AriPesonen1

Nato-jäsenyydessä presidentti Niinistön ei ole syytä mennä kansan selän taakse

Presidentti Niinistön Financial Times -lehdelle antama haastattelu julkaistiin tänään. Haastattelun otsikko oli ”Finnish leader says EU losing out to strongman politics” (FT 4.6.2018).

Kirjoitus julkaistiin samana päivänä, kun Suomessa vietetään puolustusvoimain lippujuhlan päivää. Päivä on siis tärkeä Suomen puolustukselle ja sotilaalliselle turvallisuudelle. Kesäkuun 4. päivä on myös marsalkka Mannerheimin syntymäpäivä.

Haastattelun julkaisupäivä ei ole sattumaa.

Financial Timesin kirjoitusta on hieman referoitu myös jo suomalaislehdistössä (Yle 4.6.2018 ja IS 4.6.2018). Ilta-Sanomien otsikko kertoo hyvin presidentti Niinistön haastatteluajatuksia Suomen Nato-jäsenyydestä: ”Niinistö FT:lle: Suomalaiset eivät tue Nato-jäsenyyttä ja minä olen suomalainen”.

Tuo Niinistön ajatus onkin haastattelun oleellisin uusi asia, kun puhutaan Suomen turvallisuuspolitiikasta ja Suomen mahdollisesti tulevien turvallisuusratkaisujen perusteista.

Alkuperäisessä lehtikirjoituksessa Ilta-Sanomien otsikkotulkinta oli kirjoitettu näin:

Asked whether Finland would ever consider joining Nato to bolster its security - a move advocated by some groups in both Finland and, to a greater extent, neighbouring Sweden - Mr Niinistö suggests Nato membership is a card to be held rather than played: ‘It’s a security weapon in itself. Finns do not support it and I am a Finn.’

Yle oli suomentanut tuon Niinistön ajatuksen ”Nato-kortti on parempi pitää kädessä kuin pelata” -lauseella (Yle 4.6.2018). Niinistön mielestä Nato-kortti on siis paras olla kädessä varalta ilman pelaamista. Toisin kuin Suomi, 29 maata on jo pelannut Nato-korttinsa ja liittynyt Natoon. Kukin voi arvioida, kuka pelaa Nato-pokeria oikein ja kuka väärin.

Nato-pokeria pelataan Venäjän kanssa. Niinistön Nato-kortti on yhtä kuin Suomen vanha Nato-optio, joka oli presidentti Tarja Halosen keksintö siirtää Suomen Nato-jäsenyyskysymys pois ulkopoliittiselta agendalta.

Nato-pokerissa Suomi pelaa siis yksin tai Ruotsin kanssa Venäjää vastaan. Kun Suomi luottaa Nato-pokerissa Nato-optiojokeriin, niin kysymys kuuluu: uskooko Venäjä tähän Suomen Nato-optiojokerikorttiin?

Kukaan muu Venäjän kanssa pokeria pelaamaan joutunut ei ole luottanut Nato-optiojokeriin. Ei edes Ruotsi. Nato-optiojokeriin eivät ole luottaneet etenkään ne Itä-Euroopan maat, jotka eivät ole suostuneet edes pelaamaan pokeria Venäjän kanssa, vaan ovat jo liittyneet Natoon.

Natossa olevat maat eivät siis enää viitsi pelata Venäjän kanssa pokeria, mutta Suomi se vain viitsii ja jaksaa edelleen.

                                                                                                ****

Niinistö siis uskoo, että Suomen kuuluisa Nato-optio on Suomelle riittävä turvallisuuden tuoja pokeripelissä Venäjän kanssa. Niinistön nyt ilmoittamana Suomi ei tarvitse Natoa muuhun kuin pokerin pelaamiseen. Nato on Suomelle vain yksi pelikortti. Niinistö on hävytön Natolle.

Presidentti Halonen oli ja on edelleen kiihkeä Nato-vastustaja. Kun Niinistö puhuu FT:n haastattelussa Nato-optiosta Suomen Nato-korttina, ei hän jää jälkeen edeltäjästään. Niinistö on kiihkeä Nato-vastustaja, mutta tuo toki on meillä ollut jo pitkään tiedossa. Niinistön Nato-vastustamisessa ei ole mitään uutta.

Sen sijaan "Finns do not support it and I am a Finn" -lause on yllättävä istuvan presidentin suusta kuultuna. Suomennettuna tuo lause on kutakuinkin: ”Suomalaiset eivät kannata sitä [Suomen Nato-jäsenyyttä] ja minä olen [myös] suomalainen”.

Niinistö siis vetoaa Suomen Nato-jäsenyyskysymyksessä Suomen kansan mielipiteeseen. Nato-asiassa presidentti Niinistö asettuu Suomen kansan taakse. Niinistö on sitä mieltä mitä kansakin on. Kansa päättää ja Niinistö ei päätä. Niinistö ei siis johda Suomen kansaa edestä vaan takaa. Niinistö ei ole siis mielipidejohtaja vain Suomen kansan mielipiteen myötäilijä.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä minun on erityisen helppo todeta, että sodassa on parempi johtaa joukkoja edestä kuin takaa. Sellaiset johtajat, jotka eivät johda eivätkä uskalla johtaa joukkojaan edestäpäin, ovat tuhoon tuomittuja. Siinä menee tuhoon sekä joukot että niiden johtajat. Niinistö ei nyt johda Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa edestä vaan takaa.

Jos Niinistön Suomi haluaa pelata Nato-pokeria Venäjän kanssa ja pitää jokerina Nato-optiota Venäjän painostuksen varalta, niin miten tuohon peliin sopii se, että Natoa vastustava Suomen kansa päättää tuon optiojokerin käytöstä.

Suomen kansaa ei ikimaailmassa saa Nato-jäsenyyden kannalle edes sodan uhatessa, ellei Suomea johda niin vahva presidentti, joka kykenee kansan mielipiteen kääntämään. Niinistö logiikalla Nato-optio ei voi siis oikein olla toimiva.

Pidän presidentti Niinistöä heikkona ulkopoliittisena johtajana. Pidin Halosta heikkona ulkopoliittisena johtajana, ja ikäväkseni ei Niinistö hänestä poikkea.

Niinistö ei näköjään kykene johtamaan joukkoja edestä. Hänellä ei ole halukkuutta - eikä ehkä kyvykkyyttäkään - kansan mielipiteen kääntämiseen. Ottamatta kantaa politiikan sisältöön, mielipiteen muokkausasiassa tulee ikävä Urho Kekkosta, joka johti tyylillään kansaa reilusti edestä eikä piiloutunut kansalaismielipiteen taakse vaikeissakaan asioissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (102 kommenttia)

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

"Yle oli suomentanut tuon Niinistön ajatuksen ”Nato-kortti on parempi pitää kädessä kuin pelata” -lauseella (Yle 4.6.2018). Niinistön mielestä Nato-kortti on siis paras olla kädessä varalta ilman pelaamista."

Kehuin aiemmin Sauli Niinistön hyvää strategista osaamista nyt Niinistö jopa samoin kielikuvin vahvisti arvioni hänen strategisesta linjauksestaan osuneen oikeaan.

"Tavasta jolla Sauli Niinistö on pitänyt monia kortteja pöydällä kuitenkaan tarttumatta yhteenkään niistä voi päätellä hänellä olevan hyvää strategista osaamista. Niinistö on hoitanut pestinsä hallitusmiehen viisaudella. Ollaan suhteissa Natoon, mutta ollaanpa lämpimissä väleissä Venäjäänkin. Tarvittaessa tämä tie jättää pelivaraa, emmekä hirtä itseämme yksinkertaisen ja kirkasotsaisen sotilaan suunnitelmaan." (Aikamme Kekkonen 3.6.2017)

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Valtiomiehen viisaudella puhuu paljon muttei tee mitään?

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Strategian merkityksestä ja olemuksesta kiinnostuneille suosittelen lukemaan tuon yllä linkatun blogin Aikamme Kekkonen.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #4

"Niinistö antaa ymmärtää että Naton jäsenyys on parempi olla kortti kädessä kuin pelattuna."

- Sauliko on tosiaankin uskovinaan ns. Nato-optioon ja muka jättäisi Suomineidon turvallisuuden sen yhden kortin varaan? Jos nyt vähänkään varman päälle pelattaisiin, olisi jo korkea aika lopettaa bluffinpelaaminen ja varmistaa oikeasti tuo jäsenyys, joka maksaakin ehkä vähemmän kuin Suomen vuosittainen "lähialuetuki" Venäjän kehitysapumafialle... ks. tarkemmin blogi Entä nyt, Sauli Väinämö Niinistö? http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250162-e...

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Mielestäni perusongelma tuossa Niinistön Nato-pokerin pelaamisessa on, että Venäjä tietää Suomen kortit ja on myös jo nähnyt ne.

Venäjä kykenee uhittelulla pitämään Suomen kansan ja myös sen poliitikkojen mielipiteet Nato-vastaisena niin, että Nato-jäsenyys ei ole todellinen vaihtoehto. Muutama sotalaiva Suomenlahdelle tai muutama ohjus Suomeen varoittavaksi esimerkiksi laukaistuna, niin Suomessa ollaan hyvin kilttinä Venäjää kohtaan.

Tarkoitan tällä siis sitä, että mitään Nato-jokerikorttia ei ole olemassakaan eikä sillä pitäisi Suomen kansaa sumuttaa väärään turvallisuuden tunteeseen.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

"Jos suunnitelmamme olisi elää ja kuolla Naton puolella ja kaikki tietäisivät meidän sitoutuneen siihen kaikesta voimastamme ja kaikesta tahdostamme, me olisimme sekä hyväksikäytettävissä että voitettavissa. Noudattaakseen omalta osaltaan sodan tärkeintä päämäärää Nato-liittolaistemme olisi viisainta kuluttaa ensin suomalaiset voimat loppuun ja samalla merkittävän osan venäläisiä."

Kuten tiedät Yhdysvaltojen linjaus suhteessa omaan etuun on muuttunut ja tulee tosipaikan tullen muuttumaan lisää.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen Vastaus kommenttiin #5

Kohvakka ei valitettavasti ymmärrä edes pinnallisesti aihetta, josta kirjoittaa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #9

Ei yhtään argumenttia. Ei hyvä.

Käyttäjän VeijoPaasonen kuva
Veijo Paasonen Vastaus kommenttiin #9

Kun et ymmärrä luettua, väität toisen olevan väärässä? Vai onko Kohvakka vakaumustasi vastaan?

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Suomen valtiojohto ja kansa ovat hyväksyneet sen, ettei Suomi ole itsenäinen valtio, vaan jonkinlainen Venäjän vasalli. Myötäilemällä ja alistumalla voi kenties pitkäänkin välttää sodan, mutta on typerää kuvitella, että se on pitemmällä aikavälillä hyvä diili. Itsenäisyyden voi menettää kokonaan myös ilman sotaa. Suomi on sillä tiellä.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen Vastaus kommenttiin #16

Ollaanko me nyt Venäjän vaiko EUn vallan alla? Montako siirtomaaherraa tänne mahtuu?

Käyttäjän JarkkoPalmgren kuva
Jarkko Palmgren

Pesonen on taitava ja sitkeä argumentoimaan. Itäraja on kuitenkin sangen vuotavainen. Vuodet 2015-2017 sen osoittivat.

- Kysyisin kuitenkin mielipidettä, että pitäisikö ensin ihan aikuisten oikeasti vahvistaa itäraja ja ylityspaikkojen portit vaikka nyt 3-4 metrisiksi ja verkottaa Norjan Kirkkoniemen tapaan vaikka 10km molempiin sivusuuntiin jne ja resurssoida kunnon koulutus rajamiehille sekä perustaa uskottavat rajaturvajoukot ,jotta Vladmir Putin ei pääse yksipuoleisesti määräämään ketä ja paljonko masinoitua väkeä rajan yli tulee? -Mielestäni ennen NATOA on pystyttävä sulkemaan itse nuo rajat. Ja oltava suunnitelma sekä poliittinen sitoumus, että niin tarvittaessa tehdään. Meillä vaan Suomessa ei kukaan uskalla edes koeluontoisesti niin tehdä. Eikä kukaan uskalla mitään lukua antaa?Millä kriteerillä napsahtaa raja kiinni? On vain veteen piirrettyä uskomusta rajoista.

Naurattaa nuo puomit..kuin luuta oven edessä.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen Vastaus kommenttiin #40

Jarkko, esitit nyt hyvän ja tärkeän asian!

Olen itsekin yrittänyt tuota asiaa miettiä, kun Eurooppa on kohdannut vakavan pakolaisongelman. En tiedä, mikä olisi hyvä ratkaisu.

Minulle kävisi Euroopan yhteisratkaisu, jossa Schengen-maat tai EU-maat kokonaisuudessaan muodostaisivat yhteisen rajavalvonnan Euroopan raja- ja merivartioviraston (Frontexin) puitteissa. Frontexista tulisi siis virallinen toimija eikä olisi vain avustava, kuten nyt.

Kaikkien maiden rajavartijat kuuluisivat Frontexiin, mutta hoitaisivat normaalitilanteessa rajavalvalvontaa kuten nyt: Suomen rajavartijat siis Suomessa.

Sen sijaan poikkeustilanteissa, kun jonkin maan rajavalvojat eivät riitä, muualta tulisi apua niin, että raja on varmuudella hallinnassa. Poikkeustilanne on esim. pakolaistulva.

Tuollaista on ollutkin jo aikaisemmin kaavailussa, mutta Suomi on sitä vastustanut itärajan ja Venäjän pelossa. Suomi pelkää, että muut - siis muut EU-maat - puuttuisivat Suomen itärajaan, mistä saattaisi syntyä ongelmia Suomen YYA-tyyppisille Venäjä-suhteille.

Tuossakin asiassa Suomen näkemysten taustalla kummittelee Venäjä.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Pidin Halosta heikkona ulkopoliittisena johtajana, ja ikäväkseni ei Niinistö hänestä poikkea."

Halonen on kehunut että Naton ulkopuolella pysyttely oli hänen presidenttikautensa merkittävä (vai merkittävin?) saavutus ja hän oli käytännössä "takuunaisena" kun Suomi liittyi Ottawan sopimukseen. Pitäisin Halosta näillä perusteilla enemmän pehmoimagoon naamioituneena vahvana kuin heikkona johtajana.

Suomellehan tämä oli katastrofi josta maksamme korkeata hintaa. Natoon olisi ollut paljon helpompi liittyä "hyvän sään aikana" Halosen virkakauden alkupuoliskolla.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Mielestäni suomalainen jokeri-pokeri haisee kylmän sodan ajan propagandavaleelta. Ikäänkuin länsi olisi hyökkäämässä Venäjälle ja Suomi viisaasti pysyy syrjässä, eikä siksi päädy konfliktin osapuoleksi. Tosiasia kun on, että edellinen on todellisuudelle vierasta järkeilyä.

Jokerista ei ihan oikeasti ole hyötyä sotatilanteessa. Sitä tilannetta varten Nato on olemassa. Sellaista tilannetta varten, että Venäjä hyökkää länteen. Ilmeisesti vielä enemmistölle ei ole valjennut, että Venäjän naapurina ei ole Nato-maat vaan Suomi. Yhteistä rajaviivaa on 1340 km. hyökkääjän kanssa. Enemmän kuin kaikilla Nato-mailla yhteensä. Ei Nato tarvitse konfliktiin joutunutta Suomea ja sen rajaviivaa riesakseen, vaan Suomi tarvitsee Natoa etukäteen sotilaalliseen konfliktiin joutumisen välttämiseksi. Nato ei ole hunajapurkki, mikä innostaa Venäjän sotimaan ja raivosta puhkuen hyökkäämään Suomeen. Päin vastoin! Nato vähentää Venäjän sotainnostuneisuutta ja saa suorastaan rakastamaan rauhanomaista Suomea.

Ulkomaalaisten on vaikea ymmärtää suomalaista ajattelua. Vaikea sitä on suomalaisenakin ymmärtää, että nyt ennen konfliktia halutaan Nato sotimaan tulevaa sotaamme, mutta sitä ei haluta etukäteen kertoa Venäjälle. Eikö olisi tolkullisempaa kertoa asia ihan avoimesti etukäteen Venäjälle, mikä sen joka tapauksessa toivottavasti osaa ottaa huomioon etukäteen. Sellaisenahan jokerin ajatellaan toimivan, että se toimii pelotteena. Toimiva pelote on Nato.

Suomen jokeri on konfliktissa Venäjän jokeri-kortti, millä se voi pelata lännen kanssa, länsiavun tulemisen hidastamiseksi. Jos Suomi on Naton jäsen, ei apua tarvitse kysellä ja pyydellä ja anella. Apu olisi automaatti. Eikä näin ollen myöskään Venäjä voisi käydä propagandasotaa.

Käyttäjän VeijoPaasonen kuva
Veijo Paasonen

Olen kysynyt monelta, miksi Venäjä hyökkäisi länteen, ja yhtään vastausta en ole saanut.

Itse en tiedä kuin yhden syyn, joka on Nato. Näin ollen miksi vahvistaa Natoa? Eurooppa pystyy Puolustautumaan omin voimin, mutta aivan kuin Natossa, isot maat myisivät rajaseudun piipertäjät.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Imperialistisesta valloitushalusta, mikä on NL/Venäjälle sisäänrakennettu. Vastahan se hyökkäsi länteenpäin vieden Ukrainalta se laillisen alueen ja sotii Ukrainan rajojen sisällä. Samoin vebnäjän hivuttaa Georgia rajaa koko ajan eteenpäin hakuin "lebensraumia", kun sen maantieteellisesti maailman laajin valtio ei sille riitä.

Käyttäjän VeijoPaasonen kuva
Veijo Paasonen

Olen kysynyt monelta, miksi Venäjä hyökkäisi länteen, ja yhtään vastausta en ole saanut.

Itse en tiedä kuin yhden syyn, joka on Nato. Näin ollen miksi vahvistaa Natoa? Eurooppa pystyy Puolustautumaan omin voimin, mutta aivan kuin Natossa, isot maat myisivät rajaseudun piipertäjät.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tätänykyä ymmärrän NATO-pelin juonen siten, että mikäli Suomi hakisi NATO-jäsenyyttä, meitä ei hyväksyttäisi NATOon.

Syitä tähän varmastikin odottamattomaan näkemykseen ja argumenttiin on haettavat perin turbulentiksi käyneestä kansainvälisestä toimintatilanteesta, jossa monet narut linkittyvät kolmeen isoon tapahtumaan, jotka voidaan tiivistää ilmaisuihin:
Ukraina 2014 + Maahanmuutto 2015 + Trump 2016.

Lyhyesti sanoen: Suomen (tai vaikka Ruotsinkin, vaikka onkin eri asia) NATO-jäsenyys on isossa pelissä perin pieni kysymys, eikä kukaan katso isoa pelipöytää Suomen NATO-jäsenyyden tai jäsenyydettömyyden kautta, vaan ison kuvan kautta, ja siinäkin ihan OMAN intressivyytensä kautta.

NATo edellyttää laajetessaan soveltuvaa yksimielisyyttä, konsensusta, ja nykyisistä jäsenmaista voi luetella 5-6 maata, joilla saattaa olla tarvetta ja jopa halua pelata isoa peliä myös pienessä "Suomen NATO-jäsenyys" -pelissä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mutta painavimpana uskon että Ankara-Moskova -akseli toimii selkeimmin, ja sillä suunnalla on yhteisiä panoksia sovittavana, joskin eri lähtökohdin. Eli Suomi ei NATOon koska Turkki. Mutta melkein yhtä hyvin voi sanoa myöskin koska Trump.

Kerron lisää kommentissani täällä: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25633...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

NATOn kannalta NATO-Suomi -suhde nykyisellään on melkeimpä ideaalinen, heillä ei ole tarvetta liikuttaa nappuloita.
Ei oikeastaan Suomellakaan.

Lumetta tai totta, mutta meillä on de facto jo se sotilaallinen sateenvarjo, jonka me käytännössä voimme suurvaltapoliittisella pelikentällä koskaan saada, vaikka meiltä puuttuu jäsenyys de jure.

Entistä selkeämpää on, että Stoltenbergin jäsenmaakierroksen tulemana on ollut se, että yleisempää halua laajeta ei löydy myöskään NATO-jäsenmaista. Tätä ei tietenkään kerrota ulos, mutta pelin henki on varsin selvä.

Suurten kansainvälisten organisaatioiden ekspansion aika on ohi. Ne eivät laajene. Joltain osin ne ohenevat ja kapenevat. Turkki ei irtoa NATOsta, mutta se alkaa olla takiaispallon omainen jäsen Pohjois-Atlantin turvallisuusorganisaation "talviturkissa".

Ystävämme NATOssa ovat kertoneet tämän tosiasian meille, eli siis miehellemme ylhäällä. Niinistön linja on tässä suhteessa selkiytynyt lisää kun vain lukee oikein nämä tekstit.

Kultarantakeskusteluja odottaa hienoisella uteliaisuudella.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Suurten kansainvälisten organisaatioiden ekspansion aika on ohi. Ne eivät laajene."

Nato laajeni viimeksi vuosi sitten. Siihenkö se ekspansion aika sitten loppui?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Lausuit:

"Tätänykyä ymmärrän NATO-pelin juonen siten, että mikäli Suomi hakisi NATO-jäsenyyttä, meitä ei hyväksyttäisi NATOon."

ja toisaalta:

"Lumetta tai totta, mutta meillä on de facto jo se sotilaallinen sateenvarjo, jonka me käytännössä voimme suurvaltapoliittisella pelikentällä koskaan saada, vaikka meiltä puuttuu jäsenyys de jure."

Ei oikein auennut minulle, mikä on tuo "sotilaallinen sateenvarjo", joka vaikkapa korvaisi Nato-jäsenyyden Venäjän silmissä.

Tarkenna, mitä tuohon "sotilaalliseen sateenvarjoon" kuuluu, onko siihen joku ulkopuolinen maa sitoutunut ja miten se nostaa hyökkäyskynnystä Suomeen.

Mikä on se turvallisuus, mitä me käytännössä voimme "suurvaltapoliittisella pelikentällä" saada ja mitä muka ei enää voisi kasvattaa?

Jos Nato-jäsenyys ei ole Suomelle mahdollinen, pitäisi sinunkin arvostella Niinistöä, kun hän valheellisesti viittaa Suomen mahdollisuuteen liittyä Natoon?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

#14.

*
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö puhui marraskuussa 2017 liittoutumien synnystä:
Mitä ihmettä Niinistö liittoutuma-puheillaan tarkoitti? – Upin Aaltola: Loogista ja inhorealistista
Elinkeinoelämän valtuuskunnan presidenttitentissä huomiota herättivät tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheet liittoutumista hädän hetkellä. Niinistön tarkoitusperiä on sen jälkeen pyritty arvailemaan julkisuudessa.
Kun tentissä puhuttiin Natosta, johon Suomen liittymistä vain RKP:n ehdokas Nils Torvalds kannatti, Niinistö totesi, että hätätilassa maailman historiassa syntyy liittoumia hakematta mitään jäsenyyksiä.
– Niin kuin aikaisemmin jo totesin, jos tulee suuri hätä – ja tämä on täysin teoreettinen minun mielestäni – mutta jos semmoinen tulee, syntyy liittoutumia ilman mitään jäsenhakemuksiakin. Tärkeätä on, että me harrastamme yhteistoimintaa, hän toisti.
Niinistö sanoi myös, että oman puolustuksellisen kyvykkyyden rakentamien tekee Suomesta kiinnostavan partnerin.
Medialle Niinistö kuittasi liittoutuma-ajattelunsa todeten puhuneensa historiasta. Varsinaisessa paneelissa syntyi kuitenkin vaikutelma, että suinkaan vain historiaan Niinistö ei katsellut.
Ulkopoliittisen instituutin (UPI) ohjelmajohtaja Mika Aaltola näkee Niinistön puheet loogisina.
– Hän viittasi siihen, miten historiassa niin usein on käynyt. Tilanteethan vaihtelevat ja polut kriiseihin voivat olla ennakoimattomia ja erikoisia. Silloin kriisin konteksti ja hädän hetki paljolti vaikuttaa siihen, mikä on minkäkin valtion intressi olla missäkin positiossa kriisin keskellä, Aaltola sanoo.
Lähde: https://demokraatti.fi/mita-ihmetta-niinisto-liitt...
*
Itse näen asetelman samalla tavoin kuin SN.

Historiassa aina ja kaikkialla (melkein) on vain käynyt näin, ja näin tulee käymään meidän seuraavassa sodassammekin.

Haluamme me tai emme, niin meiltä ei kysytä, me vain joudumme valitsemaan puolemme.
*
Sen verran inhorealisti ja historioitsija olen, että en usko, että missään olosuhteissa syntyisi tilannetta, jossa merkittävät sotilaalliset vallat alkaisivat taistella Suomen vuoksi, siis vain pelkästään Suomen suvereeniuden ja koskemattomuuden vuoksi.

Primäärejä intressejä kullekin sotilasvallalle ovat sen omat intressit, ja jos vain on nähtävissä, että jokin liike Suomen puolesta voisi uhata sen omaa positiota tai näkymiä, niin Suomen asia sekundoituu, ja omat intressit, niiden vaaliminen ja turvaaminen primääristyy.

Näin se vain on mennyt ja on aina menevä.

Tätä tarkoitan sotilaallisella sateenvarjolla; se on imaginäärinen ja auttajan omista intresseistä ja näkemyksistä riippuvainen, kuulumme me Natoon tai emme kuulu: apua tulee ja sen muoto ja voimakkuus riippuu isosta kuvasta ja valtioiden omista positioista. Sori vaan kun kerron tämän, mutta näin se vain on.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #22

Ja aika K-usessa oltaisiin, jos jäsenhakemus jumiutuisi vuosikausiksi esim. juuri Turkin, tai jopa Saksan vastustukseen. Mitäs sitten?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #26

Uskoisin että jos jäsenhakemus jätettäisiin, se olisi varmistettu jo etukäteen neuvotteluissa. Ei hakemuksia jätetä niin että pannaan hakemus ja jäädään odottelemaan mitä tapahtuu.

Mutta vaikka jumittuisikin, miten se muuttaisi nykytilannetta?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska Vastaus kommenttiin #30

#30.
Missä neuvotteluissa?
Kuka kävisi mitä neuvotteluja?
Suomi, kaikkien 29:n kanssa, yhdessä ja erikseen.
Kyllä joudumme tyytymään yleisempään tasoon, ja viime kädessä tilanteen ja erilaisen viestinnällisen summauksen puntarointiin.

Mutta, jospa nykytila ja sen tuottamat muotoilut ovatkin tulosta tuosta sondeerauksesta?
Siis mikäli ja jos tiedämme enemmän kuin mitä ulos voidaan kertoa - tuollainen vastustus, häivähdyskin sellaisesta on tietysti visusti salassapidettävä valtakunnansalaisuus.

Eräät valtiot vain ovat havainneet, että heidät noteerataan paljon parempi kun he ovat vaikeita, sen sijaan että olisivat nice.

Ja miksi olla hankala, kun pienellä vaivalla voi olla aivan mahdoton.

Hankaluus ja vastarantaisuus on muodostunut kauppatavaraksi.

Katsokaa nyt vaikka Kimiä, joka on moninkertaistanut hankaluutensa maailmanpolitiikan huomioitavuuspörssissä viemällä rakettitoiminnan kirjaimellisesti uusiin sfääreihin.

Mallioppiminen ja menestysformaatin plagiointi on kova sana.
Emme oikein osaa nähdä sellaista toimintaa itseämme koskevien asioiden yhteydessä.

Anyway, kaikki eivät halua Suomen liittyvän Natoon, tämä on fakta, ja vähintäinkin ne haluavat hinnan tai vaihtokaupan myötämielistyäkseen.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #26

Jäsenhakemuksen käsittelyyn eri maiden parlamenteissa ja lähentymisprosessiin kuluisi joka tapauksessa useampi vuosi.

Kuinka lirissä sitä oltaisiin, ei ole minulle vielä valjennut. Johtuu varmasti myös siitä, etten tiedä miksi lirissä ylipäätään oltaisiin. Edes Suomen historiassa vastaavan kaltainen tilanne ei ole mitenkään ennen kuulumaton.

Asiaa voi suhteuttaa siihen, miten Venäjä on suhtautunut muihin Natoon pyrkiviin maihin. Tietenkään se ei ole ollut ruusukimpun lähetyksen aihe, mutta "sanktiot" ovat kuitenkin jääneet melko lieviksi, vaikka maat eivät olleet lainkaan niin pitkällä integroitunut Naton rakenteisiin kuin Suomi jo on. Panikointi ja pelko asian suhteen on harhaista luonteeltaan.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #22

Koska päätökset Natossa tekee jokainen maa itsenäisesti osallistumisestaan tai poisjäännistään, myös liittoutuminen tulee tapahtumaan Naton ohi ja yli kunkin intressien mukaan. Kuten Huuska sanoo, Natoon kuuluminen ei ratkaise tätä mitenkään. Intressit ovat olemassa siitä huolimatta. Liittoutuminen noudattaa pitkälti Selviytyjät-realitysarjan liittoutumisen dynamiikkaa. Tilanne elää ja liitot luodaan lennosta viimehetken tilanteeseen, ja samalla kunkin intresseihin sovittaen. Ja niitä liittoutumia ei tehdä suuressa julkisuudessa, vaan ne luodaan pääarkkitehtien kesken. Ja usein on niin, että harva tietää mitkä sopimukset ovat voimassa. Ne selviävät myöhemmin, jos silloinkaan.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren Vastaus kommenttiin #53

Ei aikaisemmissakaan sodissamme sisällissodassa ja jatkosodassa Saksa tullut vain meitä auttamaan vaan omasta intressistä.
Sopimus Suomesta Stalinin kanssa kävi hetkessä arvottomaksi kun intressi muuttui.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #62

Niinistö & kumppanit oikein toivoo hyökättävän Suomeen, että päästään muodostamaan niitä ex-temp. -liittoja. Mitä jos lakkautettaisiin puolustusvoimat saman tien? Jos asia kauhistuttaa, niin Nato-jäsenyyden vastustamisessa ajatus on sama. Tehdä houkuttelevaksi interventio Suomeen.

Sotilaat kun ajattelevat puolustusvoimia tarvittavan siihen ettei sotaan jouduta. Siksi Nato on perustettu. Luultavasti tämän tietävät myös suometetun ajan KGB-koukkuun jääneet poliitikot, mutta eivät voi muuta kuin toistella valmiita heille ja muille suomalaisia kirjoitettuja tarinoita puolueettomuuden hyödyistä.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen Vastaus kommenttiin #22

Veikko Huuskalle: Jos Suomi on Naton jäsen, tulee Nato puolustamaan tarpeen tullen peruskirjansa mukaisesti jäsenmaataan mahdollisen konfliktin tapahtuessa Itämeren alueella. Jos emme ole Naton jäsen, olemme pelimerkki, jota Naton jäsenmaat, etunenässä USA, saattaa puolustaa jos katsoo että siitä on hyötyä puolustusliitolle ja sen jäsenmaille konfliktissa. Saattaa olla myös puolustamatta ja jättää meidät yksin Venäjää vastaan.

Sekä talvisota että jatkosota opettivat, että Suomen pelastuminen ehdottomalta antautumiselta ja miehitykseltä johtui viime kädessä ulkomaisesta avusta tai sen mahdollisuudesta. Talvisodassa uhka Britannian ja Ranskan mahdollisesta avusta Suomelle sai Stalinin myöntymään rauhaan Suomen valloittamisen sijaan. Jatkosodassa Saksan apu esti rintaman murtumisen ratkaisevalla hetkellä.

Suomenlinnan portilla oleva neuvo, joka kehottaa jälkipolvia seisomaan omalla pohjallaan ja olemaan luottamatta vieraaseen apuun, on Suomen geopoliittisessa asemassa olevalle maalle yksinkertaisesti typerä!

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #57

"Suomenlinnan portilla oleva neuvo, joka kehottaa jälkipolvia seisomaan omalla pohjallaan ja olemaan luottamatta vieraaseen apuun, on Suomen geopoliittisessa asemassa olevalle maalle yksinkertaisesti typerä!"

Olet oikeassa. Se on myös hyvin ironinen neuvo, koska Suomenlinnan rakentamisen mahdollisti Ranskan taloudellinen tuki Ruotsin kuningaskunnalle:

"I will also explore the meaning of a direct import of technology (e.g. the ships taken to Sweden as a booty of war) and direct investments (this was fundamental because of the substantial French financing) to Sweden."

Lähde: https://blogs.helsinki.fi/sveaborg-project/in-engl...

Risto Koivula

Halonen ei ollut eikä ole NATOn vastustaja.

Hän teki NATOlle "suurpalveluksia" mm. herättämällä koomasta Euroopan N(orsunraaton)eu- voston, kylmän sodan sotapropgandatuutin (muka "93 miljoonaa tapettua kommunismin uhria"... )...

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/08/helvet...

Tämä on Suomen "salainen" linja, Halonen pyrkii Mauno Koiviston tavoin sellaisen organisaation johtoon, jonka aikoo lakkauttaa.

(Tri Harle on muuttanut mieltään tuo tilauskirjoituksen jälkeen.)

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/09/suomi-...

" Suomi ajaa NATOa YK:n TILALLE ei-jäsenyyttä viikunanlehtenä käyttäen (2008)

Suomen hölynpölytiedemaakarit ajavat "YK:n korvaamista NATOlla", vaikka kuinka vannottai- siin ei-jäsenyyden nimiin (olematonta "optiota" tietysti "unohtamatta"). Ohessa kommentoin Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Vilho Harlen alakerta-artikkelia Aamulehdessä 07. 04. 2008 aiheesta otsikolla:

VH: ” Ei aivan tuulesta temmattu ajatus

Nato ei vielä palvele koko kansainvälistä yhteisöä, mutta

*** lupaus YK:ta toimivammasta turvallisuusjärjestelmästä ***

ei ole täysin tuulesta temmattu, kirjoittaja arvioi.

Naton retoriikan mukaan Nato on siirtynyt "joidenkin puolustamisesta monien turvaamiseen" eli muuttunut "puolustusliitosta turvallisuusmanageriksi".

Tuo väite pitää Natoa

*** uuden kansainvälisen sotilaallisen järjestyksen toteutusmuotona ***,

yhteisöllisen turvallisuuden takaajana. "

RK: Tuon "suuren ajatuksen" todellinen idea on, että NATO ajaa siirtymistä kansainvälisestä POLIITTISESTA järjestyksestä, jota YK edustaa, "kv." SOTILAALLISEEN "järjestyseen" eli USA:n avoimeen pyssyvaltaan.

VH: " On ymmärrettävää, että tämä ajatus on alkanut innoittaa monia, ei vain Nato-myönteisiä kannanottoja myös Suomessa. Kysymyksessä on poikkeuksellisen tärkeä ja kiinnostava mahdollisuus.

Jos Nato nimittäin olisi yhteisöllisen turvallisuuden edistäjä, kysymyksessä olisi historiallisesti ainutlaatuinen tilanne. Sotilaallinen voima olisi siirtynyt palvelemaan kansallisen turvallisuuden sijasta koko kansainvälisen yhteisön turvallisuutta. "

RK: Tämä tarkoittaisi kansainvälistä SOTILAALLISTA NATO-JÄRJESTYSTÄ, JOKA EI OLISI MINKÄÄN POLIITTINEN KONTROLLIN ALAINEN, eli MAAILMANLAAJUISTA SOTILASDIKTATUURIA.

VH: " Tätä mahdollisuutta on syytä pohtia avoimin mielin. "

RK:Tämä "mahdollisuus" torjuttava kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin. Ihan niin kuin Saksan-Japanin "uusi järjestyskin" II maailmansodassa.

VH: "Mahdollisuus näyttäisi yhdistävän ikuista rauhaa haaveilevan idealismin ja sotilaallisen voiman realismin yhdeksi rintamaksi sotaa vastaan."

RK: SELLAINEN "rauha" ilman demokratiaa on haudan "rauhaa". Ei kiinnosta.

VK: " Sotilaallinen voima ja sodankäynti on historian valossa valtioiden toiminnan peruspiirre. "

RK: Näin on, mutta valtiot tulevat lakkaamaan olemasta tuossa ominaisuudessa, kuten Marxkin ennusti.

VH: " Sotilaallis-strateginen aspekti on ollut kansainvälisen yhteisön kehityksessä kuitenkin enemmän kansallisen kuin yhteisöllisen turvallisuuden perustana.

Ihmiskunnan historia on kansallisen turvallisuuden historiaa. Sodan tuhovoiman kasvu on kuitenkin nostanut esiin yhteisöllisen turvallisuuden tarpeen. "

RK: Juuri siihen tarpeeseen vastaa YK, jossa Turvallisuusneuvoston edustaman "sotilaallisen järjestyksen" yläpuolella on Yleiskokouksen edustama poliittinen järjestelmä, ja sotilaallisen järjestyksen pitää perustua laeille.

Tämän järjestelmän esimerkiksi Harle haluaa hävittää!

VH: " YK:n perustamissanasto pyrki rajoittamaan valtioiden keskinäisiä sotia korostamalla maailmanykseyttä. YK otti vallan myös ei-jäsenvaltioiden yli. Hyökkäyssodan kielto koski kaikkia, ei vain järjestön jäseniä. Käytännössä YK jäi heikoksi toimijaksi. Hyökkäyksen torjuminen oli YK:n oikeus ja velvollisuus. Maailmanjärjestö ei saanut siihen tarvittavaa sotilaallista voimaa. "

RK: Tuota asiaa ei suinkaan ole myöhäistä korjata!

VH: " Valtioiden oikeus itsepuolustukseen jätti sotilaallisen voiman edelleen kansalliseen käyttöön. Valtiot eivät osoittaneet halua aseidenriisuntaan. "

RK: JA NATOKO MUKA SELLAISTA OSOITTAISI saatuaan ensin muidenkin kuin jäsenmaidensa joukot oman yhden komentonsa alle!?

Voiko enää järjettömämpiä "RAUHANtutkija" möläyttää....

VH: " YK:n turvallisuusneuvosto ei kylmän sodan alettua muutenkaan kyennyt siihen yhteistoimintaan, mitä olisi tarvittu.

Toiveet kansallisten armeijoiden muuttamisesta YK:n poliisivoimaksi säilyivät silti elinvoimaisi- na 1980-luvun Palmen komission raporttiin asti. YK-armeijan epärealistisuus on kuitenkin ajan myötä muodostunut vallitsevaksi totuudeksi. "

RK: Ei YK yhtä pysyvää armeijaa välttämättä tarvitsekaan. Se voi koota tarvitsemansa joukot projektikohtaisesti puolueettomista mieluiten kaukaa kriisialueelta kootuista jäsenmaiden joukoista.

VH: " YK oli varsin pitkälle amerikkalaisten (ja heitä tukeneiden brittien) luomus. Sodan voitta- nut Yhdysvallat valitsi viisaan politiikan ja asetti itselleen toiminnallisia rajoituksia, sellaisia joihin sodan voittajat eivät ole yleensä ryhtyneet. "

RK: YK:ta oli valmisteltu erilaisilla sopimuksilla Liittoutuneiden kesken jo II maailmansodan kestäessä. Se ei ole mikään "suvereeni amerikkalaisten luomus".

VH: " Presidentti George W. Bush irrotti Yhdysvallat näistä rajoitteista aloittaessaan sodan Ira- kia vastaan vuonna 2003. Irtautuminen epäonnistui: Yhdysvallat tarvitsee YK:ta Irakin-sodan jälkihoitoon ja sen kunnialliseen lopettamiseen. "

RK: YK ei "anna kunniaa" päätöstensä rikkomisesta ja kintaalla viittaamisesta kansainväliselle oikeudelle.

" Nato-retoriikka edustaa amerikkalaisten yritystä palata YK-ruotuun heidän omilla ehdoillaan. Natoa ei tarjota YK:n syrjäyttäjäksi vaan sen täydentäjäksi. YK:n rauhanturva- ja kriisinhallintatoiminta on edelleen aktiivista. "

RK: Ainakin Harle tarjoaa NATOa nimenomaan YK:n syrjäyttäjäksi, samoin Ahtisaari ja Halo- sen kultapoika Raimo Väyrynen, joten viime kädessä sitä Halonenkin lopulta kuitenkin ajaa. (Epäselvää on ehkä virkapaikkojen jako "Maailman-NATO:ssa" EU:n Sosialistisen Internatsi- onaalin ja USA:n Republikaanien kesken... Noiden molempien tähti on kuitenkin vakaassa laskussa ja ideologia objektiivisesti romahtanut.)

VH: " Tällä hetkellä näyttää siltä, että puhe yhteisöllisestä turvallisuudesta ja Naton pyrkimys tuon tehtävän toteuttamiseen vastaavat toiveeseen, joka osoittautui YK:n osalta varsin epärealistiseksi.

Naton lupaus YK:ta toimivammasta turvallisuusjärjestelmästä ei ole ihan tuulesta temmattu. Naton yhteisöllisen turvallisuusroolin kehityksen puolesta voidaan esittää ainakin kolme argumenttia.

Ensinnäkin näyttäisi olevan syntymässä uusi normi, joka syventävää kansainvälisen yhteisön normi- ja instituutiorakennetta. Se vaatii valtiota osallistumaan yhteisen kansainvälisen turvallisuuden tuottamiseen ja ylläpitämiseen.

Tämä normi ei ole Naton keksimä. Tuo normi palvelee koko kansainvälistä yhteisöä, erityisesti heikkoja ja pieniä maita. Nato tavallaan tarjoutuu yhdeksi välineeksi tämän normin toimeenpanossa. "

RK: Tuohon ei tarvita NATOa - eikä sen puoleen mihinkään muuhunkaan!

Jäsenmaat voivat osallistua YK:n rauhanturvajoukkoihin.

Kansallinen armeija voi myös olla kollektiivisen turvallisuuden ylläpitämistä. Ja NATOn touhu taas voi aivan hyvin olla sen uhkaamista.

Huomattavasti vaikeampaa on kattavan demokraattisen poliittisen organisaation YK:n toiminta olla rauhaa uhkaavaa, vaikka kuinka jotkut munisivat.

VH: " Toiseksi: Nato ei ole liikkeellä yksin. Kansainvälisen yhteisön uuden sotilaallisen järjes- tyksen kehityksessä on havaittavissa myös muita vastaavia elementtejä, kuten YK:n, EU:n, Etyjin ja muiden kansainvälisten järjestöjen kriisinhallintatoiminnan kehittyminen sekä yhä useamman maan halu osallistua yhteisöllisen turvallisuuden kehittämiseen. "

RK: EU:n ETYJin jne "rauhanturvaaminen" (vierailla mailla) on tasan yhtä turhaa ja pysyvänä "instituutiona" demokraattisen YK:n kilpailijana vahingollistakin kuin NATOnkin vastaava...

"Rauhanturvaamisen" etiketin alla kulkee silloin helposti ihan muita asioita, esimerkiksi "turvaajan" ikiomia etuja...

VH: " Joskaan Suomi ei ole Norjan tapaan tämän kehityksen kärkimaita, myös Suomessa yhteisöllisen turvallisuuden rakentaminen on alettu ymmärtää kansallisen turvallisuuden perusehdoksi. "

RK: SELLAINEN "yhteisöllinen turvaaminen" EI OLE Suomen turvallisuuden edellytys.

VH: " Kolmanneksi: edellisten tekijöiden vaikutuksesta syntyvä paine on aidosti nostamassa kansainvälisen yhteisön yhteisen turvallisuuden kansallisen turvallisuuden yläpuolelle ohjaamaan ja rajoittamaan valtioiden kansallisten sotilaallisten toimien raameja. "

RK: YK rajoittaa "maiden sotilaallisten toimien raameja" DEMOKRAATTISESTI, silloin kun sellaiseen ilmenee tarvetta!

Siihen nimenomaan EI TARVITA enää "ylimääräisiä välitasoja"! Ei ainakaan pysyviä sellaisia.

VH: " On kuitenkin kokonaan eri asia, ollaanko kehityksessä todella näin pitkällä. Naton kehittyminen YK:n sotilaalliseksi elementiksi on vielä valitettavan kaukainen haave. "

RK: YK EI TARVITSE NATOA,ei "omaksi sotilaalliseksi elementikseen" ("sotilaalliseksi isäntärengiksi"...), eikä mihinkään muuhunkaan tarkoitukseen.

(NATO on osittautunut rauhaturvaajana TÄYDEKSI TUNARIKSI.)

NATO ei tuo mitään "lisäarvoa" siihen, että sen jäsenmaat toimivat YK:n johdolla.

Päin vastoin: se LUO UHKIA tuollaisessa tilanteessa, ja asettaa YK:n jäsenmaat eriarvoiseen asemaan.

VH: " YK:n oma kehitys kaatui suurvaltojen itsekkäisiin etuihin ja kylmään sotaan. "

RK: YK:n oma kehitys ei ole "kaatunut", vaan jatkuu...

VH: " Myös Nato nojaa liiaksi yhden supervallan, Yhdysvaltojen, ja sitä tukevien valtioiden etujen varaan. "

RK: Juuri niin!

Miksi siis tuollainen epädemokraattinen NATO demokraattisen YK:n tilalle!?

VH: " Tällä hetkellä eletään vielä itsekkäiden kansallisten etujen reaalimaailmassa. Yhdysval- tojen ylivoima taistelukentällä on kiistaton, mutta sekä Irakin että myös Afganistanin tapaukset osoittavat, että sodan voittaminen ja päättäminen on edelleen vaikeaa. Kriisinhallinta näyttää johtavan ikuisen rauhan sijasta ikuiseen sotaan. "

RK: Eli se onkin USA, joka tarvitsee apua aloittamiensa kriisien saattamiseen mieleiseensä päätökseen, eikä niiden kriisien uhrit!

(USA:n erikoiasem haihtuu petrodollarin myötä.)

VH: " Jos sotilaallinen voima moninapaistuu edelleen ja uudelleen, on mahdollista, että mukaan tulevat myös uudet poliittis-sotilaalliset eturistiriidat.

Ideologisen kylmän sodan vastakohtaisuus on korvautumassa suuralueiden kamppailulla, jossa uusliberalistiset ja uusimperialistiset talousintressit voivat johtaa jopa uuteen maailmansotaan. "

RK: Eli USA:n (kuviteltu) "voimamonopoli" rapistuu!

Hui kun kamalaa...

YK:n tehtävä on estää sodat, mieluiten demokratiaa ja kaikinpuolista tasa-arvoa laajentamalla.

VH: " Johtopäätös: Jotta Nato-retoriikan lupaus koko kansainvälisen yhteisön turvallisuudesta voisi toteutua, maailmanpolitiikan ja Naton pitäisi muuttua varsin paljon. "

RK: NATO ei voi "luvata" sellaista, mitä se ei pysty toteuttamaan.

Eikä sitä pidä uskoa, vaikka se "lupaisikin" paljon...

VH: " Maailmanpolitiikassa tulisi tapahtua voimakas muutos kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisen yhteisön normiston vahvistumisen suuntaan. "

RK: Se on YK, joka SÄÄTÄÄ kansainvälisen normiston

DEMOKRAATTISESTI!

Sen syrjäyttäminen ei tuollaista normistoa missään tapauksessa voi "vahvistaa"!!!

VH: "Tai sitten Naton jäsenyyspohjan pitäisi muuttua yhtä kattavaksi kuin YK:n.”

RK: Tämä on samaa kuin että "NATOn pitäisi tehdä YK:ssa sotilasvallankaappaus"!

NATOsta on kaikkein viimeksi kansainvälisen oikeuden takuumieheksi: se on sen yksi uhkaaja, ja se on lakkautettava YK:n "kilpailijana".

Eli jos ja kun jompikumpi on lakkautettava, olkoon se silloin NATO!

PS: USA:ssa itsellä rahapussin pohja paistaa ja setelipaperit ja -painoväritkin ovat lopultakin "kortilla", ja mikä tärkeintä ns. europuoskaritieteen viime kädessä (loputon) sotilaallinen pönkittäminen on vislattu poikki mm. Obaman neuvonantajiin kuuluvan maailman johtavan neurofysiologin R. Douglas Fieldsin suulla:

" The most powerful defense our nation has is not its weapons, he said. President Obama believes it is our superiority in science and technology, and the strength of the American people.

Developed from the primitive electronic circuits inside the guidance systems of rockets, electronic computers are now in the hands of people around the globe, and guiding them to a better future.

For the first time, though, all the space technology on display that once sparked the superlative "space age" adjective applied to the most advanced technologies looked archaic. These ob- jects had truly become museum pieces.Countries like China, India, Iran, the national security advisor told us, are pouring great effort into science education, and students in many countries now outpace students in the United States in math and science. "

Tieteestä puhuessaan Fields tarkoittaa todellakin tiedettä, eikä sellaiseksi julistettua haistapaskaa (bullshit) ja terrorismia, kuten EU! "

RK: Maailman paras neurofysiologi Fields, nykyaikaisen tieteellisen ihmiskuvan todistaja poh- justaa tuossa valitettavasti USA:n Libyan ja Syyrian "arabikevättä"... ISIS oli kuitenkin ihan yhtä "hyvä" internetin kanssa kuin USAkin. Lisäksi ISIS itsessään on USAn katastrofaalisesti mönkään menneen "maailmanideologia(pelikuvio)suunnittelun eräs tuotos. Ne ovat siitä olleet nyt 10 vuotta rähmimässä takaisin, Fieldsin johdolla...

" http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIn...

Sotilasliitto NATO lanseerasi "tieteellisen kreatinionismi" edeltä käsin antipavlovistisen "sosiobiologian/evoluutipsykologian" sellaiseksi "vastustajaksi", jolle tämä pärjää toisin kuin todelliselle titeelliselle ihmiskuvalle:

http://www.tiede.fi/keskustelut/post965970.html?hi...

" Sotilasliitto NATOn johtava huumausaineasiantuntija, farmasiakenraalimajuri A. E. "Villimpi-Seppä" Wilder-Smith (Suomessakin usein luennoinut arkkihörhö tai huippudisinformaattori) formuloi "Tieteellisen kreationismin" eli "Älykkään suunnittelun" (ID, "intelligent desigan") opin valtaisan mediamyllytyksen säestämänä.

Ei niin, että NATO tähän oppiin "uskoisi" tai edes NIMENOMAAN SITÄ kauheasti haluaisi le- vittää, vaan Naton levittämän "sosiobiologia/evoluutifeminismin" SELLAISEKSI "VASTUSTA- JAKSI" MEDIAAN (ja jopa "yliopistoihin!) JOLLE "SOSIOBIOLOGIA PÄRJÄÄ", eli täyshou- ruille "kreationismia", tavallisille mänteille "sosiobiologiaa/evoluutiofeminismiä" ja vain omille huipputieteilijöille ja suurteollisuuden tuotekehittäjille "monopolina" "oikeaa tiedettä"!

Tuossa kuviossa ei siis ollut olennaista "se, mikä siinä on", vaan päin vastoin "se, mikä siitä puuttuu": tieteellinen pavlovilaisvygotskilainen ns. TOIMINNANPSYKOLOGINEN ihmiskuva. "

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

En silti ole vielä kuullut yhtään järkevää syytä Suomen liittämiseksi Natoon, vaikka natottajat ovatkin turhautuneet presidentin kunnioitettua kansan valtaenemmistön rauhantahtoa.

Nähdäkseni se, että monet muutkin ovat jäseniä, ei ole minkäänlainen syy liittyä, pikemminkin osoitus sopulimaisuudesta. Eikö suomettumisesta saatu tarpeeksi Neuvostoliiton aikana, pitääkö sitä väkisin nyt suomettua toiseen ilmansuuntaan?

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Naton idea on nostaa ennalta hyökkäyskynnys niin korkealle, kuin se ylipäätään on mahdollista nostaa. Siis nimenomaan ennalta.

Naton sotilaallinen voima perustuu aina lopulta ydinaseisiin.

Myös Venäjän sotilaallinen voima perustuu aina lopulta ydinaseisiin.

Venäjää Natossa rassaa Yhdysvallat ja Yhdysvaltain sotilaallinen voima. Tuo voima juuri nostaa ennalta hyökkäyskynnyksen niin korkealle kuin sen näissä oloissa voidaan ylipäätään nostaa.

Avainsana on siis: "ennalta".

Suomen ja presidentti Niinistön Nato-linjauksissa ei ole järjen hiventäkään, kun Suomi olisi liittymässä Natoon vasta sitten, kun Venäjä on hyökkäämässä tai jo hyökännyt. Jäsenyyden ennaltaehkäisyä ei olisi. Suomella ei ole mitään asiaa Natoon kriisin ollessa päällä tai uhatessa.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

"kun Venäjä on hyökkäämässä tai jo hyökännyt."

Jaaha, miksiköhän se Venäjä tänne sen kummemmin hyökkäisi kuin vaikka USA tai Kiina?

Niin, voisihan niin käydäkin jos Naton ja Venäjän välit kärjistyvät, mutta vain jos Suomi on erehtynyt menemään Naton kelkkaan. Siinä tapauksessa Suomi olisi kaikista pahimmassa välissä ainakin geopoliittisesti.

Muussa tapauksessa en näe mitään syytä Venäjän hyökkäämiselle nyt eikä tulevaisuudessa.

Toki kaukana tulevaisuudessa voi käydä miten vain. Hyökkääjänä saattaa olla jostain syystä Venäjä, USA, Kiina tai oikeastaan mikä maa tahansa. Mutta sellainen vaatisi totaalisen muutoksen koko maailmanjärjestyksessä, eikä silloin jollakin Natolla ole mitään merkitystä.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen Vastaus kommenttiin #18

Kannettu vesi ei tunnetusti kaivossa pysy, mutta kannetaan taas kerran.

Suomenlahden ilma- ja vesitilan hallinta olisi Venäjän käsissä ottamalla Ahvenanmaa tai Hankoniemi haltuunsa. Siinä on se tärkein syy miksi Venäjä saattaisi hyökätä.

Venäjä ei halua lähinaapureidensa liittyvän Natoon, koska silloin Venäjä menettää vaikutusvaltansa näissä valtioissa. Ei vaikkapa Baltian maiden enää tarvitse hoitaa "kahdenvälisiä" suhteitaan Venäjän suuntaan eikä tavan takaa antaa Venäjälle sille kuulumattomia myönnytyksiä. Suomen tarvitsee...

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen Vastaus kommenttiin #18

Yleisesti Suomessa hyväksytty totuus on niin ammattisotilaiden kuin poliitikkojen ja kansan keskuskuudessa, että vain Venäjällä on sekä kykyä että mahdollista intressiä hyökätä Suomeen. Muilla mailla ei noita kahta asiaa ole. Muilla mailla ei ole siis intressiä.

Jos et yhdy tähän yleiseen näkemykseen, se on sinun asiasi, mutta hyväksy muiden näkemät asiat heidän omanaan.

Jos näkemyksesi olisi, että Venäjä ei koskaan voi hyökätä Suomeen, varmaan voisimme lakkauttaa Puolustusvoimat tämän päivän kunniaksi? Haluatko näin toimittavan?

Naton hyökkäyskynnyksen nosto ennalta mahdollistaa myös sen, että ihan jokaisen panssarivaunun ei tarvitse olla aina viimeisen päälle iskussa. Riittävä hyökkäyskynnys Natossa ei ole kiinni yhdestä panssarivaunsta eikä yhdestä hävittäjästä. Se kestää kyllä pientä lipsumista.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #23

"Yleisesti Suomessa hyväksytty totuus"

Jaaha, vai "yleisesti" hyväksytty? Missähän Jussi Niinistön yleisessä vessassa sellaisen hyväksynnän olet nähnyt?

Taitaa olla niin, että nuo yleiset hyväksyjät löytyvät siitä natottajien pienestä joukosta, joka hyppii seinille karhun vähän ärhennellessä. Mutta saahan sitä seinille hypellä, kunhan muita ei häiritse eikä järjestä enemmistölle ongelmia.

Joku käyttää Krimin miehitystä perusteena Natoon liittymiselle. Krimin tilanteella ja Suomella ei ole yhtään mitään tekemistä keskenään. Krimin asukkaat halusivat liittyä mieluummin oman kansansa yhteyteen, Venäjään. Suomessa tuskin tuollaisia haluja löytyy, ellei sitten ahvenanmaalaiset halua liittyä Ruotsiin.

Venäjä toimii tietenkin vastoin kaikkia sääntöjä, mutta niin toimii USAkin, ja USA vie Natoa, muut natolaiset vikisevät. Minulla ei ole paljoakaan hyvää sanottavaa noista kummastakaan sankarista, mutta itse en todellakaan haluaisi liittyä USAn edessä vikisijöiden joukkoon. Venäjän edessä saatiin vikistä ihan riittävästi 1944-1990.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #18

Jaaha, miksiköhän se Venäjä otti haltuunsa Krimin-niemimaan ja puolet Ukrainasta.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #25

Ks. kommentti 37, siinä syy, miksi Venäjä otti – röyhkeästi toki – haltuunsa venäläisten asuttamat Krimin ja kymmenesosan muusta Ukrainasta.

Suomalaiset tuskin haluaisivat pyytää venäläisiltä samaa kuin krimiläiset tekivät.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #38

Tällä logiikalla Karjala kuuluisi Suomelle.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #47

Niin kuuluisikin, paitsi että siellä ei paljon suomalaisia asu. Se on taas oma asiansa, vääryys tietenkin.

Onhan maailmassa rajoja siirrelty enimmäkseen vääryydellä jo vuosisatojen ajan – niin kauan kun rajoja on piirrelty.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Eikä sekään oikein näytä valkenevan, että Nato varaa omat resurssinsa vain jäseniään varten.

Risto Koivula

Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä Suomeen, jos Suomessa ei ole NATOn ydinasejärjestelmiä. (Missä tahansa jäsenmaassa saattaa olla, nämä eivät tiedä sitä välttämättä itse.)

https://www.tiede.fi/comment/1798945#comment-1798945

" Mikään totaalinen ydintuho ei ole enää mahdollinen, koska mannertenvälisten strate- gisten ohjusten ohjaussatelliitit pystytään ampumaan alas. Se on tehokas "ohjuskilpi" ja se on varmaan jo nyt kolmella supervallalla. Kaksi niistä on malliksi ampunutkin oman vanhentuneen ohjaussatelliittinsa alas. Ja näistä toinen on USA, joka on ainoa maa, joka toistaiseksi käyttänyt sodassa satelliittiohjattua teknologiaa.

Näytti siltä, että USA aikoo palata taktisiin Euro-ohjuksiin Puolassa ja Tshekissä, mutta tuopa vetikin senkin takaperoisen hankkeensa takaisin. "

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #27

"Venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä Suomeen, jos Suomessa ei ole NATOn ydinasejärjestelmiä."

No sittenhän tämä on helppoa kuin heinänteko! Liitytään Natoon, ei oteta ydinaseita ja se on siinä.

"(Missä tahansa jäsenmaassa saattaa olla, nämä eivät tiedä sitä välttämättä itse.)"

Nythän kirjoitat aivan täyttä roskaa – siviilipoliitikkojen johtama NATO ei toimi noin, ja jokaisen jäsenmaan sotilaat sentään sen tietävät, millaisia NATOn ydinaseet ovat ja osaavat mm. mitata radioaktiivisuutta.

Mm. Norja on liittymissopimuksessaan tehnyt selväksi, että sen valtioalueelle ei rauhan aikana sijoiteta ydinaseita eikä vieraita tukikohtia, ja NATO on tämän täysin hyväksynyt. Suomi voi menetellä aivan samoin.

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #81

" No sittenhän tämä on helppoa kuin heinänteko! Liitytään Natoon, ei oteta ydinaseita ja se on siinä. "

Se ei käy NATOn puolesta päinsä. Eivätkä sitä venäläiset ikinä uskoisi. Jos jenkit täällä kauheasti rataavat, eivät usko välttämättä ilman jäsenyyttäkään... Jenkit eivät paljasta kenellekään, missä niillä on ydinaseita ja missä ei. Nyt tuo kysymys on vielä tärkeämpi kuin silloin, kun mannertenväliset ydinaseet vielä olivat systeemin ydin.

Tässä herää kysymys, eikö USA osannut ampua alas ohjaussateliittjeja silloin kun se vouhkasi "Tähtien sota -torjuntaohjussysteemistä" - vai oliko sekin koko ajan plkkää "punaista silliä"... (kuin Höpridikeskus...) ...

http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/RedHerring

" "(Missä tahansa jäsenmaassa saattaa olla, nämä eivät tiedä sitä välttämättä itse.)"

Nythän kirjoitat aivan täyttä roskaa – siviilipoliitikkojen johtama NATO ei toimi noin, ja jokaisen jäsenmaan sotilaat sentään sen tietävät, millaisia NATOn ydinaseet ovat ja osaavat mm. mitata radioaktiivisuutta. "

Siviilipoliitikot eivät johda tuollaisia asiota, ja sodan aikana he EIVÄT JOHDA MITÄÄN. Ydinaseet eivät näytä ulospäin radioaktiivisuutta enempää kuin ydinvoimalatkaan,paitsi tietysti ns. likaiset ydinaseet, jotka eivät ole "oikeita ydinaseita".

" Mm. Norja on liittymissopimuksessaan tehnyt selväksi, että sen valtioalueelle ei rauhan aikana sijoiteta ydinaseita eikä vieraita tukikohtia, ja NATO on tämän täysin hyväksynyt. Suomi voi menetellä aivan samoin. "

Tuo ei ole ollut Norjassa selvää: ne ovat halunneet tarkistaa, ja se ei ole käynyt päinsä. Tästä on nyt vähän aikaa, kun julkisesti on viimeksi tapeltu.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #84

"Tuo ei ole ollut Norjassa selvää: ne ovat halunneet tarkistaa [ydinaseiden maahantuonnin], ja se ei ole käynyt päinsä. Tästä on nyt vähän aikaa, kun julkisesti on viimeksi tapeltu."

Voitko todistaa väitteesi linkittämällä sitä koskevan uutisen?

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #87

Ne on vanhoja ne uutiset, pitäisi jostakin arkistosta tarkistaa. USA yritti karhuta Norjalta tukikohtiensa rakentamiskustannuksiakin vuosikymmeniä jälkeenpäin. Sitten kun euro-ohjukset välillä poistettiin, se ei ollut sillä tavalla ajankohtaista. Mutta nyt ne on takaisin.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #99

Ulkoministeriön ARVIO SUOMEN MAHDOLLISEN NATO-JÄSENYYDEN VAIKUTUKSISTA
ks. http://formin.finland.fi/public/default.aspx?conte...

SEKÄ SUOMEN ETTÄ RUOTSIN TÄYSJÄSENYYS. Käytämme tätä peruslähtökohtana
vaikutusarviomme tekemisessä, mutta siitäkin on olemassa erilaisia
muunnelmia, koska Suomella on mahdollisuus tehdä erilaisia puolustuksellisia
valintoja. Yksi vaihtoehto olisi pysytellä vain siinä, mitä täysjäsenyyden
saavuttaminen ehdottomasti vaatii, mutta jättää kaikki kyseisen vaatimuksen
ulkopuolelle jäävä pois. Tämä muistuttaisi Norjan omaehtoisia rajoituksia:
ei ydinaseita, ei ulkomaisia tukikohtia ja Ruijan alueen ”ei-provokatiivinen”
puolustus
, mikä tarkoittaa vain rajoitettua liittokunnan joukkojen sotilaallis-
ta toimintaa 24. itäisen pituuspiirin itäpuolella. Toinen vaihtoehto olisi päättää
täydentää jäsenyyttä lisäominaisuuksilla. Tästä ovat tämänhetkisinä esimerkkeinä
Puola ja Baltian maat, jotka ovat pyytäneet Naton pysyvää ulkomaista
läsnäoloa alueillaan. Saksan tapauksessa päätös olla sijoittamatta ulkomaisia
joukkoja tai ydinaseita entisen Saksan demokraattisen tasavallan alueelle
perustuu niin sanottuun ”2+4” -sopimukseen (1990), jossa asetettiin ehdot
Saksan jälleenyhdistymiselle. Sitä vastoin Naton päätös olla sijoittamatta tällaisia
joukkoja Natoon kylmän sodan jälkeen liittyneiden keskieurooppalaisten
jäsenmaiden alueille oli luonteeltaan poliittinen.

Erityissopimusjärjestelyjä sovelletaan myös Norjalle kuuluviin Huippuvuoriin:
Pariisin sopimuksen (1920) 9. artikla kieltää laivastotukikohtien tai linnoitusten
sijoittamisen saarille sekä saarten käytön sotilastarkoituksiin. Sopimuspuolia
on 41 ja sopimuksen ovat ratifioineet Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ranska,
Yhdistyneet kuningaskunnat, Saksa sekä kaikki Skandinavian maat.
Färsaaret, Tanskan kuningaskunnalle kuuluva itsehallinnollinen saariryhmä,
kuuluvat Natoon, samoin Grönlanti.

Jos Suomi ja Ruotsi liittyisivät molemmat Natoon, niiden erityinen asemoituminen
liittokunnan sisällä voisi silti olla erilainen. Näinhän on jo EU-jäsenyyden
suhteen, sillä molemmat maat kuuluvat Euroopan unioniin, mutta
Ruotsi on yhteisvaluutan ulkopuolella.

* * *

Naton liittymissopimuksessa on siis uusille jäsenmaille yksilöllistä räätälöinnin varaa, kuten edellä olevasta hyvin ilmenee.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Koska "suomettumisesta saatiin tarpeeksi" kylmän sodan aikana, Suomen täytyy liittyä NATOon. Tasapainoilu idän ja lännen välillä voi päättyä nolosti jonain päivänä ja paras keino tasapainoilun lopettamiseksi on tietysti NATO-jäsenyys.

Parhaalla tahdollakaan en ymmärrä presidentin tapaista lässyttelyä NATO-jäsenyydestä. Me joko kuulumme länteen tai sitten kuulumme Venäjkän vaikutuspiiriin. Valitettavasti - kuten Stalin sanoi - "suurvallat eivät anna meidän olla puolueettomia" tiukan paikan tullen.

Risto Koivula
Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #29

Mistä sinä sen varmuudella tiedät? En usko, että NATO:n johtajat ovat sitä sinulle kertoneet.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #42

NATO ei ota jäseneksi maata, jonka kansan enemmistö vastustaa sitä.

Toki asia muuttuu jos Suomen rauhantahtoinen kansa saadaan aivopestyä sotakiimaiseksi.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #88

Ensinnäkin Suomen poliitikot eivät johda mitään, vaan piiloutuvat kansan tämänhetkisen mielipiteen taakse. Jos Suomi joskus tulee joskus todellakin tarvitsemaan NATO-jäsenyyttä, niin silloin sitä ei tulla saamaan kuin Manulle illallista. Tosiasiassa kukaan ulkopuolinen taho ei ole antanut Suomelle NATO-optiota, vaikka poliitikot muuta väittävät.

"Toki asia muuttuu jos Suomen rauhantahtoinen kansa saadaan aivopestyä sotakiimaiseksi."

Vain putinistit käyttävät sellaisia alatyylisiä sanoja kuin esim. sotakiimainen.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #92

Onnittelut päivän limbosta. Aika säälittävää.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #93

Jos haluat nähdä säälittävän limboilijan, niin katso peiliin. Ensin tulet trollaamaan rinnastamalla NATO:n kannatuksen sotakiimaan, ja sitten kun saat takaisin alal itkemään. Mikään ei ole tuota säälittävämpää.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #94

Uskon vähemmälläkin että olet sukupuoleltasi mies. Ei tarvitse niin epätoivoisesti vakuutella.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #95

Mitä sinä nyt sekoilet? Kenties sinun kannattaisi lukea ensiksi kommentit, joihin vastaat ja jättää omat fantasiasi pois kommenteistasi.

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #42

Petri Luosto, no eivät ole NATOn johtajat tosiaankaan kertoneet.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #29

Järjestön johtohenkilöt ja vaikutusvaltaisten jäsenmaiden valtionjohto vakuuttavat täsmälleen päinvastaista.

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #82

Suomen NATO-jäsenyys on USA:n presidentin peukalon alla, jos Suomi sellaista hakee, paitsi että priaatteessa joku muukin voisi panna hanttiin esimerkiksi jossakin kiukuttelu- tai iltalypsymielessä.

USA:n pressanvaaleissa vain yksi ehdokaskandidatti, "Lehmän veljien" (Lehman Brothers) entinen taloushistorian suurimman kuprun aikainen sijoitusjohtaja John Kasich lupasi Suomelle NATO-jäsenyyttä - ja vieläpä ilman, että kukaan olisi edes kysynytkään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Kasich

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

"En silti ole vielä kuullut yhtään järkevää syytä Suomen liittämiseksi Natoon"

Yksi nyt ihan hyvä argumentti on, että se pitää naapurin omalla puolellaan rajaa. Puolueettomiim naapurimaihinsa Venäjä hyökkää kuten on tehnyt jo kaksi kertaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Valloittamissaan maissa se aloittaa poikkeuksetta alkuperäisväestön vainoamisen ja korvaamisen venäläisillä. Anderson voi muuttaa Siperiaan kolhoosiin asumaan jos se houkuttelee, mutta itse kuuluisin mieluummin NATOoon.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Suomi on Venäjän naapurimaa, ei USA:n naapurimaa. Jos on pakko valita vain toinen noista, joiden kanssa voidaan olla hyvissä väleissä, olisi loogista olla hyvissä väleissä Venäjän kanssa.

USA on pelaamassa itseään paitsioon maailmanlaajuisesti joka tapauksessa. Osittain tämä voi johtua siitä, että USA:ssa on tällä hetkellä amatöörihallinto, joka ei osaa pelata strategiapelejä, mutta pääosin siitä, että USA alkaa olla kapitalistitahojen tyhjiin imemä ja sellaisena tulee putoamaan kuin kuollut nahka.

On aika ymmärtää, että maailmanhistoria on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. USA:n valta alkoi toisen maailmansodan jälkeen kun aiemmat kapitalistivallat (Englanti, Ranska, Saksa, Japani, Italia...) olivat heikentyneet sodassa.

Nyt kapitalistit ovat siirtäneet tuotantoa USA:sta Kiinaan ja muihin Aasian maihin ja USA on tämän myötä heikentynyt. USA ei ole enää maailman johtava valtio sen paremmin talouden laajuudessa kuin tieteellisissä tutkimuksissikaan. Vain sotavoimien laajuudessa USA on edelleen suurin. Ilman taloudellista valtaa tuokin ykkössija tulee pian romuttumaan tai osoittautumaan merkityksettömäksi.

Suomen kansan on aika lakata nuolemasta USA:n persettä. On aika alkaa katsoa, mitä maailmassa on oikeasti tapahtumassa ja käyttää omaa järkeään.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

" Suomi on Venäjän naapurimaa, ei USA:n naapurimaa. Jos on pakko valita vain toinen noista, ... "

Kun tiedetään kumpaa maata vastaan on puolustauduttava, kannattaa apu hakea kauempaa.

" USA on pelaamassa itseään paitsioon maailmanlaajuisesti joka tapauksessa. Osittain tämä voi johtua siitä, että USA:ssa on tällä hetkellä amatöörihallinto, joka ei osaa pelata strategiapelejä, mutta pääosin siitä, että USA alkaa olla kapitalistitahojen tyhjiin imemä ja sellaisena tulee putoamaan kuin kuollut nahka. "

Ja Venäjäkö ei ole pelaamassa itseään paitsioon? Luulen ettei Venäjä nouse edes Kiinan tuella, vaan polkee paikallaan ellei jopa taannu. Kumpi vain, kuilu kasvaa muuhun maailmaan verrattaessa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Jottei olisi pelkästään USA:n imperialistien harjoittaman aivopesun vallassa, kannattaa seurata muitakin medioita kuin valtamedioita.

Tässä yksi makupala alkajaisiksi:

‘Totally unacceptable’: Canada retaliates with tariffs on US imports

YLE ei ehkä ole kertonut sellaisista uutisista kuin että Venäjän, Kiinan ja Iranin väliset öljykaupat aletaan sopia muissa valuutoissa kuin dollareissa? Kannattaa tutustua muuhunkin uutistarjontaan kuin ns. "valtamediaan".

Risto Koivula

Ei kannata halveerata Donaldia ainakaan tiedonpuutteesta.

Eikä todellakaan tarvitse pelätä, että ainakaan hän ottaisi Suomea NATOon.

Donald John Trump on kolutukseltaan sotilas ja hän tietää kaiken tietämisen arvoisen II maailmansodasta USAn kannalta, sillä hänen setänsä fysiikan professori John George Trump oli siellä "tutkateknologian Oppenheimer":

https://en.wikipedia.org/wiki/John_G._Trump

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/08/donald...

" Donald Trumpin setä fysiikan professori John G. Trump oli "tutkateknologian Oppenheimer" II maailmansodassa

Teoreettinen fyysikko,professori Julius Robert Oppenheimer (1904-1967) oli atomipommin kehityksen loppuunsaattaneen Manhattan-projektin (9.10.1941-1.12.1946) amerikkalainen johtaja. Hän oli myös varmaan ensimmäinen henkilö, joka konkreettisella tasolla aloitti fis- siopommin suunnittelun vuonna 1938 jo ennen kuin uraaniatomia oli laboratoriossa halkais- tukaan (joulukuu 1938 Otto Hahn,Otto Frisch,Lise Meitner). Viimeistään tuolloin, kun Man- hattan-projekti alkoi, USA ja Englanti olivat tehneet yhdessä päätöksen USA:n liittymisestä sotaan, vaikka Japanin hyökkäys Pearl Harboriin tapahtuikin vasta 6.12.1941, samaan aikaan kun Saksa otti takkiinsa Moskovan ratkaisutaistelussa.

Tutkan historia alkaa samalla kun koko radiotekniikan historiakin saksalaisen fyysikon Heinrich Hertzin osoittaessa vuonna 1888 näkymättömien sähkömagneettisten aaltojen heijastuvan samoin kuin valo.[29] Tutkatekniikka on aina kehittynyt radiotekniikan ohessa sen osa-alueena. Sota-aikana tutkimus ja kehitys kiihtyivät, ja tutka vaikutti suuresti toisen maailmansodan lopputulokseen. Ensimmäisen varsinaisen tutkan rakensi saksalainen Christian Hülsmeyer, joka kehitti telemobiloskoopiksi kutsutun laitteen 1900-luvun alussa. [30] Englannissa vuonna 1942 Robert Watson-Watt aateloitiin hänen tutkan hyväksi teke- mänsä työn vuoksi. Yhdessä Arnold F. Wilkinsin kanssa hän selvitti, kuinka radioaalloista lentokoneen runkoon indusoituneet virrat säteilevät. Tutkimus johti päätelmään, että radioaaltojen avulla voitaisiin havaita ilma-aluksia. Nykyaikaisen tutkan kehityksen katsotaan usein alkaneen tästä tutkimuksesta. [31]

... Terävimmästä englantilaisesta tutkimuskärjestä ja joistakuista muista muodostettiin "Manhattanin" esimerkin mukaisesti ydinryhmä Britain's Telecommunications Research Establishment (TRE) at Malvern, in Worcestershire. Sen johtoon tuli vuoden 1944 alusta vuoden 1945 loppuun John G. Trump, joka oli koko ajan ollut keskeisesti mukana amerik- kalaisten puolella. Tehtävä oli äärimmäisen keskeinen, vastuunalainen ja vaativa. Siinä olisi tyrimällä voinut aiheuttaa vielä miljoonien turhan kuoleman. Ryhmä kehitti myös lai- vastotutkaa, tarkkuuspommitustutkaa ja saksalaisten tutkien torjuntaa USA:n Ilmavoimien komentajan kenraali Carl Spaatzin alaisena. Sen tehtäviin kuului myös saksalaisen tutkajärjestelmän haltuunottaminen mieluiten kehittelijöineen. Siinä varmaan yksi syy valita saksalaissyntyinen johtaja.

Näin luotiin nimenomaan USA:n/NATO:n tutkajärjestelmien perusta. Trump ei keksinyt tut- kaa, kuten ei Oppenheimerkaan keksinyt atomipommia, tai kukaan muukaan yksittäinen henkilö. Sellaisten teoria on sitten toinen juttu. Kun isompi sauhu oli laskeutunut vuonna 1946, J. G. Trump palasi sädehoitolaitebisnesten pariin perustaen entisen esimiehensä Robert J. Van de Graaffin ja Denis M. Robinsonin kanssa High Voltage Engineering Corporation (HVEC)-yhtiön.

[Tutka-ja atomipommiprojetit kilpailivat samasta työvoimasta: esimerkiksi atomipommin- kehityksen Britanniassa 1939 aloittanut Rudolf Peierls oli ensi alkuun hakenut nimenomaan tutkaprojektiin.]

Trumpin isä Freddy leikki konspiraatiosyistä "saksalaisnilkkifasistia", mitähän ilmeisimmin ei ollut, sillä hän rakensi mm. valtion sotilaallisesti organisoiduilla työjoukoilla keskitysleire- jä, joihin maan jpanilaisväestö paiskattiin noin kolmessa päivässä Pearl Harborin hyök- käyksen jälkeen (joka ei siis todellakaan ollut USA:lle mikään varsinainen jytky-yllätys). Työjoukoista tehtiin usein USAn Tyynenmeren-armeijan huoltojoukkoja.

https://en.wikipedia.org/wiki/Fred_Trump

Woody Guthrie teki hänestä laulunkin (joka sekin saattoi olla sotpropagandan tilaustyötä):

https://www.nytimes.com/politics/first-draft/2016/...

" Woody Guthrie Wrote of His Contempt for His Landlord, Donald Trump’s Father "

Siinä ikääntyvä rakennustyönteikijä saa potkut ja häädön, koska hänen vaimonsa on kuol- lut "eikä huolto pelaa". Perheessä ei liene ollut sotilasikää lähetyvää poikaakaan... Potkut muka "sosiaalista työvoimaa" käyttävältä Trumpilta ovat kauhea stigma, jonka takia mies arvelee työuransa olevan ohi ikihyviksi.

https://woodyguthrie.org/Lyrics/I_Aint_Got_No_Home...

https://www.youtube.com/watch?v=GTnVMulDTYA

Kun sota alkoi, rakennusjoukkojen päälle puettiin usein USA:n Tyynenmeren-armeijan huoltojoukkojen univormut.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Milloin Suomi lakkaa nuolemasta Venäjän persettä?

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

#28

Janne Kejo. Ei NATO ole = USA, vaikka se onkin sen tärkein jäsen.

Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola

"USA alkaa olla kapitalistitahojen tyhjiin imemä ja sellaisena tulee putoamaan kuin kuollut nahka."

Jotenkin tästä tuli mieleen Pelastakaa sotamies Ryan elokuvan kohta kun saksalainen propagandaupseeri huutaa megafoniin "statue of liberty ist kaputt!".

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Niinistö on poliittinen pelkuri joka konttaa Venäjän edessä muiden pelkureiden selän takana. Häntä ei siten voi pitää edes lammaslauman johtajana.

Antoipa Niinistö pitkästä aikaa idioottimaisen lausunnon. Voi perustellusti hakea typerämpää yleistystä. Minä olen suomalainen ja kannatan Natoa. Niinistön on turha puhua minun puolestani.

Käyttäjän KariRantala kuva
Kari Rantala

Niinistö kertoi: "varoitan Naton suhteen ja muutenkin päätöksistä, joissa suuri osa kansasta saisi syviä haavoja. Ei suomalaisella yhteiskunnalla ole varaa sellaiseen". Umpisuomettuneisuutta ylipäälliköltämme. Vetoaminen optioon on valetta. Meilläei ole optiota. Venäjä ei uskaltaisi hyökätä Natosuomeen, koska saisi rintamallle 140 miljoonaa venäläistä vastaan 1000 miljoonaa natolaista ja ylivertaiset taloudelliset ja sotilaalliset resurssit. Putinin ainoa toive on pysyä vallassa säästyäkseen syytteiltä ihmisoikeusrikoksia vastaan ja kansan varojen tuhlaamisesta. Toivottavasti Tulan kuvernööri Djumin on järjestänyt turvapaikan tulevaisuutta varten.
PS.Risto Koivula oli Pietarin toimiston avustuksella täyttänyt palstan jo
kiitettävän tehokkaasti. ettei meinannut sekaan mahtua.

Risto Koivula

Mulla on muuten vaan hyvät tiedot.

Optiota Suomella ei ole.

En osaa oikein kuvitella, mitä jokin Pietarin "trollitoimisto" saattaisi tehdä.

Käyttäjän KariRantala kuva
Kari Rantala

Kerteuksen vuoksi vielä: Naton jäsenyys velvoittaa jäsenen puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsentä. Esimerkiksi jos Venäjä hyökkää
Naton jäsenen kimppuun, tulevat muut apuun. Toisaalta kullakin jäsenellä
on veto-oikeus olla osallistumatta Hyökkäyssotaan esimerkiksi Venäjää
vastaan. Esimerkiksi Saksa Ranska ja Belgia eivät sotineet Kuwaitissa eivätkä Irakissa. Yksittäinen natomaa esimerkiksi USA saa tarpeen mukaan hyökätä sissijärjestöjä kuten al Qaida, Taleban ja ISIS jne. vastaan. Nato on tärkein rauhan turvaaja koko maailmassa.

Risto Koivula

Ei velvoita. Sen päättävät sotilaat strategisin perustein, mitä ulkopuotoa puolsustavat - ja mitä eivät.

Viides pykälä vevoittaa julsitmaan muodollisesti sodan.

Jos Suomi on NATO:n jäsen ja Venähjä hyökkää Turkkiin, Suomen velvollisuus on julistaa Venäjälle sota. Mistään NATOn todellisesta Suomen puolustuksesta se ei ehdottomasti siinäkään tilanteessa määrää.

Nikolai Holopainen

NATO maaliin! Jatsenjukin pariskunta Ukrainassa ja Stubbin pariskunta Suomessa ovat Globalismin mallipariskuntia. Molemmilla on läheiset suhteet Washingtonin vaikutusvaltaisiin piireihin. Stubb tukee läntisiä arvoja ja on ollut vahvasti mukana ajamassa esimerkiksi LGBT-vähemmistön asiaa. Alexander ajoi vahvasti NATO asiaa ja oli sitä mieltä, että hänen pääministerikaudellaan se viedään maaliin. Jatsenjuk oli yhtä omistautunut NATO-asialle. Hän ehdotti, että Ukraina sanoisi Sevastopolin laivastotukikohdan vuokrasopimuksen Venäjän kanssa irti. Ajatuksena oli tehdä siitä NATOn laivastotukikohta. Bush halusi Ukrainalle ohituskaistan NATOon. Ei ole tullut maalia.

Niinistön pariskunta on vähän kuin Trumpin pariskunta. Koti, Uskonto ja Isänmaa saattavat merkitä heille jotain. Taloudellisesti molemmat ovat riippumattomia. Niinistön käsitykseen Putinista ovat saattaneet vaikuttaa Turun aikaiset kontaktit ja yhteiset jääkiekkopelit. Trump haluaa toteuttaa vaalilupauksensa ja Niinistö on sitä mieltä, että kansan mielipidettä pitää kuunnella. Epäilyttävää.

Washingntonille ykkösasia on öljydollari. Nyt Euraasiassa on tapahtumassa äärimmäinen katastrofi. Öljykauppaa on alettu käymään paikallisilla valuutoilla. NATO on tärkeä työkalu sen öljydollarin säilyttämisessä ja Itä-Euroopan haltuun otossa. Sillä
Who rules East Europe commands the Heartland;
Who rules the Heartland commands the World-Island;
Who rules the World-Island commands the World.

http://www.voltairenet.org/article164617.html

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Suomen Nato juna meni 90- luvulla. Nyt vötkyillään harmaalla alueella as usual.
Ruotsi menee joskus , me ei koskaan. Naurettava ollaan lääkäreitä ei tuomareita - hokema on saatu iskostettua jokaisen ennen vuotta 1970 syntyneen cortexiin.
Nato edelyttää riidatonta kansallista päätöstä. Sitä ei tule koska slaavilainen mentaliteettimme on niin voimakas. Ei ole kanttia.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Miten pirussa me voidaan olla lääkäri kun ainoa potilas ei tiedosta olevansa sairas. Suomi on ennemmin apuhoitaja joka käy pyyhkimässä potilaan paskat kun se on sotkenut lähialueet.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Jos Ruotsi menee NATO:on, ei Suonella ole mitään muuta mahdollisuutta kuin seurata perässä. Kansakaan ei voi olla niin tyhmää, että haluaa, että Suomi jää Venäjän satelliitiksi ainoana länsimaana, Vai voiko?

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Sotateknologian ja -politiikan osalta suuresti arvostamani herra Pesonen on kuin nykyajan Don Quijote, joka käy yhden miehen sotaa venäläisiä tuulimyllyjä vastaan.

Kysymys ei ole kyvyttömyydestä loogiseen ajatteluun eikä tiedon jäsentämiseen. Kyse on todellisuudentajusta.

Jos todellisuudentajun luoma kuva maailmasta on vain ja yksinomaan jo käynnissä oleva sota (Venäjää vastaan), niin silloin on kaikki politiikka ja kaikki todellisuus vain hyökkäämistä ja puolustamista, tykkejä, tankkeja ja ohjuksia. Johtopäätökset ovat tällöin loogisia ja hyvinkin perusteltuja.

Mutta onko kuva todellisuudesta oikea?

Mitä jos tuomiopäivä ei olekaan jo alkanut? Mitä jos sodan sijaan pitäisikin valmistautua vaikka vaan futiksen mm-kisoihin Venäjällä?

Mitä jos suomalaiset eivät näe, koe eikä tunne Pesosen jo käymää sotaa Venäjää vastaan?

Silloin on vain Don Quijote ja tuulimyllyt.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Jos ottaa huomioon että Venäjä lisää rajusti voimaansa pohjoisessa ja läntisen sotilaspiirinsä rajoilla ja miehittää tälläkin hetkellä Georgiaa, Moldovaa, Ukrainaa ja Syyriaa, joku hölmömpi voisi pitää sitä huolestuttavana.

Pesonen on palstan parhaimpia kirjoittajia ja hänet erottaa eräistä tusinakirjoittajista muun muassa se, että hän pystyy ottamaan huomioon myös sen huonoimman vaihtoehdon toteutumismahdollisuuden. Puusilmäisiltä se surkein vaihtoehto jää säännöllisesti huomioimatta. Nykyisessä maailmantilanteessa on suorastaan idioottimaista uskoa, että Venäjä ei esimerkiksi kykene tai halua laajentaa omia turvavyöhykkeitään lännessä nopeastikin. On järkevämpää varautua epätodennäköisen toteutumiseen kuin jättää se kokonaan huomiotta ja toivoa parasta. Suurin osa näin toimiikin yksityiselämässä.

Ettei tule yllärinä, kerron, että meitä Nato-myönteisiä löytyy Pesosen lisäksi Suomesta muutama muukin. Määrä vaihtelee aina sen mukaan miten Venäjä hyökkäilee lähialueille.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Ottavatko Pesonen ja Majuri huomioon sen todella huonoimman vaihtoehdon: USA hyökkää Suomeen – tai taivas putoaa niskaamme? Tai joulupukkia ei olekaan olemassa?

Voihan nekin huomioon toki ottaa ja vaikkapa piiloutua loppuelämäkseen bunkkeriin.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Juu, kyllä nämäkin blogisivut yhden Pesosen kestää. Ja Suomi ja Venäjä myös kestävät yhden Pesosen.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Näillä palstoilla turvallisuuspoliittinen keskustelu ja väittely menee hyvin helposti hedelmättömäksi juupas-eipäs-väittelyksi Nato-jäsenyyttä kannattavien ja vastustavien kesken. Natohaukat vs. Putinistit siis.

Tuo on ikävää.

Tämäkin kirjoitus käsitteli ensisijassa presidentti Niinistöä ulkopoliittisena johtajana, mutta eipä asiaan liittyen montakaan kannanottoa ollut.

On toki totta, että käsittelin Niinistön johtajuutta juuri Natoon liittyvissä asioissa, mutta olisin toivonut, että Niinistön tapaa johtaa ulkopolitiikkaa olisi kommentoitu enemmän. Johdetaanko edestä suunnannäyttäjänä vai takaa myötäillen ottamatta missään asiassa pienintäkään riskiä.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

#54 - Majuri on täysin oikeassa Pesosen kyvyistä ja Naton kannattajien määrästä Suomessa. Loogista ja järkevää, jos maailman kuva on se että „Venäjä miehittää Syyriaa“. Tai että „USA miehittää läntistä Eurooppaa, Japania ja Etelä-Koreaa“.

Pääkysymys on ja pysyy: mikä on se todellisuus, missä elämme juuri nyt?

Olemmeko siis 30-luvun kaltaisessa tilanteessa jossa olemme „30-luvun vasemmistolaisia hölmöjä“, jotka eivät tajunneet että Neuvostoliitto haluaa sotaa ja miehittää / valloittaa Suomen?

Vai olemmeko itse lietsomassa vastakkainasettelua Venäjän kanssa, jolla ei ole missään oloissa tarkoitus uhmata puolueettoman Suomen itsenäisyyttä?

En väitä tietäväni vastausta.

Käyttäjän joonakarppinen81 kuva
Joona Karppinen

Mistä lähtien Suomi on ollut puolueeton ?

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Ei Suomi ole puolueeton. Suomi on puolueellinen! Eikö tuo ole kaikille selvää Turustu Ohotanmerelle asti, että Suomi on Venäjän ystävä.

Käyttäjän joonakarppinen81 kuva
Joona Karppinen Vastaus kommenttiin #67

Ei olekkaan ollut yli 20 vuoteen. Olemme osa läntisiä demokraattisia valtioita. Kysymys oli tarkotettu Ilkalle ja kumppaneille jotka jaksavat kirjottaa jostain vedenjakajasta jne.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #68

Olla läntinen demokraattinen valtio on tyystin eri asia kuin olla läntisten demokraattisten maiden politiikan takana oleva ja päätösten henkeä kunnioittava maa. Faktisesti Suomi on Venäjän myötäilijä aina silloin, kun Venäjän määrittelemät edut ja tavoitteet ovat ristiriidassa läntisten demokraattisten maiden pyrkimysten kanssa puolustaa demokratiaa Euroopassa ja laajemmin.

Käyttäjän joonakarppinen81 kuva
Joona Karppinen Vastaus kommenttiin #69

Asiaa kirjoitat. Tämä nykyinen järjestely on kaikin puolin outo. ’Halaillaan’ Natoa mutta siihen se jää. Ei olla valmiita ’naimisiin’, kun ei voi enään sen jälkeen poimia rusinoita pullista. Oli iso pettymys lukea ylipäälikön kommentteja.
Ps. Olen Suomalainen ja Naton kannattaja.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Nato on olemassa juuri sen vuoksi ettei koko ajan tarvitse miettiä mitä se Venäjä suunnittelee. Täällä kerrotaan siitä mikä on Venäjän kyvykkyys toimia Suomen rajoilla ja sisäpuolella. Siitä pitäisi jokaisen osata tehdä johtopäätöksiä, mitkä ovat Suomen vaihtoehdot. Toimia vailla riittävää puolustuskykyä mielistellen, taikka vaihtoehtoisesti tasaveroisesti tarvitsematta olla vastapuolen painostuksen kohteena.

Jos haluaa varmistua siitä, ettei kaiken aikaa tarvitse olla huolissaan siitä mihin leiriin Venäjä Suomen asemoi, Suomen Nato-jäsenyys on ainoa vaihtoehto. Myös isot maat ovat havainneet sen itselleen välttämättömäksi.

Suomalaisten Nato-vastaisuus perustuu valheeseen Nato-maiden sotahulluudesta ja pyrkimyksestä hyökätä Venäjälle. Aivan järjetön ajatus, että Nato olisi Venäjän vihollinen. Hyvin meni propaganda suomalaisissa läpi. Ikään kuin 70-luvun rauhanliikkeen vapaa toiminta lännessä olisi todistanut lännen ja Nato-maiden militarismia, sekä vasemmiston aktiivinen osallistuminen rauhanpuollustajissa oli osoitus NL:n rauhanomaisuudesta. Vielä nykyisinkin opetusministeriön tukea nauttivan järjestön kaikki puheenjohtajat olivat 80-luvun puoliväliin asti vain taistolaisia. Julkaisutoiminta oli aktiivista ja Nato-vastaista.

Venäjää johtaa nyt rikolliset, joilta puuttuu kv-sopimusten ja sääntöjen noudattamisen halu. Sauli haluaa kunnioittaa heitä ja olla heidän ystävänsä!

Jos Niinistö markkinoi sitä, että Suomi tuomitsi Venäjän toimet Krimillä ensimmäisenä, kertoo se lähinnä tarpeesta luoda valheellista mielikuvaa lännessä. Samoin ilmaista Suomen todellinen politiikka idän suuntaan. Kertoa itään siitä ettei mikään ole muuttunut, että kyläillään jatkossakin, sekä lännelle valheellista mielikuvaa Suomesta vapaana länsimaana. Jokaiselle suomalaiselle niin läpinäkyvää kuin vain olla voi!

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Natomaiden huolettomuus ei toteudu Baltian maissa lainkaan. Kun Venäjällä pelotellaan, niin sitten Venäjää pelätään, sitä Nato-kiimaiset juuri haluavat.

Kauhukuva on kuin 60-luvun Yhdysvalloissa, jossa lapset sukeltavat koulun pulpetin alle ja perheenisät rakentavat bunkkereita kellareihin.

Natokiimaisten Venäjänpelko on kuin Jumalan pelko. Kauhia ja karmiva.

Mutta onko se yhtään todellinen?

Käyttäjän KariRantala kuva
Kari Rantala Vastaus kommenttiin #70

Petri Hämäläinen, ennen NL:n hajoamista elämä oli vielä "ruusuista"; natomaat ajoivat alas puolustustaan, Gorbatshov ajoi perestroikallaan demokratiaa naapuriin, mikä osaltaa oli lopettamassa koko kommunistisen järjestelmän, mutta samalla toi valtaan Putinin diktatuurin. Tämän aloittama valtaamissota herätti
länsimaat "housut kintuissa". Meitä, itsenäisyydestä huolissamme olevia kutsuit natokiimaisiksi, kun ajatukesmme kohdistuivat puolustusliitto Natoon, joka oli
osoittautunut tehokkaaksi esteeksi Putinin valloitussotaa vastaan. Yhtään jäsenmaata ei Putin ole vallannut, mutta on tehokkaasti puuttunut esimerkiksi
meidän sisäisiin asioihin puolustuskysymyksemme suhteen. Huolimatta valtiosopimuksestamme 1992 uhkasi suurlähettiläs Kuznetshov ensitöikseen meitä rankaisutoimilla, jos suuntaamme katseemme Natoon. Joukkojen keskitykset maahanlaskujoukkoineen välittömästi rajamme läheisyyteen Petsamon ja Pietarin välille eivät palvele rauhanomaista rinnakkainoloa.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #70

Vain putinistit käyttävät termiä Nato-kiimaiset keskustelussa Suomen NATO-jäsenyydestä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Venäjän ja USA:n miehityksen erottaa se että Venäjän asevoimat toimivat mainitsemillani alueilla ilman laillisen hallitusvallan suostumusta, myös Syyriassa. Itse katson että kansanmurhaaja ei pätevästi voi hallita maataan ja on siksi menettänyt oikeutuksensa. Suuri osa syyrialaisista ja kansainvälisestä yhteisöstä näkyvät olevan samaa mieltä.

Suomen ei tule miellyttää Venäjää kaikin kuviteltavissa olevin tavoin vaan toimia tietyissä asioissa itsenäisen valtion tavoin. Siinä vaiheessa kun Venäjästä tulee Ruotsin tai Viron kaltainen mukava naapuri, on ihan sama vaikka raja poistettaisiin väliltä ja armeija lakkautettaisiin. Odotellessa voimme varautua epätodennäköiseen, pitää länsiystävät lähellä ja keskittyä käymään kauppaa Kiinan, nousevan talousmahdin kanssa.

Risto Koivula

" Venäjän ja USA:n miehityksen erottaa se että Venäjän asevoimat toimivat mainitsemillani alueilla ilman laillisen hallitusvallan suostumusta, myös Syyriassa. "

Tasan päinvastoin: Al-Assadin haalutus on Syyrian YK-laillinen haalitus.

" Itse katson että kansanmurhaaja ei pätevästi voi hallita maataan ja on siksi menettänyt oikeutuksensa. Suuri osa syyrialaisista ja kansainvälisestä yhteisöstä näkyvät olevan samaa mieltä. "

ISIS on Syrrian kansamurhaanja. En oikein tidä muita kuin sinä, joka olisi erimieltä, ja YLE:

https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/suo...

" Suomen ei tule miellyttää Venäjää kaikin kuviteltavissa olevin tavoin vaan toimia tietyissä asioissa itsenäisen valtion tavoin. "

Jos Suomen, eimerkiksi YLEn asenne venäjään on "miellyttämistä", niin MILLAISTA SE WITTUILU JA TERRORI SITTEN VOISIVAT OLLA???

" Siinä vaiheessa kun Venäjästä tulee Ruotsin tai Viron kaltainen mukava naapuri, on ihan sama vaikka raja poistettaisiin väliltä ja armeija lakkautettaisiin. Odotellessa voimme varautua epätodennäköiseen, pitää länsiystävät lähellä ja keskittyä käymään kauppaa Kiinan, nousevan talousmahdin kanssa. "

Katsotaan kuinka kauan se Kiina, Venäjän stretginen kumppani, pitää kaupan irrallaan muista asioista...

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Presidentti Niinistö on ilmoittanut, että jos joku keksii paremman legitiimin keinon kuin kansanäänestys, niin siitä vaan. Eikö presidentti pidä Eduskunnan päätöksiä legitiimeinä?,,,,,hmmm, mielenkiintoista.

Ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa johtajuudesta, jos arvojohtaja on sitä mieltä, että näin tärkeä asia pitää päättää ”mutulla” eikä faktoilla. Kummallista on jos Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa johtava presidentti kuvittelee, että kansalla olisi päätöksentekoon parempia faktoja kuin hänellä?

Jos kerran presidentti on sitä mieltä, että kansa on oikeassa ja että kansan mielipidettä pitää kunnioittaa tässä asiassa, hän voisi sen myös rehellisesti ja selvästi sanoa,

Saattaa kuitenkin olla, että presidentillä on tiedossaan sellaisia faktoja, joita hän ei halua kertoa julkisuuteen ja pelaa natopeliä venkoilemalla Nato-option kanssa. Jos kansa on Natoa vastaan, miksi se kannattaisi edes Nato-optiota?

Olen käsittänyt, että Naton vastustus johtuu ensisijaisesti USA:sta. Eikö silloin Natokammoisten pitäisi olla kauhuissaan puolustusyhteistyötä koskevasta sopimuksesta Yhdysvaltain ja Ruotsin kanssa? Venkoilua viimeisen päälle mutta senhän Niinistö juristina taitaa.

PS. Miksi Englannissa kannattaa aina pestata yksikätinen asianajaja? Hän ei voi sanoa: ”On the one hand but on the other hand…”

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Ei Naton vastustus perustuu USA:an. Tämä fake news on vaan kiva vetää aina uudestaan hihasta samoin kuin rasistikortti jos ja kun joku ei halua eikä kannata nuorten miesten maahanmuuttoa kehitysmaista.

Naton vastustus perustuu siihen että Nato edustaa vastakkainasettelua Venäjön kanssa.

Suomalaiset eivät halua vastakkainasettelua Venäjän kanssa.

Helsingin maalittaminen Venäjän ydinensi-iskun kohteeksi ei ole Natojäsenyyden väärtti.

Kuten ei myöskään se, että Venäjä hyökkäisi globaalissa konfliktissa välittömästi Nato-Suomen kimppuun.

Puolueettomana maana Suomi pysyisi Sveitsin tavoin konfliktin ulkopuolella (vrt. II maailmansota).

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Kaikkien puolueettomuuden kannattajien kannattaisi lukea Machiavellin Ruhtinaan 21. luku läpi, sillä siinä paljastuu häikäilemättömän valtiomiestaidon oppi-isän negatiivinen suhtautuminen puolueettomuuteen. Tässä on siitä luvusta muutama hänen sanomansa kommentti puoluettomuudesta:

"A prince is also respected when he is either a true friend or a downright enemy, that to say, when, without any reservation, he declares himself in favour of one party against the other; which course will always be more advantageous than standing neutral;"

" Thus it will always happen that he who is not your friend will demand your neutrality, whilst he who is your friend will entreat you to declare yourself with arms. And irresolute princes, to avoid present dangers, generally follow the neutral path, and are generally ruined."

Lähde: https://ebooks.adelaide.edu.au/m/machiavelli/nicco...

"Helsingin maalittaminen Venäjän ydinensi-iskun kohteeksi ei ole Natojäsenyyden väärtti."

Jos tilanne menisi siihen, että ydinaseita käytettäisiin, niin silloin ei enää olisi paljoakaan merkitystä puolueettomuudella tai osallistumisella sotaan.

"Kuten ei myöskään se, että Venäjä hyökkäisi globaalissa konfliktissa välittömästi Nato-Suomen kimppuun."

Putinin Venäjän toimintalogiikka on hyvin selkeä. Se käy itseään selvästi heikompien kimppuun, sillä sitä kautta se pystyy saavuttamaan helppoja voittoja. Putin ja lähipiirinsä eivät ole tyhmiä, sillä he haluavat väärinkäyttää Venäjän valtion varoja mahdollisimman pitkään.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Naton vastustus perustuu siihen että Nato edustaa vastakkainasettelua Venäjän kanssa"

Et näköjään ole lukenut Naton vastustajien mielipidekirjoituksia: "Naton jäsenenä Suomen pojat joutuisivat sotimaan USA:n sotia ympäri maailmaa ja palautettaisiin sinkkiarkuissa kotiin".

Nato edustaa vastakkainasettelua niiden maiden kanssa, jotka hyökkäävät jäsenmaahan. Naton perussopimuksessa ei puhuta Venäjästä mitään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset