Suomen tulee liittoutua sinne, missä on sotilaallista voimaa

Ranskalle rahaliiton pohjimmainen päämäärä oli luoda vastavoima vahvistuvalle Saksalle, kun taas Englanti Thatcherin johdolla ei nähnyt ylipäätään Saksojen yhdistymistä myönteisenä Euroopalle.

Nuo sanat ovat kirjoituksestani Ilta-Sanomissa 24.10.1997, jolloin käytiin vilkasta keskustelua Suomen liittymisestä rahaliittoon. Tuon kirjoituksen otsikko oli ”Emu on turvallisuusratkaisu”. Esitin kirjoituksessa mielipiteenäni, että rahaliittoa olisi arvioitava myös Euroopan sisäisen turvallisuuden kannalta, mutta laaja Emu olisi itseasiassa uhka tälle päämäärälle. Mielipiteeni tuolloin kaksi vuosikymmentä sitten myös oli, ettei rahaliitto voi olla Suomelle mikään turvallisuusratkaisu. Suomen pitää hakea turvansa muista ratkaisuista.

Tänä päivänä tiedämme, ettei euro tosiaankaan ole ollut mikä turvallisuusratkaisu Suomelle.

Nyt Suomelle ollaan taas hakemassa turvallisuusratkaisua Euroopan yhdentymisestä. Tällä kertaa ei kuitenkaan EU:n rahaliitosta vaan EU:n puolustusliitosta. Nato-jäsenyyttä ei edelleenkään nähdä täällä Pohjolan perukoilla osana vaihtoehtoa.

Tuo edellä lainausmerkeissä oleva ja kursiivilla kirjoitettu virke on ylivoimaisesti eniten minulta lainattu ajatus julkisista kirjoituksistani yli kahden vuosikymmenen ajalta. Se, että rahaliitto luotiin Saksan yhdistymisen vuoksi Ranskan vaatimuksesta, oli ensimmäistä kertaa julkisuuteen kirjoitettuna tuossa kirjoituksessani. Nyt tuo asia on itsestään selvyys, mutta ei suinkaan kaksi vuosikymmentä sitten. Ei Suomessa eikä muuallakaan Euroopassa.

                                                                                           ****

Nyt läntinen Eurooppa – siis demokraattisen hallintojärjestelmän Eurooppa – muovaa omia puolustukseen liittyviä järjestelmiään vastaavasti kuin laajentuva läntinen Eurooppa muovasi talouden järjestelmiään kaksi vuosikymmentä sitten. Kuten tuolloin taloudessa, myös nyt puolustuksessa kyse on pitkälti Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian välisistä suhteisia. Euroopan kolmen johtavan suurvallan suhteista siis.

Nyt meillä on jo kokemusta Euroopan talous- ja rahaliitosta parin vuosikymmenen ajalta. Mitä virheitä teimme ja mitä tehtyjä virheitä emme edellekään ole kyenneet korjaamaan.

Emme saa tehdä nyt läntisen Euroopan puolustusjärjestelyissä samoja virheitä, joita teimme talous- ja rahaliiton toisen ja kolmannen vaiheen rakenteita luotaessa ja joiden korjaus myöhemmin on ollut suunnattoman vaikeaa.

                                                                                           ****

Ranskan presidentti Emmanuel Macron julkaisi Pariisin Sorbonnen yliopistoalueella pitämässään puheessa 26.9.2017 (Sorbonne speech 29.7.2017) Euroopan tulevaisuushaasteita koskevat ajatuksensa englanninkielisellä otsikolla ”Initiative for Europe, A sovereign, united, democratic Europe” (Elysee 26.9.2017, Ranskan Suomen-suurlähetystö 6.2.2018). Otsikko on vapaasti suomennettuna: ”Aloite Euroopalle, itsenäinen, yhtenäinen, demokraattinen Eurooppa”.

Nuo Macronin ehdotukset on nimetty Eurooppa-esityksiksi.

Puolustukseen liittyen Macronin puhe sisälsi seuraavan mielenkiintoisen ehdotuksen:

”In defence, Europe needs to establish a common intervention force, a common defence budget and a common doctrine for action. We need to encourage the implementation of the European Defence Fund and Permanent Structured Cooperation as quickly as possible, ant to supplement them with a European intervention initiative enabling us to better integrate our armed forces at every stage.”

Vapaasti suomennettuna:

Puolustuksessa Euroopan on luotava yhteiset [interventio]joukot, yhteinen puolustusbudjetti ja yhteinen doktriini sotilaalliselle toiminnalle. Meidän on edistettävä Euroopan puolustusrahaston ja pysyvän rakenteellisen yhteistyön [PRY:n] täytäntöönpanoa viivytyksettä, ja meidän tulee täydentää niitä eurooppalaisella interventioaloitteella parantaaksemme asevoimiemme yhdistämistä kaikissa vaiheissa.

Edellä olevan lainauksen perusteella Ranskan toivoma lopputulos olisi eurooppalaisten asevoimien yhdistäminen.

Macronin European Intervention Initiative on saanut etukirjainten perusteella lyhenteen EII, joka on suomennettu suomalaislehdistössä eurooppalaiseksi interventioaloitteeksi. Mielestäni termi tulisi suomentaa sotilaallisen välintulon aloitteeksi, mikä antaisi oikeamman kuvan, mistä on kysymys. Käytännössä kyse olisi laajoista ja laaja-alaista nopean toiminnan joukoista, joilla olisi kyvykkyys tehdä sotilaallisia toimia kattavasti kaikissa puolustushaaroissa kaikkialla Euroopassa ja tarpeen mukaan myös Euroopan ulkopuolella.

Käytän European Intervention Initiative -termistä jatkossa tässä kirjoituksessa lyhennettä EII.

Emmanuel Macron on toiminnan mies. Ranskan EII-aloite on edennyt jo käytäntöön. Mukaan Ranskan EII-hankkeeseen on lähtemässä kymmen eurooppalaista valtiota, jotka ovat Ranskan lisäksi Saksa, Iso-Britannia, Italia, Espanja, Hollanti, Belgia, Portugali, Tanska ja Viro. Nuo ovat kaikki ne valtiot, joita Ranska pyysi mukaan ensi vaiheessa. Kukaan ei kieltäytynyt.

Joukko on merkittävä. Noihin kymmenen valtion joukkoon kuuluu läntisen Euroopan kuusi suurinta asevoimaa suuruusjärjestyksessä Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Hollanti. EII-hankkeen kymmenen valtiota muodostaa käytännössä lähes täysin Euroopan puolustuskyvyn puolustusmenoilla mitattuna. Läntisen Euroopan pieniä keskisuuria sotilasvoimia ulkopuolella ovat vain Kreikka, Puola ja Ruotsi.

On kiinnitettävä huomiota, että presidentti Macronin Sorbonnen puheessa käsiteltiin paljon Eurooppaa, ei niinkään paljon EU:ta. On myös huomioitava, että Macronin EII-aloite ei ole sidottu EU-puolustusyhteistyöhön eikä EU:n pysyvään rakenteelliseen puolustusyhteistyöhön, josta suomen kielessä käytetään lyhennettä PRY ja englannin kielessä PESCO (Permanent Structured Cooperation). Ranskan EII-hankkeessa on nyt mukana myös Iso-Britannia, joka ei enää ole EU:n jäsenmaa vuoden päästä.

EII-hankkeen kymmen maata eivät siis toimi eivätkä tee päätöksiä asioista EU:n päätöksenteossa. EII-asioita ei päätetä Eurooppa-neuvoston kokouksessa valtioiden päämiesten kesken haetulla konsensuksella tai muutoin yksimielisesti. Jos EII-maat katsovat jossakin tarvittavan esimerkiksi luotuja nopean toiminnan joukkoja, ei päätöstä tehdä EU:ssa vaan noiden maiden kesken. EII-toiminta ei siis tapahdu suoranaisesti EU:n puitteissa, mutta toki EU-yhteistyössä ja myös tarpeen mukaan EU:n toimeksiannosta.

                                                                                           ****

Euroopan puolustusyhteistyökuvioissa on syntynyt jo neljä ns. Framework Nations Concept -ryhmittymää.

Suomessa Framework Nations Concept on suomennettu kehysvaltioryhmä -termillä, joka ei mielestäni oikealla tavalla kuvaa kyseessä olevaa puolustusyhteistyön sisältöä. Käyttäisin parempana suomennoksena puolustuksen rakennesuunnitelma tai puolustuksen kehyssuunnitelma.

Käytän Framework Nations Concept -termistä jatkossa tässä kirjoituksessa lyhennettä FNC, jota käytetään yleisenä lyhenteenä englanninkielisissä teksteissä.

FNC-termi on Saksan vuonna 2013 lanseeraama, joka hyväksyttiin Natoon Walesin huippukokouksessa 2014 toimintamalliperiaatteeksi eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämiselle Venäjän aloittamien Ukraina-aggressioiden jälkeen. Nyt kevääseen 2018 mennessä Eurooppaan on jo siis muodostunut neljä erillistä FNC-järjestelyä, joilla kullakin erilainen toimintamalli, rakenne ja myös päämäärät.

Nuo neljä FNC-järjestelyä ovat Saksan, Iso-Britannian, Italian ja Ranskan johtamia.

Saksan johtamassa FNC:ssä ovat tällä hetkellä mukana Saksan lisäksi Belgia, Bulgaria,
Kroatia, Tšekki, Tanska, Viro, Unkari, Luxemburg, Latvia, Liettua, Hollanti, Norja, Puola, Romania ja Slovakia. Myöhemmin kesällä 2017 myös Suomi ja Itävalta ovat liittyneet mukaan.

Iso-Britannian johtamassa FNC:ssä ovat mukana Iso-Britannian lisäksi Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Hollanti ja Norja. Suomi ja Ruotsi liittyvät mukaan kesällä 2017. Iso-Britannian johtama FNC tunnetaan paremmin Joint Expeditionary Forcena (JEF), jota Iso-Britannian alkoi perustaa jo vuonna 2012, siis hieman aikaisemmin Saksan Framework Nations Concept- lanseerausta vuonna 2013. JEF sai päivänvalon vuonna 2014 Naton Walesin huippukokouksessa.

Italian johtamassa FNC:ssä ovat mukana Italian lisäksi Albania, Kroatia, Unkari ja Slovenia sekä Itävalta.

Ranskan johtamassa FNC:ssä, joka on siis nimetty EII:ksi, ovat mukana siis Ranskan lisäksi Saksa, Iso-Britannia, Italia, Espanja, Hollanti, Belgia, Portugali, Tanska ja Viro.

                                                                                           ****

Euroopassa on kolme valtiota, joiden puitteissa Euroopan puolustusyhteistyöjärjestelyt tapahtuvat. Nuo kolme valtiota ovat Iso-Britannia, Ranska ja Saksa. Maat ovat kolme suurinta läntisen Euroopan sotilasmahtia puolustusmenojen suuruudella mitattuna, mutta vain kaksi näitä on sellaista suurvaltaa, joilla on todellista laaja-alaista sotilaallista kyvykkyyttä toimia.

Iso-Britannia ja Ranska ovat Euroopan sotilaallisia suurvaltoja. Molemmat ovat ydinasevaltioita ja pysyviä Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston jäseniä. Molemmat maat kuuluvat johtavien teollisuusmaiden ryhmään sekä G7:ssa että G20:ssä. Molemmat maat ovat myös sellaisia lentotukialusvaltioita, joilla on mahdollisuus toimia kaikkialla maailmassa.

Sen sijaan Saksa ei tällä hetkellä ole sotilaallisesti yhtään mitään. Saksan sotilaallinen kyvykkyys on tällä hetkellä heikko. Saksa ei vakuuta sotilaallisella voimallaan ketään, vaikka onkin puolustusmenoilla mitattuna läntisen Euroopan kolmanneksi suurin sotilasvoima.

Seuraavat uutisotsikot kuvaavat osaltaan Saksan tämänhetkistä sotilaallista kyvykkyyttä:

Saksan laivaston uusi fregatti on täysi susi” (IL 15.1.2018).

Less than a third of German military assets are operational says report” (UK Defence Journal 21.3.2018).

Der Spiegel: Saksan 128 Eurofighter-hävittäjästä vain neljä toiminta­valmiina – Suomessa malli ehdolla Hornetin seuraajaksi” (HS 2.5.2018).

Jos Venäjä olisi hyökännyt Eurooppaan vuonna 2014, Saksan puolustusvoimilta – Bundeswehrilta – olisi loppuneet ampumatarvikkeet noin yhden viikon kuluessa. Saksalla ampumatarvikevarastot olivat tyhjillään eikä niitä vieläkään ole saatu neljässä vuodessa täytettyä.

Euroopan sotilaallisen yhdentymisen puolustusyhteistyöjärjestelyt ovat nyt käymistilassa ei emmekä tiedä vielä lopputulosta.

Vaikka lopputulosta emme vielä tiedä, joka tapauksessa läntisen Euroopan todellista sotilaallista kyvykkyyttä lisäävä yhdentyminen ei tule tapahtumaan EU:n vetämänä. Esimerkiksi EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) ei tule olemaan sellainen lopputulos, johon Suomen tulisi erityisesti turvautua tai tarrautua.

Koko EU:ta koskevat uudistukset ovat liian hitaita, minkä johdosta myös Ranska on lähtenyt viemään eteenpäin EU:sta erillään olevaa EII-hanketta.

Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan osalta Euroopan puolustusyhteistyöjärjestelyt ovat nyt hieman samalainen tilanne kuin 1990-luvun alkupuolella, kun Eurooppaan oltiin tekemässä järjestelyä talous- ja rahaliitosta. Kuka tai ketkä johtavat Euroopan puolustusta?

                                                                                           ****

Presidentti Macronin EII-hanke on mielenkiintoinen, koska se on ainoa FNC-hanke, jossa sekä Iso-Britannia että Saksa ovat mukana.

Ranskan ja Iso-Britannian sotilaallinen kumppanuus on ollut tiivistä vuodesta 2011.

Ranska ja Iso-Britannia – ei siis Yhdysvallat – saivat aikaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1973 (S/RES/1973) täytäntöönpanon Libyaa koskien vuonna 2011. Iso-Britannia on ollut mukana ranskalaisessa Barkhane-operaatiossa (Opération Barkhane), joka on edelleen Ranskan meneillään sotilastoimi islamilaisia militantteja vastaan Afrikassa. Ranska ja Iso-Britannia osallistuivat Yhdysvaltain ohella al-Assadin kemiallisten aseiden tuotantoon liittyvien rakennusten tuhoamiseen huhtikuussa 2018.

Ranskalla on usean sadan sotilaan joukko Ison-Britannian johtamassa taisteluosastossa, joka toimii Virossa Naton Enhanced Forward Presencen puitteissa (Nato’s EFP). Myös Tanska on mukana tuossa Ison-Britannian johtamassa taisteluosastossa Virossa.

Ranskalla ja Iso-Britannialla on siis ollut ja on edelleen laajaa sotilaallista kokemusta toimia yhdessä sotatoimissa osoittaen yhteistä sotilaallista kyvykkyyttä. Saksalla kolmantena osapuolena ei ole vastaavaa käytännön sotilaallista kokemusta. Saksa ei myöskään Ranskan ja Iso-Britannian tapaan osallistunut Syyrian ohjusiskuun huhtikuussa 2018.

Se, miksi Ranska on sitomassa Iso-Britanniaa mukaan Ranskan johtamaan EII-hankkeeseen ja sitä kautta vahvasti Euroopan puolustukseen, johtuu sekä Iso-Britannian sotilaallisesta voimasta että Ranskan ja Iso-Britannian keskinäisestä sotilaallisesta yhteistyöstä.

Niin Ranskalla kuin Iso-Britannialla on myös todistetusti sotilaallista päätöksentekokykyä, jota kaikilla eurooppalaisella mailla ei ole. Ranskalla on halukkuutta sitoa EU:sta eroava Iso-Britannia Euroopan puolustukseen myös päätöksenteon osalta. Ranska tulee hyvin toimeen niin Saksan kuin Iso-Britannian kanssa.

Iso-Britannia on toisaalta useaan otteeseen ilmoittanut myös julkisuudessa, ettei ole lähtemässä pois Euroopan puolustuksesta, vaikka se eroaakin EU:sta. Ranskan ja Iso-Britannian välillä ei ole vastaavaa epäilyä kuin mitä on Iso-Britannian ja Saksan välillä, jota oli myös jo silloin, kun Euroopan talous- ja rahaunionia oltiin perustamassa Saksojen yhdistymisen seurauksena.

Näyttää sitä, että Ranskan johtamasta EII-hankkeesta tulee Euroopan tärkein FNC, jossa edistetään eurooppalaisen puolustuksen todellista sotilaallista suorituskykyä kasvattavaa kehystä.

Ranskan EII-ryhmä on valittu maista, joilla Ranska uskoo olevan sotilaallista päätöksentekokykyä, joilla on uskallusta sotilaalliseen toimintaan ja joilla on uskallus kantaa myös tappioita. Ranskan ryhmään ovat lähteneet kaikki ne yhdeksän maata, joita se on ensi vaiheessa pyytänytkin, joten ennakkokartoitus on tehty huolella.

                                                                                           ****

"Puitejärjestely ei ole luonteeltaan oikeudellisesti sitova. Se korostaa osapuolten poliittisen tason sitoutumista yhteistyön tiivistämiseen."

Tuo Suomen valtion ulkoministeriön tai puolustusministeriön sivuilla muodossa tai toisessa toistuva lause kuvaa hyvin, mihin Suomi on valmis Euroopan puolustuksellisessa yhteistyössä.

Suomi ei vielä toistaiseksi ole valmis mihinkään sellaiseen, mikä synnyttäisi sitoutumista. Suomella on ollut valmiutta lähteä vain aiesopimuksiin (Letter of Intent, LoI), aiejulistuksiin (Statement of Intent, SoI), yhteisymmärryspöytäkirjoihin (Memorandum of understanding, MoU) tai muihin vastaaviin puitejärjestelyihin, joihin ei liity sitovuusvelvoitteita. Nuo ovat luonteeltaan herrasmiessopimuksia.

Tuo Suomen harjoittama sitoutuminen ilman sitoutumista -politiikka tarkoittaa sitä, että Suomi saa vain sitä, mitä se on itse valmis antamaan. Jos Suomi ei ole halukas ennalta antamaan turvatakuita, ei se tule samaan ennalta myöskään muilta turvatakuita. Presidentti Niinistön on ollut turhaa matkustella pitkin Eurooppaa ruinaamassa EU-turvatakuita.

Jos Suomi ei ole valmis ennalta antamaan sotavoimaansa muiden hyödyksi, ei Suomi myöskään tule ennalta saamaan muilta sotavoimaa itsensä hyödyksi.

Viime vuonna solmituilla aiesopimuksella ja muilla vastaavilla puitejärjestelyillä ei ole vaikutusta esimerkiksi Venäjän käyttäytymiseen. Venäjä ei ole Suomen sopimuksia vastustanut eikä kommentoinut Naton kanssa solmittua isäntämaasopimusta lukuun ottamatta.

                                                                                           ****

Suomi on vedonnut EU:n pysyvän rakenteellisen puolustusyhteistyön (PRY) järjestämisessä EU:n Lissabonin sopimukseen. Suomen on kovaäänisesti vaatinut, että jäsenmaan tai jäsenmaiden joutuessa hyökkäyksen kohteeksi muiden jäsenmaiden tulee antaa apua kaikin käytettävissä olevin keinoin. Siis myös sotilaallisin keinoin.

Presidentti Niinistö on useaan otteeseen muistuttanut, että Suomi ja hän henkilökohtaisesti ajoivat voimakkaasti sitä, että PRY sisältää viittauksen Lissabonin sopimukseen. Suomi perustaa nyt sotilaallista liittoumistaan siis ensisijaisesti EU:n varaan.

Turvatakuiden suhteen Suomella on tuossa ketunhäntä kainalossa: Suomi yrittää saada sitoumuksia itseään kohtaan, joita se välttämättä halua antaa muille, jos sitoumuksien antamisesta on Suomelle itselle haittaa. Mahdollinen avunanto halutaan alistaa tapauskohtaisuudelle, jossa voitaisiin käyttää harkintavaltaa muille annettavasta avusta.

Suomen sitoutumishaluttomuus jo nähty useissa Suomen kannanotoissa esimerkkisi Baltian maiden turvallisuudessa. Suomen mukaan Baltian maiden turvallisuus kuuluu vain Natolle eikä EU:lle, koska Baltian maat ovat Naton jäsenmaita. Suomi ikään kuin yrittää karsinoita EU:n Nato-maita omaan karsinaansa niissä tapauksissa, kun Suomelle olisi syntymässä velvollisuus auttaa EU:n puitteissa sellaista EU-maata, joka kuuluu myös Natoon.

Suomen sitoutumishaluttomuus näkyy myös vuoden 2021 kansainvälisen suursotaharjoituksen suunnittelussa. Tuossa harjoituksessa on tarkoitus harjoitella vain sotilaallisen avun vastaanottamista, ei sotilaallisen avun antamista. Suomen linjaus poikkeaa Ruotsin linjauksesta syksyn 2017 Aurora-sotaharjoituksessa, jossa Ruotsi harjoitteli myös avun antamista Baltian maille.

Suomella on siis EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä turvatakuisiin liittyvä taka-ajatus, jonka muut EU-maat kyllä tietävät ja ovat siksi varovaisia Suomen suhteen. Suomi yrittää saada ennalta varmuuden Suomelle annettavasta avusta kriisi- ja sotatilanteesta, toisin sanoen EU:n turvatakuut jossakin muodossa.

Suomi ajattelee, että Venäjä hyväksyisi sentään Suomen EU-turvatakuut, kun Suomen mielestä Venäjä ei hyväksy Suomea Naton jäseneksi. Toistaiseksi Suomi on kunnioittanut tuota Venäjän näkemystä Suomen Nato-jäsenyydestä.

EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä Suomen pohjimmainen pelko on, että Suomen Venäjä-suhteet eivät olisi pelkästään Suomen käsissä, ja Suomi joutuisi antamaan päätöksentekoa rajojensa ulkopuolelle liittolaisilleen. Tuo pelko värittää kaikkea Suomen toimintaa Euroopan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa yhteistyössä. Suomi pelkää tulevansa vedetyksi konfliktiin, jossa yhtenä osapuolena olisi Venäjä. Suomessa siis puhaltaa edelleen vahvat kylmän sodan ajan tuulet ja sairaalloinen pelko Venäjän reaktioista.

Suomi on ottanut nyt linjakseen, että EU:n puolustusyhteistyö tapahtuisi ensisijaisesti EU:n yhteisissä puitteissa, mikä tarkoittaa hidasta etenemistä ja päämääriä vesittäviä kompromisseja.

Tuohon EU:n kaikkia jäsenmaita koskevaan puolustusyhteistyön suunnitelmaan, johon Suomikin on sitoutunut, voi käydä tutustumassa täällä.

                                                                                           ****

Nyt on kuitenkin käymässä niin, että kaikille EU-maille – itseasiassa suurimmalle osalle – ei tuo laaja EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyösuunnitelma ole riittävä eikä riittävän nopea Euroopan puolustuksen viemiseksi eteenpäin, josta on seurannut tavoitteiden pirstoutumista ja maiden osaryhmittymistä EU:n sisällä.

Eurooppaan on siis muodostunut neljä erimuotoista FNC-hanketta, joiden todellisena pohjana on osallistujamaiden Nato-jäsenyys. FNC-hankkeilla ei ole ollut koordinointia ja niitä voidaan pitää osittain päällekkäisinä. Hankkeet ovat olleet osittain kilpailevia Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan kesken.

Kysymys noille FNC-hankkeissa oleville maille ei niinkään ole EU:sta, vaan Natosta, kun Yhdysvallat on patistanut Euroopan Nato-maita ottamaan lisää omaa vastuutaan Euroopan puolustamisesta. FNC-hankkeet eivät liity EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyöhön, vaan ovat Naton Eurooppa-pilarin vahvistamista. Samanmielisten muodostamilla pienemmillä ryhmillä yritetään päästä eroon suurien organisaatioiden byrokraattisesta päätöksenteosta. Byrokraattista päätöksentekoa on siis myös Natossa.

Suomi on nyt mukana Iso-Britannian ja Saksan FNC-hankkeissa.

Iso-Britannian nopean toiminnan JEF-joukoilla FNC-hankkeena on jo konkretiaa. Alle 48 tunnin varoajalla noin 10 000 sotilaan JEF-joukot ovat operatiivisesti valmiita toimimaan tässä kuussa. Joukkojen toimintaa viimeisteltiin Iso-Britanniassa 21.4.-4.5.2018 pidetyssä Joint Warrior -sotaharjoituksessa (Joint Warrior 2018 ja Joint Warrior 2018), joita tänä vuonna on poikkeuksellista vain yksi kahden sijaan. Suomi ei kuitenkaan varsinaisesti osallistunut tuohon harjoitukseen. Puolustusministerit julkistavat JEF-joukkojen taistelu- ja toimintavalmiuden saavuttamisen kesäkuussa Lontoossa.

Suomella on JEF-joukoissa noin 250 sotilasta, mutta Suomi olisi valmis käyttämään mahdollisiin JEF-operaatioihin koko kriisinhallinnan valmiuttaan. Suomi on siis noin 250 sotilaalla mukana pienemmällä joukolla kuin miten sen sotilaallinen koko edellyttäisi yhdeksän JEF-maan joukossa.

Saksan ja Iso-Britannian FNC-hankkeiden edetessä ja tiivistyessä Suomelle saattaa tuottaa vaikeuksia Euroopan puolustusyhteistyössä EU-maiden keskinäiset järjestelyt, joissa järjestelyn valmistelu ja päätöksenteko ei tapahdu vastaavasti kuin asioiden perinteinen valmistelu ja päätöksenteko EU:n konsensusperiaatteella.

Kyse Suomelle on päätöksenteon yksimielisyydestä kaikkien jäsenmaiden kesken ja siitä, että Suomella ei olisi tavallaan sitä ”veto-oikeutta” päätöksenteossa, mikä sillä olisi muutoin.

Toistaiseksi JEF-joukkoihin liittynyt Suomen päätöksenteko on yllättänyt positiivisesti, mutta vielä ei ole testattu, kuinka Suomi kykenisi tekemään päätöksiä, mikäli Suomesta jouduttaisiin lähettämään sotilaita ulkomaille sotimaan.

                                                                                           ****

Suomi ei ole nyt lähtemässä mukaan Ranskan EII-hankkeeseen, jos olemme uskomassa presidentti Niinistön mielipiteisiin.

Me voimme sitä miettiä, mikä lisäarvo tuolla voisi olla, jos mukaan mentäisiin.”, ”Resursseja ei kuitenkaan niin valtavasti ole. Meillä on yhteistyö brittien kanssa, meillä on EU-raide menossa koko ajan. Kuinka paljon siihen mahtuu, sitä joudumme miettimään.” ja ”Meillä on vaikea olla ihan kaikessa mukana, erityisesti jos on päällekkäisyyksiä.”, Niinistö totesi Ilta-Sanomissa kolmella lauseella (IS 4.5.2018).

Mikä on presidentti Niinistön mainitsema Suomen EU-raide puolustusyhteistyössä, on vielä epäselvää.

Sen sijaan puolustusministeri Niinistön mukaan Suomi ei olisi muodostanut vielä kantaa EII-hankkeeseen, vaan selvitystyö olisi käynnissä, mitä tähän Ranskan esittämään sotilaalliseen yhteistyöhön ryhtyminen merkitsisi ja mikä sen suhde Suomen muihin sitoumuksiin olisi (HS 3.5.2018).

Eduskunnassa puolustusministeri on kuitenkin ollut samoilla linjoilla kuin sukunimikaima Mäntyniemessä.

Olisiko siitä Suomelle hyötyä? Mitä se maksaisi? Missä olisi kohdealueita, mihin joukolla haluttaisiin vaikuttaa? Ja myös sitä, mikä sen suhde on olemassa oleviin, vastaavan tyyppisiin konsepteihin?”, Niinistö kyseli torstaina 3.5.2018 eduskunnassa ja osoitti samalla kielteistä suhtautumista Ranskan EII-aloitteeseen (HS 3.5.2018).

Puolustusministeriö on antanut selvitystyön pääesikunnalle, siis ammattisotilaille. Heidän tehtävä on keksiä tekniset perusteet poliittiselle päätökselle, miksi Suomi ei lähde mukaan. Pääesikunnan selvitys on meidän syytä käydä aikanaan tarkasti läpi teknisiltä perusteiltaan. Ovatko Suomen kieltäytymisperusteet uskottavia.

Poliittinen päätös on jo siis tehty ainakin Mäntyniemessä. Presidentti Niinistö totesi myös Ilta-Sanomissa, että Ranskan kaavailemat joukot eivät olisi osa eurooppalaista puolustusta.

Presidentti Niinistön näkemys, ettei Ranskan hanke ei olisi osa eurooppalaista puolustusta, on yllättävä näkemys. Se on myös väärä näkemys.

Niinistö lienee kuitenkin tarkoittanut, etteivät Ranskan kaavailemat joukot olisi osa EU:n puolustusyhteistyötä. Ranskan FNC-hanke tulee olemaan osanottajajoukon ja sotilaallisen sitoutumisen perusteella vahva osa eurooppalaista puolustusta, mutta ei tosiaankaan EU:n.

Presidentti Niinistön olisi syytä myös muistaa, etteivät Saksan, Iso-Britannian ja Italian johtamat kolme FNC-hanketta ole sen enempää sidottuja EU:hun kuin tuo neljäs Ranskan johtama FNC. Suomi on jo mukana aiesopimuksen muodossa Saksan ja Iso-Britannian johtamissa kahdessa FNC:ssä, joista Iso-Britannian johtama tunnetaan siis lyhenteellä JEF. Päätöksiä noissakaan FNC-hankkeissa ei tehdä EU:n puitteissa. Päätöksenteko myös noissa hankkeissa voi muodostua Suomelle ongelmaksi, jos Suomelta edellytettäisiin tiiviimpää sitoutumista kuin vain mitä aiesopimukseen on kirjattu.

Jos Suomi ei lähde mukaan Ranskan EII-hankkeeseen, ei perustelu voi olla se, ettei kyseessä ole EU-puolustushanke, koska eivät muutkaan vastaavat hankkeet ole EU-puolustushankkeita. Suomi ei voi perustella myöskään päätöstä resurssien puuttumisella tai vähäisyydellä, koska aivan sama Suomen kriisinhallinnan valmius olisi käytettävissä myös näissä EII-joukoissa vastaavasti kuin Iso-Britannian JEF-joukoissa. Lisäksi, jos Viro voi olla mukana sekä Ranskan että Iso-Britannian FNC-hankkeissa pienenä maana ja pienellä armeijalla, kuinka sitten Suomi ei voisi olla mukana suurempana maana ja suuremmalla armeijalla?

Suomelle osallistuminen Ranskan EII-hankkeeseen on poliittinen kysymys ja jos Suomi ei lähde mukaan, on perustelut esitettävä poliittisina kannanottoina eikä sotilasteknisinä kannanottoina ammattisotilaiden harmiksi. On muistettava, että strateginen pragmatismi antaa liikkumavaraa mutta samanaikaisesti se asettaa myös rajat.

                                                                                           ****

Suomi on mukana Saksan FNC-hankkeessa laimealla aiesopimuksella. Saksan FNC-hanke on osallistujamaiden lukumäärällä mitattuna laajin näistä neljästä tämänhetkisestä FNC-hankkeesta.

Ongelma Saksan hankkeessa on, että Saksan sekä sotilaallinen kyvykkyys että päätöksentekokyvykkyys ovat heikkoja, vaikka Saksa onkin puolustusmenoilla mitattuna EU:n kolmanneksi suurin sotilasmahti. Saksan sotilaalliseen kyvykkyyteen ei tällä hetkellä voi oikein luottaa.

Saksan FNC-hankkeella on katsottu olevan monia päämääriä. Hyväksyttävä päämäärä on fiksu tapa hälventää lähimmissä naapurimaissa sitä epäluuloa, mitä näissä maissa vielä on Saksaa kohtaan toisen maailmasodan jäljiltä. Suomi oli aikanaan Saksan liittolainen, joten me emme välttämättä ymmärrä tuon epäluulon syvyyttä Saksan naapurimaissa.

Monet sotilasasiantuntijat Euroopassa ovat kuitenkin nähneet, että Saksan FNC-aloite vuonna 2013 syntyi Bundeswehrin heikkoudesta ja että sotavoimien yhdistämispyrkimyksillä Saksa pyrkii paikkaamaan aukkoja sotilaallisessa kyvykkyydessään.

Suomessa on kuitenkin huomattava, miten pitkälle Saksa on FNC-hankkeella menemään. Kyse on eurooppalaisen armeijan luomisesta, jossa eri maiden sotilaat muodostaisivat yhteisiä sotilasyksikköjä. Kyse on kuitenkin vapaaehtoisuudesta eikä ketään pakoteta mukaan.

Ensimmäiset yhteiset sotilasyksiköt Saksan johdolla on itse asiassa jo luotu. Pohja ja malli EU-armeijan luomiselle on siis olemassa, vaikka Saksan FNC-hankkeessa yhteisten sotilasyksikköjen luomisella ei olekaan mitään tekemistä EU:n kanssa. EU-armeijaa ollaan siis luomassa ilman EU:ta ja ilman EU:n päätöksentekoprosessia.

Viime vuonna Saksa ja kaksi sen läheistä Nato- ja EU-naapurimaata Tšekki ja Romania ottivat hiljaa radikaalisen askeleen kohti jotain, joka näyttää EU:n armeijan aihiolta, mutta johon ei liity EU. Saksa, Tšekki ja Romania ovat ilmoittaneet asevoimiensa yhdentämistoimista.

Romanian armeija ei kokonaisuudessaan liity Bundeswehriin eikä tšekkiläiset asevoimat tule pelkästään Bundeswehrin osaksi. Kumpikin maa ovat kuitenkin nyt integroineet yhden prikaatin saksalaisiin asevoimiin.

Romanian 81. mekanisoitu prikaati liittyi Bundeswehrin nopean toiminnan joukkojen divisioonaan ja Tšekin 4. nopean toiminnan prikaati, joka on toiminut Afganistanissa ja Kosovossa ja joka on Tšekin armeijan ns. keihäänkärkijoukkoja, tuli osaksi saksalaista 10. panssaridivisioonaa.

Näin Romania ja Tšekki seuraavat kahden hollantilaisen prikaatin jalanjälkiä, joista toinen on liittynyt Bundeswehrin nopean toiminnan joukkoihin ja joista toinen on integroitu Bundeswehrin 1. panssaridivisioonaan.

Lasikatto EU-armeijan siemeneksi on jo siis puhkaistu: Euroopan eri maiden sotilasyksikköjä on jo integroitu yhdeksi.

Saksan, Hollannin, Tšekin ja Romanian armeijajoukkojen yhdistäminen on esimerkki, mihin on syytä varautua jatkossakin askel askeleelta. Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö on jäänyt kauaksi siitä, missä Keski-Euroopassa jo mennään.

                                                                                           ****

Presidentti Niinistö tukee Junckerin ajatusta EU-armeijasta” oli uutisotsikko Ylen sivuilla jo keväällä 2015 (Yle 8.3.2015). Jutussa oli mielenkiintoinen seuraava lause, johon on syytä kiinnittää huomiota tuolloisen puolustusministeri Carl Haglundin lausumana: ”Se [EU-armeija] voisi tuoda lisäarvoa, mutta se edellyttäisi, että saadaan mielellään kaikki EU-maat mukaan.

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker oli esittänyt EU-armeijan perustamista (FT 8.3.2015), joka sai Suomesta suurta poliittista kannatusta presidentin johdolla. Iso-Britannia suhtautui tuolloin varsin kielteisesti EU-armeijan perustamiseen.

Nyt EU-armeija on jo siis muodostumassa, mutta ei siinä järjestyksessä, missä Suomi on ajatellut. Armeijaa kootaan vähitellen yksittäisten EU- ja Nato-maiden kesken ilman sitä hankaluutta, joka syntyisi, mikäli perustamista yritettäisiin keskusjohtoisesti EU:n elimissä. Todennäköisesti nyt nämä jo konkreettisesti muodostuneet palaset, joita on jo kolme tai neljä laskentatavasta riippuen, tulevat olemaan aikanaan osia EU-armeijassa.

Toisin kuin Carl Haglund vuonna 2015 arvioi, ei lisäarvon syntymiselle tarvittu koko EU:ta eikä sen jäsenmaita kokonaisuudessaan. Lisäarvo syntyy nyt pienissä palasissa.

Suomen pitää nyt sisäistää, että EU:n puolustusintegraation keskeiset lisäarvot eivät synny EU-organisaatoissa EU:n päätöksenteolla vaan EU:n ja Naton jäsenmaiden keskisillä järjestelyillä, jotka lopulta ehkäpä yhdistyvät yhdeksi suuremmaksi kokonaisuudeksi. Näen esimerkiksi PRY:n merkityksen Euroopan puolustusintegraatiossa vähäiseksi, muttei toki merkityksettömäksi.

                                                                                           ****

Tulisiko Suomen nyt lähteä mukaan Ranskan EII-hankkeeseen, jossa jo olevat maat kattavat valtaosan Euroopan puolustuskyvykkyydestä puolustusbudjettien määrällä mitattuna.

On väärä luulo, että Ranska olisi tällä hankkeella haalimassa kokoon sotavoimaa Afrikassa tapahtuviin sotilastoimiin. Kun Ranskan EII-hankkeessa ovat mukana myös Saksa ja Iso-Britannia, se kyllä tasapainottaa asetelmaa etelästä myös itään.

Täällä Pohjolan perukoilla on muistettava, että Euroopan sotilaalliset haasteet tulevat idästä kaakon kautta etelään, siis Venäjältä, Lähi-idästä ja Afrikasta. Olemme joutuneet viime vuosina noista kaikista kolmesta ilmansuunnasta tulleiden haasteiden kohteeksi.

Kun muistelemme Lähi-idästä ja Afrikasta tulevaa pakolaistulvaa, emme voi täällä Pohjolan perukoillakaan ajatella, että vain Venäjä uhkaa meitä. Itse asiassa Lähi-idän pakolaisaalto on synnyttänyt meille konkreettisia ja rahaa vieneitä ongelmia enemmän kuin Venäjä.

Kun Ranskan EII-hankkeessa on nyt niin paljon mukana eurooppalaista sotavoimaa, myös Suomen on harkittava siihen osallistumista. Toisin kuin Suomi, Ruotsi ei osallistunut Saksan FNC-hankkeeseen, mikä saattoi olla järkevä ratkaisu tässä vaiheessa, koska Saksan sotilaallisessa kyvykkyydessä on ongelmia. Joka tapauksessa Ranskan EII-hanke on tässä vaiheessa tärkeämpi ja merkittävämpi Suomen kannalta kuin Saksan FNC-hanke.

Tärkeää on, että nämä nyt Eurooppaan muodostuvat sotilaalliset toimintaryhmät olisivat yhtenäisiä. Toimintaryhmien tulee olla samanmielisiä ja niiden tulee toimia käytännön tilanteissa yhdessä. Ryhmillä tulee olla yhteinen halukkuus sitoutua yhteiseen puolustukseen ja yhteisiin sotatoimiin.

Arvioisin, että Ranskan EII:stä tulee Eurooppaan sellainen toimija, jolla on todellista kyvykkyyttä laajoihin yhteisiin sotilaallisiin toimiin.

Ranska on nyt kohentanut eurooppalaista suurvalta-asemaansa Macronin johdolla. Macron poikkeaa aikaisemmista Ranskan presidenteistä edukseen. Macron on selkeästi anglosaksisempi kuin edeltäjänsä. Ranska on kyennyt nostamaan eurooppalaista suurvalta-asemaansa hyvillä Yhdysvaltain suhteilla, jollaisia tällä hetkellä Saksalla ei ole.

Ranskan kyvykkyys taloudessa ei ole vastaava kuin Saksan, mutta Ranska voi kompensoida asemaansa Euroopan puolustuksessa. Ranska voi mennä jopa Saksan edelle, mikäli kykenee hoitamaan Euroopan puolustusintegraation oikein.

Ranskalle ja Iso-Britannialle oivallinen näyttö sotilaallisesta suurvalta-asemasta oli onnistunut ohjusisku Syyriaan huhtikuussa. Tuo ohjusisku on tuonut maille arvonantoa Euroopassa.

Kun 1990-luvulla Ranska pyrki säilyttämään asemaansa suhteessa Saksaan perustettavalla rahaliitolla, nyt Ranskalle hyvä keino olisi sotilaallinen voima ja hyvät suhteet Iso-Britannian kanssa. Euroopassa on tällä hetkellä puutetta turvallisuudesta.  

Kuinka Suomi aikoo toimia eurooppalaisen puolustuksen yhteydessä? Ettei vain lopulta käy vielä niin, että Suomi loppujen lopuksi kavahtaa näitä moninaisia Euroopan puolustusyhteistyön kehittämiskuvioita sitovuudessa ja katsoo helpommaksi hakea turvaa Nato-jäsenyydestä vähemmän sitovana. Ehkäpä Yhdysvallatkin nostetaan vielä arvoon arvaamattomaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu