AriPesonen1

SDP:n turvallisuuspolitiikan muutostyöryhmä - Tuomiojan vai Urpilaisen linja?

SDP on uudistamassa puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Kyseessä on SDP:n hallitusohjelmatavoitteet.

Puoleen ulko- ja turvallisuuspoliittista uudistamista varten on perustettu työryhmä, jonka jäseniä ovat tässä vaiheessa tiedettyinä kansanedustaja Erkki Tuomioja ja kansanedustaja Jutta Urpilainen ryhmän puheenjohtajina. Keitä muita työryhmään kuuluu tiettävästi puheenjohtaja Antti Rinteen ohella, ei SDP ole suostunut tarkentamaan - ei ainakaan minulle jopa painostaen kysyttäessä.

Viime aikoina SDP on edustanut noin 15-20 prosenttia eduskuntavaaleissa äänivaltaa käyttäneestä äänestäjäkunnasta. Tuolla kannatusosuudella puolueen ei pitäisi olla yksinään erityinen tekijä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Puolue on toki kuulunut neljän suurimman puolueen joukkoon, mutta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjanmuutokset pitäisi kyetä tekemään tarvittaessa myös ilman SDP:tä.

Suomen poliittisessa päätöksentekoprosessissa SDP:lle annetaan ulko- ja turvallisuuspoliittista päätäntävaltaa enemmän kuin mitä sille parlamentaarisesti kuuluisi. Kyse on historiasta, jolla SDP on saanut nykyisen asemansa. Viittaan Tarja Halosen perintöön ja erityisesti Erkki Tuomiojan ylipitkään ulkoministeripestiin. Tuomiojalla on ministeripäiviä yhteensä 4 365. Hän on Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri ja kahdeksanneksi pitkäaikaisin ministeri.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on haettu aina suurimpien puolueiden yksimielisyyttä. Ihan aina.  On katsottu, että Suomen etu on yksimielisyys ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Periaate nähdään eduksi maalle, joka on kiinni Venäjän kyljessä.

Ehkäpä tuosta suuresta yksimielisyysvaateesta johtuen Suomi ei ole vieläkään Naton jäsenmaa. Onko se Suomen etu? Mielestäni ei ole.

Vaadittu suuri yksimielisyys tarkoittaa, että vastustavin ja hitaammin mielipiteittensä muuttamiseen pystyvä puolue määrää etenemistahdin. Suomi-laivaa käännetään hitaasti perässätulijapuolueen ohjatessa peräsintä. Tuon takia SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisilla linjauksilla on merkitystä koko Suomelle, jos poliittista päätöksentekoprosessia ei olla halukkaita muuttamaan.

Meille on siis merkitystä, onko SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisissa tavoitteiden muutoksissa vallalla Tuomiojan vai Urpilaisen linja.

                                                                                        ****

Kansanedustaja Jutta Urpilainen on länsimyönteinen. Urpilainen on EU-myönteinen. Hän ei ole EU-kääntyjä, kuten Tuomioja. Hän on kannattanut Suomen EU-jäsenyyttä alusta alkaen. Tuomioja vastusti Suomen EEC-vapaakauppasopimusta 1970-luvulla ja Suomen EY-jäsenyyttä 1990-luvulla. EEC-kysymyksessä Tuomioja meni jopa siihen äärimmäisyyteen, että saattoi laittomasti julkistavaksi Zavidovo-muistion tietoja presidentti Urho Kekkosen ja pääsihteeri Leonid Brežnevin välisistä keskusteluista Zavidovossa estääkseen Suomen EEC-vapaakauppasopimuksen.

Uskallan väittää, että SDP-mittakaavassa Urpilainen on myös Nato-myönteinen, vaikka vanhoista puheenjohtaja-ajan lehtijutuista saa toisenlaisen kuvan. Ei nykyinenkään ulkoministeri Timo Soini ole paljon julkisuudessa myönteistä Nato-kantaansa mainostanut, vaikka onkin Suomen Nato-jäsenyyden vankkumaton kannattaja.

Urpilainen totesi Helsingin Sanomien vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalikoneessa Suomen Nato-jäsenyydestä seuraavasti, kun vaalikone tiedusteli, pitäisikö Suomessa ryhtyä valmistelemaan jäsenhakemusta Natoon (HS-vaalikone):

Nato-kumppanuus ja Naton kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen ovat jo luoneet edellytyksiä sille, että Suomi voi toimia yhteistyössä muiden Nato-maiden kanssa. Tämän kumppanuuden tiivistäminen on Suomen edun mukaista. Itse jäsenhakemuksen valmistelua en pidä ajankohtaisena. Optiota jäsenyydestä ei kuitenkaan ole poissuljettu sen varalta, että Suomen turvallisuus edellyttäisi jäsenyyden hakemista ja että keskeiset puolueet ja kansalaisten enemmistö sitä haluaisi.

Tuomioja puolestaan totesi samassa Helsingin Sanomien vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalikoneessa Suomen Nato-jäsenyydestä seuraavasti (HS-vaalikone):

Mikä muuten on tämä vaalikausi? Nyt päättyvä vai kohta alkava? Mahdollisuus harkita asiaa tulee säilyttää omissa käsissämme, mutta en näe, että se [= Suomen Nato-jäsenyys] olisi tarpeen ja se voisi paremminkin heikentää kuin vahvistaa turvallisuuttamme.

Tuomioja oli täysin eri mieltä vaalikoneen esittämästä Suomen Nato-jäsenyysvalmistelun aloittamisesta, kun sen sijaan Urpilainen ei ollut. Vaalikoneessa Urpilainen oli astetta Nato-myönteisempi kuin Tuomioja.

Keskitytään siis tarkastelussa Erkki Tuomiojaan, joka edelleen kummittelee vahvasti 72-vuotiaana eläkeikäisenä SDP:ssä. SDP ei millään henno hänestä luopua, vaikka aika on jo mennyt hänen ohitse. Tuomiojasta ei enää ikinä tule Suomen ulkoministeriä, ulkoministerin virka ei ole eläkeläisvirka. Sen sijaan Urpilaisella on 43-vuotiaana vielä aikaa pitkäänkin poliittiseen uraan iän puolesta.

Kiinnostavaa kuitenkin on, mikä on Tuomiojan rooli SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän päätöksiin ja sitä kautta SDP:n ja osaltaan koko Suomen linjauksiin, mikäli Suomen kansa äänestää puolueen hallitukseen. Tuomioja kun osaa agitoinnin niissä elimissä, joiden jäsenenä hän on. Niin myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa.

                                                                                        ****

Ministeri Tuomioja jätti pöytäkirjamerkinnän, jonka mukaan hän yhtyy muutoin esitettyihin toimintalinjoihin, mutta katsoo, että Suomen olisi mahdollista vastustaa uusien pakotteiden voimaansaattamista tulitauon jatkuessa, vaikka tätä muut [EU-]maat eivät tukisikaan.

Oheinen lainaus on sanatarkasti EU-asioiden valtiosihteeri Kare Halosen kirjaus asialistassa Tuomiojan vaatimuksesta EU-ministerivaliokunnan kokouksessa, kun Suomi oli yhtymässä muihin EU-maihin Venäjä-pakotteissa.

Elettiin syksyä 2014. EU oli määräämässä pakotteita Venäjälle Ukrainan tapahtumien johdosta. Pakotteiden hyväksymistä käsiteltiin valtioneuvoston EU-ministerivaliokunnassa Erkki Tuomiojan ollessa ulkoministeri Alexander Stubbin hallituksessa. Muu ministerivaliokunta kannatti, mutta Tuomioja vastusti EU:n Venäjä-pakotteita aikataulun osalta ja kirjautti edellä mainitun huomautuksen päätökseen.

 ”Hänen [Erkki Tuomiojan] mukaansa Suomen hallitus on yhtä mieltä Venäjä-pakotteiden sisällöstä, mutta aikataulusta on ollut erimielisyyttä. EU:ssa sama, 6-8 maan joukko on Tuomiojan mukaan yhä sitä mieltä, ettei pakotteita pitäisi panna täytäntöön juuri nyt, vaan odottaa Ukrainan ja Venäjän välisen tulitauon kestävyyttä.” uutisoi asiaa MTV3 tuolloin (MTV3 10.9.2014).

Tuosta edellä esitetystä Tuomiojan toimintatavasta pääsemme kärryille siitä, miten Venäjä-mieliset poliitikot ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat Suomessa toimivat, kun poliittinen päätöksenteko koskee Venäjää.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja ja kansanedustaja Tom Packalén ovat otollisimmat esimerkit siitä, miten Venäjää koskeva ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko pyritään lamaannuttamaan niin, ettei vain syntyisi Venäjälle hankalia päätöksiä ja toimia. Päätöksillä ja toimilla tarkoitan esimerkiksi Venäjän vastaisia pakotteita tai diplomaattikarkotuksia.

Packalénia Venäjä-kysymyksissä olen käsitellyt aikaisemmin blogikirjoituksessa otsikolla ”Kansanedustaja Packalén, joko uskot Venäjän syyllisyyteen hermomyrkkyiskussa?” (US-blogi 6.9.2018).

Sekä Tuomioja että Packalén ovat pyrkineet estämään Venäjän toimien edellyttämiä vastatoimia todistamistaakalla. Toinen tapa on pyrkimys myöhentää päätöksentekoa, jolloin päätöksenteko ja sen jälkeen päätettävä asia vesittyisivät, kun akuutti vaihe ei olisi enää päällä ja asia olisi jo hieman unohtunut päätöksentekijöiden mielissä.

Päätöksenteon myöhentämisestä oli kysymys Tuomiojan kohdalla syksyllä 2014:

”…Tuomiojan mukaan yhä sitä mieltä, ettei pakotteita pitäisi panna täytäntöön juuri nyt, vaan odottaa Ukrainan ja Venäjän välisen tulitauon kestävyyttä.

Puolestaan todistamistaakalla ja vaadittavalla juridisella näytöllä Tuomioja pyrki estämään venäläisdiplomaattien karkottamisia Skripal-myrkkykaasutapauksen yhteydessä viime keväänä:

”Tuomioja korostaa silti edelleen, että todennäköisyys ei vielä ole sama kuin varma tieto eikä todisteita kenenkään syyllisyydestä ole vielä esitetty. (US 31.3.2018).

Jään kuitenkin ihmettelemään sitä kiirettä, jolla syyllisyys julistetaan ja vastatoimiin ryhdytään ennen kuin on olemassa länsimaisessa oikeusvaltiossa aina tarvittavia riittäviä näyttöjä.” Tuomioja laukoi Facebook-tilillään (Demokraatti 15.3.2018).

Tuomioja vaati Skripal-myrkkykaasutapauksessa Venäjän syyllisyydestä käytännössä siis melkeinpä tuomioistuinpäätöstä. Tuomioja niin kuin myös Packalén tietävät, että Venäjä kuitenkin osaa pääsääntöisesti mitoittaa toimensa oikein suhteessa todistettavuuteen. Siksi näiden kahden Venäjä-mielisen poliitikon on helpompi pyrkiä estämään Venäjää koskevaa päätöksentekoa puhumalla riittävien todisteiden puuttumisesta.

Skripal-tapaus on hyvä esimerkki, etteivät Venäjä-myönteiset poliittiset päättäjät voi enää luottaa siihen, etteikö Venäjä voi jäädä kiinni laittomista tekosistaan.

Iso-Britannia sai selville Skripal-myrkkykaasutapauksen venäläistoteuttajat. Yhdysvallat asetti 8.8.2018 pakotteita Venäjän Skripal-tapauksen johdosta, kun Iso-Britanniasta oli saatu julkaisematonta varmennettua tietoa Venäjän osallisuudesta iskuun. EU ei enää sen sijaan asettanut lisäpakotteita. Aika oli tehnyt vesittävän tehtävänsä EU:n päätöshalukkuudessa. Tuosta Venäjä-myönteisten poliitikkojen politiikanteossa on pohjimmiltaan kyse: päätöksenteon vesittäminen siirtämällä päätöksentekoa.

Kansanedustajat Tuomioja ja Packalén toimivat niin kuin Venäjä toivoo lännessä poliitikkojen toimivan Venäjän etujen ajamisessa. He ovat hyödyllisten idioottien tyyppiesimerkkejä.

Tiedotusvälineiden olisi kiinnitettävä enemmän huomiota siihen, mitä henkilöitä he ovat kutsumassa Venäjää koskevien asioiden uutisoinnissa ns. asian vasta-argumentoijiksi. Nyt tiedotusvälineet ovat olleet halukkaita käyttämään niitä henkilöitä vasta-argumentoijina, joiden tiedetään ajavan avoimesti Venäjänä-agendaa. Tiedostusvälineet eivät välttämättä ole huomanneet heidän päämääriään Venäjää koskevissa asioissa.

Viime keväältä hyvä esimerkki on rivikansanedustaja Tom Packalén Skripal-myrkkykaasutapauksen yhteydessä, kuinka laajasti mediassa tehtiin uutista hänen Uuden Suomen blogikirjoituksen (US-blogi 28.3.2018) ja A-studion Talk-keskustelussa esiintymisen perusteella. Ihan noin suurta näkyvyyttä ei niille henkilöille ole syytä antaa, jotka ajavat toimillaan ensisijaisesti Venäjän agendaa tietoisesti tai tietämättään.

Jos olisin Ylen vastuullinen ohjelmatuottaja, Tom Packalénia ei ole koskaan kutsuttu keskustelemaan A-studion Talk-keskusteluun 5.4.2018.

                                                                                        ****

SDP:ssä kahta erilaista ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa edustavat Erkki Tuomioja ja Jutta Urpilainen. Vastakkain ovat Nato-myönteinen ja Nato-kielteinen. Muista työryhmän jäsenistä meillä ei ole tarkempaa tietoa.

Tuomioja valotti hieman näkemyksiään hänelle mieleisestä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta Suomen Geopoliittisen Seuran (SGS) Louhisaari-seminaarissa Paraisilla 25.8.2018 pitämässään esitelmässä otsikolla ”Itämeren yhteistyönäkymät” (SGS 25.8.2018).

Esitelmän otsikolla ei ole mitään tekemistä esitelmän sisällön kanssa.

Suomen Geopoliittinen Seura on miehitetty Venäjä-myönteisillä eläkehenkilöillä. Seuran miehitys on oikea kylmän sodan ajan Suomen Neuvostoliitto-myönteinen kavalkadi: kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, eläköitynyt eversti ja entinen Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Pekka Visuri (75 v.), entinen valtiosihteeri Risto Volanen (74 v.) sekä entinen Suomen Venäjän-suurlähettiläs ja entinen Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtaja Heikki Talvitie (79 v.) esimerkkeinä.

72-vuotias Erkki Tuomioja on siis nuorikko tuossa politbyroossa.

Tuomioja totesi esitelmässään tutun kantansa Suomen Nato-jäsenyydestä:

Tällaisessa tilanteessa [= jännittyneessä kansainvälisessä vastakkainasettelussa] ei sotilaallisen konfliktin mahdollisuutta voi kokonaan sulkea pois. Silloin sellaiseen ei ole ainoastaan varauduttava vaan vielä enemmän koetettava vaikuttaa niin, että konfliktin mahdollisuutta pienennetään.

Tämä [sotilaallisen konfliktin mahdollisuus] on merkittävin kysymys ottaessamme kantaa siihen, tuleeko meidän jatkaa sotilaallisesti liittoutumattomana vai hakeutua Naton jäseneksi.

Tähän liittyy myös kysymys, onko ylipäätään mahdollista jatkaa sotilaallisesti liittoutumattomana vai onko syvenevä kumppanuusyhteistyömme Nato kanssa ja/tai EU:n puolustusulottuvuuden kehittäminen tehnyt tämän jo mahdottomaksi.

Ensimmäiseen kysymykseen on kenties helpompi vastata. Liittoutuminen voisi olla perusteltua, jos tietäisimme varmuudella sen olevan tapa - ja vielä ainoa sellainen - jolla voimme estää joutumisen sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi tai muulla tavoin joutumisen sotilaallisen konfliktin osapuoleksi ja maaperäksi.

Liittoutuminen on tietenkin sataprosenttisen varma tapa päästä sotilaalliseen konfliktiin mukaan, jos sellainen täysin meistä riippumattomista syistä alkaisi. Voi toki olla, kuten Suomessa useimmiten on myönnetty, että kylmän sodan aikana Naton olemassaolo oli konfliktia ennaltaehkäisevä ja tasapainottava tekijä. Jos näin on, se kuitenkin toimi niin ilman Suomen jäsenyyttä. Kysyä siis tulee, miksi Suomen jäsenyys nytkään olisi tarpeen yleisen konfliktin tai juuri Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen torjumiseksi.

                                                                                        ****

Edellisessä kappaleessa esitettyjen lainauksien perusteella Tuomiojan esitelmä osoittaa taas kerran, että hän on ideologinen Nato-vastustaja. Hän ei edelleenkään ymmärrä Naton pohjimmaista ideaa ja sitä, mihin sen kriisin ja sodan ehkäisykyky perustuu. Hän ei ymmärrä, mihin Naton logiikka on perustunut torjumaan ja estämään sotilaallista konfliktia ja sotaa ennalta.

Mitä laajempi Nato on Euroopassa, sitä vakaampi Eurooppa on. Naton laajeneminen kohti itää on vain vakaannuttanut Eurooppaa Neuvostoliiton romahdettua. Naton ja EU:n laajeneminen myös Balkanille tulee vakauttamaan Eurooppaa. Suomi ja Ruotsi eivät ole mitään poikkeuksia Naton laajenemisen tuomassa vakaudessa.

Nato perustuu sotilaallisen konfliktin ja sodan ennaltaehkäisyyn. Nato perustuu siihen, että se muodostaa korkean kynnyksen hyökätä Naton jäsenmaahan.

Ydinaseet ovat Naton keskeinen asejärjestelmä, jolla ylläpidetään ja jolla on ylläpidetty riittävää hyökkäyskynnystä. Suhteessa Venäjään Naton ennaltaehkäisykyky perustuu vieläkin Yhdysvaltain sotilaalliseen voimaan. Venäjä ei lähde sotimaan Yhdysvaltoja vastaan, mikä pitää yllä korkeaa hyökkäyskynnystä Nato-maahan. Kyse on siis ennaltaehkäisystä, että sotilaallisista konfliktia tai sotaa ei edes syntyisi.

Venäjä ei toimisi Syyriassakaan niin kuin se nyt toimii, jos ei olisi saanut Yhdysvalloilta vihreää valoa. Venäjä raportoi Yhdysvaltoja kaikesta Syyrian sodassa tulevasta, nyt viimeksi suurhyökkäyksestä Idlibin alueelle.

Ukrainan tapahtumat ovat poikkeus Nato-alueen ulkopuolella ja siitä Venäjä maksaa nyt hintaa pakotteilla ja huonoilla suhteilla länteen. Jos Ukraina olisi ollut Naton jäsenmaa vuonna 2014, ei nyt olisi veristä Itä-Ukrainaa sotaa eikä Krimin niemimaan laitonta valloitusta olisi tapahtunut.

Tuomioja olisi syytä muistaa, että aina jos syntyy sotilaallinen konflikti tai sota, jota Nato olemassaolollaan pyrkii siis estämään, se syntyy aina meistä suomalaisista riippumatta, olimmepa sotilaallisesti liittoutunut tai emme.

Euroopan pienelle maalle on eduksi kuulua kollektiivisiin yhteisöihin, siis EU:hun ja Natoon. Yksin on vaikea pienen maan saada asioita eteenpäin tasavertaisena kumppanina vastapuoleen nähden. Kollektiivisuus on pienen maan etu. Yhdessä olemme enemmän. Suomen on istuttava kaikissa niissä pöydissä, joissa Suomea koskevia turvallisuusasioita käsitellään. Suomen on siis istuttava myös kaikissa Naton pöydissä.

                                                                                        ****

Tuomioja totesi esitelmässään, missä määrin hänen mielestään olisi mahdollista muuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa:

Suomen linjauksen mukainen sotilaallinen liittoutumattomuus, lainsäädännössä toteutettu mahdollisuus ottaa vastaan ja antaa sotilaallista apua sekä osallistuminen Naton ja Nato-maiden kansainväliseen harjoitustoimintaan, on eduskunnassa yksimielisesti hyväksytty linjaus.

Otsikkotason jälkeen on kuitenkin erikseen arvioitava ja määriteltävä kunkin osalta, mitä se on. Sotilaallinen liittoutumattomuus on nykyisin enemmän tilannekuvaus kuin ohjelmajulistus. Se tarkoittaa myös sitä, että Suomella on jokaiselle suvereenille valtioille kuuluva oikeus harkita myös siitä luopumista, jos se Suomen turvallisuudelle katsotaan perustelluksi. Se ei ole mikään optio, joka velvoittaisi toista osapuolta, eikä sitä sellaisena tule hehkuttaa.

Vaikka Tuomioja antaa viitteitä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudesta asemamäärittelystä hänen näkemänään, hän kirjoittaa edelleen hartaasti sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Kuitenkin viimeaikaisten hallitusten hallitusohjelmissa on asemamäärittelynä ollut ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa” -kirjaus. Noissa hallituksissa Tuomiojakin on istunut ulkoministerinä. Tuomiojaa edelleen selvästi ärsyttää ”Suomi on sotilaallisesti liittoutunut” -määrite.

Tuomioja on Louhisaari-seminaaripuheensa perusteella tulossa jälkikäteen siihen tilanteeseen, jossa Suomi on jo ollut tämän hallituksen aikana. Tämän hallituksen aikana Suomi on solminut puolustusyhteistyösopimuksia Nato-maiden ja Ruotsin kanssa, joiden merkitystä Tuomioja ei ollenkaan käsitellyt esitelmässään. Tuomiojan kirjauksilla SDP ei paljon katsoisi tulevaisuuteen Suomen ja ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. SDP ei siis olisi uuden politiikan tekijä vaan edelleen jarruttaja.

Tuomioja vastusti aikanaan Euroopan EEC/EY/EU-vetoista talousintegraatiota kiivaasti, mutta nyt kannattaa Suomen EU-jäsenyyttä kuitenkin. Mieli on siis muuttunut ja hän on ollut väärässä. Kävisikö samoin Nato-jäsenyyden osalta, jos Suomi liittyisi Natoon Tuomiojan vastustuksesta huolimatta?

Katsotaan ja odotetaan nyt, millaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelmajulistuksen SDP saa aikaan hallitusohjelmaa silmällä pitäen, jos Suomen kansa antaa ensi keväänä SDP:lle valtuutta. Toivottavasti ei anna kummoista valtuutta.

Pahoin pelkään, että Erkki Tuomioja osaa viimeisenä työnä ennen eläköitymistä agitoida ryhmän kannanotot mieleisekseen. Oleellinen seikka on, miten SDP näkee Suomen Nato-jäsenyyden mahdollisuuden sekä EU:n kehityksen todelliseksi puolustustekijäksi ja miten Suomen tulisi liittoutua tähän prosessiin.

Erkki Tuomiojan aktiivinen poliittinen ura on iän puolesta jo ohi. Hänestä ei tule enää koskaan ministeriä eikä etenkään ulkomisteriä, mutta toki hän voi vielä jatkaa kansanedustajan uraa ensi vuoden vaalien jälkeen. Monet hänen ikäpolvensa kansanedustajat luopuvat - älyävät siis luopua - kansanedustajuudesta tämän vaalikauden jälkeen. Tuomiojan ikätoveri Paavo Väyrynen on toki ikipoikkeus.

Tästä lähtien Suomen tulevatkaan hallitukset eivät ole Neuvostoliiton politbyroon mukaisia eläkeläiskerhoja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Erittäin hyvä kirjoitus Pesoselta.

SDP:ssä taitaa olla sukupolvenvaihdos tulollaan, kun Heinäluomakin ilmoitti jättävänsä eduskunnan.

Voi kun Tuomioja -ja monet muut Natojäsenyyttä vastustavat- kirjoittaisivat auki sen, miksi Suomen turvallisuus heikentyisi Natossa. Nyt tuota dilemmaa joutuu täällä itse arvuuttelemaan, kun järkeviä argumentteja väitteen taakse en itse kykene keksimään. Siis miksi nimenomaan ja ainoastaan Suomen kohdalla jäsenyys heikentäisi turvallisuutta? Mitkä ovat ne nykytilan eittämättömät valttikortit, jotka ovat Naton pelotevoimaa väkevämmät?

Nato on kiistattomasti vakauttanut Eurooppaa, ja tekee sitä yhä. Ne jotka eivät siihen usko, pohtikoon vaikkapa millainen olisi liittoutumattomien Baltian maiden asema Venäjän puristuksessa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Tuomioja vanha hölmö jolla on tiettyjä sukurasitteita. Hän myös iältään edustaa tyyppidemarijäsentä joka on pitkälle eläkeikäinen.

Mitä tulee tuohon Skripal-tapaukseen, nyt on oikea porukka lähtenyt selvittelemään juttua. Kuten joku aika sitten arvelin, venäläiskaksikon oikea henkilöllisyys alkaa pikku hiljaa hahmottua kun Bellingcat-ryhmä otti jutun tutkittavakseen. Ryhmä teki mahtavan työn selvittäessään malesialaiskoneen alasampujat ja nyt he ovat siis iskeneet kiinni Skripal-tutkintaan. Heillä on myös lukuisia muita yhtä perusteellisia tutkimuksia tehtynä kotisivuillaan ja ryhmää voi oikeasti pitää isona piikkinä Venäjän perseessä.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Bellingcatin hyvä selvitys löytyy:

https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2018...

Tuon luettuaan tuskinpa edes Suomessa kaikein kiihkeimmätkään Venäjä-mieliset uskovat enää, etteivät Venäjän tiedustelupalvelun kaksi törkytyhmää agenttia olisi olleet asialla.

En näkisi pahaksi, jos kansanedustajat Tuomioja ja Packalén reilusti myöntäisivät oleensa väärässä Venäjän suhteen.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Hienoa, että SDP on huomannut ettei heidän ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa ole jäljellä enää mitään, mistä voisi yrittää pitää kiinni.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Tuomioja on ikänsä puolesta työeläkeläinen mutta tietyistä hommista ei pääse eläkkeelle. Vaikka Tuomioja ei enää lähtisi eduskuntavaaliehdokkaaksi niin Jaakko Laakson tavoin työtä on jatkettava. Toimeksiantaja ei hyväksy pyristelyä. Ettei käy niin kuin Salisburyssa.

Risto Koivula

Urpilaisen ja Tuomiojan linjojen välillä ei voi olla todellista eroa.

Tuomioja aikanaan järjesti Urpin puheenjohtajaksikin pelaamalla tämän pussiin puheenjohtajanvalintarundilla, ja vetäytymällä kisasta juuri oikeassa kohdassa.

Käyttäjän ErkkiTuomioja kuva
Erkki Tuomioja

Mahdoitko taaskaan Ari Pesonen levittää ihan oikeata tietoa allekirjoittaneen suhtautumisesta Skripal-tapaukseen? Alla on fb-päivitykseni 14.9. Myös kirjoitukseni 30.3. asiasta löytyy kotisivultani, eikä siinä ole mitään joka silloisen tiedon varassa kirjoitettuna olisi mitään jota pitäisi muuttaa.

"Kun EU-maat maaliskuussa brittien vaatimuksesta päättivät uusista Venäjään kohdistetuista sanktioista Salisburyn novitchok iskuun liittyen totesin, että ”pidän todennäköisenä, että iskun takana oli tavalla tai toisella venäläistaho”, mutta pidin myös toimia ennenaikaisena ilman oikeudellisesti pitäviä näyttöjä. Nyt kun sellaisia on esitetty tulee vaatia syylliseksi epäiltyjä oikeuteen. Sen sijaan että Venäjä luovuttaisi heidät oikeuteen Britanniassa, jossa tuomioistuimet eivät toimi hallituksen käskyläisinä vaan edellyttävät pitäviä näyttöjä, heidät laitettiin esiintymään valtiollisella tv-kanavalla farssinomaisine kertomuksineen fitness-liikemiesten kiinnostuksesta englantilaiseen katedraaliarkkitehtuuriin."

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Pesosen kirjoituksen ydin oli arvioida valitseeko SDP politiikkaohjelmaksi Tuomiojan vai Urpilaisen linjan.

Tuskin SDP lähtee uudestaan tavoittelemaan puolueettomuutta. Todennäköisesti ei.

Vaihtoehtoisia politiikkaohjelmia voivat sen jälkeen olla EU-puolustusulottuvuuden kehittämisen edistäminen ja Nato-jäsenyyden tavoitteleminen. Aiotko jarruttaa (estää) Nato-jäsenyyttä, kuten Pesonen arvioi? Tämä on se avainkysymys tässä Pesosen kirjoituksessa.

Pelkkää EU-puolustusulottuvuuden edistämistä ja Nato-jäsenyyden vastustamista voidaan pitää jarrutuspolitiikkana samoin kuin kansanäänestyksen edellyttämistä. Siis ei edes passiivisena politiikkana, missä Nato-kysymys jätetään suosiolla muiden puolueiden päätettäväksi. EU-puolustusulottuvuus ei ole SDP:n eikä edes Suomen päätösvallassa. Paperiarmeijan varaan ei voi laskea puolustusta. Hätätilanteessa unioni joutuu kääntymään jäsenmaiden puoleen. Jokainen niistä on Naton jäsen. Nato kieltää aseellisen avun antamisen ulkopuolisille.

Siksi pelkkä EU-vaihtoehdon ajaminen on jarrutuspolitiikkaa. Pyritkö saamaan tämän vaihtoehdon tulemista SDP:n politiikkaohjelmaksi ja ainoaksi ratkaisuksi Suomen puolustusta tukemaan ja kansanäänestyksen vaatimista.

Ruotsiyhteistyön lisääminen ei täytä edes EU:n ulottuvuuden painoarvoa ja avun saanti hätätilanteessa Ruotsilta on kulloisenkin (vähemmistö)hallituksen mielipiteen varassa. Joten ei lähdetä saivartelemaan tällä Suomen lisäoptiolla. Miksi Ruotsi auttaisi, kun Suomi ei yksipuolisesti rauhan aikana tarjoudu auttamaan Ruotsia Gotlannin puolustuksessa, kuten jossakin ehdotin.

Mielellään tähän ydinkysymykseen valotusta sinulta kaivataan, eikä triviaaliin Skripal-historiaan.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén

Britannian esittämät näytöt ylittävät ”todennäköisin syin” kynnyksen, jos asiaa kysytään Britanniassa ja länsidemokratioissa toimivilta poliitikoilta, jotka eivät avoimesti aja Venäjän etuja. Tuomioja on nyttemmin myös todennut, että ”todennäköisin syin” kynnys ylittyy, hyvä niin. Nykyiset näytöt eivät kuitenkaan vielä ole todistettu oikeudellisesti pitäviksi, näyttö esitetään mutta mikä olennaista, punnitaan vasta oikeudenkäynnissä. Koska näytön pitävyys joutuu puntariin vasta oikeudenkäynnissä, siinä mielessä staus quo vallitsee keväästä lähtien. Toisessakin mielessä tilanne on kuitenkin aivan sama nyt kuin 30.3.2018. Motiivi, kyky ja tilaisuus ovat ihan samat kuin keväällä.

Tuomioja tietää yhtä hyvin kuin muutkin valistuneet ihmiset, että suurvaltapolitiikkaa voidaan hoitaa juristien tuella mutta kuten Paasikivi sanoi aikoinaan, ”Kreml ei ole mikään kihlakunnanoikeus”. Sitä eivät ole myöskään Lontoo, Washington DC, Pariisi tai Berliini, kaikkein vähiten näistä Helsinki YYA- ajoista lähtien.

Provokaatiot joko aiheuttavat vastareaktioita, tai sitten eivät. Kansainvälisessä politiikassa täytyy muistuttaa Venäjää siitä, että sen provokaatioihin ja miehitysoperaatioihin reagoidaan. Miksi? Siksi, että länsimailla on oltava välivaiheita, ennen kuin Venäjälle osoitetaan perälaudan paikka. Ei ammuta, vaan asetetaan pakotteita. Perälauta on avoin ja julkinen sotatila Venäjän ja Natomaiden kesken nykyisen rajoitetun keskihaalean sotatilan välillä. Pakotteiden asettaminen on reagointia Venäjän provokaatioihin, poloniumilla on jo aiemmin salamurhattu Englannissa, nyttemmin novitschokilla.

Englanti ei ole tappanut venäläisiä kostoksi, vaikka Venäjä on jälleen yrittänyt salamurhata/salamurhannut Englannissa ja tappanut siinä sivussa sivullisen yksityishenkilön, poliittisista syistä. Tässä mielessä Venäjälle asetetut pakotteet ovat siinä mielessä poikkeavia Venäjän operaatiosta, että ne voidaan peruuttaa, ketään ei ole tapettu. Länsimaat voivat esittää anteeksipyynnön ja tarjota rahallista korvausta Venäjälle, jos Salisburyn operaation taustaorganisaationa onkin Kiihtelysvaaran Martat.

Mitäpä jos länsimaat olisivat toimineet Tuomiojan toiveiden mukaisesti viime keväänä? Venäjän johto olisi voinut osoittaa omalle kansalleen, että Venäjä tekee mitä haluaa, ”Britannian ilmastossa lienee jotain terveydelle haitallista” ja Krim on meidän. Perälaudan olemassaolosta ei olisi muistutettu.

Nyt länsi toimi keväällä Tuomiojan toiveiden vastaisesti ja kas kummaa, Venäjä viesti kansalaisilleen, että se onkin uhri ja jopa länsipoliitikot, suomalainen pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Tuomioja puolustaa meitä uhreja. Tuomioja ei ole tyhmä, hän tietää mitä tekee. Valitettavasti

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset