AriPesonen1

Kaikki blogit puheenaiheesta Siirtolaiskriisi

Lääkärit ja siirtolaiset ilman rajoja

Kuten tiedetään, monet kansalais- ja avustusjärjestöt ovat mukana poimimassa venesiirtolaisia Välimerestä. Mistä on kysymys ja mitkä tahot ovat mukana? Hollantilainen aikakausilehti Elsevier Weekblad harrasti tutkivaa journalismia selvittämällä kenen lipun alla ja millä rahoituksella nuo yhdeksän laivaa toimivat, jotka noukkivat siirtolaisia ja toivat/tuovat heidät EU-maiden satamiin. Tässä kiinnostava yhteenveto:

 

Ratkaisu siirtolaiskriisiin

Kirjoitan tässä kirjoituksessa, mikä on Euroopan unionin turvapaikkapolitiikan luonne ja lopuksi kerron, miten maahanmuutto saadaan hallintaan Suomessa ja myös koko Euroopassa.

 

Viime aikoina on kuultu politiikoilta enemmän leukojen loksutusta turvapaikkapolitiikasta kuin pitkään aikaan. Ongelma tässä leukojen loksuttamisessa on, että suurin osa aiheesta puhuvista politiikoista on asiasta aivan ulkona.

 

EU:n ja AU:n tulokseton kokous maanosien pelastamiseksi

Seuraavien 25 vuoden aikana afrikkalaisten määrä tulee kaksinkertaistumaan noin kahteen ja puoleen miljardiin ihmiseen, mikä on paljon enemmän, mitä Afrikan heikkotuottoiset tilat pystyvät tuottamaan tai sen haasteissa kamppaileva yritystoiminta työllistämään. Vuoteen 2100 mennessä Afrikan väkiluvun on ennustettu kasvavan edelleen neljään miljardiin.

2000-luvun etnomasokismi siirtolaisuuden mahdollistajana

 

Etnomasokismi on käsite, joka tarkoittaa henkilön vihaa ja antipatiaa omaa kulttuurillista ja etnistä viitekehystä kohtaan. Etnomasokismi on itse asiassa erittäin rasistinen konsepti, sillä kohteena on usein kokonainen kulttuuri tai kansa.

YK:n propagandavideo Euroopan afrikkalaistamiseksi julki

Mistä johtuu, että Afrikasta Eurooppaan tulvii edelleen siirtolaisvirtoja turvapaikanhakijoiksi tekeytymällä? YK:n mukaan tällä hetkellä 7/10 tulijoista on muita, kuin pakolaisia - ns. turHapaikanhakijoita ja 80 % on miehiä. Turvaa ja parempaa elintasoa ollaan siten hakemassa vahvemman ja etuoikeutetun sukupuolen oikeudella, kun perhettäkään ei välttämättä vielä ole, joka seuraisi perässä. http://www.dailymail.co.uk/news/article-4661866/UN-says-migrants-crossin...

Meitä torakoita on kerrassaan liikaa

Pian (11.7) "juhlitaan" YK:n vuosittainen World Population Day. Jätetäänpäs kotimaiset pikkukuviot sivulle ja pohditaan oikeat ongelmat, jotka väkisin ja yhä kasvavina kasaantuvat eteemme. Maailman väestö kasvaa päivittäin Tampereen kokoisen kaupungin verran (nettokasvu noin 230 000 henkeä/vrk) ja näin jatkuu ja on jatkunut vuodesta toiseen..

Hyvikset, pahikset ja tuumaukset heistä

Kuka on hyvä ihminen? Voidaan ehkä paremmin kysyä, kuka meistä ei ole omasta mielestään hyvä? Meitä hyviksiä on todella paljon. Hyvän ihmisen mielestä uhri on aina keskiössä kuten siihen liittyvä säälikin, mutta kun tarkastellaan hieman paremmin, paljastuu omakehun olevan lähes yhtä tärkeä ("minä olen hyvä, mutta tuo kanssasuomalainen on kyllä aivan kauhea"). Itseensä tyytyväinen hyvis ei ole pelkästään pelastaja ja maailman kaikkien uhrien suojelija.

Niinistö ja Henriksson irrallaan todellisuudesta

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kritisoivat eilen Suomen Kuvalehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Suomen turvapaikkapolitiikkaa ja väittävät, että Suomi on kääntänyt hädänalaisille selkänsä. Niinistön ja Henrikssonin väite ei pidä paikkaansa.

Kaarnavenesketsi halventaa ihmisarvoa

Jonkinmoiseksi somehtitiksi nousi perjantaina ”kaarnavenesketsi”,  joka kuulemma esitettiin perjantaina Ylen aamu-tv:ssä. Itse näin sen Facebookissa. (Sketsin pääsee katsomaan paitsi facebookissa, myös siinä yhdessä kielletyssä nettilehdessä.) Nauroin Riku Rantalan "sketsille" kuten kaikki muutkin, enkä suostunut ottamaan kuuleviin korviini, että se olisi muka tehty tosissaan. Enkä usko vieläkään, vaikka Hesarin Nyt-liitekin asiasta tiesi kertoa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä