Uusimmat Venäjän vastaiset talouspakotteet ovat tuottaneet jo hyvää tulosta

Yhdysvaltain pakotteiden kohteeksi joutuneet yritykset vaativat noin 100 miljardia ruplaa maksuvalmiutensa säilyttämiseksi”.

Oheinen oli uutisotsikko Interfax-uutissivustolla 20.4.2018 venäjänkielisenä (Интерфакс 20.4.2018). Yhdysvallat oli asettanut vain pari viikkoa aikaisemmin 6.4.2018 Venäjälle uusia talouspakotteita.

100 miljardia ruplaa vastaa noin 1,3 miljardia euroa. Summa on siis suuri, jota venäläisyritykset vaativat valtiolta korvattavaksi Yhdysvaltain asettamien pakotteiden johdosta.

50 Richest Russians Lose Close to $12Bln After Latest U.S. Sanctions”.

“Russia's wealthiest oligarchs lose $16bn in the day after US imposes sanctions”.

Oheiset olivat uutisotsikkoja puolestaan englanninkielisessä venäläislehdessä (The Moscow Times 9.4.2018) ja isobritannialaislehdessä (Independent 10.4.2018).

Vapaasti suomennettuna:

50 rikkainta venäläistä menetti lähelle 12 miljardia dollaria viimeisten Yhdysvaltain pakotteiden jälkeen” ja ”Venäjän rikkaimmat oligarkit menettivät 16 miljardia dollaria Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden jälkeisenä päivänä”.

Kuinka Venäjä ja Venäjän talous kestää uusimmat pakotteet?

                                                                                        ****

Yhdysvaltain 6.4.2018 asettamat uudet pakotteet (U.S. Department of the Treasury 6.4.2018) koskevat 24 venäläishenkilöä, joista 12 voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä ja 12 presidentti Vladimir Putinin läheisenä valtion virkamiehenä. Joissakin lehtikirjoituksissa jako oligarkkiliikemiehiin ja virkamiehiin on kirjattu hieman toisin (esim. Yle 6.4.2018).

Pakotelistan venäläishenkilöt:

Andrei IgoreviAkimov (Андрей Игоревич Акимов) on mm. Gazprombankin (Газпромбанк) hallintoneuvoston puheenjohtaja. Gazprombank on lainakannaltaan Venäjän kolmanneksi suurin pankki, jonka Venäjän suurin yhtiö ja maailman suurin maakaasun tuottaja Gazprom (Газпром) perusti vuonna 1990 tarjoamaan pankkipalveluja kaasualan yrityksille. Pankki siis mm. rahoittaa ja lainottaa Gazpromin kaasuhankkeita, joissa on myös kolmansia osapuolia lainanottajina. Andrei Akimovia voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä.

Vladimir Leonidovitš  Bogdasnov (Владимир Леонидович Богданов) on mm. useiden Surgutneftegazin  (Сургутнефтегаз) tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtaja. Surgutneftegaz on yksi Venäjän suurimmista öljy- ja kaasuyhtiöistä. Vladimir Bogdasnovia voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä.

Oleg Vladimirovi Deripaska (Олег Владимирович Дерипаска) on suuromistajana mm. Bazovyi element -investointirahastossa (Базовый элемент), joka puolestaan hallitsee Rusal-alumiinituotantoyhtiötä (Российский алюминий, Русал), Gaz-autonvalmistajaa (Группа ГАЗ), Aviacor-lentokonevalmistajaa (Авиакор) ja Ingosstrakh-vakuutusyhtiötä (Ингосстрах). Deripaska omistaa myös mm. 27,8 prosenttia Norilski nikel -kaivosyhtiön (Норильский никель) osakkeista. Norilski nikel -kaivosyhtiöllä on nikkelijalostamo Suomen Harjavallassa. Venäjän kansalaisuuden lisäksi Deripaskalla on myös Kyproksen kansalaisuus. Oleg Deripaskaa voidaan pitää merkittävänä oligarkkiliikemiehenä.

Aleksei Gennadivitš Djumin (Алексей Геннадьевич Дюмин) toimi presidentti Vladimir Putinin henkivartioston varajohtajana vuodesta 2012 vuoteen 2016. Helmikuussa 2016 Djuminista tuli Tulan alueen kuvernööri. Vuonna 2014 Djumin johti Venäjän kannalta onnistuneesti Ukrainan syrjäytetyn presidentti Viktor Janukovitšin siirtoa Ukrainasta Venäjälle, mitä Putin on arvostanut. Aleksei Djuminia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Mihail Efimovi Fradkov (Михаил Ефимович Фрадков) on toiminut Venäjän strategisen tutkimusinstituutista johtajana 4.1.2017 alkaen. Sitä ennen hän on toiminut Venäjän federaation ulkomaan tiedustelupalvelun (СВР) johtajana vuosina 2007-2016 ja Venäjän federaation turvallisuusneuvoston (СБРФ) pysyvänä jäsenenä vuosina 2004-2016. Mihail Fradkovia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Sergei Aleksandrovitš Fursenko (Сергей Александрович Фурсенко) toimi Venäjän jalkapalloliiton (РФС)  kolmantena puheenjohtajana ja on nyt Venäjällä järjestettävien vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen (ЧМ-2018) venäläinen taustahahmo. Sergei Fursenkoa ei voi pitää oligarkkiliikemiehenä vaan Putinin henkilökohtaisena ystävänä, vaikka Fursenko onkin toiminut 2010-luvulla Gazpromissa ja Gazpromin pietarilaisen Lentransgazin-tytäryhtiön (Лентрансгаз) pääjohtajana.

Oleg Markovitš Govorun (Олег Маркович Говорун) toimii  Kremlissä Sosiaalisen ja taloudellisen yhteistyön puhemiehistön päällikkönä (начальник Управления Президента по социально-экономическому сотрудничеству) Itsenäisten valtioiden yhteisön (СНГ) jäsenvaltioiden, Abhasian tasavallan ja Etelä-Ossetian tasavallan kanssa. Oleg Govorunia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Suleiman Abusaidovitš Kerimov (Сулейман Абусаидович Керимов) hallinnoi Nafta Moskva -sijotusholdingyhtiötä (Нафта Москва). Nafta Moskvan kautta Kerimov omisti yli neljä prosenttia Gazpromista (Газпром), noin kuusi prosenttia valtiojohtoisesta Sberbank-pankista (Сбербанк) ja noin 75 prosenttia Polymetal-kultakaivosyhtiöstä (Полиметалл), mutta nyttemmin Nafta Moskva on luopunut näistä omistuksista. Tällä hetkellä Nafta Moskva omistaa osakkeita Rostelecomista (Ростелеком) ja Polyjuksesta (Полюс). Kerimov on mukana myös rakentamisessa (ПИК группа) kuten monessa muussakin venäläisyhtiössä. Suleiman Kerimovia voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä.

Vladimir Aleksandrovitš Kolokoltsev (Владимир Александрович Колокольцев) on Venäjän sisäministeri, jonka sisäministeri Petteri Orpo tapasi 26.1.2016 Vantaalla Königstedtin kartanossa, kun itärajan yli Suomeen alkoi tulvia turvapaikanhakijoita. Vladimir Kolokoltsevia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Konstantin Iocifovi Kosatšev (Константин Иосифович Косачев) toimii Venäjän parlamentin liittoneuvoston (Совет Федерации) kansainvälisten asioiden puheenjohtajana. Konstantin Kosatševia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Andrei Leonidovi Kostin (Андрей Леонидович Костин) on Venäjän valtion enemmistöomisteisen BTB-pankin (ВТБ) hallituksen puheenjohtaja. Andrei Kostinia voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä.

Aleksei Borisovitš Miller (Алексей Борисович Миллер) on Venäjän suurimman yrityksen ja maailman suurimman julkisen sektorin energiayhtiö Gazpromin (Газпром) hallituksen varapuheenjohtaja ja johtoryhmän puheenjohtaja, toisin sanoen toimitusjohtaja. Aleksei Milleriä voidaan pitää merkittävänä oligarkkiliikemiehenä.

Nikolai Platonovitš Patrušev (Николай Платонович Патрушев) oli Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n (ФСБ) päällikkö vuoden 1999 elokuusta toukokuuhun 2008. Tämän jälkeen hän on toiminut Venäjän federaation turvallisuusneuvoston (СБРФ) sihteerinä. Nikolai Patruševia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Vladislav Matusovitš Reznik (Владислав Матусович Резник) on entisen Rus-vakuutusyhtiön (nykyinen Ergo, ЭРГО Русь) hallituksen puheenjohtaja ja duuman finanssikomitean puheenjohtaja sekä vakuutusyhtiö Rosgosstrakhin (Росгосстрах) entinen hallituksen puheenjohtaja. Vladislav Reznikia voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä.

Igor Arkadievitš Rotenberg (Игорь Аркадьевич Ротенберг) on Arkadi Rotenbergin poika. Arkadi Rotenberg kuuluu liikemiesryhmään, joka osti Helsingin Hartwall-areenan Hjallis Harkimolta. Osaltaan jo aikaisemmin vuonna 2014 asetettujen pakotteiden johdosta Arkadi Rotenberg on siirtänyt omaisuuttaan poikansa Igorin nimiin. Arkadi Rotenberg on omistanut Suomessa mm. Långvik Capitalia. Långvik Capitalista hän myi osuutensa myöhemmin veljenpojalleen Romanille, jolla on Suomen ja Venäjän kansalaisuus. Igor Rotenberg omistaa 79 prosenttia isältään ostamansa öljy- ja kaasukenttien porausurakoitsija Gazbrom Bureniesta (Газпром бурение), joka on öljy- ja kaasulaitosten rakentamista harjoittavan Stroygazmontazhin (Стройгазмонтаж) tytäryhtiö. Kyseiset yhtiöt toimivat Gazpromille. Igor Rotenbergia voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä.

Kirill Nikolaevitš šamalov (Кирилл Николаевич Шамалов) on Siburin (Сибур Холдинг) hallituksen jäsen. Sibur on Venäjän suurin integroitu kaasunjalostus- ja petrokemian yritys. Kirill Šamalov on naimisissa Innopraktika-rahaston (Иннопрактика) johtajan Jekaterina Tihonovan (Екатерина Владимировна Тихонова) kanssa, joka on Vladimir Putinin tytär. Kirill Šamalovia voidaan pitää sekä oligarkkiliikemiehenä että Putinin henkilökohtaisena tuttuna.

Jevgeni Mihailovitš školov (Евгений Михайлович Школов) on sisäasiainministeriön taloudellisen turvallisuuden ja korruption vastaisen osaston (МВД России) entinen päällikkö ja nykyisin presidentin avustaja presidentin hallinnon virkamiesten ja henkilöstön toiminnan valvonnassa (ППРФ). Jevgeni Školovia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Andrei Vladimirovitš Skotš (Андрей Владимирович Скоч) on duuman varajäsen, liikemiesmiljardööri, metallurgian ja kaivostoiminnan asiantuntijaneuvoston puheenjohtaja, Pokolenie-rahaston (фонд Поколение) toimitusjohtaja sekä Metalloinvestin (Металлоинвест) osaomistaja. Andrei Skotšia voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä.

Aleksandr Porfiryevitš Toršin (Александр Порфирьевич Торшин) on liittoneuvoston entinen puheenjohtaja, mutta yhdysvaltalaislähteiden mukaan hän olisi ollut toimija yhteyksissä venäläiseen järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja pessyt rahaa Venäjältä Trumpin vaalikampanjaan. Aleksandr Toršinia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Vladimir Vasilevitš Ustinov (Владимир Васильевич Устинов) oli Venäjän vanha oikeusministeri vuoteen 2008 saakka ja entinen valtakunnansyyttäjä. Vladimir Ustinov oli Putinin keskeinen vaikuttaja Mihail Hodorkovskiin ja Jukos-öljy-yhtiöön ja muihin yhtiön omistajiin kohdistuneissa rikostutkinnoissa ja muissa toimissa. Vladimir Ustinovia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Timur Samirovitš Valiulin (Тимур Самирович Валиулин) on toiminut monissa valtion talousrikostutkinnan tehtävissä. Presidentin asetuksella 4.9.2012 Timur Valiulin nimitettiin Venäjän federaation sisäasiainministeriön ääriliikkeistä vastaavan pääosaston (Главное управление по противодействию экстремизму) päälliköksi. Timur Valiulinia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Viktor Feliksovitš Vekselberg (Виктор Феликсович Вексельберг) on venäläis-brittiläisen TNK-BP-öljy-yhtiön (ТНК-BP) merkittävä omistaja. Vekselberg on pääjohtaja myös Renova-sijoitusyhtiössä (Ренова), joka on keskittynyt alumiiniin, öljyyn, energiaan ja televiestintään. Viktor Vekselbergia voidaan pitää oligarkkiliikemiehenä.

Alexandr Alexandrovitš Žarov (Александр Александрович Жаров) on Venäjän viestinnän, tietotekniikan ja viestintävälineiden valvontayksikön (Роскомнадзор) pääjohtaja. Yksikkö ohjaa mm. Venäjän alueella estettyjen tai rajoitettujen internetsivustojen toimintaa, viimeaikaisena esimerkkeinä LinkedIn ja Telegram. Alexander Žarovia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

Viktor Vasiliyevi Zolotov (Виктор Васильевич Золотов) on nykyinen Venäjän kansalliskaartin (Росгвардия) johtaja ja Venäjän turvallisuusneuvoston (СБРФ) jäsen. Viktor Zolotovia voidaan pitää Putinin valtionhallinnon virkamiehenä.

                                                                                        ****

Yhdysvaltain tuoreimmalla pakotelitalla ovat myös seuraavat Venäjään liittyvää 13 yritystä. Joissakin lehtikirjoituksissa on nimetty vain 12 yritystä.

Agroholding Kuban (АгроХолдинг Кубань), pakotelinkkinä Oleg Deripaska.

Basic Element Limited (Базовый элемент), pakotelinkkinä Oleg Deripaska.

B-Finance Ltd (B-Finance Ltd , ei kotisivua), pakotelinkkinä Oleg Deripaska.

En+ Group (En+ Group), pakotelinkkinä Oleg Deripaska.

Gaz Group (Группа ГАЗ), pakotelinkkeinä Oleg Deripaska ja Russian Machines (Русские машины).

Gazprom Burenie (Газпром бурение), pakotelinkkinä Igor Rotenberg.

EuroSibEnergo (ЕвроСибЭнерго), pakotelinkkinä Oleg Deripaska ja En+ Group (En+ Group).

Ladoga Menedzhment (Ладога менеджмент, ei kotisivua), pakotelinkkinä Kirill šamalov.

NPV Engineering (ЭнПиВи Инжиниринг), pakotelinkkinä Igor Rotenberg.

Renova (Ренова), pakotelinkkinä Viktor Vekselberg.

Rosoboroneksport (Rosoboroneksport Рособоронэкспорт), pakotelinkkinä Rosteh (Ростех).

Russian Machines (Русские машины), pakotelinkkeinä Oleg Deripaska ja Basic Element Limited (Базовый элемент).

Rusal (Российский алюминий, Русал), pakotelinkkinä En+ Group (En+ Group).

                                                                                        ****

Venäjällä on irvailtu, että uudella pakotelistalla olevat 24 henkilöä olisi valittu Kremlin puhelinluettelosta.  Venäjä on siten vähätellyt Yhdysvaltain toimintaa.

Nuo pakotelistan henkilöt ovat siis joko venäläisiä oligarkkiliikemiehiä tai valtionhallinnon keskeisiä vaikuttajia. Pakotelistan yritykset liittyvät nimettyihin oligarkkiliikemiehiin.

Monilla listalla olevilla talouselämän vaikuttajilla on ollut keskinäistä yhteistyötä erilaisissa Venäjän talousjärjestelyissä Neuvostoliiton hajoamista alkaen aikana aina näihin päiviin saakka. Yhteistyökuvioita on edelleen olemassa ja niitä harjoitetaan tarpeen ja päämärän mukaan. Muutama nimi listalla on mielestäni vanhoja suuruuksia, mutta Yhdysvalloilla lienee parempi tieto, millä perusteilla pakotelista on lopulta koottu. Joka tapauksessa pakotelista ei mikään ole Kremlin puhelinluettelo, kaukana siitä.

Pakotelistalla olevien keskinäisestä yhteistyöstä yhtenä esimerkkinä historiassa ovat Suleiman Kerimov ja Oleg Deripaska, jotka vuonna 2001 toimivat yhdessä kaapatessaan Andrei Andrejevilta (Андрей Андреев) teräsyhtiö Nostaa (Носта), joka on nykyisin Uralskaja Stal (Уральская сталь). Nykyinen Uralskaja Stal on omistuksellisesti puolestaan osa Metalloinvestia (Металлоинвест) sekä Ingosstrakh-vakuutusyhtiötä (Ингосстрах). Metalloinvestin yksi omistaja on puolestaan pakotelistalla oleva Andrei Vladimirovitš Skotš. Pakotelistan henkilöt ja yritykset muodostavat moninaisen kudelman, joista esimerkkejä löytyisi runsaasti.

Kaksi nimeä ja yksi yhtiö pomppaavat Yhdysvaltain pakotelistalla ylitse muiden. Nimet ovat Oleg Deripaska sekä Aleksei Miller ja tuo yksi yhtiö on puolestaan Gazprom, joka ei siis ole pakotelistalla. Yhdysvallat on kuitenkin selvästi ottanut kohteeksi Gazpromin, mutta itse yritys on liian iso pakotelistalle asetettavaksi.

Pakotteiden piirissä on sen sijaan Gazpromin piiriin kuuluvia yrityksiä pakotelistan oligarkkiliikemiesten kautta, kuten yritykset Gazprombank, Lentransgaz ja Stroygazmontazh. Pakotelistalla oleva Aleksei Miller on Gazpromin hallituksen varapuheenjohtaja ja johtoryhmän puheenjohtaja, toisin sanoen toimitusjohtaja.

Suomessa on syytä olla tarkkana, kun Gazprom on mukana Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeessa, jos putkesta on tulossa todella totta. Suomen ei ole syytä liittyä missään muodossa Yhdysvaltain pakotelistalla olevaan venäläishylkiöporukkaan.

Pakoteuutisoinnin yhteydessä läntisissä tiedotusvälineissä on nostettu Oleg Deripaskan nimi, koska hänen omistamansa alumiiniyhtiö Rusalin arvo romahti välittömästi 6.4.2018 tapahtuneen pakoteuutisoinnin jälkeen.

6.4.2018 jälkeen näihin päiviin saakka Rusal on menettänyt pörssiarvostaan lähes 70 prosenttia. Rusalin osake oli 24.4.2018 mennessä esimerkiksi Hongkongin pörssissä halventunut 4,64 Hongkongin dollarista 1,51 Hongkongin dollariin. Myös ruplan arvo on hieman pudonnut Yhdysvaltain uusien pakotteiden asettamisen jälkeen.

Ruplan nousevakurssi on pudonnut pakotejulkistuksen jälkeen viitisen prosenttia suhteessa dollariin joulukuun 2016 tasolle ja kuutisen prosenttia suhteessa euroon kesän 2016 tasolle. Ruplan arvo ei kuitenkaan ole oleellisin pakotevaikutuksissa. Ei ole ollut tähänkään saakka, kun vuodesta 2014 tähän päivään rupla on menettänyt ulkoisesta arvostaan noin puolet.

Pakotelista osoittaa, että Yhdysvallat tuntee melko hyvin Venäjän taloudellisen päätöksentekoon liittyvät lainalaisuudet ja toimintamallit. Yhdysvallat näyttäisi tällä kertaa tietävän, miten Venäjän talouteen voidaan vaikuttaa pakotteiden avulla. Olisin kuitenkin lisännyt listalle vielä Kaspersky Lab -tietoturvayhtiön (Kaspersky Lab) omistajan Jevgeni Valentinovitš Kasperskin (Евгений Валентинович Касперский).

                                                                                        ****

Yhteistä suurimmalle osalle listalla oleville henkilöille on, että kuuluvat presidentti Putinin sisäpiiriin ja Venäjän taloudelliseen hallinto- ja toimintamalliin, jonka muodostaminen aloitettiin pian vuoden 2000 jälkeen. Tuosta hallinto- ja toimintamallista enemmän jäljempänä tässä ylipitkässä kirjoituksessa.

Kun tutustuu noiden pakotehenkilöiden historiaan, monelle on yhteistä toimiminen Pietarissa ja entisessä Leningradissa samaan aikaan kuin Vladimir Putin. Vuonna 1952 syntynyt Putin on siis pietarilainen ja KGB:n kasvatti.

Putin työskenteli KGB:lle 16 vuoden ajan vuosina 1975-1991 ja toimi sen jälkeen Pietarin kaupungin apulaispormestarina vuosina 1994-1998 ennen siirtymistä Moskovaan. Monet nyt Putinin lähipiiriin kuuluvat ja Yhdysvaltain tuoreimmalla pakotelistalla olevat ovat toimineet 1990-luvulla Pietarissa tai ovat muutoin linkittyneet Pietariin tai vanhaan Leningradiin. Jos ei muuta, monet ovat syntyneet Pietarissa 1950-luvun alkupuolella Putinin tapaan.

Hieman Putinia nuorempi vuonna 1954 Leningradissa syntynyt Sergei Fursenko opiskeli samaan aikaan Putinin kanssa Leningradin yliopistossa 1970-luvun alussa. Vuonna 1996 he perustivat kuuden muun henkilön kanssa Ozero-nimisen osuuskunnan (Озеро) Kiimajärven (Комсомольское) rannalle Karjanlankannaksella. Ozero on suomennettuna ”järvi”.

Leningradissa vuonna 1962 syntynyt Aleksei Miller toimi puolestaan vuosina 1991-1996 Pietarin kaupungin ulkosuhteiden toimiston apulaisosastopäällikkönä ja osastopäällikkönä. Ulkosuhteista vastaavan komitean puheenjohtaja oli tuolloin Vladimir Putin.

Leningradissa vuonna 1951 syntynyt Nikolai Patrušev on Putinin tapaan KGB-mies nimenomaan Leningradista. Molemmilla on KGB-juuret 1970-luvulta. Vuonna 1998 Patrušev korvasi Kremlissä Putinin, kun Putin siirtyi ensiksi FSB:n pääjohtajaksi ja myöhemmin pääministeriksi elokuussa 1999.

Leningradissa vuonna 1973 syntyneen Igor Rotenbergin isä Arkadi Rotenberg oli vuodesta 1998 Pietarin Judo-Neva-judokerhon johtaja yhdessä Gennadi Timtšenkon (Геннадий Николаевич Тимченко) kanssa Vladimir Putinin ideasta. Kyseisen judokerhon kunniapuheenjohtaja oli tuolloin Vladimir Putin.

Viktor Zolotov tutustui tiettävästi Putiniin Pietarissa 1990-luvulla. Myös hänellä on Putinin tapaan vahva tiedustelupalvelutausta. Pietarin pormestari Anatoli Sobtšak (Анатолий Александрович Собчак) palkkasi Zolotovin henkivartijaksi, jossa tehtävässä hän tutustui apulaispormestari Putiniin.  Putin-Zolotov-parivaljakon yhteisiä harrastuksia olivat nyrkkeily ja judo. Vuonna 1996 Zolotov irtisanottiin kuitenkin turvallisuuspalvelusta, jonka jälkeen hän työskenteli liikemies Roman Tsepovin (Роман Игоревич Цепов) henkivartijana. Tsepov oli myös ollut Zolotovin tapaan Sobtšakin henkivartija ja Putinin läheinen ystävä.

Venäläisessä liike-elämässä ja poliittisessa toiminnassa henkilökohtaiset suhteet ovat siis tärkeitä. Tästä on kuitenkin etenkin täällä Suomessa vedetty se väärä johtopäätös, että Venäjän presidentti voisi solmia vaikuttavan henkikohtaisen suhteen ulkomaan presidenttiin ja että ystävyyssuhteella voitaisiin saada Venäjältä jotain sellaista erityistä kohtelua, joka ei olisikaan Venäjän etujen mukaista. Näin ei ollut Kekkosen kohdalla eikä näin ole Niinistön kohdalla. Suomi kyllä osaa tulkita monia Venäjään liittyviä asioita niin perinpohjaisen väärin sinisilmäisesti ja omalta kannalta parhaalla tavalla.

                                                                                        ****

Jos johonkin valtioon halutaan vaikuttaa vastavoimana tai jopa vihamielisesti, on vaikutettava maan heikkouksiin, ei vahvuuksiin. Venäjän heikkous ei ole esimerkiksi kriisitilanteen poliittinen päätöksentekokyky ja sisäiset ristiriidat vastaavasti kuten länsimaissa. Venäjän heikoin lenkki ei myöskään sotilaallinen kyvykkyys.

Venäjän heikoin lenkki on tällä hetkellä maan oma talous ja talouden toimintamalli. Talouspakotteet ovat hyvä tapa yrittää vaikuttaa Venäjään. Pakotteet on osattava valita oikein, jotta niillä olisi ratkaisevaa vaikuttavuutta päämääriin pääsemiseksi.

On kuitenkin myös muistettava, että etenkin tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä Venäjä pääsi omalta kannaltaan onnistuneesti sisään läntiseen talouteen, mistä meille on nyt syntynyt harmia roppakaupalla.

                                                                                        ****

Kerrataanpas hieman kylmän sodan ajan jälkeistä Venäjän ja länsimaiden välisten taloussuhteiden historiaa pohjaksi nykyhetken analysoinnille.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen länsimaat pyrkivät vetämään Venäjän mukaan maailmantalouteen ja maailmantalouden sopimusjärjestelyihin. Kyse oli Venäjän integroimisesta maailmantalouteen, jota kuitenkin länsimaat hallitsivat ja hallitsevat edelleen. Idea oli, että Venäjän integroituessa osaksi monisäikeistä maailmataloutta vaurastuvasta Venäjästä tulisi myös rauhanomainen kumppani eikä voimatoimiin orientoituva epävakauttaja. Venäjälle tyrkytettiin kovasti läntistä talousmallia ja integroitumista läntiseen talouteen.

Ohessa muutamia esimerkkejä, kuinka länsimaat ovat integroineet Venäjää läntisiin sopimusjärjestelyihin.

Euroopan unioni ja Venäjä allekirjoittivat kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen (Partnership and Cooperation Agreement, PCA) jo vuonna 1997. Vastaavia sopimuksia allekirjoitettiin myös muiden Itä-Euroopan maiden kanssa.

2008 järjestetyssä EU-Venäjä-huippukokouksessa päätettiin aloittaa neuvottelut EU:n ja Venäjän uudesta PCA-sopimuksesta, mutta Venäjän Georgiaan elokuussa 2008 tapahtuneen hyökkäyksen johdosta uudistusta ei ole saatu päätökseen eikä vuoden 2014 tapahtumien jälkeen ei tulla saamaankaan. Tämä PCA-prosessi kuvaa hyvin Venäjän ja EU:n välisten suhteiden kehitystä, mistä lisää myöhemmin.

2010-luvun alussa EU ja Venäjä määrittelivät keskinäisen suhteensa jopa strategiseksi kumppanuudeksi. Suomi oli keskeinen tukija EU:n harjoittamalle Venäjä-politiikalle. Venäjän nimittäminen strategiseksi kumppaniksi sopi hyvin Suomen kylmän sodan aikaiseen uudistamattomaan ajattelutapaan. Nyt noiden määritteleminen muisteleminen on hävettävää, mikä osaltaan osoittaa poliittisten määritteiden haavoittuvuutta silloin, kun ne eivät perustu tosiasioille.

18 vuoden neuvottelujen jälkeen Venäjä liittyi Maailman kauppajärjestön täysivaltaiseksi jäseneksi elokuussa 2012. Jo vuotta myöhemmin Venäjä käynnisti kuitenkin valitusmenettelyn WTO:hon Euroopan unionin polkuhintasäädöksiä vastaan koskien venäläisen kemikaali- ja metalliteollisuuden pääsyä EU-markkinoille. Tämäkin prosessi kuvaa hyvin Venäjän ja EU:n välisten suhteiden kehitystä, mistä lisää myöhemmin.

Venäjä liitettiin viralliseksi kahdeksanneksi jäseneksi johtavien teollisuusmaiden ryhmään vuonna 1998, ja vuonna 2006 Venäjä oli G8-maiden huippukokousisäntä. Venäjän erotettiin Krimin valtauksen jälkeen G8-ryhmästä 24. maaliskuuta 2014. Tämäkin prosessi kuvaa hyvin Venäjän ja länsimaiden välisten suhteiden kehitystä, mistä lisää myöhemmin.

Myös Naton keskisiä päämääriä oli Venäjän kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen ja kumppanuuden vahvistaminen. Talousintegraation lisäksi Venäjää haluttiin integroida myös Natoon. Venäjästä tuli Naton kumppanimaa vuonna 1997. Naton ja Venäjän välisen yhteistyön keskeisin foorumi on vuonna 2002 perustettu Nato-Venäjä-neuvosto (NATO-Russia Council, NRC). Tuo neuvosto kokoontuikin säännöllisesti aina kevääseen 2014 saakka, josta alkoi lähes kahden vuoden tauko Ukrainan tapahtumien seurauksena. Tämäkin prosessi kuvaa hyvin Venäjän ja länsimaiden välisten suhteiden kehitystä, mistä lisää myöhemmin.

                                                                                        ****

Jonkin aikaa tämä länsimaiden harjoittama politiikka Venäjän integroimiseksi läntisiin järjestelmiin toimi tuoden myös Venäjälle vaurautta. Integrointi toimi hyvin vain niin kauan, kun siitä oli nettohyötyä Venäjälle. Länsimaiden harjoittama politiikka alkoi kuitenkin haurastua pikku hiljaa asia kerrallaan muutama vuosi pian sen jälkeen, kun Putinin oli tullut valtaan vuonna 2000. Ratkaiseva tekijä oli, kuinka paljon varallisuutta oli valunut Venäjälle Venäjän energiamyynnillä länteen. Kyse oli vaurastumisen lähteestä.

Länsi ei kyennyt alun alkaenkaan vaikuttamaan Venäjän talouteen niin kuin sen olisi pitänyt kyetä vaikuttamaan. Vanhaa romahtanutta suurvaltaa ei olisi pitänyt käsitellä vastaavin periaattein kuin romahtaneesta suurvallasta irtautuneita Itä-Euroopan maita. Vastaavat keinot eivät päteneet Venäjään.

Presidentti Putin kyllä ymmärsi lännen toimintatavat ja päämäärät, mutta hyväksyi ne vain osittain. Tätä vain osittain hyväksymistä lännessä ei oikein hoksattu. Itäisen Euroopan maiden onnistunut integrointi sai länsimaat ajattelemaan, että samanlainen prosessi toimisi myös Venäjällä. Kyse olisi toisaalta sinisilmäisyydestä Venäjää kohtaan ja toisaalta heikosta kyvykkyydestä analysoida Venäjää oikein. 

Putinin aloittaessa ensimmäisen presidenttikautensa vuonna 2000, vuoteen 2008 mennessä Venäjän talous oli kaksinkertaistunut. Venäjän kasvavaa taloutta rahoittivat länsimaat kallistuvan venäläisenergian ostoilla. Venäjälle tulvi rahaa ovista ja ikkunoista. Venäjän energiamyynnillä tapahtunut rikastuminen ja siitä seurannut Venäjän kiitollinen myötämielisyys tulkittiin länsimaissa väärin, kun kyse on Venäjän ja länsimaiden välisistä suhteista.

Putinin toisella kaudella Venäjän poliittinen järjestelmä kuitenkin alkoi muuttua pikkuhiljaa yhä vähemmän moniarvoiseksi ja yhä enemmän ahdasmieliseksi. Venäjän poliittiset suhteet länteen – etenkin Yhdysvaltoihin – alkoivat pikkuhiljaa jäähtyä. Venäjän ja Yhdysvaltain ulkoministerien yhteinen Reset-nappulan painalluskaan 6.3.2009 Genevessä ei enää auttanut. Venäjän näkemysten muutosta ei EU:ssa oikein havaittu tai paremminkin ei haluttu havaita. Pusketaan vain vanhaa rataa, joka ei tuota tulosta. Samaa perusvikaa EU:ssa on edelleen Venäjä-suhteissa.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Venäjä yhtenäistyi Putinin taakse ja Venäjästä alkoi tulla vähemmän länsi-integroitunut ja vähemmän länsimielinen yhteiskunta. Pientä kitkaa ja suurempaakin kitkaa alkoi esiintyä länsimaiden kanssa yhä enemmän. Tuo kiihtynyt kehityskulku on jo nyt viimeistään helppo jokaisen tunnistaa.

Putinin harjoittama talouspolitiikka oli Putinin harjoittamalle muulle politiikalle päämäärällistä etenkin EU:ssa. Venäjä hyödynsi taitavasti kehittyviä taloudellisia siteitä EU:n kanssa poliittisiin tarkoituksiinsa.

EU on aina ollut Venäjä-politiikassaan Yhdysvaltoja hitaampi ja reaalimaailmasta jäljessä olevampi. EU:ssa energia oli Venäjän tärkein taloudellinen toimintaväline ja toiseksi tärkein ehkä hieman yllättäen öljy- ja maakaasuenergian myynnistä saatujen pääomien vienti takaisin länteen.

Länsi sai tavallaan omia venäläisenergiaan tuhlaamia rahoja takaisin, mutta vain omistaja oli nyt toinen. Venäjän harjoittama kuvio on melko selvä, mutta se ei kuitenkaan ollut alkujaan strateginen vaan laskennallinen. Ukrainassa Venäjä harjoittaa juuri nyt hieman samaa toimintaperiaatetta. Venäjä vie Ukrainaan Itä-Ukrainasta louhittua kivihiiltä, jolla se rahoittaa Itä-Ukrainan sotaa. Ukraina tavallaan ostaa omaa energiaansa Venäjää hyödyttäen ja Itä-Ukrainan sotaa rahoittaen. Kuvio on Venäjälle hyötyisä, mutta Ukrainalle järjetön.

Venäjä on rahoittanut poliittisen vaikutusvallan turvaamiseksi länsijohtajia tuottoisien energiaan liittyvien liikesuhteiden kautta. Euroopassa Venäjä kykeni helposti löytämään useita poliittisia huipputason johtajia, joille lännestä peräisin oleva venäläisraha on kelvannut ilman suurempia tunnontuskia: entinen liittokansleri Gerhard Schröder, entinen pääministeri Paavo Lipponen, entinen pääministeri Esko Aho ja entinen pääministeri Silvio Berlusconi pahimpina esimerkkeinä. Nord Stream -kaasuputkihankkeet ovat kouluesimerkki siitä, miten Venäjä käyttää alkuaan lännen luomia toimintamalleja Venäjää itseään hyödyttävästi.

                                                                                        ****

Ensimmäistä kertaa historiansa aikana 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Venäjä kykeni käyttämään Venäjä-integraatiohuumaisen lännen avustuksella luotua taloudellista valtaa kasvavan poliittisen vaikutusvallan lähteenä länsimaissa. Venäjä kykeni käyttämään ensimmäistä kertaa historiassa päämääriensä ajamiseen taloudellista valtaa, – siis sitä valtaa, mikä on ollut Venäjälle historiassa kestävä heikkouden lähde.

Länsimaiden harjoittamassa länsimaiseen sopimusintegraatioon ja taloudelliseen yhteistyöhön perustuvassa Venäjä-politiikassa meni pieleen se, että nämä kaksi näkemystä eivät olleet Venäjän näkemänä yhteensopivia. Toisaalta Venäjä ei halunnut sitoutua länsimaiden laatimiin sääntöihin perustuvaan integraation äänettömänä yhteistyökumppanina ja toisaalta Venäjällä ei ollut halukkuutta integroida omaa talouttaan niin, että siitä olisi seurannut myös poliittinen riippuvuus länteen.

Se, että EU on Venäjän suurin kauppakumppani ja että Venäjä on EU:n kolmanneksi suurin kauppakumppani, ei ole näkynyt ollenkaan Venäjän poliittisessa toiminnassa länsimaita kohtaan. Presidentti Putinin kahdella ensimmäisellä presidenttikaudella Venäjän kykeni hyvin käyttämään hyväkseen länsimaiden sinisilmäisyyttä, jonka perusta oli näkemys, että kaupankäynti yhdistäisi vastaavasti myös poliittisia näkemyksiä.

Lopputuloksena tuo pari vuosikymmentä kestänyt länsimaiden harjoittama Venäjän integroimishanke epäonnistui pahoin. Käyttäisin termiä ”länsimaistaminen”. Länsimaiden pyrkimys integroida Venäjä koki lopullisen haaksirikon keväällä 2014. Tuota haaksirikkoa kaikki eivät vieläkään ole ymmärtäneet EU:ssa. Kehitys kohti kylmän sodan asetelmaa on vain kiihtynyt vuoden 2014 jälkeen.

Venäjä on sekä energiapolitiikallaan että pääomatuonnilla onnistunut saamaan länsimaista talouteen perustuvaa päätäntävaltaa haltuunsa. Joissakin EU-maissa parin vuosikymmenen aikana Venäjän taloudellinen vaikutusvalta on muodostunut hyvin suureksi, kirkkaimpana esimerkkinä Malta ja Kypros, mutta Suomi ja Saksa sekä myös Unkari ja Kreikka eivät jää paljon jälkeen, kun puhutaan Venäjän taloudellisesta vallasta ja sitä kautta syntyvästä poliittisesta vallasta näissä maissa. Venäläispääoma Iso-Britanniassa on oma lukunsa. Venäjän pääomasijoitukset länsimaissa ovat valtavat, mutta niistä ei juurikaan puhuta. Asia on lännelle hieman kiusallinen.

                                                                                        ****

Enää länsimaiden ei ole syytä yrittää integroida Venäjää niin maailmantalouden järjestelyihin, joita länsimaat vielä toistaiseksi hallitsevat enemmän tai vähemmän.

Länsimaiden harjoittaman virheellisen Venäjä-politiikan ikävät tulokset me olemme nähneet vuoden 2014 jälkeen, jolloin Euroopan asiat ovat olleet sangen sekaisin osaltaan Venäjän ansiosta. Noita tuloksia tuskin tarvitsee tähän kirjata, kaikki osaa laatia monikohtaisen luettelon Krimin niemimaan valloituksesta Itämeren turvallisuustilanteen helkkeisen kautta Yhdysvaltain poliittisen päätöksentekojärjestelmän sekoittamiseen.

Kriittisimpänä asiana juuri nyt katson kuitenkin EU:n kyvyttömyyden asettaa Yhdysvaltojen tavoin vaikuttavia talouspakotteita Venäjää vastaan. Pakotteilla ei ole toistaiseksi kyetty ratkaisemaan Itä-Ukrainan tilannetta ja tilanne Ukrainassa on kehittymässä Venäjälle yhä myönteisemmäksi. Jos EU:n Venäjä-politiikka on ollut epäonnistunutta, EU:n Ukraina-politiikka se vasta epäonnistunutta onkin.

EU:n olisi kyettävä uusimaan nopeasti Venäjä-politiikkansa vastaamaan niitä realiteetteja, joita Venäjä on asettanut ja edelleen asettaa.

Vuoden 2014 jälkeen Euroopan unioni on toki pyrkinyt vähentämään haavoittuvuuttaan Venäjän energia-aseen käytöstä, mutta Nord Stream 2 -kaasuputki hanke on hyvä esimerkki, missä Venäjä-politiikassa EU-maat edelleen pyörivät. Toivottavasti nyt Yhdysvaltain asettamat uudet pakotteet osaltaan estävät kaasuputken rakentamista ja herättävät poliitikkoja etenkin Saksassa ja Suomessa.

EU ei ole puuttunut pakotteillaan Venäjän talouden perusteisiin ja niiden vielä hyvissä voimissa olevaan vaikutusvaltaan myös länsimaissa. EU ei ole kyennyt pakotteillaan epäämään Venäjän vaikutusmahdollisuuksia länsimaiden sisäisiin asioihin. Jos ei olla halukkaita käyttämään sotavoimaa, pitää olla valmius käyttää taloutta haluttuihin päämääriin pääsemiseksi.

                                                                                        ****

Kun länsimaat – Yhdysvallat ja EU – asettivat Venäjälle ensimmäisiä pakotteita Krimin valtauksen jälkeen, ei pakotteiden vaikuttavuutta päämäärien toteutumiselle tutkittu riittävästi. Edelleenkään länsimaat eivät ehkä osaa oikein lukea Venäjän taloudellisia ja poliittista toimintamalleja ja -tapoja. Ei ymmärretä, mihin Venäjässä pitäisi vaikuttaa, jos halutaan vaikuttaa. Asioita ratkaisevat Venäjää tuntemattomat. Asioita ei osata mitoittaa oikein.

Pitkää voimassaoloaikaa edellyttävillä pakotteilla on ollut toki vaikuttavuutta, mutta niillä ei ole ollut riittävästi voimaa päämäärien saavuttamiseksi. Pakotteilla ei ollut akuuttia shokkivaikutusta, mitä hyvillä pakotteilla tulisi myös olla. Esimerkiksi ruplan arvon puolittuminen vuodesta 2014 ei ole vaikuttanut Venäjän talouteen ratkaisevasti.

Venäjä löysi tapoja sopeutua länsimaiden asettamiin pakotteisiin. Etenkin Venäjän kansalaisiin vaikuttaviin pakotteisiin Venäjän ollut helppo sopeutua. Jos Venäjään haluaa vaikuttaa pakotteilla, niiden on tehokkaampi vaikuttaa johonkin muuhun kuin kansalaisiin. Kärsimiskyvykkyys ja malttava odottaminen kuuluvat venäläiseen luonteenpiirteeseen. Kaali ei Venäjältä lopu. Vastapakotteilla Venäjä onnistui luomaan kansalleen kuvan, että ne ovat pahat länsimaat, jotka ovat aiheuttaneet Venäjän kansalle kärsimystä.  

                                                                                        ****

Yhdysvaltain nyt huhtikuussa asettamat Venäjän luonnonrikkoisiin kohdistuvat pakotteet ovat sen sijaan vaikuttavia monella tapaa. Pakotteet huomioivat melko hyvin Venäjälle Putinin kaudella muodostuneen talousrakenteen perusolemukset ja toimintatavat.

Putin määritteli oligarkkiliikemiesten toimintamahdollisuuksien ja -tapojen reunaehdot jo ensimmäisellä presidenttikaudella esimerkkinä Mihail Borisovitš Hodorkovski (Михаил Борисович Ходорковский). Hodorkovskista tuli esimerkki, mitä oligarkkiliikemiehelle sallitaan ja mitä ei sallita. Mitä Venäjän valtio ja Putin oligarkkiliikemieheltä edellyttää, mitä sallitaan ja mitä ei sallita. Oligarkkiliikemiehen asemaa hallinnoimaan valtion luonnonrikkauksista peräisin olevaa miljardiomaisuutta ei kuka vain saa Venäjällä. Pitää täyttää ehdot. Niille oligarkeille on käynyt huonosti, jotka eivät ole toimineet Kremlin edellyttämällä tavalla. Boris Berezovski (Борис Абрамович Березовский) on yksi esimerkki.

Näillä oligarkkiliikemiehillä on tietty määritetty rooli Venäjän taloudessa, jonka pohjimmainen päämäärä on pitää maan talous presidentin hallinnassa. Miljardiomaisuuksista huolimatta oligarkkiliikemiehet ovat siis käskyläisiä ilman varallisuuden tuomaa ratkaisevaa poliittista vaikutusvaltaa. Länsimaisia talouden toimintamalleja käytetään siltä osin, kun ne eivät ole ristiriidassa maan talouden pitämisessä Kremlin hallinnassa.

On ymmärrettävä, että Venäjän talousjärjestelmä on autoritäärinen vastaavasti kuin Kiinan, vaikka meille tyrkytetty julkikuva on hieman toinen.

Kun Venäjälle asetetaan pakotteita, on tuo talouden toimintatapa sisäistettävä, jotta pakotteilla olisi vaikutusta päämääriin pääsemiseksi. Yhdysvaltain viimeiset pakotteet vaikuttavat nyt sinne, missä ne alkavat tuottaa tulosta. Toki aikaisemmilakin pakoteillä on ollut vaikutuksia, mutta rajumpia niiden olisi pitänyt olla. Aikaisemmilla pakotteilla ei ollut nopeita shokkivaikutuksia.

Shokkivaikutuksia kuvaa nyt venäläisyhtiöiden arvonmenetykset venäläisyrityksissä, yritysten valtiolta pyytämä avustusrahoitus ja sekä monen yhtiön sulkeutuneet internetsivut.

Kun klikkaatte tässä kirjoituksessa olevia yritysten kotisivuja, joillekin sivuille tulee esimerkiksi ilmoitus ”Техническая проблема. Пожалуйста зайдите позже.”, mikä on vapaasti suomennettuna ”Tekninen ongelma. Tule takaisin myöhemmin.” (esimerkki). Yllättäen nuo ”tekniset ongelmat” joillakin sivuilla alkoivat pian Yhdysvaltain asettamien pakotteiden jälkeen ja kestävät edelleen. Toimiikohan näiden yritysten maksuliikenne mitenkään, kun nettisivut eivät toimi?

                                                                                        ****

Knowingly engaged in facilitating significant transactions” on tuttu yleisluonteinen kirjaus Yhdysvaltain valtiovarainministeriön (OFAC) pakotepäätöksissä, niin myös Venäjää koskevassa uusimmassa pakotepäätöksessä.

Under amended Section 10, it is now mandatory that sanctions be imposed on any foreign person who is determined to have knowingly facilitated a significant transaction for or on behalf of any person subject to U.S. sanctions against Russia, which would include all of those individuals and entities designated on April 6th.

Vapaasti suomennettuna:

Muutetussa 10. pykälässä on nyt ehdottomana määräyksenä seuraamukset kaikille niille ulkomaalaisille, jotka ovat ryhtyneet tietoisesti helpottamaan merkittäviä liiketoimia sellaisen henkilön puolesta, joka on nimetty Yhdysvaltain Venäjän vastaisten pakoteiden listalle henkilönä tai tahona 6. huhtikuuta.

Tuo on kovaa tekstiä. Länsimaisen toimijan niin henkilönä tai yrityksenä on siis parempi olla missään tekemisissä sellaisen henkilön tai sellaisen venäläisyrityksen kanssa, jotka on nimetty Yhdysvaltain pakotelistalle. Jatkossa esimerkiksi Suomen entisten pääministerien Esko Ahon tai Paavo Lipposen olisi syytä olla toimimatta sellaisessa venäläisorganisaatioissa, jotka koskevat vaikka Gazpromia tai Sperbankia pakotelistahenkilön kautta.

Erityisen hankalaa tekemättä oleminen on Esko Aholle, joka toimii valtiollisen Sperbankin hallituksessa ja on samalla asemansa perusteella sellainen päättävä taho, joka tulee Yhdysvaltain pakotteiden kohteeksi, jos pankki suorittaa liiketoiminnallisia päätöksiä koskien vaikkapa Surgutneftegazin ja Gazpromin liiketoimia, joissa pakotelistan henkilöitä on omistajina.

Kun edellä oleva Yhdysvaltain pakotekirjaus estää paitsi liiketoiminnan harjoittamisen pakotelistalla olevien kanssa, niin se estää myös esimerkiksi Clearstreamin tai Euroclearin pakotelistalla olevien arvopaperikaupat ja arvopaperivälittämisen. Tarkoituksena on katkaista venäläisten pakotelistalla olevien osallistumista maailmantalouteen.

Monet pakotelistalla olevat venäläisyritykset ovat länsimaissa julkisesti noteerattuja yrityksiä. Pakotelistalla olevat oligarkkiliikemiehet ovat pyrkineet yhtiöiden julkisella noteeraamisella suojelemaan yrityksiä toisaalta länsimaisilta seuraamuksilta kuin myös toisaalta tavallaan Venäjän valtiolta, kun yrityksellä olisi myös länsimaisia omistajia.

Nämä julkisesti noteeratut venäläisyritykset eivät ole enää turvallisia sijoituskohteita länsimaisille sijoituksille pakotteiden johdosta. Eivätkä nämä yritykset ole koskaan olleetkaan turvallisia sijoituskohteita, jos venäläisten liikemiesoligarkkien omistusosuus yhtiöissä on ollut yli puolet tai muutoin todellinen päätäntävalta on ollut yrityksessä venäläisillä.

Monessa venäläisyhtiössä nyt pakotelistalla olevien venäläisoligarkkien yhteisomistus on yli puolet, mihin lieneekin pyritty, kun Yhdysvallat on nimennyt pakotelistan henkilöitä. Nyt julkisesti noteeratun Rusalin pörssiarvosta on vajaassa kolmessa viikossa hävinnyt 70 prosenttia, mikä on hyvä osoitus pakotteiden vaikuttavuudesta julkisesti noteeratuissa venäläisyhtiöissä.

Pakotelista valinnat on tehty myös niin, että ne ovat lisäävät yleistä epävarmuutta venäläisyrityksistä ja siitä, mitä on vielä tuleman. Kukaan ei tiedä, mitkä ovat Venäjän talouteen ja venäläisiin yrityksiin vaikuttavat seuraavat pakotekohteet. Uusimmat pakotteet ovat jo synnyttäneet Venäjän talouteen epävarmuutta. Venäjällä on ikään kuin uusi systeemiriski: odotukset Yhdysvaltojen tulevista pakotteista ovat nyt yhtä tärkeitä kuin öljyn hinta talousnäkymien arvioimiseksi.

Yhdysvallat näyttää olevan 6.4.2018 julkaistuilla talouspakotteilla valmis hyväksymään ne kustannukset, joita pakotteet aiheuttavat myös Yhdysvaltain taloudelle. Tämä on uusi piirre Yhdysvaltain pakotepolitiikassa. Uudet pakotteet ovat jo synnyttäneet häiriöitä alumiinimarkkinoille. Alumiini on kallistunut. Yhdysvaltain sijoittajainstituutiot ovat velvollisia luopumaan omistuksistaan pakotelistan alaisissa venäläisyrityksissä. Pakotteilla osaltaan supistetaan mahdollisuuksia venäläispääoman virtaamiselle takaisin länteen venäläisomistuksina.

Nyt pakotelistan venäläisyritykset ovat nyt ikään kuin hylkiöitä länsimaissa. Näillä yrityksillä on negatiivinen leima. Toimintaa näiden yritysten kanssa pyritään välttämään oman maineen säilyttämiseksi. Ei ole hyvä joutua hankauksiin Yhdysvaltojen kanssa, kun Yhdysvalloilla on kuitenkin edelleen ratkaiseva voima maailmantaloudessa.

EU:n olisi osaltaan syytä miettiä uusia pakoteratkaisua Yhdysvaltain esimerkin pohjalta. Pakotteiden tulisi vaikuttaa niiden venäläisyritysten toimintaan, jotka ovat Kremlin hallinnassa ja joiden kautta rahaa virtaa länsimaista Venäjälle ja takaisin Venäjältä länsimaihin venäläissijoituksina.

Entisen pääministerin Esko Ahon olisi syytä erota Sperbankin hallituksesta ennen kuin siitä tulee Suomen maineelle vielä suurempia ongelmia.

Entisen pääministerin Paavo Lipposen olisi syytä olla konsultoimatta Gazpromia ennen kuin siitä tulee Suomen maineelle vielä suurempia ongelmia.

Norilski nikel -kaivosyhtiön Harjavallan tehtaan kanssa asioivien on syytä huomioida, että yhtiön suuromistaja Oleg Deripaska on Yhdysvaltain pakotelistalla. Sen sijaan yhtiön suuromistaja Vladimir Olegovitš Potanin (Владимир Олегович Потанин) ei ole pakotteiden piirissä.

                                                                                        ****

Lukuvinkki: Russian-Ukrainian relations, The farewell that wasn’t, Suomen ulkopolittiinen instituutti, Briefing Paper 235, maaliskuu 2018, Arkady Moshes ja Ryhor Nizhnikau (FIIA, BP 235)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu