AriPesonen1

Itä-Euroopan maiden EU-jäsenyyttä tulee edistää Euroopan turvallisuussyistä

  • Jos vihreällä merkityt maat olisivat Nato- ja EU-jäseniä sekä Ruotsi ja Suomi Nato-jäseniä, olisi Eurooppa turvallisempi paikka.
    Jos vihreällä merkityt maat olisivat Nato- ja EU-jäseniä sekä Ruotsi ja Suomi Nato-jäseniä, olisi Eurooppa turvallisempi paikka.
  • Ukrainalaisen Euromaidan Pressin näkemys, mitä ”puolueettomuus” merkitsisi Ukrainalle Suomen ja Ruotsin tapaan: kastumista.
    Ukrainalaisen Euromaidan Pressin näkemys, mitä ”puolueettomuus” merkitsisi Ukrainalle Suomen ja Ruotsin tapaan: kastumista.

Silloin [1980-luvun alussa] sanoimme suhteiden Suomen kanssa olevan eri yhteiskunta- ja poliittisia järjestelmiä noudattavien valtioiden rauhanomaisen rinnakkainolon laboratorio. Huolimatta kaikista ideologisista sävyistä suhteemme olivat molemmille puolille hyödylliset, ja niille oli luonteenomaista keskinäinen kunnioitus.

Luottamus alkoi kadota silloin, kun länsimaat eivät täyttäneet sopimustamme, että Nato ei lähesty rajojamme. On selvää, ettei tätä sopimusta pantu missään paperille. Mutta kun maamme ja länsimaiden johtajien keskusteluissa [1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa] sovittiin Saksojen yhdistymisestä, yhteisymmärrys oli, että Nato ei laajene itään.

Nuo sanat lausui Venäjän nykyinen Suomen-suurlähettiläs Pavel Kuznetsov (Павел Кузнецов) Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 13.5.2018).

Haastattelija Jussi Niemeläinen tulkitsee Kuznetsovin jälkimmäiset sanat seuraavasti suurlähettilään ajatuksena: ”Venäjän silmissä länsi on syyllistynyt eräänlaiseen petokseen.

Venäjä näkee, että länsimaat ovat pettäneet Venäjän, kun Itä-Euroopan maita on liittynyt EU:hun sekä Natoon ja kun Venäjän etupiirivaltioiden määrä on supistunut.

Ensimmäisessä lainatussa virkkeessä Kuznetsov muistelee Suomen asemaa 1980-luvulla, jolloin Suomi oli Neuvostoliitolle rauhanomaisen rinnakkaiselon laboratorio, jota Suomi oli ollut Nikita Hruštšovin (Никита Хрущёв) ajoista saakka. Paino on sanalla laboratorio. Suomi toimi itä- ja länsiblokin välissä olevana maana Neuvostoliiton ulko- ja turvallisuuspoliittisena koekaniinina aina 1950-luvulta saakka.

Jälkimmäisessä lainatussa virkkeessä Kuznetsov muistelee puolestaan Neuvostoliiton hajoamista ja sitä, mikä itäblokista irtautuvien maiden turvallisuuspoliittisen aseman olisi pitänyt Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän mielestä olla.

Venäjän toiveet eivät toteutuneet. Venäjällä ei ollut voimavaroja 1990-luvulla eikä vielä 2000-luvun alkupuolella vastustaa itäisen Euroopan maiden halua liittoutua länteen niin taloudessa kuin puolustuksessa.

2000-luvun alkuvuosista lukien Venäjän talous kaksinkertaistui vajaassa vuosikymmenessä, kun kallis hiilivetyenergia tungetti Venäjälle länsirahaa ovista ja ikkunoista. Venäjän vaurastumisen seurauksena 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella Venäjällä alkoi olla riittävästi voimaa estää katsomansa etupiirin valtioita integroitumasta länteen.

                                                                                         ****

Palataanpa Neuvostoliiton Suomelle määräämään asemaan toimia rauhanomaisena rinnakkaiselon laboratoriona. Käytän tunnetumpaa rinnakkaiselo-termiä, vaikka oikeampi termi olisi Helsingin Sanomien mukaisesti venäjän kielestä käännettynä rauhanomainen rinnakkainolo (мирное сосуществование ja мирное сосуществование).

Tuon rauhanomainen rinnakkaiselo -määritteen käyttöä kymmenissä suomalaisissa poliittisissa ilmaisuissa vuodesta 1957 lähtien voi käydä tutustumassa täällä. Termi ja sen mukainen politiikka keksittiin Neuvostoliitossa jo 1920-luvulla uuden valtion olleessa vielä heikko. Suomi omaksui termin hieman liiankin innokkaasti analysoimatta sen sisällön tarkoitusta.

Palataanpa vuoteen 1989 ja Mihail Gorbatšovin (Михаил Горбачёв) Helsingin vierailuun, jolloin Gorbatšov ja jo lopullista kuolinkamppailuaan alkava Neuvostoliitto tunnustivat yksiselitteisesti Suomen puolueettomuuden.

Gorbatšov ja Neuvostoliitto tiesi jo tuossa vaiheessa, mitä oli tuleman. Itäblokki hajoaa ja Itä-Euroopan maat päättävät itse oman kohtalonsa, mikä oli ollut Gorbatšovin näkemys itse asiassa jo vuodesta 1985. Ensi kerran Gorbatšov oli varoitellut Itä-Euroopan liittolaismaita tulevasta jo vuonna 1985 astuessaan pääsihteerin virkaan.

Sen sijaan Neuvostoliiton hajoamiseen neuvostotasavalloista itsenäisiksi valtioiksi ei Gorbatšov eikä etenkään Neuvostoliiton muu poliittinen johto ollut varautunut eikä tuota kehityskulkuamahdollisuutta oltu ennalta mietitty.

Gorbatšovilla oli Helsingin vierailullaan Suomelle antamassa puolueettomuusjulistuksessa ketunhäntä kainalossa: niin Itävalta kuin etenkin Suomi olisivat puolueettomina maina esimerkkejä itäblokista erkautuville maille. Suomi oli toiminut asiassa Neuvostoliiton laboratoriona.

Idea Neuvostoliiton puolueettomuusajatuksessa oli, että Neuvostoliitolla olisi vaikutusvaltaa puuttua Itä-Euroopan maiden asemaan ja ennen kaikkea maiden turvallisuuspoliittiseen asemaan Neuvostoliiton omista turvallisuuslähtökohdista. Neuvostoliitolla oli hyvät kokemukset, kuinka se voi vaikuttaa Suomen asioihin edistääkseen omia etujaan.

Neuvostoliitolle ja Venäjälle puolueettomuus on yhä yhtä kuin Nato-jäsenettömyys ja EU-jäsenettömyys. Venäjän kielessä ei käytetä termiä liittoutumattomuus. Käytän jatkossa tässä kirjoituksessa ”puolueettomuus” -sanaa lainausmerkeissä, kun tarkoitan kuulumattomuutta Natoon tai EU:hun tai molempiin Venäjän tarkoittamalla tavalla.

Itä-Eurooppaan piti siis kylmän sodan jälkeen muodostaa Neuvostoliitolle eri yhteiskunta- ja poliittisia järjestelmiä noudattavien valtioiden rauhanomaiseen rinnakkaiseloon pyrkivä maakokonaisuus ilman kuulumista läntisiin talous- ja puolustusliittoihin.

Olen käsitellyt tarkemmin noita Neuvostoliiton hajoamiseen liittyviä tapahtumia kirjoituksessa otsikolla ”Kylmän sodan jälkeen Venäjä ja Suomi halusivat Itä-Euroopan Naton ulkopuolelle” (US-blogi 30.4.2018).

Onneksi Neuvostoliiton toiveet eivät kuitenkaan toteutuneet ja myös se itsekin hajosi. Jopa Neuvostoliiton puolueettomuuden esimerkkimaat Suomi ja Itävalta uskalsivat liittyä EU:hun vuoden 1995 alussa. Suomen oli pakko liittyä EU:hun, koska Ruotsi liittyi. Ilman Ruotsia Suomi olisi jäänyt EU:n ulkopuolelle kylmänsodan aikaiseen asemaan.

Nyt kaikki entiset Varsovan liiton maat luonnollisesti itse Venäjää lukuun ottamatta ovat liittyneet Natoon, viimeisenä Albania 1.4.2009.

Nyt kaikki entiset Keskinäisen taloudellisen avun neuvoston SEV:n eurooppalaiset jäsenmaat luonnollisesti itse Venäjää lukuun ottamatta ovat liittyneet EU:hun. Albania on vielä poikkeus, mutta Albania on jättänyt EU-jäsenhakemuksen jo 24. huhtikuuta 2009. EU ei ole ollut erityisen suopea uusille jäsenmaille.

Niin EU:hun kuin Natoon on liittynyt myös jo kolme entistä neuvostotasavaltaa. Viro, Latvia ja Liettua vuonna 2004.

                                                                                         ****

Venäjän Eurooppa-politiikka alkoi muuttua näkyvämmin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmen lähestyessä päätöstään. Venäjä alkoi suhtautua yhä kriittisemmin EU:n ja ennen kaikkea Naton laajenemiseen. Venäjä alkoi suhtautua yhä kriittisemmin vanhojen neuvostotasavaltojen lähentymiseen kohti länttä.

Näkyvä käännepiste oli vuosi 2008. Venäjä oli aloittanut jo 2000-luvun alussa armeijansa uudelleen varustamisen, mutta varsinaisesti puolustuksen uudistus alkoi vasta vuoden 2008 Georgian sodan jälkeen. Vuoden 2008 jälkeen Venäjä on ollut valmis käyttämään myös sotavoimaa entisissä neuvostotasavalloissa turvallisuuspoliittisiin päämääriinsä pääsemiseksi.

Venäjä kykeni muutokseen lännestä peräisin olevilla hiilivetyenergian myynnistä saaduilla varoilla. Paradoksaalista, että Venäjän suurimpia rahoittajia ja vaurastuttajia myös armeijauudistuksessa olivat siis EU-maat. Vastaavasti nyt raakaöljyn hinnan laskiessa Venäjä on joutunut leikkaamaan tulevien vuosien puolustusbudjettejaan.

Euroopan turvallisuuden onni on ollut, että kylmän sodan jälkeen 16 Itä-Euroopan maata on jo liittynyt EU:hun ja 13 maata on jo liittynyt Natoon. On vahinko, ettei läntistä integroitumisprosessia saatu päätökseen ennen kuin Venäjä vaurastui vastustamaan sitä. Toisaalta esimerkiksi Suomi voi syyttää vain itseään, kun ei liittynyt Natoon ajallaan.

Mikä olisikaan Euroopan turvallisuutenanne nyt, jos nuo maat olisivat senkaltaisia ”puolueettomia” maita, jollaiseksi Neuvostoliitto ja itse asiassa myös Suomi halusi Itä-Euroopan maat kylmän sodan jälkeen.

Venäjä on kyennyt luomaan omia etuja ajaakseen Itä-Euroopan tämänhetkisiin ”puolueettomiin” maihin yhteensä kolme jäätynyttä konfliktia ja yhden sodan.

Jäätyneet konfliktit Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa, Vuoristo-Karabahissa sekä Transnistriassa jäytävät ”puolueettomien” Georgian, Azerbaidžanin ja Moldovan tilannetta, ja maiden kehitys junnaa paikallaan. Itä-Ukrainassa Venäjä sotii verisesti ”puolueettoman” Ukrainan kanssa. Venäjä on ryövännyt ”puolueettomalta” Ukrainalta myös Krimin niemimaan.

Ylläpitämällä Itä-Ukrainan sotaa ja jäätyneitä konflikteja Venäjä pitää yllä itselleen mieluisaa turvallisuustilannetta. Tarvetta tilanteen muutoksiin Venäjällä ei ole, ellei lopputulos ole Venäjän intressien mukainen.

Luojan kiitos, että lännessä aikanaan Neuvostoliiton hajotessa ymmärrettiin, ettei Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän esittämä ”puolueettomien” maiden rypäs Venäjän ja länsiliittojen - siis EU:n ja Naton - välissä ole turvallisuuspoliittisesti toimiva ratkaisu. Itä-Ukrainan sodan yli 10 000 kuolonuhria on konkreettisimmin osoittanut, etteivät ”puolueettomat” maat todellakaan ole toimiva ratkaisu Euroopassa.

Venäjällä on ollut ja on edelleen suuri kyky saada tavalla tai toisella päämääränsä läpi Itä-Euroopan ”puoleettomissa” maissa. Venäjä on onnistunut pitämään Suomen Naton ulkopuolella varsin helponlaisesti pelkillä uhkauspuheilla.

                                                                                         ****

Tällä hetkelläkin Euroopassa soditaan verisesti. Maanosastamme sivistys on todella kaukana.

Euroopan sodattoman turvallisuusratkaisun avain on saada Venäjän ja länsiliittojen välissä olevat ne maat EU- ja Nato-jäsenyyteen, jotka jäsenyyttä itselleen haluavat.

Kyse on Suomesta, Ruotsista, Ukrainasta, Moldovasta, Serbiasta, Montenegrosta, Albaniasta, Makedoniasta, Kosovosta sekä Bosnia ja Hertsegovinasta. Osa näistä maista kuuluu jo EU:hun ja osa Natoon, mutta valtaosa ei kumpaankaan. Maat ovat kirjavaa joukkoa siis.

Valko-Venäjä on suuntautunut Venäjään. Kaukasian maista Armenia kuuluu Euraasian unioniin ja Georgia on pyrkinyt lähestymään EU:ta ja Natoa. Azerbaidžanin asema on pitkälti määrittelemätön.

Venäjän jo 1980-luvulla määrittelemiin idän ja lännen välissä oleviin ”puolueettomiin” maihin kuuluu siis vielä kymmenen maata, joihin Venäjä pyrkii vielä tavalla tai toisella vaikuttamaan turvatakseen omia suurvaltaintressejään. Venäjä ei ole sulkenut pois keinovalikoimastaan puolustaa etujaan myös sotavoimalla.

EU-maat tuottivat suuren pettymyksen entisen Jugoslavian alueen kuudelle maalle, kun Bulgariassa 16.5.2018 pidetyssä EU:n huippukokouksessa ei maille luvattu mahdollisuutta jäsenyyteen. Nuo kuusi Jugoslavian alueen maata ovat Serbia, Montenegro, Albania, Makedonia, Kosovo sekä Bosnia ja Hertsegovina. Kroatia sen sijaan on jo EU:n ja Naton jäsenmaa.

Edes EU-jäsenyysneuvotteluissa pisimmällä olevat Serbia ja Montenegro eivät enää voi olla varmoja lopputuloksesta.

Marraskuun lopulla 24.11.2017 Brysselissä pidetyssä itäisen kumppanuuden huippukokouksessa kuudelle vanhalle neuvostotasavallalle ei myöskään jaettu lupauksia mahdollisesta EU-jäsenyydestä. Nuo kuusi EU:n itäisen kumppanuuden maata ovat Ukraina, Moldova, Valko-Venäjä, Georgia, Armenia ja Azerbaidžan.

Vanhoista neuvostotasavalloista Ukraina, Moldova ja Georgia ovat pyrkineet lähentymään EU:ta aina jäsenyyteen saakka.

EU on ollut tyly noille Itä-Euroopan naapureilleen. EU:lla ei tällä hetkellä ole halukkuutta ottaa uusia maita jäsenekseen. Edelle on asetettu nykyisten jäsenmaiden välisen yhteistyön syventäminen, mikä ei kuitenkaan ole edennyt eikä tule etenemään EU:n sisällä.

EU:n olisi parempi olla sitomatta laajentumistaan jäsenmaiden välisen yhteistyön syventämiseen, koska päätöksenteon uudistamisesta ei näytä tulevan yhtään mitään nykyisten jäsenmaiden kesken. EU on uudistuskyvytön päätöksenteossa.

Päätöksenteko ei tule yhtään helpommaksi, olipa EU:ssa 28 tai 38 erimielistä maata. Ehkä lisäjäsenmaat osaltaan saisivat EU:n viimein uudistamaan päätöksentekoa enemmistöpohjaiseksi.

EU harjoittaa tällä hetkellä turvallisuuspolitiikkaa, joka ei ole EU:n jäsenmaiden turvallisuusetujen mukaista. Venäjä kiittää ja hallitsee Euroopan turvallisuutta kymmenellä ”puolueettomalla” maalla.

                                                                                         ****

Ukrainan tulevaisuudella on suuri merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Ukrainan kohtalosta riippuu paljon myös koko Euroopan turvallisuus ja turvallisuusvaikuttamisen voimasuhteet. Ukrainan kohtalo ratkaisee, hallitseeko Euroopassa Venäjä vai läntiset EU- ja Nato-maat. Kyse on vaikutusvallasta.

Kun monet arvovaltaiset turvallisuuspolitiikan asiantuntijat - Zbigniew Brzezinski (FT 23.2.2015) ja Henry Kissinger (The Washington Post 5.3.2014) muun muassa - ovat esittäneet Itä-Ukrainan sodan ratkaisuksi Ukrainan ”puolueettomuutta” Suomen kylmän sodan aikaiseen tapaan, heitä voi syyttää asiantuntemattomuudesta. Ukrainan ”puolueettomuus” merkitsisi maan liukumista takaisin Venäjän etupiiriin. Kylmän sodan aika ja nykyaika ovat kaksi aivan eri aikaa. EU:n Ukrainaan jo sijoittamat 13 miljardia euroa valuisivat tosiasiallisesti Venäjälle.

Ukrainan aseman suurta merkitystä ei ole lännessä ymmärretty. Ukrainassa määritellään, mikä on vielä Natoon ja EU:hun kuulumattomien ”puolueettomien” maiden tuleva mahdollinen turvallisuuspoliittinen asema Euroopassa. Määräkö näiden turvallisuuspoliittisia asemia Venäjä vai EU ja Nato.

Voivatko etenkin ”puolueettomat” vanhat neuvostotasavallat jatkossa liittyä EU:hun ja Natoon vai valuvatko ne lopullisesti täysin Venäjän vaikutusvaltaan ja etupiiriin? Määritteleekö kunkin maan turvallisuuspoliittisen aseman kukin maa itse vai määritelleekö näiden maiden aseman Venäjä eräänlaisella sotavoimalla terästetyllä veto-oikeudella?

Venäjä kontrolloi nyt Itä-Ukrainan sodalla Ukrainaa ja yrittää pitää maata ”puolueettomana”. Venäjä kykenee siis tällä hetkellä kontrolloimaan Ukrainan EU- ja Nato-jäsenyysmahdollisuuksia eikä Venäjällä ole luonnollisesti tarvetta muuttaa tilannetta. Elämme ”asemasotavaihetta”.

Lännessä olisi ymmärrettävä, ettei Venäjä muuta politiikkaansa Ukrainan suhteen suostuttelulla ja tai kauniisti pyytäen. Venäjä muuttaa politiikkaansa vain, jos sille muodostetaan riittävät kannusteet tai pakko. Venäjä vaatii ”puolueetonta” Ukrainaa, joka ei liity EU:hun ja Natoon. Venäjä yrittää toimillaan Ukrainassa luoda myös laajempaa varmuutta, että Neuvostoliiton vanhat neuvostotasavallat sekä Ruotsi ja Suomi olisivat liittymättä jatkossa läntisiin liittoutumiin. Ukrainalle ”puolueettomuus” olisi yhtä kuin Venäjän etupiiri.

                                                                                         ****

Euroopan unionin on otettava päämääräkseen liittää ne Itä-Euroopan maat unioniin, jotka unioniin haluavat liittyä.

EU-jäsenyysneuvottelujen palkitsemismenettely uudistuksista ei ole ollut toimiva tapa saada ehdokasmaat onnistuneesti jäsenyyteen. Jäsenehdokasmailla ei vain ole riittänyt resurssit uudistuksiin, eikä kyse ole vain rahasta. Aikaa kuluu, eikä tulosta synny. EU:lta on puuttunut päämäärätietoinen ote.

Hyvä esimerkki EU:n epäonnistuneesta ulkoasiainhoidosta on Turkki. EU:lla ei ollut hajuakaan, miksi Turkin tulisi liittyä EU:hun, kun jäsenyysneuvottelut alkoivat jo vuonna 2005. Turkki oli hyväksytty EU-jäsenehdokkaaksi jo Helsingin huippukokouksessa 1999, siis kaksi vuosikymmentä sitten.

EU:lle riitti, kunhan Turkki olisi nimettynä jäsenyysneuvotteluissa. Tosiasiallisesti EU:n päämäärä ei ollut Turkin EU-jäsenyys. Ajateltiin, että maa pysyisi EU-leirin liepeillä. Eipä pysynyt, ja nyt näemme lopputuloksen. Lopputuloksesta EU-maat maksavat nyt hintaa: Venäjä on saanut otetta Turkista ja Erdoğanin johtama Turkki on suuntautumassa Venäjään. Euroopan puolella EU:lla ei ole varaa samaan.

EU:n virhe oli, että se alun alkaen yritti vääristä lähtökohdista muotoilla Turkki-suhdettaan. Turkki ei kuulu edes Eurooppaan. Jäsenyysneuvottelujen aloittaminen ei ollut oikea tapa jäsentää EU:n suhteita Turkkiin eikä länsimaistaa Turkkia.

                                                                                         ****

Miksi Ukraina on tärkeä sekä EU:lle että Natolle?

Ensinnäkin, Ukrainassa ratkaistaan, saako Venäjä EU- ja Nato-maiden ja itsensä väliin ”puolueettomien” maiden ryppään, joka sillä oli päämääränä jo Neuvostoliiton romahtaessa. Jos Ukraina liukuu takaisin Venäjän hallintaan, ei muillakaan vanhoilla neuvostotasavalloilla ole asiaa EU:hun eikä Natoon. Tällöin Venäjä olisi selättänyt sekä EU:n että Naton.

Ukrainan tärkeys selviää myös vilkaisemalla karttaan. Ukrainan strateginen asema Mustanmeren pohjoisrannalla on yksi Euroopan tärkeimmistä. Sen strateginen asema oli tärkeä myös Neuvostoliitolle. Ukrainassa oli ydinaseita ja ballististen ohjusten torjuntaan liittyviä tutkajärjestelmiä.

Nato on sijoittanut ohjuspuolustusjärjestelmiä Ukrainan naapurimaahan Romaniaan, mutta nuo järjestelmät olisivat Ukrainassa, jos Ukraina olisi Nato-maa.

Jos Venäjä saa Ukrainan haltuunsa, se ottaa Ukrainan todella haltuunsa. Ukraina joutuisi vastaavaan kontrolliin kuin Valko-Venäjä. Ukrainalla on Nato-maista naapurinaan Puola, Slovakia, Unkari ja Romania, joissa ei todellakaan ilahduttaisi Ukrainan liukumisesta takaisin Venäjän etupiiriin. Siirtyisikö vaikkapa Unkari esimerkin innoittamana seuraavaksi lähemmäksi Venäjää Orbánin johdolla?

Ukraina on liitettävissä länteen talouden kautta ja siinä Ukraina tarvitsen länsimailta aktiivisempaa ja päämäärätietoisempaa otetta. Ukrainassa on ensi vuonna parlamenttivaalit, jossa osaltaan ratkaistaan Ukrainan tulevaa suhdetta itään ja länteen. Ukraina ei kykene yksin tuhomaan maan korruptoitunutta oligarkkijärjestelmäänsä, vaan tarvitsee EU:n vahvana ja päämäärätietoisena ulkopuolisena toimijana avuksi luomaan muutospakkoa. Tarvitaan siis myös keppiä. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Niin ja Sinä sitten olet sitä mieltä, että EU:ssa ei olisi korruptiota.... niinpä niin.
NATO on suurin epävakauden luoja pitkin maailmaa; ei tarvitse olla edes "asiantuntija" sen huomatakseen.
Jos USA vetäytyisi Euroopasta (toiveajattelua) ja Eurooppa pystyisi luomaan yhtenäisen puolustusliiton, ongelmat lähes puolittuisivat... mutta, esim Suomen Sotaministeri lähes ruokkii itärajan takaista epävakaisuutta, NATO:n sotilastiedusteluyhteydet Suomessa ovat hälyttävän korkeita, Norjan(NATO) - Suomen sotilastiedustelulaitoksien tiivis yhteistyö ei voi olla huomiotta meidän yli 1300km rajan takana; osataan sielläkin.
Armeijamme perustan, kenttäarmeijan, jalkaväen osalta puolustusvoimamme kutistuvat edelleenkin. Ilmavoimat; runsaat puolensataa, ehkä jopa "prototyyppi"hävittäjiä, laivaston järjetön korvettihankinta; mitään emme ole oppineet 30-luvusta.
Missä on meidän ilmatorjuntamme? Liikkuva ohjustorjunta rannikoiltamme? Sotilastiedustelu toki toimii hyvin(NATO:n pussiin), maasto-olosuhteisiimme liian järeitä ps-vaunuja hankintalistalla, tarvitsisimme ketteriä ja kevyitä ns rynnäkkö-/kuljetusppanssarivaunuja. K-9 telatykkien liikkumisen suomaastossa haluaisin nähdä. Jalkaväen olalta laukaistavien ohjusten määrä aivan liian pieni.
Reservi- ja varareservijoukkojen varustautumiskysymys vähintäänkin kyseenalainen.
Mutta kun pitää saada korvetteja, rynnäkköhävittäjiä....jne. Tst-helikopterit jo olivat poliitikkojen emämöhläys, se vuosikymmenen jälkeen jo huomattiin.
Minkäs teet kun kenraalit ja amiraalit (molemmat muuten poliittista väriä tunnustavia) lyöttäytyvät yhteen; voisiko siitä mitään kokonaishyvää seurata?

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

NATOn tarkoitus ei ollut laajeta itään eikä EU:n esimerkiksi Puolaan ja Baltiaan.

NATO satsasi mannertenvälisiin strategisiin ja ohjuksiin ja "Tähtien sota" ohjuskilpiin.

NATO veti taktiset tutkaohjatut lyhyen matkan ydinohjukset, ns. euro-ohjukset pois, koska se ei katsonut tarvitsevansa niitä. Toki se piti esittää ulospäin diilinä ja "laskuttaa" myös toimesta, jota se oli joka tapauksessa tekemässä.

Mikä sitten muuttui ja miksi euro-ohjukset piti yhtäkksiä tuoda takaisin ja nimenomaan Puolaan ja Tshekkiin? Ne muuten eivät ole NATO:n komennossa vaan suoraan suoraan USA:n.

Strategisten mannertenvälisten ydisnohjusten ohjaussatelliitit opittiin ampumaan alas, ja kyseinen aselaji menetti keskeisen merkityksensä. Sillä saadaan ydinsota käyntiin, muuta tunnin parin päästä ohjukset ovat vailla ohjausta ja lentelevät minne sattuu. Siinä samalla ammutaan varmaan alas ainakin osa GSM:n ja automaatioliikenteen ohjausta. Ydin(vasta)isku pitäisi tehdä taktisilla ohjuksilla, joilla NATO yrittää nyt saartaa Venäjää ja Kiinaa. Jokainen peinkulma vähänkin lähemmäksi on himoittua.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hyvä kirjoitus.

Lännen tulee pitää kiinni Itä-Euroopan maista mutta ei mihin hintaan tahansa. Kaikkia niitä maita jotka haluavat kuulua EU:hun ja jakaa lännen arvoja, tulee tukea. Muut maat voivat painua takaisin Venäjän helmaan jos se onni ja autuus sieltä löytyisi.

Turkki ei kuulu Eurooppaan eikä EU:lla pitäisi olla mitään syytä käydä edes keskusteluja Turkin kanssa mutta jostain syystä näin tehdään. Niin kauan kuin EU ei uskalla laittaa kuriin maahantulo-ongelmaa, se on Turkin panttivankina.

Ne suomalaisääliöt, jotka luulevat Venäjän ratkaisevan kaikki Suomen ongelmat, voisivat miettiä mieluummin Kiinan kanssa yhteistyön tekemistä kuin itänaapurin idioottihallinnon kanssa hännystelyä. Mitä nopeammin Suomi rakentaa kauppasuhteet Kiinaan, sen nopeammin Suomi saa talouden pysyvästi kiitämään. Venäjä on jatkossa valtiona suuri häviäjä, Kiina tuleva globaali voittaja.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Kukaan ei ole ottamassa maita EU-jäsenyyteen, ennen kuin ne ovat jäsenkelpoisia. Kukaan ei ole sellaista missään eikä koskaan esittänyt. Tuollaista kannanottoa en ole missään havainnut.

Kysymys on, että nykyinen jäsenyysprosessi ei ole toimiva, jos lähentymistä päämääriin ei tapahdu. EU:n pitäisi olla aktiivisempi piiskaaja, jotta jäsenyyttä hakevat täyttäisivät nopeasti jäsenyysehdot. Nyt tuossa prosessissa ei ole päämäärätietoisuutta.

"Muut maat voivat painua takaisin Venäjän helmaan jos se onni ja autuus sieltä löytyisi."

Maat, jotka ovat hakeneet EU-jäsenyyttä, on luonnollisesti täytettävä läntiset arvot. Tuo on itsestäänselvyys.Tuon suhteen meillä on ongelmia myös unionin sisällä.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Kyllä hymyilyttää. Mites Turkki? Öööö...??? eikös se pitäisi vai eikö pitäisi? Olette te natottajat kyllä huvittavia propagandisteja!

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri Vastaus kommenttiin #13

Onko Lavikaisella ymmärryksen kanssa ongelmia? Jos ei ymmärrys riitä Pesosen jutuille, voit yhtä hyvin mennä itkemään kaltaisiesi Kremlin hyödyllisten idioottien joukkoon. Vai oliko allekirjoittaneen Turkki-kannassa epäselvyyttä?

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Venäjän tavoitteena on ollut länsi-Euroopan suomettaminen ja voidaan sanoa sen onnistuneen pitkälle tavoitteessaan.

Niin paljon kuin analyysistä olenkin samaa mieltä, fiilis meni ehdotuksesta.

Mitä ovat ne kepit ja porkkanat, mitä EU voi käyttää ja tarjota. Nyt ainoa keppi on se, että jäsenyys ei ole automaatti, porkkanana toimiessa myöhemmin vastikkeetta annettava raha. Noiden maiden näytöt puuttuvat demokratian, korruption kitkemisestä juurineen päivineen, oikeusvaltion ym. asioiden kuntoon saattamisen halusta. EU:lta puuttuvat työkalut asioiden kuntoon laittamisen pakottamiseksi, kun jäsenyys on varmistunut ja tapahtunut.

Se mitä EU itse ei kaipaa, on hajotusvoimien päästäminen sisään jäseneksi. Serbialaisetkin kannattavat enemmän Venäjää kuin EU:ta. Mitä jää käteen, jos jokainen jäsenvaltio toteuttaa omaa demokratiaa ja ihmisoikeusnormistoaan ja kansa haistattaa vatut Brysselistä tulevalle neuvonnalle. Näyttää siltä, että välialueen maat kaipaavat 70 vuotta shokkihoitoa lisää Venäjän naapurissa, ennen kuin kypsyvät muutokseen. Suomen osalta tämä onneksi rajoittuu Nato-kysymykseen, mikä on nyt paras vaihtoehto, kun vielä parempi puuttuu.

Nykyisten tiedonvälitysolosuhteiden vallitessa, Venäjän propaganda uppoaa paremmin kuin Brysselin ääni ja Venäjän "ohjausosaaminen" päätöksentekoon vaikuttamiseksi on parasta luokkaa maailmassa. Se tarkoittaa, että esim. Serbiaa johtaa äärioikeisto heti sen jälkeen, kun EU-jäsenyys on varmistunut. Nykyisissäkään EU-maissa ei ole onnistuttu pitämään äärioikeiston nousua aisoissa. Jokainen noista puolueista ja liikkeistä on Venäjän ohjauksessa samalla tavalla kuin suomettuneella ajalla Suomen puolueet olivat.

Oikea tapa olisi tientenkin muuttaa itse EU ensin, mutta ei vaan tule mitään. Nato-maat vastustivat WEU:ta ja liittoutumattomat maat vastustivat WEU:ta, vaikka kumpienkin etu olisi ollut luoda EU:lle itselleen sotilaalliset hauikset, millä se olisi voinut ajaa tavoitteitaan lähialueilla ja puolustaa omaa olemassa olemisen oikeuttaan.

Tosia asia kun on, että Natoa ei kiinnosta EU:n tarpeet yhtään sen enempää kuin liittoutumattomien maiden tarpeet kiinnostavat sitä. Nyt Venäjä voi toimia ainoana voimatekijänä EU:n sisällä hajottaen sitä miten haluaa ja mellastaa koko maanosassa. Nato pitää itseään alueellisena voimatekijänä, mutta ei kyllä siltä vaikuta.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Suomi olisi Venäjä-suhteittensa vuoksi hajoitusvoima Natossa. Jos olisin Nato-maan kansalainen, en ikinä ottaisi Suomea Nato-jäseneksi. Suomi olisi liian suuri riski hajottamaan puolustusliittoa.

Asettaisin Suomelle lähestymisehdoksi Venäjä-suhteiden uudistamisen vastaamaan Naton vaatimuksia. Hajottavia voimia ei Naton sisälle pidä ottaa.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Eipä se NATO Suomea jäsenekseen otakaan.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Kova tyhjä hölpötys aiheesta vaan palvelee hyvin sekä äärioikeiton että SDP:N haloslaisten vaalitaktiikkaa.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Suomi olisi hukkakauraa Naton jäsenenä. Puhe oli siitä miten välialueen maihin tulisi suhtautua. Ihan raaka kylmä tosiasia on ettei Nato laita itseään likoon, että välialueen maille tulisi mahdolliseksi jonottaa EU:n jäseneksi turvallisesti. Eikä EU:lla ole mahdollisuutta suojella maita, mitkä haluavat siihen liittyä. Oletko samaa mieltä?

Mielestäni EU:n tulee voida suojata lähialuettaan, koska kyse on myös sen omasta turvallisuudesta. Tällä hetkellä ei ole niin. Itsekkäästi toimineet Nato-maat eivät sallineet kehittää WEU:lle sotilaallisia hauiksia ja vastustivat sen liittämisen osaksi EU:n rakenteita. Kyse lienee ollut osittain myös kateudesta, että jokin olisi ollut enemmän kuin Nato, mikä olisi jopa voinut heikentyä WEU:n syntymisen kautta. Näinhän ei olisi ollut, vaan EU:n kautta Nato olisi saanut enemmän lokaaleja voimavaroja käyttöönsä.

WEU olisi ollut EU:lle parempi vaihtoehto kuin Nato, koska Nato ei anna turvallisuustakuita sille. Lisäksi Natosta ei ole apua silloin, kun EU:n pitäisi huolehtia itsestään, kun sotilaallinen voima on ainoa, mitä ympäristössä kunnioitetaan. Naton turvallisuustakuut ovat kaikkea maan ja taivaan väliltä. WEU:lla ne olisivat olleet yksinkertaiset ja selkeät eli sotilaalliset. Mitään apua ei olisi tarvinnut edes alkaa kyselemään tarpeen tullessa. WEU:n kautta olisi pystytty kokoamaan suurempi sotilaallinen voima, kuin vain omaa napaansa ajattelevat maat erikseen kykenevät nyt yhdessä saamaan kasaan hädän tullen.

Ilmeisesti luulet Naton olevan ikuinen tai USA:n haluavan toimia ikuisesti takuumiehenä Euroopassa. Nato toimi kylmän sodan aikana ja Venäjän ollessa heikko, mutta analyysiä ei ole tehty loppuun miksi se toimi. Koska vaihtoehtoa ei ollut ja USA takasi turvallisuuden. Ei ole sattumaa, että Venäjä haluaa suureksi saatanaksi kutsumansa USA:n ulos Euroopassa.

Venäjä tietää ettei Euroopalle Nato anna yhtä vahvaa suojaa, mikäli USA:n läsnäolo puuttuu ja kiinnostus toimia Euroopassa heikentyy. Saksa ei voi luottaa yksin Ranskan ja Britannian haluun/kykyyn antaa turvaa sille, mikä pakottaa Saksan myötäilemään Venäjää. Näen sotilaallisen tyhjiön olemassa olemisen Euroopassa, koska tärkeimmältä poliittiselta toimijalta puuttuvat sotilaalliset hauikset.

Puolustusta ei haluta antaa EU:lle hoidettavaksi myöskään sen vuoksi, ettei sille haluta luovuttaa ulkopolitiikkaa. Perinteisesti turvallisuuspolitiikka ja ulkopolitiikka on katsottu kuuluvan samaan koriin. Ymmärrys on loppunut keksen, sillä EU:n jäsenmaat käyttävät jo korkeinta ulkopoliittista valtaa unionissa, eli WEU ei olisi siirtänyt ulkopolitiikkaa EU:lle nykyistä enempää. Nyt on olemassa torso unioni, mikä ei kykene täyttämään tyhjiötä, vaikka Donalt Tusk luulee avun löytyvän oman käsivarren päästä.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

No, olipahan varsin mielenkiintoinen kannanotto. Minun mielestäni Suomen pitää huolehtia, niin taloudellisista kuin sotilaspoliittisestikkin hyvistä suhteista niin Venäjään kuin länsimaihinkin.
"Asettaisin Suomelle lähestymisehdoksi Venäjä-suhteiden uudistamisen vastaamaan Naton vaatimuksia. Hajottavia voimia ei Naton sisälle pidä ottaa."

Mitähän tuohonkin enää sanoisi?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Siihen voisi sanoa, että Suomi olisi riski Naton päätöksenteon yhtenäisyydelle. Kykenisikö Suomi tekemään päätöksiä, joissa liittokunta vaikkapa joutuisi kohdistamaan sotatoimia Venäjää vastaan?

Epäilen Suomen kyvykkyyttä, eikä liittokuntaan pidä ottaa epävarmuustekijöitä.

Voi kuvitella, miltä meistä tuntuisi, jos Nato-jäsenyyshakemuksemme hylättäisiin. Meidän on samalla tavalla ajateltava Itä-Euroopan maita, jos emme ottaisi heitä EU-jäseneksi, jos täyttävät kaikki jäsenyysehdot.

Olen hyvin pragmaattinen. Jos jokin liittokunta asettaa jäsenyysehdot ja jos joku maa täyttää kaikki ehdot haettuaan jäsenyyttä, jäseneksi on otettava.

Itä-Euroopan maiden suhteen näkisin EU:n etuna, että se pyrkisi aktiivisesti tukemaan jäsenyysehtojen täyttämistä.

Vastaavasti Nato voisi tukea Suomea siinä, ettei Venäjällä olisi sitä vaikutusvaltaa, mikä sillä vielä on Suomen päätöksentekoon.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Lännen pitää näköjään palata kylmän sodan aikaiseen patoamispolitiikkaan, jolla Venäjän laajenemishaluja suitsitaan asettamalla rautaa rajoille. Valitettavasti näin. Ehkä tavoitteen pitäisi olla se, että Venäjä suuntaisi nälkänsä Itä-Euroopan sijasta helpomman saaliin suuntaan Keski-Aasiaan. Siellä tulisi Turkki, Iran sekä Kiina vastaan, jolloin Venäjä saataisiin pelattua nykyisten löyhien liittolaistensa reviirille.

Oheisessa linkissä tekstiä siitä, miten Nato laajeni itäiseen Eurooppaan, ja mitä Venäjä aiheesta valehtelee: https://www.the-american-interest.com/2018/03/12/g...

Tuolla taas puistattavaa tekstiä siitä, miten röyhkeästi Venäjä häiritsee USAn diplomaatteja. Kirjoittaja on entinen Moskovan suurlähettiläs, jonka piti olla suhteiden resetin takuumiehenä. Kannattaa panna merkille, että vainoaminen alkoi jo reilusti ennen Ukrainan tapahtumia. https://www.politico.com/magazine/story/2018/05/19...

Nyt kun haukat ovat Valkoisessa talossa, asiat saattavat muuttua; eikä välttämättä huonompaan suuntaan, vaikka siltä ensi alkuun näyttäisikin.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Maksaako joku taho Ari Pesoselle tästä jatkuvasta propagandasta?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Ilkka Luoman taustaryhmä vaikkapa?

Minulla oli tässä blogikirjoituksessa ehdotus, kuinka näistä Euroopan sodista ja nyt etenkin Itä-Ukrainan sodasta päästäisiin pysyvästi eroon.

Ehdotus ei ole saanut yhtään kannatusta, mutta eipä täällä ole kukaan paljon muutakaan ja parampaa esittänyt. Arvostella on helppo, mutta kun pitäisi esittää parempaa tai edes jotain, ollaan sitten hiljaa.

Seppo, miten sinä ratkaisisit siis Itä-Ukrainan sodan? Esitäpä hyvä vaihtoehto.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Julkisen sanan perusteella veikkaisin vaihtokauppaa käytävän Ukrainasta Krim pois luettuna. Venäjä saa NS2'n ja EU Ukrainan. Toteutuminen on eri asia, vaikka tarkoitus Merkelillä hyvä. Mitä hän saavuttaa, on toinen kysymys.

Mitä pitäisi oikeasti tehdä? Parasta olisi koota Venäjää suuremmat asevoimat EU:lle omaan kontrolliin ja johdettavaksi. Se on ainoa tepsivä keino. Ei ole muita keinoja. Jos tarkoitus on saada välialueen maat EU:n huomaan ja pitää ne, on pakko ulottaa vaikutusvalta ja pelote Barentsin mereltä Mustan meren taakse Kazakstaniin asti, Persianlahdelta päiväntasaajaa pitkin Saharan alapuolelta Atlantille USA:n itärannikolle asti ja sieltä Jäämeren alueelle. Mahdollisuutta käyttää kaikkia aselajeja ko. tarkoitukseen ja unohtamatta iskukykyä ydinaseen avulla mille puolelle maapalloa tahansa.

Kaikella muulla vähäisemmällä piperryksellä on viihdearvoa Kremlille, mutta ei muuta vaikutusta. Pekingissä sentään kumarretaan kohteliaasti syvään. Tuotanko nyt pettymyksen itselleni olemalla väärässä, vai olisinko puoliksi oikeassa?

Sillä perusteella mietin, että EU on yhtään vähättelemättä 30 vuoden perspektiivillä tarkasteltuna enää viidenneksi suurin talousalue maailmassa, joten jotain pitäisi kehitellä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset