AriPesonen1

Perustuslain tulkinta

Juuri nyt kaipaisimme kipeästi perustuslakituomioistuinta

 

Sote- uudistuksesta väännetään voimallisesti kättä juuri nyt. Hallituspuolueissakin alkaa ilmetä pientä rakoilua, joka voi vielä kaataa koko lakiesityksen.

Jos uudistus kuitenkin tulee hyväksytyksi, sen seuraava kompastuskivi voi olla hyvinkin  perustuslakivaliokunta, jonka tarkkaan syyniin se vielä joutuu.

Kansalaisaloitteella perustuslaillinen oikeus kansalle

Suomeen on aika saada poliitikoista riippumaton Perustuslakituomioistuin, joka valvoo päätöksenteon oikeudenmukaisuutta, koskien eduskunnan lainsäädäntöön liittyviä asioita. Sekä varmistaa kansalaisten kannalta oikeudenmukaisen päätöksenteon toteutumisen kaikissa tilanteissa.  Poliitikoista riippumaton Perustuslakituomioistuin on yksi tärkeä oikeusvaltion elementti, se puuttuu vielä Suomesta.

Oikeudellis- vai poliittisperusteinen kantelujärjestelmä ?

Oikeuskanslerin  mukaan  pääministeri Juha Sipilän hallitus toimi moitteettomasti jatkaessaan entisellä kokoonpanolla (OKV_1283_1_2017.pdf).

Kuluvan viikon tapahtumia Suomessa

Kuluva viikko on mielestäni ollut erittäin tapahtuma rikas. Perussuomalaisille on tullut paluumuuttajia ja vielä odotellaan tuleeko jatkoa myös sillä saralla. Hallituskriisikin on saanut uutta vivahdetta, kun sote-uudistus on törmännyt perustuslaillisiin ongelmiin yhtiöittämisen osalta. Se taas siihen, että kokoomus ja keskusta ovat käyneet kipakkaakin sananvaihtoa keskenään.

Perustuslakivaliokunnan asiantuntijat heikentävät valiokunnan uskottavuutta

Oikeuspäätöksiä tekevän oikeuslaitoksen ja oikeudellisia kannanottoja antavan valtiollisen tahon tulisi tehdä päätöksensä niin, että päätös on lainopillisesti uskottava eikä pienintäkään epäilystä päätöksen poliittisuudesta synny.

Oikeudellisen päätöksentekoprosessin tulee olla riippumatonta niin, ettei synny pienimpiäkään epäilyksiä päätöksentekijöiden halusta käyttää oikeudellista päätöksentekoa omiin poliittisiin tarkoituksiin.

Tämän vuoksi Veli-Pekka Viljanen ei kelvannut Niinistölle oikeuskansleriksi

Oikeustieteiden tohtori, valtiosääntöoikeuden professori, varadekaani Veli-Pekka Viljasen kattavan ansioluettelon voi käydä lukemassa Turun yliopiston sivuilta (CV Veli-Pekka Viljanen).

Veli-Pekka Viljasesta ei tule Suomen seuraavaa oikeuskansleria. Miksi Veli-Pekka Viljanen ei kelvannut presidentti Sauli Niinistölle oikeuskansleriksi, sen vain Niinistö tietää sen itse, eikä hän sitä muille kerro. Me muut voimme vain arvailla Niinistön näkemyksiä.

Perustuslakia voidaan tulkita monella tavalla

Mediassa on tänä syksynä paljon debatoitu perustuslaillisuudesta ja etenkin sen vastaisesta valmistelusta. Useiden lakivalmisteluiden on haukuttu olleen vajavaisia ja ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslaki on osittain fragmentaalinen. Monet perustuslain pykälät ovat niin ympäripyöreitä, että niitä on käytetty häikäilemättömästi poliittisten ideologioiden ja agendojen tukena.

Esimerkkejä kyseenalaisesta tarkoitushakuisesta tulkitsemisesta:

Onko perustuslain tiukka tulkinta jo demokratian este ?

 

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana vv.  2003–2011 toiminut Kimmo Sasi  katsoo, että  tiukka perustuslain tulkinta tietää vähemmän demokratiaa.

Tämän näkemys tulee ilmi Kimmo Sasin EVA:lle laatimassa Lain vartijat –raportissa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä