*

AriPesonen1

Kaikki blogit puheenaiheesta CETA

Keisarin uudet vaatteet?


Perussuomalaisten kesäkuussa tapahtunut puheenjohtajan vaihdos tai oikeammin puheenjohtajiston vaihdos on aiheuttanut pientä katkeruutta tai paremminkin sanottuna suuren kaaoksen, ainakin perussuomalaisissa jäsenistössä.
Päivittäin saan lukea monien perusuomalaisten Facebook-päivityksiä, joissa kitkerään sävyyn kuittaillaan loikkarien suuntaan mitä ihmeellisimmillä puujalkavitseillä.

Uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho nauttii monien tavallisen jäsenen suurta arvostusta, ainakin vielä, mutta kuinka kauan, sitä on hyvä seurata.

Kuukauden päästä äänestetään kiistellystä vapaakauppasopimuksesta

Euroopan unionin ja Kanadan johtajat kokoontuivat viime lokakuussa allekirjoittamaan vuodesta 2009 lähtien neuvotellun laaja-alaisen talous- ja kauppasopimus CETA:n (Comprehensive Trade and Economic Agreement). Brysselissä tuolloin järjestettyyn juhlalliseen allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat EU:n puolelta silloisen puheenjohtajamaan Slovakian pääministeri Robert Fico, Eurooppa-neuvoston kiihkeänä miehenä pidetty puolalainen puheenjohtaja Donald Tusk sekä EU:n komission

Kanadan ja EU:n välinen luottamus vahvistui

Euroopan parlamentti äänesti viime viikolla reilulla enemmistöllä EU:n ja Kanadan välisen vapaakauppasopimuksen (CETA) allekirjoittamisen lykkäämistä vastaan. Äänestystulos on vahva osoitus siitä, että Eurooppa haluaa vauhdittaa jo sovitun edistyksellisen vapaakauppasopimuksen hyväksymistä.

Eri ryhmiä edustaneiden yksittäisten meppien aloite teki jo harmittavaa vahinkoa Euroopan ja Kanadan suhteille, mutta parlamentin äänestystulos vahvistaa onneksi luottamusta maiden välillä. Toivottavaa olisi, ettei vastaavia aloitteita enää tehtäisi.

CETA tulee, perustuslaki joustaa?

Vuosia on puhuttu EU:n demokratisoinnista. Parlamentille on vaadittu lisää valtaa lainsäädäntöprosessia ja sitä on myös saatu. sitten on niitä tilanteita, joissa sitä valtaa ei vaan haluta käyttää. Kuten Kanadan kanssa solmittavan CETA-kauppasopimuksen kohdalla. Sen sijaan että EP valiokuntineen voisi käydä perusteellisesti läpi 1600-sivuisen sopimuksen, diiliä kiirehditään nyt mahdollisimman nopeasti ratifioitavaksi.

Cetasta, vapaakauppasopimuksista ja veronkierrosta

 

On kulunut kahdeksan vuotta EU:lta ja Kanadalta päästä pisteeseen, jossa alueet ovat likellä päätyä yhteismarkkina-alueeksi –  alueeksi, joiden välillä pääoma voi liikkua vapaasti ilman että sitä verotettaisiin (tästä seuraa kysymys: millä ne verot korvataan?), kirjoittaa Oscar Rickett.

Vapaakauppa taas vaakalaudalla - Tästä syystä se on hyvä asia

Belgian ranskankielisen osan Vallonian alueparlamentti ei hyväksy Euroopan unionin komission uusinta esitystä Kanadan kanssa tehtävästä vapaakauppasopimuksesta. Vallonia on yksi Belgian liittovaltion kolmesta alueesta. Se käsittää oleellisen osan maan ranskankielisestä väestöstä sekä saksankielisen yhteisön. Belgian osalta vapaakauppasopimuksen neuvottelut eivät etene mihinkään suuntaan ennen kuin Vallonia on valmis hyväksymään sen.

WTO-terveiset Genevestä – kolme pointtia Euroopan Unionille

Tällä viikolla WTO:n Public Forum tarjosi jälleen kolmessa päivässä läpileikkauksen kauppapolitiikan tämän hetkisistä näkymistä.

Puheet TTIP:n ja CETA:n taloudellisista hyödyistä ovat täyttä potaskaa

 

Suomalaiset poliitikot ovat kunnostautuneet viime vuodet puhumalla TTIP-ja CETA-sopimuksista puhtaaseen toiveajatteluun perustuvaa puuta heinää, mikä vähänkään selväjärkistä ihmistä ainoastaan hirvittää.

Koska Suomi herää ?

Saksassa on meneillään seitsemän kaupungin yhteinen mielenosoitus TTIP, CETA ja TiSA -sopimuksia vastaan!

Mielenosoitus on jaettu Stuttgartin, Münchenin, Kölnin, Berliiniin, Hamburgin, Leipzigin ja Frankfurt am Mainin kesken.

Viime vuonna Berliinissä järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui 250.000 demokratian tilasta ja sosiaalipoliitikasta huolissaan olevaa kansalaista.

 

EU-komissiolle luovutettiin kansalaisaloite, jonka allekirjoitti yli 3.000.000 eurooppalaista!

 

EU-komissio pyyhki tällä nimilistalla perseensä!

 

Euroopan unioni ei salaile

Muistutetaanpa taas siitä, että sen kummemmin TTIP- kuin CETA-neuvotteluissakaan Euroopan unioni ei salaile mitään. Kaikki mahdolliset julkisuusongelmat ovat amerikkalaislähtöisiä.

Tänään komissio julkaisi uusimmat neuvottelupaperit:

http://trade.ec.europa.eu/doclib/press/index.cfm?id=1527

Täältä löytyy koko TTIP:n historia ja nykytilanne Euroopan näkökulmasta:

http://trade.ec.europa.eu/doclib/press/index.cfm?id=1230

Tässä on valmiiksi neuvotellun CETA:n koko teksti:

http://trade.ec.europa.eu/doclib/docs/2014/september/tradoc_152806.pdf

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä