AriPesonen1

Kaikki blogit puheenaiheesta Venäjän uhka

Naton alkavan Suomi-tutkimuksen on vietävä puolustuskumppanuus uudelle tasolle

Suomen Atlantti-Seuran pääsihteeri Terhi Suominen oli Arto Nybergin haastattelemana viime sunnuntain lähetyksessä (Yle Areena 25.3.2018). Pääsihteeri Terhi Suominen on valittu Roomassa sijaitsevan Nato Defence Collegen (NDC) tutkijaksi ensimmäisenä suomalaisena, ja hänen neljä kuukautta kestävä tutkijapesti alkaa huhtikuun alusta. Terhi Suominen edustaa siis tutkijana Natoa, ei Suomea.

”En olisi tähän päätökseen ryhtynyt” - Tuomioja (sd.) jäi taas kerran yksin

Länsimaiden vastatoimet Venäjän Salisburyssa kemiallisin asein tehdyn myrkkyiskun jälkeen ovat osoitus länsimaiden yhtenäisyydestä. Joukkovoima on osoittamassa vaikuttavuuttaan. Lännen yhtenäisyys kaikkialla maailmassa on ollut minulle suuri yllätys.

Tämänhetkisen tilanteen mukaan länsimaat ovat karkottamassa venäläisdiplomaatteja seuraavasti (Yle 27.3.2018):

  • Yhdysvallat 60 venäläisdiplomaattia

  • Iso-Britannia 23 venäläisdiplomaattia

Kolmen Pohjoismaan on tehtävä yhteissuunnitelma kalottialueittensa turvaamiseksi

Helmikuussa 2015 Nato-maiden ulkoministerit hyväksyivät Norjan esityksen Trident Juncture 2018 -suursotaharjoituksen järjestämisestä Norjassa. Sotaharjoitus on toinen sarjassaan, ensimmäinen pidettiin Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa syksyllä 2015 (Trident Juncture 2015). Trident Juncture -harjoituksissa kyse on Naton suurimmista sotaharjoituksista, joihin osallistuvat niin maa- kuin myös ilma- ja merivoimat.

Itä – länsiottelu lähestyy – West trolling manipulation puree!

Nyt ei puhuta suomalaisesta pesäpallosta ja sen perinteellisestä itä-länsiottelusta, jossa yleensä itä voittaa – kiitos mitä ilmeisimmin Sotkamon ja Kiteen [?]

 

Nyt puhutaan hiljalleen ryöstäytyvästä liikesarjasta, jossa läntinen kulutusyhteiskunta ja ympäristökuluttaja [1 viimeiseltä 150 vuodelta kouristelee maailmanpoliisituskassa – Yhdysvaltojen johtaessa vielä vähän aikaa maailmamme napaisuutta.

Jäämeren radan linjauksessa unohdettiin sotilaalliset näkemykset täysin

Viestintä- ja liikenneministeri Anne Berner julkaisi perjantaina 9.3.2018 selvityksen Jäämeren radan eri linjauksista (LVM, Tiedote 9.3.2017). Liikenne- ja viestintäministeriö valitsi jatkoselvitettäväksi Jäämerelle kulkevaksi junaratavaihtoehdoksi Rovaniemen kautta Kirkkoniemeen kulkevan linjauksen. Valmistunut selvitys käsitti yhteensä viisi linjausvaihtoehtoa.

Uusilla korveteilla pitää olla kyky torjua myös Iskander- ja Kalibr-ohjuksia

Defence Security Cooperation Agency (DSCA) on Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen virasto, jonka tehtävä on toteuttaa turvallisuusyhteistyöohjelmia Yhdysvaltain liittolais- ja kumppanimaiden kanssa.

Kansakuntamme ei taivu Naton edessä – vain 17% Naton kannalla

Viimeiset reilu 10 vuotta suomalaiset ovat sanoneet jykevän ei – Natolle [- kuva 1., ja aina yli 50 prosentin väkevällä voimalla. Kansa tietää miksi me emme halua Natoon – opimme jotain Talvisodan aaton ”erkkolaisuudesta” [2, jolloin taitamaton ulkopolitiikkamme härkäpäisyytenä johti Neuvostoliiton hyökkäykseen – taistelimme ja kansa yhdistyi – kuten nytkin – aina natokyselyjen yhteydessä …

 

Myös Venäjän strategiset sotilaskohteet on helppo selvittää tarkasti

Olen saanut paljon palautetta, kun satuin julkaisemaan kahdessa joulukuisessa blogikirjoituksessa valokuvia ja tarkkoja sijaintitietoja Suomen strategisesti tärkeistä sotilaskohteista.

Sotilaallisen kauttakulun salliminen on Suomen ensimmäinen koe EU-puolustuksessa

Yhdysvaltain Eurooppa-joukkojen (USAREUR) maavoimien komentaja Ben Hodges nosti sotajoukkojen siirtoon liittyvät ongelmat esille ensi kerran lehtihaastattelussa marraskuussa 2015 (Defence Matters 18.11.2015). Sen jälkeen asiaa on pidetty yllä monessa yhteydessä (esim.

Yhdysvaltojen ydinaseet luovat turvaa myös Suomelle

Yhdysvallat on julkaissut vajaan kahden kuukauden aikana kolme keskeistä strategia-asiakirjaa, joissa linjataan Yhdysvaltain tulevien vuosien puolustuspolitiikkaa. Kaikissa asiakirjoissa on luettavissa puolustusministeri James Mattisin ajatusmaailma, ja kaksi asiakirjaa ovatkin puolustusministeriössä laadittuina puolustusministerin allekirjoittamia. Kaikissa asiakirjoissa on nähtävissä selkeästi sotilasasiantuntijaorganisaation kynän jälki.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä