AriPesonen1

Kaikki blogit puheenaiheesta Energiantuotanto

EU:n energiaerehdys, jälleen kerran

Eilen 13.7. Helsingin Sanomat julkaisi jutun siitä, kuinka uudet päästörajoitteet tulisivat vaikeuttamaan useilla tavoilla energiantuotantoa. Keskeistä on kuitenkin ymmärtää näistä mahdollisista uusista linjauksista seuraava hiilivuoto. On täysin käsittämätöntä, että EU on valmis ampumaan itseään jalkaan ja kaikessa moraalisuudessaan ajaa päästäjiä maihin, keitä esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen kohdat eivät koske.

Toriumista ja sähköautoista

Sain postia äänestäjältä, joka halusi kuulla mielipiteeni kahdesta asiasta:

1. Toriumin käyttö ydinvoimaloiden polttoaineena – Vihreät vastustavat (aivan syystä) nykyisenlaisia uraanikäyttöisiä ydinvoimaloita, mutta mitä mieltä olet toriumista?

Sähkö

Suomalaiset viejät valittavat tätä nykyä huonoa kannattavuuttaan Venäjän markkinoilla. Varsinkin vähittäiskauppa on päässyt lehtien otsikoihin. Silmiini ei ole sattunut sähköbisneksen menestyslukuja viime ajoilta. Fortumin miljardiluokan sijoitukset Venäjälle piti taata onnea ja menestystä myös kotimaisille kuluttajille alhaisen tariffin muodossa. Sitä vartenhan monopolista ylihintaa perusteltiin.

Ratkaisu maailman energiantarpeeseen

Unohtakaa kylmäfuusio ja aurinkopaneelit. Energiatuotannossa on tehty mullistava löytö, joka saattaa olla ratkaisu koko maailman energiantarpeeseen. Professori Eats Toomuch Junkfoodin yliopistosta on tutkimusryhmineen tehnyt vallankumouksellisen havainnon, jonka mukaan energiaa voidaan tuottaa ihmisruumiin avulla. Keksintö perustuu joillakin ihmisillä havaittuun kykyyn tuottaa energiaa näennäisesti tyhjästä.

Energian tuotannossa uusia tuulia

Meillä rakennetaan parhaillaan ydinvoimalaa ja toisen luvasta kiistellään. Vähintäänkin nyt olisi mukava tietää, miksi Suomessa ei kansalle kerrota ratkaisevasti  vähemmän ongelmia tuottavasta ydinvoimaratkaisusta:

Lainaan tähän Kaj Luukon v.2011 kirjoittamasta artikkelista pätkän:

 

Sulasuolareaktori – energiaa toriumista helmikuu 21, 2011 Tekijä Kaj Luukko

Hallituksella ei ole toiminta kykyä

Hallituksen kyvyt rajoittuu puheiden pitoon ja hyvin muotoiltuihin mitäänsanomattomiin teorioihin. Maanjohtaminen on todellisuudessa valunut pois käsistä, lait ja demokratia on annettu rahavallan temmellyskentäksi. Ajatuksena on että antaa mennä kun on alamäki, -velkaantumisessa ja sen edistämisessä. Ahneus ja moraali ovat pahasti ristiriidassa professoreiden työryhmän raportissakin, kun raportin rahoittajina olivat Taaleritehdas Oyj, S-ryhmän St1 Oy ja Caverion Oyj..

Olkiluodon talousfiasko

Monet yllättyy, kun kuulee minkä takia minä vastustan ydinvoimaa. Tämä tarina nyky-Suomesta tulee osoittamaan sen päällimmäisen ongelman, jonka minä ydinvoimassa näen. Joku muu toki syyttää tilanteesta Euroopan Unionia ja hyvä näin, itse kuitenkin pidän uusiutuvan energiantuotannon tukemista ilmastokriisin vuoksi pakollisena.

Elämme yhä rautakautta

Kuvittele hetki maailma ilman älyteknologiaa. Siis esimerkiksi ilman internetiä tai kännyköitä. Oletko hahmottanut miltä maailma näyttäisi? Hyvä. Jos osun oikeaan, ajatuksesi harhailivat ehkä 80-luvulle, ja mieleesi tulivat ensimmäisenä kirjoituskoneet, kolikkopuhelimet, puhelinvaihteet ja mekaaniset laskimet. Kenties ajauduit vieläkin kauemmas, 50-luvulle ja kuvittelit ajan manuaalisine puhelinkeskuksineen ja pankkineitirivistöineen.

Kansallinen häpeäpilkku

Tilastokeskus kertoo kivihiilen kulutuksen nousseen Suomessa vuonna 2013 kokonaista 34 %. Se on melkein häpeällistä maassa, jossa metsävarantomme kasvaa koko ajan miljoonia kuutiometrejä hakkuita enemmän. On suorastaan tragikoomista ostaa kivihiiltä ulkomailta nykyisessä taloustilanteessa, jossa tuontia mielellään olisi pyrittävä vähentämään ja vientiä lisäämään. Lisäksi kivihilltä saastuttavampaa energiamuotoa ei taida juuri olla olemassakaan, ehkä Viron palava kivi pystyy sen kanssa kilpailemaan.

Ilmansekoittajien hyödyllisyys Suomen sähköntuotannolle

YLE:n uutisten nettisivuilla julkaistiin aamulla uutinen, jossa kerrotaan Lappeenrannan Muukon tuulivoimapuistosta. Uutinen väittää mm. seuraavaa: "Myös Suomen tuulivoimayhdistyksen mukaan Suomen tuulipuistoissa on tuotettu sähköä hyvillä tehoilla kuluvan pakkaskauden aikana."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä