AriPesonen1

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 11 min 50 s sitten

Kärpät ja HPK SM-liigan finaaleihin

15.4.2019 21:07

Oulun Kärpät ja Hämeenlinnan Pallokerho ovat selviytyneet jääkiekon SM-liigan finaaleihin. Kärpät ratkaisi finaalipaikan voittamalla maanantaina Helsingissä HIFK:n 3-0. HPK löi Hämeenlinnassa Tapparan 4-3.

Molemmat välieräsarjat päättyivät otteluvoitoin 4-2. Seitsemännet välieräottelut jäivät pelaamatta, joten Kärpillä ja HPK:lla on neljä lepopäivää ennen lauantaina alkavaa finaalisarjaa.

Kärpät puolustaa mestaruutta. Se on voittanut mestaruuden aiemmin 1981, 2004, 2005, 2007, 2008, 2014, 2015 ja 2018.

Naisleijonien finaalilla kovat katsojaluvut – kisojen yleisömäärä pettymys

15.4.2019 20:04

Naisleijonia voi varmasti kutsua jääkiekon MM-kisojen moraaliseksi voittajaksi, vaikka Yhdysvallat rankkarikisan päätteeksi kultamitalit veikin. Suomalaisten hylätty maali jatkoajalla jättää jossittelunvaraa, vaikka videotuomarilla oli oma näkemyksensä sääntöpykälän tulkitsemisesta.

Naisleijonien MM-finaali veti YLE:n kanavilla parhaimmillaan 2,4 miljoonaa katsojaa. TV2:n katsojakeskiarvo oli 723 000. Lukema oli todella kova siinäkin valossa, että samaan aikaan TV1:ssä käynnissä oli eduskuntavaalien tulosilta, jolla oli koko ajan yli miljoona katsojaa.

Eduskuntaan noussut Jussi Halla-ahon ärhäkkä oikea käsi: ”Totta kai me keskustelemme hallitukseen menosta”

15.4.2019 19:45

Perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Riikka Purra nousee eduskuntaan. Häntä voi luonnehtia puheenjohtaja Jussi Halla-ahon oikeaksi kädeksi siinä mielessä, että Purran näkee usein Halla-ahon vanavedessä tilaisuuksissa ja paneeleissa. Twitterissä hän tituleeraa itseään spin doctoriksi ja on työstänyt puolueen linjauksia.

Vaalipäivänäkin hän oli Halla-ahon mukana Pikkuparlamentin tulosillassa.

Purra on perussuomalaisten kovan linjan maahanmuuttokriitikoita. Vaalisivullaan Purra toteaa, että viimeiset 15 vuotta häntä on erityisesti liikuttanut maahanmuutto.

Urheilujulkisuus auttoi monia eduskuntaan – NHL-status ei auttanut

15.4.2019 19:30

Urheilumenestys on Suomessa tehokas tie poliittiselle uralle, kuten huipputason korkeushyppääjä Urho Kekkonen aikoinaan todisti. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissakin useampi urheilun kautta profiloitunut julkkis ratsasti Arkadianmäelle.

Olympiamitalisteista painija Marko Asell tekee paluun eduskuntaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Atlantassa 1996 kreikkalaisroomalaisessa painissa hopeaa voittanut Asell oli SDP:n kansanedustajana 2007-11 ja tuli nyt valituksi SDP:n riveistä Pirkanmaan maakunnasta 7349 äänellä.

Nyt tuli neljän kohdan luettelo uudelle hallitukselle: ”Siinä on Antti Rinteelle työlistaa”

15.4.2019 19:17

Keskuskauppakamarin toimitusjohta Juho Romakkaniemi korosti maanantaina, että Suomeen tulisi saada uusi hallitus mahdollisimman pian. Samalla hän sanoi uskovansa, että sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kokeneena neuvottelijana ja kompromissien tekijänä hoitaa hallitusneuvottelut tehokkaasti ja nopeasti.

Touko Aalto ja Ozan Yanar avautuvat vaalitappioistaan: ”Mitä seuraavaksi? Yritän maksella vaalimainokset pois”

15.4.2019 18:29

Eduskunnasta pudonnut vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto tunnustaa, että takki on nyt tyhjä. Hän joutui luopumaan vihreiden puheenjohtajuudesta viime syksynä sairastumisensa vuoksi. Hän oli masennuksen vuoksi sairauslomalla kansanedustajan työstä viime vuoden loppuun asti. 

”Viime syksynä valmistaudun täysillä viemään puolueeni vaaleihin. Sairaus vei minulta kuitenkin puolueen puheenjohtajuuden. Palasin tammikuussa eduskuntaan valiokunta- ja täysistuntotyöhön. Työ auttoi pääsemään yli synkimmän virran”, hän kirjoittaa Facebookissa vaalituloksen selvittyä.

Eduskunnasta pudonneet siniset kokoustivat - Sampo Terho IL:lle: ”Toiminta tulee jatkumaan”

15.4.2019 18:02

Ilman yhtään kansanedustajapaikkaa jääneen sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terho vakuuttaa puolueen toiminnan jatkuvan. Sinisten puoluehallitus ja puoluevaltuusto pohtivat puolueen tulevaisuutta heti maanantaina iltapäivällä. 

Perussuomalaisten vaalitulos puhuttaa maailmalla: ”Näemme kokonaan uuden piirteen populistien arsenaalissa”

15.4.2019 17:43

Perussuomalaisten nousu Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi eduskuntavaaleissa on saanut laajaa huomiota osakseen ulkomailla.

Perussuomalaiset sai 17,5 prosenttia äänistä ja 39 paikkaa eduskuntaan, kun vaaleissa suurimmaksi puolueeksi noussut sdp saa 17,7 prosentin kannatuksella 40 paikkaa.

Ruotsin entinen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt arvioi, että puolueen taipaleessa on alkanut kokonaan uusia vaihe. Hän uskoo, että puolueen kannatus on ensisijaisesti vastalause ilmastopolitiikalle.

Uutissuomalainen: Enemmistö keskustan piirijohtajista valmiita hallitukseen – Juha Sipilää ei olla äkkiseltään vaihtamassa

15.4.2019 16:50

Enemmistö keskustan piirijohtajista on Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valmiita osallistumaan uuteen hallitukseen. Kyselyyn vastanneista piiripuheenjohtajista neljä on sitä mieltä, että puolueen paikka on seuraavaksi oppositiossa. Uutissuomalainen tavoitti maanantaina 18 puheenjohtajaa 21:stä.

Talouden asiantuntijat: ”Todennäköisimmällä hallituskokoonpanolla vaikea puuttua Suomen ongelmiin”

15.4.2019 16:29

Ekonomistit ja analyytikot arvioivat, etteivät Suomen tarvitsemat uudistukset juuri etene uudella hallituskaudella. Pessimistisimpiä ovat Nordean analyytikot Lotta Lähteenmäki ja Kristian Nummelin. 

”Sosialidemokraatit suosivat korkeaa verotusta eivätkä epäröi kasvattaa julkista kulutusta. Suomella on kuitenkin vastassaan suuria haasteita työikäisen väestön supistumisessa ja ikääntymiseen liittyvien menojen kasvussa”, he kommentoivat katsauksessaan.

Tarkastuslaskenta varmisti Lapin viimeisen paikan: Toiseksi suurin äänisaalis ei riittänyt

15.4.2019 16:02

Eduskuntavaalien tarkistuslaskenta on varmistanut kansanedustaja Markus Lohelle (kesk) jatkokauden eduskunnassa. Vihreiden Riikka Karppinen jäi tulematta valituksi vain hienoisella erolla. Äänikynnys Lapissa on maan korkein.

Karppinen sai tarkistuslaskennan mukaan 7 818 ääntä, mikä on toiseksi eniten koko vaalipiirissä. Lapin ykkönen on keskustan Katri Kulmuni 8400 äänellä.

Markus Lohen vertailuluku on tarkistuslaskennan jälkeen kuitenkin 9 715 ja Karppisen 9 705. Karppinen sai tarkistuslaskennassa yhden äänen lisää, mutta Lohen vertailuluku kasvoi kolmella äänellä.

Paavo Väyrynen: ”Ei keskustan romahdus siitä johtunut, että puolue on kantanut hallitusvastuuta”

15.4.2019 15:24

Konkaripoliitikko, sunnuntain vaaleissa eduskunnasta pudonnut Paavo Väyrynen arvioi Juha Sipilän (kesk) hallituksen linjan olleen liian oikeistoliberaali.

Antti Rinteeltä ensimmäiset askelmerkit: ”Nämä ovat asioita, jotka erottavat meidät perussuomalaisista tällä hetkellä”

15.4.2019 14:45

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne linjaa, että puolueen kestävän kehityksen agenda on se, jonka pohjalle hän alkaa rakentaa kysymyksiä muille puolueille hallitusneuvotteluja silmällä pitäen. 

25.4.2019 se alkaa – Näin Suomen uuden hallituksen muodostaminen etenee

15.4.2019 14:04

Valtioneuvoston kanslia tiedottaa hallitustunnusteluista ja -neuvotteluista.

Suomi äänesti eilen sunnuntaina eduskuntavaaleissa ja suurimmaksi puolueeksi nousi nipin napin sdp 40 paikalla. Kakkosena oli perussuomalaiset 39 paikalla ja kolmantena kokoomus 38 paikalla.

”Sdp haluaa yllättää kaikki” – Ex-puoluesihteeri: Näin Antti Rinne voi koota hallituksen

15.4.2019 13:51

Sdp:n entinen puoluesihteeri, nykyisin viestintätoimisto Kreabissa ja Liike nytissä vaikuttava Mikael Jungner hahmottelee blogissaan tulevan hallituksen kuviota.

Hallitusneuvotteluista on ennakoitu sunnuntaisten eduskuntavaalien jälkeen vaikeita, sillä kolme suurinta puoluetta ovat äärimmäisen tasaisia paikkamäärissä. Antti Rinteen sdp ylsi niukin naukin suurimmaksi puolueeksi.

Naisleijonien tunnelmat alamaissa – maalin hylkäämiselle löytyi myös peruste

15.4.2019 13:05

Naisleijonien upea jääkiekon MM-turnaus päättyi ikävästi, kun videotuomarointifarssi johti suomalaisten jatkoaikamaalin hylkäämiseen. Yhdysvallat sai armoa ja pystyi voittamaan kultamitalit rankkarikisan päätteeksi.

Amerikkalaispelaajat juhlivat MM-kultaansa varsin hillitysti. Suomalaisten maalin hylkääminen lässähdytti Espoon Metro-areenalla sen kuuluisan suuren urheilujuhlan tunteen.

- Oltaisiin varmasti pikkuisen iloisempia maailmanmestareita oltu kuin noi tuolla, kuittasi Suomen joukkueen puolustaja Minnamari Tuominen.

Jari Lindström: ”Siniset ja minä koimme katastrofin – ei mitään seliteltävää”

15.4.2019 12:59

Entinen työministeri ja sinisen tulevaisuuden kansanedustaja Jari Lindström kirjoittaa blogissaan sinisten vaalitappiosta. Yksikään sinisen tulevaisuuden 17 kansanedustajasta ei tullut valituksi jatkokaudelle eduskuntaan.

Lindström kertoo harkitsevansa nyt asettumista ehdolle eurovaaleihin.

”Siniset ja siinä samalla minä koimme katastrofin vaaleissa. Siinä ei ole mitään seliteltävää”, Lindström toteaa.

”En ole millään tavalla katkera. Olen helpottunut ja kiitollinen.”

”Kaikki odottavat, mitä hän tekee” – Maria Ohisalo singahti kertaheitolla vihreiden kärkinimeksi, vaalitulos tuo täysmullistuksen

15.4.2019 12:34

Vihreiden uuden kansanedustajan Maria Ohisalon odotetaan avaavan puolueen puheenjohtajapelin, sanoo entinen puoluesihteeri Panu Laturi. Hänen mukaansa Ohisalo olisi käytännössä varma voittaja, jos hän kisaan lähtisi. Ohisalolla on kuitenkin edessään tiukka pohdinta.

Perussuomalaisten ääniharavat uusiksi – Oulusta kaksi uutta kasvoa eduskuntaan

15.4.2019 11:38

Perussuomalaisten ylivoimainen ääniharava eduskuntavaaleissa oli puheenjohtaja Jussi Halla-aho, joka keräsi hurjan yli 30 000 äänen potin ja oli koko maan ykkönen äänimäärässä.

Perussuomalaisten kymmenen eniten ääniä saaneiden listalla on useita uusia kansanedustajia. Heti listan kolmanneksi pongahti Vaasasta Mauri Peltokangas, yrittäjä ja myyntineuvottelija, joka oli mukana perussuomalaisten kohutulla vaalivideolla ”V niin kuin ketutus”.

Kokoomuksella kolme rakettimaista nousijaa ohi Petteri Orpon – Savolainen dekkaristi nousi top 10 -listalle

15.4.2019 10:30

Kokoomuksella on sdp:n tavoin nuoremman polven nousevia tähtiä, jotka jättivät puolueen puheenjohtajan selvästi taakseen äänimäärissä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Katso taulukko jutun lopusta.

Sivu « 3 | 4 | 5 | 6 | 7 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset