Jäi mieleen kaivertamaan, että ketkä pölvästit tuota sotea ovat sorvanneet? Taasko Kokoomus on sössimässä talouden? Markkinatalouden näkökulmasta tuntuu, etteivät suunnittelijat ole lainkaan tajunneet mitä ovat tekemässä.
Pohdittuani, onko Kokoomuksen sotekapinallisuus silmänkääntötemppu, alan olla yhä vakuuttuneempi, että ei se ole.
Jan Vapaavuori tuntuu olevan kannastaan varma kuin vuori. Stadin pormestarina hän ei tietenkään asiaa päätä, mutta on viime päivinä saanut monen pään kääntymään.
Katsotaan asiaa ensin Kokoomuksen kannalta. Siteeraan Liberan artikkelia, jossa Juhani Kähärä kirjoitti jo viime kesänä, että maakuntauudistus pitää perua.
Suomen sisäpolitiikka on äkkiä ja yllättäen ajautunut tilanteeseen, jonka seuraukset pahimmillaan uhkaavat kansakunnan yhtenäisyyttä.
Kokoomuksen puheenjohtajan Petterin Orpon polvet notkautti trauman asteelle yksittäisen kansanedustajan Elina Lepomäen ulostulo SOTE-hankkeen kyseenalaistuksella.
Lepomäki oli ulostulolleen selkänojan varmistanut ja se selkänoja on tehnyt kokoomukselle todella kipeää. Mitä sitten, jos tämä myöhäinen, valmisteluvaiheen loppumetreillä tapahtunut polvitaipeeseen potkaisu johtaa ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin?
Sote on niin vaativa aihe, varsinkin uudistuksen ollessa kesken, että ihan hierojan menetelmillä se ei ratkea.
Kaikista maailmassa tunnetuista tavoista ymmärtää kompleksisuus, ovat systeemiajattelu ja systeemien teoria (mukana kybernetiikka) ehdottomasti parasta tukea myöskin soten ymmärtämiselle eri muodoissaan. Suomessa näitä ei osata soveltaa yhteiskuntatasolla.
Elina Lepomäellä (kok) on hyvät mahdollisuudet nousta poliittisen historian lehdille kansanedustajana, joka kaatoi Suomen poliittisen lähihistorian suurimman hankkeen ulostulollaan.
Sote- ja maakuntauudistus on asettunut ensisijaisesti kustannusten puolelta niin epäedulliseen valoon eritoten Helsingin ja Uudenmaan kannalta, että soraäänet eivät ole ihme.
Kuinka kummassa on mahdollista, että yhden kansanedustajan yksi blogikirjoitus sai koko Suomen sekaisin? Aivan koko Suomen ja aivan täydellisesti. Suomi siis sekosi täysin.
Kuka poliitikko on kyennyt vastaavaan viime aikoina? Ei kukaan. Ei pääministeri Sipilä, ei valtiovarainministeri Orpo, ei ulkoministeri Soini. Ei edes tasavallan presidentti Niinistö. Sen kykeni tekemään Kokoomuksen rivikansanedustaja, joka ei ole ministeri, ei minkään eduskunnan valiokunnan puheenjohtaja eikä siis viralliselta asemaltaan yhtään mitään.
Elina Lepomäen eilisen (1.3.) ulostulon jälkeen saattoi jo sielunsa silmin nähdä Sipilän hallitusken jos ei nyt ihan siltä jalansijoiltaan kaatuvan, niin ainakin aavistuksen verran huojahtelevan.
Tänään tilanne saattaa jo näyttää toiselta.
Mutta mitä tulee tähän lähes koko vaalikauden ajan iholla olleen kysymyksen suhteen? Kaatukoo kolmen SSS:n hallitus (nykyinen SOS) kesken kaiken vai jaksaako taivaltaa nelivuotisen urakkansa loppuun.
Hallituspuolueen kansanedustajalla on korkea kynnys lähteä kertomaan oman puolueensa kannan vastaisia ajatuksia julkisuudessa. Tarvitaan tavallista enemmän rohkeutta seisoa mielipiteensä takana, kun uhkana on erottaminen eduskuntaryhmästä ja oman uran katkeaminen puolueessa.
Eräs menneisyyden tutkimuksen hyvistä neuvoista on: ”if nothing else, follow the money…”
”Seuraa rahan liikkeitä”.
Ahneus ja halu ansaita ovat merkittäviä yleisiä motiiveja. Kyseinen metodi vie myös terveellä tavalla huomion pois pintajulkisuudesta ja bulevardijuoruista. Kun halutaan tietää esimerkiksi se, miksi Sipilän hallitus on nyt henkitoreissaan, on hyvä kysyä: miten raha liikkuu, ja mitkä ovat ne todelliset voimat, jotka liikuttelevat ja motivoivat eri tahoja?