kuva 8. Ilmatorjuntaohjusrykmentin S-300-laukaisualustoja on merkitty keltaisin nuolin ja yksi tutka punaisella nuolella.
  • Kuva 9. Ilmatorjuntaohjusrykmentin alueella oleva valkea kupututka ja todennäköisesti ohjusjärjestelmiin liittyviä kulkuneuvoja.
    Kuva 9. Ilmatorjuntaohjusrykmentin alueella oleva valkea kupututka ja todennäköisesti ohjusjärjestelmiin liittyviä kulkuneuvoja.
  • Kuva 10. Kaliningradin alueella Cherepanovossa sijaitsevia uusia ammusvarastoja.
    Kuva 10. Kaliningradin alueella Cherepanovossa sijaitsevia uusia ammusvarastoja.
  • Kuva 11. Keskellä on kuusihuoneinen rakenteilla oleva ammusvarasto. Käynti varastoihin tapahtuu maan alta varastojen välistä.
    Kuva 11. Keskellä on kuusihuoneinen rakenteilla oleva ammusvarasto. Käynti varastoihin tapahtuu maan alta varastojen välistä.
  • Kuva 12. 183. ohjusilmatorjuntarykmentin S-300-ohjuslaukaisupaikka Kaliningradissa. Sinkkipintaiset ohjukset erottuvat hyvin.
    Kuva 12. 183. ohjusilmatorjuntarykmentin S-300-ohjuslaukaisupaikka Kaliningradissa. Sinkkipintaiset ohjukset erottuvat hyvin.
  • Kuva 13. S-300-ohjuslaukaisualustoja on merkitty keltaisin nuolin ja ohjusten ”halkopinovarasto” punaisella nuolella.
    Kuva 13. S-300-ohjuslaukaisualustoja on merkitty keltaisin nuolin ja ohjusten ”halkopinovarasto” punaisella nuolella.
  • Kuva 14. Mielenkiintoinen uusi ”ammusvarasto” (”склад боеприпасов”) Laukaassa. Alueella on myös sotilasajoneuvoja.
    Kuva 14. Mielenkiintoinen uusi ”ammusvarasto” (”склад боеприпасов”) Laukaassa. Alueella on myös sotilasajoneuvoja.
  • Kuva 15. Mielenkiintoinen uusi ammusvarasto Laukaassa. Huomaa käynnit maanalle sivuilta sekä tornit alueen kulmissa.
    Kuva 15. Mielenkiintoinen uusi ammusvarasto Laukaassa. Huomaa käynnit maanalle sivuilta sekä tornit alueen kulmissa.
  • Kuva 16. Laukaassa on paljon uutta sotilaallista varastotilaa. Kyseinen varastoalue on kuvan 15 ammusvaraston kaakkoispuolella.
    Kuva 16. Laukaassa on paljon uutta sotilaallista varastotilaa. Kyseinen varastoalue on kuvan 15 ammusvaraston kaakkoispuolella.
  • Kuva 17. 1544. ohjusilmatorjuntarykmentti Stugi Krasnyjessä. Kolme punaisella nuolella osoitettua tutkaa ovat ehkä mallia 5N66.
    Kuva 17. 1544. ohjusilmatorjuntarykmentti Stugi Krasnyjessä. Kolme punaisella nuolella osoitettua tutkaa ovat ehkä mallia 5N66.
  • Kuva 18. S-300-ohjuksia ja niiden laukaisualustoja on esitetty keltaisin nuolin. Kuvassa näkyy kuvan 17 kaksi tutkaa kolmesta.
    Kuva 18. S-300-ohjuksia ja niiden laukaisualustoja on esitetty keltaisin nuolin. Kuvassa näkyy kuvan 17 kaksi tutkaa kolmesta.
  • Kuva 19. Karjalankannaksen Kivennavassa olevan 1488. ohjusilmatorjuntarykmentin ohjuslaukaisupaikka on lähes kiinni Suomessa.
    Kuva 19. Karjalankannaksen Kivennavassa olevan 1488. ohjusilmatorjuntarykmentin ohjuslaukaisupaikka on lähes kiinni Suomessa.
  • Kuva 20. Kivennavan ohjuslaukaisupaikan laukaisualustoja sekä ohjusten ”halkopino” erottuvat hyvin (keltaiset nuolet).
    Kuva 20. Kivennavan ohjuslaukaisupaikan laukaisualustoja sekä ohjusten ”halkopino” erottuvat hyvin (keltaiset nuolet).
  • Kuva 21. Karjalankannaksella on myös massiivinen ns. ennakkovaroitustutka-asema noin 130 kilometrin päässä Suomen rajasta.
    Kuva 21. Karjalankannaksella on myös massiivinen ns. ennakkovaroitustutka-asema noin 130 kilometrin päässä Suomen rajasta.

Olen saanut paljon palautetta, kun satuin julkaisemaan kahdessa joulukuisessa blogikirjoituksessa valokuvia ja tarkkoja sijaintitietoja Suomen strategisesti tärkeistä sotilaskohteista. Kirjoitukset olivat otsikoilla ”Suomen puolustuksen haasteet ovat vaativat ilmatilan hallitsemiseksi” (US-blogi 4.12.2017)  ja ”Suomen avoin tieto puolustusinfrastruktuurista tekee työn helpoksi Venäjälle” (US-blogi 9.12.2017).

Tuon jälkimmäisen kirjoituksen otsikon voisi kääntää asiansa puolesta hyvin myös muotoon: ”Venäjän avoin tieto puolustusinfrastruktuurista tekee työn helpoksi Suomelle”.

Tämä blogikirjoitus on tarkoitettu niille, joita kiinnostavat Venäjään liittyvät sotilaalliset asiat yksityiskohtaisemmin. Kirjoituksessa ei ole sinänsä mitään uutta. Periaatteessa kaikki kirjoituksessa oleva on tiedossa olevaa myös meille siviileille. Kirjoituksessa on kuitenkin sellaista, mistä ei täällä Suomessa ole paljonkaan kirjoitettu julkisesti. Meidän siviilienkin olisi hyvä tietää meille uhkatekijän muodostavasta Venäjän sotavoimasta jotain yleistä hieman tarkemmin.

Nykypäivänä nykyisellä tietotekniikalla puolustukseen liittyvien tietojen hakemien minkä tahansa maan osalta on helppoa. Tietoja on vaikea pitää salassa. Minkään maan puolustus ei voi perustua ajatukselle, että ”tämän ei ole mahdollisen vihollistahon tiedossa”. Yksikään valtio ei voi perustaa maansa turvallisuutta keskeisimmän sotilaallisen tiedon salaamiseen eikä tiedon salassa pysymiseen.

Nykyisin vaikkapa kaikki tutka-asemat, linkkimastot, sotilastukikohdat ja ohjusasemat ovat yleisessä tiedossa. Kun vielä toisen maailmasodan aikana ja pitkään sen jälkeenkin tietoa hankittiin ilmakuvauksin ja muodostamalla kuvista kolmiulotteinen malli, nyt tuota samaa tietoa on aivan kaikkien käytössä vaikkapa satelliiteista saatuna.

Puolustuksen perusta ei siis voi rakentua tiedon salassa pitämiseen. Esimerkkinä vaikkapa kaikkien syrjäisempien kiinteiden tutka-asemien toiminnan turvaaminen sotilaallisessa kriisissä on perustuttava tutka-aseman aseelliseen suojaukseen niin maasta kuin ilmasta käsin tapahtuvien sotilaallisten hyökkäyksien varalta. On oltava myös tiedossa, mitkä kiinteät tutka-asemat on vara menettää tai miten menetetyt tutka-asemat voidaan korvata muilla kiinteillä tai liikuteltavissa olevilla tutka-asemilla ilman, että reaaliaikaisen sotilaallisen tilannekuvan muodostaminen olisi uhattuna. Nuo tutka-asiat on Suomessakin varmasti kyllä mietitty tarkasti.

                                                                                        ****

Me täällä lännessä usein ajattelemme, että Venäjällä kaikki sotilastieto olisi salaista ja hyvin suojattua. Käsityksemme perustuvat kylmän sodan aikaan ja Neuvostoliittoon. Käsityksiämme salamyhkäisyydestä ovat muovanneet Neuvostoliiton aikaiset salaiset sotilastukikohdat ja sotilaskaupungit.

Yhdysvaltojen esimerkkiä seuraillen myös Venäjä tulee sijoittamaan yhä enemmän sotilaallista voimaansa sinne, missä se vielä kutakuinkin on salattavissa laajemmalta tietämykseltä: merenpinnan alle. Venäjä tulee kasvattamaan sukellusvenearsenaaliaan. Asevoiman sijoittumiset liikkeessä oleviin sukellusveneisiin merenpinnan alle on vaikeammin selvitettävissä kuin vaikkapa maanpäälliset ohjuslaukaisupaikat.

Venäjän on sotilastiedoiltaan avoin. Kun haen siviilinä sotilaallista tietoa Venäjästä, se on toki tehtävä eri tavoin kuin esimerkiksi Suomessa. Suomessa moni julkinen viranomaistieto on helpommin saatavissa, mutta viranomaisavoimuudessa Suomi ei kuitenkaan vedä vertoja lähellekään esimerkiksi Ruotsille. Suomi ei ole lähelläkään länsimaiden avoimuuskärkeä sotilaallisissa kysymyksissä.

Venäjällä yksityiskohtainen tekninen tieto asejärjestelmistä on helpommin saatavissa kuin Suomessa. Tieto voi olla todella yksityiskohtaista, kuten seuraavista luvuista käy ilmi. Länsimaisesta sotilasteknologiasta ei yleisellä tasolla ole käytettävissä yhtä yksityiskohtaista tietoa kuin venäläisteknologiasta.

Jos haluaa yksityiskohtaista tietoa Venäjän sotilasasioista, on venäjän kielen jonkinmoinen taito ehdotonta. On tunnettava myös valtionhallinon toiminta sekä valtioon ja etenkin puolustushallintoon muodostuneet toimintatavat historian saatossa.

Seuraavissa kappaleissa olen esittänyt esimerkkeinä lähialueiltamme haettuja venäläisiä sotilaskohteita, kuten tutka-asemia, ohjustukikohtia ja asevarastoja. Kohteille on haettu myös sijaintikoordinaatit. Noita sotilaskohteita lähiympäristössämme kyllä riittää, mutta ne kaikki eivät ole olleet jostakin syytä suomalaisjulkisuudessa.

                                                                                        ****

Jos haen teknistä tietoa venäläisestä sotilaskalustosta, on MilitaryRussia-sivusto mielestäni paras (MilitaryRussia). Sivusto on saatavissa myös englanninkielisenä. MilitaryRussia-aloitussivun oikean laidan Каталог военной техники -valikosta löytyvät kattavat listat venäläisestä sotilaskalustosta. Esimerkiksi, jos haluan tietoa uudesta viidennen sukupolven Suhoi Su-57-häivehävittäjästä, hyvää tietoa löytyy MilitaryRussia-sivustolta (Су-57 / Т-50 / I-21 / ПАК ФА).

Englanninkielistä sivustoista paras on Air Power Australia -sivusto (Air Power Australia), jossa siviilin mittapuulla arvioituna on todella yksityiskohtaista tietoa lentokoneista, tutkista ja ohjuksista. Sivun päivitykset tosin lopetettiin vuonna 2014, joten sen jälkeisiä tietoa sivulta ei ole löydettävissä.

Suomen tapaan myös Venäjän kaikista lentokentistä on olemassa julkiset mittakaavakartat, myös sotilaskentistä. Esimerkiksi Suomen Utissa olevan sotilaskentän tarkka mittakaavakartta sentilleen piirrettynä löytyy täältä. Suomen kenttien EF-alkuiset ICAO-koodit löytyvät ANS Finland -sivuilta täältä. Esimerkiksi Utin sotilaskentän ICAO-koodi on EFUT ja Rovaniemen kentän EFRO (EFRO 1 ja EFRO 2). Vastaavasti IATA koodit ovat UTI ja RVN. Nuo tiedot ovat siis luonnollisesti julkisia. Jos jollakin vihollistaholla olisi halua iskeä strategisesti tärkeänä pitämälleen lentokentälle vaikkupa ohjuksilla, ohjukset ovat kohdistavissa lentokentän kaikkein kriittisempiin kohtiin sentilleen.

Esimerkkinä Venäjän lentokentistä otan tähän Kaliningradin kentän (Khabrovo), jolla on sekä sotilas- että siviililentotoimintaa. Kentän IATA-koodi on KGD ja ICAO-koodi UMKK. Lentokentän mittakaavakartta löytyy täältä. Jos haluaa tutustua Venäjän lentokenttien tarkkoihin mittakaavakarttoihin, voi käyttää esimerkiksi GCM-sivustoa.

Venäläiset ovat järjestelmällisiä ihmisiä ja tekevät huolellisia kirjauksia. Venäläiset ovat projektikansaa ja lähes kaikista aseteollisuuden kehityshankkeista laaditaan projekti (проект). Projektiaineistoa löytyy paljon myös netistä ja niissä on yleensä myös melko yksityiskohtaisia suunnitelmapiirustuksia. Maanpäältä otetuista valokuvista ja tarkoista satelliittikuvista on sotilaskalusto ja aseet tunnistettavissa projektien teknisiä piirusuksia avuksi käyttäen.

Esimerkiksi projektit 1124M ja 1124MU-31 (Пр. 1124М и Пр. 1124МУ-31 ед) ovat Venäjän laivaston sukellusvenetorjuntaan kehitettyjä Grisha-luokan korvetin suunnittelu- ja rakentamisprojekteja. Numerotunnus on kyseisen alustyypin suunnittelun ja rakentamisen projektitunnus. Projektinimellä on helppo löytää aluksen teknisiä tietoja ja aseistustietoja projektitunnuksen googlehaulla. Joistakin alustyypeistä löytyy netin kautta todella yksityiskohtaisia tietoja, kuten tästä 1124M- ja 1124MU-31-projekteista (kuvat 1 ja 2). Noista projekteista saatuja tietoja ja kuvia on koottu sotilaslaitteita ja aseistusta käsitteleville nettisivuille.

Jos haluan tietoa puolestaan Venäjän laivastosta, on RussianShips-sivusto mielestäni paras (RussianShips). Sivustolta löytyy Venäjän eri laivastojen alukset ja niihin liittyvät suunnittelu- ja rakentamisprojektit. Sivusto päivittyy hyvin (viimeinen päivitys tätä bogikirjoitusta kirjoitettaessa oli 30.1.2018), ja tieto on hyvin paikkansa pitävää huomioiden ajoittain hieman värikäs venäläinen toimintatapa. Esimerkiksi Venäjän eri laivastojen aluskalusto sukellusveneineen löytyy täältä.

RussianShips-sivuston mukaan esimerkiksi Itämeren laivastolla on täällä hetkellä 56 pinta-alusta ja kaksi sukellusvenettä, mikä määrä tuntuu pieneltä. Luonnollisesti salainen sotilaskalusto ei näy näissä tilastoissa ja luonnollisesti sukellusveneethän ovat helpoiten salassa pidettäviä. Sivuston mukaan Pohjoisen laivaston alusmäärästä yli puolet on sukellusveneitä, tällä hetkellä 41 kappaletta.

Sivustoilta löytyy hyvinkin yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi sellaisista sukellusveneistä, joissa emoaluksen apusukellusvene voi suorittaa tiedustelu- ja sabotointitehtäviä pitäen emoalusta tukikohtanaan. Vastaavasti apualuksella voidaan huoltaa emoalusta niin, että se voi olla merten syvyyksissä pitkiäkin aikoja. Noilla apualuksilla miehistö on myös siirrettävissä mahdollisessa haaverissa näkymättömästi pinta-alukseen.

Tuosta emoalus-apualus-asiasta pitää varmaan kirjoittaa joskus erillinen teknisluonteinen blogikirjoitus. Mielenkiintoinen ajatus on, onko Venäjä käyttänyt vastaavaa esimerkiksi Itämerellä, jossa etenkin Ruotsin rannikolta  ei ole löytynyt laajoista etsinnöistä huolimatta sukellusveneitä olleenkaan. Viimeisessä sukellusvene-episodissa syksyllä 2014 kysymyksiä herätti Itämerellä ollut venäläinen tankkeripinta-alus (Usni News 24.10.2014).

                                                                                        ****

Venäjän sukellusvenelaivaston kasvattamiseen liittyen on syytä ottaa tässä yhteydessä pieni Suomeenkin vaikuttava yksityiskohta.

Venäjän laivaston ehkä tärkein ohjustyyppi on Kalibr-risteilyohjus (Комплекс 3К-14 / С-14 Калибр, ракеты 3М-54 / 3М-14 - SS-N-27 / SS-N-30 SIZZLER). Kalibr-ohjuksia Venäjän on käyttänyt myös Syyriassa Kaspianmerellä olevista pinta-aluksista laukaistuna. Pisimmillään 2 500 kilometrin kantaman ohjus on varustettavissa myös ydinkärjellä. Ohjus voi olla siis myös taktinen ydinase.

Kyseisiä Kalibr-risteilyohjuksia on sijoitettu ja tullaan sijoittamaan Jasen-luokan (Ясень-М) sukellusveneisiin (пр.885М / пр.08851 "Ясень-М" - YASEN-II ja Проект 885, шифр ”Ясень”, Проект 08851, шифр ”Ясень-М”). Pohjoisessa laivastossa on jo otettu käyttöön sukellusvene nimeltä Severodvinsk (К-560 ”Северодвинск”), mutta muut Jasen-luokan sukellusveneet ovat vielä rakenteilla, ja niiden tulisi valmistua vuosina 2018-23 todennäköisemmin pääosin Pohjoisen laivaston käyttöön. Vielä käyttöön ottamattomat alukset ovat Novosibirsk (ДПЛ К-407 "Новосибирск"), Kazan (К-561 ”Казань”), Krasnojarsk (К-571 ”Красноярск”), Arkankelisk (К-564 ”Архангельск”), Perm (К- ”Пермь”) ja Uljanovsk (К- ”Ульяновск”). Noita Jasen-luokan sukellusveneitä on määrä tulla siis yhteensä seitsemän. Ohjusmäärä per sukellusvene on 32-40 ohjustyypistä riippuen.

Suomen Laivue 2020 -hankinta mahdollisine ohjusvarustuksineen (DSCA 17-76 ja DSCA 17-77) on tärkeä ja oikein ajoitettu, kun Venäjä siirtää sotavoimaansa merten syvyyksiin, vaikka Itämeren laivaston ohjusvarustus onkin vaatimaton verrattuna Pohjoisen laivaston varustukseen.

Suomella pitää olla kyvykkyyttä eliminoida myös sukellusveneistä ja pinta-aluksista laukaistut ohjukset. Venäjän Pohjoinen laivasto on kuitenkin lähimmillään 600-700 kilometrin päässä Pohjanmerellä Suomen länsirannikosta, Lapin osalta vain muutaman sadan kilometrin päässä. Suomen on siis ilmapuolustuksessa huomioitava Norjan ja Ruotsin tapaan myös Pohjanmeren, Norjanmeren ja Barentsinmeren syvyyksistä laukaistavat risteilyohjukset.

Kylmän sodan aikaan Suomessa ajateltiin, että lännestä päin voi tulla vain Nato-maiden ohjuksia, nyt sieltä voi tulla vain Venäjän ohjuksia Suomeen kohdistettuna.

                                                                                        ****

Seuraavassa luvussa on käsitelty ”tapauksina” tarkemmin esimerkinomaisesti muutamia Leningradin, Murmanskin ja Arkangelin alueilla (область) olevia S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiin liittyviä sijainteja. Laukaaseen (Луга) liittyen käsittelen myös sijoitettuja Iskander-ohjuksia. Vastaavat selvitykset maankamaralla olevista Venäjän ohjusjärjestelmistä on helposti tehtävissä laajemminkin ja kattavasti.

Viimeisenä tapauksena esitetty Tapaus 6 on Suomen ilmatilan hallinnan kannalta kriittisin kohde. Kyse on S-300- ja/tai S-400-ilmatorjuntaohjusasemasta, joka sijaitsee vain noin 100 kilometrin päässä Suomen rajasta Karjalankannaksella. Kyseistä ohjuslaukaisupaikkaa ei ole käsitelty julkisuudessa aikaisemmin kertaakaan, vaikka ohjuslaukaisupaikka on kyllä varmasti Puolustusvoimien ja poliitikkojen tiedossa. Asia on pidetty ikään kuin salassa varmasti siitä syystä, ettei syntyisi huolta. Ohjusaseman ohjukset kattavat suuren osan Etelä-Suomea. Olen tiennyt aseman jonkin aikaa, ja nyt se on syytä ottaa julkisesti esille Suomen ilmapuolustukselle uhkaa muodostavana tekijänä.

Kyseessä on Venäjän hyvin laajasti varusteltu S-300- ja/tai S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, jonka peitto 400 kilometrin pisimmän kantaman ohjuksilla yltää Suomessa reilusti yli Satakunnan ja Karjalan lennoston lentokenttien. Suomalaishävittäjillä on siis syytä kyetä toimimaan Venäjän S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmien alla heti kentältä noustessa. Uusilla hävittäjillä on siis syytä olla parhaat mahdolliset häiveomilaisuudet lennellessään S-300- ja S-400-ohjusten seassa.

Jäljempänä esitetyissä S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmien (ks. esim. Система С-400 / 40Р6 Триумф, комплекс 98Ж6 - SA-21 GROWLER, S-400 Triumf , С-300П/ПМУ - SA-10 GRUMBLE ja S-300PMU2) sijaintipaikkakuvissa olevat ”harmaat sikarit” ovat ilmatorjuntaohjuksia sinkkipinnalla ilman maalauskäsittelyä. Laukaisulaveteilla niitä on kaksi rinnakkain ja kaksi päällekkäin, yhteensä siis neljä kappaletta. Venäläisillä on tapana varastoida noita ohjuksia ”halkopinoina”. ”Halkopinoissa” ohjuksia on yleensä kahdessa kerroksessa, joten ohjusten määrä on helppo laskea. Vanhemmat ohjukset ovat yleensä sinkinharmaita ja siten helposti kuvista havaittavissa, sen sijaan uusimmat ohjukset ovat maalattuja vihreänkirjaviksi.

Venäläiset eivät salaile ilmatorjuntaohjusjärjestelmiään. Venäläiset lähtevät siitä, ettei järjestelmä ole mikään, jos se ei kykene suojaamaan edes itseään. Tuo koskee Venäjän puolustuksellisia aseita.

S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusten samoin kuin muiden ilmatorjuntaohjusten laukaisupaikat ovat melko helppo selvittää, koska ilmatorjuntaohjusjärjestelmät ovat Venäjällä luonnollisesti jatkuvassa toimintavalmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa ja taivasalla toimintavalmiudessa. Ne näkyvät siis myös siviileille tarkoitetuissa satelliittikuvissa.

Onkohan Suomen ilmapuolustuksen ohjusjärjestelmät vastaavassa valmiudessa? Onko Nasams-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä Suomessa käytössä niin, että puolustuksemme kaikki kriittiset kohteet ovat suojattuja 24/7-periaatteella?

En ole onnistunut löytämään Suomen maankamaralta toiminnassa olevaa Nasams-ohjuspatteria. Ainakin yksi Nasams-järjestelmäyksikkö on sijoitettu Panssariprikaatiin Parolannummelle ja lienee varastossa satelliittikuvien näkymättömissä, eikä siis toiminnassa. Jos joku tämän blogin lukijoista tietää jonkin Nasams-ilmatorjuntaohjuspatterin sijainnin, voisi ilmoittaa blogin kommentoinnissa.

Ilta-Sanomissa oli vain viikkoa ennen Venäjän Krimin niemimaan valloitusta juttu, joka kertoi simulaattoriharjoituksesta Nasams-ohjuksilla. Ainakin tuon jutun perusteella Suomen ohjuspuolustus nukkuu tosiaankin varuskuntien varastoissa (IS 22.2.2014).

Tosipaikka voi lyhimmillään tulla yllättäen muutamassa tunnissa, siitä Ukraina on antanut kaikille opetuksen.

Ilmatorjuntaohjusjärjestelmän saaminen käyttöön ei voi kestää tunteja tai päiviä, kun se yleensä on jatkuvaa ja reaaliaikaista. Nato-maiden ohjustorjunta vaikkapa maasta laukaistavin ohjuksin toimii 24 tuntia vuorokaudessa samoin kuin Venäjällä. Pelkästään hävittäjien varaan ilmapuolustusta ei yleensä rakenneta kriittisten kohteiden osalta. Venäjä on monesti herätellyt läntistä ilmatorjuntaa strategisilla Tupolev-pommikoneilla tehdyillä hyökkäyssimuloinneilla. Venäjä on testannut, toimiiko lännen ilmapuolustus ollenkaan.

                                                                                        ****

Tapaus 1, S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä Snežnogorskissa Murmanskin alueella

Kuvissa 3, 4 ja 5 on esitetty Muurmanskin alueella Snežnogorskissa (Снежногорск, Мурманская область) olevan 536. erillisen rannikkotykistöprikaatin (536-я отдельная береговая ракетно-артиллерийская бригада, в/ч 10544) S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusten laukaisualue. Tarkempi sijainti on Olenja Guba (Оленья Губа), ja laukaisualueen sijaintikoordinaatti on 69°14'00.0"N 33°15'34.0"E (69.233333, 33.259444). 536. erillisen rannikkotykistöprikaatin toinen tukikohtasijaintipaikka Muurmanskin alueella on 69°12'04.7"N 33°18'44.5"E (69.201306, 33.312361), mutta sieltä ei tapahdu ohjuslaukaisua.

Ohjusten laukaisupaikalta on Suomen rajalle lyhimmillään 150-160 kilometrin matka ja pisin mahdollinen 400 kilometrin kantama yltää lähes Lapin lennoston lentokentälle Rovaniemelle, joka on noin 440 kilometrin päässä.

Venäläislähteiden mukaan alueella oleva kuvassa 4 esitetty valkeakupuinen tutka olisi vanha Argun-tutkan runko (РЛС 5Н25 Аргунь). Tutkan tarkka sijaintikoordinaatti on 69°14'07.3"N 33°15'17.9"E (69.235361, 33.254972). Argun-tutkat liittyvät Neuvostoliiton aikaiseen 1970-luvulla olleeseen Aurora-hankkeeseen ja tutkat eivät ole enää alkuperäisessä käytössä, mutta tutkakupujen rakenteita käytettäisiin venäläislähteiden mukaan edelleen hyväksi ja ainakin kuori olisi uusittu. Esimerkiksi entisen Argun-tutkan tutkakupu sijainnissa 69°25'39.7"N 31°59'03.7"E (69.427694, 31.984361) ei ole enää käytössä. Kuvia kyseisestä vanhasta hajoavasta tutkakuvusta löytyy täältä. Paikalla on ollut aikanaan S-75-ohjusten laukaisupaikka (С-75 ”Двина”, С-75 - SA-2 GUIDELINE ja S-75 Dvina).

Kuvassa 4 valkeakupuisen tutkan vierellä 60-70 metriä koilliseen on myös toinen tutkalaite. Kyseessä on S-300- ja/tai S-400-järjestelmän tutka-auto, jonka tutkaelementti on hautakivimäinen levy (”Tomb Stone”). Tutka vaikuttaisi olevan 64N6-tutka. Kuvassa oikealla ole autohalli on ilmatorjuntaohjusyksikkökulkuneuvojen sijoitushalli (”Mobile Missile Trailer Sheld”).  

Alueella taivasalla olevien joko S-300- tai S-400-ilmatorjuntaohjustelmään liittyvien laukaisualustaryhmien sijaintikoordinaatit ovat kuvanottohetkellä 69°13'57.2"N 33°15'22.6"E (69.232556, 33.256278) ja 69°13'55.9"N 33°15'32.6"E (69.232205, 33.259063).

Kuvatarkkuus ei riitä tunnistamaan kummasta järjestelmästä on kyse, mutta laukaisupaikkaan on sijoitettu muiden lähteiden perusteella molempia järjestelmiä. Kulkuneuvot eivät siis sinänsä ole tunnistavissa siviilikäytössä olevista satelliittikuvista, mutta kulkuneuvoja on tunnistettavissa alueelta otetuista valokuvista ja alueelle kuvatuista videoista, joita löytyy mm. YouTubesta. Venäläissotilaat ovat innokkaita kuvaajia.

Kuvassa 5 keltaisilla nuolilla osoitetut kulkuneuvot ovat ohjusten laukaisulavetteja, joissa on kaksi päällekkäistä laukaisuputkea ovat parina vierekkäin. Punaisella nuolella olevat kaksi laukaisulavettia ovat sekuntien laukaisuvalmiudessa, mikä on pääteltävissä mm. ohjusten varjopituudesta (ohjukset ovat pystyasennossa).

Kuolan niemimaalla ilmatorjuntaohjuksia riittää.  Olenegorskin (Оленегорск) lentokentän vierellä on toinen S-300-ilmatorjuntaohjusten laukaisualue noin 150-170 kilometrin päässä Suomen rajasta. Sijaintikoordinaatti on 68°8'46"N 33°30'11"E (68.146111, 33.503056). Laukaisualueelta löytyvät samanlaiset laukaisulavetit ja tutkamastot kuin kaikista muistakin vastaavista S-300-laukaisupaikoista. Venäjä on suunnitellut laukaisupaikat yhtenäisin perustein. Venäjä suojelee ohjuksin lentokenttiään 24 tuntia vuorokaudessa, Suomi ei taida.

Tapaus 2, S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä Severodvinskissä Arkangelin alueella

Kuvassa 6 on esitetty Arkangelin alueella Severodvinskissä oleva ilmatorjuntaohjustukikohta (Северодвинск, Архангельская область) eteläisemmän alueen osalta. Alueella toimii 1528. ilmatorjuntaohjusrykmentti Punatähden kunniaksi (1528-й зенитный ракетный ордена Красной Звезды полк Зенитно-ракетная бригада, в/ч 92485), jolla on kaksi erillistä ohjuslaukaisupaikkaa samalla saarimaisella niemellä.

Kuvassa 7 on esitetty 1528. ilmatorjuntaohjusrykmentin eteläisempi S-300-ohjuslaukaisupaikka sijaintikoordinaatilla 64°36'53.0"N 39°49'32.1"E (64.614713, 39.825590), joka on rajattu kuvassa 6 keltaisella viivalla. Kuvassa on tutka, joka on mahdollisesti РЛС 5Н66 "Шпага" -projektin pohjalta kehitetty 5N66-tutka yhtenä ns. N6-sarjan tutkana (5N66/5N66M/76N6/76N6E/40V6M/MD), joita esiintyy usein S-300-järjestelmien yhteydessä (mukaan lukien myös 64N6-tutka). Tutkan vierellä on huonosti maastoutettu varasto. Edellä mainittujen tutkien kohdetunnistusalueet (enintään 300 kilometriä) jäävät kauimmaksi yltävän ohjuksen taakse (enintään 400 kilometriä). Laukaisupaikkoihin sijoitetuilla erilaisilla tutkilla Venäjä pyrkii pienentämään maanpintaan muodostuvaa torjuntakatvetta.

Kuvassa 8 on esitetty 1528. ilmatorjuntaohjusrykmentin toinen pohjoisempi  S-300-ohjuslaukaisupaikka, joka on edellä mainittua muutamaa kilometriä pohjoisempana koordinaattipisteessä 64°38'47.1"N 39°49'48.7"E. Paikka on vanha Neuvostoliiton aikainen S-75-ohjusten (С-75 ”Двина”, С-75 - SA-2 GUIDELINE ja S-75 Dvina) laukaisupaikka, mikä on pääteltävissä kuuden osalaukaisupaikan asettamisesta ympyrän kaarelle ja keskellä olevasta tutkapaikasta. Kyseinen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä tuli tutuksi jo Kuuban kriisin aikaan, kun Neuvostoliitto asensi ohjuksia Kuubaan.

Kuuden kahden laukaisualustan käsittävien osalaukaisupaikkojen koordinaattipisteet ovat 64°38'45.1"N 39°49'50.5"E (64.645861, 39.830694), 64°38'46.8"N 39°49'55.0"E (64.646333, 39.831944), 64°38'47.9"N 39°49'54.3"E (64.646639, 39.831750), 64°38'48.9"N 39°49'50.1"E (64.646917, 39.830583), 64°38'48.4"N 39°49'45.7"E (64.646778, 39.829361) ja 64°38'42.8"N 39°49'43.6"E (64.645222, 39.828778).

Laukaisupaikat ovat siis ympyrä kaarella, ja keskellä olisi venäläislähteiden mukaan 92N6-tutkalla (МРЛС 92Н6Е ja МРЛС 92Н6Е) varustettu ajoneuvo ja muita tutkalaitteita, vaikka 92N6-tutka liittyy yleensä selkeämmin S-400 järjestelmään (tutkan koordinaattipiste on 64°38'47.2"N 39°49'48.6"E, 64.646444, 39.830167). Tietoa ei voi siis pitää varmennettuna ja olen hieman epäilevä. Tutkan vierellä on huonosti maastoutettu varasto.

Kuvassa 9 näkyvä valkokupuinen tutka on samanoloinen kuin kuvassa 4 esitetty ja sen koordinaatit ovat 64°37'45.7"N 39°50'26.2"E (64.629361, 39.840611). Tutka sijaitsee edellä mainittujen ohjuslaukaisupaikkojen puolivälissä noin 1,7 ja 2 kilomerin päässä ohjuslaukaisupaikoista.

Tapaus 3, maanalaiset ammusvarastot ja S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmät Kaliningradin alueella

Kuvassa 10 on esitetty Kaliningradin alueella Tšerepanovossa (Черепаново, Калининградская область) sijaitsevat ammusvarastot (koordinaattipiste 54°45'29.0"N 20°07'35.0"E, 54.758056, 20.126389), joiden alaosat ovat maanalaisia. Venäläislähteiden mukaan varastoja hallinnoisi Itämeren laivaston 2575. ase- ja ampumatarvikevarikko (2574-я база вооружения и боеприпасов, в/ч 13068), mutta tuota en voinut varmistaa. Kuvassa 11 näkyy lähikuva rakenteilla olevasta varastosta. Varaston koko on etäisyystyökaluilla helposti selvitettävissä ja myös varaston betonirakenteet ovat tarkasti näkyvissä.

Kuvassa 12 on esitetty Kaliningradissa olevan 183. ohjusilmatorjuntarykmentin (183-й зенитный ракетный полк) S-300-ohjusten laukaisupaikka (koordinaattipiste 54°44'46"N 20°4'23"E, 54.746111, 20.073056).

Kuvista 12 ja 13 näkyy, kuinka järjestelmän kulkuneuvoille on rakennettu suojaavat maavallit. Paikalla on satelliittikuvan ottoajankohtana kuusi keltaisella nuolella osoitettua laukaisualustaa (yhteensä siis 24 ohjusta per laukaisukerta).

Ajoneuvojen renkaiden painaumista nurmipinnalla on pääteltävissä, mitkä laukaisupaikat ovat olleet aktiivisemmassa käytössä. Laukaisuyksikköjen koordinaatit ovat selvitettävissä sentilleen. S-300-ohjusten ”halkopinossa” on yhteensä 12 ohjusta rinnakkain, kokonaismäärä on siis todennäköisemmin 24. Tälläkin laukaisualueella on tutka, joka on todennäköisemmin 5N66-tutka (5N66).

Tapaus 4, Iskander-ohjusjärjestelmä Laukaassa Leningradin alueella

Toisin kuin esimerkiksi S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä, Venäjä pyrkii pitämään hyökkäyksellisten ohjuksien sijainnit salassa. Tämä koskeen myös Iskander-ohjuksia (Комплекс 9К720 Искандер - SS-26 STONE), joita on sijoitettu Laukaaseen Leningradin alueella (Луга, Ленинградская область).

Iskander-ohjusten laukaisualustoja ei ole havaittavissa esimerkkisi tavanomaisista satelliittikuvista vastaavasti kuin S-300- ja S-400-järjestelmän ohjuksien laukaisualustoja, koska Iskander-ohjukset ovat alustalla avattavan metallikuomun alla. Ohjukset eivät siis näy kuin laukaisuvaiheessa, vaikka laukaisulavetti olisikin näkyvissä. Laukaisulavettia on vaikea erottaa tavanomaisesta kulkuneuvosta satelliittikuvatarkkuuksissa.

Laukaan Iskander-ohjuksia hallinnoi 26. ohjusprikaati (26-я ракетная бригада tai 26-я Неманской Краснознаменной ракетной бригады, в/ч 54006), jonka osoite ja kasarmisijainti on sinänsä helppo selvittää (koordinaattipiste 58°44'46"N 29°49'9"E, 58.746111, 29.819167). Iskander-ohjukset eivät kuitenkaan ole kasarmialueella. 26. ohjusprikaatilla on myös hyvin vähän alueita hallinnassaan Laukaan alueella, jossa muutoin sotilasyksikköjä ja sotilasalueita riittää.

Laukaassa toimii myös rykmentti, joka kouluttaa sotilaita tykistö- ja ohjusjoukkoihin (Полк обеспечения Военно Артиллерийской академии/Полк обеспечения aкадемии, в/ч 34035) ja joka toimii ns. Laukaa 8-alueella (Луга 8), kun 26. ohjusprikaati toimii Laukaa 3-alueella (Луга 3).

Iskander-kalusto on todennäköisesti sijoitettu 34035-sotilasyksikön hallinnassa oleviin varastoihin. Esimerkkisi kuvissa 14, 15 tai 16 näkyviin ammusvarastoihin (склад боеприпасов), jotka ovat uusia. Ammusvarastoihin venäjän kielen склад боеприпасов -termillä säilötään myös ohjuksia. Kuvassa 14 oleva rakennelma on myös sinänsä mielenkiintoinen, muttei todennäköisesti liity Iskander-ohjaksiin. Laukaassa ohjuslaukaisuun sopivia kenttiä riittää.

Iskander-ohjusjärjestelmien tarkan varastosijainnin selvittäminen edellyttäisi reaaliaikaista tietoa ajalta, jolloin järjestelmiä siirretään esim. harjoituksien yhteydessä. Tällainen ajankohta oli muun muassa viimesyksyisessä Zapad-harjoituksessa.

Nato-mailla Iskander-ohjusten varastointisijainnit ovat satavarmasti tiedossa satelliittiseurannan kautta, toivottavasti myös Suomella. Venäjä on lisännyt itse ohjusten tuotantoa ja varmasti niitä riittää Laukaassakin, mutta sen sijaan itse ohjausjärjestelmien tuotannossa Venäjä on suunnitelmistaan jäljessä.

Tapaus 5, S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä Stugi Krasnyjessä Leningradin alueella

Kuvassa 17 on esitetty Leningradin alueella Stugi Krasnyjessä olevan 1544. ohjusilmatorjuntarykmentin (1544-й зенитный ракетный полк, в/ч 55584) tukikohta ja S-300-ohjusten laukaisupaikka (koordinaattipiste 58°12'24"N 29°3'55"E, 58.206667, 29.065278). Laukaisupaikka on noin 250-260 kilometrin päässä Suomen rajasta ja noin 310 kilometrin päässä Helsingistä. Pisin 400 kilometrin ohjuskantama yltää aina Mikkeliin saakka, joten Suomen hävittäjät Suomen puolella ovat osittain juuri ja juuri myös tämän S-300-ilmatorjuntaohjuslaukaisupaikan kantaman sisällä.

Kuvassa 17 on näkyvissä tukikohta kokonaisuudessaan ja punaisella nuolella on osoitettu ns. N6-sarjan kolme tutkaa (5N66/5N66M/76N6/76N6E/40V6M/MD), joita on vaikea satelliittikuvasta tarkemmin tunnistaa. Kaksi näistä kolmesta tutkasta näkyy paremmin kuvassa 18. S-300-järjestelmien laukaisupaikoilla on yleensä etenkin 5N66-tutkia, joilta tutkat näyttävät satelliittikuvien perusteella olevan ja joita Venäjällä on runsaasti.

Kuvassa 18 on nähtävissä tukikohdan ja laukaisupaikan massiivinen ohjusvarustus. Alueella yhteensä 14 harmain ohjuksin varustettua laukaisualustaa. ”Halkopinossa” näyttäsi olevan noin 35 ohjusnippua, mikä tarkoittaisi lähes 150 ohjusta. Alueella on myös muita kulkuneuvoja, jotka viittaavat ohjuslavetteihin, mutta niistä ei saa tarkemmin selvää.

Tapaus 6, S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä Karjalankannaksella Leningradin alueella

Kuvissa 19 ja 20 on esitetty Karjalankannaksella Zelenogorskissa (Зеленогорск) ja Reshetnikovossa (Решетниково) toimivan 1488. (Punaisen lipun) ohjusilmatorjuntarykmentin (1488-й зенитный ракетный (Краснознамённый) полк, в/ч 03216) S-300- ja/tai S-400-ohjusten laukaisupaikka, joka on suomalaiselta nimeltään Kivennapa (Первомайское). Laukaisupaikan koordinaattipiste on 60°16'45"N 29°43'40"E, 60.279167, 29.727778. Venäjän aseet -sivuston (Оружие России) mukaan 1488. ohjusilmatorjuntarykmentti olisi saanut käyttöönsä S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän jo vuoden 2016 puolella (Оружие России 11.12.2016). Paikasta on vain noin 100 kilometriä Suomen rajalle ja noin 260 kilometriä Helsinkiin. Äärimmäinen 400 kilometrin ohjuskantama yltäisi Satakunnan ja Karjalan lennoston lentokentille, jotka ovat 300 ja 350 kilometrin päässä.

Tuostakaan Suomen rajassa lähes kiinni olevasta S-400-ohjusten laukaisupaikasta ei ole Suomessa puhuttu sanallakaan mitään, vaikka täällä kovastikin kauhistellaan muualla Venäjällä olevia S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä.

Karjalankannaksella noin 130 kilometrin päässä Suomen rajasta on myös massiivinen ns. ennakkovaroitustutka-asema (”early-varning radar station”). Kyseisen varsin näyttävän tutka-aseman koordinaattipiste on 60°16'28"N 30°32'43"E, 60.274444, 30.545278. Tutka-asema on esitetty kuvassa 21.

Epäillään, että jos Suomi liittyisi Natoon, niin Venäjä lisäisi jäsenyyden vuoksi sotilaallista varusteluaan itärajan takana. Tuskinpa suuresti. Venäjä on jo tehnyt keskeiset varustelutoimet huomioiden, että Suomi on sotilaallisessa mielessä länsiliittolainen ja Naton jäsenmaa. Venäjä käytännössä siis jo laskee Suomen sotilaallisesti Nato-maaksi. Venäjällä riittää aseita jo nyt riittämiin lähialueillamme, ei sinne paljon enää tarvitse lisätä eikä sinne myöskään sovi.

                                                                                        ****

Jos haluaa käydä kurkkaamassa tässä kirjoituksessa koordinaatein esitettyjen karttapisteiden satelliittikuvia, voi käyttää esim. Google Mapsia (Google Maps) ja Jandeksia (Yandex).

Google Mapsissa käy hakusanaksi molemmat koordinaattitiedot (esim. 60°16'28"N 30°32'43"E tai 60.274444, 30.545278), sen sijaan Jandeksissa hakusanaksi käy vain jälkimmäinen koordinaattitieto (esim. 60.274444, 30.545278). Venäläisen Janteksin (Яндекс) kartat ovat monin paikoin tarkemmat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Sain juuri luettua Taavi Soininvaaran jännärin VENÄLÄINEN VIERAS.
Kirjassa kerrotaan miten venäläiset onnistuivat kiristämään useita suomalaisia ministereitä. Suomen pääministeri piti murhata.

Ari Pesosen kuulusteluista tuli mieleen mahdollisuus että Puolustusvoimissa ja ehkä muissakin organisaatioissa on Venäjän etua ajavia henkilöitä. Arin kuulustelu vaikutti siltä että kuulustelija on FSB:n edustaja.

Puolustusvoimen edustajan vihamielisyyttä rehellistä suomalaista isänmaan ystävää kohtaan on muuten vaikea ymmärtää.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Saattoihan siinä käydä myös niin, että PV yllätettiin ikään kuin housut kintussa, koska siellä ei ymmärretty, miten helposti tietoa on saatavissa, jos tiedon etsimiseen on panostaa aikaa ja vaivaa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Sukellusveneet ne varsinaisia piruja ovat. Niitä ei kuulema näe satelliiteilla eikä millään ja ovat varustettuja mm atomiohjuksin. Laukaisun jälkeen livahtavat tiehensä ja painuvat meren syvyyksiin, pahimmillaan vaikkapa napajäätikön alle.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tässa artikkelissa on tiettyä tasapuolisuuden tuntua.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Puolustuksen perusta ei siis voi rakentua tiedon salassa pitämiseen"

Väittämä näyttäisi pitävän paikkansa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Indrek Tarand on antanut mielestäni hyvin tyhjentävän selonteon Venäjän armeijan kyvyistä.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen
Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#8
Paras ja ehkä ainoa tapa olisi keskustella Indrekin kanssa. Indrek tuntee Venäjän armeijan.

Hän osaa myös suomen kieltä.

Olen aina ihmetellyt suomalaisten heikko tietämystä Venäjän armeijasta.

Suomen tulisi nostaa puolustusmenot 2%/BKT. Se säästää tarvittaessa Suomen nuorten verta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #10

#10
Pasi Kesseli on perehtynyt todella hyvin Venäjän armeijaan.

Luin niistä Kylkiraudasta jo aikoja sitten. Ne eivät ole toteutuneet määrätyistä syistä.

Ongelmia on valtavasti ja keinot rajallisia.

Olen todella huolissani Venäjän puolustuskyvystä.

Suomi ei näe kokonaisuutta.

Putinin ja Venäjän ylpeys ei kehtaa sitä sanoa. Venäjä tarvitsisi apua.

Lavrov on loistava diplomaatti ja kertoo paljon rivien välistä. Kuulijat ovat imbesillejä tai kuuroja hölmöjä.

Ukraina on niin korruptoitunut, että se on ongelma Venäjälle ja lännelle.

Venäjä pelkää Kiinaa paljon enemmän kuin Suomi Venäjää.

Kun Kiinan rajalla alkaa rytisemään, niin silloin on myöhäistä.

Jo nyt itäiset entiset Neuvostotasavallat ovat Kiinan talousnuorassa, kuten Suomi valtion velallaan.

Suomalaiset eivät ole viisaita. Ikävä kyllä. Suomalaiset eivät näe kokonaisuuksia.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Faktatiedon keräämisessä vain mielikuvitus on rajana.
Luovuus pitäisi nostaa sotilaan yhdeksi tärkeimmistä ominaisuuksista.
Erityisesti tiedustelussa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Onko Venäjän strategisten sotilaskohteiden selvittämisen helppous pelkästään näennäistä, ja pyritäänkö netistä löytyvien lähteiden kautta tuottamaan harhaanjohtavia vaikutelmia sekä viemään huomio pois olennaisemmasta?

Onhan maskirovkan perinne ollut keskeistä Venäjän / Neuvostoliiton sotataidossa kautta aikojen:

http://www.doria.fi/handle/10024/92264

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Tieto on satelliittikuvista ja siksi mielestäni luotettavaa. Toki ilmapallo-ohjuksia voi puhaltaa ja puututkia rakentaa, mutten usko.

Kuvissa 14, 15 ja 16 olevat rakennelmat ovat massiiviset. Yhteensä alueet ovat yli 20 hehtaaria. Pääosa etenkin kuvassa 15 olevassa uudessa luomuksessa on maanalaista.

Mitä ne pitävät sisällään? Tuollainen asia pitäisi kiinnostaa mediaa Suomen rajan läheisyydessä. Onko kyseessä massiivinen Iskander-ohjusvarasto?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset