AriPesonen1

Kaikki blogit puheenaiheesta 2018

Vastakkainasettelu ei nähtävästi ole ohi

Kuvittelin jo, että varsinkin viimeaikainen tutkimustieto olisi hillinnyt parastaikaa Ylessä pyörivän "Vapaussodan 100-vuotisjuhlien" kaltaisia pönöttäviä riekkujaisia. Väärin kuvittelin.

Fasismin rönsyt Sipilän Suomessa

Fasismi ei ole joko/tai. Se on aina vähintään siemeninä, jotka voivat itää. Sipilän kaudella se versoo ja rönsyää avoimesti, ensimmäistä kertaa sitten 30-40-luvun. Sota AY:ta vastaan, heikoimpien kuritus, totalitarismi, vapaan tiedonvälityksen korvautuminen propagandalla, naisen aseman heikkeneminen, eriarvoisuus, sorto ja vitsakimput/kepitys eivät ole enää muutoksen enteitä. Ne ovat fasismia itseään. Kristittyjen antama tuki mahdollisti sen nousun 1900-luvulla, samoin 2000-luvulla.

Jos Niinistö voittaa vaalit niin Voitto-robotti asiasta uutisoi

Siltä se nyt vahvasti näyttää. Nykyinen presidentti Sauli Niinistö jatkaa presidenttinä seuraavat kuusi vuotta. Miksikö tästä nyt kirjoitan? Siksi, että olen näistä vaaleista kirjoittanut aiemminkin ja tuolloin olin vahvasti sitä mieltä, että vaaleissa mentäisiin toiselle kierrokselle.

Ulkomaalainen tutkinnon suorittanut ei työllisty: nollakoulutusta vai rasismia?

Iltalehti kirjoitti 1.1.2018 jutun sambialaisesta Clement Kasongosta. Hän on sambialainen Vaasan yliopistosta valmistunut kansainvälisen liiketoiminnan maisteri, joka siivoaa lattioita. Clementillä on myös tradenomin koulutus Laureasta. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä