Suomalaiset SS-sotilaat natsi-Saksan palveluksessa ja Kansallisarkisto

Kansallisarkisto teki selvityksen suomalaisten SS-vapaaehtoisten osallistumisesta siviilien, sotavankien ja juutalaisten surmaamisiin 1941–1943. Selvitys julkistettiin ja luovutettiin valtioneuvoston kanslialle 8.2.2019. Suomi teki selvityksen sotarikollisia jäljittävän Simon Wiesenthal -keskuksen pyynnöstä.

Arkistoselvitykseen liittyviä pdf-muotoisia asiakirjoja voi käydä lukemassa Kansallisarkiston sivustolta (Selvitys suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten ja siviilien surmaamiseen vuosina 1941–1943). Tuolta sivulta löytyviä pdf-muotoisia asiakirjoja on yhteensä seitsemän kappaletta:

Valtioneuvoston tiedote selvityksen luovutuksesta otsikolla ”Selvitys suomalaisten SS-miesten osallisuudesta juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen vuosina 1941–1943 on luovutettu valtioneuvoston kanslialle” päivämäärällä 8.2.2019 löytyy täältä.

Luin nyt kesälomallani varsin perusteellisesti noista edellä luetelluista asiakirjoista suomenkieliset asiakirjat. Englanninkielisistä luin vain The Finnish SS-volunteers and atrocities 1941-1943 -asiakirjan, joka on mielestäni selvityksen pääteos. Siinä on olennainen.

Kehottaisin kaikkia tutustumaan jossain määrin noihin asiakirjoihin ennen railakasta kommentointia.

Tämän blogikirjoituksen otsikossa on kirjattu tarkoituksellisesti SS-sotilaat. Kansallisarkiston selvitysasiakirjoissa on nimettynä SS-vapaaehtoiset tai SS-miehet, eivät suomalaiset SS-sotilaat. Ainoa SS-sotilas-sanan käyttö asiakirjoissa on Hämeen Sanomien jutun otsikko ”Suomalaiset SS-sotilaat liitetty nyt Suomen armeijaan” lehden julkaisupäivämäärällä 13.7.1943.

Sotilas mikä sotilas, vaikka vapaaehtoinen ja miespuolinen.

Käytän tässä kirjoituksessa SS-sotilas-määritettä, vaikka he olivat vapaaehtoisia miehiä eivätkä kaikki välttämättä sotilaita sotilastehtävissä.

                                                                                    ****

Kansallisarkiston selvityksestä nousi valtaisa kohu heti sen julkistamisen jälkeen. Kohun synnytti oheinen kirjaus selvityksen tiivistelmässä:

Selvityksen perusteella on ilmeistä, että suomalaiset SS-vapaaehtoiset osallistuivat hyvin todennäköisesti SS-Divisioona Wikingin eri yksiköiden suorittamiin surmaamisiin ja väkivaltaisuuksiin niin juutalaisia kuin siviilejä ja sotavankejakin kohtaan vuosina 1941-1942. On kuitenkin todettava, että käytössä ollut lähdeaineisto ei anna riittävän yksityiskohtaisia tietoja yksittäisten tapahtumien tarkaksi arvioimiseksi.

Noista kahdesta virkkeestä ensimmäinen oli uutisoinnin ydin kautta koko suomalaismedian (esim. Yle 8.2.2019, HS 8.2.2019, IS 8.2.2019 ja IL 8.2.2019).

Suomalaiskutoinen soppa tuosta yhteenvedon sisältämästä kirjauksesta oli selvä. Sopan liemet läikkyivät myös Saksassa, kun suomalaisten SS-sotajoukkojen Veljesapu-perinneyhdistyksen silloisen puheenjohtaja Pekka Kääriäisen Berliinissä sijaitseva Bryggeri-baari joutui boikotin kohteeksi (esim. Yle 9.3.2019, Berliner Morgenpost 5.3.2019, Frankurter Allgenmaine 25.3.2019, Berliner Bündnis gegen Rechts (BBgR), Besser ohne Nazis 2.3.2019 jne.). Kääriäisen tapaus ei kuitenkaan liity suoraan Kansallisarkiston selvitykseen, mutta suomalaisten toimintaan natsi-Saksan SS-joukoissa kuitenkin.

Tuo natsi-Saksaan liittyvä suomalainen SS-soppa ei ole valmis vieläkään puolen vuoden jälkeen. Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva on saanut ilmeisemmin viime päiviin saakka uhkauksia Kansallisarkiston SS-sotilasselvityksen takia:

Paitsi mainittua oikaisuvaatimusta olen saanut ottaa vastaan ala-arvoisia viestejä ja jopa uhkauksia. Jälkimmäiset toimitetaan poliisille.” (Kansallisarkisto, Pääjohtaja Nuortevan avoin vastaus: ”He eivät ano lupaa eivätkä pyydä anteeksi” 18.7.2019).

Oikaisuvaatimuksen Kansallisarkiston 8.2.2019 julkaisemasta selvityksestä olivat esittäneet 81 entistä SS-sotilaan omaista kirjeellä. Kirjeessä oli kirjattuna:

Selvityksessä esitetyt johtopäätökset häpäisevät isiemme muiston sekä aiheuttavat jatkuvaa mielipahaa paitsi elossa oleville iäkkäille vapaaehtoisille myös vapaaehtoisten sekä sankarivainajien lähipiireille.” (HS 14.7.2019).

Itse suomalaisia SS-sotilaita on elossa enää kahdeksan.

Tuossa Nuortevan avoimessa vastauksessa oikaisuvaatimukseen liittyen hän aivan oikein korostaa selvityksen julkaisutilaisuudessa esille noussutta kansainvälistä kiinnostusta ja sitä, ettei selvityksestä löydy eväitä mahdollisesti sotarikostutkintaan.

Kansallisarkisto – aivan oikein – ei ole suostunut oikaisuun.

                                                                                    ****

Suomalaiset vapaaehtoiset SS-sotilaat natsi-Saksan palveluksessa tulevat olemaan Suomessa ikuinen kiistelyn aihe. Suomen liittolaissuhde natsi-Saksaan on ollut, on ja tulee olemaan tulevaisuudessakin Suomessa ikuinen kiistelyn aihe. Asia on yli 75 vuotta vanha, jolle ei vedä vertoja Suomen suhteet Neuvostoliittoon toisen maailmansodan jälkeen. Asia on suomalaisille tunnekysymys, jota ajatellaan tunteella.

Edellä mainittu Pekka Kääriäisen Bryggeri-baariin liittynyt SS-boikotti on meistä pieni ja vähäpätöinen asia. Saksassa se ei ollut vähäpätöinen asia sen juttumäärän perusteella, mitä pienen olutbaarin pitäjästä Saksassa kirjoitettiin. Natsi-Saksa on Euroopassa edelleenkin herkkä asia, jota me emme täällä Pohjolan perukoilla täysin ymmärrä.

Me emme ymmärrä, kuinka tuomitsevasti kaikkeen natsi-Saksaan olleeseen liittolaisuussuhteeseen tai edes ystävämielisyyteen muodossa tai toisessa Euroopassa suhtaudutaan. Siis siihen, että jokin liittolaissuhde tai edes ystävämielinen suhde natsi-Saksaan ei ole tuomittu jossakin maassa vääränä.

Kansallisarkiston SS-selvityksessä on huomioitava, että sen vaade tuli Suomen ulkopuolelta. Toisen maailmansodan sotarikollisia jäljittävän Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff pyysi Suomelta selvityksen tekemistä. Selvityspyyntö esitettiin presidentti Sauli Niinistölle tammikuussa 2017.

Selvitys annettiin selvitettäväksi Kansallisarkistolle, ei poliisille eikä muulle vastaavalle tutkivalle viranomaistaholle.

Kyse oli siis historiakatsannon mahdollisista asioista, ei mistään muusta. Kyse oli pitkälti itse asiassa moraalista. Alkuperäinen kysymys oli, onko suomalaiset SS-sotilaat syyllistyneet sotarikoksiin, joista heidät tulisi saattaa edesvastuuseen. Ketään ei syytetty eikä tuomittu. Esitettiin vain todennäköisyyksiä historiadokumenttien perusteella. Selvitys ei anna myöskään ulkomaisille toimijoille esittää mitään uusia vaatimuksia.

Mikä on  mahdollista ja mikä on todennäköistä, on yleensä kiistelyn aihe silloin, kun ei istuta oikeudessa vaan kun tulkitaan ja kirjoitetaan historiaa.

Presidentti Niinistö toimi oikein. Kansallisarkisto toimi oikein. Selvitysaineisto kertoo vastauksen: sotarikoksia ei voida osoittaa, mutta suomalaiset SS-vapaaehtoiset osallistuivat hyvin todennäköisesti SS-divisioona Wikingin eri yksiköiden suorittamiin surmaamisiin ja väkivaltaisuuksiin niin juutalaisia kuin siviilejä ja sotavankejakin kohtaan vuosina 1941-1942.

Kyse oli historiaselvityksestä eikä mistään esitutkinnasta. Kyse oli lähes 80 vuotta sitten tapahtuneesta. Pitkälti historiasta siis.

                                                                                    ****

Suomi ei koskaan ole pessyt perusteellisesti liittolaissuhdettaan natsi-Saksaan vuosina 1941-1944.

Suomi ei pessyt perusteellisesti ”liittolais”suhdettaan Neuvostoliittoon vuosina 1945-1991. Tarkoitan erityisesti sisäpolitiikkaa värittänyttä kotiryssäaikaa vuodesta 1954 Neuvostoliiton hajoamiseen.

Neuvostoliitto vuosina 1954-1991 ja natsi-Saksa vuosina 1941-1944 ovat meille edelleen vaikeita ajankohtia kuluneista vuosikymmenistä huolimatta. Kaikkea emme ole olleet valmiita itseltämme selvittämään emmekä hyväksymään. Reagointi Kansallisarkiston SS-selvitykseen kuvastaa hyvin meidän suomalaista ehdottomuuden ”me teemme kaiken aina oikein” -luonteenlaatuna.

Me emme olleet koskaan valmiit selvittämään kotiryssäaikaamme jonkin muotoisessa totuuskomissiossa kuten monet muut Itä-Euroopan maat selvittivät. Meitä erotti muista Itä-Euroopan maista se, että hallintomme ei kaatunut eikä vaihtunut niin kuin muissa Neuvostoliiton hallinnassa olleissa Itä-Euroopan maissa kommunismin romahtamisen myötä. Johtoon astuivat uudet päättäjät. Suomessa vanhat jatkoivat, joten selvityksille ei ollut tilaa tarpeista huolimatta.

Likainen pyykki olisi hyvä aina pestä. Ennemmin tai myöhemmin. Likaisissa oleminen on epämiellyttävää eikä aika tee likaisesta puhtaampaa.

                                                                                    ****

Olen kahdesti joutunut vahvasti puolustamaan mielipidettäni, että Suomi oli natsi-Saksan liittolainen vuoden 1941 kesäkuusta alkaen. Nuo tunteita herättäneet kirjoitukset ovat otsikolla ”Saamme edelleen kiittää länsimaita 70 vuotta sitten saamastamme myötätunnosta” (US-blogi 6.12.2015) ja ”Presidentti Kekkonen käsitteli aluevaihtoja Neuvostoliiton kanssa kolmesti” (US-blogi 21.5.2019).

Noiden kirjoituksen kommenteissa ei oikein hyväksytty, että Suomi olisi ollut natsi-Saksan liittolainen vaan erillissotaa käyvä.

Ikuisuusaihe siis, josta ei kannata enää väitellä. Suomalaisille ei kannata tyrkyttää Jaltan konferenssissa Winston Churchillin esittämiä kannanottoja Suomen suhteista natsi-Saksaan. Suomi ja suomalaiset löytävät aina jostakin yhden sanan, jolla kiistää kaiken ja samalla luulevat, että asia on hoidettu.

Winston Churchill Teheranissa 1.12.1943 klo 13-15: ”Tunsin myötätuntoa suomalaisia kohtaan, kun vuonna 1939 syttyi sota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Englannissa olivat sympatiat suomalaisten puolella. Kuitenkin kaikki Englannissa kääntyivät Suomea vastaan, kun suomalaiset liittyivät Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon. Minusta se oli alhaista käytöstä suomalaisten taholta.

Pariisin rauhansopimus (Rauhansopimus Suomen kanssa 20/1947):

katsoen siihen, että Suomi, tultuaan Hitlerin Saksan liittolaiseksi ja osallistuttuaan sen rinnalla sotaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoa, Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja muita Yhdistyneitä Kansakuntia vastaan, on osaltaan vastuussa tästä sodasta;”.

Toisen maailmansodan voittajamaat ovat siis yksiselitteisesti todenneet Suomen Hitlerin natsi-Saksan liittolaiseksi. Kiitos kuitenkin erityisesti Iso-Britannialle, että pääsimme melko vähällä. Todella paljon pahemminkin olisi voinut käydä, jos Jaltalla asiat eivät olisi menneet oikein.

Voin vain kuvitella vielä nyt sitä palautetta, jonka näkemykseni Suomesta natsi-Saksan liittolaisena tulee herättämään ja kuinka paljon keksitään yksittäisiä sanoja ja lauseita kumoamaan väite Suomen liittolaissuhteesta natsi-Saksaan, jossa yksi osatekijä on Suomen SS-sotilaat. Kaivetaan tarvittaessa kaikki Hitlerin yksittäiset lauseet osoittamaan, ettei Suomi ollut Saksan liittolainen.

Suomea sitova totuus on siis kuitenkin kirjattu em. Pariisin rauhansopimukseen, jonka mukaan on edelleen elettävä.

                                                                                    ****

Korostan näihin suomalaisissa ikuisuusriitatapauksiin liittyen, että on yhdentekevää, miten me asiat näemme. Tärkeintä on tietää, miten muut asiat näkevät ja mitoittaa toimemme sillä perusteella. Jokainen voi toki esittää omat henkilökohtaiset mielipiteensä, mutta valtion pitää mitoittaa toimenpiteensä myös ulkopuoliset mielipiteet huomioiden. Kiistäminen ja ”omien tosiasioiden” esittäminen ei yleensä tuota tulosta.

Vielä kylmän sodan aikaan oli poliittisesti oikein kiistää, että Suomi olisi ollut toisessa maailmansodassa natsi-Saksan liittolainen. Kyse oli Neuvostoliitosta, jolle ei voitu antaa ”tehän olitte natsi-Saksan liittolainen” -lyömäkalua Suomen tunnustamana. Neuvostoliitto tiesi kyllä Suomen ajatuskuvion. Tuo olisi kuitenkin syytä viimein niidenkin tunnustaa, jotka ajattelevat Suomen ja natsi-Saksan suhteesta toisin.

Suomalaiset SS-sotilaiden palvelemisesta natsi-Saksan armeijassa Kansallisarkiston selvitys oli poliittisesti ajateltuna oikein. Selvityksen tekemiseen pyyntö ja paine tuli ulkomailta. Selvitys tehtiin tutkimuksen pelisääntöjä kunnioittaen. Selvitys täytti riittävästi sen kysymyksen vaateet, jotka sille oli asetettu: onko sotarikollisia, jotka olisi päästetty pälkähästä ilman tuomiota ja rankaisua. Tyytymättömyyttä on osoittanut enää joukko natsi-Saksan armeijassa palvelleiden SS-sotilaiden omaisista, mutta virallisen Suomen kannalta asia on pitkälti loppuun käsitelty.

On muistettava, että vasta pitkien neuvottelujen jälkeen Suomen hallitus salli keväällä 1941 Suomen kansalaisten rekrytoinnin Waffen-SS:ään. Valtiovalta ei siis ollut suin päin innostunut hankkeesta. Suomalaissotilaat olivat pataljoonana Waffen-SS:n Wiking-divisioonassa. Jos asia kiinnostaa enemmän, kannattaa tutkailla myös 5. SS-Panzer-Division Wiking -divisioonaa ja sen pataljoonia sekä rykmenttejä. Kannattaa myös tutkailla, miten Saksa organisoi nämä vieraiden maiden sotilaita sisältävät vapaaehtoiset, jota eivät olleet pakotettuja sotilastehtäviinsä synnyinmaansa puolesta.

Historian tutkimus jatkuu. Ketään ei ole syytetty mistään eikä tulla syyttämäänkään. Kansallisarkiston selvitys vastaa kuitenkin hyvin – siis tutkimuksen lähtökohdista – niihin ulkopoliittisiin historiakysymyksiin, joita Suomelle on asetettu. Simon Wiesenthal -keskus odotti pitkään kysymystensä esittämistä Suomelle. Se ei ole sattumaa. Suomelle olisi voinut asettaa Samat kysymykset jo vuosikymmeniä sitten, mutta Suomen vastaus ei olisi ollut sama.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu