AriPesonen1

Kaikki blogit puheenaiheesta Donald Trump

Onko tavallinen enontekiöläinen yhtä tärkeä kuin Trump ja Putin?

Tarkka-ampujia lentokentällä, poliisin ja rajavartiolaitoksen erikoisjoukot Helsingin katoilla. Puolustusvoimat valmiudessa. Satoja poliisimiehiä ylitöissä, osa hälytetty töihin Helsinkiin Pohjois-Suomesta kesken parhainta loma-aikaa. Helsingin keskustan kaivonkannet hitsattu kiinni, suojelupoliisi tehostanut potentiaalisten terroristien valvontaa niin verkossa kuin reaalimaailmassakin. Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen huipputiukat turvallisuusjärjestelyt tulevat Suomelle kalliiksi. 

Trump käsiraudoissa, mutta avain presidentin taskussa

Presidenttiehdokas Donald Trump voitti viimeiset US-presidentinvaalit toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Toiseksi tullut Hillary Clinton sai eniten ääniä. Jo tuloksen julkistuksesta lähtien on ylläpidetty väitettä, että Venäjä ja Kreml olisivat vaikuttaneet amerikkalaisiin ja näin vaalitulokseen Trumpin eduksi. Mitään ratkaisevia todisteita ei olla ainakaan vielä / julkisesti esitetty tai toteen näytetty.

Trump ja Putin tapaavat - toimittajat "analysoivat"

Vasemmistomedian toimittajat (etunenässä HS) tuuppaavat analyysejään Trumpista ja tapaamisesta jatkuvalla syötöllä. Laatu on tyypillistä pääkirjoitustasoa, eli ei sisältöarvoa. Kiinnostavia ne ovat silti.

 

Tarinoivien professoreiden aika on koittanut!

Leijuuko Helsingin yllä maanantaina 16.7.2018 tunnekylmä vai laiminlyöty vauvailmapallo?
Eli sekalaisia mietteitä hetkestä, jona Suomi on maailman keskipiste.

Putin, Trump ja Ortega

Sunnuntaina ja maanantaina Helsingissä pidetään mielenosoituksia Putinia ja Trumpin vastaan. Ylen tietojen mukaan mielenosoituksia on yhteensä 11. Mielenosoituksista suurin on ennakkotietojen mukaan Helsinki Calling -mielenosoitus. Se on eri kansalaisjärjestöjen järjestämä, ja sen tarkoitus on puolustaa ihmisoikeuksia, sananvapautta, lehdistönvapautta ja demokratiaa. Moni ihmetteli, miksi suurta mielenosoitusta ei ole Trumpin ja Putinin kokoontumispäivänä eli maanantaina.

Taas kännissä

 

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker oli kovassa humalassa NATO-huippukokouksessa. Minkä kokoluokan uutinen olisikaan jos kyseessä olisi Trump?

 

Junckerin toilailut eivät kuitenkaan nostata uutisten paskamyrskyä. Mikseivät? Tämähän on mies, jolla on käytännössä kenties eniten valtaa koko Euroopassa.

 

Mieleeni tulee muutamia syitä.

 

Trump, Euroopan puolustaja?

Donald Trump vaatii Nato-maita nostamaan puolustusmenonsa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Käytännössä vaatimuksen toteuttaminen merkitsisi alueen puolustusmenojen kasvua pitkälti yli 1 500 miljardiin dollariin ja yhteiskuntien pitkälle vietyä militarisointia.

Onko nykyinen Saksa lähes yhtä suuri turvallisuusuhka Euroopalle kuin Venäjä?

Germany is a captive of Russia.“ (The New York Times 11.7.2018).

"Germany is totally controlled by Russia." (CNN 11.7.2018).

Noin lausui eilen Yhdysvaltain presidentti Trump tavatessaan Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin juuri ennen Nato-huippukokouksen alkua aamiaisella.

Mitä Donald ja Vladimir puhuvat, kahden kesken..

Presidentti Donald Trump on esittänyt toiveensa päästä aluksi, Helsingissä, keskustelemaan kahden kesken presidentti Vladimir Putinin kanssa, siis ilman tulkkia saatikka muita avustajia.

Tässä, taiteilijan vapaudella kirjoitettu, fiktio kyseisestä keskustelusta, jota todennäköisesti käydään englanniksi (olkoonkin, että Putin puhuu sujuvaa saksaa ja Donaldin isäsuku on Saksasta kotoisin):

 

D: No, terve, terve! Pitkästä aikaa. Mukavaa kun päästään juttelemaan näin miesten kesken.

V: Ilo on kyllä kokonaan minun puolellani. Ehdotuksesi oli mainio!

Donald Paholainen

 

Donald Trumpista on päivä päivältä vaikeampaa vaikea löytää positiivisia kommentteja Suomen (tai minkään muunkaan maan) mediasta. Luonnehdinnat ovat pikemminkin tasoa: maailman suurin viisivuotias lapsi (YLE 7.7), katujätkä, tappelija (IS 11.7) Trumpin rähinä … (Trump) on jatkanut raivoamistaan (IL 11.7).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä