AriPesonen1

Nykysodat ovat ohjussotia, joihin Suomi on varautunut heikonlaisesti

Russia vows to shoot down any and all missiles fired at Syria. Get ready Russia, because they will be coming, nice and new and ‘smart!’”.

Vapaasti suomennettuna: “Venäjä lupaa ampua alas kaikki Syyriaan laukaistut ohjukset. Valmistaudu Venäjä, koska ne tulevat, mukavat ja uudet ja ’älykkäät!’" (Twitter 11.4.2018).

Noin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ennakoi Venäjälle Yhdysvaltain tulevaa ohjusiskua 11.4.2018. Trumpin ennakoima ohjusisku tapahtui aamuyöllä 14.4.2018 Syyrian aikaa. Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja Ranskan asevoimat laukaisivat kolmeen syyrialaiseen kohteeseen 105 risteilyohjusta, jotka olivat noita ”älykkäitä”. Kaukaisimmat ohjukset laukaistiin reilusti yli tuhannen kilometrin päästä Persianlahdelta. Iskussa ei syntynyt henkilömenetyksiä, mutta iskukohteet tuhoutuivat täysin.

Nykyiset sodat ovat ohjussotia, jossa ohjukset voivat tulla kaukaa ja yllättäen ilman mitään ennakkovaroitusta.

Ohjushyökkäyksin tehtäviä ohjussotia sodat ovat etenkin silloin, kun vastakkain on kaksi sotilaallisesti kehittynyttä voimaa, kuten esimerkiksi Venäjä ja länsivallat.

Nykyaikana niin Venäjä kuin länsivallat pyrkivät välttämään sellaisia sotatapahtumia, joissa asetettaisiin sotilaiden turvallisuus ja henki alttiiksi. Ihmisuhreja omissa riveissä pyritään välttämään viimeiseen asti. Sotilaiden viemistä hyökkäyskohteeseen pyritään välttämään.

Itä-Ukrainan sota ja Syyrian sota eivät ole olleet ohjussotia. Miksi eivät?

Nuo sodat ovat olleet sotia, joissa on vallattu myös alueita. Valloitussotia siis, joissa valloitukselle on asetettu jokin päämäärä. Yhteistä molemmissa sodissa on ollut, että Venäjä on pyrkinyt ulkoistamaan sotilaiden turvallisuutta ja henkeä uhkaavat sotatoimet välikäsille, jotka ovat toimineet Venäjän asevoimien ulkopuolella.

Itä-Ukrainassa Venäjän on luonut venäjämielisten kapinallisten avulla jäätyneen konfliktin niin, että Venäjän asettamat päämäärät sotatoimille on täytetty. Käymällä jatkuvaa asemasotaa Venäjä ei anna Ukrainalle mahdollisuutta lähentyä EU:ta ja Natoa.

Välikäsinä sotatoimissaan Venäjä on käyttänyt myös sotilasyrityksiä, joiden palkkalistoilla on paljon Venäjän armeijasta eläköityneitä sotilaita. Tunnetuin tällainen Venäjän välikätenä käyttämä sotilasyritys on Wagner-ryhmä (Группа Вагнера tai ЧВК Вагнера). Syyriassa al-Assadin hallinon sotavoimat ovat myös Venäjän välikäsi ylläpitämään valtiota Venäjän hallinnassa.

Venäjän ja länsimaiden välille mahdollisesti syntyvässä sotilaallisessa konfliktissa ei kyse olisi valloitussodasta kuten kylmän sodan aikaan ensisijaisena vaihtoehtona pelättiin. Tuo kylmän sodan aikainen uhka ei enää ole ensisijainen. Toki jatkuva ja pitkittyvä konflikti voisi muuttua myös valloitussodaksi, muttei konflikti ei joka tapauksessa alkaisi millään panssariarmeijan vyörytyksellä.

On myös huomattava, että Venäjä on tehnyt Itä-Euroopassa alueiden miehitystyyppisiä haltuunottoja vain sellaisilla alueilla, joilla paikallisilla ihmisillä on mieltymyksiä Venäjää kohtaan ja Venäjän toimia kohtaan. Näin niin Krimin niemimaalla, Itä-Ukrainassa ja Kaukasiassa. Venäjä on pyrkinyt varmistamaan, että Venäjä ei valtaa alueita, joita se ei kykenisi myöhemmin hallitsemaan ilman suuria sotilaallisia ponnistuksia. Venäjä tarvitsee paikallisten asukkaiden tuen. Ukrainassa paikallisten asukkaiden tuki jäi pienelle alueelle eikä laajempi valloitus Novorossijaksi onnistunut.

Länsimaissa sellaisia alueita ei Venäjälle ole, joissa alueen asukkailla olisi laajaa mieltymystä Venäjää ja Venäjän miehitystä kohtaan. Ei edes Baltian maissa venäläisvähemmistön keskuudessa.

Venäjä voisi ottaa rajoitettuja pieniä ja helposti hallinnassa pidettäviä alueita ikään kuin panttivankina politiikan teon välineeksi, mutta laajoja resursseja sitovia ja sotavoimia kuluttavia miehityksiä länsimaissa Venäjänkään ei olisi järkeä tehdä. Asetetut tavoitteet olisivat saavutettavissa helpommin muilla keinoilla kuin miehityksellä.

Edellä lausuttu on Suomenkin syytä muistaa, kun se asettaa sotilaallisia uhkia tärkeysjärjestykseen ja tekee puolustusinvestointeja.

                                                                                           ****

Perinteisen sodan mahdollisuus on palannut takaisin uhkavalikkoon.” puolustusministeri Jussi Niinistö totesi, kun Suomi oli päättänyt kasvattaa sodanajan joukkojen kokoa 20 prosentilla 280 000 sotilaaseen vuoden 2017 alkupuolella (Kaleva 16.2.2017).

Suomi on siis vastannut muuttuviin uhkiin kasvattamalla reservejään. Reservejä on kasvatettu kuitenkin vain paperilla ja näin Suomi huijaa itseään lahjakkaasti.

Uusia uhkia on syntynyt, kuten kybersota, mutta Ukraina opettaa meille, että perinteinen voimankäyttö on edelleen mahdollista politiikan jatkeena.” Jussi Niinistö totesi jo vuonna 2014 (MTV3 2.3.2014).

Entinen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja nykyinen puolustusministeri Niinistö tarkoitti perinteisellä sodalla sotaa, jossa Suomen maa-alueita pyrittäisiin ottamaan hallintaan vastaavasti kuin Itä-Ukrainassa. Niinistö tarkoitti siis valloitussotaa.

Toki Suomen pitää varautua myös valloitussotaan ja sellaiseen maahanhyökkäykseen, jossa vieraan vallan sotilaita voisi yrittää Suomen alueelle pääsyä, mutta se ei ole Suomen ensisijainen uhka enää. Meidän ei ehkä tulisi enää kohdistaa kaikkia sotilaallisia voimavaramme tuon uhkan torjuntaan. Tuo uhka ei kriittinen Suomen turvallisuuden kannalta. On paljon kriittisempiäkin uhkia.

Suomi tuskin enää tarvitsisi esimerkiksi Euroopan suurinta tykistövahvuutta eikä yhtä suurimmista panssarivaunuvahvuuksista, jollaiset meille on jostain syystä muodostuneet. Enkä se luo Puolustusvoimissa vielä joillekin turvallisuuden tunnetta laajaa panssaririvistöä katsoessa, mutta ei ainakaan minulle. Vähemmälläkin Venäjä tietää ja ymmärtää, ettei kannata päämääriin päästäkseen yrittää Suomen valloitusta maavoimilla.

Onko siis kalustohankinnat kohdistettu oikein, kun on ostettu sellaista rautaa rajalle, jossa ei ole Trumpin peräänkuuluttamaa ”älykkyyttä”. Tykistöä ja panssareita pitää olla, mutta ovatko hankinnat olleet ylimitoitettuja? On ostettu, kun halvalla on saatu.

Vastaavasti Puolustusvoimat on ilmoittanut, että oikea hävittäjämäärä Suomen kokoiselle maalle Suomen sijainnilla olisi yli 90 hävittäjää. Suomi on nyt ostamassa vain noin 60 hävittäjää. Onko hankinta alimitoitettu? Ei osteta, kun halvalla ei saada.

Suomessa pitää ymmärtää puolustusministerimme mukaan lukien, että Venäjä tuskin kohdistaisi ensisijaisesti samanlaisia alueita valloittavia sotilastoimia länsimaata kohtaan kuin sellaista vanhaa neuvostotasavaltaa kohtaan, jossa on Venäjään myötäisesti suhtautuvia ihmisryhmiä. Suomen ei pidä ottaa yks yhteen mallia Georgian eikä Itä-Ukrainan tai Syyrian tapahtumista, vaikka se olisi meille helpointa pitää yllä näennäistä korkeaa puolustuskykyä. Malli sopisi hyvin Suomen vanhaan aluepuolustukseen.

                                                                                           ****

Suomen nykyinen puolustusjärjestelmä ja maanpuolustuksen perusratkaisu on alueellinen puolustusjärjestelmä. Järjestelmän perusta on vihollistahon suorittaman maahantunkeutumisen torjunta vihollista kuluttaen alueen syvyyssuunnassa.

Suomen alueellisen puolustusjärjestelmän strategia on edelleen pitkälti Deterrence by denial -tyyppinen strategia. Strategian perusteet on luotu jo 1960-luvulla.

Alueellisen puolustuksen rakenteen muodostavat alueelliset joukot ja operatiiviset joukot. Operatiivisten joukkojen tehtävä on estää ja torjua myös maahan kohdistuva strateginen isku, siis esimerkiksi ohjushyökkäys. Operatiivisten joukkojen toinen keskeinen tehtävä on suojata reserviarmeijan liikekannallepano, joka on tunnetusti hidas prosessi.

Suomelle strategisen iskun uhkakuva on alkujaan 1980-luvun Ruotsista, josta se otettiin myös Suomen puolustusjärjestelmään. Ruotsalaiset käyttävät termiä strategiskt överfal. Itse asiassa jo 1950-luvulta lähtien Suomen uhkakuvana on ollut yllätyshyökkäys ja sittemmin kaappauksen omainen hyökkäys. Strategista iskua terminä on käytetty Suomessa 1990-luvun lopulta lähtien, ja 2000-luvulla se on uhkana nostettu laajamittaisen hyökkäyksen - siis valloitussodan - edelle.

Tällä vuosituhannella alueellista puolustusjärjestelmää on uusittu kahdesti vuonna 2008 ja vuosina 2014-15, mutta alueellisen puolustuksen pohjimmaista perustaa ei ole kuitenkaan muutettu eikä kyseenalaistettu. Ei välttämättä syytäkään, mutta kaikissa sotilaallisissa uhkakuvissa Suomen puolustuspolitiikan takaravoissa on ajatuksena laaja maahan kohdistuva valloitushyökkäys tai sitä vastaava strateginen isku, ei niinkään muunlainen strateginen isku, jossa maahan ei tunkeuduta sotilasvoimin.

Olen muutamassa aikaisemmassa kirjoituksessa kritisoinut Suomen alueellisen puolustuksen nykyisessä muodossa olevaa järjestelmää. Järjestelmä ei enää vastaa kaikkiin tämän ajan puolustushaasteisiin eikä riittäviä uudistuksia ole saatu aikaan. Nuo kirjoitukset ovat ja ”Miksi Suomen alueellinen puolustusjärjestelmä kaipaisi oikein uudistuksia?” (US-blogi 30.10.2016) ja ”Alueellinen puolustus - antaako se enää vastauksen puolustuksemme haasteisiin?” (US-blogi 15.10.2016).

En ole ollut noissa kirjoituksissa romuttamassa alueellista puolustusjärjestelmää, vaan olen vaatinut sen kehittämistä tämän päivän sotilaallisiin haasteisiin, joihin tällä hetkellä Suomi ei kykene enää vastaamaan.

Kyse on yllätyksellisistä ensivaiheen sotilaallisista toimista, joilla vihollistaho kykenee lamaannuttamaan Suomea muutaman tunnin kestävällä hyökkäyksellä. Kyse on Suomen sotilaallisten voimavarojen suuntaamisessa niihin uhkiin, jotka ovat ensisijaisia ja ensivaiheisia ja joiden varassa on maan turvallisuus lyhytaikaisen hyökkäyksen jälkeen. Kyse on lamaannuttamisesta.

                                                                                           ****

Alueellinen puolustus perustuu siihen, että hyökkääjä päästetään omalle maalle ja sotatoimet käydään omalla maalla, josta seuraa omaan maahan kohdistuva tuhonta. Tuo on alueellisen puolustusjärjestelmän suurin heikkous.

Kylmän sodan aikaan ja vielä pitkään sen jälkeenkin puolustusvoimat varautui pääasiallisesti torjumaan laajamittaista hyökkäystä Suomen alistamiseksi tilanteessa, jossa Euroopassa oleva konflikti oli eskaloitumassa pohjoisen Itämeren alueelle. Tuohon uhkakuvaan liittyi pitkä varautumisaika, jota enää ei ole. Tuo uhkakuva oli Suomelle pitkään ensisijainen kylmän sodan jälkeenkin, vaikka se oli jo vanhentunut. Suomessa puolustuksen uudistuminen on sangen hidasta.

Vaikka uhkakuvat muuttuvat, ei puolustusstrategia Suomessa muutu, jos Suomessa ei ole varaa uudistaa puolustustaan uuden strategian ja uusien uhkakuvien pohjalta. Puolustusta ei ikään kuin ratkaista lähtien muuttuvista uhkakuvista, jos uusien uhkakuvien torjuntaan ei ole varoja. Pysytään mieluummin vanhoissa uhkakuvissa ja torjutaan niitä. Kaikilla on hyvä olo.

Suomen ajattelema strateginen isku ei tosiasiallisesti eroa periaatteiltaan paljon laajamittaisen hyökkäyssodan muodosta kuin vain aikakäsitteen ja laajuuden osalta. Erona olisi, että Suomi tuskin saisi strategisesta iskusta ennakkovihiä vastaavasti kuin laajemmasta valloitussodasta.

Alueellisen puolustuksen tavoitteena on estää maahantunkeutujan pääsy strategisesti tärkeille alueillemme ja olosuhteitamme hyväksi käyttäen hidastaa sekä kuluttaa hyökkääjän joukkoja ja muodostaa valitsemiimme ratkaisukohtiin meille tarpeellinen ylivoima hyökkäyksen torjumiseksi ja lyömiseksi.” lausui pääesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Ari Puheloinen niinkin myöhään kuin vuoden 2007 lopulla Suomen puolustusratkaisusta (Pääesikunta 5.11.2007). Kyse tuossa on Deterrence by denial -strategiasta.

Ari Puheloisen puhe oli vielä jollakin keinoin hyväksyttävä tuohon aikaan, mutta ei enää kymmenen vuotta myöhemmin.

Sotilaallisia uhkakuvia on muuttanut ja muuttaa etenkin aseteknologian nopea kehitys, jossa pienen maan on vaikea - melkeinpä mahdotonta - pysyä uskottavasti perässä. Suuri trendi aseteknologiassa on ollut, että ihmisen merkitys sotatoimissa koko ajan vähenee. Maahan ei enää vyöry suuria sotajoukkoja. Maahan vyöryy ohjuksia ja ilma-aluksia.

Korkeassa valmiudessa ja tehokkailla ja ajanmukaisilla järjestelmillä varustetuilla, kaikkien puolustushaarojen joukkoja sisältävillä valmiusjoukoilla pyritään ensisijaisesti estämään tilanteen kiihtyminen aseelliseksi hyökkäykseksi Suomea kohtaan. Tilanteen niin vaatiessa valmiusjoukoilla kyetään torjumaan Suomea vastaan tehty ensi-isku. Laajaan reserviin perustuvalla ja tarkoituksenmukaisella materiaalilla varustetuilla alueellisilla joukoilla luodaan kyky vastata myös laajamittaisiin hyökkäyksiin.” totesi puolestaan Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan syksyllä 2016 (Puolustusvoimat 12.9.2016).

Suomen nyrkki nopeaan ensi-iskuun on siis valmiusjoukot, joiden tehtävä on estää aseellinen hyökkäys Suomeen ennalta. Tuon lausuman perusteella valmiusjoukot toimisivat Suomen rajojen ulkopuolella, mitä epäilen.

Lindberg kuitenkin totesi maanpuolustuskurssin avajaistilaisuudessa myös:

Ennakkovaroitusajan lyheneminen edellyttää meiltä paremman tilannetietoisuuden lisäksi myös kykyä vastata nopeammin syntyvää uhkaa vastaan eli parempaa toimintavalmiutta. Olemme monin tavoin kehittämässä valmiuttamme. Kesällä voimaantulleet muutokset asevelvollisuuslakiin ovat yksi esimerkki valmiutemme kehittämisestä. Reserviläisiä voidaan nyt määrätä Tasavallan presidentin päätöksellä kertausharjoituksiin ilman kolmen kuukauden ennakkoilmoittamisaikaa Suomen turvallisuusympäristössä ilmenevän välttämättömän tarpeen sitä edellyttäessä.

Valmiuden todellisessa kehittämisessä Lindbergin esimerkkinä esittämä reserviä koskeva kertausharjoitusmääräys on lähinnä silmänlumetta. Ei todellista vaikuttavuutta puolustuskyvylle nopean strategisen iskun tapauksessa.

Tuo Jarmo Lindbergin mainitsema yksi esimerkki valmiuden kehittämisestä taitaa olla melkeinpä ainoa ja sekin liittyy sellaiseen sotilaalliseen tilanteeseen, jolloin maahamme tunkeuduttaisiin sotilailla ja sotilasjohtoisesti. Sotatoimissa Suomeen siis tulisi aina vieraita sotilaita, jota yritettäisiin valmiusjoukoilla torjua.

Entäpä, jos sotilaita ei tulekaan valmiusjoukkojen torjuttavaksi?

Kykeneekö valmiusjoukot torjumaan Suomeen tehdyn ohjusiskun, joka olisi tyypiltään vaikkapa länsivaltojen 14.4.2018 Syyriaan tehdyn ohjusiskun tapainen? Epäilen, että valmiusjoukkomme eivät kykenisi.

Entäpä, jos Suomeen tehtäisiin sotilaallinen ensi-isku, jonka kesto olisi vain korkeintaan muutamia kymmeniä minuuttia, mutta jonka tuhovoima ja vaikutus olisi suurempi kuin periteisen sotilailla tehtävän strategisen iskun? Onko Suomella riittävä kyvykkyys torjua tuollaista lamaannuttavaa iskua?

Suomi on haasteellinen puolustettava. Haasteen luovat pitkä maaraja Venäjän kanssa ja harvaan asutetut seudut, joissa Suomella ei ole sotilaallista voimaa. Nämä alueet olisivat sinänsä helposti vallattavissa mitä pohjoisemmaksi mennään.

Suomen on toki rakennettava puolustuksensa myös torjumaan sotilailla tapahtuvaa maahanhyökkäystä vastaan, mutta se ei riitä alkuunkaan. Pelkästään tuolla puolustuksella Suomi ei ole sotilaallisesti riittävän turvallinen nykymaailmassa.

                                                                                           ****

Nykyisin sotatoimista on haastavaa saada ennakkovaroitusta.

All warfare is based on deception. Hence, when we are able to attack, we must seem unable; when using our forces, we must appear inactive; when we are near, we must make the enemy believe we are far away; when far away, we must make him believe we are near.

Vapaasti suomennettuna: ”Kaikki sodankäynti perustuu petokseen. Kun meillä on kyky hyökätä, meidät tulee nähdä kyvyttöminä hyökätä. Kun käytämme voimaamme, meidän tulee näyttäytyä voimaa käyttämättömäksi. Kun olemme lähellä, meidän on saatava vihollinen uskomaan, että olemme kaukana. Kun olemme kaukana, meidän on saatava vihollinen uskomaan, että olemme lähellä."

Nuo sanat ovat viisaita ja pätevät edelleen.

Nuo sanat lausui kiinalainen kenraali, strategi ja filosofi Sun Tzu (544-496 eKr.) teoksessaan Art of War (Sodankäynnin taito). Teos on edelleen lukemisen arvoinen kirja sotilasstrategiasta.  

Nyt kansainvälinen tilanne ei suinkaan ole vielä sellainen, että olisi erityistä syytä pelätä Venäjän interventiota länsimaata kohtaan, mutta elämme levottomia aikoja. Kaikkeen on syytä varautua. Tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti arvaamattomasta syystä niin, ettemme voi ollenkaan vaikuttaa muutokseen.

Venäjäkin on lukenut Sun Tzun ajatukset: jos haluat yllättää, älä näytä ennakkoon, että tulet yllättämään. Venäjä yllätti Krimin niemimaalla eikä länsi saanut tuosta yllätyksestä mitään ennakkomerkkiä.

Jos Venäjä päättäisi tehdä juuri tällä sekunnilla yllättäen jostakin kummallisesta syytä vastaavanlaisen ohjusiskun yli sadalla ballistisella lyhyen kantaman Iskander-ohjuksilla ja Kalibr- sekä Kh-sarjan risteilyohjuksilla maalta, mereltä ja ilmasta laukaistuna, kuinka Suomen valmiusjoukot kykenisivät torjumaan tuollaisen lamaannuttavan ensi-iskun?

Kuinka Suomi kykenisi torjumaan sen ensi-iskun valmiusjoukoillaan, johon Jarmo Lindbergin on viitannut maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan syksyllä 2016? 

Onko Suomi varautunut myös sellaiseen uhkakuvaan, että Venäjä pyrkisi risteilyohjuksilla tuhoamaan vaikkapa Suomen 10-15 kriittisintä strategista kohdetta, minkä seurauksena Suomi menettäisi ilmatilansa hallinnan ja sen jälkeen Venäjä voisi jatkaa ”moukarointia” ilmatilasta käsin. Tunnissa voidaan menettää todellisesta puolustuskyvystä oleellinen. Siis sellainen, jolla olisi todellista merkitystä puolustuskyvylle jatkossa, kuten vaikkupa oman ilmatilan hallinta.

Kykenisikö Suomi torjumaan maata vastaan tehdyn ohjushyökkäyksen puolen tunnin ennakkovaroitusajalla tai edes päivän ennakkovaroitusajalla? Olisiko Suomen valmiusjoukoilla edes oikeat ohjustorjunta-aseet ohjusiskun torjumiseksi? Onko Suomella oikeaa toimintastrategiaa ohjusiskun torjuntaan?

Ranskan, Iso-Britannian ja Yhdysvaltain tekemä ohjusisku Syyriaan kesti alle tunnin. Noin 45 minuuttia. Tuossa lyhyessä ajassa toista sataa ohjusta kohdistettiin tällä kertaa vain kolmeen kohteeseen, mutta ne olisi voitu suunnata useampiinkin kohteisiin. Ohjukset laukaistiin lentokoneista ja merialuksista kaukaa maalikohteista. Ohjuksia olisi voitu laukaista paljon enemmänkin ja paljon kauempaakin. Ohjushyökkäyksessä kaksi tuntia olisi jo pitkä aika.

Sotaa käyvällä Syyrialla ei ollut kykyä torjua ohjushyökkäystä. Syyrian puolustuskyky oli puuteellinen eikä se hallinnut ilmatilaansa, jossa lentelivät vieraat risteilyohjukset. Risteilyohjukset ovat viheliäitä torjuttavia, mutta niitäkin voidaan torjua.

Läntisten suurvaltojen tapaan myös Venäjällä on kyky tehdä ohjushyökkäyksiä suurilla ohjusmäärillä. Venäjän ohjukset ovat lähellämme. Kyky ei ole siis vain läntisillä suurvalloilla.

Nykysodat ovat ohjussotia, joihin Suomi on varautunut heikonlaisesti. Tosiasiassa Suomi ei ole varautunut ohjussotiin ollenkaan.

Suomi on varautunut päävoimiltaan vain sellaisiin sotiin, joihin on ollut halpaa varautua, mutta jospa sellaisia sotia ei enää ole oikein ensivaiheessa olemassakaan?

Pääperiaatteena Suomi on varautunut puolustuksessaan aluepuolustussotaan ja siihen liittyvään sissitoimintaan maahan hyökkäyksen tiimoilta, joka oli relevanttia vielä 1960-luvulla ja vielä 1980-luvulla, muttei oikein enää. Toki tällaiseenkin pitää varautua, koska ensisijaisesti vain heikkouksiin isketään, mutta nykyaikana ei tehdä enää miehityksiä ja laajojen maa-alueiden haltuunottoja, vaan asetettuihin päämääriin pyritään muutoin vähemmän sotavoimaa kuluttavasti. Venäjä hallitsee tuon nykyajan jo varsin hyvin.

Puolustusvoimien olisi syytä valottaa kansalaisille hieman Suomen ohjustorjuntakykyä. Kykenisikö Suomi torjumaan Syyriaan tehdyn ohjushyökkäyksen kaltaisen hyökkäyksen?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (88 kommenttia)

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Ari Pesonen: "Asetetut tavoitteet olisivat saavutettavissa helpommin muilla keinoilla kuin miehityksellä."

Itse asiassa Venäjä miehittää Suomea parhaillaan. Miehitys ei vain tapahdu (vielä) vihreiden ukkojen avulla, vaan se tapahtuu suomalaisten korvien välissä.
Onnistuminenkin on ollut erinomaista. Se on mitattavissa, ja näkyy suoraan mm. Nato-jäsenyyden kannatusluvuissa.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

"Miehitys ei vain tapahdu (vielä) vihreiden ukkojen avulla, vaan se tapahtuu suomalaisten korvien välissä."

Masentavan totta, ja siksi kalustohankinnatkaan eivät taida paljon auttaa tilannetta. Aseita pitäisi tarpeen tullen uskaltaa myös käyttää. Suomea sekään ei yksinäään pelastaisi, vaan ainoa kunnollinen selkänoja olisi Naton jäsenyys. Mutta sehän ei suomalaisille kelpaa.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

" Puolustusvoimien olisi syytä valottaa kansalaisille hieman Suomen ohjustorjuntakykyä. Kykenisikö Suomi torjumaan Syyriaan tehdyn ohjushyökkäyksen kaltaisen hyökkäyksen? "

Vaikka Suomi kykenisi torjumaan ohjushyökkäyksen, herää kysymys kannattaako sitä erityisemmin mainostaa?

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

"Jos Venäjä päättäisi tehdä juuri tällä sekunnilla yllättäen jostakin kummallisesta syytä vastaavanlaisen ohjusiskun yli sadalla ballistisella lyhyen kantaman Iskander-ohjuksilla ja Kalibr- sekä Kh-sarjan risteilyohjuksilla maalta, mereltä ja ilmasta laukaistuna, kuinka Suomen valmiusjoukot kykenisivät torjumaan tuollaisen lamaannuttavan ensi-iskun?"

Mutta minkälainen ohjuspuolustus pitäisi sitten olla, jotta tuollainen määrä kyettäisiin torjumaan? Jos puolustus perustuu pelkkään torjuntaan, niin kai siinä hukka perii?

Ainut toimiva strategia on minusta se, että kykenee satuttamaan vihollista riittävästi hänen omalla alueellaan.Tuskin kuitenkaan voi olla sellaista tilannetta, jossa Suomi uskaltaisi vaikuttaa Venäläisiin kohteisiin vaikkapa Pietarissa, vaikka siihen jotenkin jollain kykenisikin.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

"Puolustusvoimien olisi syytä valottaa kansalaisille hieman Suomen ohjustorjuntakykyä. Kykenisikö Suomi torjumaan Syyriaan tehdyn ohjushyökkäyksen kaltaisen hyökkäyksen"?

Ei kykene, eli pitäisikö puolustusvoimien hankkia S-400 ilmatorjuntaohjuksia ja ohjustentorjuntaohjuksia? S-400-patteristoon kuuluu kahdeksan ohjusalustaa ja 32 ohjusta ja liikkuva komentokeskus. Järjestelmän on kerrottu kykenevän torjumaan häivelentokoneita, risteilyohjuksia ja keskimatkan ballistisia ohjuksia.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Kerottu on kaikenlaista ja youtube on täynnä trollausta. Miltä etäisyydeltä koneet ja ohjukset pystytään havaitsemaan? Ongelmia on näilläkin vehkeillä. S-400 systeemi tarvitsee myös oman lähi ilmatorjunnan.
Mutta ehkä patriotteja voisi olla listalla. S-400 saattaa olla parempi, mutta epäilen sen toimivan venäjän koneita vastaan. Patriot tosin ei taatusti toimi amerikkalaisia koneita vastaan.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Niin. Koska Pesonen kysyi "Kykenisikö Suomi torjumaan Syyriaan tehdyn ohjushyökkäyksen kaltaisen hyökkäyksen", ajattelin, että ainut toimiva järjestelmä liittouman ohjuksille olisi tuo S-400.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #7

Muuan venäläisupseerihan kertoi lauantaina, että Syyriassa S-400 onnistui torjumaan alustuksen mainitsemista 105 ohjuksesta 71.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #63

Täsmennän llian lyhyttä virkettä. Kenraali Rudskoi sanoi nimenomaan, että Syyria onnistui torjumaan 71 ohjusta ottamatta käyttöön S-400 -järjestelmää. Rudskoin mukaan asialla olivat "S-125, S-200, Buk and Kvadrat systems".

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

"Kykeneekö valmiusjoukot torjumaan Suomeen tehdyn ohjusiskun, joka olisi tyypiltään vaikkapa länsivaltojen 14.4.2018 Syyriaan tehdyn ohjusiskun tapainen? Epäilen, että valmiusjoukkomme eivät kykenisi."

Kykeneekö yksikään maa torjumaan tällaista iskua? Tomahawk risteilyohjuksen lentokorkeudeksi ilmoitetaan 30-50m. Se on erittäin vaikeasti torjuttavissa raskailla ilmatorjunta ohjuksilla. S-400 kantamaksi ilmoitetaan 400 km. Matalalla lentävän pienen kohtee havaitseminen onnistuu järjestelmältä huonosti.

https://maanpuolustus.net/pages/tutkahorisontti/

Tämä leikkikalu ilmoittaa, että 30m korkeudella lentävä maali näkyy 41km päästä, jos tutka on 20m korkeudessa. No se kertoo kuitenkin ongelmasta. Toinen ongelma on maalin pienuus.

Jotta torjuntaan päästään tarvittaisiin ilmassa jatkuvasti olevia tutkavalontakoneita, jotka katsovat alaspäin. Maalin pienuus lyhentää niiden havainnointi etäisyyttä. Nämä tutkakoneet ohjaisivat hävittäjät riittävän etäisyyden päähän ohjuksista ja voisivat tuhota ne. Käsittääkseni näillä valvontatutkilla ei ainakaan vielä pystytä tulenjototutkan toimintaan. En tiedä onko valvontatutkan avulla mahdollista ohjat ohjus ruutuun, jossa sen oma tutka saisi havainnon ohjuksesta. Ohjusten tutkien keila on ohut ja sen täytyy pystyä ohjaamaan hyvin lähelle kohdetta. Hävittäjäkone on siis parempi torjumaan risteilyohjuksia.

Lennon loppuvaiheessa ohjuksi voidaan torjua tutkaohjatuin tykein esim https://fi.wikipedia.org/wiki/Goalkeeper_CIWS tai useilla lähitorjuntaohjus järjestelmillä mm pantsir tai umkonto jne.. Se vaatii kaikille kohteille saman torjunnan. Lienee mahdotonta. Mutta muutamille tärkeimmille pitäisi tällainen riittää.

Ilmapuolustushan on tässä toiminut, koska on pakottanut käyttämään kaukaa laukaistavia aseita. 100 ohjuta vastaa sataa 500kg pommia. Ja tällaisia pommeja venäjä on käyttänyt esim syyriassa tuhansia. Siis jos todella halutaan iskeä vastustaja lyttyyn tarvitaan edelleen pommituksia, tykistöä jne...

100 ohjusta voi lamauttaa tärkeitä toimintoja jollakin hetkellä. Näinhän esim irakin sodan alkuvaiheessa lamautettiin irakin johtamisjärjestelmä.

"Kykenisikö Suomi torjumaan maata vastaan tehdyn ohjushyökkäyksen puolen tunnin ennakkovaroitusajalla tai edes päivän ennakkovaroitusajalla? Olisiko Suomen valmiusjoukoilla edes oikeat ohjustorjunta-aseet ohjusiskun torjumiseksi? Onko Suomella oikeaa toimintastrategiaa ohjusiskun torjuntaan?"

Suomella on risteilyohjusten torjuntaan sopivaa kalustoa. Hornetit, crotale, bolide, stinger ja laivastolla umhonto sekä mistral, lisäksi bofors uusilla tykeillä on ilmeisesti ohjustentorjutna kykyä. Mutta sama ongelma maalin löytäminen ja onko niitä riittävästi, koska ne saadaan toimintaan.

Balististen ohjusten torjuntaa ei ole lainkaan. Eikä sekään ole helppo juttu, edes patrioteilla, jos sellaisia olisi. Eikä niilläkään montaa kohdetta suojattaisi.

http://maavoimat.fi/ilmatorjunta

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Mielestäni kyse ohjuspuolustuskyvykkyydessä ei ole niinkään siitä ajasta, kun hävittäjät on saatu ilmaan ja kun laukaisualustat voidaan yrittää tuhota esimerkiksi hävittäjistä laukaistuilla ohjuksilla, vaikka ne ovatkin S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusten suojaamana. Tuo ei siis ole kriittinen aika.

Kriittinen aika on mielestäni se, jolloin Hornetit eivät ole vielä ilmassa jo täysin valmiina torjuntatehtäviinsä. Aika voi olla lyhimmillään lyhyt vain minuuteissa, mutta ohjuksista puhuttaessa minuuttikin on sangen pitkä aika. 

Nasams-ilmatorjuntajärjestelmistämme ei ole suurta apua, niitä on yksinkertaisesti liian vähän suojaamaan kaikkea tarpeellista. Suomi ei myöskään valvo niillä 24/7-periaatteella kuten Venäjä, mikä luo vihollistaholle yllätysmahdollisuuden.

Olisi mielenkiintoita tietää, miten ilmavalvontamme kykeni havaitsemaan viime syksyn Zapadin yhteydessä laukaistun Iskander-ohjuksen tuossa muutaman sadan kilometrin päässä. Oliko Suomella mitään tietoa ja miten meillä puolustuksen päivystyksessä  reagoitiin?

Taisi mennä täysin ohi koko Iskander-ohjus.

Kyse on siis mahdollisen yllättävän, mutta harkitun ohjushyökkäyksen torjunnasta ensimmäisten minuuttien ja ensimmäisen tunnin aikana.

Jos Suomen ilma- ja ohjuspuolustus ei tuolloin toimi, kykeneekö Venäjä tuhoamaan ohjuksilla esimerkiksi Suomen sotilaallisen tilannekuvan muodostamisen kannalta kriittisiä tutkia tai viestiyhteyksiä niin, ettei tilannekuva olisi enää toimiva ilmatilan hallinnalle? Tutkajärjestelmät ja viestiyhteydet varmaan ovat noita kriittisiä strategisia kohteita.

Toisaalta kykeneekö Venäjä saattamaan ohjuksilla esimerkiksi hävittäjälentokenttiämme toimintakyvyttömiksi tai estämään hävittäjien pääsyä ohjusvarastoille niin, etteivät ohjusvarustellut hävittäjät olekaan ohjushyökkäyksen jälkeen riittävästi käytettävissä ja ilmatilan hallinta menetetään. Ilman ohjuksia hävittäjät eivät ole mitään. Ohjuksia ei siirrellä tunneissa, ja päiväkin on lyhyt aika. Tärkeämpää on siis seurata ohjuksia kuin hävittäjiä. 

Muutamalla ohjuksella Venäjä voisi tuhota kullakin lentokentällä vaikkapa niitä ramppeja, jotka tulevat hävittäjien kalliosuojasta lentoradalle. Ei siihen kovin kummoista monttua tarvita, kun hävittäjän lentoonlähtö on estetty tunneiksi. Muutama tunti menee helposti monttupaikkaukseen.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

"Muutama tunti menee helposti monttupaikkaukseen."

Mikä puolustustoimi olisi helpompi ja halvempi, kuin varautua nopeaan montun täyttämiseen?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Venäjällä on yli horisontin näkeviä tutkia ja niitä Venäjä rakentaa jatkuvasti lisää. Olen käyttänyt noista tutkista nimitystä horisonttitutka.

Kirjoitin jokin aika sitten noista tutkista blogin otsikolla "Venäjän horisonttitutkat kattavat koko Euroopan nähden myös risteilyohjukset", joka löytyy: http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253481...

Venäjä olisi nyt yhdistämässä eri tutkajärjestelmien muodostostamaa tietokenttää ja tuo tieto olisi linkitetty myös mm. S-400-järjestelmään.

Onko näin ja milloin yhteistieto olisi operatiivisessa käytossa, niin sitä on meidän syytä seurata.

Joka tapauksessa ei liikaa kiinnittäisi huomiota S-400-järjestelmässä tutkakatveeseen, vaan ottaisin järjestelmän tosissaan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Erittäin vaarallinen systeemi. En tiedä horisonttitutkasta ja kuinka pieniä maaleja näkee. Varmaankin niistä tietoja saadaan. Ainakin s-400 linkityy muiden ilmatorjunnan tutkien avulla. Esim tor, pantsir, buk. Mutta kyllä nuo katveet varmaankin edelleen jotakin merkitsevät.

S-400 takia ainoa käyttökelpoinen hävittäjä lienee f-35. Se on joka tapauksessa vaikeammin havaittava kuin kilpailijansa. Venäjän ilmatorjunta torjuu sitä tietenkin parhaillaan somessa.

Ohjustorjuntaa varmasti tarvitaan tai ainakin pitää myöntää, että omat resurssit eivät riitä.

Suomi käyttää vähän rahaa maanpuolustukseen, mutta liikaahan se kaikki on. Julkinen talous ei taida selvitä. Valitettavasti venäjä toimii siten kuin toimii ja pienten naapureiden pitää olla huolissaan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

https://en.wikipedia.org/wiki/Over-the-horizon_radar

Näitä näyttää olleen käytössä monissa maissa. Tarkkuus ei ole kovin hyvä ainakaan wikin mukaan. Voisi kuvitella, että jos ei mitään uutta ole keksitty valvontaa kummepaa niillä ei tee. Ennakkovaroitus suurten muodostelmien liikkeestä tai ohjuslaukaisuista.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Miksi vihollinen haluaisi ampua Suomeen ohjuksia, jos ei halua lähettää myös jalkaväkeä. Jalkaväen lähettäminen puolestaan voisi tarkoittaa kymmeniä tuhansia ruumiita, kiitos suomalaisten panssarien ja tykistön. Niinpä vihollinen ei halua lähettää jalkaväkeä, ja siten myös ne ohjukset jää ampumatta.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Minä ajattelen, että Venäjälle riittäisi pelkästään Suomen ilmatilan hallinta. Maa-alueiden haltuunoton hinta olisi liian kova, vaikka ilmatila olisikin jo hallussa. Ilmasta käsin sitten tehtäisiin tarpeen mukaan hyökkäyksiä maakohteita vastaan tai vaikkapa Ruotsiin. Ilmatilan hallinta kyllä riittäisi esim. Suomenlahden pitämiseen venäläisaluksille auki.

Venäjä voisi toki ottaa pieniä maa-alueita haltuunsa, mutta niiden tarkoitus ei olisi miehittää vaan käyttää vääntövälineenä Suomea vastaan. Esimerkiksi väännettäisiin suomalaipoliitikoilta Venäjälle myönteisiä päätöksiä tai käytettäisiin muutoin kaupankäyntivälineenä.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Pelkkää ilmatilan menetystä voisi kutsua torjuntavoitoksi.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Sodat ovat muuttumassa etäohjatuiksi lennokki- ja ohjussodiksi. Tämä on totta. Ohjuksiin liittyen on varauduttava siihenkin, etteivät ohjukset ole tulevaisuudessa torjuttavissa. Yhtä aikaa laukaistujen ohjuksien (ja miksei lennokkienkin) lukumäärien ja nopeuksien kasvaessa todennäköisyydet ovat väistämättä ohjusten puolella. Torjunta on jo nyt vähintäänkin haasteellista.

Tätä asiaa joudutaan lähestymään erilaisesta ja laajemmasta näkökulmasta tulevina vuosina, sillä lennokki- ja ohjussodan noustessa keskiöön se muuttaa koko sodan luonnetta.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Olen yrittänyt tykönäni miettiä, mitä Suomen pitäisi oikein tehdä. Pitäisikö jatkuvasti hankkia yhä kallimpia aseita uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseksi.

Minä liittyisin kylmästi Natoon, koska se nostaisi Venäjän hyökkäyskynnyksen korkeimmalle mahdolliselle tasolle tällä hetkellä. Ei siis haittaisi, vaikka meidän ohjuspuolustus ei olisi viimeisen päälle ja jos meidän riveistä puuttuisi muutama hyökkäysvaunu.

Kolmen Nato-maan ohjusisku Syyriaan saa varmasti Venäjän miettimään yhä tarkemmin, kannattaisiko Nato-maahan hyökätä.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Nato:on sitoutumisen suurimpana riskinä pidän sitä, että se avaa Nato-maille option kuluttaa Suomen resurssit omiensa sijasta. Se johtaisi vastuuttomampaan politiikkaan suurien Nato-maiden osalta ja sen riskien realisoituessa Suomen suhteellisen aseman heikkenemiseen.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #14

"Nato:on sitoutumisen suurimpana riskinä pidän sitä, että se avaa Nato-maille option kuluttaa Suomen resurssit..."

Mistä tuo harhakäsitys on peräisin? Kuten Naton peruskirjan artikla 5 toteaa, jäsenmaan joutuessa hyökkäyksen kohteeksi toiset puolustusliiton jäsenet antavat sille apua sopivaksi katsotulla tavalla, ja hyökkäystä yhtä jäsenmaata vastaan pidetään hyökkäyksenä koko puolustusliittoa vastaan. Ei yksikään Naton jäsenmaa anna puolustusliitolle mitään valtuuksia kuluttaa omat resurssinsa, vaan kansallinen puolustus toimii kuten muutenkin, mutta koordinoidusti muiden liittokumppanien kanssa ja hyödyntäen synergiaa resurssien käytössä.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #26

"...toiset puolustusliiton jäsenet antavat sille apua sopivaksi katsotulla tavalla."

Tuossahan tuota optiota toistat. Jokainen päättää itse, minkä katsoo "sopivaksi" tavaksi auttaa.

"Ei yksikään Naton jäsenmaa anna puolustusliitolle mitään valtuuksia kuluttaa omat resurssinsa, vaan kansallinen puolustus toimii kuten muutenkin."

Luulen että sanomani meni kokonaan ohi. Nato:n valtuutukset eivät liity tähän mitenkään, vaan juuri kansallinen puolustus olisi se Nato-maiden käyttämä vipukanki.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #28

Kyllä, sanomasi menee kokonaan ohi, ellet osoita, mihin perustat oudon väitteesi siitä, että että jäsenyys muka "avaa Nato-maille option kuluttaa Suomen resurssit omiensa sijasta".

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #31

Kuvitellaan että meillä kahdella olisi sotilasliitto. Jos minä tietäisin että sinä olisit sitoutunut henkeen ja vereen puolustamaan tätä meidän sotilasliittoamme, se avaisi minulle option pysytellä sivussa ja korkeintaan näennäisesti tukien, "sopivaksi katsotulla tavalla", antaa sinun hoitaa puolustuksen konfliktin tullen. Minä vahvistuisin suhteessa sinuun ja hyökkääjään, sillä te söisitte toisianne.

Tämä optio avaa toisen option. Minulle olisi edullista ohjailla tilannetta niin, että tälläinen konflikti syntyy.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #32

Kiitos, tuo selkiytti sen mitä tarkoitat.

* * *

Keskinäisiä puolustussopimuksia ei laadita kumppaneille kieroilua ja petosta varten, kuten kuvaamasi ajatuksen juoksu antaa ymmärtää.

"Optio pysytellä sivussa ja tukea korkeintaan näennäisesti" paistaisi välittömästi ammattisotilaille, jotka leipätyökseen laativat puolustussuunnitelmia rauhan aikana ja tottakai huomaavat, jos sovitusta yhteisestä suunnitelmasta livetään. Siksi kyseessä ei ole mikään optio, sillä sopimusrikkomus veisi kaikilta jäseniltä mielekkyyden koko puolustusliittoon kuulumiselta – NATO menettäisi olemassaolonsa oikeutuksen.

Luuletko tosiaan, että 29 jäsenmaata ovat niin hyväuskoisia ja höynäytettäviä, että niitä kaikkia voidaan hämätä sopimustekstin sanamuodolla

"... if such an armed attack occurs, each of them, in exercise of the right of individual or collective self-defence recognised by Article 51 of the Charter of the United Nations, will assist the Party or Parties so attacked by taking forthwith, individually and in concert with the other Parties, such action as it deems necessary, including the use of armed force, to restore and maintain the security of the North Atlantic area" ?

"Minulle olisi edullista ohjailla tilannetta niin, että tällainen konflikti syntyy" menee jo absurdin puolelle kun kyse on keskinäistä turvallisuutta ylläpitämään perustetusta järjestöstä.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #35

Kautta historian on tehty liittoja, jotka on petetty. Ja tehty jo alunperinkin pettämistä varten. Miten tämä aika eroaisia menneistä?

Minä uskon että ihminen on pohjimmiltaan itsekäs ja paha. Ehkä sinä uskot toisin. Mutta mistä se pahuus sitten syntyy?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #36

Jos ihmisten on tarkoitus selvitä hengissä tässä pahassa maailmassa, siinä onnistuu paremmin jos kykenee myös arvioimaan muita toimijoita ja luottamaan niihin, jotka ovat luottamuksen arvoisia. Sama arvomaailma antaa siihen pääsääntöisesti hyvän pohjan läntisille demokratioille ja oikeusvaltioille, vaikka elämmekin epätäydellisessä maailmassa ja aika ajoin tässäkin valtioiden viiteryhmässä paljastuu monenlaista vilunkia.

Kuvittelepa, millainen olisi maailma tai yhteiskunta, jossa ei voitaisi sopia yhtään mistään, siksi koska kaikki muut ovat lähtökohtaisesti siihen liian epäluotettavia. Kauppaakaan ei voitaisi tehdä, koska siinähän aina vain petetään? Eläisimmekö epäluuloisina erakkoina luontaistaloudessa kivikauden elintasolla?

Ihmislaji on pärjännyt maapallolla näinkin hyvin paljolti siksi, että sillä on kyky sosiaalisuuteen ja yhteistyöhön, vaikka se ei tuotakaan itselle välitöntä hyötyä joka hetki. Kyllä itsekkyyttä ja pahuutta todella esiintyy, mutta niin myös epäitsekkyyttä ja hyvyyttä. Niiden erottaminen on joskus taitolaji, jossa parhaimmillaan syntyy win-win -kauppoja ja kestävää luottamusta.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen tulisi huomattavasti edullisemmaksi, kuin liittyminen Natoon. Tämän lisäksi puolueettomana maana myös terrorismin uhka olisi olematonta, eikä suomalaisia sotilaita tarvitseisi lähettää kuolemaan jonkun muun puolesta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #21

Kuinka edullista Suomelle on hankkia omilla varoillaan uskottava
- kyky satelliittitiedusteluun
- kyky laajaan alueelliseen tutkavalvontaan ja taistelunjohtoon ilmasta (AWACS)
- kyky hävittäjien ilmatankkaukseen
- huoltovarmuus poikkeusoloissa mm. ohjuskaluston täydennysten osalta
- tilapäinen vahvistus hävittäjätorjuntaan
- "ydinsateenvarjo"
- kyky ballististen ohjusten torjuntaan
- kyky iskeä takaisin syvälle vastapuolen alueelle

Terroristit eivät välttämättä välitä tai edes käsitä miten Suomen "puolueettomuus" erottaa sen muista länsimaista (vrt. Turun terrori-isku teräasein).

"...eikä suomalaisia sotilaita tarvitsisi lähettää kuolemaan jonkun muun puolesta" – teoriassa Naton jäsenmaana Suomella voisi olla pienehkö avustava rooli esim. Viron puolustamisessa lähinnä logistisen tuen antajana, muuten omalla tontillamme riittää puolustettavaa yllin kyllin myös Naton etulinjan maana ja on myös liittokumppanien etu, että hyökkääjä torjutaan niin edessä kuin suinkin. Todennäköisempää olisi siis, että saisimme tueksemme liittolaismaiden joukkoja kuolemaan Suomen puolesta.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #29

Eri lähteiden mukaan vuositasolla tuo lisäkustannus olisi 40-100 miljoonaa vuodessa. On myös naivia ajatella, että Nato kustantaisi suomen yhteensopivat hankinnat, vaikka liittyisimmekin.

Nato-jäsenyys vaatisi Suomelta selvää korotusta myös puolustusbudjettiin. Määrärahoja pitäisi lisätä vuositasolla noin 150-200 miljoonaa euroa. Toki ilman Natoon liittymistäkin tuo summa on tarpeen nykyisten n. 3 miljardin lisäksi.

Naton perussopimuksen artikla 5, joka koskee keskinäisiä turvatakuita, on koko puolustusliiton ydin, ja jäsenmaat ovat hyvin vahvasti myös käytännössä sitoutuneet siihen. Väitetään, että Suomi päättäisi "itsenäisesti", millaisin joukoin se kuhunkin operaatioon osallistuu aivan samaan tapaan kuin kansainvälisessä kriisinhallinnassa nytkin, mutta olisiko totuus taas näin selkeä? En usko.

On hieman vääristeltyä rakentaa kuva, jossa liittolaiset saapuisivat tänne kuolemaan puolestamme, kun tällaista tilannetta ei ole, eikä edes näköpiirissä ollessamme puolueeton maa. Sen sijaan liittolaiset käyvät koko ajan sotiaan ympäri maailman, jonne sotilaitamme kuskattaisiin ja kuskataan, vaikka emme ole liittoutuneet. Nyt teemme sen kokonaan "humanitäärisillä" perusteilla.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #33

... mitä tuohon terrorismiin tulee, niin kyllähän nämä jihadistit ovat melkein aina iskujensa jälkeen viitanneet lännen osoittamaan vihamielisyyteen heitä kohtaan ja toimineet rangaistakseen. Turun tyyppi taisi toimia ilman Isiksen tai vastaavan tahon tukea, mutta maassamme majailee yli 300 supon tarkkailemaa henkilöä, joilla saattaisi olla tällainen motiivi, mikäli Suomi liittoutuisi.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #34

Maassamme majailee yli 300 supon tarkkailemaa henkilöä, joilla on jo nyt tällainen motiivi, liittoutuipa Suomi tai ei.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #33

Kyllä, vuosikustannus olisi tuota 40-100 miljoonan luokkaa: kuin yhden sotilaslentokoneen (harjoitus- t. yhteyskone) tai pienen sota-aluksen (partiovene tms) hinta. Ja kun verrataan sitä kuluerää viestissäni # 29. listaamiini "jäsenetuihin", niin onpa todella edullinen hinta rauhantilan jatkumisesta Suomessa pahoinakin päivinä!

Ei tietenkään Nato ole mikään "tulonsiirtounioni", joten tottakai jäsenmaat maksavat sotamateriaalin kulunsa kukin omista kansallisista puolustusbudjeteistaan. Yhteishankinnoilla, lend & lease -järjestelyillä yms. voidaan tietenkin suorituskykyjä saada markkinahintoja halvemmalla (vrt. Suomen osuus kuljetuskonekapasiteettiin).

Jo terve järki vaatisi Suomelta selvää korotusta puolustusbudjettiin tässä maailmantilanteessa aivan Nato-jäsenyydestä riippumatta, kuten toteat. Nato ei määräile suvereeneja jäsenmaitaan, vaan 2 % BKT:sta puolustukseen on niille suositus.

Nato ei jyrää jäsenmaitaan, vaan päätöksenteko järjestössä perustuu konsensukseen. Yhteinen puolustussuunnittelu artikla 5:n soveltamista varten on keskeinen rauhan ajan tehtävä, ja jos siinä kaavaillaan Suomelle osallisuutta jonkin liittokumppanin (esim. Viron) puolustukseen, niin toki voimme odottaa saavamme samalla myös itseämme vahvempien liittolaisten tukea omaa maanpuolustustamme varten. Muuta rajojemme yli mahdollisesti ulottuvaa operaatiota minun on vaikea kuvitella. Päätöksenteon itsenäisyyttä ei ole tarpeen panna lainausmerkkeihin, sillä mistään alistussuhteesta komentoketjussa ei ole kyse, vaikka koordinointi synergian tavoittelemiseksi onkin järkevää.

Suomi ei ole enää puolueeton maa, vaan EU:n jäsenmaa.

Jos liitymme lisäksi myös puolustusliiton jäsenmaaksi, niin puhuttaessa kuolemasta sodassa, jossa on tapahtunut hyökkäys yhtä jäsenmaata ja samalla niitä kaikkia vastaan, yhteisen puolustautumisen tappiot voivat tietenkin kohdistua minkä tahansa jäsenmaiden sotilaisiin, ilman mitään vääristelyä.

Jos taas jatkamme jäsenyyttä pelkästään EU:ssa ilman minkäänlaista sopimusta yhteisestä puolustautumisesta, voimme pahoina päivinä saada EU:lta humanitääristä apua ja kosolti myötätuntoa, mutta ei mitään konkreettista sotilaallista tukea itsepuolustuksellemme, sillä EU:n sotilaskomitea Brysselissä ei sellaista pysty järjestämään.

Naton jäsenmaat voivat osallistua rauhanturvaamiseen tai rauhaan pakottamiseen Pohjois-Atlantin liiton toimialueen ulkopuolella kukin oman poliittisen harkintansa mukaan, ilman että puolustusliiton jäsenyys niitä siihen velvoittaisi. Mm. Suomi ja Ruotsi ovat olleet ja ovat edelleen mukana osassa näitä operaatioita kuten sanot.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo Vastaus kommenttiin #21

"Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen tulisi huomattavasti edullisemmaksi, kuin liittyminen Natoon"

Siis tämä on sinusta edullisempi vaihtoehto, kuin mainitsemasi 40-100 miljoonaa?

"eikä suomalaisia sotilaita tarvitseisi lähettää kuolemaan jonkun muun puolesta."

Tällä tietysti varmistetaan ettei muidenkaan armeijoiden sotilaiden tarvitse kuolla Suomen puolesta, vaan saamme hoitaa sen kuolemisen sodassa ihan itse, mutta siitähän onkin jo meillä kokemusta.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #21

Sarkahousumiesten yleinen hokema. Kerropa Lavikainen miten hoidat sotatilanteessa huoltovarmuuden ja tiedätkö edes Suomen sodanajan resurssit, tai Venäjän?

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen Vastaus kommenttiin #50

Tulevan sortin sodassa ei tarvita mitään huoltovarmuutta. Arvaa miksi?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #71
Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Edesmennyt isäni totesi jo 1970-luvulla minulle, että Suomen olisi hyvä liittyä Natoon. Hän puhui kahden sodan kokemuksella. Isäukko oli sen verran hyvä aseenkäyttäjä, että ampui Suomi-konepistoolilla venäläisen hävittäjän alas 11.1.1940 Talvisodassa.
Näin on kirjoitettu 2. Divisioonan sotapäiväkirjaan: ”Ala-Kuusaassa ammuttu alas yksi vihollisen hävittäjä ja haavoittunut ohjaaja otettu vangiksi.” Sama asia löytyy merkittynä 3. Rajakomppanian sotapäiväkirjassa ja kenraali Harald Öhqvistin kirjassa ”Talvisota minun näkökulmastani” sivulla 162. Juuri muuta isäni ei sodasta paljon kertonutkaan. Muuta tietoa sain sedältäni haastattelun myötä, jonka nauhoitin C-kasetille vuonna 1985. Isäni kuoli vuonna 1978.

Käyttäjän KikkaCoombes kuva
Kikka Coombes

Ensin lukee Suomen uutisia: kamalan vasemmistolaista. Sitten kuuntelee Australialaiset uutiset ja lukee lehden: kamalan oikeistolaista. Sitten lukee Ari Pesosen kommentin ja voi mennä nukkumaan tyytyväisenä. Kiitos, kolme viinilasia koluttuani.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Kokonaiskuvaa Syyriaan tehdystä ohjusiskusta täydentänee hintatieto. Moderni Tomahawk maksaa noin 1,9 milj. $, joten 105 ohjusta maksaa koko lailla tarkkaan 200 milj. $. Mutta luvun voi kertoa jollakin sopivalla kokonaisluvulla, jos otetaan mukaan hinta, jolla ohjus tuotiin paikalle ja mikä oli järjestelmän käyttö ja kuoletus.

Jos ennakkoon oli tieto, ettei ilmatorjuntaa ollut vastassa, niin ohjuksina on voitu käyttää vanhoja elinkaarensa lopussa olevia ohjuksia, jotka joka tapauksessa olisi pitänyt hävittää lähitulevaisuudessa. Jos oikein olen ymmärtänyt, Syyriassa näin teki Venäjä lento- ja ohjuskalustonsa suhteen. Lähinnä vain testeihin ja näyttämiseen käytettiin uutta kalustoa.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Nykysotakäynti ei tosiaankaan ole halpaa noilla tietokoneohjuksilla. Ei ole halpaa myöskään ohjussotaan varustautuminen pienelle maalle. Suomi saa esimakua pienenä maana, kun ostaa noin 60 hävittäjää noin 10 miljardilla.

Jäännöskamaa vanhoihin sotiin - siis tykistöä ja panssarivaunuja - saa sen sijaan halvalla melkeinpä ulosvientihintaan.

Tietokoneohjelmat ja Trumpin mainitsema "äly" ne maksavat aseissakin, ei itse rauta enää.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Defense News 10.6. 2001 Donald Rumsfeld otti Hitlerin salamasotastrategian esimerkiksi: "Ainoastaan 10 – 15% Saksan puolustusvoimista oli täydellisesti uusittu kuitenkin sen vaikutus oli dramaattinen II maailmansodassa."

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

How much does s-400 missile cost? Netti antaa vastauksen 40n6 ohjus 2-5miljoonaa dollaria (400km). 48n6e2 (200km) 1,5-3 miljoonaan. Torjuntaohjus saattaa maksaa siis enemmän kuin hyökkäykseen käytetty ohjus.

Storm shadow 850000 e
Tomahawk 1,5 Me

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Jos nyrkkeilykehässä ottelutaktiikka perustuu pelkkään puolustamiseen, se johtaa väistämättä häviöön. Sama koskee sotaa. Myös lennokki- ja ohjussotaa. Taktiikan on oltava hyökkäyksen ja puolustautumisen leikkiä. Pelkkä puolustautuminen ilman kykyä iskeä johtaa ennenpitkää häviöön.

Jos minä olisin vastaamassa asejärjestelmien kehittämisestä, yksi päälinjoista mihin keskittyisin, olisi luoda asejärjestelmä mallia "Beelsebub", ´Kärpästen Herra´. Sen perustana olisivat lennokit/ohjukset, mutta sillä olisi kaksi eroavaa ominaispiirrettä nykyisiin: Edullinen kappalehinta ja valtava lukumäärä.

Hyökkäykseen lähetettäisiin suuri pilvi nykyajan tekniikalla edullisesti toteutettuja lennokkeja/ohjuksia, "kärpäsiä", joille riittäisi määrätyn prosentuaalisen osuuden pääseminen perille. Tällä "kärpäsparvella" olisi yhteinen äly ja tavoite, "kärpästen herra". Lennokkien kokoluokka voisi olla muutamasta sentistä ohjuksien moneen metriin käyttötarkoituksesta ja -tavasta riippuen.

Tälläisen asejärjestelmän kehittämiseen Suomi soveltuisi osaamisensa puolesta erittäin hyvin.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Jos kiinnostaa droonit hieman tarkemmin sodankäynnissä, käy lukemassa kirjoitus otsikolla "Itärajan heinäkuinen drone-ilmatilaloukkaus jäi ilmavalvonnaltamme huomaamatta", joka löytyy: http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246942...

Droonit tulevat korvaamaan pian myös sotilaiden tehtäviä ja itse asiassa ne jo korvaavat.

Tuossa em. kirjoituksessa käsittelin, miksi Suomen ilmavalvonta ei kyennyt havaitsemaan itärajan yli tullutta droonia.

Israel on ampunut alas iranilaisdrooneja jopa Patriot-ohjuksilla. Israel on monessa puolustusasiassa edelläkäviä, jota on hyvä seurata.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Tuossakin käy ilmi puolustuksen kalleus ja haasteellisuus nähtynä hyökkäykseen lennokkeja käytettäessä. Ja mitä halvemmin tuotettu hyökkäävä lennokki, sitä parempi hyötysuhde. Pitää pystyä vastaamaan vastahyökkäyksellä, ei pelkästään puolustuksella lennokkien ja ohjusten uhkaan. Jos vihollinen pystyy operoimaan etänä ilman uhkaa vastaiskusta, peli on pelattu.

Vastahyökkäys on paras puolustus.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Vastahyökkäys on paras puolustus" – ja juuri siksikin Naton jäsenyys antaa uskottavamman pelotteen kuin nuukailtu ja säästöillä leikattu "itsenäinen puolustus ja sotilaallinen liittoutumattomuus", joka todella on parhaimmillaan hallittua turpiin ottamisen kykyä, ellei ole suorituskykyä takaisin iskemiseen.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Suomen puolustusbudjetti ei kestä molempia, puolustussotaa ja hyökkäyssotaa. Suomen ainut mahdollisuus jo pelkästään uskottavuuden ja rauhanpolitiikan vuoksi lienee sittenkin se puolustustussota.
Nyrkkeilyotteluissakin on monasti se hulluna hyökkäävä bugilisti lyöty puolustusnyrkkeilijän fistpumpilla noukkimaan lukuja kanveesilta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #69

Nato-jäsenyyden etu onkin siinä, ettei Suomen tarvitse hankkia itselleen voimakasta hyökkäyskykyä – sen ylläpitävät joka tapauksessa itsellään puolustusliiton suurvaltajäsenet. Kuitenkin, niiden hyökkäysvoiman pelote kattaa ja turvaa myös pienemmät jäsenvaltiot, jotka voivat jatkossakin panostaa pääosin puolustuskykyynsä.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen Vastaus kommenttiin #70

Monen suunnan asevarustelu pelastaa maailman. Varmasti, on tutkittua tietoa, kaikkien osapuolien haukkojen tekemänä.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo Vastaus kommenttiin #69

Miten noin luulet, että loppuisiko Venäjällä ohjukset, ennenkuin meiltä torjuntaohjukset?
Ei tuo venäläinen mentaliteetti taida taas olla kaikille ihan selvää...

Yksi asia mikä minua kummastuttaa on, että saisiko Suomi täydennystä ollessaan sotaa käyvä maa? Eikö Suomi ainakin kiellä aseviennin sotaa käyvään maahan?

Martti Kauppala

Kävelen Helsingin Hietaniemen sankarihautausmaalla ja etsin tuntemattoman reservinupseerin hautaa. On sunnuntai helmikuun neljäs päivä 2018. Löydän etsimäni haudan. Asettelen kolme kynttilää, sinisen valkoisen ja punaisen haudalle sytyttäen ne. Samalla hetkellä pilviverho hieman siirtyy ja sininen taivas paljastuu. Jostain kuitenkin haudalle putoilee valkoista lunta.
Kaatui Karjalassa, Hatjalahdella, Runebergin päivänä 1940, lukee muistolaatassa.
Tämä ei saa toistua. Pieni Suomi taisteli silloin yksin suurvaltaa, Neuvostoliittoa vastaan. Suomella on oma armeija ja toimivat puolustusvoimat. Riittäkö tämä, on mielipiteen arvoinen kysymys. Ei riitä.
Mitä nopeammin liitymme Natoon, sitä korkeammaksi mahdollisen sotilaallisen uhan kynnys nousee.
Koska Suomen pitäisi liittyy Natoon? Etsikkoaika on edessä, ovi Natoon on auki ja siinä ei ole leimoja, parasta ennen tai viimeinen käyttöpäivä. Kun eduskunta vaalit on keväällä 2019 pidetty ja maassa on syksyllä toimiva enemmistö hallitus voi eduskunta enemmistöpäätöksellä valtuuttaa hallituksen aloittamaan sopimusneuvottelut Natoon liittymisestä. Mitään neuvoa-antavaa kansanäänestystä ei tarvita. Suomi on suvaitsevainen, monikulttuurinen länsimainen parlamentaarinen demokraattinen, itsenäinen valtio.
Suomi ei ole ”kansandemokratia”. Hallitus joka nauttii eduskunnan luottamusta voi vapaasti toimia.
Bwt. Muistolaatasta luen nimen, oman nimeni. Yes, I was an officer of Finnish Army Reserve.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

"ovi Natoon on auki"

Onko? Miten Turkin mielipiteen kanssa?

Nico Nyman

Siis suomi on ikävä kyllä aina se altavastaaja kun on venäjä vastassa etenkin nykysodankäynnin kannalta, ei sieltä enään tulla 10 tankin ja 1000 uraata huutavan miehen voimin tulta päin vaik niin tuntuu jotkut pv:ssä ajattelevan...

Matti Kuusela

"Onko Suomi varautunut myös sellaiseen uhkakuvaan, että Venäjä pyrkisi risteilyohjuksilla tuhoamaan vaikkapa Suomen 10-15 kriittisintä strategista kohdetta, minkä seurauksena Suomi menettäisi ilmatilansa hallinnan."

Pelkäänpä, että tapahtumasarja alkaisi tutkiemme poistamisella olalta ammuttavilla singoilla aivan tutkien välittömästä läheisyydestä. Heti tämän jälkeen tulisivat ohjukset vaikeampiin kohteisiin. Tilannekuvan saaminen vaikeutuisi välittömästi.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Kommenttiin #21 liittyen, Seppo Lavikainen kirjoitti: ”Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen tulisi huomattavasti edullisemmaksi, kuin liittyminen Natoon. Tämän lisäksi puolueettomana maana myös terrorismin uhka olisi olematonta, eikä suomalaisia sotilaita tarvitsisi lähettää kuolemaan jonkun muun puolesta.”

”Uskottavan puolustuskyvyn” verrattuna mihin? Viron tai Ruotsin katalia aggressioita vastaan olemme jo puolustuskykyisiä.

Mutta millä taikatempulla Suomi hankkii aidosti uskottavan oman itsenäisen puolustuskyvyn Venäjää vastaan, joka on se varsinainen syy puolustusvoimiemme ylläpitoon, haluttiinpa se ääneen sanoa tai ei? Miten Suomi 2,5 miljardin euron puolustusbudjetilla vastaisi sellaisen rajanaapurin hyökkäykseen, joka käyttää asevoimiinsa vuosittain 70…80 miljardia euroa? Millä kokonaisluvulla Suomen nykyinen puolustusbudjetti pitäisi kertoa, että oma puolustuskykymme olisi edes lähellä uskottavaa? Tuplata? Triplata? Jotain muuta? Tulen kysymään tätä jokaiselta, joka väittää Suomen pärjäävän yksin ilman liittoutumista nykyisessä geopoliittisessa asemassamme.

Niin että numeroita, kiitos. Ja siinä kalkyyleja tehdessä kannattaa muistaa, että Suomen puolustuksen uskottavuus arvioidaan viime kädessä ulkomaisissa esikunnissa, ei Helsingissä.

Nato-jäsenyys toisi Suomen nykyiseen puolustusbudjettiin suuruusluokkaa 50 miljoonan euron vuotuisen lisän, eli lisäystä luokkaa 2%, mikä tekisi kansalaista kohti vain n.10 euroa per vuosi. Siis parin tuopillisen hinta ja pitävät turvatakuut. En väittäisi kalliiksi.

Kommentissa #29 näyttää Hannu Monosella olevan paljon hyviä lisäperusteluja tähän asiaan liittyen.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Ja yleisesti: Nato-jäsenyyden etuna olisi, että sen kautta Suomi saisi todennäköisimmin parhaiten suojakseen juuri sellaisia sotilaallisia suorituskykyjä nykyaikaista sodankäyntiä silmällä pitäen, joita Ari Pesonen peräänkuuluttaa tässä blogissaan.

Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Puolustusvoimissa pyritä ottamaan opiksi mahdollisimman tarkoin kaikista niistä kokemuksista, joita kaikki osapuolet tutkivat parhaillaan intensiivisesti äskeisen Syyrian ohjusiskun jälkeen. Naton jäsenyys tuo myös "sisäpiiriin" kuulumisen etuja tietojen saannissa, verrattuna rauhankumppanuuteen tai järjestön ulkopuolisuuteen. Tieto on valtaa, ja mm. säästää kalliilta hukkainvestoinneilta.

Mikä on puolustusteknologian terävin kärki ja uusinta uutta kullakin sen osa-alueella? Maailmassa sen päätoimiseen tutkimiseen panostaa selvästi eniten USA. Ei ole haitaksi, jos on kavereita jotka tietävät.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Koko herra Pesosen korkeatasoinen ammattitaito on ollut valjastettua viime vuodet Venäjän Suomeen kohdistuvan hyökkäyssodan uhan liiotteluun.

Mitä nyt luemmekaan? Aluepuolustettu maa (Suomi) on hyökkäys-/valloittamiskelvoton?

Ei sanaakaan samaa vanhaa Nato-virttä? Aluepuolustettu ja puolustustahtoinen = Venäjälle valloittamiskelvoton?!!!

Venäjän aggressiot ovat kohdistuneet vain venäläismyönteisille alueille? Onko kevätaurinko kilahtanut huiviin ja tuonut totuutta tarinointiin?

Missä Krimin ja Itä-Ukrainan venäläisalueiden annektoinnin syyllistäminen ja moralisointi?!

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Venäjän aggressiot eivät ole kohdistuneet vain venäläismyönteisille alueille, mutta Venäjä ei mielestäni harkitsisi esimerkiksi jonkin länsimaan pysyvää miehittämistä. Aggressiota on ilmennyt Itämerelläkin.

Kuvitellaanpa, että olisi tulossa laaja konflikti, josta on ollut jo juttuja lehdistössä. Uskaliaammat ovat spekuloineet jo 3. maailmasodasta. Minä en oikein moisesta spekuloinnista syty.

Monet muistelevat nyt toisen maailmasodan jälkeistä tilannetta, jolloin Neuvostoliitto käytännössä miehitti ja otti haltuunsa Itä-Euroopan aina Elbelle saakka. Ihmiset kuitenkin kokivat aivan oikein tilanteen noilla Neuvostoliiton haltuun ottamilla alueilla vapautukseksi natsivallan alta, vaikka tilalle tulikin toinen pakkovalta. Vuonna 1944-45 Neuvostoliitto oli kuitenkin pääsääntöisesti vapauttajan roolissa.

Tuota aikaa ja noita tapahtumia ei pidä peilata nykyaikaan.

Nyt ovat ajat aivan toiset ja vastaavaan pysyvään maa-alueiden haltuunottoon länsimaissa - siis EU- ja Nato-maissa - ei Venäjäkään pyri, jos miehitettävän alueen asukkaat eivät ole jollain tavoin myötämielisiä. Jos haltuunottoja tapahtuisi, olisi niillä muu tarkoitus kuin pysyvä miehitys. Kyse todennäköisesti olisi kaupankäynnistä sotatoimien jälkeen. Eiköhän Itä-Ukraina ja muut jäätyneiden konfliktien alueet ole Venäjälle kaupankäynnin pelimerkkejä, mutta Venäjän lopulliset tavoitteet noilla alueilla eivät ole minulle oikein selvinneet. Pitääkö Venäjälle vanhat neuvostotasavallat olla Venäjän alusmaita vai riittääkö, ettei niistä tulisi EU:n ja Naton jäsenmaita, mutta länsimielisyys sallitaan kuitenkin.

Käyttäjän hannuhyvonen kuva
Hannu Hyvönen

Hyvä keskustelun avaus. Kovin vähälle on jäänyt pohdinta ohjussodasta. Meille suunnitellaan valtavia hävittäjähankintoja mutta on hyvä tiedostaa että nuo koneet tarvitsevat lentokenttiä ja polttoainevarastoja. Yksi kone kuluttaa 1000 litraa kerosiinia tunnissa . Kuinkahan kauan on kuviteltu kerosiinivarastojen olevan toiminnassa ohjussodassa? Muutamassa hetkessä superhävittäjämme ovat lentokenttiä ja polttoainevarastoja vailla.

Eli jos lähdetään tälle huioppuaseistuksen tielle me tarvitsemme valtavien investointien suojaksi toisen valtavan investoinnin torjuntaohjuksiin. Olisi aika viisasta pohtia tätä kustannusta samaan aikaan kun mietitään konehankintoja.

En usko että tämä on viisas strategia Suomelle. Mitä enemmän hankinme hävittäjiä ja ohjuksia, näitä Nato-yhteensopivia, sitä enemmän meillä on noita strategisia kohteita, joihin Venäjä ohjuksiaan joutuu maalittamaan. Etenkin tilanteessa jossa on ilmeistä että suursodassa maamme olisi lännen sotavoimien käytettävissä jo ilman Natosopimustakin.

Ilmatilan voi ottaa haltuun ilman kalliita lentokoneita ja niitä turvaavia torjuntaohjuksiakin. Hyvät ilmatorjuntaohjukset, olalta laukaistavat ja liikuteltavat tekisivät ilmatilassamme liikkumisen kalliiksi sitä yrittäville.

Rautaa rajoille ei myöskään tarvittaisi ainakaan nykyistä enempää jos maassamme olisi koko väestöön perustuva siviili- ja sissipuolustusjärjestelmä joka tekisi maan valloittamisen kalliiksi uhreilulajiksi. Venäjä ei haluaisi toista afganistania jossa se sai kokea sissitaktiikan voiman.

Tästä meneillään olevasta huippuaseiden kilpajuoksusta hyötyy vain aseteollisuus. Suomelle siihen mukaan lähteminen pikemminkin lisää kuin vähentää sotilaallisia riskejä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Hyvää pohdintaa Hannu ja siihen on helppo yhtyä. Nuo kalliit ja ohjussodassa lähes tarpeettomat lentokoneet ovat kuitenkin jokaisen armeijan ja lentäjien ylpeyden aiheet, joiden uusista hankinnoista on vaikea luopua. Luulisin ainakin? Torjuntaohjuksiin panostetut rahat olisivat minustakin ne hyödyllisimmät hankinnat tulevissa sodissa.

Olenkin täällä jo joskus aikaisemmin muistuttanut ruotsalaisen kenraalin toteamuksen, että Ruotsi saataisiin polvilleen jo muutamassa päivässä. Ja Suomikin painii kai lähes samassa sarjassa sen jälkeen, kun kaikki lentokentät ja voimalaitokset olisivat ohjuksilla ensin tuhottuja?

Putin mainitsi tässä muutama päivä sitten, että kun Venäjä iskee, niin siitä ei varoiteta kellekään etukäteen ja siihenkin on helppo uskoa. Siitä meillä on ikäviä kokemuksia jo 78- vuotta sitten, eikä se hevillä unohdu. Vanhat herrat, Paasikivi ja Mannerheim eivät sotaan edes uskoneet vielä kesällä 1939, jos lukemani kirjan oikein vielä muistan.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Tukialuskoneet eivät tarvitse lentokenttää. Samalla tavoin Lada Niva ei tarvitse Hämeenlinnan moottoritietä. Tarvitaan vain pieni, tasainen ja kantavuudeltaan riittävä maa- tai jääalue. Jos sellaista ei mattopommitusten jälkeen Suomen maastosta tai tiestöstä löydy, sellainen voidaan nopeasti tehdä, tai paikalle levittää. Toki silloin voi olla muitakin huolia.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Pesoselta erittäin hyvä kirjoitus vaikka itse olen eri mieltä siinä, että Suomesta pystyttäisiin ottamaan pieniä alueita haltuun. Suomen hyvä puolustuskyky pystyy hoitamaan pienten alueiden irrotusyritykset hyvin ja estämään tällaisten alueiden huollon silloinkin kun hetkeksi alue jäisikin hyökkääjälle.

Ilmatilan hallinnanotto ei ole riittävä keino varmistaa Suomen alueen kautta tulevaa uhkaa vastaan. Venäjähän ei pelkää Suomen tai Naton hyökkäystä vaan sitä että sodassa jonka Venäjä aloittaisi, Suomen aluetta käytettäisiin Venäjää vastaan.

Venäjä ei siis voisi lähteä olettamasta että se vain tuhoaisi Suomen ilmapuolustuksen ja asia olisi sillä hyvä. Vaikka Suomessa on typeriä päättäjiä, he eivät olisi niin typeriä että jättäisivät ilmapuolustuksen tuhonnan huomiotta. Jos jotkut päättäjät näin yrittäisivät, kyse olisi maanpetoksesta. Todennäköisesti Suomi joutuisi hankkimaan entistä paremman suojan ja yrittäisi rukoilla ilmasuojaa lännestä. Natoon ei tässä vaiheessa enää olisi asiaa mutta isolla rahalla Suomi saattaisi saada kalustoa joka olisi Venäjän kannalta ikävää.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kiitos hyvästä kommentista!

Itsekin arvioisin, että käytössämme olevat valmiusjoukot kykenevät melko hyvin torjumaan sellaiset suomalaisen maa-alueen haltuunotot "vihreine ukkeleineen", joita Venäjä saattaisi yrittää. Kirjoituksessa en oikeastaan valmisujoukkojen valmiutta käsitellyt tuolta osin. Ahvenanmaa ja Pohjois-Lappi ovat Suomessa ehkä kriittisimmät kohteet, esimerkiksi Hankoniemi ei.

Pohjois-Lappi on helpoin valtauskohde.

Venäjä asettaa toimensa asetettujen päämäärien suhteen. Toimet mitoitetaan, mikä on haluttu lopputulos.

Minun mielestäni ilmatilan haltuunotto olisi moniin Venäjän päämääriin riittävä toimi. Tässä on huomattava myös se, että sekä Lapissa että Karjalankannaksella Venäjällä on 24/7- periaatteella toimivia S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusyksikköjä, joiden jatkuva toimintapeitto on pitkälle Suomen puolelle aina Tamperetta ja Helsinkiä myöten. Venäjällä on siis jo jatkuva Suomen ilmatilan suojaus päällä noilla järjestelmillä, jos ilmatilamme olisi Venäjän hallinnassa.

Ilmatilan kautta voi tehdä lähes kaikki ne sotilaalliset toimet ja enemmän, mitä maan pinnalta. Ilmasta käsin ei voi vain miehittää.

Helsinkiä lähin Venäjän S-300- ja/tai S-400-ohjusten laukaisupaikka on Karjalankannaksella Reshetnikovossa (Решетниково), jossa toimii 1488. (Punaisen lipun) ohjusilmatorjuntarykmentti (1488-й зенитный ракетный (Краснознамённый) полк, в/ч 03216) . Ohjusilmatorjuntarykmentin kotipaikan nimi on suomalaiselta nimeltään Kivennapa (Первомайское). Laukaisupaikan koordinaattipiste on 60°16'45"N 29°43'40"E, 60.279167, 29.727778.

Jos siis Venäjä kykenisi ottamaan Suomen ilmatilan haltuun, esimerkiksi tuo yksikkö suojaisi Suomen ilmatilassa olevaa venäläiskalustoa aina Tampereelle ja Helsinkiin saakka.

Jos kiinnostaa nähdä noita harmaita ilmatorjuntaohjuksia, voin niitä käydä katsomassa satelliittikuvista:

https://www.google.fi/maps/place/60%C2%B016'45.0%22N+29%C2%B043'40.0%22E/@60.2787025,29.7265238,702m/data=!3m1!1e3!4m5!3m4!1s0x0:0x0!8m2!3d60.2791667!4d29.7277778?hl=fi

Em. osoite ei ole suora klikkauslinkki, vaan linkki pitäisi kopioida tietokoneen sivuosoitekenttään.

Ari Ojala

Edelleen ajankohtainen kirjoitus linkkinä ja em kirjoitusta tukevaa asia on ollut tiedossa, mutta onko hyödynnetty ammatttilaista asianosaajaa? http://www.suomensotilas.fi/ilmapuolustuksesta-ohj...

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Venäjä voisi ottaa rajoitettuja pieniä ja helposti hallinnassa pidettäviä alueita ikään kuin panttivankina politiikan teon välineeksi, mutta laajoja resursseja sitovia ja sotavoimia kuluttavia miehityksiä länsimaissa Venäjänkään ei olisi järkeä tehdä. Asetetut tavoitteet olisivat saavutettavissa helpommin muilla keinoilla kuin miehityksellä."

Olisiko tässä kuitenkin tehokas keino varmistaa Suomen pitäminen Naton ulkopuolella? Jahkaileva ja saamaton turvallisuuspolitiikkamme on presidentinvaalien alla kuultujen nykyselitysten mukaan riippuvainen siitä, alkaako Venäjä pitää koko länttä vihollisenaan – vain siinä tapauksessa presidentti Niinistön mukaan tulisi kysymykseen Naton jäsenyyden hakeminen.

Näytöksi tästä Lännen vihollisena pitämisestä ei riitä Salisburyn novitshok-isku eikä Venäjän ylimielinen asennoituminen sen jälkeen, ja nykyinen Itä-Länsi -suhteiden aallonpohjakaan ei siihen riitä. Mitähän vielä pitääkään tapahtua, jotta näyttö olisi riittävä?

Jos Venäjä kaappaisi Suomesta tonttimaata – vaikkapa Sallan, Savukosken ja Pelkosenniemen kunnat – jollakin luovasti keksityllä tekosyyllä vain siksi, että siitä saataisiin aikaan maitten välille jäätynyt konflikti, siitä asemasta Suomen olisi vaikea sekä odottaa "liittoutuman muodostuvan itsestään" että auttajien rientävän paikalle hyvää hyvyyttään pelkän Lissabonin sopimuksen nojalla. Alakurtin kautta voitaisiin toimittaa paikalle naapurin väkeä ja kalustoa yllin kyllin, järjestää sinne viimeisen päälle huolto, ilmatorjunta ja ilmatuki, eikä sellaisen joukon häätäminen olisi mikään rutiinikeikka Suomelle kun miehittäjän voimaa olisi paikalla enemmän kuin on nähty yhdessäkään Suomen 2000-luvun sotaharjoituksessa.

Normaalin jäsenyyden hakuprosessin ei voi tällöin olettaa etenevän 29 Nato-maan keskuudessa samalla tavoin kuin ilman sitä. Kun normaaliaikana vuosikymmeniä hopeatarjottimella ojennettu jäsenyys ei Suomelle kelpaa, sittenkö yksinään vaikeuksiin joutuneen maamme hakemukseen odotamme Naton suhtautuvan suopeasti?

Yhteistyön tekeminen mutta Nato-jäsenyyden välttäminen viimeiseen saakka ei kenties ole viisas strategia.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Minun mielestäni Suomen pitäisi nyt ajatella luovasti. Kuten Valmet teki aikanaan. Olemattomilla resursseilla löi osaamisessa itseään valtavasti suuurempia jättiläisiä. "Kun on pakko, onnistuu" sanottiin.

"Kallein on paras." Tämä filosofia on vallalla. Se ei toimi tietotekniikassakaan. Microsoftin palvelinohjelmisto on varmasti kallis. Mutta ei paras. Ilmainen Linux on paras ratkaisu.

Taloudellisessa mielessä pelkkä puolustussota on iskemistä linnoituksia vastaan. Ei heikkoja kohtia. Se on kallista. Hyökkääminen on halpaa. Yksi euro hyökkääviin lennokkeihin/ohjuksiin tekee kymmenen euron kulun puolustajalle.

Nyt ajatellaan että kallein ohjus on paras, vaikka se syö taloudelliset resurssit. Nyt olisi aika palata Valmet-filosofiaan. Ajatella luovasti ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Qassam-ohjus maksaa muutaman satasen. Sen torjunta Iron Domella n. 50-100 tuhatta. Tälläiselläkö hyötysuhteella ajattelimme hoitaa puolustuksen... ja pelkästään puolustautumalla?

Ei Israelinkaan puolustussuunnitelma Qassam-ohjuksia vastaan perustu pelkkään puolustukseen, vaan malliin jossa iskuun vastataan aina iskulla.

Ei pidä käpertyä passiiviseen siili-asentoon puolustautumaan, vaan vastustajan pitää tietää vastassa olevan käärmeenpesän, jota ei voi sorkkia ilman vihaista vastaiskua.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Mikä sitten olisi Suomelle sopiva nyrkki vastaiskuun?

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Tuolla ylempänä esitin ehdotukseni mihin suuntaan itse lähtisin kehittämään.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #62

Ei ainakaan tällaisista viritelmistä ole muuhun kuin siviilien häirintään: https://en.wikipedia.org/wiki/Qassam_rocket

Jos halutaan 450–500 kg taistelukärjellä varustettuja ohjuksia, joita risteilyohjukset ja keskimatkan ohjukset yleisesti ovat, toimivan kehittäminen ei yksinkertaisesti ole Suomen taloudellisten mahdollisuuksien rajoissa.

Saabin valmistamilla, ~200 kg taistelukärjellä varustetuilla RBS-15:llä jo käytännön merkitystä lienee: https://saab.com/fi/region/finland/naval/weapon-sy...

Ostetaanko lisenssivalmistusoikeudet? Polkupyörää tuskin tarvitsee keksiä uudelleen.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #65

Jos istuu lapaset suorana ja sanoo ettei mikään onnistu, ei mikään onnistu. Ei olisi Valmetia. Ei olisi Nokiaa. Niidenkään ei pitänyt olla mahdollista.

Ajattelutapaan pitää tulla muutos. Pieni maa ei voi jatkaa linjalla, jossa aivotyö korvataan rahalla.

Ari Ojala

Siittä yksi ehdokas Laser Weapons System, järjestelmällä on hintaa, mutta laukauksen hinta dollarin verran.

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tama...

https://www.youtube.com/watch?v=tyUh_xSjvXQ

Johan Johansson

Mutta mihin Venäjän vaatimuksiin Suomi taipuisi pelkän ohjusiskun seurauksena? Mikä olisi se poliittinen tavoite, johon ohjusiskulla pyritään?

Käytännössä uhkauksen takana pitää kuitenkin olla konventionaalista voimaa, ja sitä vastaan Suomi pystyisi aivan hyvin puolustautumaan, vaikka siviili-infraan olisikin tehty ohjusiskuja, sillä Puolustusvoimien toiminta ei ole juurikaan riippuvainen siviili-infrasta.

Käytännössä Venäjä vain saisi ohjusiskulla Suomen ja Venäjän välit yhtä huonoiksi kuin 1940-1941 välirauhan aikana.

Ainoa teoreettinen tilanne, jossa näin voisi käydä, olisi se, että Venäjä tekisi pienen demonstraationoloisen voimannäytön ohjuksilla johonkin sotilasinfraan Suomessa niin, että se ei tuottaisi miestappioita. Tällä saataisiin ehkä painostettua Suomea pysymään täysin neutraalina Venäjän ja Naton välisessä sodassa, ideana olisi siis Venäjältä näyttää "nämä voisivat osua jonnekin merkityksellisempiinkin kohteisiin, jos asetutte vihollisen puolelle". Mutta se taas ei ole kovin iso uhkakuva, siltä osin että se ei olisi eksistentiaalinen uhka valtiotamme tai kansaamme kohtaan.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Ennen, kuin aletaan rakentamaan Suomen puolustusdoktriinia tällä US foorumilla, pitäisi osata aavistaa, miksi joku lähivaltio haluaisi hallita Suomen aluetta. Sehän on selvää, että Suomen kansaa on vaikea hallita.. edes omien toimesta.

Kertokaa arvoisat sotahaukat ja Natoystävät mikä voisi olla se syy, miksi joku naapuri haluaisi valloittaa Suomen ja millaisilla kustannuksilla.

Koettaakaa jo etääntyä 1918 ja ainakin 1940 maailmankuvista. Ei Suomi ole Syyria, ei Ukraina, eikä mikään muukaan näiden aikojen sotanäyttämöistä. Meillä ei ole jakautunut kansa militäärisessä mielessä. Kyllä kaikki lähikansat tietävät mikä täällä on vastassa, jos tänne mieltää väkivalloin tulla.

Kaiken varalta jotain kättä pidempää pitää kuitenkin olla, koska ihmisestä ei koskaan voi olla varmuutta tekemisissään.
Muutama, alle 10 hävittäjää voitaisiin ostaa vaaputtamaan siipiään vihollisille rauhan aikana. Saisivat kenraalitkin haluamansa leikkikalut.
Tykästyin kovasti Ari Pesosen uuteen näkemykseen ohjuspuolustuksesta. Se on hyötysuhteeltaan tehokkain ja pelotteena paras Suomen mahdollisuus. Niin maalla, merellä, kuin ilmassakin. Lavetit ovat toimeensa sopivia, vikkeliä siirtymään iskuun ja suojautumaan iskun jäljiltä. Parhaita liittolaisiamme ovat metsät, suot ja rikkonainen rannikkomme.

Lisäksi meillä on kehitteillä tahmapommit, jotka ajetaan ohjuksilla, tai raketeilla sopivaan korkeuteen vastaanottamaan ystävällismielisesti hyökkääjän taistelukoneet. Tahmapommi sylkäisee sisältään tahmarihmoja isoksi pilveksi, josta rihmat imeytyvät hävittäjien moottoriin ja palavat kiinni ahtimiin ja suuttimiin. Tahmarihmat liimautuvat kaikkeen, mikä vastaanottaa, tai lähettää informaatiota. Pilotille ei jää muuta mahdollisuutta, kuin tempaista penkki ilmaan ja laskeutua ystävävaltion kamaralle. Täällähän sitä uutta korkeasti koulutettua työvoimaa kaivataan heinätöihin ja metsureiksi.

Matti Kuusela

Jos Venäjä ja Nato ajautuvat vastakkain Baltiassa, Venäjän tulee varautua siihen, että Suomi jakaa ilmatilansa tilannekuvaa Natolle. Tällöin Venäjä saattaisi ohjuksilla poistaa Suomen tutkat heikentääkseen Naton tilannetietoisuutta.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Näin varmaan käy, ellei asioita osata hoitaa.

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

A. Venäjä on maailman rikkain maa luonnonvaroiltaan. Venäjä ei tule hyökkäämään Suomeen resurssien takia.

B. Suomi ei edusta uhkaa Venäjälle, kuten 1939 teki, joten Venäjä ei tule hyökkäämään Suomeen Suomen edustaman uhan takia.

C. Venäjä ei ole arvaamaton. Venäjä ei tule Putinin aikaan hyökkäämään Suomeen "arvaamattomuuttaan" tai imperialistisin tavoittein. Niin Georgian sota, Krimiläisien liittyminen Venäjään kuin Itä-Ukrainan venäläisien tukeminen ovat reaktioita "geopoliittisen oppikirjan" mukaan. Georgian sodassa Venäjä käytännössä valloitti Georgian, osoituksena voimasta, ja poistui sitten. Kuten EU:n selvitys kertoo, oli hyökkääjä Georgia.....mikä kuulostaa tietenkin uskomattomalta. Saakashvilin on täytynyt ymmärtää, että hyökkäys on täysin tuhoon tuomittu, ja silti Georgia hyökkäsi. Järkevin selitys tälle on, että Saakashvili kuvitteli joko jonkun tulevan apuun (eli apua oli lupailtu) tai halusi uhrata omia kansalaisiaan, jotta saa Venäjälle taas negatiivista julkisuutta. Krimin ja Itä-Ukrainan tilanteet kriisiytyivät kun Ukrainan vallankaappaajat poistivat venäjänkielen eritysaseman ja Krimin autonomian. Alueiden venäläisillä ei ollut luottamusta Ukrainan uuteen valtaan, syystäkin. Venäjän reaktiot tilanteessa ovat olleet hyvin ennakoitavissa. Muun väittäminen on epä-älyllistä.

Meillä ei ole mitään syytä olettaa, että Venäjällä olisi intressiä Suomen alueisiin. Ainut uhka on Nato-jäsenyys. Sillä olisi merkittävät vaikutukset Suomen asemaan Venäjän tekemissä uhka-arvioissa.

Sotaa ei tule Venäjää vastaan, jos emme itse sitä halua. Suomen tulevat asehankinnat kuitenkin viittaavat juuri hyökkäyssotaan valmistautumiseen. Hävittäjähankinnoilla ei ole puolustuksellista merkitystä. Hävittäjiäkin turhempia puolustuksen kannalta on laivahankinnat. Ilma-, meri- ja jopa osan maavoimien hankinnoista voidaan nähdä myös siten, että olemme valmistautumassa sotaan tasavertaista vihollista varten.....Ruotsia vastaan....tai hyökkäyssotaan Viroa vastaan. Venäjää vastaan pärjäämme näillä tulevilla aseilla vain yhdessä suuremman koaliition osana.

Asehankinnat viittaavatkin sotaskenaarioihin, jotka ovat hyvin epätodennäköisiä. Miksi valmistaudumme kaikkein epätodennäköisimpiin tilanteisiin.

Jutussa sanotaan että tulevat sodat käydään ohjuksin. Juuri näin tällä hetkellä onkin. Tulevat järjestelmät ovat toki toisenlaisia, esim. parvia...riippuen toki tavoitteista. Ohjussota on hyvin kallista. Jokainen ohjus maksaa miljoonia. Siksi puolustussodassa täytyykin valmistautua hyvin hajautettuun toimintaan. Keskitetyt voimat ovat hyviä kohteita kalliille ohjuksille. Hajautetut voimat eivät houkuttele vihollisen ohjuksia, koska tarvittavien ohjuksien määrä nousisi kymmeniintuhansiin merkittävien tappioiden aiheuttamiseksi.

Suomen paras puolustusstrategia onkin olla houkuttelematta vihollista, ja tehdä vihollisen tavoitteiden saavuttaminen mahdollisimman kalliiksi jo suunnittelupöydällä. Edullisin tapa torpata Venäjän mahdollinen, mutta äärimmäisen epätodennäköinen, hyökkäys, on hajautettu toiminta ja tehokas, ryhmä- ja joukkuetasolle hajautettu ilmatorjuntaohjuskalusto.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

En tohdi tuohon mallinnukseen mitään lisätä, enkä poistaa. Detaljitasolla varmaan löytyy pohdinnan aiheita.

Käyttäjän juhamakkonen kuva
Juha Makkonen

Täällä on kaipailemaasi yleistason valotusta viime marraskuulta: http://puolustusvoimat.fi/artikkeli/-/asset_publis...

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

A. Venäjälle tärkein Suomen resurssi sodan oloissa on Suomen valtioalue, sen sijainti ja laajuus Venäjän strategisten kohteiden etumaastossa. Pasi Pulkkisen johtopäätös on siten täysin virheellinen.

B. Itsenäinen Suomi ei ole koskaan edustanut uhkaa Venäjälle ja väitteet siitä 1939 ovat täysin valheellisia; jos Neuvostoliitto olisi pidättynyt talvisodasta tai edes halunnut Moskovan rauhasta 1940 pysyvän ja osoittanut sen välirauhan aikana käytännön politiikallaan, jatkosodalta olisi vältytty.

Jos Suomi liittyy Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi, puolustuksemme on edelleen Suomen Puolustusvoimien vastuulla. Riippuu kokonaan Venäjän omista toimista, tarvitsemmeko puolustuksemme vahvistukseksi Nato-liittolaisten miehistöä ja kalustoa, mutta sitä voimme saada ainoastaan Suomen pyynnöstä. Nato on puolustusliitto eikä se valmistaudu hyökkäämään Venäjälle, mutta Venäjän hyökätessä jäsenmaat puolustautuvat yhteisesti. Jos Venäjä ei tule hyökkäämään Suomeen Suomen edustaman uhan takia, Naton jäsenyys ei muuta sitä asiaa lainkaan. Venäjällä on käytettävissään sekä oma maineikas tiedustelunsa että kansainvälisesti sovitut luottamusta ylläpitävät toimet Open Skies -lennoista paikan päälle tehtäviin tarkastuksiin, joten asiallista syytä huoleen Venäjällä ei ole minkäänlaisen hyökkäysvoiman keräämisestä sitä vastaan Suomen alueelle.

C. Venäjä Putinin aikaan tarvitsee kotiyleisöään varten narratiivin "piiritetystä linnoituksesta, jonka puolustusta johtaa urhea Tsaari". Vain tällä voidaan venäläisille oikeuttaa korruptoitunut yksinvalta, oligarkkien erityisasema ja vainoharhainen varustautuminen hampaisiin saakka valtiontalouden ollessa kriisiytymässä, sekä varautuminen oman kansan pitämiseen kurissa Kansalliskaartilla turvallisuuspalveluiden valvonnan ja sisäministeriön joukkojen lisäksi. Tiedotusvälineiden monopolilla ja opposition toimintaedellytysten estämisellä aina salamurhia myöten tuota myyttiä ulkomaailman uhkasta ylläpidetään kotiyleisölle, hiljattain "Suomen uhkaa" vahvistettiin Venäjällä disinformaatiolla Fortumista.

Oman tiedustelunsa ja Nato-Venäjä -neuvostossa vuosikausia ylläpidetyn yhteistyön ansiosta Venäjän johto toki tietää "aikuisten oikeasti" Naton olevan aidosti puolustusjärjestö ilman pahoja aikeita, mutta sen myöntäminen veisi pohjan poikkeusoloille tyypilliseltä vallan keskittämiseltä kotimaassa ja pakkomielteiseltä grandioottiselta pyrkimykseltä takaisin supervallan asemaan kansainvälisesti.

Meillä on kaikki syyt olettaa, että Venäjällä on intressiä Suomen alueisiin – ennen kaikkea puskurivyöhykkeen luomiseksi Kuolan tukikohta-alueen ja Pietarin suojaksi tuomalla valvontajärjestelmien sensorit sekä torjunnan asejärjestelmät länsirajallemme ja Ahvenanmaalle jos mahdollista. Teknologian kehitys ei lainkaan vähennä varoitusajan arvoa jos Venäjä odottaa länsimaiden iskua noihin kohteisiin – päinvastoin. Siksi Venäjä voi yrittää noihin tarkoituksiin alueemme kaappaamista vahvoin voimin ja tappioidenkin riskiä sietäen. Jos Venäjän tavoitteena on jatkaa offensiiviaan Ruotsiin tai Viroon, Etelä- ja Länsi-Suomen, Käsivarren ja Ahvenanmaan haltuunotto tällöin toissijaisesti tukisi niitä operaatioita.

Nato-jäsenyydellä olisi todella merkittävät vaikutukset Suomen asemaan Venäjän tekemissä arvioissa, koska sehän veisi kokonaan pohjan pois em. suunnitelmilta. Venäjä joutuisi luopumaan etupiiriajattelustaan Suomen osalta ja hyväksymään, ettei rauhalle Suomen kanssa ole vaihtoehtoa, vaikka se alueellisella ylivoimallaan voisikin saada alkumenestystä hyökkäämällä.

Tehokas tapa Venäjälle estää Suomen Nato-jäsenyys olisi tietenkin tähänastisen hybridivaikuttamisen lisäksi aluekaappaus jäätyneen konfliktin luomiseksi, johon viittaan edellisessä viestissäni (# 55.).

Sotaa Venäjää vastaan ei koskaan ole tullut suomalaisten halusta, eikä jatkosotaa olisi käyty ilman Stalinin haluamaa talvisotaa. Suomen tulevat asehankinnat viittaavat valmistautumiseen puolustukseen, eivätkä ne tule hetkeäkään liian aikaisin, sillä hiekka 65-vuotiaan Putinin tiimalasissa hupenee ja päästäkseen kansakunnan kaapin päälle valloittajatsaarina ja suurvalta-aseman palauttajana hän ei voi tyytyä passiiviseen odotteluun ajan toimiessa häntä vastaan. YYA-ajasta saakka Suomessa tehty pohjatyö kuitenkin kantaa hedelmää ja venäjämielinen Naton vastainen kampanjointi Suomessa osoittaa, kuinka täydestä jotkut ottavat hybridisodankäyntiin kuuluvan propagandan.

Asehankinnat Venäjällä ylittävät maan taloudellisen kantokyvyn ottaen huomioon sen monet sisäiset ongelmat, mutta nehän eivät suomalaisia putinisteja lainkaan huolestuta.

Asehankinnat Suomessa viittaavat jäljellä olevaan terveeseen itsesuojeluvaistoon, ja toivottavasti puolustuskykyämme ylläpidetään riittävän vahvana pitkäjänteisesti ainakin siihen saakka, kunnes on nähty vallanvaihto Venäjällä Putinin seuraajalle sekä hänen harjoittamansa politiikka.

Krimin kaappaus oli Euroopassa hyvin epätodennäköistä, suorastaan ennenkuulumatonta vuoteen 2014 saakka. Eivätkä ukrainalaiset todellakaan siihen valmistautuneet.

Ari Pesosen blogissa sanotaan että tulevat sodat käydään ohjuksin, mikä pätee varsinkin yllätyshyökkäyksiin alkumenestystä tavoiteltaessa. Pelkillä tulivalmisteluilla ei kuitenkaan vielä oteta alueita haltuun sen enempää kuin ilmaherruudellakaan, eikä Suomessa alueita voi ottaa haltuun ilman maavoimia. Juha Makkosen yllä linkittämässä Puolustusvoimien artikkelissa on ajantasainen kuvaus ohjusten käytöstä sekä siitä, miten Suomessa niiden vaikutuksilta voidaan suojautua, mm. Pasi Pulkkisen mainitsemalla hajautuksella. Maavoimien uusittu taistelutapa noudattaa samoja periaatteita.

Suomen paras puolustusstrategia on olla houkuttelematta vihollista alimitoitetulla maanpuolustuksella ja jättäytymällä yksin pahoina päivinä, ja tehdä vihollisen tavoitteiden saavuttaminen mahdollisimman kalliiksi jo suunnittelupöydällä. Venäjän yleisesikunnan suunnittelijoille mikään muu ei ole Nato-jäsenyyden veroinen pelote, ja itse Vladimir Putin kuuluukin sanoneen, ettei Venäjä tule hyökkäämään Nato-maahan, mikä onkin hyvin helppo ymmärtää.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Olennaistahan tässä on kohta C. Puutun kuitenkin merkittävään sivuseikkaan:

Kohdan B tulkinta tuskin menisi läpi Venäjällä minkäänlaisen hallituksen aikana. Ei ole tietenkään epäilystä siitä, että Venäjä hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939. Yhtä selvää on, että niin Suomen hallitus kuin (suurin osa) sotilasjohto(a)kin oli pyrkinyt kaikin voimin välttämään rauhan järkkymistä.

Tosiasia kuitenkin on, että suomalaista kulttuurielämää hallitsi Akateemisen Karjala-seuran henki. AKS:n kunniamarssi oli levytetty vuonna 1935 ja huipentui Pallen sanoihin:

"Me tahdomme suureksi Suomenmaan,
me voitamme vastustajan
ja Vienanlahdesta Laatokkaan
me piirrämme miekalla rajan.
Se meidän on veljinä velvollisuus,
tää veikot on tunnussana:
Suur-Suomelle aamu on koittava uus
viel' untakin kirkkaampana."

Idiootti olisi Stalinin pitänyt olla, jos hän olisi ajatellut, että Suomi ei ollenkaan "edusta uhkaa" Venäjälle.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Niin, Putinin hallintohan kuuluu kriminalisoineen kaiken sellaisen historian tulkinnan, joka esittää kielteisiä arvioita Neuvostoliiton tekemisistä toisessa maailmansodassa. Totuutta etsivät kansainväliset historiantutkijat olisivat kiitollisia, jos jonakin päivänä avoimuus vielä palaisi Stalinin Neuvostoliittoa koskeviin arkistoihin.

Kyllä, monenlaista laulujen lyriikkaa toki sepitettiin, varmaankin molemmin puolin itärajaa. Idiootti olisi Stalinin pitänyt olla, jos hän olisi oikeasti ajatellut, että tuolloinen 3,8 miljoonan asukkaan kehnosti varustautunut Suomi olisi "edustanut uhkaa" 162 miljoonan asukkaan Neuvostoliitolle.

Kun tuo laulujen sanoitus nyt tuli puheeksi, niin tässäpä riittää niin lyriikkaa, melodiaa kuin visuaalisuuttakin: https://www.youtube.com/watch?v=XB2A0jgldSM

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

A. Sodan syy, resurssit: Maailmanhistorian sodista pääosa on ns. "resurssisotia". Ihmisen agressiivisuus on itseasiassa kotoisin tuosta selviytymistaistelun vaatimuksesta. Taisteltavat resurssit ovat olleet pääosin ravintoa tai sen hankintaan liittyvää aluetta. Venäjällä ei ole puutetta maa-alasta eikä mahdollisuudesta varmistaa resurssiensa riittävyys. Maa-ala sinänsä ei ole resurssi, joten olet ehkä tulkinnut väärin sen mitä esitin.

B. Sodan syy, Suomen edustama uhka: Hyvän aikaa ennen WWII oli selvää että sota Saksaa vastaan alkaa. Suomalaisien liehittely Saksan kanssa ei lisännyt luottamusta NL:n taholla, ja siksi aluevaihtoja vaadittiin. Niistä neuvottelujen jatkaminen olisi hyvin mahdollisesti estänyt sodan (yhdessä Saksasta irtisanoutumisen kanssa). NL olisi voinut valloittaa Suomen milloin tahansa, mutta ei tehnyt sitä. Porkkalankin palauttaminen ennen aikojaan kielii siitä ettei kyseessä ollut imperialistiset tavoitteet vaan puhtaasti sodankäyniin ja sen teknologiaan liittyvät NLn tarpeet. Edelleenkään Suomi ei edusta uhkaa Venäjälle........ainakaan vielä.

C. Sodan syy, Putinin arvaamattomuus: Tästä ei ole näyttöä. Suomalaisen valtamedian retoriikassa Putin ja Venäjä esitetää arvaamattomana valloittajana ja öykkärinä, mutta tutustumalla taustoihin huomaa ettei mikään ole tullut yllätyksenä, ainakaan niille jotka seuraavat geopolitiikkaa. Sarkastisesti voidaan todeta, että: Yhdysvaltojen kyky ennakoida NLn ja Venäjän "imperialistisia manööverejä" on järisyttävän hyvä. Aina kun NL tai Venäjä on hyökännyt / muuten toiminut toista maata vastaan, on jenkkien neuvonantajat, kouluttajat tai erikoisjoukot olleet paikalla valmiiksi "varmistamassa".

Asehankinnoista: F35 :n elikaarikustannukset ovat jenkkien oman arvion mulaan 600 000 000 dollaria / kone. Tuolla summalla saadaan 15 000 stinger-ohjusta, joilla pidetään vihollisen helikopterit ja rynnäkkökoneet kurissa, kun toimitaan vihollisen huoltoa vastaan. Huollon varmistaminen on edellytys valloitussodalle. Lähi-ilmatorjuntaohjuksien hankkiminen on siis hyvin edullinen tapa parantaa puolustusta........eli ehkäistä vihollisen hyökkäyshaluja. F35 torjuntaan tarvitaan 1 miljoonan dollarin Iskander tai pari S-400 ohjusta. Hajautetun ilmatorjunnan tuhoamiseen tarvitaan kymmeniä tuhansia ohjuksia. Jokainen voi itse sitten miettiä mihin panostamalla saavutetaan uskottava puolustus edullisesti.

ps. uhkaskenaarioissa esitetään äkillinen keskitetty hyökkäys johonkin stategiseen kohteeseen kuten eduskuntatalo, voimalaitos, 400 kV muuntoasema, asevarikko, ilmatorjunta, sotilastukikohta....... Näihin skenaarioihin viitaten hankitaan keskitettyä torjuntavoimaa. Nämä skenaariot ovat kuitenkin erittäin epätodennäköisiä, koska hyökkäys vaatii aina motiivin. Mikä motiivi ko. hyökkäyksellä olisi Suomeen. Käytännössä ainut järkevä motiivi on se, että Suomi on muodistunut uhaksi Venäjälle. Mikä tällainen uhka olisi.......no Nato-tukikohta kriisin syntyessä tietenkin. Nato ei luo turvallisuutta missään suhteessa. Vaikka kuinka sanoisimme, että Nato on puolustusliitto, ei tällä retoorisella huomautuksella ole merkitystä, jos Venäjä näkee sen kuitenkin uhkana. Sotaskenaarioita pohdittaessa huomioitava näkökulma on se, miten Venäjä näkee Naton, ei se miten me haluamme sen nähdä.

ps. ps. Venäjällä on käytössään oma valuutta ja valtavat resurssit. Asevarustelu ei tule Venäjää kaatamaan,päin vastoin. Venäjän kaataa oikeusvaltion puute ja syvälle juurtunut korruptio.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

A. Maa-ala sinänsä ja missä tahansa ei ole resurssi, mutta sijaitessaan nimenomaan suurvallan tärkeimmän globaalistrategisen tukikohta-alueen sekä toiseksi tärkeimmän miljoonakaupungin ja merkittävän sotateollisuuden keskittymän lähestymisreiteillä mahdollisen vastustajan suunnalta se on mitä tärkein resurssi sotilaallisen puolustuksen järjestämiseksi näille strategisille kohteille.

B. Itsenäinen Suomi haki 1920–30 -luvuilla sotilaallista asiantuntemusta maanpuolustuksensa eri osa-alueiden kehittämisen tueksi ulkomaisilta asiantuntijoilta: Saksasta, Ranskasta, Britanniasta, Italiasta, Ruotsista jne. Ei ole kuitenkaan mitään näyttöä siitä, että yksikään näistä maista olisi yhteistuumin suomalaisten kanssa suunnitellut sotilaallista hyökkäystoimintaa Neuvostoliittoa vastaan Suomen alueelta käsin Tarton rauhan jälkeen. Sen sijaan Viron kanssa tehtiin yhteistyötä ja varauduttiin siihen mm. Suomenlahden meripuolustuksessa. Väitteet Saksan uhasta Suomen kautta Neuvostoliittoa vastaan ennen talvisotaa olivat pelkästään Stalinin vainoharhoja tai naamiota suuruudenhullulle valloitushalulle, kunnes toisin osoitetaan.

C. Asehankinnoista HX-hankkeessa on täysin ennenaikaista puhua yhdenkään ehdokkaan osalta, koska valintaprosessi ei ole vielä päässyt edes kunnolla alkamaan. Asejärjestelmät ehdokashävittäjissä ovat NATO-yhteensopivia ja valtaosin Yhdysvaltojen teknologiaa sekä suorituskykynsä että toimitusvarmuutensa takia, huomattavimpana poikkeuksena EU-maiden kehittämä Meteor-ohjus AMRAAMin sijasta. Stinger-ohjuksia on tietääkseni myös hankittu, pääosin huollettuina vanhempien tuotantoerien valmisteina edullisemmalla hinnalla.

Lyhyesti: uskon Suomen parhaiden ilmasodan asiantuntijoiden tarkastelevan virkavastuullaan ilmapuolustuksen eri komponenttien keskinäistä optimointia enkä usko kummallakaan meistä olevan siihen lisäarvoa annettavanamme.

Uhkat yksittäisiä kohteita vastaan liittyvät operaatioiden päämääriin, joita alan ammattilaiset arvioivat leipätyökseen, samoin Suomen resursseilla tehtävissä olevia vastatoimia. Epämääräisten viittausten varassa niiden todennäköisyyttä ja muitakaan yksityiskohtia on mahdotonta selvittää.

Naton jäsenenä Suomi tuskin saisi valtioalueelleen yhtään ainutta Naton tukikohtaa vaikka haluaisi. Sen sijaan kyseeseen tulevat erilaiset liikuteltavat yksiköt (esim. Patriot-patterit tai ilmavoimien yksiköt kalustoineen vastailmatoiminnan tueksi, sukellusveneet tai muut sota-alukset Merivoimien vahvistukseksi). Mitään näistä ei tarvita muuhun kuin Suomen puolustamiseen. Venäjän tekemän hyökkäyksen eräitä mahdollisia motiiveja on tarkasteltu jo edellä.

Nato-jäsenyys parantaa Suomen turvallisuutta joka suhteessa, ennen kaikkea pelotevaikutuksellaan, joka tekee kannattamattomaksi kaikki hyökkäykset puolustusliiton jäsenmaita vastaan. Eivät ammattimiehet Venäjän yleisesikunnassa lähde suunnittelemaan kansallista joukkoitsemurhaa. Venäjä tietää Naton totuudenmukaisesti puolustusliitoksi, vaikka se voikin muuta teeskennellä valtapoliittisen manipulaationsa retoriikassa "piiritetyn linnoituksen" narratiivinsa hengessä. Se ei kuitenkaan lähde Natoa sotilaallisesti haastamaan.

Venäjän tärkein resurssi on ennen kaikkea sen lahjakas kansa, jonka kyvyt menevät paljolti hukkaan Putinin kaudella rakennetussa äärinationalistisessa ja militaristisessa valtiossa. Siksi uusrikkaat lähettävätkin jälkikasvunsa mieluiten Länteen hakemaan yliopistokoulutusta.

Asevarustelu ja voimapolitiikan tempaukset ovat Putinin epätoivoinen keino yrittää herättää ulkomaissa pelkoa, jonka hän sekoittaa kunnioitukseen. Mikään siinä politiikassa ei johda Venäjän vaurastumiseen eikä vahvistumiseen, ja kuten sanot, oikeusvaltion puute ja korruptio vain pahentavat asioita. Suomelle on tärkeää varautua ajoissa Venäjän vallanvaihdokseen Putinin jälkeen, koska siitä seuraa monenlaisia kerrannaisvaikutuksia eivätkä kaikki niistä ole Suomen edun mukaisia.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Pasi Pulkkisen arviot ovat todella realistisia ja vastaavat monipuolisen tasavertaisesti mahdollisiin skenenaarioihin.

Natomyönteiset, eivätkä periaatteesta Venäjävastaiset kykene Pasin argumentteja kumoamaan millään hersytyksellä. He ainoastaan tuovat esiin jostakin syntyneen aiheettoman pelon.

Toivottavasti Suomen ulkopolitiikasta vastuulliset saavat Pasin kommentit käsiinsä.

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

"Nykysodat ovat ohjussotia, joihin Suomi on varautunut heikonlaisesti. Tosiasiassa Suomi ei ole varautunut ohjussotiin ollenkaan.

Suomi on varautunut päävoimiltaan vain sellaisiin sotiin, joihin on ollut halpaa varautua, mutta jospa sellaisia sotia ei enää ole oikein ensivaiheessa olemassakaan?"

Pelkästään Laukaan ohjuksia vastaan meillä on vain vähän kättä pidempää. Plus mitä muita liikkuvia lavettaja esim Karjalassa on koko ajan valmiudessa. Ohjuksia ei voi tuhota hävittäjillä, ne ovat liian nopeita. Ne pitää tuhota yhtä nopealla torjuntaohjuksella.Onko meillä munat oikeissa koreissa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset