Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumisen lyhyt historia

"Jaakonsaari esittää sunnuntaina julkaistussa sanomalehti Kalevan haastattelussa, että sana liittoutumattomuus hylättäisiin jo syksyllä eduskunnalle annettavassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa." (Turun Sanomat 28.3.2004).

"Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari olisi valmis luopumaan liittoutumattomuudesta ulko- ja turvallisuuspolitiikan määrittelyssä." (MTV3 28.3.2004).

Molempien lehtijuttujen otsikot olivat ”Jaakonsaari hylkäisi liittoutumattomuus-sanan”.

Liisa Jaakonsaari (sd.) oli tuolloin vuonna 2004 eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Jaakonsaari oli antanut kotiseutunsa Kaleva-lehdelle haastattelun, joka julkaistiin sunnuntaina 28.3.2004 otsikolla ”Liisa Jaakonsaari hautaisi liittoutumattomuuden”. Tuo juttu ei enää löydy netistä, mutta minulla se vielä on pdf-tulosteena.

Elettiin siis vuotta 2004. Maassa oli Keskustan, SDP:n ja RKP:n muodostama punamultahallitus pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johtamana. Presidenttinä oli Tarja Halonen ja punamultahallituksen ulkoministerinä Erkki Tuomioja (sd.). Vanhasen hallituksen hallitusohjelman päivämäärällä 24.6.2003 voi käydä lukemassa täältä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema seuraavasti: ”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja uskottavaan maanpuolustukseen, jonka oleellinen osa on yleinen asevelvollisuus.

Itä-Euroopan turvallisuustilanne oli juuri muuttunut. Virosta, Latviasta, Liettuasta, Bulgariasta, Romaniasta, Slovakiasta ja Sloveniasta oli tullut Naton täysivaltaisia jäsenmaita maanantaina 29.3.2004. Nato oli laajentunut seitsemällä uudella jäsenmaalla Suomen ja Ruotsin pysyessä edelleen puolustusliiton ulkopuolella.

Suomi presidentti Halosen johdolla suhtautui yhtä kielteisesti kuin Venäjä Naton Baltia-laajenemiseen. Halonen ei tukenut Baltian maiden Nato-jäsenyyttä. Olen käsitellyt tarkemmin tuota asiaa kirjoituksessa otsikolla ”Kylmän sodan jälkeen Venäjä ja Suomi halusivat Itä-Euroopan Naton ulkopuolelle” (US-blogi 30.4.2018).

                                                                                              ****

Vanhasen hallitusohjelmasta löytyy myös teksti: ”Hallitus arvioi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta laajemmin vuonna 2004 valmistuvassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.

Selonteon valmistelu alkoikin pian hallituksen muodostamisen jälkeen. Edellinen selonteko oli valmistunut vuonna 1997. Euroopan turvallisuustilanne oli muuttunut perusteiltaan täysin Naton kahden laajenemiskierroksen myötä. Suomi kuten myös Ruotsi eivät kuitenkaan olleet osoittaneet erityistä reagointia Euroopan muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Myöskään Vanhasen hallitus ei osoittanut.

Selonteko nimellä ”Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2004” valmistui päivämäärällä 24.9.2004 (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2004, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 16/2004).

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta valmisteli ja käsitteli selontekoa puheenjohtaja Liisa Jaakonsaaren johdolla keväällä 2004. Jaakonsaari oli ajoittanut hyvin sanomalehti Kalevalle antamansa haastattelun, kun seuraavana päivänä Nato laajeni seitsemällä uudella jäsenvaltiolla.

Yle uutisoi jo maliskuussa 2004 tulevan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen aseman, jonka Liisa Jaakonsaari oli saattanut julkisuuteen haluamanaan ja jonka isänä häntä voidaan pitää.

Jaakonsaari: Suomi on jo liittoutunut” -jutussa kirjoitetaan (Yle 29.3.2004):

Suomessa ei hänen [Liisa Jaakonsaaren] mukaansa olla vielä täysin tajuttu, kuinka riippuvainen Suomi ja EU ovat alueensa ulkopuolisista asioista.”

Viisaita sanoja jo vuonna 2004. Noiden sanojen viisauden lausumisajankohtana me tiedämme nyt, kun valtaosa suomalaispoliitikoista on tullut samalle kannelle vuosikymmen myöhemmin.

                                                                                              ****

Jaakonsaari sai aikaan Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittisen mylläkän. Kuinka demari voikaan esittää mitään tuollaista Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan Suomessa!

Jaakonsaari tuli tuossa poliittisessa mylläkässä tyrmätyksi. Hänen liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteet liitettiin suoraan Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseen. Jaakonsaaren liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteitä kiistivät etenkin ne poliitikot, jotka kiihkeimmin vastustivat Suomen Nato-jäsenyyttä.

Vuonna 2005 Euroopan Investointipankin varapääjohtaja ja vuoden 2006 presidentinvaalien ehdokas Sauli Niinistö yhtyi Jaakonsaaren ajatuskulkuun Suomen liittoutumisesta: ”Niinistö pitääkin valtionjohdon hellimää liittoutumattomuusoppia sinisilmäisenä ja kohtalokkaana.” (Turun Sanomat 15.12.2005).

Pääministeri Vanhanen torjui sunnuntaina 28.3.2004 Ylen radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla Suomen olevan liittoutuneen. Vanhanen korosti radiossa vahvoin sanakääntein, että Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana.

Vanhanen torjuu liit­tou­tu­mat­to­muu­den hautaamisen” oli uutisotsikko Kalevassa heti Jaakonsaaren sunnuntaisen puheenvuoron ja pääministerin haastattelutunnin jälkeen (Kaleva 28.3.2004). Vanhanen yhdisti Kalevan sivuilla sotilaallisen liittoutumattomuuden ja kuulumaattomuuden sotilasliittoon näin: ”Maailmalla asia ymmärretään Vanhasen mukaan siten, että jos ei kuulu sotilaalliseen liittokuntaan, on sotilaallisesti liittoutumaton.

Myös kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Anneli Jäätteenmäki kiisti jyrkästi, että Suomi olisi liittoutunut EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön myötä (Yle 30.3.2004).

Samaan kuoroon monen muun poliitikon tavoin liittyi myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes.

Siimes kyselee, miten yhden hallituspuoleen keskeinen vaikuttaja voi puhua hallitusohjelman vastaisesti ja vetääkö Jaakonsaari Naton markkinointikampanjaa. Siimeksen mielestä Jaakonsaari yrittää puheillaan alentaa sotilaallisen liittoutumisen kynnystä." (Yle 29.3.2004).

Tosin myöhemmin vuoden 2006 puheenjohtajaeron jälkeen Siimestä on pidetty Nato-jäsenyyden kannattajana. On esitetty, että eroon osaltaan johti Suvi-Anne Siimeksen ja Vasemmistoliiton kantojen erot suhtautumisessa sotilasliittoihin ja liittoutumattomuuteen.

Palaan hallitusohjelman vastaiseen puhumiseen vielä myöhemmin tässä kirjoituksessa myös Vasemmistoliiton osalta.

Noin yleensä edelläkävijät – tässä tapauksessa Liisa Jaakonsaari – tyrmätään kantojaan hitaasti muuttavassa Suomessa. Tyrmätään etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

24.9.2004 valmistunut Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selosteko kirjasi Suomen liittoutumattomuusasian seuraavasti:

Suomi kehittää puolustuskykyään sotilaallisesti liittoutumattomana maana turvallisuusympäristönsä, erityisesti pohjoiseen Eurooppaan vaikuttavia muutoksia seuraten.

Baltian maista selonteko kirjaa puolestaan seuraavasti:

Baltian maat katsovat liittoutumisen vähentäneen olennaisesti niihin kohdistuvaa sotilaallista uhkaa, ja Naton jäseninä niiden uusi doktriini perustuu kollektiiviseen puolustukseen.

                                                                                              ****

Suomen liittoutumisasia katosi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta keskustelusta vuosikymmeneksi vuoteen 2013 saakka. Vuoden 2004 keskustelun sysäys tuli Naton laajenemisesta ja sen myötä Euroopan turvallisuusperusteiden muuttumisesta. Sen sijaan vuosina 2012-2013 käydylle Suomen liittoutumiskeskustelulle ei ollut vastaavaa selkeään ulkopuolista sysäystä.

Vuosien 2004-2013 välillä tehtiin selonteot turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyen vuonna 2009 (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 11/2009) ja 2012 (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2012).

Suomen hallitus oli vaihtunut vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Vaivoin saatiin pystyyn Kokoomuksen, SDP:n, RKP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Kristillisdemokraattien muodostama ns. sixpack-hallitus, jota johti Jyrki Katainen (kok.). Kataisen hallituksen hallitusohjelman päivämäärällä 22.6.2011 voi käydä lukemassa täältä.

Hallitusohjelmaan oli kirjattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema seuraavasti: ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.

Jälkimmäinen lause oli vasemmistoliiton vaatimus hallitusohjelmaan.

Sekä vuoden 2009 Vanhasen kakkoshallituksen että vuoden 2012 Kataisen hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa Suomi kirjattiin jo sotilasliittoon kuulumatomaksi maaksi ilman, että Suomi olisi sotilaallisesti liitoutumaton. Vuoden 2012 selontekoon kirjattiin tosin vielä: ”Puolustusyhteistyö ei siis merkitse sotilaallista liittoutumista tai Suomen turvallisuuspoliittisten perusratkaisujen muuttumista.” Puolustusyhteistyöllä tarkoitettiin yhteistyötä mm. Naton ja Nato-maiden kanssa.

Nyt puolustusyhteistyö merkitsee presidentti Niinistön ilmoittamana sotilaallista liittoutumista. Niinistö esitti tuon kantansa selväsanaisesti Trumpin ja Putinin heinäkuisen Helsinki-tapaamisen yhteydessä (Yle Areena, 1.01-1.25).

Kataisen hallituksen laatima selosteko meni seuraavaksi eduskunnan ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan käsittelyyn. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja oli Timo Soini (ps.), oppositiopoliitikko siis.

                                                                                              ****

Soinin johdolla ulkoasiainvaliokunta määritteli Suomen liittoutumattomuuden ja samalla myös sotilaallisen liittoutumattomuuden uudelleen. Soini sai valiokunnassa nyt yhdeksän vuoden jälkeen läpi sen, mitä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari ajoi vuonna 2004, mutta mihin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko ei ollut vielä siihen valmis.

Ulkoasiainvaliokunta antoi selonteosta 26.4.2013 valmistuneen mietinnön (Ulkoasiainvaliokunnan mietintö UaVM 1/2013 vp), joka toteaa monipolvisesti, että Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista, koska Suomi on riippuvainen monista yhteistyömuodoista. Valiokunta arvosteli hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa seuraavasti:

Selonteon puutteena voi pitää sitä, ettei kansainvälisen verkottumisen ja kansallisen riippumattomuuden välistä kysymystä ole siinä riittävästi analysoitu. Valiokunta katsoo, että Suomen tulee pyrkiä aktiivisesti vahvistamaan verkottumista niin, että voimme turvata niin rauhanaikana kuin kriisitilanteessa kokonaisturvallisuuden ja puolustuksen tarvitsemat voimavarat tarvittaessa kansainvälisen yhteistoiminnan kautta.

Vastaavaa Suomen liittoutumiseen liittyvien toimien suitustutusta on koko mietintö. Liittoutumis-sanaa on korvattu sanoilla verkottumien, yhteistoiminta jne.

Mietinnön valmistuttua Ylen juttu otsikolla ”Soini liittoutumattomuudesta: ’Sitä ei enää ole’" vuoden 2013 alkupuolella kuvaa Soinin johtamana aikaansaatua linjamuutosta (Yle 6.5.2013):

Suomi on luopumassa perinteisestä liittoutumattomuus-käsitteestä. Suomi ei kuulu sotilasliittoihin mutta ei myöskään ole täysin liittoutumaton. Eduskunta käsittelee huomenna turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Ulkoasianvaliokunta toteaa mietinnössään, että ’sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista keskinäisriippuvuuksien vuoksi".

Tuon ajatuksen isä on tosiasiallisesti Liisa Jaakonsaari jo vuonna 2004.

Niin, se on eduskunnan ulkoasianvaliokunnan yksimielinen kanta, ja se kuvastaa tosiasiallista tilannetta, että täydellinen liittoutumattomuus nykymaailmassa ei ole enää todellisuutta.”, Soini totesi vielä varmemmaksi vakuudeksi Ylelle.

Tuo kaikki tapahtui siis ajankohtana, jolloin hallituksessa istuivat Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP, jotka tunnetaan Suomen liittoutumattomuden puolustajina ja Suomen Nato-jäsenyyden vastustajina.

                                                                                              ****

Selonteon käsittely eduskunnan täysistuntosalissa osoitti, kuinka yksimielisesti Suomen eduskunta korkeimpana poliittisena päättäjänä luopui viimein Suomen liittoutumattomuudesta. Suomi oli sotilasliittoon – siis Natoon – kuulumaton, mutta liittoutunut. Tosiasiallisesti myös jo tuolloin siis sotilaallisesti liittoutunut, kun lukee ulkoasianvaliokunnan kirjaamia niitä läntisiä organisaatioita, jotka ovat sotilaallisia ja joiden kanssa Suomi harjoittaa tiivistä yhteistoimintaa.

Suomen liittoutumattomuus hylättiin 8.5.2013 istuntosalin täysistuntoäänestyksessä käytännössä yksimielisesti. 149 kansanedustajaa äänesti kansanedustaja Markus Mustajärven (vr.) esittämää ”Suomi on liittoutumaton maa niin kauan, kun se ei ole sotilasliiton jäsen” -määritettä vastaan. Vain kolme kansanedustajaa äänesti Mustajärven esityksen puolesta.

Joko ollaan liittoutunut tai liittoutumaton. Mustajärvi asetti äänestysasian taitavasti niin, että se oli sidottu sotilasliiton jäsenyyteen ja sitä kautta sotilaalliseen liittoutumiseen.

Harvoin eduskunta on ollut näin yksimielinen näin keskeisestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan määritteestä. Ei koskaan.

Tuon äänestyksen jälkeen suomalaisministerillä on ollut hyvä selkeänoja torjua venäläispoliitikkojen ne kannanotot, joissa he määrittelivät Suomen puolueettomaksi tai liittoutumattomaksi. Venäläiskannanottoja ei kuitenkaan ole erityisemmin torjuttu, vaan niistä on vaiettu.

149 kansanedustajan nimet löytyvät eduskunnan sivuilta (Äänestys 4 klo. 14:15 Istunto 50/08.05.2013 klo. 14:05).

Kun nyt eduskuntavaalit lähestyvät, on äänestäjien syytä muistaa tuo vuoden 2013 toukokuinen äänestys liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteestä. On syytä muistaa, mitä kukin kansanedustaja on äänestänyt Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta asemasta. Näin etenkin vasemmalla laidalla Vasemmistoliitossa, Vihreissä ja SDP:ssä, joiden kansanedustajien olen kuullut eniten edelleen sanovan Suomen olevan sekä liittoutumattoman että myös sotilaallisesti liittoutumattoman.

Eduskuntaryhmittäin äänestys, että Suomi ei ole liittoutumaton sotilasliittojäsenyyteen saakka, meni seuraavasti:

Keskustan eduskuntaryhmä: 27 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: 28 jaa-ääntä, 1 ei-ääntä.

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä: 32 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä: 30 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Vihreä eduskuntaryhmä: 8 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: 10 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä: 9 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä: 5 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Vasenryhmän eduskuntaryhmä: 0 jaa-ääntä, 2 ei-ääntä.

                                                                                              ****

Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n riveissä yksikään kansanedustaja ei äänestänyt Suomen liittoutumattomuuden puolesta. Liittoutumis-käsitteen puolesta äänestivät mm. aikaisemmin voimakkaasti liittoutumattomuutta ajaneet Paavo Arhinmäki (vas.), Annika Lapintie (vas.) ja Silvia Modig (vas.). He eivät siis äänestäneet Suomen liittoutumattomuuden puolesta.

Irvokas on esimerkiksi kansanedustajaehdokas Silvia Modigin toiminta vuoden 2015 vaalikamppailussa. Kun hän ei kannattanut vuonna 2013 Suomen liittoutumattomuutta, niin vuonna 2015 hän lausui vaalikamppailun tiimellyksessä:

Liittoutumattomuus on paras tapa edistää rauhaa.” ja Modig lisäsi: ”Jos asiasta [liittoutumisesta] tehtäisiin selvitys, pitäisi ehdottomasti kuulla myös kansaa.” (Pax 2015/01).

Paavo Arhinmäki lausui vielä 29.6.2018 Twitterissä, että ”Kyllä Suomen on hyvä olla neutraali” (Twitter 29.6.2018), vaikka hän ei äänestänyt jo vuonna 2013 Suomen liittoutumattomuuden puolesta.

Perussuomalaisista kansanedustajista vain Pertti Virtanen äänesti sen puolesta, että Suomi olisi liittoutumaton. Liittoutumis-käsitteen puolesta äänestivät mm. Jussi Halla-aho ja James Hirvisaari 26 muun kansanedustajan kanssa. He eivät siis äänestäneet Suomen liittoutumattomuuden puolesta.

Perussuomalaille tiedoksi, että Suomi on liittoutunut myös EU:hun ja se sopi hyvin ainakin vuoden 2013 perussuomalaisille kansanedustajille.

Halla-aho on mielenkiintoinen tapaus. Kun hän äänesti muiden perussuomalaisten tapaan ulkoasiainvaliokunnan selontekomietinnön ja hallituksen selonteon puolesta, hän samalla hyväksyi EU:n vahvan aseman Suomen turvallisuuden määrittäjänä ja vaikuttajana. Oliko hän EU:ta vastaan ja Suomen EU-eron puolella? Eipä ollut.

Perussuomalaisille EU-vastustus ja Suomen EU-ero ovat vain väline saada kannatusta kasvatetuksi. EU-ero ei ole poliittinen päämäärä. Laura Huhtasaaren euro- ja EU-eropuheet ovat vain laskelmoitua politikointia kannatuksen kasvattamiseksi. Vastaava on myös nyt Italiassa hallituksessa olevien puolueiden agenda. Italia ei eroa EU:sta eikä eurosta, vaikka hallituksen oikeistopopulistisilla puolueilla olisi erojen todelliseen ajamiseen oiva mahdollisuus.

                                                                                              ****

Suomi on siis virallisesti määrittelyt olevan sotilasliittoon kuulumaton, muttei enää liittoutumaton eikä edes sotilaallisesti liittoutumaton. Presidentti Niinistön sanat heinäkuussa ovat merkitsevät sotilaalliselle liittoutumiselle.

Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa -määritettä on kaikkien niiden kansanedustajien syytä käyttää, jotka ovat äänestäneet niiden asiakirjojen puolesta, joihin tuo kirjaus on tehty. Näitä ovat mm. Sipilän hallituksen hallitusohjelma, vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja vuoden 2017 puolustusselonteko.

Tuo on syytä muistaa, kun Suomessa on suuri pyrkimys ulko- ja turvallisuuspoliittiseen yksimielisyyteen. Kun suuri yksimielisyys on asetettu erityiseksi arvoksi, sen mukaan politiikkojen on syytä toimia myös liittoutunut-termin käytön suhteen.

Venäjä on muodostanut kannan Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta Suomen solmimien puolustusyhteistyösopimusten perusteella. Merkittävimmät ovat Naton kanssa syyskuussa 2014 solmittu isäntämaasopimus (Yhteisymmärryspöytäkirja 4.9.2014) ja Suomen ja Ruotsin sekä Yhdysvaltain toukokuussa 2018 solmima sopimus (Trilateral Statement of Intent). Venäjä tarkastelee noita sopimuksia ensitarkastelussa vain sotilaallisesta näkökulmasta. Miten ne vaikuttavat Venäjän turvallisuuteen.

Suomen ja Ruotsin sekä Yhdysvaltain toukokuussa 2018 solmiman sopimuksen ratkaisevaa merkittävyyttä Suomessa ei ole vielä ymmärretty. Mitä on sovittu ja mitä on sovittu periaatteena, ei ole paperilla.  Ei Washingtonissa 8.5.2018 tykit paukkuneet ihan turhan päiten, kun puolustusministerit Peter Hultqvist ja Jussi Niinistö saapuivat puolustusministeri James Mattisin tykö allekirjoittamaan sopimusta.

Ruotsista saatujen tietojen mukaan Yhdysvalloilla ja Ruotsilla olisi ollut valmius saada sopimus valmiiksi ja allekirjoitetuksi jo aikaisemin, mutta Suomen presidentinvaalien vuoksi allekirjoitus tapahtui vaalien jälkeen. Asiaa ei haluttu vaalitaisteluun.

Noihin kahteen sopimukseen sekä Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu että yleisesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov ovat eniten puuttuneet ja noita sopimuksia Venäjän sotilasjohto on eniten arvostellut.

Sotilaallisessa mielessä Venäjä pitää Suomea sotilaallisesti liittoutuneena. Tuosta asiasta ei ole epäselvyyttä Venäjän reagoinnin perusteella.

Miksi puolustusministeri Šoigu tuli julkisuuteen railakkaasti viikon päästä niistä Niinistön sanoista, joilla tasavallan presidentti ilmoitti Suomen olevan sotilaallisesti liittoutuneen Nato-kumppanuuden ja Suomen solmimien puolustusyhteistyösopimusten perusteella. Käsittelin asiaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”Presidentti Niinistön ilmoittamana Suomi on nyt sotilaallisesti liittoutunut” (US-blogi 12.8.2018).

Niinistön suulla Suomi sitoutui poliittisesti korkeimmalla mahdollisella tasolla tuohon toukokuiseen Suomi-Ruotsi-Yhdysvallat-sopimukseen. Kyse ei enää ollut vain Puolustusvoimien vähäpätöisestä teknisestä sopimuksesta.

Mitä Suomen poliittisesta sitoutumisesta tiukasti läntiseen puolustukseen on sitten seurannut? Venäjä ei enää näe Suomella olevan sitä asemaa suhteessa Venäjään kuin aikaisemmin. Asia tuli hyvin esille, kun Trumpin ja Putinin tapaamispaikka oli valinnassa. Venäjä kannatti Itävaltaa, Yhdysvallat Suomea. Käsittelin asiaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”Trump-Putin-tapaamispaikkavalinnassa Wienin ja Helsingin välillä Venäjä hävisi” (US-blogi 23.7.2018).

Itävalta on ottanut Suomen vanhan paikan. Hyvä, että Suomi on päässyt siitä viimein eroon.

                                                                                              ****

Olemme nyt pienten askelten politiikassa siinä pisteessä, että takaisin ei ole kääntymistä eikä ole syytäkään. Suomen puolustuksen tiivistyvä sotilaallinen länsi-integraatio on kaikkien osapuolten tiedossa. Suomen on oltava yhtenäinen ja sen vuoksi on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema määriteltävä niin, että sitä määritelmää kaikki käyttävät: Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa.

Suomi ja Ruotsi etenevät yhdessä rinta rinnan. Erikseen maat eivät etene, vaikka Ruotsilla olisi siihen kyvykkyys. Ilman Ruotsin apua Suomesta ei olisi yksinetenijäksi. Ei ole ollut historiassa eikä ole myöskään tulevaisuudessa.

Puolustusministeri Peter Hultqvist on Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikan ykkösvetäjä. Vetäjä ei ole ulkoministeri Margot Wallström eikä pääministeri Stefan Löfven, vaan puolustusministeri Hultqvist. Löfven on jättänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidon pääosin Hultqvistille. Hultqvist on Löfvenin tärkein luottoministeri.

Päinvastoin kuin historiassa, nyt Suomi ei ole vain seurannut Ruotsia viiveellä, vaan on ollut Ruotsin rinnalla. Kiitos siitä Suomen istuvalle hallitukselle on paikallaan ja erityisesti ulko- ja puolustusministereille. Näin ei olisi käynyt, jos hallituksessa olisi ollut SDP ja jos ulkoministerinä olisi Erkki Tuomioja. Eläisimme edelleen vanhaa kylmän sodan aikaista maailmaa.

Peter Hultqvistilla on hyvät suhteet Suomen puolustusministeri Jussi Niinistöön. Ei olisi, jos Hultqvistin sukujuuret eivät olisi äidin puolelta Kainuussa eikä hän tuntisi Suomea niin hyvin kuin tuntee. Hänen äitinsä on Kuusamosta Ruotsiin viety sotalapsi.

Jos aikaa, käykää lukemassa Peter Hultqvistin kirjoittama kirjoitus otsikolla ”Finland värt att försvara”, suomennettua ”Suomea kannattaa puolustaa” tai ”Suomi on puolustamisen arvoinen” (Regeringen 6.12.2017). Kirjoitus julkaistiin Suomen täyttäessä sata vuotta.

Hän ei kirjoittaisi noin, jos ei olisi viettänyt lapsuuden kesiä Kainuun korvissa alle 50 kilometrin päässä Neuvostoliiton rajasta.

Kiitos siis Hultqvistille siitä, että pitänyt Suomea mukana.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu